heko

Miksi takaisin töihin?

85 posts in this topic

Tätä sivutaan tuossa hieman jo alle 3w hoitoon -ketjussa, mutta sivumennen eikä siihen ole kaikki edes vastanneet, joten siksi tälle oma ketju. Eli ei moralisointia, että te ilkeät epä-äidit, kun menette töihin ettekä ajattele lapsen parasta tai perusteluja miksi ette mene töihin. Vaan syitä, miksi nimenomaan menette töihin?

 

Miten paljon vaikuttaa taloudellinen tilanne? Onko/Oliko pakko mennä heti vanhempainloman päätyttyä töihin vai voitteko olla vuoden pari kotona? Miten paljon vaikuttaa urakehitys haluun palata töihin? Entä eläkkeen kertyminen? Muita syitä, mitä? :) Ja ennen kaikkea, miltä tuntui tai miltä tuntuu ajatus, että näin tulee käymään?

 

Lisäys: Itsellä tämä edessä oleva pakollinen tosiasia ei todellakaan tunnu hyvältä, joten siksi muiden mietteitä kaivataan :) Meillä eniten vaikuttaa taloudellinen tilanne ja lainat. Tottakai sitä haluaa siinä sivumennen sitten nousta urallaan ja antaa eläkkeenkin kertyä :). Olen myös nopeasti muuttuvalla alalla, kokoajan tulee paljon uutta, joten olemalla useamman vuoden pois, teen todella hallaa urakehitykselleni.

 

Ja toinen kysymys aiheeseen liittyen vielä eli koetko töihin menemisen pakkona vai menetkö ihan ilomielin vapaaehtoisesti?

Edited by heko

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen aikana mulla ei ollut työpaikkaa odottamassa äitiysloman jälkeen, sillä olin tehnyt keikkatöitä omalla alallani.

Äitiysloman loputtua mulle tarjottiin pitkäaikaista työsuhdetta heti äitiysloman loputtua, joka oli muuttumassa vakituiseksi työpaikaksi. Rautaa oli taottava silloin kun se on kuuma, joten päätin laittaa vuoden ikäisen lapsen hoitoon ja ottaa työn vastaan. Lisäksi töihin lähtöön vaikutti se, että olimme päättäneet ruveta rakentamaan omakotitaloa kunhan saan töitä jostain.

 

Nyt tilanne on se, että mulla on vakituinen työpaikka omalta alalta (juuri tuo sama työpaikka jonka sain.) Odotan toista lasta. Haaveena olisi tällä kertaa hoitaa lapsia kotona hieman pidempään kuin esikoisen kohdalla, en usko kuitenkaan että mulla olisi mahdollisuutta olla kotona siihen asti kun nuorempi on 3-vuotias.

Asuntolainaa on ja rahanmenoa muutenkin. Kotihoidontuealla voisin olla jonkun aikaa, mutta en useampaa vuotta.

Lisäksi yksi syy, jonka perusteella varmaan saan huonon äidin leiman otsaani, on että en tiedä jaksanko olla kahden lapsen kanssa kotona montaa vuotta.

Suureen urakehitykseen meidän alalla ei oo mahdollisuutta ja sellainen ei välttämättä kiinnostakkaan. Ammattitaidon ylläpitäminen, työkaverit, itse työ ja aikuisten seura on kuitenkin mukavaa vaihtelua kotona olon jälkeen. Lisäksi jollain tätä arkea asuntolainoineen on pyöritettävä ja en halua jättää kaikkea taloudellista vastuuta pitkäksi aikaa pelkästään miehen vastuulle.

Vaikka työnteko ja arjen pyöritys on raskas yhdistelmä, musta tuntui töihin lähtiessä esikoisen kohdalla että kotonakin jaksaa ihan eri tavalla kotonakin kun välillä näkee aikuisia ihmisiä joiden kanssa ei tarvitse puhua lapsista sanaakaan ja kun työpaikalla voi unohtaa hoitamattomat kotityöt hetkeksi.

Vielä ei olla lyöty lukkoon mitään aikoja jolloin palaisin töihin takaisin, tilanteen mukaan mennään... Mutta en varmasti heti äitiysloman loputtua ole töihin takaisin palaamassa. Toisaalta nautin ajatuksesta, että saan viettää aikaa lasten kanssa kotona, etenkin kun tietää ettei se työpaikka sieltä karkaa.. Mutta en ainakaan vielä kauhulla ajattele töihinpaluutakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tärkein syy taisi olla se että olen pätkätyöläinen ja se määräaikainen pesti josta jäin äitiyslomalle loppui, eikä siis ollut lainkaan selvää olisiko minulle enää samantasoista hommaa mihin palata. Kun työnantaja sitten äitiysloman aikana otti yhteyttä ja tajosi jatkoksi samantasoista hommaa mistä olin jäänyt ä-lomalle, koin ettei minulla liiemmin ollut saumaa kieltäytyä, jos halusin pitää työpaikkani vähänkään pidemmällä tähtäimellä (varavaihtoehtona minulla olisi ollut paluu huonompaan työhön, lyhyeksi ajaksi).

 

Tavallaan siis uraan liittyvä syy, mutta enempikin ihan jo työttömyyden pelkoa kuin mitään varsinaista urakiitoa.

 

Toisaalta kaipasin myös kodin ulkopuolista elämää ja "aikuisten juttuja". Mieluiten olisinkin ehkä ensimmäiset ajat ollut osa-aikatöissä, niin olisi ikäänkuin saanut sekä enemmän omaa aikaa että olla vielä kotona.

 

Taloudelliset näkökulmat vaikutti myös, mutta ne oli vähemmän määrääviä kuin nämä kaksi ensimmäistä syytä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Töihin lähdin siksi että sain vakkaripaikan mielenkiintoisten töiden parissa. Tietysti tuo taloudellinen tilannekin vähän puski päälle. Olen kyllä ihan tyytyväinen tähän ratkaisuun. Ennen töiden alkua oli tosi surkeet fiilikset koko hommasta mutta kun arki on lähtenytkin tosi hyvin pyörimään, nin ei harmita enää ollenkaan. Pojalla on hyvä perhepäivähoitaja ja mä voin oikeesti päivän aikana luottaa sen olevan hyvissä käsissä.

 

Oltiin "kotiaikana" tosi paljon kaksin pojan kanssa ja mäkin tavallaan kaipasin noita anoukin mainitsemia "aikuisten juttuja" ja uusia haasteita. Nyt kun miettii niin varmaan toi osa-aikaisuus olis kanssa sopinut paremmin, mut tällä hetkellä kuitenkin oon ihan täyspäiväsesti töissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Töihin lähdin lapsen ollessa 1v1kk ihan omasta halusta.

 

Olin valmistunut juuri enne lapsen syntymää, joten minulla ei ollut päivääkään työkokemusta valmistumisen jälkeen ja kun työpaikkaa tarjottiin tällaiselle aloittijalle otin sen innolla vastaan. Toiseksi en hirveästi nauttinut kotona olosta kahdestaan lapsen kanssa. Olimme muuttaneet uudelle paikkakunnalle myös juuri ennen lapsen syntymää ja äitikavereita, kuten kavereita yleensäkin ei juuri ollut. Halusin jo aikuisten seuraan. Tiedossa oli myös, että kyseisessä työpaikassa olisi pitkäaikaisen sijaisen tarvetta ja vakituinenkin paikka tulossa auki.

 

Hyvällä mielin lähdin töihin. Tietenkin tätä helpotti mysö se, että lapsi on soputuvainen, eikä reagoinut mitenkään negatiivisesti hoitoon lähtöön.Taisi olla vain tyytyväinen kun oli parempaa virikettä kuin mitä äitillä olli tarjottavana :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Menin töihin, koska mies halusi olla kotona hoitamassa lapsia. Toisaalta halusin palata töihin, mutta hieman surullinen fiilis, kun näkee tyttöjä päivisin aivan liian vähän :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä palasin töihin tytön ollessa 1v 2kk. Palasin vakihommaani takaisin ja mulle paluu oli henkisesti tärkeä. Vaikka mä tykkäsinkin olla tytön kanssa kotona ja me käytiin erilaisissa harrastuksissa (muskari, värikylpy, avoin pk), joissa näin aikuisia ihmisiä, niin silti mä ihan rehellisesti sanottuna kaipasin enemmän aikuisia kontakteja ja toisenlaista sisältöä elämään.

 

Mun töihin paluuta helpotti se, että mun äiti oli vuorotteluvapaalla ja hoiti pari kuukautta tyttöä. Se oli tytölle helppo hoidon aloitus ja totutti tyttöä tulevaan päiväkotiuraan. Toukokuussa tyttö aloitti päiväkodissa ja siellä on mennyt alusta saakka hyvin. Muutenkin tyttö on aina jäänyt hyvin hoitoon (tosin oli ekan kerran hoidossa 1v 1½ kk ikäisenä, kun olin lopettanut imettämisen) eikä oo jäänyt perään itkemään, joten hoitoon jättäminen on ollut helpompaa.

 

Mä olisin taloudellisesti ajatellen voinut olla pidempäänkin kotona, vaikka tokihan se olisi vetänyt taloutta tiukemmalle. Kun jäin äitiyslomalle olin päättänyt, että oon kotona siihen saakka, että lapsi täyttää 1v. Jos meille joskus tulee toinen muksu niin olen todennäköisesti silloinkin kotona siihen saakka, että lapsi on 1v.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ilomielin ja täysin vapaaehtoisesti palasin töihin. Mulla oli vakipaikka odottamassa mutta hyvä sijainen joten olisin voinut olla poissa pidempäänkin kuin kolme vuotta. Olin kuitenkin täysin kypsä kotiäidin osaan ja halusin ehdottomasti töihin. Viimeinen vuosi meni "puolipakolla" kun halusin odottaa että kuopus on melkein kaksivuotias (ja esikoinen vajaa 3) ennenkuin lapset perhepäivähoitoon menevät. Hoitoonmeno sujui tosi hyvin kun harjoiteltiin etukäteen ja sujuu mainiosti edelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä palasin töihin kun poika oli juuri täyttänyt 1. Mies jäi tuolloin kotiin kesälomalle kuukaudeksi ja mahdollista oli, että hänellä olisi tuo koti-isän rooli jatkunut lomautuksen merkeissä (vaan eipä jatkunut).

 

Lainaa on, mutta pakko ei ollut töihin noin äkkiä palata vaan oltaisiin varmasti tarpeen tullen pienemmällä rahasummallakin tultu toimeen. Mä palasin työelämään ihan omasta halustani. Mitään hurjaa urakehitystä tai suuria eläkkeitä en ole ajatellut, mutta mun mielestä vaan on kiva käydä töissä ja nähdä aikuisia ihmisiä. Ja kun pojalle oli tarjolla loistava hoitopaikka (miehen äiti on perhepäivähoitaja ja häneltä vapautui paikka) niin miksi ei?

 

Eli mä palasin töihin vapaasta tahdostani ja ilman mitään omantunnontuskia siitä, että hylkään lapseni. Edelleen ehdin olla monta tuntia päivässä pojan kanssa ja tunnen itseni paljon pirteämmäksi nyt kun töitä on takana jo kolme kuukautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä palasin töihin, kun poika oli vähän alle 1-v., koska pätkätyöläisenä en uskaltanut olla pidempään pois. Mitään takeita työn jatkumisesta kun ei ole, vuosi kerrallaan mennään. Mulle töihinpaluu oli toisaalta tervetullutta vaihtelua, koska aloin olla aika tympiintynyt kotona (en toki lapseen!) ja todella pidän työstäni. Toisaalta lapsen hoitoon laittaminen oli tosi rankkaa ja tunsin hirvittävän huonoa omaatuntoa siitä, etten jäänyt kotiin pidemmäksi aikaa. Jos toinen lapsi koskaan meille syntyy, hänen kanssaan olen kauemmin kotona, meni syteen tai saveen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisin ollut kotona pitempään lapsen kanssa, mutta kun tarjottiin vakityötä, niin ei siitä kannattanut kieltäytyä. Lapsi meni siis hoitoon noin 10kk ikäisenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Menin töihin takaisin tytön täytettyä vuoden. Syynä oli se, että olin ollut tässä työpaikassa vasta kolmisen kuukautta ennen äitiyslomalle jäämistäni, joten halusin vähän käydä muistuttamassa olemassaolostani. Ehdin olla muutaman kuukauden töissä, kun jäin taas äippärille.. Totta kai palkkatulo ja eläkkeen kertyminenkin vaikutti päätökseen palata töihin, mutta voi olla, että tällä kertaa olen pitempään hoitovapaalla. Kyllä me miehen palkalla pärjätään vaikka on juuri talo rakennettu ja laina maksettavana, ainoa huoli on tosiaan se, että unohdetaanko mut töissä kokonaan ja tipunko aivan täysin kehityksen kärryiltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Palasin töihin kun Tiiti oli 1 v 4 kk. En ehkä olisi niin aikaisin mennyt ellei oltaisi saatu mummia kotiin hoitamaan tyttöä. Olisin muuten voinut olla pidempäänkin kotona mutta yksinkertaisesti ei tuntunut pää kestävän. Itsekäs tai ei, kaipasin myös kodin ulkopuolista "omaa" elämää. Syyllisyyttä tavallaan toki tunnen kun kotonaolo olisi ollut taloudellisesti ihan ok vaihtoehto.

 

Olen ehkä hiukan kunnianhimoinen myös uran suhteen, paluu ajoittui osittain juuri tuohon kohtaan mielenkiintoisten uusien tehtävien takia. Alkuun oli silti aika surullinen olo kun yhteinen aika tytön kanssa väheni dramaattisesti. Seuraava kriisinpaikka oli kun Tiiti aloitti "oikean" hoidon tänä syksynä. Hyvin kyllä ollaan selvitty arjen haasteista ja perheen hyvinvoinnin kannalta mun työssäkäynti ehkä on ihan hyvä ratkaisu, kas kun olen silloin paljon vähemmän takakireä ja maltan ottaa kotona rauhallisemmin ;).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen jälkeen menin töihin koska en viihtynyt kotona. Toisen jälkeen pysyttelen kotona, koska tällä kertaa viihdyn hyvin. Töihin menen sitte kuitenkin kun nuorin 1,5v, koska en mä kotonaoloa niin paljon rakasta että vielä haluisin jäädä. Ja koska tykkään että hoitovapaalta saatu raha ei riitä siihen elämään mitä haluan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei yksinkertaisesti olisi enää pää kestänyt kotona oloa. Töistä sai heti energiaa olla pojan kanssa ja olisin harkinnut aiemmin töihin paluuta, jos olisin tajunnut miten mahtavasti se meidän elämään vaikutti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies opiskelee, joten taloudellinen tilanne ei antanut myöden mun olla kotona pitempään. Itse asiassa aloitin työt kun neiti oli 6kk. Saimme hoidon järjestettyä ensin niin että olin itse aamut kotona lapsen kanssa kun mies opiskeli, sitten menin iltapäivällä töihin ja mies jäi lapsen kanssa kotiin.

 

Sairastumiseni myötä meni kuviot uusiksi, tyttö oli pakko laittaa hoitoon vaikka olin kotona, kun en saanut kantaaa mitään.

Onneksi meillä kävi hyvä tuuri, tytön hoitaja on tosi hyvä ja ihana :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen todella kahden vaiheilla että odotanko ilolla töihin palaamista. Lähden takasin töihin tammikuussa, jolloin tyttö on vuoden ikänen.

 

Toisaalta ois ihana olla tytön kanssa kotona ja seurailla kasvua ja kehitystä, toisaalta ikävä on työpaikkaa ja työkavereita. Ajattelen päässäni asian jotenkin niin, että vain sen takia että on ikävä työpaikalle ei mulle ole syy mennä takaisin ja tyttö on etusijalla. Valitettavasti se on vaan meillä niin että oikeasti lainat/taloudellinen tilanne painaa päälle. Monelta on tullut suoraa kommenttia siitä että kyllä hoitovapaan tuilla pärjää... tällä hetkellä mä maksan meidän talon öljyt, sähköt, safkat, veden, jätehuollon, kiinteistöverot, yms. joten eipä siitä kotihoidontuesta paljoa jää(tai siis ei mtn).

 

Joten töihin on mentävä. Mutta toisaalta, oon kyllä itse mennyt samasta syystä päiväkotiin 9kk iässä eikä se ole musta mitenkään mua vahingoittanut. Päinvastoin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies oli kuollut raskausaikana, joten oli pakko taloudellisestikin lähteä aika pian.

 

Toiseksi kaipasin myös aikuisia kontakteja. Arvelisin, että parempi töissä käyvä äiti, kuin mielisairaalaan joutunut äiti.

Toki leikkikentällä niitä aikuisia tapasi, mutta en jaksa loputtomasti keskustella millaista kakkaa kenenkin ipana sinä aamuna oli tehnyt.

 

Lapsi oli siis 1v7kk, kun hänet vein hoitoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hirmuisen rankkaa on sulla Edla ollut... Tuommoista on tosi vaikea edes kuvitella omalle kohdalleen! Komppaan tuota aikuisten kontaktien saamisen tärkeyttä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edla, osanottoni. Tuo aikuisten kontaktien tärkeys on erittäin tärkeä asia mun mielestä kaikille.

 

Mää lähdin itse myös töihin ihan taloudellisistakin syistä, mutta se, että mulla on ns. omat tulot ja kodin ulkopuolinen elämä on mulle tosi tärkeä asia. Halusin myös antaa miehelle mahdollisuuden olla kotona lapsen kanssa. Vuoden ikään olisin pitänyt lasta kotona, jos kotihoidontuki olisi jotain muuta kuin maapähkinöitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olen molempien lasten äitiysloman jälkeen mennyt heti töihin, taloudelliset syyt on pakottaneet. Jos talous olisi antanut myöden, olisin varmasti jäänyt joksikin aikaa kotiin. Tosin vuosikausiksi minusta ei kotiäidiksi olis- luulen että siinä tapauksessa hoitoon olisin vienyt n. puoltoista vuotiaana.

 

Selitinköhän sekavasti :mellow:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Syyt, miksi palaan vuoden vaihteessa kotiin (tyttö 1 v. 2 kk):

 

  • kuvittelen, että päivähoidosta on lapselle kehityksen kannalta hyötyä
  • en halua "pudota" työelämästä ja kehityksestä
  • raha ja eläkkeen kertyminen - taloudellisesti pystyisimme miehen palkalla elämään, mutta se vaatisi pennin venytystä

Jossain määrin siis itsekkäitä syitä, mutten töihin lähtisi, jollen kokisi, että tytölle päivähoito olisi hyvä ratkaisu. Käytäntö sen sitten lopulta näyttää. Kotonaolo lapsen kanssa on mielestäni ollut tosi mukavaa (mukavampaa kuin työssäkäynti) ja aikuiskontakteja on ollut ihan tarpeeksi, kun olemme mamma-vauvatreffejä järjestäneet ja kun olemme harrastuksissa käyneet. Siltikään en tiedä, jaksaisinko ihan kolmivuotiaaksi - tai vanhemmaksi - hoitaa tyttöä kotona, keksisinkö tarpeeksi virikkeitä jne.

 

Sekavin fiiliksin olen silti palaamassa työelämään. Omasta tahdosta kyllä, mutta miten onnistun työ- ja perhe-elämän yhdistämisessä? Miten tyttö pärjää ja viihtyy hoidossa? Vauvavuosi on ollut aika stressitön vuosi, miten mahdollinen työstressi vaikuttaa/näkyy tytölle? Entä miten nykyinen talouden tila vaikuttaa töihin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä menin töihin, kun tyttö oli 2 vähän yli. Mulla oli opiskelut kesken ja kun valmistuin oli työnhaku edessä. Sikäli kun meille toinen lapsi suodaan, on pakko mennä töihin aikaisemmin. Itseasiassa paljon aikaisemmin. Asuntolaina päällä ja kuten kaikilla muillakin, muitakin juoksevia kuluja on.

 

Ja kyllä mä kaipaan sitä aikuisten ihmisten seuraa. Pakko sanoa, että aika väsynyt kotona olemiseen olin. En lapsen vuoksi vaan sen aikuisen seuran puutteen vuoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Alunperin minun piti mennä tammikuussa töihin ja pojan hoitoon. Poika silloin n. 1v 4kk. Aikaa tähän enää reilu kuukausi ja vieläkin jahkaillaan asian kanssa. Mä jäisin erittäin mielelläni pojan kanssa vielä kotiin.

 

Olen hakenut omasta duunistani haastavampaa (ja tuottavampaa) pestiä. Jos saan sen, niin kai mä sitten menen. Mutta vielä ei ole kuulunut mitään ja epäilen, että onkohan kyseinen pesti laitettu heikon taloudellisen tilanteen vuoksi kokonaan jäihin. Lisäksi meidän tilanteeseen vaikuttaa miehen opiskelu (työn ohessa). Jos hän saa paperit muutaman viikon kuluttua, niin sitten voin jäädä kotiin, koska mies voi taas tehdä ylitöitä. Opiskelun aikana hän ei niitä pahemmin ole tehnyt, paitsi kesällä kun ei ole koulua.

 

Ei meillä vielä ole tarhapaikkaakaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now