Sign in to follow this  
Followers 0
Guest pikkaraiset

HS: Näin nykyvanhemmat piinaavat kasvatusalan ammattilaisia

142 posts in this topic

Vaikka täysin yksilöllistä hoitoa ei voidakaan kaikille jakaa, laissa on myös velvoite selittää potilaalle hoitoa ja tehdä päätökset mahdollisimman pitkälle yhteistyössä. Eli ei tämä sillä lailla mustavalkoinen juttu ole. Yleisesti jos itse käyttäytyy asiallisesti, kysyy ja keskustelee ennen kuin rähjää, vaatii ja arvostelee, toinen osapuoli vastaa ihan samalla lailla.

 

Samaa mieltä, ei tuossa mitään uutista ollut. Hankalia potilaita, asiakkaita, vanhempia, ja niin pois päin löytyy joka alalla, samoin kuin hankalia lääkäreitä, hoitajia, opettajia ja asiakaspalvelijoita. So what? Suurin osa on kuitenkin ihan normaalijärkisiä ja mukavia, tiskin molemmilla puolilla. Itsellä ainakin on niin, että siinä vaiheessa kun alkaa tuntua, että muka kaikki asiakkaat on hankalia, on vaan itse uupunut...

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun esimerkiksi terveydenhoitoalalla kohdataan kymmeniä potilaita päivässä, satoja vuodessa, niin ei jokaisen kohdalla voida ruveta toteuttamaan täysin yksilöllistä hoitosuunnitelmaa, jos se perustuu ainoastaan sille, että "muttakumäähaluan!".

 

Ymmärrän sun pointin, mutta pelkopotilaana tota oli kamala lukea. Jos vähän kärjistää, niin musta tuntuu siltä, että kun sairaalan yms. ovesta sisään kävelet, niin se oli viimeinen itse tehty valinta. Sen jälkeen sitä on toiminnan kohde, ei toimija. Synnytyksessäkin mieslääkäri käveli ovesta sisään ja mulle mitään sanomatta tunki kätensä sisääni ja satutti. Ei todellakaan ollut mun valinta.

 

 

Tätä juuri tarkoitin tuolla omalla tekstilläni. Itse en todellakaan ole rähjääjä & yhteistyö esim. päiväkodin kanssa on toiminut mainiosti. Tosin olen huomannut eron esim. nuorien ja kokeneiden lastentarhanopettajien otteissa tietyissä asioissa ja sinänsä en voi mitään sille ajatukselle, että 25-vuotias vastavalmistunut voi osata teorian lapsista, mutta käytäntö karttuu vuosien varrella. Olen esim. ihan yhteisymmärryksessä LTO:n omasta pyynnöstä vinkannut tiettyjä monissa perheissä arkikäytössä olevia käytännön ratkaisuja siihen, kuinka 3-vuotiaan esimerkiksi saa pukeutumaan heti ja ilman kiukkua (varoittaa hetken etukäteen uloslähdöstä ja leikkienloppumisesta jne.) Tällaisissa asioissa voin uskoa olevani kokematonta ammattilaista parempi ihan vain olemalla äiti ;)

 

Jotkut ammattilaiset vaan ovat ylimielisiä "asiakkaitaan kohtaan" ja kokevat kaikki kysymykset arvosteluna. Sellaiset (siis ehdoton enemmistö!), jotka haluavat tehdä yhteistyötä, eivät varmasti kohtaa hankaluuksia tavallisista vanhemmista/potilaista jne. Ääritapaukset, kuten HS:N jutussa mainitun kaltaiset vanhemmat, ovatkin sitten asia erikseen - heidän kanssaan kenelläkään ei ole helppoa. Mutta esimerkiksi monet varmaan on joskus kohdanneet lääkärin, joka ei kunnolla kuuntele lainkaan potilasta tai jopa vähättelee potilaan huolta/ongelmaa. Potilaskin on ihminen eikä mikään toiminnan kohde, joka vaan makaa sairaalassa saamassa armosta hoitoa. Suomalainen yhteiskunta on tosi passivoiva, mutta liian pitkälle mennään, jos ihmisellä ei enää veronmaksajana ole sananvaltaa mihinkään palveluihin, koska on "vaan veronmaksaja" ja "tätä samaa tasaisen huonoa palvelua on tarjolla kaikille, älä valita" -mentaliteetilla. Kyllähän muutoskin syntyy palautteesta. Ja yhteiskuntakin muuttuu, enää ei eletä 80-luvulla DDR-malliin ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en sen enempää lähde tähän, mutta ei ole 5-vuotiaan etu nukkua päiväunia. Ei ole ydinfysiikkaa järjestää kuviota päiväkodissa niin, että isoimmat vain huilaavat. Kymmenet ja taas kymmenet päiväkodit pystyvät tähän ;)

 

 

"Kuitenkin lasten päivähoidon voi järkätä myös toisin kuin laittamalla lapsen päiväkotiin, tai sitten hyväksyy ne käytännöt mitkä siinä mukana tulevat. Kaikkea kun ei voi saada."

 

Päiväkoti on kasvatuskumppanuutta. Päiväkodeilla on tapoja, perheillä on tapoja. Pitää hakea kultainen keskitie, pitää neuvotella, keskustella, kokeilla ja kehittää. Kaikkea ei voi saada, kumpikaan.

Edited by Mamalicious

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä näkisin tosiaan asian niin, että osa ihmisistä on hankalia, tiskin molemmin puolin. Useimmat osaa antaa ja vastaanottaa palautetta ihmisiksi, mutta kaikki ei.

 

Meillä oli aikanaan lapsena päiväkodissa niin, että kaikkien piti levätä se joku puoli tuntia, ja sen jälkeen ne jotka ei ollu unessa sai nousta ylös ja mennä hiljaa leikkimään toiseen huoneeseen. Mitään ikärajaa siinä ei muistaakseni ollut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ei oo tullut mieleenkään että terveydenhoitajan ammattitaito olis jotenkin omista lapsista kiinni, ihan absurdi ajatus. Tosin mieli voi olla eri lastenneuvolassa jos th jakaa kovinkin päteviä kasvatusneuvoja (tässäkin tosin lienee kyse lähinnä asenteesta, luulen että "kyllä nämä keinot mun lapselle on toiminut" on ihan yhtä ärsyttävää kun lapsettomalta saatu toimimaton neuvo), nyt vielä äitiysneuvolassa terkka joskus ite totes että "mun toisen lapsen kohdalla", ja mietin vaan että hassua että toi on itekin joskus ollu täällä pöydän toisella puolella :D

 

Kivunlievityksestä oon samaa mieltä monen kanssa, siinä täytyy kyllä ite olla aktiivinen. Mun kokemukset kivunlievityksistä kertomiseen on tyyliin "rentoutumista ja kuumassa suihkussa olemista voi vähän kokeilla siihen alkuun", ja sitten käydään läpi puudutteet. Vähän aiheeseen liittyen huomasin myös, että lähes kaikki synnytyspelosta kertovat jutut keskittyy kipuun. Eli niissäkin ajatus tuntuu olevan että synnytyksen ainoo negatiivinen ja pelottava asia on kipu, ja sitten kerrotaan samat jytykeinot (lääkkeet) joilla kipua voi lieventää. Ei ihme, että moni ei halua kokeilla millasta se kipu sitten on ja millaseks se voi kasvaa.

 

Vastasyntynyttä vauvaani en olisi mistään nimestä halunut luovuttaa hoitajien hoiviin, vaan minusta oli ihana katsella pientä ihmettä vierelläni. Toisaalta eihän kaukana ole käytäntö, että lapset aina vietiin kansliaan hoitoon, joten ei kai tämä käytännön muutos ole nytkään kaikille synnyttäjille itsestäänselvä. Ja jos hoitajatkin ajattelivat vielä parikymmentä vuotta sitten, että ainoa oikea vaihtoehtoon laittaa vauvat kansliaan ja äidit yksin lepäämään niin miksi se nyt on niin tavatonta jos joku harva äiti tänäkin päivänä ajattelee tuolla tavalla?

 

Mä mietin samaa, eikö ympärivuorokautinen vierihoito oo kuitenkin suhteellisen "uus" asia. Eli ei sen ihan järkyttävää pitäis olla että edelleen voidaan aatella, että uuden äidin voi olla hyvä levätäkin... mikä ei tietenkään tarkota sitä että äiti käy välillä vähän sylittelemässä söpöö vauvaa ja muun ajan viettää kanttiinissa hoitajien vaihdellessa vaippoja ja juottaen vastiketta. Musta tuntuu kauheelta jos pitäis alkaa poteen huonoo omatuntoo siitä, että nukkuu tyytyväisenä muutaman tunnin putkeen jonkun toisen pitäessä vauvaa, sen sijaan että hätkähtelee hereille vartin välein ja yksin miettii että mikähän itkuun tällä kertaa auttais. Luulen kuitenkin, että vauvanhoidon ihan täysin ulkoistavat äidit on synnäreillä suht harvinaisia.

Edited by Cecelia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä jäin nyt miettimään tuota artikkelia. Totta, että se on kärjistetty, mutta silti se on musta aika törkeä.

 

Musta voisi ajatella, että me vanhemmat ollaan kuluttajia. Meillä on korkeat vaatimukset ja ajatukset kun menemme ostaan vilmapettrillemme toppahaalaria. Me vaadimme ruoalta puhtautta, luomua, kotimaisuutta...ja edullisuutta. me vaadimme ympäristöltä, mutta vaadimme myös itseltämme.

 

Voisiko ehkä siis ajatella, että meistä on tullut vaativia kuluttajia noiden artikkelissa mainittujen esimerkkienkin suhteen (joo, yövaipat menee vähän turhan kärjistetyksi...)? Me maksamme ne kuitenkin, joten sinällään on typerää sanoa, että jos haluaa jotain kehitystä tapahtuvan, pitää mennä ja ostaa palvelu yksityiseltä. Mä maksan sen kunnallisen päivähoidon, neuvolan ja synnytyksen ensin veroissa ja sitten laskussa (paitsi se neuvola ei lähetä laskua). Miksi sieltä ei saisi vaatia jotain itselle, omalle perheelle olennaisia (maalaisjärjen rajoissa) olevia asioita? Suurin osa perheistä kun toivoo samaa, esimerkiksi kivunlievityksessä ja isojen lasten päiväunettomuudessa.

 

Musta on jokseenkin kamalaa, että synnyttäjän kivulievityspyynnöölle "irvaillaan". Joidenkin virallisten määritelmien mukaan se synnytys ei ehkä vielä ole kunnolla käynnissä, mutta sille synnyttä'jälle se on käynnissä. Se kokee sen niin. Mun mielestä tuossa on se juju - synnytys on sille äidille valtava kokemus, todella tärkeä tulevaisuutta ajatellen ja samaan aikaan koko elämän mullistava ja helvetin pelottavakin tapahtuma. Onpas tosi kamalaa, jos hän on vähän etukäteen huolissaan ja haluaa olla valmis kun se jäätävä kipu tulee. Suotakoon se hänelle, ei hän sitä välttämättä vaativuuttaan tee. Siinä on ihminen vain niin ison asian äärellä.

 

Ja sama tuossa, että lapsi halutaan antaa kansliaan. Kaikki me tiedetään, että se lapsi tulee siinä olemaan 24/7 pitkään. Jonkun asian tietäminen on silti eri asia kun sen kokeminen. Kun se vauva siinä sitten onkin pitkän (ja kipeän ) synnytyksen jälkeen hormoonien hyrrätessä, voihan sitä vähän vaikka kummastella tilannetta. Ja olla niin kipeä ja väsynyt, että haluaa oman hetken - ei se vaaleanpunainen rakkauskaan kaikille heti syty. Kansliaan vauvan ottaminen on tuoreen perheen tukemista, alkuun auttamista. Jos se perhe sen sellaisena kokee. Auttaapa tosi paljon, kun tällainen perhe leimataan hesarissa piinaajaksi.

 

Muutenkin julkisilla aloilla monessa paikassa asenne on muuttunut (vai aina ollut?) sellaiseksi, että me ollaan täälä töissä ja me tehdään täälä näin. Vaikka faktahan on, että se palvelu on olemassa vain ja ainoastaan niitä käyttäjiä varten. Päiväkoti lapsia ja vanhempia varten (kyllä se yhteiskunta vaan haluaa tarvitsee meidät töihin ennen kuin lapsi on 5v). Se on olemassa tukiverkkona, kasvatuskumppanina. Miksi niitä perheen tilanteita ei voisi entistä yksilöllisemmpin huomioida, kun nyt se maalaisjärki on mukana (pidetään se koko talon palaveri vaikka perjantaisin - isommatkin voivat ehkä sen yhden tai kaksi perjantaita kuussa ne päiväunet nukkua kun edessä on viikonloppu. ei niitä palavreja kai päivittäin tarvita koko talon voimin?)

 

 

Jos se synnyttäjä haluaa kivunlievityksen ennen synnytyksen kunnollista käynnistymistä, lienee se kipeä. Miksi ei anneta jotain, onhan sitä muutakin kuin se epiduraali. Kätilöille homma on ehkä liukuhihnaa, mutta sille äidille se on ainutkertainen ja valtava kokemus.

 

Mun mielestä me voidaan olla ja on suotavaakin olla vaativia kuluttajia. Ne ihmiset noissa palveluissa on meitä varten. Kehittyvätkö nuo palvelut ikinä, jos kukaan ei vaadi uusia, aluksi ehkä hölmöjäkin uusia juttuja? Se nyt on fakta, että mikään ei aiheuta vastarintaa kuin muutos ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Munkin mielestä toi oli ilkeästi ja rumasti kirjoitettu artikkeli. On olemassa minäminä-tyyppisiä vanhempia, mutta ei se sillä parane että ammattilaiset minäilee takaisin ja pilkkaa ihmisiä jotka vaikkapa kokee tarvitsevansa kipulääkettä... On se niinkin että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

 

Mutta mä kyllä silti vastustan vähän tuota "minä olen vaativa kuluttaja ja maksan tästä"-asennetta myös. En mä halua olla sairaala- tai päivähoitopalvelujen kuluttaja, vaan potilas tai vanhempi. Haluan, että mua kuunnellaan, tietysti, ja mielellään saa olla valinnan mahdollisuuksia, mutta toisaalta haluan myös voida luottaa siihen että ammattilaiset osaa asiansa. En halua "tilata" vaan nimenomaan olla hoidettavana tai antaa lapseni hoitoon, mutta niin, että meidät otetaan vastaan ihmisinä.

 

Mun kokemuksen mukaan niin lähes aina tähän asti on käynytkin. En osta tuota, että "me ollaan täällä vaan töissä"-asenne olisi kovin yleinen, päin vastoin mua on kohdeltu aina hyvin kun olen pyytänyt tai kysynyt jotain poikkeusta. Tietty voi olla vaikutuksensa silläkin millä asenteilla menee kysymään. Jos kovasti esittää jutun niin että mä olen vaativa kuluttaja ja maksan teidän palkat veroistani ja saisitte olla vaan kiitollisia koska ilman mun palautetta teidän kivikautiset toimintatavat ei koskaan kehittyisi, ehkä tulee aiheuttaneeksi tietyn (epäammattimaisen mutta jossain määrin ymmärrettävän) vastareaktion. ;-)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tuo on totta, niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Enkä missään nimessä tarkoita, että ulospäin näkyvä asenne olisi se, että "minä maksan teidän palkat, tehkää kuten sanon". Mutta koitan sanoa sitä, että mun mielestä ei tarvitse mennä yksityiselle maksamaan isolla rahalla, jotta voi palvelultaan jotain toivoa tai vaatiakin ;)

 

Mutta mun mielestä olisi ihan tervettä (puolin ja toisin) pyrkiä pois siitä ajattelusta, että esim lääkäri on auktoriteetti ja me otetaan nöyränä vastaan se, mitä se sanoo (olkoon lääkäri nyt kaiken kattava esimerkki). Mun mielestä on tervettä sanoa, mitä meidän perhe toivoo ja miksi.

 

Oli ala mikä tahansa, sitä todella helposti on tavallaan laatikossa sen oman ammatillisuutensa kanssa. Joskus on kovin vaikea nähdä, että asioita voisi tehdä toisellakin tapaa ja lopputulos olisi yhtä hyvä, jollain tapaa jopa parempi. Julkisella puolella on oikeasti paljon urautumista.

 

En mäkään toivo, että mun lapsi kohdataan kuluttajana. Mutta niitä me ollaan, kärjistäen. Me tilataan sitä palvelua ja joku sitä meille tuottaa.

 

edit. Piti vieleä lisätä, että musta on ok olla vaativa. Se ei missään nimessä ole synonyymi hankalalle ;)

Edited by Mamalicious

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse koen niin, että päiväkodin henkilökunta on kasvatuskumppani meille pojan suhteen. Ei niin, että me ollaan asiakkaita joita päiväkodin pitää palvella, mutta ei myöskään niin että päiväkoti yksipuolisesti määrää miten peli menee.

 

Itse olen varmaankin ollut tuollainen terveydenhuollon silmissä tyhmä vanhempi jonka lapsi oli yön kansliassa. Yksi yö käynnistystä vuodeosastolla ja seuraava päivä synnytystä niin, että lapsivuodeosastolle päästiin seuraavana yönä puolilta öin niin etten ollut syönyt mitään vuorokauteen johti siihen, että seuraavana yönä olin niin väsymyksestä ja nälästä sekaisin että en vain kyennyt toimimaan mitenkään järkevästi. Mulla oli kädet täynnä kanyyleja ja osasto oli aivan tupaten täynnä eikä kukaan ehtinyt neuvomaan esim. imetyksessä kunnolla vaan jouduin yksin räpeltämään. Jotenkin en vain osaa nähdä, että minä olisin ollut se hemmoteltu vinkuja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli ala mikä tahansa, sitä todella helposti on tavallaan laatikossa sen oman ammatillisuutensa kanssa. Joskus on kovin vaikea nähdä, että asioita voisi tehdä toisellakin tapaa ja lopputulos olisi yhtä hyvä, jollain tapaa jopa parempi. Julkisella puolella on oikeasti paljon urautumista.

Niin totta! Itsekin julkisella sosiaali- ja terveysalalla työskentelevänä allekirjoitan tämän täysin.

 

Munkin mielestä artikkelin sävy oli ilkeä ja jäin miettimään myös salassapitovelvollisuutta ja ammattietiikkaa. Ei tulisi mieleenkään edes anonyyminä antaa tuollaisia kommentteja sanomalehdelle omista asiakkaista, vaikka varmasti samantyylisiä ihmetyksen aiheita tulee eteen kenelle tahansa työntekijälle.

 

Tässä keskustelussa on nostettu esiin myös julkinen vs. yksityinen. Kannattaa muistaa, että Suomessa myös yksityinen sektori saa merkittävästi rahoitusta julkisista varoista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä näen suuren eron siinä, että vanhempi pyytää lapselle kansliahoitoa saadakseen nukkua yöllä pätkän levollisesti kuin että pitää päästä puolison kanssa kahvilaan istuskelemaan saadakseen omaa aikaa. Siinä on iso ero. Oikeasti. Ja kun näitä "meidän elämä ei muutu mihinkää'n ja haluan omaa aikaa jatkossakin" ihmisiä tuntuu olevan yhä enemmän ja enemmän, niin ymmärrän kyllä tätä menoa.

 

Synnytysvalmennukset taas on varsin kyseenalaistettava juttu. Neuvoloissa valmennuksen antajana on pääasiassa terveydenhoitaja jonka kokemus synnytyssalista on usein oma synnytys ja ehkä päivä vaihdokkina sivusta seuraamassa. Kerro siinä sitten mitään kovin konkreettista ja paikkaansa pitävää tietoa kun käytänteen muuttuvat melko usein. Kätilöt sinällään kun eivät äitiysneuvoloihin kelpaa ja taas yhdistelmällä kätilö-terveydenhoitaja ei kovin moni tuoreella kätilötyön tiedoilla paikalle mene..

Synnytyssairaalat eivät ehdi/pysty järjestämään omia valmennuksiaan, joten saatu tieto jää todella pintapuoliseksi tai kenties hyvinkin puolueelliseksi joidenkin nettisivujen annin perusteella.

 

Tuntuu, että yhä enemmän on synnyttäjiä jotka lähtevät liikkeelle ensimmäisestä supistuksesta kädessään lista jossa vaaditaan sitä, tätä ja tuota. Ilman listan täydellistä täyttymistä synnytystä pidetään epäonnistuneena kokemuksena. Syntymän hetkelle on monta vaatimusta, mutta ennen kuin päästään siihen hetkeenkään on saatava täytettyä ainakin 20 eri vaatimusta. Eikä siis puhuta toiveesta olla liikkeellä mahdollisimman paljon tai siitä että haluaa keskustella eri kivunlievitysvaihtoehdoista yhdessä kätilön/lääkärin kanssa. Etenkin kun samalla kyseenalaistetaan kätilön työminä tivaamalla onko hänellä omia lapsia ja miten ne ovat syntyneet, ymmärrän tämän keskustelun jollain tasolla neuvolassa jossa yhteistyö on pidempää, mutta että niin lyhyellä kohtaamisella?

 

Kivunlievitys on haasteellista, jollekulle ei saisi ehdottaa mitään lääkkeellistä keinoa kun taas joku toinen haluaa kokovartalopuudutuksen ennen kuin saa toista jalkaa ovesta sisään. Siinä välillä tasapainoilu on haasteellista, etenkin kun tietyt ohjeet sitovat myös henkilökuntaa. Synnytyksen ollessa käynnissä, tulee sydänäänet rekisteröidä 2h välein. Nykymaailmassa ainoa todistettava rekisteröinti on sydänäänikäyrä josta jää jälki potilastietoihin, sana vastaan sana tilanteita pitäisi välttää oman selustan turvaamiseksi mahdollisimman paljon. Siihen kun päälle lisää pienet tilat, ja ylimitoitetun potilasmateriaalin, tietää ettei lopputulos ole ihan niin laadukasta kuin mitä toivoisi antavansa. Koko ajan synnyttäjien määrät kasvavat ja tilat eivät kasva samaan malliin, välistä saat pantata synnyttäjää kivuissaan kun salissa ei yksinkertaisesti ole tilaa. Samaan aikaan suunnitellaan kenet voisi lähettää seuraaviin sairaaloihin synnyttämään ja etenisiköhän salissa jonkun synnytys suunnitellulla nopeudella, jotta ajankohtana x ko. sali olisi vapaa odottavalle y:lle.

 

Päiväkodista ei omakohtaista kokemusta ole. Ymmärrän ettei päiväkoti voi toimia kuten meidän koti, siellä täytyy olla omat sääntönsä ja toimintatavat, mutta voin kyllä arvata kyseleväni niistä ja haluavani kuulla perustelut juurikin esim. miksi 5-vuotiaan pitäisi nukkua päiväunet jos se sotkee yöunet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En mä halua olla sairaala- tai päivähoitopalvelujen kuluttaja, vaan potilas tai vanhempi. Haluan, että mua kuunnellaan, tietysti, ja mielellään saa olla valinnan mahdollisuuksia, mutta toisaalta haluan myös voida luottaa siihen että ammattilaiset osaa asiansa.

 

Samoin. Tuo olisi hyvä ja tavoiteltava asia. Varsinkin se, että voi luottaa henkilöstöön.

 

Sitten kun se vielä toimis. Onhan siitä ollut puhetta (mm. HS), että koulutetut ihmiset saavat parempaa hoitoa terveydenhuollossa. Itse uskon sen johtuvan siitä, että osaa kertoa lääkärille olennaiset asiat ja muutenkin jutella sille. Jatkuvasti kuulee miten lääkärit uusii vaikka masennusreseptejä vuosi tolkulla tapaamatta potilasta tai miten ei lähetetä erikoislääkärille vaikka selvästi omat keinot on jo käytetty.

 

Näissä metsä vastaa-jutuissa vaikuttaa varmaan kaupungin koko. Pienellä paikkakunnalla mulle ei tulis mieleenkään olla vaativa asiakas. Helsingissä saattaisin joissain oloissa hyvinkin intoutua vaatimaan, koska pelkäisin muuten hukkuvani massaan. Eivät ihmiset ole pelkästään itsekäitä, he voivat myös pelätä.

 

Harmittaako kätilöä ottaa lapsi kansliaan vanhempien kahvittelun ajaksi, koska hänellä on miljoona muuta tärkeämpää asiaa tehtävänä (=liian vähän työvoimaa?) vai koska vanhemmat saavat rauhallisen hetken keskustella heille tärkeistä asioista, vaikkapa siitä miten synnytys sujui ja miltä se tuntui? Mä toivon, että kätilöt ei ajattele, että noikin itsekkäät paskiaiset jättää heti lapsensa muille hoidettaviksi. Se ei kuullosta kauhean terveeltä tavalta suhtautua muihin ihmisiin.

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän OT, mutta musta on tärkeää pitää mielessä myös se, että sairaala *on* tarkoitettu myös sitä varten, että äiti saa toipua. Vierihoito on hyvä juttu, mutta ei sen kustannuksella, että synnytyksestä toipuva äiti on puolikuollut väsymyksestä ennen kuin edes pääsee sairaalasta. Tässäkin asiassa olisi hyvä löytää tasapaino. Ja hyvät hoitajat löytääkin, mutta joskus tuntuu, että tässäkin hommassa asenteet menee helposti äärimmäisyydestä toiseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämän päivän uutisissa, vaikka lievästi OT:

 

Opettaja: Osa oppilaista hiihtää Aspenissa, osa ei saa kotona ruokaa

 

Tavallaan ymmärrän varsinkin jutun lopun siitä, että työrauhaa toivotaan, mutta itse toivon, että joku ehdottomasti kävisi kertomassa koulussa, miten pelto on oraalla, koska nykyään monet aikuisetkaan eivät oikeasti osaa edes yhdistää sanaparia lehmä - vasikka...

 

 

 

Mutta keskustelunavaukseen, tuosta jutusta jäi vahvimpana se fiilis, että kaikesta on selvittävä itse. Pelkäsin ennen synnytystä, että saisin suurinpiirtein kuolla nurkkaan ja ketään ei kiinnostaisi. No, niin ei käynyt, mutta jotenkin harmittaa artikkelin tarjoama kuva siitä, että käytössä olevia konsteja ei saisi käyttää ja se samalla vahvistaa kivasti niiden ihmisten pelkoja, jotka ajattelevat lääkitystä pantattavan tahallaan esim. säästösyistä. Olin itse yksi heistä.

 

Vierihoidon koen lähinnä säästökeinona. Sairaalassaoloaikana tärkeää ja ihanaa oli se, että kätilöt näyttivät sen, miten lasta pidellään, vaihdetaan vaippa jne., koska en ollut aiemmin missään tekemisissä lasten kanssa. Se, että vauva oli koko ajan vieressä ei itseäni kovin haitannut, mutta tilanne voi olla toinen sen äidin kohdalla, jonka voimat ovat aivan loppu ja tenava huutaa vuorokauden läpi (myös huonetoveri voi olla asiasta vähän näreissään, been there, got no sleep). Toki silloinkin voi saada lapsen kansliaan, mutta sekin voi olla vähän sen takana, keneltä sattuu kysymään. Tuntuu, että vierihoito ei ole mitään elinikäisen siteen muodostamisen huikeita ruusunpunaisia ensiaskelia, vaan lähinnä ratkaisu siihen, että vuorottain on töissä kätilöitä vain määrä X ja näillä mennään. En tosin tiedä, miltä resurssit ovat näyttäneet esim. silloin 30 vuotta sitten, kun itse synnyin ja äitini muisteli kaikkien tenavien olleen "vauvalassa".

 

Kahviokäyntejä varten on esim. se huonetoveri, jolta voi pyytää "vahtiapua" vähäksi aikaa, ainakin TAYS:issa.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Äärimmäisyyksiä ja kärjistyksiä tässä varmaan haettiinkin. Hesarin juttu oli provokoiva puheenvuoro ihmisiltä, jotka tuskin sanoisivat noin omalla nimellään. Ei kovin laadukasta journalistiikkaa.

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

(pidetään se koko talon palaveri vaikka perjantaisin - isommatkin voivat ehkä sen yhden tai kaksi perjantaita kuussa ne päiväunet nukkua kun edessä on viikonloppu. ei niitä palavreja kai päivittäin tarvita koko talon voimin?)[/size]

 

Jatkan tätä vähän ot:tä ;) Perjantaisin usein otetaan tunteja pois ja moni työntekijä lähtee jo puolilta päivin. Koko talon palaverejen lisäksi on tiimipalavereja, yhteistyöpalavereja koulun, erityislastentarhanopettajan yms. yhteistyötahojen kanssa ja vanhempien kanssa käytäviä kasvatuskeskustelujakin pyritään mahdollisuuksien mukaan sopimaan tuohon nukkariaikaan. Nukkariaikaan pystytään myös tekemään esim. askartelujen valmistelua. Päiväkodeissa, joissa olen ollut töissä, on ollut kerran kuussa myös iltapalaverit, mutta silti viikottaisiakin koko talon palavereja tarvitaan.

 

5-vuotiaallekin pieni lepääminen kesken päivän tekee hyvää, nukkua ei minunkaan mielestäni tarvitse. Useimmissa päiväkodeissa eskarit lepäävät pienemmän hetken satua kuunnellen, ja jos tilaa on, on "nukkumattomia" viiskareita otettu eskareiden lepohetkelle. Tiloista ja henkilökunnasta riippuen voidaan tehdä myös esim. niin, että 3-5-vuotiaiden ryhmästä 3-4-vuotiaat menevät nukkumaan ja 5-vuotiaille on järjestetty oma, lyhyempi lepohetki. Oma 5-vuotiaani ei ole nukkunut päiväunia enää pariin vuoteen, joten ymmärrän kyllä hyvin Mamaliciouksen kannan päiväuniin ja jospa keskustelujen kautta löytyisi teidänkin päiväkodissa joku ratkaisu, jolla lyhyempi lepoaika järjestyisi. Lähinnä halusin tuoda esiin sen, että nukkariaika ei todellakaan ole vain sen takia, että henkilökunta pääsee kahville juoruamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta tuo Hesarin artikkeli oli ihan relevantti, vaikkei kyllä sitä laadukkainta journalistiikkaa. Tuollaisia vanhempia todella on eikä se tee asiasta yhtään sen hyväksyttävämpää, vaikka siellä "palvelupuolellakin" olisi toinen mulkku vastassa. Siinä aletaan vain vetämään köyttä, että kuka se nyt saakaan olla enemmän mulkumpi. Tässä keskustelussa ei mielestäni tarvitse myöskään lähteä puolustamaan niitä vanhempia, jotka eivät noita epäasiallisia omaan napaan tuijottajia ole. Niitä kun tämä keskustelu ei koske. Silti on musta hyvä nostaa esille se, että tämän päivän suunta on yhä vaativammat vanhemmat ja ennen pitkää kasvava vaativuus alkaa tuottaa myös hankaluuksia.

 

Mutta niinhän se on aina. Ne vanhemmat älähtävät, joilla ei edes älähtämistä olisi ja ne, joiden pitäisi katsoa peiliin, eivät sitä älyä tehdä.

 

Hyvä ja mielenkiintoinen keskustelu kuitenkin, ei sillä. :)

Edited by Nadda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkä tuossa Hesarin artikkelissa ja tässä keskustelussakin ärsyttää se, että nämä "hirviövanhemmat" yleistetään koskemaan koko nykyvanhempien joukkoa. Vastaavaa oli muuten tuossa jonkun linkkaamassa kouluja koskevassa artikkelissa, jonka mukaan ilmeisesti enemmistöllä on vanhemmuus hukassa. Ja niin - vain keskiluokkaiset vanhemmat ovat hyviä ja lapsen koulunkäynnistä kiinnostuineita ja vaikkapa akateemisesti koulutetut itsekkäitä työnarkomaaneja (vähän lisää kärjistäen).

 

Sanoisin, että aina on löytynyt laiskoja ja huonoja vanhempia. Ja näkeehän niitä nyt ihan kaikki meistäkin tuolla kauppakeskuksissa ja kaduilla ja jopa omissa taloyhtiöissä. Mutta onko niitä todella muka jotenkin enemmän kuin ennen? Esim. itse vannon imetyksen nimiin lähes fanaattisesti ;), lähdetään nyt siitä, etten saa kiviä niskaani. Mutta onhan se oikeasti aika rankkaa varsinkin ekan lapsen äidille, kun vauva roikkuu tissi suussa parhaiten ekat vuorokaudet putkeen: joo, hyvää tekee vauvalle ja maidonnousulle, mutta synnytyksestä uupuneelle äidille ei niin välttämättä. Mitä tapahtui 30 vuotta sitten: oma äitini on suunnilleen tapellut hoitohenkilökunnan kanssa, että saisi imettää lapsentahtisesti. Ja ainakin 70-luvulla syntyneet ruokittiin pääosin korvikkeella, ehkä vielä osa meistä 80-luvulla syntyneistäkin. Ja vauvat tosiaan olivat siellä vauvalassa ja tulivat 4 tunnin välein syömään. Onko vaatimuksetkin meille nykyäideille aika kohtuuttomia? Pitää olla täydellinen äiti, ehtiä hoitaa kotia, ei viedä lapsia hoitoon, silti luoda uraa jne. jne. Täysimetystä, kestovaippoja, itsetehtyä luomuruokaa, vauvantahtista yövalvomista.... Tiukkaa auktoriteettia ja vaistovanhemmuutta. Vanhemmuudesta on tehty joku kilpailu. Ei se minusta hirveän suuri ihmekään ole, että vanhemmuus on hukassa näiden vaatimusten keskellä. Miltä sellaisista vanhemmista tuntuu, jotka eivät pärjää missään näistä "vanhemmuuden lajeista"? Käykö silloin sitten niin, että nostaa kädet pystyyn kokonaan?

 

Voihan se olla niinkin, että meidät 70-80-luvulla syntyneet on kasvatettu todella huonosti ja siksi emme yhtään osaa tätä hommaa ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kuvittelisin, että imetys on rankkaa nimenomaan tokan tai myöhemmän lapsen äidille. Kyllähän sitä ekaa roikottaakin tissillä 24/7, kun puolet vuorokaudesta voi olla sängyssä nukkuvinaan ja toisen puolen maata sohvalla ja olla katsovinaan elokuvia, mutta mitäs kun vieressä on puolitoistavuotias, joka pitäisi syöttää, nukuttaa, pestä ja leikittää? :)

 

Monissa asioissa on musta menty viime vuosikymmeninä vähän liikaa äärimmäisyydestä toiseen. "Neljän tunnin välein syöttö, pesu, leikitys, nukutus" ei varmasti ollut hyvä meininki, mutta ei siitä seuraa, että toinenkaan ääripää olisi. 70-luvulla äitini kertoman mukaan sitä neljän tunnin suositusta ei noudattanut juuri kukaan, koska hullukaan ei kuuntele lapsen itkua noin vaan vaikka kuka sanoisi, että se on hyväksi sen keuhkoille. Veikkaan, että toisaalta nykyään aika harva oikeasti noudattaa sitä suositusta, jossa lasta kytätään herkeämättä "siltä varalta, että sille tulee joku tarve" (niin kuin eräs kolumnisti asian ilmaisi) ja ruokitaan täysin lapsentahtisesti, vaan oikeasti useimmat pyrkii konstruoimaan jotain rytmiä aika pian. Samoin tosiaan vierihoito sairaalassa lähtökohtana on kiva asia, mutta välillä tuntuu että siinä on menty niin pitkälle, että äidin toipumisen tarve sairaaloissa unohtuu sekä äidiltä että henkilökunnalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiinnostava keskustelu. Itsellä ei nyt irtoa sen syvällisempää, kuin että ei tulisi mieleenkään kysyä minua tai lastani hoitavalta henkilöltä (ei neuvolassa eikä muuallakaan), onko tällä lapsia. Ei kuulu mulle.

Edited by Jolie

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ei minäkään kysyisi. Varmaan asiaa ajattelisin, mutta en todellakaan kehtaisi kyseenalaistaa toisen ammattitaitoa tällä tavalla! Ja itse asiassa: eräs nuori vastavalmistunut terkkari oli paljon empaattisempi ja innokkaampi ottamaan asioista selvää kuin vuosikymmeniä töitä tehneet. Lapsettomalle terkkarille on hyvä mennä siinäkin mielessä, ettei hänellä ole sitä kokemusta omista lapsista. Vaikka omat lapset tuovat perspektiiviä, niin usein vanhemmuus myös nostattaa luuloja, että tietäisi jotain enemmän tai olisi jollakin mittarilla pätevämpi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Äi­tiys­po­li­kli­ni­kal­la syn­nyt­tä­jät vaa­ti­vat jos­kus syn­ny­tyk­sen käyn­nis­tä­mis­tä, kos­ka ovat vä­sy­nei­tä ras­kau­teen­sa. He ve­toa­vat sii­hen, et­tei­vät saa nu­kut­tua öi­tään ja olo on tu­ka­la. Ihan var­mas­ti yön­sä saa nu­kut­tua pa­rem­min vau­va vat­sas­sa kuin vau­va vie­rel­lä.

 

Tämä kolahti aika kovasti. Minä olin se äiti, joka itki lääkärille äitiyspolilla että tehkää jotakin, mä en kestä enää sekuntiakaan. Ei tehneet, koska leimasivat mut juuri näin kuin jutussakin; säälittävä valittaja, joka ei ole ihan tajunnut mihin ryhtyy ja joka ei myöskään tajua että vauvakin valvottaa. Itsehän siis valvoin yli viikon putkeen n. 1-3h yöunilla heräillen jatkuvasti supistuksiin ja liitoskipuihin ja päivät koomasin, itkin ja olin aivan todella kipeä koko ajan. Mutta koska olin esikoisen odottaja (ja nuori, ties jos silläkin oli vielä vaikutusta), niin mua ei otettu vakavasti vaan passitettiin "kotiin nukkumaan" ja sanoipa lääkäri vielä että "sun pitää laittaa nyt jäitä hattuun, ei me tehdä mitään kun ei ole mitään syytä". No menin kotiin, en nukkunut, yllättäen.

Lisäys: synnytys käynnistettiin lopulta kuitenkin, kun tyttö ei ollut kasvanut viimeisen 10pv aikana lainkaan ja lapsivettä oli olemattoman vähän. Painoasiaa ei olis voinut huomata tuolloin itkukäynnillä, lapsiveden kyllä jos olisi viitsinyt ultrata.

 

Toki tiedän sitten näitäkin, jotka oikeasti vinkuu rv35 että "siis mä en niin kestä ku nilkat turpoo ja kaikkee, voisko tää siis jo syntyy", mutta ei kaikki käynnistystä pyytävät ole sellaisia.

 

Toisaalta kärjistetyssä artikkelissa on kyllä jossain syvällä pointtikin. Harmi että se hukkuu tonne provoilun sekaan aika tehokkaasti.

Edited by Ida-Mari

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, tosta aiheesta olisi helposti saanut ihan asiallisenkin jutun, jos olisi viitsinyt tehdä vähän toimittajan työtä eikä vaan kerätä asiattomia kommentteja "asiakkaista" nimettömiltä kertojilta...

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Voihan se olla niinkin, että meidät 70-80-luvulla syntyneet on kasvatettu todella huonosti ja siksi emme yhtään osaa tätä hommaa ;)

 

OT, mä oon joskus miettinyt ihan puolivakavissaan tätä... jos nykyään kasvattaisi niin kuin 60- ja 70-luvuilla niin siitä saisi syytteen, siltä ainakin tuntuu.

 

Ja ton lisäksi näiden vanhemmat jotka meidät kasvattivat noilla vuosikymmenillä, vinkuvat kuinka HEIDÄN nuoruudessa ei ollut mitään ja kaikki piti tehdä itse ja oli niin rankka eikä nykyäidit ja -isät osaa eika tajua mitään. Mutta unohtavat samalla sopivasti että silloin kun he meidän vanhempamme kasvattivat, oli agraarikulttuuri voimissaa ja monilla oli ne vanhemmat sukupolvet apuna lastenkasvatushommassa. Koska lehmät ja peltotyöt oli pakko tehdä, oli näitä mummuja monessa kodissa (koska eivät olleet vanhainkodeissa vaan asuttivat peräkammareita) ja mummut hoiti lapset, teki kotitöitä ja kokkasivat ruokaa. Eli vaikka hommaa oli niin maan hemmetisti, sitä oli tekemässä useempi käsipari.

Kivahan se on sitten siinä arvostella kuinka paljon helpommalla nykyään päästään. Kyllä varmasti, fyysinen puoli on helpottanut, henkinen ehkä lisääntynyt kun apujoukkoja monellakaan ei ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0