Itkua ja huutoa

[Nadda]

Meidän suloisesta vauvastamme on kuoriutunut kiukkuinen puolitoistavuotias, jonka kanssa mikään - siis mikään - ei suju ilman itkua ja hammastenkiristystä. Syöminen on vaikeaa. Vaipanvaihto on vaikeaa. Pukeminen on vaikeaa. Käsienpesu on vaikeaa. Vaikeaa on silloinkin, jos sattuu pyllylleen tupsahtamaan tai kieltää jostakin.

 

Tätä kun jatkuu päivästä toiseen aamusta iltaan, niin alkaa olla keinot ja huumori vähissä.

 

Miten voisi tilannetta helpottaa, ettei vanhemmilla räjähdä pää eikä lapsi tunne olevansa pelkkä taakka?

 

Ounastelen, että tämä on jotain alkavaa uhmaikää sekä omien rajojen hakemista. Nyt, kun liikkumataitoja on jo ihan kiitettävästi ja muutkin taidot kehittyvät, niin neiti varmaan kuvittelee olevansa kaikkivoipa ja kun homma ei menekään hänen tahtipuikkonsa mukaan, niin sitten protestoidaan. Mutta täytyykö tätä nyt vain katsella aikansa vai voisiko kiukkuilua jotenkin helpottaa? Kohta varmaan saadaan häätökin, kun neiti huutaa päivät läpeensä ja välillä isi ja äitikin.

 

Harvassa ovat ne hetket, kun saa keskittyä omiin hommiin lapsen ollessa hereillä.

[eppu]

Meillä saman ikäinen tulisieluinen poika. Meillä on vähän auttanut, kun en oo suoraan kieltänyt sanoilla ei, älä. Oon yrittäny ilmaista sen negatiivisen asian positiivisesti ja kehunut sitten. Tyyliin älä heitä ruokaa lattialle - näytäpäs kuinka hienosti osaat syödä jne. Miellyttämisen halu voittaa -useimmiten. Vaipan vaihdon yhteydes yritän kiinnittää pojan huomion muualle kyselemällä kuinka koira sanoo tai muuten vaan naurattaa. Välillä onnistuu ja välillä ei.

 

Tutun, samanikäinen tyttö, on samanlainen tulisielu.

 

Ohimenevää, I hope

 

Jaksuja ja pitkää pinnaa

[Nadda]

Tuo koirakikka alkaa olla jo aika kulunut eikä uppoa enää tyttöön.

 

Nyt on pari päivää jo mennyt vähän paremmin. Huomenna on luvassa häät, joissa pitäisi jaksaa vieraana olla puoli päivää. Saas nähdä miten menee, kun päikkärit saattaa jäädä lyhyiksi.

[Helga]

Meillä arki on ihan samanlaista, eli kaikesta kiukutellaan ja itketään. Mikään ei tunnu enää olevan hyvin, vaan aina joku menee pieleen ja kitinä alkaa, samalla alkaa myös vanhempien hammastenkiristely. Meillä tyttö tosin viihtyy vieraiden läsnäollessa tosi hyvin, joten häät ja muut juhlat ovat sujuneet hyvin, vaikka kotona yhtä huutoa onkin. Varsinkin äidille osoitetaan mieltä todella rajusti, enemmän kuin isälle, vaikka isäkin osansa saa. Meillä varmaan kyseessä on jonkunlainen alkava uhmaikä ja samalla haetaan niitä rajoja. Omiin asioihin ei pysty tytön hereillä ollessa keskittymään juurikaan, tai sitten tyttö on otettava toimintaan mukaan, mikä ei tosiaankaan aina onnistu. Mä toivon, että tää menee joskus ohitse, vaikka aika hankalaa aikaa tää nyt onkin. Meillä ei tilannetta helpota lähestyvät häät ja remontti, joiden takia vanhempien pinna on muutenkin aika piukalla...

[Nadda]

"Kiva" kuulla, ettei meillä ole ainoa "ongelmalapsi". Häät menivät viikonloppuna hyvin - itse asiassa yllättävän hyvin. Juhlassa oli paljon muitakin pieniä lapsia ja täytyy sanoa, että meidän tyttö oli se rauhallisin ja hiljaisin tapaus.

 

Pari päivää on tosiaan ollut jo hiukan parempia ja tyttö on ollut paremmalla tuulella. Huomasin tuossa, että ylös on molemmat kulmahampaat puhjenneet, joten sekin varmaan osansa toi noihin kiukkuihin.

[heissu]

Mä tälläisenä vanhana ja konkari äitinä väitän, että tuo kiukuttelu mitä on ruvennut ilmenemään, johtuu vain yksinkertaisesti siitä, että lapsi on esikoinen, tottunut täyspäiväiseen huomioon. Nyt kun ikää alkaa tulla enemmän, tarvitsevat lapset enemmän virikkeitä touhutakseen ja viihtyäkseen. Tästä myös mielestäni kielii se, että kun on paljon ihmisiä paikalla, kuten häissä, ollaan kiltisti ja ihania pikku enkeleitä, koska huomiota piisaa Eikö vain? Mutta kun ollaan äidin kanssa keskenään kotosalla, niin silloin tulee tylsää ja alkaa kiukuttaa Voin olla väärässä, mutta omasta kokemuksesta väittäisin tilanteen olevan tämän.

 

Tsemppiä ja jaksuja vaan kaikille! Kyllä se helpottaa vielä

[Nadda]

^ Varmasti osa kiukuttelusta on myös tuota. Meillä on siis sellainen tilanne, että tyttö on ollut koko ikänsä kotona joko äidin tai isän tai molempien kanssa. Missään kerhoissa ei ole käyty eikä varmaan ehditä käymäänkään tässä alkavan syksyn aikana mun opiskelujen vuoksi. Sitten vuodenvaihteen jälkeen tuleekin jo toinen tenava eikä mihinkään ihmisten ilmoille sen enempää pääse. Vähän harmittaa siis, että aika menee kotona mölliessä eikä mitään ulkopuolelta järjestettyä aktiviteettia ole juuri tarjolla. Samalla myös kauhistuttaa, miten tilanne muuttuu toisen lapsen synnyttyä... Ollaanko entistä pahemmassa jamassa..?

[Mamalicious]

Mä tälläisenä vanhana ja konkari äitinä väitän, että tuo kiukuttelu mitä on ruvennut ilmenemään, johtuu vain yksinkertaisesti siitä, että lapsi on esikoinen

 

ei päde kyllä aina. meillä kuvausta vastaava "kauhukakara-taapero" on keskimmäinen, samoin hyvällä ystävällä.

 

mä sanoisin että johtuu iästä. tahto-ikää pukkaa päälle ja muutenkin rajat venyvät. elämässä tapahtuu paljon muutoksia (pienen mielestä ainakin) ja mihinkä ne purkaisi jos ei kotona äidille? ne häät ja muut juhlat menevät hyvin koska on paljon seurattavaa/ ihmisiä/ kivaa puuhaa mutta seuraavana päivänä saattaapi kiukuttaa kahta kauheammin kun onkin ollut niin hemmetisti sitä touhua...näin ainakin meillä eikä auta vaikka kuinka tarjoaisi virikkeitä. niinhän se menee päiväkotipäivänkin jälkeen usein, hetki on saatava vinkua ja sylitellä ja sitten taas jaksaa.

 

jostain juurikin luin taas että on vaan hyvä että taapero osaa ja uskaltaa päästää kotona höyryjä pihalle. turvallinen olo yms...ja sitten ei tarvitse muualla niin kovasti välttämättä riehuakaan. meidän taapero on ainakin aivan ihana ja täydellisesti käyttäytyvä juhlissa/kylässä mutta kun ollaan perheen kesken kotona niin johan paukkuu ovet

[onion]

-- Missään kerhoissa ei ole käyty eikä varmaan ehditä käymäänkään tässä alkavan syksyn aikana mun opiskelujen vuoksi. Sitten vuodenvaihteen jälkeen tuleekin jo toinen tenava eikä mihinkään ihmisten ilmoille sen enempää pääse. --

 

Seurakunnan kerhot on kivoja, ilmasia ja niitä on pienemmilläkin paikkakunnilla vissiin aika hyvin. Alle 1-vuotiaille on vauvakerhoja, mut sittenhän on ihan perhekerhoja joissa isommille lapsille on ohjattua toimintaa ja äidit/isät voi kahvitella vauva kainalossa jos sellainenkin perheessä on. Ite en noista tiedä niin tarkkaan kun on vasta siinä vauvakerhossa käyty. Siellä ainakin oli ihan rentoa yhdessäoloa ja välillä joku pienimuotoinen leikkituokio yhdessä. Vaikka lapsella ois ollu muuten kuinka paha päivä, niin tuolla viihtyi aina hirveen hyvin! Tietysti kun on eri lelut ja kiva seurailla muiden lasten puuhia. Itellekin kiva hengähdystauko ja mukava jutella toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.

 

Eli rohkeasti mukaan jos matka tai ne opiskelut ei ole este! Yhtälailla sinne voi isäkin mennä lapsen kanssa. Eikä ole mitenkään sitovaa jos tuntuukin ettei halua käydä. Uskoisin kyllä että mukaan lähteminen ois ihan 'vaivan' väärti, monesti 'helpommalla' pääsee lapsen kanssa ihmisten ilmoilla kun tämä unohtaakin kiukuttelun ja saattaa ihan innoissaan matkia toisten lasten tekemisiä, eli yhtäkkiä ehkä innostuu kotonakin pottahommista/syömisestä jne.. Meillä ainakin vaikka kyseessä on vasta alle vuoden ikäinen, niin ihan selkeetä tylsistymistä tulee välillä, ei vaan riitä nää pienet ympyrät päivästä toiseen. Sitten kun käydään kylässä tai meillä käy joku, ja varsinkin lapsiperheet, niin heti ollaan ihan innoissaan.. Nyt kesällähän nuo kerhot onkin olleet tauolla. Myös ihan leikkipuistot, kauppojen leikkipaikat ja HopLop sadesäällä on olleet kovia juttuja..

[Nadda]

Seurakunnan kerhoon ei mennä, kun ei makseta kirkollisveroakaan.

 

Olenkin monesti miettinyt, että mikä ihme siinä on, että monet ihan mukavatkin jutut on seurakunnan järjestämiä ja sitten niihin on ympätty se uskoaspekti mukaan.

[Guest HelmiQ]

Järjestääkö MLL sieläl toimintaa? Täällä on ainakin peuhapäiviä joissa muksut saa käydä touhuamassa vanhempien valvonnassa. Ei maksa mitään.. (Jos seurakuntien järjestämä toiminta ei kiinosta.)

[Nadda]

MLL:lla on varmasti jotain toimintaa, mutta valitettavasti väärällä suunnalla kaupunkia. Pitää kuitenkin ruveta neuvolan seiniä tutkailemaan vähän tarkemmin, jos sieltä jotain virikettä lapselle löytyisi. Itse en niinkään kaipaa mitään juttuseuraa, vaan minulle olisi tärkeintä, että lapsi saa silloin tällöin kokemusta muista lapsista.

[Helga]

Kannattaa katsella jos teen lähellä olisi avointa päiväkotia. Täällä on avoimissa päiväkodeissa sellaisia ryhmiä, joihin lapsi menee aikuisen kanssa ja siellä on joku pieni leikkituokio ja vanhemmille on tarjolla kahvia ja pullaa. Homma kestää yhteensä n. 3 tuntia, tulla ja mennä saa siinä ajassa miten haluaa, leikkituokio on yleensä n. 10 aikaa aamulla. Lisäksi on erikseen ryhmiä, joihin on haku ja joihin yli 3v lapset jätetään hoitoon (siis ihan kuin pk ryhmä, mutta kaksi kertaa viikossa 4 tunnin ajan).

[Milenka]

Seurakunnan kerhoon ei mennä, kun ei makseta kirkollisveroakaan.

 

Olenkin monesti miettinyt, että mikä ihme siinä on, että monet ihan mukavatkin jutut on seurakunnan järjestämiä ja sitten niihin on ympätty se uskoaspekti mukaan.

 

Mä en kuulu kirkkoon, mutta silti meidät "huolittiin" srk:n muskariin. Ei ole kukaan jäsenyyden perään kysellyt.

 

Ja uskoa siellä ei tuputeta. Joku virsi tai hengellinen laulu lauletaan ehkä joka toinen tai kolmas kerta. Eli kyllä se ihan normaalia lastenmusiikkipainotteista toimintaa on.

Edited August 13, 2008 by Milenka

[Nadda]

^ Riippuu varmaan pitkälti myös paikkakunnasta. En tosin ole tutustunut tämän paikkakunnan tarjontaan, mutta tuntuu, etten ihan periaatteesta halua mennä SRK:n toimintaan mukaan, vaikka tiedänkin, ettei se kokonaan ole mitään uskistouhua. Itsellä olisi kuitenkin rennompi olo, jos olisi ns. puolueettomalla maaperällä.

[Guest Macilla]

Miten teillä kaikilla menee?!

 

Mä olen niin väsynyt ja turhautunut, kun tyttö kiljuu joka päivä aamusta iltaan. Se kävelee perässä ja huutaa, pitäis vaa istua tyttö sylissä tekemmättä yhtään mitään niin olis rauhamaassa.

 

Muille ei kiukuttele

[Nadda]

Meillä oli parempi jakso tuossa mun harjottelun aikana, kun en ollut niin paljon kotona. Nyt kun olen taas kotona täyspäiväisesti, on kiukuttelua ilmennyt. Virikkeitä pitäisi ihan selvästi olla enemmän, mutta kun on noita kotitöitäkin.

[Susanna75]

Kirjottelenpa minäkin meidän tilanteesta.. Meillä siis kaksi poikaa, vanhempi on 3v4kk ja nuorempi 1v8kk. Vanhempi on kun enkeli, uhmasta ei tietoakaan, mutta tämän juniorin kanssa olen todella helisemässä. Syksyn aikana on uhma alkanut ja nyt illat ja viikonloput on yhtä huutoa. Pojat ovat perhepäivähoidossa, ovat olleen jo pian vuoden ja siellä menee mukavasti. Mutta junnun kiukuttelu alkaa sillä sekunnilla kun kotiin päästään. Joka ikisestä asiasta huudetaan ja karjutaan, heittäydytään lattialle rääkymään, heitellään tavaroita. Lisäksi junnu on rupenut puremaan ja repimään vaattesta ja hiuksista kun tuollaisen kiukkukohtauksen yhteydessä yritän ottaa syliin. Olen aivan neuvoton tuon kanssa. Kaikki arkipäiväiset jutut vaipanvaihdosta, syömisestä ja hampaidenpesusta pukemiseen ovat yhtä taistelua ja huutoa. Toki meillä välillä on hyviäkin päiviä ja poika on tosi suloinen ja rakas. Olen vain aivan uuvuksissa tähän huutoon ja tappeluun. Lisäksi tuntuu tosi ikävältä kun rauhallisempi isoveli jää jatkuvasti paitsioon kun kaikki aika menee junnun kanssa tapellessa. Lisäksi hän roikkuu minussa koko ajan, esim. isä ei kelpaa mihinkään, vaan äitiä ollaan koko ajan kiskomassa kädestä milloin minnekin ja jos en lähde, alkaa huuto ja heittäytyminen välittömästi. Puhetta ei vielä kunnolla tule, joten asioista ei pysty neuvottelemaan niinkun isomman lapsen kanssa. Miten tuonikäisen raivareihin pitäisi reagoida? Voiko jättää itsekseen karjumaan vai pitääkö olla vieressä? Syliin ei tosiaan tee mieli enää ottaa kun pureminen alkaa välittömästi.

 

Kohtalotovereita?

[zeya]

.

Edited November 30, 2009 by zeya

[Susanna75]

Jotenkin helpottavaa huomataa, että alle parivuotiaita uhmaajia on muitakin.. Mä olen ihan hämilläni kun kuvittelis, että meidän kolmevuotias ois perheen uhmis, mutta ei. Olen ollut nyt poikien kanssa kotona joululomaa viettelemässä ja samalla kaavalla mennään eli huutoa, raivoomista ja potkimista riittää. Jos en ole vieressä kun junnu alkaa raivota niin puree vaikka pöydän jalkaa tai paiskoo tavarat ympäriinsä. Ihan jo kauhistuttaa huominen jouluaatto, että vetääkö tuo sukulaisissakin ihan ranttaliksi eikä joulurauhasta ole tietoakaan.. Kaikesta huolimatta rauhallista (yeah right ;-) ) joulua kaikille! Ja niitä vinkkejä mäkin otan tosi mieluusti vastaan!

[ElleWoods]

Meillä on samanlaista, poika on 1v9kk. Ollut aina melkoisen vauhdikas tapaus, mutta nyt kun uhma on iskenyt, niin välillä tulee itseltä itku, kun ei vaan enää jaksa. Toisaalta on meillä ihaniakin päiviä, jolloin muksu on vain villi vilpertti, mutta on nekin sitten raskaita, kun koko ajan saa mennä perässä ja jännittää, että koska käy pahasti.

Välillä kiukkuamista rauhoittaa se, että toteaa pojalle, että mä en rupea sun kanssa millekään, jos kiukkuat noin hirveästi, mutta se on vain välillä se...

[HennaN.]

Huoh. Jokohan meilläkin alkoi uhma... Neiti on vasta 13 kuukautta, mutta tutulta kuulostavat nämä kuvaukset. Viime päivien malli on ollut että neiti teputtaa ympäri kämppää ja kitisee. Jos ei pääse kiipeämään johonkin (sohvalle) niin alkaa huuto, jos ei saa otettua pöydältä jotain niin alkaa huuto. Jos ottaa kielletyn tavaran kädestä niin sitten vasta huuto tuleekin, tai jos vessan ovi on unohtunut auki ja pitää hakea neiti taapero pois pytyn rengasta kolistamasta. Sylissä ei viihdy yhtään, ei tosin ole viihtynyt kunnolla moneen kuukauteen. Aina välillä huomion saa huijattua uuteen asiaan mutta välillä ei auta mikään, meidän murrosikäinen vaan kiljuu Tätäköhän tämä nyt on seuraavat vuodet?? Osasyy toki saattaa olla, että oltiin viikko joululomalla isovanhempien luona ja molemmissa paikoissa leikittäjiä oli jonoksi asti. Kotona on vaan tylsät äiti ja/tai isi eikä jatkuvasti joku touhuamassa. Joten ehkä tämä tästä helpottaa vielä hetkeksi ennen varsinaista uhmaikää, kun vaan tottuu taas kotioloihin

[Guest Neiti.Aurinko]

Meillä neiti 1v 2kk kiristää pinnaa päivittäin. Neiti on todella temperamenttinen, ollut aina ja kivaakin se on silloin kun tyttö on hyvällä tuulella, oma aurinkoinen itsensä.

 

Tyttö oli juuri vkonlopun isovanhemmilla ja oli kuulemma niin kiltisti. Pk:ssakin oli ollut tänään ihan enkeli. Kotona sitten aukesi raivohanat ja neiti vaan huutaa pää punasena ilman mitään syytä, krokotiilinkyyneleet valuu poskille vaan. Ei auta syli, ei leikit, ei välipala, ei niin mikään...

 

Tät on jatkunut jo useamman vkon, kotiin tultuaan on ihan raivotar. Ei vaan pysty keksimään mikä neidillä mättää, kaipa tuo jonkinsortin uhmaa jo on; vuoden iästä on tulleet myös tavaroiden sekä astioiden/nokkiksen heittely ja päiväkotiinmenon jälkeen läpsiminen.

 

Auts, ei nyt vaan jaksais.

 

Muoks. Niin ja neiti on pienestä asti ollut hyvinkin helposti ärtyvä ja aika vaativa tapaus kaikessa suhteessa. Minä tyhmä kun kuvittelin että pikkasen kun kasvaa niin ehkä vähän helpottais. Little did I know...

Edited March 9, 2009 by Neiti.Aurinko

[Blue2006]

Kuulostaapa tutulta... Meillä tosin suurin kiukku kohdistuu iskään . Poika on koko ikänsä pitänyt iskää tärkeämpänä ja kokenut lievää eroahdistustakin iskästä (äidistä ei ollenkaan). Isä ei kuitenkaan ole ollut koko vanhempainvapaata kotona, isyyslomat ainoastaan. Nyt poika ollut tarhassa jo puoli vuotta.

 

Olemme miettineet, miksi isä saa suurimmat kiukut (ja on aina saanut) ja yksi vaihtoehto saattaa olla meillä se, että isä antaa helpommin periksi ja alkaa leikkiä, ottaa syliin tms. kun lapsi pyytää (=on siis ymmärtävä ja "hyvä" isä ). Kun äiti kurjimus vain jatkaa ruuanlaittoa, pyykin pesua tms. vaikka toinen kuinka karjuu vieressä pää punaisena (siis vähän kärjistettynä). Ja toinen on varmaan se, että olen ihan pienestä saakka ottanut pojan mukaan moniin hommiin. Eli poika laittaa pyykit koneeseen ja ottaa pois sieltä, tyhjentää astianpesukonetta (kunhan veitset on ensin poistettu) ym. Eli kun on pakko tehdä hommia pojan hereilläolessa pyrin ottamaan hänet mukaan, silloin ei tule kiukku niin helposti. Ei tietty onnistu kaikissa hommissa. Ja kun saa pojan kanssa hommia tehtyä, jää enemmän vapaa-aikaa tämän nukkumaan menon jälkeen .

[tiivitaavi]

Huokaus. On niin tuttua että. Meillä poika on vajaa puoltoistavuotias ja tuntuu, että nyt on jäänyt joku ihme raivovaihde päälle. Välillä on hermot kyllä niin kireällä, kun vaippaa ei antaisi vaihtaa, ruoka ei laske jne. Lähinnä tämä kaikki kohdistuu tietysti äitiin ja silloin kun ollaan kotosalla. Isäänkin kyllä silloin, jos on enemmän kotona. Kyläillessä on yleensä tyytyväisempi, mutta ei sitä aina jaksa menossakaan olla. Tässä vaan elättelee toiveita, että tämä on joku vaihe vaan ja kyllä se tästä muuttuu..ehkä joskus..