Muita keskenmenon kokeneita ?

[Musha85]

koin tuulimunan, mutta itse kohtelen asiaa kuin olisin saanut keskenmenon.

[Guest Penni]

Pahoitteluni SonjaMaria ja Musha!

Kävin tänään gynellä ja kohtu oli tyhjä ja limakalvo hyvä. Sain luvan alkaa heti yrittää uutta.

[Guest HelmiQ]

Ei varmaan edes pitäisi kirjoittaa tänne mitään. Pakko kuitenkin, kun en tiiä mihin asiaa purkaisin.

 

Kaksi muksua siis on jo ennestään ja niistä oon erittäin onnellinen. Vaikeat raskaudet kummastakin takana ja siksi ei heti toiveissa olisi ollut kolmatta. Miehen kanssa puhuttiin, että jos se kolmas jostain syystä meille kuitenkin joskus sattuisi (ehkäisystä huolimatta) tulemaan, tervetullut olisi. Ite kolmesta lapsesta haaveilen, mutta kynnys raskausajan hankaluuksien takia on ISO.

Mulla alkoi menkat 2kk synnytyksen jälkeen, ehkäisyä käytettiin mutta siitä huolimatta sitten raskaaksi tulin. Aluksi epäiltiin kohdunulkoista, mutta lääkäri totesi että kyseessä onkin keskenmeno.

Jotenkin tosi ristiriitainen olo. Vaikka vauva ei varsinaisesti ollut suunnitelmissa, se kolmas lapsi olisi ollut toiveissa joskus.

Mies kokee tän keskenmenon lähinnä helpotuksena, sillä se koki myös raskausajat koko meidän perheen kannalta niin hankalina, että ei toivoisi niiden toistuvan. Itellä kuitenkin on paha mieli. Enkä tiedä oikein edes miksi. Ja nytkin tuntuu tyhmältä kirjoittaa tänne. Täällä on ihmisiä, keillä paljon ikävämpi tilanne takana ja itestä tuntuu siltä, että pitäis olla vaan hiljaa ja ei sais tuntua missään, eikä miltään kun tuo raskauskin oli tavallaan "vahinko". Mutta kuitenkin tuntuu. Pahalta. Ja harmittaa... Eikä tuo mies ymmärrä, että miksi.

[siilis]

HelmiQ, iso halaus! <3 Tottakai saat tuntea ihan mitä tuntemuksia vaan ja niistä saa täällä kirjoittaa. Kaikki on jossain määrin eri tilanteissa toisiimme nähden, eikä tänne voi valita minusta vain tiettyä ryhmää ketkä 'saisivat' kirjoitella.

Miehelle asia on sinäänsä eri, koska nämä asiat ei konkreettisesti tapahdu hänelle. Ehkä tästä johtuen hän ei osaa ymmärtää sinua.

Ymmärrän sinun pahan mielen oikein hyvin.

[preciosa]

Harmi HelmiQ, jos miehesi ei osaa ottaa huomioon sinun tunteitasi. Minusta olisi vähän kummallista, jos keskenmeno ei tuntuisi missään. Oli sitten kyseessä harkittu tai vahinko lapsi. Ok, onhan toki joillekin se suuri helpotus, jos lasta ei missään nimessä vaikka halua. Miehesi tulisi kuitenkin huomioida sinua tässä tilanteessa eri tavoin kuin vain olla helpottunut.

[Guest HelmiQ]

Kiitos kummallekkin. Kyl se mies jotain sanoi ymmärtävänsä, mutta pääasiassa tuntee helpotusta tilanteesta. Tavallaan itekkin on helpottunut, koska pelkään tosissani kaiken raskausajan kamaluuden toistuvan, mutta silti se "vauvan" menettäminen tuntuu haikealta ja kurjalta. Vauva haaveissa, raskaus ei. Ja nyt ristiriitainen olo.

[*NuuNuu*]

Odotettu pikkukakkonen meni kesken viikoilla 6+5

Ulkopaikkakuntalaisena en päässyt sairaalassa ultraan (oltiin lomareissussa) joten nyt seurataan verikokein raskaushormonin laskua... jos ei laske niin vasta sitten ultrataan

[riepukka]

^ Voi ei! *iso hali* En nyt osaa mitään järkevää sanoa/kirjoittaa...

[*NuuNuu*]

jos jotain positiivista niin onneksi meni näin aikaisin, ei keretty edes ultraan varata vielä aikaa Kerkeshän sitä viikon ajan jo suunnittelemaan kaikkea ihanaa tulevaisuuden osalta, mutta aina ei mee niinkuin toivois...

 

mutta uutta yritystä vaan päälle, kyllä me vielä joskus onnistutaan!!! (ja jos ei onnistuta niin on meillä tuo ihana pikkumies kuitenkin)

[-Heidi-]

..

Edited November 30, 2009 by -Heidi-

[Guest HelmiQ]

Heidi Voi ei. Iso halaus sinne. Toivottavasti toi asia etenisi nopeammin. Muutenkin vaikea tilanne ja sit tuommoisella hankaloitetaan entisestään. Joskus tuntuu, että ihmiset niiden papereiden takaa unohtuu ja asioita ei ajatella loppuun asti.

[-Heidi-]

..

Edited November 30, 2009 by -Heidi-

[Ompukka]

^Tulipa niin mieleen viime syksyn tapahtumat meikäläisellä. Gyne totesi todennäköisen keskenmenon ja laittoi lähetteen sairaalaan. Tai siis piti laittaa, oli unohtanut koko jutun ja lähtenyt lappiin laskettelemaan Ja mä turhaan kotona odottelen lähemmäs viikon millon sairaalasta soitetaan. ( Tätä seurasi vielä epäonnistunut pillerityhjennys-yritys ennenkun kaavinta onnistui)

Tuossa tilanteessa kun vaan haluaisi saada äkkiä homman päätökseen ja elämän jatkumaan eteenpäin.

Voimia!

Edited August 5, 2009 by Ompukka

[Aurinkokissa]

No niin Heidi, meikäläinenkin päätyi helmikuisista tänne

 

Meillä oli eilen np-ultra ja huonot uutiset saatiin siellä. Viikko piti olla 11+0, mutta monitorilla niin suloinen pikkuvauvamme oli kuollut rv 9. Lääkäri sanoi sydämen vain pysähtyneen... Kuulemma kromosomiviat ym. aiheuttaa tällaisia...

 

Mulla on ollut kovasti vaikeuksia tulla raskaaksi (pco) ja edellinen varhainen km oli huhtikuussa. Jotenkin tää uutinen siihen kaiken päälle oli tosi raju isku. Itku siinä tuli, mutta onneksi pääsin ultrasta suoraan osastolle sisään ja lääkkeillä lyötiin tyhjennys käyntiin. Kaavintaa eivät suositelleet, koska se on kuulemma rajumpi kropalle.

 

Nyt oon sitten tän ja eilisen supistellut - eilen oli hirveet kivut - ja tavaraa tulee ulos koko ajan. Tavallaan helpotus, että tyhjennys tapahtui nyt heti suru-uutisten jälkeen, mutta jotenkin tässä on pää ihan pyörällä ja epätodellinen olo. Vielä eilen aamulla täällä odotettiin iloisissa merkeissä talvivauvaa.

 

Kunpa ei enää ikinä tarttis kokea tätä uudelleen.

[Guest Penni]

Aurinkokissa, iso hali!

[Minette]

Aurinkokissa, miten kurjaa löytää sinut täältä. Olen todella pahoillani. Paljon ei olla kirjoiteltu. Taisit helmikuisiinkin liittyä vasta sen jälkeen, kun itse sieltä lähdin. Olen kuitenkin lukenut kokemuksistasi ja on niin väärin, että joudut vielä tällaisenkin kokemaan.

[-Heidi-]

..

Edited November 30, 2009 by -Heidi-

[Aurinkokissa]

Kiitos Minette ja Heidi <3

 

Minetenkin muistan helmikuisista - ehdittiin olla samaan aikaan pienen hetken. Muistan kyllä, miten luin sun huonot uutiset ja mietin silloinkin, miksi pitää olla näin paljon surua tällaisen asian keskellä. Jotenkin niin lohduton olo jäi tästä kaikesta.

 

Olen tosi pahoillani Heidin puolesta, että tota kaavintaa joutuu oottamaan noin kauan! Sehän on aivan hirveää henkistä piinaa. Kunpa olisivat saaneet asian sujumaan siten, ettei olisi tarvinnut kärsiä näin pitkää aikaa ja olisi päässyt vähemmillä henkisillä vammoilla. Tollainen odottelu ottaa mielen päälle. Ainakin itelläni pahimmat vammat tuli henkiselle puolelle (pelot, suru, hetkittäin katkeruuskin).

 

Ja Heidi: Toi sun allekirjoituksen runo on niin kaunis ja niin osuva meidän kaikkien pienten nukkuneiden vauvojen kohdalla, että tuli ihan itku, kun luin sen taas eilen. Ne oli tosiaan oikein pieniä keijukaisia pois nukkuessaan.

[-Heidi-]

..

Edited November 30, 2009 by -Heidi-

[*NuuNuu*]

Juu-u.. Mitäs sitten jos/kun tulee uudelleen raskaaksi, niin millä sitä iloitsee asiasta kun koko ajan on takaraivossa se, että tässä käy huonosti.. vaikka ultrassa olisi kaikki hyvin, niin silti kaikki voi mennä huonosti.. huoh..

 

 

Mutta kaikki voi mennä myös hyvin loppuun saakka meidän elämä on yhtä pelkäämistä jos sen siltä kantilta ottaa...

 

Ensin pelätään ettei tulla raskaaksi, sitten kun tullaan pelätään keskenmenoa. Kun keskenmenoa ei tule, pelätään, että on jotain muuta vikaa tai syntyy keskosena tai jopa kuolleena...Kun lapsi syntyy terveenä, sen jälkeen pelätään, että se sairastuu tai kätkytkuolee... jne jne... lista on ihan loputon jos sitä rupeaa jatkamaan...

 

Ei meidän auta muu kuin toivoa ja uskoa tulevaan... pää pystyssä luottavaisin mielin

 

Tsemppiä kaikille keskenmenon kokeneille!!! Kyllä me vielä onnistutaan!

[Guest Penni]

^ Hyvä, hyvä! Positiivista henkeä Vaikka kyllähän ne pelot tulevat, jos tulevat. On haaste työntää ne pois tai yrittää olla mahdollisimman "rennosti". Itsellä alkaa pelot jo etukäteen suorastaan vyöryä, jos vähänkin ajattelen. Sekä pikkukeskosuus (joka todennäköisesti johtui supisteluherkästä kohdusta ja helposti aukeavista paikoista) että keskenmeno nyt koettuina. Siksi yritänkin olla ajattelematta, koska eihän se etukäteen sureminen oikeastaan mitään hyödytä. Tsempit täältäkin ihan kaikille!

[Aurinkokissa]

Heidi, tiedän täsmälleen, mitä tarkoitat.... Ite pohdin tässä paljon sitä samaa, että miten pääsee yli seuraavassa raskaudessa näistä kaikista peloista, joita tässä on haalinut kokemuksen kautta *huokaus*

 

Ekan km:n jälkeen tuli raskauden ekoihin viikkoihin liittyvä pelko. Pelkää, että menee varhain kesken ja pelottaa ekoina viikkoina jokainen vessakäynti - mitä, jos onkin tullut verta housuihin jne.

 

Nyt tästä np-ultrassa todetusta keskeytyneestä km:sta jäi sellainen np-ultraan kohdistuva pelko: mitä jos seuraavan kerran taas käy niin, että ultrassa löytyy eloton sikiö.... Alkuraskauden ultra ei olis auttanut mua yhtään, koska kaikki oli hyvin vielä rv 9 saakka ja olisin saanut tässä tapauksessa "väärää" uskoa siihen, että olisin jo jotenkin varmoilla vesillä.

 

Lap-81 on oikeessa: ei sitä voi alkaa pelkäämään kaikkea. Lapselle voi sattua mitä vaan, vaikka myöhemmin elämässä. Just nyt vaan on painittava sen kanssa, että osaa seuraavan kerran ees jotenkin nauttia raskaudesta ja uskaltaa elää sen kanssa. En vielä tiedä, miten mutta ajattelin hyödyntää siinä ammatti-ihmisiä ja puhua peloista ihan suoraan neuvolassa ja koko matkan varrella. Oon saanut niin hyvää hoitoa neuvolasta ja sairaalasta, jossa tyhjennys tehtiin, että uskon, että heidän kanssaan keskustelemalla voi saada seuraavassa raskaudessa pahimmat peikot pois, kun uskaltaa itse kertoa tunteistaan.

[Maisakaarina]

Osanottoni kaikille keskenmenon kokeneille.

 

Mulla päättyi raskaus keskenmenoon nyt toisen kerran. Ensimmäinen tapahtui viime syksynä rv 12 ja toinen viime viikolla n. rv 7. Varmistuksen sain tänään ultrassa: kohtu siis oli tyhjä.

 

Vaikka tietysti positiivisella mielellä pitäiskin suhtautua tulevaan, niin kyllä kuitenkin tuntuu ihan hirvittävän vaikealta luottaa siihen, että joskus kaikki vois mennä hyvin tai että ultrasta vois joskus saada hyviä uutisia... Pitää nämä negatiivisemmatkin tunteet itselle sallia. Varmasti se positiivisempikin päivä joskus sitten koittaa!

[Tessa]

Täälläkin tuli keskenmeno rv 12 vajaa pari kk sitten. Ultrassa todettiin ettei sykettä enää ollut vaikka rv 7 kaikki oli ollut ok. Ensimmäinen raskaus oli kyseessä ja tärppi tuli 8. kierrosta. Kovasti toivoimme lasta. Ikääkin alkaa kuitenkin olla jo vähän päälle 30v. Vieläkin on tosi surulliset fiilikset ja tuttavapiirin raskausuutiset on aika vaikeita. Varsinkin kun muutama hyvä ystävä on myös raskaana ja aika samassa vaiheessa mitä itse olisin. Me oltiin jo yhdessä suunniteltu kaikkea vauvoihin ym. liittyvää ja nyt tuntuu tosi pahalta. Heillä raskaudet ovat sujuneet ok ja välillä tulee sellainen olo että miksei meilläkin kaikki voinut mennä hyvin. Varsinkin kun alkuraskauden ultrassa lääkäri sanoi että nyt on enää pienet mahkut että jotain menee pieleen kun kerran syke näkyi ja kaikki oli ok. Jotenkin sitä ei sitten ollut varautunut ettei kaikki mene ok. Nyttemmin olen itsekin tajunnut kun näitä kirjoituksia netistä olen lukenut, että toi alkuraskauden ultra nyt vaan on yksi etappi ja sen jälkeen on vielä lukematon määrä mahdollisuuksia että asiat voi mennä pieleen. No,seuraava raskaus sitten varmaan menee enemmän tai vähemmän pelätessä...Onneksi nyt lähes 2kk kuluttua keskenmenosta alkoi menkat ja päästään yrittämään uudestaan...

[*NuuNuu*]

Tessa pahoittelut ... meilläkin muuten sanoi lääkäri ekassa ultrassa, että kun syke näkyy niin silloin yleensä mennään loppuun saakka... mutta tosiaan moni asia voi vielä mennä pieleen.. Kovasti tsemppiä uuteen yritykseen!