Guest kiukkuinen

raskaana olevien ja äitien arvostelu

153 posts in this topic

Painonnousuja on jo muutaman kerran kyselty.

 

Pari kertaa olen maininnut vauvan tavasta ruveta potkimaan kun kuuntelen musiikkia ja varsinkin tietyt esittäjät. Arvelin vauvan tykkäävän positiivisesti niistä, ja nämä ovat sanoneet takaisin vauvan potkivan koska Ei pidä musiikista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paljonhan noita kommentteja on saanut kuulla, suurin osa kuitenkin hyväntahtoisessa ja kannustavassa sävyssä, mutta yksi kommentti oli yli muiden ja sai meikäläisen lehmänhermotkin katkeamaan. Olen ottanut tavaksi sanoa "ei niin lähipiirissä oleville ihmisille" laskettua aikaa kysyttäessä, että laskettu aika on helmikuun lopulla. Noh, olin töissä (sairaalassa vuodeosastolla) ja menin kolleegan avuksi erään potilaan luo. Sielläpäs olikin potilaan omainen käymässä ja tämä kyseli minulta ummet ja lammet raskauden kulusta. Vastailin kysymyksiin ympäripyöreästi ja kun päästiin tähän laskettuaika kysymykseen vastasin, kuten muillekin tuntemattomille. Tämäpä henkilö ei tyytynytkään tuohon vastaukseen, vaan tivasi sinnikkäästi tarkkaan päivää. Onneksi meille tuli sellainen luonteva aiheenvaihto ja asia unohtui ennen kuin kerkesin kysäistä rouvalta milloin hänen viimeiset kuukautisensa ovat olleet, vai onko jo vaihdevuodet iskeneet.

 

Uskomatonta kuinka jotkut ihmiset kuvittelevat, että haluan jakaa odotukseni ihan kaikkien kanssa ja keskustella töissäkin ollessani hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Ei kukaan tivaa ei raskaana olevilta heidän ruumiintoiminnoistaan tai perheestään yksityiskohtaista tietoa. Muutoin en ole kokenut kyselyjä tungetteleviksi, koska yleensä kysyjä on ollut jollain tavalla tuttu ja kysyjät ovat tätä yhtä tapahtumaan lukuunottamatta tyytyneet annettuihin vastauksiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uskomatonta kuinka jotkut ihmiset kuvittelevat, että haluan jakaa odotukseni ihan kaikkien kanssa ja keskustella töissäkin ollessani hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Ei kukaan tivaa ei raskaana olevilta heidän ruumiintoiminnoistaan tai perheestään yksityiskohtaista tietoa. Muutoin en ole kokenut kyselyjä tungetteleviksi, koska yleensä kysyjä on ollut jollain tavalla tuttu ja kysyjät ovat tätä yhtä tapahtumaan lukuunottamatta tyytyneet annettuihin vastauksiin.

Tätä samaa minä olen ihmetellyt. En keskustele edes tuttujen, saati sitten vieraiden ihmisten kanssa ruumiintoiminnoistani tai -eritteistäni, en edes raskaana ollessani. Kun vastaan kysymyksiin, että nuo ovat yksityisasioitani, aletaan minulle kertoa kysyjän omista raskaudenaikaisista limavuodoista, ummetuksista, närästyksistä ja jälkivuodoista lopuksi vielä todeten, että "kyllä sinäkin vielä haluat näistä puhua (et vaan vielä tiedä mistään mitään)". Olen aika tarkka yksityisyyteni kanssa, enkä ihan oikeasti tykkää puhua ko. asioista (enkä myöskään kuunnella muiden tarinoita). Minusta jokaisella tulisi olla oikeus määritellä oman yksityisyytensä rajat ilman halveksuvia tai loukkaavia kommentteja.

 

Edit: Tarkennuksena vielä sanottakoon, että minä kyllä kohteliaisuudesta kuuntelen muiden juttuja niistä pahasti sanomatta (esim. "en halua kuulla!"), vaikka ne tekevätkin oman oloni kiusaantuneeksi. Edelleen - olkoon kaikilla oikeus oman yksityisyytensä rajojen määrittelyyn.

Edited by vinka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now