ninnukka86

Vaunusuositus hissittömässä kerrostalossa asuvalle perheelle

25 posts in this topic

Yritin etsiä valmiita viestiketjuja, joissa olisi ollut puhetta millaiset vaunut kannattaa hankkia, kun asuu hissittömässä kerrostalossa, mutta en löytänyt sellaista.

 

Siispä tiedustelenkin nyt, minkälaiset vaunut olisivat mahdollisimmat helpot ja kätevät perheelle, joka asuu kolmannessa kerroksessa, hissittömässä kerrostalossa...

 

Meiltä löytyy lastenvaunukellari, johon vaunut saa laitettua. Kopan tulisi olla kevyt ja helppokantoinen ja tietysti toiveena, että olisivat yhdistelmävaunut ja saisi kasattua mahdollisimman pieneen tilaan. Mukava olisi myös että olisi helpot työnnettävät myös talvella.

 

Olen siis aivan uuno tässä asiassa, sillä esikoista odotan eikä harmainta hajua vaunuista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me asuttiin ekat reilu puoli vuotta hissittömän talon ylimmässä kerroksessa. Vaunuiksi valikoituivat Emmaljungan City Crossit, ei tosin mitenkään erityisesti juuri siitä hissittömyydestä, vaan koska tuntuivat muuten sopivilta vaunuilta (ei valtavan suuret, helppo kasaus, puhkeamattomat renkaat, neljä tasakokoista rengasta eli helppo työntää lumessa yms.). Aisan yläosaa saa käännettyä ylös, jolloin vaunu vie pituussuunnassa vähän vähemmän tilaa. Koppana meillä oli pehmeä Quadrolift, jossa vauvaa oli helppo kantaa vaikka mukana olisi ollut vielä kauppakassi.

 

Tämä järjestely toimi ekat vajaa puoli vuotta. Sitten alkoi olla turhan hankalaa: vauva heräsi aina kun sen kantoi kopassa ylös (eli olisi pitänyt olla koko päikkäriaika ulkona tai sitten sisällä) ja mikä pahinta, meidän 50-luvun talon kellarista oli raput ulos. Kun vauva kasvoi kopasta ulos, en siis käytännössä päässyt ulkoilemaan lainkaan, koska en tietenkään voinut jättää jo ryömivää / konttaavaa vauvaa yksin kellarin lattialle siksi aikaa että olisin kantanut ensin vaunut ylös ja rappuja pitkin en taas saanut vaunuja jos vauva oli kyydissä. Ja olihan se tavaroiden kantaminenkin melko raskasta ja erityisesti loppuvaiheessa kun vauva oli tosiaan sylissä. Mutta onhan ihmiset maailman sivu asuneet pienten lasten kanssa hissittömissä kerrostaloissa, me ei vaan sitä jaksettu sitten kuitenkaan kovin kauaa.

 

Mutta ihan kysymykseesi vielä: onko teillä siis jotenkin ahdas kellaritila vaunuille, eli tarvitseeko ne aina kasata? Me jätetään ne ihan sellaisenaan varastoon, ovat sitten heti käyttövalmiinakin. Kun ei ne vaunut matkarattaita lukuunottamatta sivusuunnassa taida kasaan mennä, niin ei kasaus sinänsä kovin paljoa tilaa säästä koska eihän niiden vaunujen päälle voi oikein mitään laittaa. Kokemuksia mulla on vain noista Emmaljungista ja niihin olen kyllä ihan tyytyväinen, oikeastaan kaksi huonoa puolta vain on löytynyt (tavarakori on matalalla ja aisa ei ole heittoaisa, eli työntösuuntaa ei saa lennosta vaihdettua).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Johannem, kiitos vastauksestasi. Kasaamista pieneen tilaan ajattelin sen vuoksi, että vaunut saa tarvittaessa kasattua auton takakonttiin niin, että koirakin mahtuu sinne vielä. :) Vai pitääkö hankkia suosiolla kahdet eri vaunut

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tarvikepuolelta löytyy varmasti lisää keskustelua tästä aiheesta, mutta itse hankimme hissittömään kerrostaloon Emmaljungan City Crossit pehmeällä kantokopalla. Pientä vauvaa oli siinä helppo kantaa ylös portaita, mutta tällaisessa talossa asuessa paras ratkaisu on ollut kantoliinan ja kantorepun hankkiminen. Vaunut ovat jääneet oikeastaan kokonaan pois käytöstä, kun vauvasta on tullut isompi. Matkarattaita en ole kaivannut ollenkaan juuri noiden kantovälineiden ansiosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täältä myös ääni City Crosseille! Me asutaan hissittömän talon toisessa kerroksessa ja varasto on ihan toisessa kerrostalossa, joten kätevin ja toimivin ratkaisu meille, on kantaa vaunut eteiseen joka käyttökerran jälkeen. :) Saattaa varmasti kuulostaa hankalalta ja vaivanloiselta, mutta tuo riippuu asenteesta. ;) Mä olen noita kannellut jo 10kk ja aijon kantaa yhä edelleenkin.

 

Ellei teillä ole autona maantielaivan kokoista farmaria tai kääpiökoiraa, niin suosittelen ostamaan matkarattaat. :) Ja mielellään sellaiset, joihin turvakaukalon saa kätevästi kiinni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huojentavaa lukea, ettei tämä hissittömyys ole ylitsepääsemätön ongelma. Me asutaan myös hissittömän talon kolmannessa kerroksessa, ja tietääkseni mitään varastoa ei ole - paitsi toisen rapun yhteydessä ahdas maanalainen pyörävarasto, johon mennään erittäin kapeita portaita taiteillen. Meidän rappuun on tänä kesänä syntynyt vauva, jonka vaunut kannetaan aina kotieteiseen asti. Tämä perhe asuu ekassa kerroksessa, johon siihenkin on yhdet rappuset alaovelta. Olen pohtinut, onko vaunujen kantaminen ylös kolmanteen asti täysin absurdi idea, mutta taloyhtiössä ei oikein näy vaihtoehtoja.

 

Tuo yleisempi vaunukeskustelu vaikutti niin laajalta, etten vielä sitä lähtenyt kahlaamaan läpi - mukava huomata, että täällä oli erikseen keskustelua nimenomaan hissittömyydestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valpuri: Tuo on vähän kinkkisempi juttu, jos ei alhaalla ole mitään järkevää paikkaa vaunuille. Meidän rappukäytävässä en olisi onnistunut yksin ollessani raahaamaan vaunuja tänne ylös asti. Olisi ollut liian vaarallista vauvan kannalta eivätkä unet ainakaan olisi pikkuvauva-aikana jatkuneet kotiin asti. Nykyään ei siis nuku muutenkaan rattaissa. Säilytämme vaunuja kellarikomerossa (kellariin menee luiska takaovelta). Kellarista tänne ylös asti on neljät portaat, joten on tullut vähän kuntoiltua niitä ylös alas. :) Kannattaa vielä kysellä, olisiko taloyhtiössä mahdollista järjestää paikkaa vaunujen säilytykseen tavalla tai toisella. Mahtuisiko sinne pyöräkellariin kapeisiin portaisiin luiskaa rattaille? Onko teillä omaa kellarikomeroa?

 

Ja tosiaan suosittelen ainakin kokeilemaan kantoliinaa tai kantoreppua - en halua tuputtaa sitä vaihtoehtoa (eikä varmaan ole sopiva kaikkiin tilanteisiin), mutta meidän perheessä se on ratkaissut monta liikkumiseen liittyvää haastetta. Ihan niinkin yksinkertaisia asioita kuin että olen päässyt viemään roskapussin vauvan kanssa yksin kotona ollessa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kiitos kommentoinnista ja vinkeistä :) Jokin kantoliina/-reppu ollaan ajateltu joka tapauksessa hankkia - oli näitä porrashaasteita tai ei.

 

Meillä on kellarikomero, mutta kulku sinne on sen surullisenkuuluisan ahtaan pyörävaraston kautta, joten ei oikein auta asiaa. Aiotaan kyllä ottaa asia puheeksi taloyhtiön kanssa ennen vaunuhankintaa - on meidän talossa takuulla joskus ennenkin vastaava tilanne ollut ^_^ Asunto on muuten mainio, ja ollaan se aikanaan hankittu sillä mielellä, että kolmaskin asukas mahtuu oikein hyvin. Nyt vasta jotenkin iskee tämä vaunurealiteetti tajuntaan, mutta luotan siihen, että jotenkin asiat aina järjestyvät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omakohtaista kokemusta minulla ei ole, mutta kaverini ratkaisi tuon hissittömyys-ongelman Baby Joggerin rattailla. Tarkasta mallista en ole varma, mutta niissä on kolme isoa pyörää ja suurin plussa se että rattaat taittuvat kokoon yhdellä kädellä, siinä on joku superkätevä patentoitu järjestelmä. Ilmeisesti kaikissa BJ:n rattaissa on sama systeemi.

 

Mutta kannattaa mennä kysymään lisätietoa Baby Jogger -ketjusta ihmisiltä jotka asiasta enemmän tietävät :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valpuri: asutteko jossain kaupungin keskustassa? Kannattaa katsastaa Bugaboo Cameleonit, koska ovat todella kevyet (9kg). Pienen vauvan saa kannettua yhdellä klikkauksella irrotettavalla kantokopalla yläkertaan tai valmiiksi alas ja alumiinisen rungon saa suht helposti kannettua portaissa. Tuota kantamista kopassa olevasta kahvasta ei valmistaja itse suosita, mutta kaikki niin tekee ja hyvin kestävät pienemmän lapsen painon :)

 

Vanhemman hereillä olevan lapsen kanssa saattaa sitten joutua kantamaan lasta pari keikkaa ees takaisin mukanaan toisessa kädessä ja sitten ekaksi istuimen ja sitten rungon alas, mutta molemmat tosiaan kantaa hyvin yhdellä kädellä.

 

Eivät myöskään vie aivan tolkuttomasti tilaa asunnossa sisällä eteisessä, koska ovat suht kompaktit, mutta kumminkin ihan yhdistelmävaunut, ei mitkään matkarimpulat.

 

Noihin saa myös talvirenkaat, jos pienet etupyörät mietittyttävät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ei asuta keskustassa, mutta kantakaupungin laitamilla kuitenkin. Tuollainen kevyempi vaihtoehto houkuttelisi kyllä kovasti, täytyypä tutkia asiaa - kiitos ^_^

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan muuttamassa hissittömän talon toiseen kerrokseen, ja vaunuasioita mietitään täälläkin. Tilava vaunuvarasto löytyy alakerrasta. Olen vaunu- ja lapsiasioissa täysi noviisi.

 

Olen ajatellut, että jonkinlainen kantokassi olisi hyvä olla. Mietin tässä miten tulisi toimia, kun lapsi oppii istumaan, ja lapsi ilmeisesti laitetaan valjaisiin nukkumaan? Tämähän tapahtuu vissiin noin 6 kk ikäisenä. Eli kun lapsi on nukahtanut ulkoilun aikana, onko mitään ratkaisua siihen, miten saisi lapsen asuntoon heräämättä? Vai onko tarvetta laittaa lasta valjaisiin ylipäätään, kun mennään kävelylle, ja vahditaan lasta koko ajan? Onko mitään kantokassia, jossa on sisäänrakennetut valjaat tai mahdollisuus kiinnittää vaunujen valjaat lapseen (Quadrolift??)? Vai herääkö lapsi joka tapauksessa kun tullaan sisään?

 

Nämä vaunu- ja kantokassiasiat ovat kovin hämmentäviä, olisi kiva kuulla kokemuksia! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en itse ole ikinä käyttänyt meidän rattaiden valjaita, koska esikoinen on rauhallista laatua eikä koskaan pyrkinyt karkuun rattaista. Ja nuo kantokassit taitaa kaikki olla mitoitettu alle puolivuotiaille, joten niistä ei taida olla apua nukkuvan isomman lapsen kantamiseen. Jos lapsella on hyvät unenlahjat, voi kantaa sylissä nukkuvana, jos ei, niin taitaa sit olla vaihtoehtona joko itse viihtyä ulkona unien ajan, tai nukuttaa sisälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Useimmat lapset taitaa tosiaan viimeistään puolen vuoden iässä siirtyä pois kopasta / kassista istuinosaan (koska haluavat nähdä ympärilleen) ja silloin täytynee kantaa koko rattaat ylös. Oli valjaat kiinni tai ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos mielipiteistänne!

 

Juttelin viikonloppuna Emmaljungan edustajan kanssa. Hän sanoi, että kannattaa hankkia Emmaljungan Duo Edge-vaunut. Niihin saa Quadroliftin pienelle vauvalle, ja kun vauva kasvaa, niin saa vaunukopan kannettua portaat ylös niin, että laitetaan kantokahva olalle, ja sitten saa hyvän otteen kopan metallitangosta toiselta puolelta. Kopassa on nostettava selkänoja, ja siihen saa valjaatkin kiinnitettyä.

 

Pitää vielä harkita, onko tuo meille toimiva systeemi vai ei (onhan se koppa kuitenkin melko iso).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan muuttamassa hissittömän talon toiseen kerrokseen, ja vaunuasioita mietitään täälläkin. Tilava vaunuvarasto löytyy alakerrasta. Olen vaunu- ja lapsiasioissa täysi noviisi.

 

Olen ajatellut, että jonkinlainen kantokassi olisi hyvä olla. Mietin tässä miten tulisi toimia, kun lapsi oppii istumaan, ja lapsi ilmeisesti laitetaan valjaisiin nukkumaan? Tämähän tapahtuu vissiin noin 6 kk ikäisenä. Eli kun lapsi on nukahtanut ulkoilun aikana, onko mitään ratkaisua siihen, miten saisi lapsen asuntoon heräämättä? Vai onko tarvetta laittaa lasta valjaisiin ylipäätään, kun mennään kävelylle, ja vahditaan lasta koko ajan? Onko mitään kantokassia, jossa on sisäänrakennetut valjaat tai mahdollisuus kiinnittää vaunujen valjaat lapseen (Quadrolift??)? Vai herääkö lapsi joka tapauksessa kun tullaan sisään?

 

Nämä vaunu- ja kantokassiasiat ovat kovin hämmentäviä, olisi kiva kuulla kokemuksia! :)

 

Riippuu varmasti lapsesta herääkö, mutta meillä ainakin heräsi aina jo kolmen-neljän kuukauden iästä asti vaikka olisi ihan Quadroliftissäkin kannettu, saati sylissä. Eli tosiaan vaihtoehtoina meillä oli joko olla koko päiväuniaika ulkona tai sitten nukuttaa vauva parvekkeelle (sisälle ei olla koskaan nukutettu päikkäreille)...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suosittelen ehdottomasti Brion Happyja kovalla tai pehmeällä kantokassilla, on melko edullinenkin ratkaisu. Meillä vaunurunkoa säilytetään alhaalla vaunuhuoneessa ja ne ovat aina "toimintavalmiudessa", eli ei tarvitse kuin nostaa kassi kyytiin ratasosan päälle. Meillä on kantokassista kova versio, kun siinä on kova pohja ja oma minikuomu, ja viedään vauva usein jatkamaan uniaan kassissa parvekkeelle. Tällainen yhdistelmä siis:

 

25559.jpg

Nuo saa tarvittaessa kasattua tosi pieneen tilaan, koska istuinosa ja renkaat on helppo ja nopea ottaa pois. Vaunut ovat hyvät juurikin ulkona ja vaikeammassa maastossa, mutta ostoskeskushoppailuun ne eivät ole kätevimmät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Myös meillä on sama ongelma: hissitön talo ja 1,5 kerrosta portaita. Olen miettinyt lähinnä yhdistelmävaunuja kovalla kantokopalla juuri sen takia että haluan säilyttää vaunuja kellarissa ja kuljettaa vauvaa kodin ja vaunujen välillä kantokopassa. Lisäksi olisi kiva jos vauva voisi nukkua parvekkeella kopassa.

 

Toinen kriteeri vaunujen valinnassa on ulkoilumahdollisuus. Haluan siis pystyä ulkoilemaan vauvan ja vaunujen kanssa, joten pikkupyöräiset vaunut karsiutuvat pois. Yhtenä vaihtoehtona olen miettinyt Crescentin Classic -vaunuja, mutta nuo Brion Happy -vaunut kuulostavat myös hyvältä.

 

Kaikista kivoimmat olisivat yhdistelmävaunut, joissa olisi isohkot, mutta kääntyvät etupyörät (tai kääntyvä akseli, niin kun näin jossain mallissa, en nyt muista missä). Tuntuu vaan että tämä vaunuviidakko on melkoinen... Ominaisuuksia ja vaihtoehtoja on niin paljon että autonkin ostaminen oli helpompaa ;)

 

Edit. Typot

Edited by Marjasin

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kurkkaa, tykkäätkö Brion Go-yhdistelmistä. Meillä on ne, ja tuntuisivat mätsäävän noihin sun kriteereihin. Itse oon vaunuihin kolmen vuoden kokemuksella erittäin tyytyväinen. Kova koppa ja kääntyvät etupyörät, kulkevat huonommassakin säässä/maastossa ja menevät tarvittaessa tosi pieneen tilaan. Meidän seitsenkuinen mahtuu vielä koppaan unille, mut muutoin on kyllä jo siirrytty ratasosan käyttöön, kun viihtyvyys on makuuasennossa hereillä ollessa aika huono... :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valpuri: asutteko jossain kaupungin keskustassa? Kannattaa katsastaa Bugaboo Cameleonit, koska ovat todella kevyet (9kg). Pienen vauvan saa kannettua yhdellä klikkauksella irrotettavalla kantokopalla yläkertaan tai valmiiksi alas ja alumiinisen rungon saa suht helposti kannettua portaissa. Tuota kantamista kopassa olevasta kahvasta ei valmistaja itse suosita, mutta kaikki niin tekee ja hyvin kestävät pienemmän lapsen painon :)

 

Nyt tänä syksynä kun tuli Bugaboolta uusi runkoversio Cameleon3, niin sen kantokoppaa saa kantaa ihan luvan kanssa :) Kahvaa on uudistettu ja olikohan se niin, että max.9kg painoista vauvaa saa kantaa.

 

Mäkin tosin olen kantanut ihan ilman ongelmia meidän 2010-mallin bugisten koppaa/ratasistuinta siitä kahvasta lähes 10kg asti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun kerran itse kovasti tätä asiaa pohdittiin pari vuotta sitten niin kerron nyt tähänkin ketjuun, että me selvisimme hyvin Gessleinin Futureilla, joissa siis pehmeä koppa pohja- ja päätykovikkeella. Vaunurunko/vaunut säilytettiin pyörävarastossa. Koppa oli ihan hyvä kantaa ylös nukkuvan lapsen kera kaksi kerrosta portaita ylös. Meillä oli myös asunnossa vain ranskalainen parveke eli unia jatkettiin sitten eteisessä kun olin availlut vetoketjut, jotta ei olisi liian kuuma. Noin puolivuotiaana tyttö siirtyi ratasistuimeen ja kyllä aika monesti onnistuin kantamaan sylissä (puoli)unessa jatkamaan unia omaan sänkyyn.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun suositus olisi jo kertaalleen mainitut Bugaboon Cameleonit. Itse asun omakotitalossa mutta molemmilta ulko-ovilta on portaikko pihalle eikä katutasossa mitään vaunuvarastoksi sopivaa. Meillä on myös hyvin ahtaat eteistilat sisällä. Oonkin nyt päätynyt siihen että sisälle tullessa kannan ensin vauvan kopassaan sisälle, sitten palaan hakemaan vaunujen rungon pihalta ja ripustan sen eteisen naulakkoon taiteltuna siitä käsinojaosuudesta roikkumaan. Menevät tolleen aika näppärästi eivätkä ole tiellä. Luulen et jos kantaisin koppaa tuosta kantokahvasta niin saisin nostettua rungon ja kopan samalla keikalla (ja jos noi takaoven portaat ei olia noin jyrkät...). Mut sillä ei oo juuri käytännön merkitystä koska kuuloyhteys lapseen säilyy koko ajan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ihan sama tilanne kuin teillä ja aiotaan ostaa Emmaljungan Classic-rattaat, joihin ostetaan lisäksi Babylift kova kantokassi. Vaunut kellariin ja kantokassissa vauva sisälle, kuulostaa ainakin teoriassa näppärältä. Mkäli olisi talvivauva tulossa niin varmaan ostettaisiin Quatrolift, mutta loppukevään vauvalle se ei ehkä ole tarpeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olen nyt päätynyt Teutonian Cosmo vaunuihin. Meni kasattuna takakonttiin koiran häkin kanssa just näppärästi ja korkeus oli mukava ja muutenkin näppärän oloiset. Pystytään sitten jättämään ne myös vaunukellariin ja quadroliftillä vauva kotiin. :) Tilataan ne Saksasta, kun saa 300 euroa halvemmalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now