Itkua ja huutoa

[Snazu]

Olipas ketju täynnä juttuja jotka on meille ollut melkeen alusta asti arkea.

 

Poika on ollu huutaja ja kitisijä syntymästään asti. 3- 6kk iät poika huutamalla huusi ja kitisi kun ei päässyt eteenpäin, mikään ei kelvannut. Mä niin odotin että alkais konttaamaan. Tasan 6 kk kähti konttaamaan ja poika oli suht tyytyväinen omaan taitoonsa 2vkoa. Se on ehdottomasti pisin aika koko pojan elämässä kun hän ei oo huutanut puolta päivää putkeen.

 

7kk poika tajusi mitä EI-sana tarkoittaa ja siitä asti meillä on ollut "uhma", lääkäri sanoi että tää meidän arki on kuin pahinta uhmakautta vaikean lapsen kanssa. Huudetaan ihan mistä tahansa asiasta: jos joku menee vessaan, poistuu ovesta, istuu sohvalle, istuu kun hän on sylissä, ei anna jotain, ottaa jotain pois, pukeminen, pepun peseminen, ruokailun aloitus, aamut ja illat herätessä ja nukkumaanmennessä ja varsinkin jos joku sanoo sanan EI. Kerran sanoin kissalle ja poika huusi mulle vihaisena vartin Huutoa siis riittää 80% päivästä.

 

Pojalla on todella kova tahto. Hän ei myöskään tahdo että häntä komennetaan. Poika tekee myös paljon kiellettyjä asioita, KOSKA ne on kiellettyjä. Joten mä yritän nykyään vaan siivota ennen pojan heräämistä kaiken pois mitä ei vielä oo kielletty. Sata kertaa päivässä saan hakea pojan pois kissanlaatikolta, kieltää ja aina huudetaan. On se kumma kun toinen ei opi vaikka samat asiat on aina ollut satavarmaasti kiellettyjä eikä poikkeusta ole koskaan. Poika kyllä tietää niiden olevan kiellettyjä kun lähtee karkuun jäätyään kiinni.

 

Mä saan myös "turpaani" useasti päivän aikana. Mä inhoan kipua ja kaikkea sellasta ja nyt sitä saa kyllä kaiken edestä pieninä annoksina. Poika ei oikeastaan tahallaan satuta, mutta ei vaan välitä tai ymmärrä kun selittää että äitiin sattuu ja ettei noin saa tehdä. Huutaa vaan kun kielletään - ja tekee sitten sen uudelleen. Äiti varoittaa, että meet sylistä pois jos vielä lyöt. Poika katsoo mua ja lyö. Pistän pojan lattialle, jossa hän huutaa vartin. Lupaan nostaa syliin jos ei enää lyö (tai nipistä tai mitä sitten siinä tekikään). Nostan ja mitä poika tekee - aloittaa saman homman heti alusta

 

Nyt poika siis yli 1 v 1 kk ja tätä "uhmaa" kestänyt yli 7kk. Enkä usko että tästä päästään eroon vielä vuosiin. voin kertoa että on vanhemmat supeväsyneitä ja hulluuden partaalla.

[Sisse]

Juu-u, kovin on tuttua toimintaa meillekkin kaiken maailman itkupotkuraivarit, tavaroiden heittelyt, äiti on tyhmä (isi on aina paras jonka kanssa tehdään kaikee kivaa), ja mikä parasta, kuopus on meillä oikeen kunnon justiina joka jyrää isosiskonsa mennen tullen->ottaa kädestä tavarat, lyö...ja siitähän on tappelu valmis. Isosisko haukkuu pikkusiskoaan tyhmäksi ja näin ollen pikkusisko on oppinut sanan "tyymä" jota hokee sitten myös hiekkalaatikolla muille lapsille kun ei mene neidin mieleen. Oikeat kullannuput siis.

 

Mä olen huomannut meidän kohdalla vaikka niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin nämä raivarit ja asioista väittelyt ja vastaan vänkäilyt on vähentyneet mitä enemmän olen viettänyt lasten kanssa aikaa. Kun riiviöiden kanssa on puuhastellut koko päivän jotain kivaa niin kaikki on iloisella mielellä ja vaikka tulisikin joku riidan alku vastaan niin niistä on selvitty neuvottelulla. Tosin ainahan vaan tunnit päivässä ei meinaa riittää kun töissäkin on käytävä ja kotityöt tehtävät joten konflikteilta ei kyllä säästy.

Edited August 6, 2009 by Siljuska

[onion]

Snazu, kaikki sympatiat täältä, teidän arki kuulostaa todella rankalta! :/ Toivottavasti saatte myös apua jaksamiseen.. Uskon että on välillä kovilla nauttia lapsesta, vaikka hän varmasti rakas onkin..

 

Sympatiat tietysti myös muille tässä ketjussa

[teaz]

Oh, you tell me about it

 

Meillä kyllä on selityksenä se, että L on päivät hoidossa ja iltaisin sitten haluaisi tietysti vanhempiensa jakamattoman huomion ja 100-prosenttista viihdytystä, mutta ainahan se ei ole mahdollista. On siis laitettava ruokaa, pestävä pyykkiä jne. Tästähän se riemu repeää Syliin pitäisi koko ajan päästä ja jos et nosta, heittäytyy lattialle vatsalleen oikean draamakuninkaan tavoin Tähän on nyt tullut yöllä herääminen ja uudelleen ei nukahdeta sitten millää. Ma-ti välisenä yönä yritin nukuttaa 1,5 tuntia ja 80-prosenttisesti se aika huudettiin. Vaaditaan "kyyn" ja mammaa eli syliin ja maitoa. Jos ottaa meidän sänkyyn, rauhoittuu. L on nukkunut täydet yöt useamman kuukauden, mutta nyt sitten viikon verran meno on ollut tätä...

[Amelii]

Nostetaanpa tätä ketjua ylöspäin! Mitä teille kuuluu nykyään? Onko kiukut helpottaneet? Meidän neiti on nyt sen ikäinen kun teidän pikku kiukkupussit olivat tätä ketjua kirjoittaessanne ja olen ihan helisemässä tämän pienen tahtojan kanssa. Kiukkukirjan jo tilasin, toivon sieltä löytyvän työvälineitä tähän tilanteeseen. Löysittekö te jotain vinkkejä sieltä, kirjan lukeneet? Entä löytyikö käytännöstä vinkkejä? Kaikki kelpaa, kiitos!

 

Neitokaisemme on nyt siis 1v 9kk vanha. Kaikkien kirjoituksissa on ollut jotain tuttua, muutama on ollut kuin omasta näppäimistöstäni.

Edited December 18, 2009 by Amelii

[Nadda]

^ Mä en saanut kirjasta hirveästi käytännön vinkkejä, mutta ainakin kirja auttoi ymmärtämään omaa osuutta tilanteissa. Eli kirjasta oli apua siihen, miten tärkeää on pitää oma pää kylmänä eikä lähteä mukaan siihen kitinään ja kiukkuamiseen.

[Amelii]

Nadda, jos saa udella, että mikä teidän tilanne on tänä päivänä? Miten teillä menee tällä hetkellä? Jos kiukkuamiset ovat helpottaneet niin koska ne suunnilleen helpottivat?

Edited December 18, 2009 by Amelii

[Nadda]

^ No jaa, tuosta kun selvittiin, niin sitten alkoi jo se varsinainen uhmaikä kolkutella ovella. Eli ojasta allikkoon on menty. Mutta toisaalta; kun ikää tulee tytöllä lisää, niin tulee ymmärrystäkin. Eli nykyään noista kiukutteluista sun muista selvitään yleensä puhumalla, ellei tilanne sitten ole jo äitynyt niin pahaksi, ettei enää puhe mene perille. Mutta - tätä kai se lapsiperheen elämä on: ainaista rajojen kokeilemista.

[Guest Macilla]

Meidän neidillä on alkanut uhma. Siis ihan se perinteinen "Kyllä mä saan sammuttaa pakastimen, etkä sä mua kiellä! Ainakaan sillä ei ole mitään väliä!" ja sen lisäksi yö-huudot. Eilen illalla kyseli kymmeneltä vettä ja kun vein lasin sänkyyn oli nukkuvinaan. Laitoin lasin pois ja tyttö alkoi kirkua vettä, kun on kova jano. Varmistelin, että tosiaan juo veden, mutta tyttö vain kirkui ja itki janoaan. Tarjosin lasillista ja neiti leikki nukkuvaa. Kun vein lasin pois alkoi suoraa kurkkua kirkuminen ja itkeminen, joka sitten jatkui kaksi tuntia.

 

Ensin itki vettä, sitten äidin syliin jossa ei kuitenkaan viihdytty vaan halusi omaan sänkyyn. Sitten taas vettä, jota en enää tarjonnut, vaan yritin nukkua seuraavan vartin. Lopulta vein tytön kylppäriin ja näytin, että siinä on vesilasillinen. Saa tulla juomaa jos haluaa. Neiti tuntui rauhoittuvan ja kipitti mun perässä sänkyyn, jossa alkoi jälleen kirkua.

 

Taloyhtiä raikaa ja neiti nikottelee niin, että meinaa oksentaa.

 

Puoli yhdeltä tyttö viimein nukahtaa isänsä kanssa, kun mä hakkaan alhaalla päätäni seinään.

 

Päivä uhman lisäksi on tosi virkistävää, kun saa nukkua varmaan joka toinen yö.

[Vanilla]

Meillä on kans kunnon tahtonainen, neiti kaksvee. Voi että mä oon välillä niin loppu ja neuvoton ton lapsen kanssa! Joskus sitä illalla miettii, että onko tänään menny koko päivä vaan kiukkua ja kitinää kuunnellessa. Toki hyviäkin hetkiä on, mutta kun vessakäynnit, pukeminen ja syöminen on rimpuilua ja huutoa ja niiden lisäks tyttö vinkuu koko ajan jotain kiellettyä tai käy repimässä tai lyömässä pikkuveljeä, niin aika mukavasti sitä p*skaa riittää pitkin päivää. Mikään kielto ei mene perille, vaan esim. pikkuveljen lyömistä tapahtuu jokaikinen päivä, uudelleen ja uudelleen. Saattaa välillä käydä halimassa ja sitten taas...

 

Niin rakas ja ihana pieni tyttö, mutta kuinka mustia äidin ajatukset voi välillä olla, kun ei tiedä enää mitä tehdä.

[Talventyttö]

Meillä on viime aikoina mennyt elämä ihan Ainon (1v 5 kk) ja äidin ja isin tahtojen taisteluksi.

Aino on aina ollut tempperamenttinen luonne, osoittaa niin hyvät kuin huonot jutut tosi voimakkaasti.

 

Nyt kuitenkin tuntuu että viikonloput menee huutaessa. Arkisin on sen verran väsynyt ettei voimaa mihinkää isoihin raivareihin ole, mutta viikonloppuisin kiukuttelu aloitetaan jo aamusta. Perushommat, kuten hampaidenpesu, vaipanvaihto ja vaatteidenlaitto aiheuttaa välillä kohtauksia, joissa Aino itkee niin ettei ääntä enää lähde ja menee siniseksi tai juoksee ympäriinsä ja tarkoituksella heittäytyy voimakkaasti maahan. Vielä kamalampi huuto tulee jos kielletään. Ja yrittää myös raapia ja purra meitä.

 

Jäähy ei toimi. Kielto toimii joskus, useimmiten aiheuttaa tuon huudon.

Me ollaan alusta asti annettu Ainon tehdä joitain ei niin haitallisia juttuja (esim. purkaa kirjahyllyä) ettei kaikesta tarvitsisi kieltää ja ettei tulisi sellainen uhma-asenne lapselle. Nyt kuitenkin tekee vaan tosi kiellettyjä juttuja (kaivaa keittiön kaapeista vaarallisia laitteita, repii kasveja, hakkaa vitriinin ovea, heittää pikkuautoja vessanpönttöön) joista on pakko kieltää.

 

Mä mietin että mitä ton kanssa nyt tekisi. Asutaan kerrostalossa enkä kehtaisi lasta huudattaa vaikka oon huomannut että yleensä paras tapa reagoida on antaa huutaa ja sitten kun vähän rauhoittuu niin sylitellään. Mutta toi huuto on tosi kovaa ja pelkään että kohta laitetaan jo lappuja postiluukusta...

[Vanilla]

^ Voi ei.. kuulostaa tosi kurjalta, ja osittain valitettavan tutulta myös.

Musta ois kiva lukea muiden, jo aiemmin tähän ketjuun kirjottaneiden, tilanteesta nyt. Onko uhma jossain vaiheessa helpottanu? Kauanko sitä kesti? Vinkkejä?

[Tiuhti78]

Meillä on samanlaista kuin Talventytöllä. Huh ja puuh. Viikonloput on välillä tosiaan raskaita kun sitä uhmahuutoa on aamusta iltaan ja aina kun kielletään niin siitäkin seuraa korviahuumaava huuto. Ja nykyään mennään ihan tarkoituksella kiellettyihin paikkoihin ja sitten kun otetaan sieltä pois niin hirvee raivari päälle. Ja kun yhdestä raivarista selviää niin toinen koputtelee jo nurkan takana... Kai tässä pitää tilata joku kasvatusopas kohta. Meidän tyttö on kans pienestä pitäen ollut räjähdysherkkä ja tuntuu että se iän myötä vaan pahenee. Jos ei kaikki mene kuten neiti haluaa niin ihan hirveää huutoa. Onneksi kuitenkin sitten on niitä hyviäkin hetkiä että nauraa kutkatetaan kun on niin kivaa

 

Olipas toisaalta lohduttavaa lukea että me ei olla ainoita joilla on vähän haastavaa. Mistähän sais ostaa lisää pinnaa?

[Guest -Jonski-]

Helpotusta meidän arkeen toi se, että kiellettyjä juttuja vähennettiin - toisin sanoen särkyvät/rikkuvat/suojeltavat asiat siirrettiin syrjään. Ei tarvinnut kieltää, itkeminen vähentyi ja äidin pinna voi huomattavasti paremmin. Pikku hiljaa on jo voinut palautella tavaroita paikoilleen ja varmaan lapsen ymmärryskin on kehittynyt sen verran, että kiellot menevät perille ja ne myös muistetaan. Mm. uunin edessä poika muistuttaa äitiä, että eieiei - poppa .

 

Lisäksi säännöllisyys ja ulkoilu kerran pari päivässä auttoivat. Eipä jää niin paljon aikaa tuhota huushollia .

 

Tämäkin on vain vaihe... Tsemppiä!

[Talventyttö]

Niin mä mietin kanssa tuota kiellettyjen juttujen vähentämistä mutta milläs siirrät vitriiniä?

Ei vaine, me ollaan vaan ajateltu että parempi pitää kaikki paikoillaan niin oppii että mihin saa koskea ja mihin ei. Toki veitset, siivousaineet ym. on niin ettei Aino yllä. Ja yritetään olla komentamatta kaikesta jos vaikka kiinnostus vähenisi. Kirjahyllyn kohdalla onkin käynyt näin, se tyhjennetään ehkä kerran viikossa entisen 3 x päivässä sijasta.

 

Mun äiti on hokenut mulle kokoajan että Aino huutaa koska se kokee pettymyksiä kun ei saa koskea ja noi pettymykset kuuluu elämään ja pitää vaan jaksaa lohduttaa. Jne. Mutta voiko kukaan oikeasti pettyä kymmeniä kertoja päivässä? Mä jotenkin jaksan noi loogiset huudot, kun kiellän ja huutaa siksi mutta nyt on tullut sitä raivoamista mille ei ole mitään kunnon syytä. Syy voi olla, että huutaa koska teen ruokaa enkä voi ottaa syliin ja oikein työntää mua pois hellasta että pääsisi syliin. Tai kun sunnuntaina huusi koska pissasi vaippaan ja pissa tuli läpi niin että vaatteet ja vaippa piti vaihtaa. En torunut en mitään, mutta huusi kuin syötävä ja repi puhtaan vaipan pois ja heitteli sitä ja heittäytyi maahan jne.

 

Kai tän on joskus loputtava? Sitten kun se osaa puhua ja sanoa mikä vaivaa? Vai osaako ne? Eihän teini-iässäkään kaikki vielä osaa.

[Susanna75]

Mä kirjottelin tänne vuosi sitten jouluna, jolloin meidän pojat oli 3 ja 1v7kk ikäisiä. Silloin kuopuksella oli aivan järjetön uhma, siis elämä oli yhtä huutoa aamusta iltaan (ja yöhön..)ja olin aivan loppu tuon pikku uhmiksen temppuilun kanssa. Tätä menoa jatkui vielä pitkään, kunnes jotain tapahtui tuossa suunnilleen loka-marraskuussa (poika silloin 2,5 v suunnilleen). Yhtäkkiä tajuttiin miehen kanssa, että hei, junnu ei olekaan raivonnut moneen tuntiin mistään! Poika täyttää huhtikuussa kolme ja nyt on tosiaan oikein ihana ja seesteinen vaihe meneillään. Osasyy on varmaan sekin, että puhuu nyt täysin ja asioista pystytään oikeesti neuvottelemaan. Lisäksi ovat isoveljen kanssa lähentyneet ja yhteiset leikit ovat löytyneet oikein kunnolla. Pojilla on ikäeroa puolitoista vuotta.

 

Ei tämä nyt ihan pelkkään autuutta ole, sillä samoihin aikoihin kun junnun uhma helpotti, isoveljellä alkoi ensimmäinen uhmakausi. Tosiaan ensimmäinen, yli neljävuotiaana!

[onion]

Meidän 2v 7kk, ennen niiiin rauhallinen ja helppo poika, on nyt päässyt tuohon maagiseen uhmaikään.. Joka näköjään voi tulla melkein missä iässä vaan.

 

Vieläkin on varmasti helppo moneen muuhun lapseen verrattuna, mutta esim. pukemistilanteet on nykyään ihan painajaista, varsinkin jos ollaan päiväkotiin menossa ja pitää tiettyyn aikaan ehtiä.. Pukemisen saa alottaa vaikka puoli tuntia ennen kun ois pakko lähtee, eikä mikään maanittelu nykyään auta.. Sit jos koittaa väkisin pukee niin tuohan repii ne vaatteet päältään pois.. Onneks mennään kesää kohti, ehkä helpottaa kun vaatetus vähenee.

 

Olo tuntuu vaan välillä tosi voimattomalta, kun kaikki on vaan enkä ja ei vielä.. Sitten on huono omatunto kun itellä palaa pinna ja tulee huudettua, välillä tavaratkin lentää kun äitillä menee hermo.. Ja sehän ei tietenkään tilanteeseen auta..

[tanssija]

Kannattaa kokeilla jäähypenkkiä, sen 3-v jo ymmärtää. Sitä pienempien kanssa ei mullakaan ole mitään konsteja

[pipa]

Me ollaan menetetty meidän suloinen ja niin kultainen poika, tilalle on tullut joku kamala pikku tyranni joka tekee meidän vanhempien elämästä aikamoisen helvetin!

 

Mä en edes jaksa kirjottaa mitä kaikkea tuo poika keksii meidän varalle, mutta joka toinen minuttti on yhtä huutoa ja raivoamista! Hittinä on heitellä kaikki mukit nesteineeen lattialle ja viimeisin ihanin veto oli ottaa jääkapista litran maito tölkki ja heittää se keittiön lattialle.

 

Meillä ei ole hirveesti mitään kielettyjä tavaroita esillä mutta kyllä tuo poika keksii jotain jäynää ihan päivittäin. Onneksi on tullut kevät ja saadaan mennä ulos kumpikin hieman viilentämään tunteita, vaikka on niinkin käynyt että olen tullut itkien kotiin pojan kanssa kun hermo ei kestänyt.

[Lainie]

Nostan. On valitettavasti arkea meillä, tässä yhteydessä toivoisin, että joillain muillakin

 

Poika 1v6kk ja päivät on kotona varsinkin yhtä huutoa ja myös aivan järkyttävää kirkumista. Kieltojen päälle nauretaan ja mitä tiukemmin ottaa esim ranteesta kiinni, niin sitä kovemmin hekottaa. Vanhempia on kiva purra, varsinkin jos on väsynyt tai myös jos on tylsää. Ja aika usein kotona on Suostuu syömään ainoastaan puuroa, leipää ja hedelmiä. en edes taas muista koska olisin saanut lämmintä ruokaa kunnolla menemään alas. Pöydästä kyllä poistetaan kun alkaa heittämään tavaroita, mutta se, että seuraavalla kerralla muka sitten söisi enemmän, ei kyllä ainakaan meillä pidä paikkaansa. Kaikkea on muutenkin kiva heitellä, jalkaa pitää aina polkea ja ruokapöydässä hakkaa molempia käsiiän pöytään kun joku kiukuttaa.

 

Poika ei vielä puhu, joten ehkä sekin turhauttaa.

Mulle kiukuttelee selkeästi enemmän kuin isälleen, vaikka kyllä niidenkin ruokailuhetket on huutamista.

[Guest Ravenna]

Meillä asuu kans ihan mahdoton uhmailija. Ikää on nyt reilut puolitoista vuotta, ja tätä on nyt kestänyt ainakin kolme kuukautta. Huuto ja kiljunta ovat ihan tähtitieteellisiä paikasta riippumatta, voimakas temperamentti vaan pahentaa tilannetta entisestään .Mikään kielto tai kehotus ei mene perille, nauraa vaan ja jatkaa. Kiukuttelua on ihan kaikesta, vaipanvaihdot, pukemiset ja riisumiset ovat ihan mahdottomia rimpuilun takia. Rattaissa ei halua istua, paikallaan ei voi olla yhtään silloinkaan, kun ei ole mahdollisuutta itsenäiseen liikkumiseen (julkisella paikalla, ei osaa kävellä vielä niin etteikö aina välillä konttaa osaa matkasta), kyläilyt ovat ihan mahdottomia.

 

Ja kun ei osaa sanoa kuin ihan muutaman sanan vasta, on vielä tosi turhautunut, kun ei tule millään ymmärretyksi.

 

Mä tilasin just hetki sitten ton Kiukkukirjan, kun olen ihan loppu jo. Toivottavasti kirjasta löytyy vinkkejä tällaiselle jatkuvasti itsensä huonoksi äidiksi kasvatustaitojensa takia tuntevalle...

Edited July 5, 2012 by Ravenna