heko

Hoitaja kotona

40 posts in this topic

Mä olen juuri alkanut tosisaani pohtia josko pyytäisin eläkkeelle juuri jäänyttä äitiä hoitamaan meidän poikia muutaman kuukauden ensi keväänä. Ettei tarvititsisi heti vuoden ikäisenä pistää kuopusta hoitoon, kuten eskoisen kanssa piti tehdä. Korvaukseksi voisimme maksaa kotihoidotuet (hoitoraha+sisaruskorotus+kuntalisä+kuntalisän sisaruskorotus) ja muutama satanen päälle. Mä jään joka tapauksessa osittaiselle hoitovapaalle eli hoitajaa tarvittaisiin neljänä päivänä viikossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edellä kuvaamani tilanne alkaa näyttää mahdollielta, mikäli vain saamme talon ajoissa valmiiksi :rolleyes:. Selvittelin lomiani ja näillä näkymin voisin olla peräti 1,5 kuukautta lomalla, sitten pari kuukautta hoitovapaalla, siihen päälle isäkuukausi jolla päästäisiin toukokuun alun tienoille. Äitini suhtautui myötämielisesti ajatukseen, että hoitaisi poika neljä päivää viikossa parin kuukauden ajan. Heinäkuussa sitten pidettäisiin miehen kanssa kesälomat ja elokuussa pojat aloittaisivat hoidossa. :)

 

Ainoa mutta asiassa on se, että äidilläni on taipumus hemmotella esikoista ja toisaalta ei nykyään enää osaa pitää ruokailuajoista tarkasti kiinni vaan syöttää pojalle kaikenlaisia herkkuja pitkin päivää, murr. Tiedänpähän nyt mistä olen opinut omat huonot tapani joita yritän kovasti olla siirtämättä pojille. Mummi vaan vesittää mun yritykset aika tehokkaasti...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kuulostaa aika tutulta. :rolleyes: Poika on ollut isovanhempiensa hoidossa aina silloin tällöin, joskus hankalasti sattuvien työvuorojemme, joskus perhepäivähoitajamme sairastumisen vuoksi 1-3 kertaa kuussa. Ihanasti viihtyy ja nautin siitä miten hyvä suhde pojalla on mummiinsa ja ukkiinsa, ja jotkut jutut, kuten pottailu, sujuu siellä kuin vettä vaan. Mutta se syöminen... Varsinkin ukki syöttelee myös pojalle kaikenlaisia herkkuja. Ja ruokarytmi tosiaan heittää välillä siellä ihan häränpyllyä.

 

Meilläkin isovanhemmat hoitavat poikaa tilapäisesti loppuvuodesta noin kuukauden ajan, kun perhepäivähoitajamme lopettaa, ja keväällä me otamme pojan taas kotihoitoon kun pystymme järjestämään aikataulumme miehen kanssa niin että hoidamme poikaa puoliksi. Meillä isovanhemmat tosin haluavat hoitaa poikaa omassa kodissaan, ja sen heille mielellään sallin, en välttämättä haluakaan anoppia tänne tonkimaan mun kaappeja. ;) Vähän tuo ruokailuasia tympäisee ja olen pyytänyt miestä selvittämään heille hyvin selkeästi mitä ruokailulta toivomme. Mut toisaalta se on minusta aika pieni juttu siihen nähden että lapsi saa olla hänelle rakkaiden ihmisten hoidettavana, saa ylenmäärin huomiota ja hänen suhteensa isovanhempiin muodostuu läheiseksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tuo on niin totta. Esikoiselle mummi ja vaari ovatkin jo nyt todella tärkeitä ja rakkaita ihmisiä :). Meilläkin äitini hoitaa lapsia mieluummin omassa kodissaan ja se toimii kyllä satunnaisesti. Mutta ajaminen joka päivä kaksi kertaa mummilan kautta veisi ainakin tunnin päivästä (25 minuuttia suunta) ja päälle vielä se, ettei mummilasta illalla kuitenkaan lähdettäisi yhtä rivakasti kuin päiväkodista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mun äiti hoitaa poikaa (tällä hetkellä 1v4kk). Mummi on tänä kesänä eläköitynyt 63-vuotias.

 

Mummi tulee meille arkiaamuisin ennen seitsemää, ja jäävät sitten pojan kanssa ensin meille kun miehen kanssa lähdetään töihin. Kaikessa rauhassa touhuavat aamujuttuja, puurot syövät jne., ja sitten jossain vaiheessa lähtevät leikkipuistoon tai esim. muskariin, mistä jatkavat sitten mummin luo päiväunille ja loppupäivän viettoon. Mummolaan on meiltä matkaa vähän yli 3km, eli lähekkäin asutaan. Iltapäivällä töistä tullessa haetaan poika sitten kotiin.

 

Me ei yrityksistä huolimatta saada maksaa mummille mitään, joten hoitojärjestely on varsin edullinen meidän perheen taloudelle. Verrattuna päiväkotihoitoon meille jää periaatteessa noin 600e enemmän käteen.

 

Mummi on myös varsin luotettava ja säntillinen hoitaja, ollaan sovittu sopivat pelisäännöt ruokailuista yms. ja tietääksemme niitä noudatetaankin.

 

Aloite tähän järjestelyyn tuli mummilta itseltään, eikä meidän tarvinnut juuri asiaa miettiä, ollaan molemmat miehen kanssa itsekin omien mummojemme vahtimia.

 

Tyytyväisiä ollaan oltu, ja nyt kun hankittiin uusi asunto, niin sekin etsittiin muutaman kilometrin päästä mummolasta :D Saa sitten nähdä, miten tilanne muuttuu kun lapsia onkin kaksi. Viimeistään 3-vuotiaana haluaisin laittaa esikoisen jo päiväkotiin ainakin osaksi päivää ihan sosiaalistumisen ja virikkeiden saamisen vuoksi. Mutta katsotaan sitä sitten.

Edited by PMLats

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voisiko joku antaa esimerkin noista maksuista?

 

Jos maksamme hoitajalle esim. 1600 eur kuussa palkkaa niin KELA maksaa 1300eur (kyse siis kahdesta alle 3v lapsesta ja Helsingissä) niin meille jää maksettavaksi tuo ylimenevä 300eur plus työnantajamaksut sekä meidän pitää tehdä ennakonpidätykset.

 

KELA pidättää tuosta 1300 eurosta jo verot, joten ymmärränkö oikein meidän pitää toimittaa ennakonpidätys siis tuosta ylimenevästä 300 eurosta? Mutta maksaa työnantajakustannukset taas koko 1600eurosta?

 

Hoito.net vai mikä sen sivuston nimi nyt olikaan luki, että keskimäärinen palkka on 1400 eur per kk. Kuulostaako tuo 1600eur sopivalta? Työnantajakustannukset ovat n. 350eur tuosta summasta eli käytännössä maksettava olisi 1600 eur - 1300 eur + 350 = 650 eur per kk.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulee aika myöhään vastaus tuohon kysymykseen, mut näin yleisesti vastailen, kotona työskentelevänä hoitajana vastailen. Tietoni pohjautuvat siis saamiini palkkakuitteihin ja työnantajien kertomaan (älkää siis lynkatko, jos tulee väärää infoa)

 

Kotiin palkatun hoitajan kanssa tehdään kirjallinen työsopimus. Sopimuksessa määritellään mm. viikoittainen hoitoaika, jonka mukaan tuen suuruus määräytyy. Ei sen kummemmin kuin, että onko lapsi kokopäiväinen (yli 25h/viikko) vai puolipäivähoidossa (alle 25h/viikko) Tämä toimitetaan Kelaan. Ilmeisesti kaikilla paikkakunnilla sopimusta ei tarkasta alueellinen päivähoitokoordinaattori (tai vastaava), mutta ainakin pääkaupunkiseudulla työsopimuksen, tukihakemuksen ja hoitajan rikosrekisteriotteen tarkastaa sen alueen koordinaattori, jossa hoito tapahtuu (itä-Vantaa, keski-Espoo jne.) Kela osaa nimetä tämän henkilön.

 

Työsopimukseen määritellään myös hoitajan palkka, esim. tuo mainittu 1400€, mikä on hyvä lähtöpalkka kokopäiväiselle lastenhoitajalle. Palkka voi olla pienempi, jos esim. tunteja vähemmän tai suurempi, jos työ on vaativampaa, päivät pidempiä, hoitaja tekee myös kodinhoitotehtäviä jne. Kela maksaa yksityisen hoidon tukea, joka kattaa osan palkasta. Loppuosa jää perheen maksettavaksi. Kela suorittaa ennakonpidätykset tuesta (verotiedot menee sinne suoraan verottajalta, verokortti toimitetaan vain työnantajaperheelle) Perheen maksettavaksi jäävästä osuudesta suoritetaan ennakonpidätykset sekä eläke- ja sairausvakuutusmaksut. Karkea arvio "ylimääräisitä" kuluista on n.20%, eli jos perheen maksaa hoitajalle palkkaa 350€, todellinen maksettava summa on 420€. Kelan maksamasta tuesta ei suoriteta työnantajamaksuja. Työnantajamaksuista voi lukea lisää esim. palkka.fi;stä

 

Ja hoitaja on myös vakuutettava, eri yhtiöillä on hieman erityyppisiä ja -hintaisia paketteja, lähtöhinta on muutaman kympin.

 

 

Kuulostaa monimutkaiselta, mutta kun käytännön asiat saa juoksemaan, on homma aika kivuton. Ja tosiaan, sopivan hoitajan löytäminen etenkin perheen tai tuttavapiirin ulkopuolelta voi olla hankalaa (olen seurannut pariin otteeseen vierestä, kun itselleni on haettu seuraajaa)

 

En tiedä muistinko mainita kaiken olennaisen, toivotaan..

 

Olen ollut useassakin kodissa hoitajana, sekä pelkästään yhden perheen lapsia hoitamassa että naapuruston kimppa-hoitajana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kela maksaa yksityisen hoidon tukea, joka kattaa osan palkasta. Loppuosa jää perheen maksettavaksi. Kela suorittaa ennakonpidätykset tuesta (verotiedot menee sinne suoraan verottajalta, verokortti toimitetaan vain työnantajaperheelle) Perheen maksettavaksi jäävästä osuudesta suoritetaan ennakonpidätykset sekä eläke- ja sairausvakuutusmaksut. Karkea arvio "ylimääräisitä" kuluista on n.20%, eli jos perheen maksaa hoitajalle palkkaa 350€, todellinen maksettava summa on 420€. Kelan maksamasta tuesta ei suoriteta työnantajamaksuja.

 

Muuten taitaa olla oikeaa tietoa tekstissäsi, mutta tämä kohta mietitytti. Ymmärtääkseni tellit ja lellit maksetaan koko palkasta, myös siltä osin minkä Kela maksaa. Osaako joku sanoa varmaksi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olen samaa mieltä Meten kanssa. Kelan osuudesta pitää maksaa työnantajakulut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan palkattu toisen perheen kanssa lastenhoitaja tämän toisen perheen kotiin hoitamaan molempien perheiden 1 lasta eli yhteensä kaksi lasta. Saamme siihen yksityisen hoidon tuen ja hoito tulee maksamaan meille noin 400e kuussa työnantajamaksuineen. Olen ollut tosi tyytyväinen tähän ratkaisuun, koska en usko että meidän 1,5v poika vielä kovin hyvin pärjäisi päiväkodissa kun tarvitsee niin paljon syliä ja huomiota. Myöhemmin sitten menee varmaan päiväkotiin. Ihan hyvin on kaikki sujunut ja suosittelen tätä vaihtoehtoa lämpimästi. Työnantajamaksut on helppo hoitaa esim. palkka.fi:n kautta, josta saa hyvät ohjeet eri maksujen maksamiseen ja sen kautta maksut ja ilmoitukset on helppo tehdä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kenelläkään tietoa, että ovatko nuo kelan yksityisen hoidon tuet ja kaupungin kuntalisät saman suuruisia siitä huolimatta palkkaako hoitajan osa-aikaiseen tai täyspäiväiseen hoitosuhteeseen? Meillä olisi tarvetta palkata hoitaja n. 25h/viikko ja mietin kuinka kalliiksi /halvaksi se tulisi tukien jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on kotiin palkattu lasten hoitaja, kolmelle alle kouluikäiselle. Saamme Kelasta yskityisen hoidon tukea, tai hoitajallehan se maksetaan. Hoitajan palkka on 1500 euroa, hän tekee 7.5 tuntista päivää viisi päivää viikossa. Hän saa syödä meillä. Kelalta tulee tukea kuntalisän kanssa noin 1160 euroa, loput 340 euroa maksamme itse. Siihen päälle tulee vakuutukset sekä tellit ja lellit KOKO palkan osalta. On vaikea laskea kuukausittaista summaa, kun esim vakuutusmaksuja ei makseta joka kuukausi, vaan pitempänä jaksona (siis ryhmähenkivakuutus ja tapaturma nyt ainakin, nyt en enää edes muista oliko muuta.) Olen joskus laskenut että noin 700 euroa melkein olisi se summa, jonka kuukausittain maksamme, jos otan huomioon nuo vakuutusmaksut kaikki. Jos haluaa tätä summaa verrata esim kunnalliseen hoitoon, niin pitää tietysti huomioida, millaiset ruokakustannukset tulee kun 3 lasta ja hoitaja syö kotona. Se lisää maksun määrää aika paljon, verrattuna siis siihen että lapset olisi esim päiväkodissa ja söisivät siellä. Mutta aamulla on kyllä ihanaa, ettei tarvi rahdata lapsia mihinkään, vaan he voivat olla vaikka yöpaita päällä vielä kun hoitaja tulee, ja hän jatkaa sitten siitä. Se on myös mukavaa että lapset saavat olla kotona keskenään, sen sijaan että heidät olisi eroteltu toisistaan päiväkodin eri ikäryhmiin.

 

Meillä hoitajan tehtäviin ei kuulu siivousta, paitsi nyt kevyt "omien jälkien" siistiminen, siis tiskit ja niin edelleen. Nyt kun vanhin lapsemme lähtee eskariin syksyllä ja tuen määrä Kelasta siksi pienenee, piti miettiä mitä tehdään. Laskeeko hoitajan palkka samassa suhteessa kuin tuki, onhan lapsiakin siinä hoidettava yksi vähemmän osan päivää. Päätimme kuitenkin pitää palkan samana ja lisätä työtehtäviä sitten sen verran. Eli jatkossa hän voi esimerkiksi tehdä viikkosiivouksen meillä.

 

Oma kokemukseni on, että kallista se on mutta siinä on myös monta hyvää puolta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

HEi!

olen 16vuotias tyttö helsingistä joka kaipaisi pientä lisätienestiä. olen päihteetön ja savuton. Kokemusta löytyy tällä hetkellä 0-8vuotiasta lapsista. Olen ollut työharjoittelussa päiväködissa,eka- ja tokaluokassa. Kokemusta löytyy myös tällä hetkellä 3vuotiaasta veljen pojasta ja 2vuotiaasta serkunpojasta.Olen lapsi rakas sekä vastuuntuntoinen. Tulen myös eläinten kanssa hyvin toimeen. Osaan olla erilaisten lasten kanssa myös erityistapeisten. Olen myös ollut aikaisemmin lastenhoitajana nelilapsiselle perheelle. Olen hyvä keksimään erilaisia aktiviteetteja.

Lisäkysymyksia saa esittää [email protected]

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itseä kiinnostaa myös tämä. Onko teillä ollut ongelmia hoitajan kanssa, paljon poissaoloja tmv?

 

Olisiko kunnallinen pph kotona parempi, niin olisi varahoito päiväkodissa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei äidit ja isät! 

 

Olen 20-vuotias nuori nainen ja etsin lastenhoitotyötä. Olen iloinen, ymmärtäväinen ja luotettava. Minulla on myös kokemusta lastenhoidosta. Opintojeni ohella viime keväänä(2012) olin töissä iltaisin perheessä, jossa on 5 lasta. Vanhin oli 10-vuotias ja nuorin 2v. Leikin heidän kanssaan, annoin iltapalan, huolehdin iltapesuista ja laitoin heidät nukkumaan. Sen jälkeen olin kesän hoitamassa serkun lapsia. Lapsia oli neljä (6v,3v,2v, ja puolen vuoden ikäinen).Siellä olin päivisin töissä. Heidän vanhemmat olivat päivisin kotona.  

 

Olen käynyt lähihoitajakoulua kaksi vuotta ja  suuntauduin sitten hammashoitopuolelle joka kuitenkin jäi kesken motivaation hiipuessa. Haluan tehdä töitä lasten parissa, koska siinä koen itseni tarpeelliseksi. Minä olen kasvanut isossa perheessä, meitä on yhteensä 13 lasta. Olen keskimmäisiä meidän perheessä. 

Pikkuveljeni ei osaa puhua, vaikka on jo esikoulussa. Niinpä olen saanut lähikontaktin erityislapseen. Osaan jonkin verran viittomia. 

 

Tällä hetkellä minulla on sellainen tilanne että voin muuttaa minnepäin Suomea tahansa. Kommentoikaa ja kyselkää. Jos joku on kiinnostunut lastenhoitoavusta, annan yhteystietoni. :)

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now