Mimu

Raskausdiabetes

1095 posts in this topic

Juu, ei käy leivät, ei puurot, ei hedelmät, mistään pastoista nyt puhumattakaan. Ainoat neuvot mitä olen saanut ruokailuun liittyen on että ei tuoremehua aamupalalla ja voi olla että herkkuja joutuu jättämään pois. Mulla ei ollut kuin yksi arvo koholla joten en edes päässyt mihinkään asiantuntijan juttusille vaan nuo neuvot tuli terkkarilta ihan tavallisella käynnillä. Googlesta ja tästä viestiketjusta olen ammentanut kaiken tiedon. Kiitos siis tästä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tossavainen, oltais kotiuduttu toisena päivänä synnytyksestä ilman bilirubiinien seurantaa (nyt kotiuduttiin kolmantena päivänä). En oo varma mitattiinko vauvan sokereita enää siinä vaiheessa, ainakin pari päivää mitattiin (syntyi aamupäivällä niin nollapäivänä ja seuraavana ainakin), mutta mulla oli mittauspäivä toisena päivänä synnytyksestä. Piti mitata aamun paastoarvo sekä aamupalan ja lounaan jälkeiset arvot. Tuolla varmistettiin, että kyse oli tosiaan radista eikä raskausaikana puhjenneesta kakkostyypin diabetesta. Mää söin kuin hevonen (mulla oli ensimmäiset päivät ihan valtava ruokahalu!) eikä sokerit silti heilahtanu juuri ollenkaan. :) Kaks päivää aiemmin puolet siitä ruokamäärästä olis saanu sokerit taivaisiin.

 

Täällä on vissiin asiat ihan hyvin radin hoidon / tuen suhteen. Neuvolassa asiaa ei juuri kommentoitu, mutta sokerirasituksen jälkeen oli 1,5h aika diabeteshoitajalle. Silloin käytiin aiempia syömistottumuksia läpi (piti pitää yhen päivän ajan ruokapäiväkirjaa ennen tuota), sai ohjeita tulevaan ruokavalioon, sai lippua ja lappua mukaan luettavaksi ja opeteltiin mittaamaan sokerit. Sen jälkeen olu muutaman viikon välein soittoaika. Jos olis joku asia mietityttänyt niin olis saanu soittaa soittoaikojen välissäkin. Tai jos olis ollu ongelmia arvojen tms. kanssa (silloin olis päässyt äippäpolille jos ei olis saatu mietittyä ratkaisua ongelmaan). Siksi en kokenut olevani yksin asian kanssa. Täällä myös sai hoitovälinejakelusta välineet, mitään ei tarvinnut itse ostaa. Mulle jäi neuloja ihan hirveä määrä, mutta liuskoja ei jäänyt kuin ehkä parikymmentä. Myös mittarin sai pitää itsellä. Pitääpä joskus huvikseen mitata sokerit jonkun herkutteluhetken päätteeksi. Niin ja ei mullakaan ylittynyt sokerirasituksessa kuin 2h arvo parin kymmenyksen verran.

 

Vauva sai syötyä, pitää jatkaa unia. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä kuulla familia, ei sentäs sen kauempaa mittaileet - ilmeisesti sokerit oli koko ajan hyvät vauvalla  :) ?

 

Mua taas ärsyttää, tulen tänne valittamaan. Siis miten ihmeessä jos mittailisin esim. kerran viikossa muutaman arvon, voisin tietää yhtään mitään mun verensokereista ? En mittaillu pariin päivään ja nyt kun sain liuskoja aattellin et mittaan kaikki arvot, kun niitä nyt on. Paastoja en oo mitannu kun sillon tällön kun ne ei oo venkoillu aikoihin ja liuskoja oli niin vähän. Mut kuinkas kävikään, tänään oli heti paasto 5.4 - tiedä kuinka kauan se nyt sitten on huidellu taas aamusin tuolla. Samoin, oon huomannu et kyllä mulla samojen ruoka-aineiden jälkeiset arvot on monesti ihan erilaisia riippuen varmaan vähän kaikesta mitä päivän aikana on tehny. Sillonhan jää sata ylitystä huomaamatta. Siis mitä hyötyä on ylipäätään mittailla, jos ei mittaa koko ajan ?  Vitsi palaa käpy tän touhun kanssa. Tässä ei oo mitään järkeä. Ja täällä ei ainakaan oo saanu yhtään mitään tukea koko hiton radin kanssa, jos ite en ois älämölöä pitäny en ois saanu mittaria enkä liuskoja, en oo saanu ku pari monistetta jostain ruokajutuista - jotka on aivan yhtä tyhjän kanssa koska en voi kuitenkaan niitä hiton leipiä, perunoita, pastaa ja kevyt maitotuotteita syödä mitä niissä neuvotaan ja nää arvojen seurannat on ollu sellasia et on kysytty et onks ne pysyny ok, no hyvä hyvä, mut ei oo sanotttu mikä on ok ja mikä ei. Sentäs siihen painoarvioon pääsin, mut ei mulla ollu sielläkään mitään arvoja mukana kun ei käsketty mittaamaan mut mitä mä sit sen puheista kuulin, oisin varmaan joutunu metformiinille jos mulla ne laput ois ollu. Että kattellaan mikä katastrofi odottaa kun lapsen saa maailmaan asti. Voi stressi!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tossavainen: oon samaa mieltä niistä liuskojen pihtaamisesta. Sokerinsieto mulla heikkenee tasaisesti koko ajan, nyt vk 24. Jos en mittaile tasaisesti koko ajan, en voi tietää missä mennään. Ja illalla syöty vaikuttaa aamupaastoihin ja niitä on mun vaikea ennustaa, joten paastojakin pitäisi mittailla. Ruokavalio-ohjeista ei tosiaan ole hyötyä. Leipää, riisiä, puuroa, perunaa tai pastaa en ole voinut syödä viikkoihin, ihan sama onko ne täysjyvää vai ei. Sain nyt neuvolasta lähetteen äitipolille, kun kyselin että kuinka vähän hiilareita voi syödä päivässä niin, että tilanne on vielä terveellinen masussa kasvavalle. Ei tiennyt terkka vastausta ja teki lähetteen. Katsotaan, mitä siellä sanotaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tossavainen, vauvalla oli liian matalat sokerit ensimmäisen vuorokauden ajan. Sokeritipasta jo mainittiin, mutta lisämaito riitti sitten nostamaan sokerit. Sai siis aina imetyksen jälkeen 20ml luovutettua rintamaitoa. Tuon ensimmäisen vuorokauden jälkeen ei ollut enää ongelmia. Niin ja näin siitäkin huolimatta, että mulla oli arvot ollu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvät raskausaikana ja vauvakin oli keskuvertokokoinen.

 

Syöminen oli kyllä välillä aikamoista tähtitiedettä radin kanssa. Pelkkä ruoan ja määrän miettiminen ei aina riittänyt kun sokereihin vaikutti mulla myös vuorokauden aika (illasta kesti paremmin) ja edeltävän paaston pituus (pitempi paasto tiesi korkeampia arvoja).

 

Tsemppiä teille kaikille radin kanssa tuskailuun!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jahas, napsahti mullakin.  :girl_mad: Katsotaan nyt, miltä seurannassa näyttää ja mihin pulaan tässä vielä joudutaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Norille tsempit, toivottavasti kaikki sujuu hyvin !

 

Mä en jaksa! Mulla on muuttunu taas ihan täysin tää homma. Nyt mulla kiusaa taas aamupaastot, niin kuin sillon heti sokerirasituksen jälkeen. Tuossa välissähän paastot oli vallan mallikkaita ja saattoi tulla vaan aterian jälkeisiä ylityksiä. Nyt sitten paastot rankoo ja syömiset rankoo myös välittömästi. Tuntuu etten enää tiedä mitä vois syödä. Mulla on ylihuomenna laskettu, en haluis yhtään enää kikkailla näitten kanssa, mä oon jo oikeesti aivan sekasin mitä voi syödä ja mitä ei. Voi turhautuminen....vää. Mittaus 1

 

Muoks. tai sitten sekoo tuo mittari - ota näistä nyt sit taas selvää mittaus 1: 5.6, mittaus 2: 4,7....Joo mihin sitä nyt sit uskois...

Edited by tossavainen

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Vaikuttaa siltä, että mittaustulos vou heittää tosi paljonkin riippuen sormesta tai jostain hiton kuun asennosta tms. Omaa kokemusta ei kyllä ole, koska mua kammottaa pistää jo kerrankin, niin en ala ottamaan uusintoja vaan toivon, että pitkän välin keskiarvot olis lähellä totuutta. :P

 

Mutta tsempit tossavainen ja muut pidemmällä olevat, näyttää olevan älyttömän kinkkistä. :/

Edited by Nori

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nonnih nyt ne viikot tuli vastaan ja kotimittauksessa paastot ollu muutamana päivänä jo yli 5.5.   nyt vaan sit nopsaan polille aikaa että saan pitkävaikutteisen inskan käyttöön ennenku karkaa liian korkeelle noi paastot..  mulla ei meinaa syömiset yhtään mitään nuihin paastoihin, kiitos aamunkoitto syndrooman,  ainut mikä laskis olis yölläsyöminen tai iltapalaks kunnon karkkimättö joka nostas iltasokeria tarpeeks pitkään,, mut joo ei siis järkevää muuten,.  niin ja muut arvot on ihan priimaa, aamupalan jälkeinenkin melkein aina matalampi mitä paasto

Share this post


Link to post
Share on other sites

:/ Toi aamupaasto taitaakin olla vaikea vaikuttaa millään syömisellä. Paljonko sulla emmyzka oli viikkoja?

 

Mulla ekan viikon seuranta oli ok, ei lähelläkään rajoja, terkan mukaan ei tarvii enää, mutta itse meinasin vielä tarkistella tossa 28-32 välillä, kun oon käsittänyt, että se voisi olla kriittinen vaihe. (Nyt 27+4)

Share this post


Link to post
Share on other sites

emmyzka, oli pakko lueskella tosta aamunkoittoilmiöstä, on kyllä erikoisen kuuloinen vaiva. Ja varmasti ärsyttävä, kun sen kanssa on vaan pakko koittaa elää. Joko sait insuliinit käyttöön?

 

Mä oon nyt helteiden aikana siirtynyt aamupalalla moniviljamurot+maustamaton jogurtti+sokeriton mehukeitto -yhdistelmään ja se tuntuu sopivan mun kropalle paremmin kuin puuro+mehukeitto. Yllättävää tietty, kun hiilareita on vähemmän kun on toi jogurttikin mukana. Parina aamuna tein hiilaritonta aamupalaa, mutta en jaksa niin väkertää heti aamusta..

 

Mulla alkaa jo onneks olla raskaus suht pitkällä (nyt 34+0), toivon vaan että tästä mittailusta oisi jäänyt jotain kytemään tonne takaraivoonkin. Synnytyksen jälkeen aion kyllä vähän herkutella jäätelöllä (jota oon kyllä syönyt radista huolimatta jonkin verran) ja suklaalla, mutta josko toi muuten fiksumpi syöminen ja rytmi jäisi päälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla viikkoja vasta 23+1.  maanantaina meen käymään neuvolassa ja sieltä täti laittaa lähetteen polille, eli jospa 2-3viikon päästä saisin jo insuliinit käyttöön..  nyt on kaikki aamupaastot ollu välillä 5.6-6.1  ihan sama mitä syön tai oon syömättä...  karkkia en oo syöny moneen kuukauteen, samoin pullat,keksit yms on pysyny pois mun suusta, jätskiä oon tosi vähän syöny, mut sekin pitää varmaan koittaa nyt hyllyttää.. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kanssa kituuttelen täällä. Yritän syödä hiilareita minimivähän, silti muutamia paastoja mennyt niukasti rajan ylin. Vauva kuulemma tällä hetkellä (vk 26) pitkä ja hoikka. Jouduin aloittamaan metformiini tabletit. Onko kenelläkään niistä kokemusta? Insuliineja kai useammille on aloitettu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulin kertomaan että meidän sokerivauva syntyi viikko sitten mitoilla 3600g ja 51cm. Kaikki sokeriarvot olivat vauvalla syntymän jälkeen oikein hyviä. Itse olen kyllä herkutellut ihan huoletta synnytyksen jälkeen ja mahassa kyllä tuntuu tämä hiilarimättö :D. Ehkä jossain kohtaa yritän palailla taas ruotuun.

 

Tsemppiä kaikille vielä radin kanssa taisteleville ja mukavaa syksyä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea, ja kiva, kun tulit kertomaan "lopputuloksen" radin jälkeen!

 

Pitäisikö aloittaa uusi ketju? Se ei varmaan vaadi kuin ketjun avauksen ja tämän lukitsemisen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulin minäkin kertomaan että meille syntyi viikko sitten poitsu 53,5 cm ja 4030g - 200 g isompi ja 0,5 cm lyhyempi kun isoveljensä että mitoilla tuskin radin kanssa mitään tekemistä. Sokerit oli jatkuvasti päälle 4 kun raja-arvo oli jotain 2.5. Notta hyvin kävi ja äiti on mässytellyt viimisen viikon 4 kk:n edestä :D Painoa jäi sairaalaan 5 kg et alle lähtöpainon ollaan sen verran :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea tossavainen! Teillähän oli kaikki oikein mallikkaasti :)

 

Ja uusi ketju pitäis varmaan avata...

Edited by Nori

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now