Hilda

Yksityiset klinikat

156 posts in this topic

Joku jo kyselikin samaa, mutta en löytänyt yhtään vastausta, eli onko kenelläkään kokemusta pohjoisen lapsettomuusklinikoista (Oulu jne)?

Share this post


Link to post
Share on other sites

nuppuli: Me olemme käyneet Oulun väestöliitossa. En löytänyt täältä muita klinikoita mutta voi olla tietysti, etten vain huomannut. Gynekolla ilmeisesti tekevät vain tutkimuksia mutteivat varsinaisia hoitoja. Minulla on tähän asti aivan positiivisia kokemuksia väestöliitosta vaikkei varsinaisia hoitoja ole vielä ainakaan tehty. Palvelu on ystävällistä ja ammattitaitoista. Ensimmäinen käynti oli vaikea saada viime syksynä kesän lomien jälkeen mutta heiltä ainakin sanottiin, että seuraavat käynnit onnistuvat nopeammin ja näin kävikin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksesta Nikita85. Niin minäkin ajattelin, että varmaankin väestöliitto on ainoa. Lähinnä kiinnosti juuri nuo jonotusajat väestöliittoon sekä se millaisia hoitoja he voivat tehdä. Meillä hieman sama ongelma kuin teilläkin, raskaaksi olen tullut, mutta kaikki ovat päättyneet keskenmenoon, joten en oikein tiedä onko siihen mitään hoitoja olemassa ja voidaanko niitä tehdä väestöliitossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

nuppuli: En usko, että näin talvella tai keväällä olisi kovin vaikea päästä ensikäynnille. Se tietysti selviää kyselemällä. Itse hakeuduttiin sinne syksyllä, jolloin on varmaankin pahimmat ruuhkat. Meille siellä esiteltiin lähinnä näitä perinteisiä hoitoja kuten inseminaatiota ja koeputkihedelmöityksiä mutta ne eivät meille ole vielä ajankohtaisia. Toivottavasti väestöliitolla olisi tarjota apua teille!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kokemuksia Väestöliitosta ja ei mitään moitittavaa. Kaikilla työntekijöillä on kovasti asenne kohdallaan ja sydän paikallaan :-)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Onko kellään kokemuksia Graviditas -klinikasta Helsingissä?

 

 

Tuossa yläpuolellahan klinikka on saanut useampiakin suosituksia. Ilmeisesti toiminta on lähtenyt ihan hyvin rullaamaan, vaikka on perustettu vain vuosi sitten? Onko ollut helppo saada aikoja, jne.?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ensikäynti Graviditakseen varattu ;)

Olen kuullut molemmista lääkäreistä pelkkää hyvää, nyt aika Ratsulalle.

Klinikkahan on ilmeisesti jotenkin jatkanut Diacorin toimintaa. Ja aikoja saa tosi hyvin, jo seuraavalle viikolle jos tarvitsee.

 

Me kypsyttiin julkiseen (NKL), ihan mahdotonta päästä alkututkimuksiin kun ei pääse 2h soittoajalla puhelimitse läpi eikä siten saa ultraaikaa kyseltyä. Epäilen vähän että vaikka pääsisinkin jonoon niin ajat saattaisivat olla loppu. :angry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jonnuli Kerropas millainen on Graviditaksen käynti? :) Täällä myös edessä Naikkarille siirtyminen ja pohdituttaa eteneekö asia siellä ja samalla plärätään yksityisen sivuja.. Pohdin, että Väestöliitto (ilmeisesti ruuhkaisin) tai Graviditas voisi olla vaihtoehtoja.

 

Me siis toistaiseksi HUS asiakkaita ja ollaan itse annettu "henkinen" raja, että tämä vuosi katsotaan julkisen puolen toimintaa ja sitten mietitään missä jatketaan. Rankkaa kun ei enää edes voi toivoa luomuraskautta... :unsure: Tapahtuuhan niitä ihmeitä mutta tuskin meille sentään... :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Olen todella tyytyväinen LPR:n Felicitaksen palveluun, ottivat hyvin huomioon ja palvelu oli todella ystävällistä. Meidät huomioitiin yksilöinä, eikä vaan yhtenä hoidoissa käyvänä pariskuntana.

Minulla on myös pitkähkö kokemus (iui ja 5 x ivf) Lappeenrannan Felicitaksesta ja olen ankun kanssa samaa mieltä. Palvelu on ystävällistä ja asioiden hoitoa auttoi se, että koko ajan oli sama hoitaja sekä lääkäri. Ei tarvinnut alkaa aina uudestaan ja uudestaan selvittää taustoja, kun ne oli jo tiedossa ja hoitaja sekä lääkäri oli koko ajan tilanteen tasalla. Rahaa meillä paloi hoitoihin huima summa, mutta hyvästä palvelusta ja ammattitaidosta olen kyllä valmis maksamaankin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen asian kanssa juossut naikkarilla -06,väestöliitolla olen nyt käynyt ja samalla odotan taas naikkarin hoitojonossa..

vuonna 2006 naikkarilla asiat sujui mutkattomasti ja hyvin nopeasti,mutta nyt olemme jonottaneet ensikäynnille jo 6kk,ja ensi viikolla vihdoin pääsemme sinne.. Naikkarillahan lääkäreillä ei ole aikaa yksilöille eikä kukaan siellä tiedä sinusta mitään tai muista sinua ollenkaan..

Siinä mielessä väestöliitto on parempi,kun siellä kuitenkaan ei lääkäreillä yleensä ole niin kiire kuin naikkarilla.. VL:lla tuntuu myös että sinuun keskitytään enemmän ja paremmin,eikä työnnetä suurinpiirtein ovesta ulos kun olet vasta astunut sisään.

Paljonhan yksityiset maksaa,ja toivon että pääsisin nopeasti naikkarin hoitoihin,mutta mielenrauhasta/nopeudesta ei ole haitannut maksaa.. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me olimme Tampereen Avalla ja en voi sanoa mitään huonoa! Lääkärit oli huippuja ja vastaanottohenkilökunta myös. Sinne oli aina ihana soittaa, vaikka silloin olikin kuukautisten alkamisen jälkeen hiukan kurja olo. He tiesivät aina mitä sanoa ja miten puhua. Tuli aina luottavainen ja hyvä olo.

Ja nyt olen menossa sinne varhaisajan ultraan ja on jotenkin ihana mennä sinne taas. He auttoivat meitä ja olemme ikuisesti kiitollisia. Vaikka ei vielä tiedä, onko sisälläni mitään elävää olentoa, niin ainakin tulin raskaaksi ja onneksi vain pelkillä clomeilla. Suosittelen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Graviditaksella on aloitettu tutkimukset ja olen tosi tyytyväinen! ;)

Valitsin Ratsulan, lähinnä hänen hoitoaikojen takia. Toinen lääkäri, Varila, aloittaa myöhemmin ja minulle sopii paremmin aamuajat ennen töihin menoa. Nyt on vasta kierronkartoitus menossa ja olen käynyt pari kertaa ultrassa, verikokeisiin menen viikon päästä. Mieskin tutkitaan samassa paikassa, kunhan vain saan patistettua hänet hoitamaan asiat!

 

Tiukutille tai muille paikkaa harkitseville voin suositella. Omat hermot meni kun taas viikko sitten roikuin NKL:n puhelinlinjoilla puoli tuntia, enempää ei työt jousta... Olemme siis vahvasti Graviditaksen asiakkaita, toivotaan tietenkin että hommat hoituisi ilman "kovia" hoitoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin lukemassa sillä tämä alkaa meillekin olemaan ajankohtaista. Ei vissiin paljoa ole kokemusta Oulusta? Kävinkin jo lukemassa Ellien ja KaksPlussan keskustelupalstoilta kokemuksia, joita näytti olevan molempiin suuntiin. Se ainakin taitaa olla selvä, että Oulussa hoitoja tarjotaan julkisella OYS:n ja yksityisellä Väestöliiton taholta eikä muita vaihtoehtoja ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tampereen AVA-klinikkaa voin suositella lämpimästi.

Hoidot etenivät nopeasti ja hyvä lääkäri ei tehnyt turhia kokeita yms.

 

Mukava ilmapiiri ja asiantunteva henkilökunta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajattelin vaan laittaa tänne huomautukseksi, jos joku meinaa hoitoja juuri aloittaa ja miettiin Turun VL:a, niin ovat muuttamassa ja sen takia kiinni viikot pääsiäisen molemmin puolin. Uusi sijainti on kauempana keskustasta. Pöh.

Edited by Alya

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin hyviä kokemuksia Graviditaksesta Helsingissä. Suosittelen. :) Lämmin ja kiireetön tunnelma, kaikki ajat ovat järjestyneet juuri silloin kun on halunnut. Välillä tosin ovat olleet aikatauluista myöhässä, mutta se on aika tyypillistä aina lääkärissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varasin tänään ajan Turun AVA-klinikalle. Onko kenelläkään kommenttia ensikäynnistä??

Oikeastaan puhelimessa huomasi jo eron jos verrataan julkiseen :girl_sigh:. Nainen oli todella mukava ja ystävällinen..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Me käytiin viime maanantaina ensimmäisen kerran tuolla AVA-klinikalla.

Tuli hyvä mieli siellä.

Kun astuttiin sisään ovesta niin heti oli hoitaja käsi ojossa ja toivottamassa tervetulleeksi.

Kaikki oli niin ystävällisiä ja ihania.

Tykkäsimme miehen kanssa tästä paikasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Helsingissä Felicitaksessa käydään. Julkiselta puolelta ei ole vertailukokemuksia eikä kyllä muista yksityisistäkään.

Takana tähän mennessä vasta alkukäynti, kierron kartoitus, simppatestit yms ukon kokeet ja tutkimukset, aukiolotutkimus ja nyt on eka inssikierto meneillään.

Joinakin käyntikertoina on ollut parempi fiilis kuin toisina (onpas yllättävää että lapsettomuusasioissa fiilikset heittelee :) , mutta tyytyväinen olen ollut. Talosta löytyy alan aikamoisia "nimiä" ja samassa yhteydessä toimii tuo Lääkäriasema Mies. Ajan olen aina saanut lyhyelläkin varoitusajalla ja koko ajan tuntuu että "meistä pidetään huolta".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei,

 

Me alotimme tutkimukset Helsingin Felicitaksessa tammikuun lopulla ja lääkärinämmme on ollut Tiina Hakala-Ala-Pietilä. Meillä on synkannut hyvin ja käyntikertojen määrän lisääntyessä asiallisuuden rinnalta on löytynyt myös empatian pilkahduksia sopivin määrin. Koska mies matkustaa työn takia paljon, on selvittelyissä mennyt hieman aikaa, mutta nyt on päätetty IVF:n teko ja aloitettu sen mukaiset hoidot. Viikolle 18/19 osuu punkio ja istutus, jos kaikki menee kuten pitääkin. Kannattaa varautua siihen, että tietoa tulee todella paljon ja usein kerralla, mutta heillä on päivystävä hoitaja jolle voi aina soittaa (kännykkään), jos tulee kysymyksiä, joita ei lääkäriltä osannut/muistanut/tajunnut itse kysyä. Hoitaja käy lääkärin lisäksi hoidon aina läpi, ohjeistaa, neuvoo ja tukee. Tiina on selittänyt minusta kaikki asiat juurta jaksain ja olen varmoin mielin nyt aloittanut IVF:ään liittyvän, minulle yksilöllisesti suunnitellut hoidon. Hän myös vakuuttaa, että minun ei tarvitse huolehtia siitä, mikä piikki mikä päivä pistetään vaan aina kun käydään seurantaultroissa (munasolujen kasvua seuraamassa), niin hän antaa tarkat kirjalliset ohjeet etenemisestä (mikä päivä mitäkin, paljonko annos, montako päivää. Ei siis ole pelkoa siitä, että jäisi ihmettelemään, mitä pitäisi tehdä. Hän on myös sanonut, että heillä pääsee aina hoitoon sinä päivänä, kun hoidot sitä edellyttävät ja sen uskonkin, koska Felicitaksessa on suuri määrä alan nimekkäitä ammattilaisia. Alkuvastaanotto ja pelkkiä lääkärin konsultaatioaikoja voi olla hankalampi saada, mutta nyt kun olemme hoitopolussa, ymmärrän miksi - punktiot ja istutukset eivät odota. Ja vaatimalla löytyy kyllä aika konsultaatioonkin. : )

 

Hinnat ovat tuntuneet korkeilta, mutta eipähän tarvitse yksityisellä odotella - rahaa vastaanottoihin, aukiolo- ja spermatutkimuksiin, ultriin, konsultaatioihin, labroihin on mennyt nyt noin 800-1000€. Lääkkeiden hinta huimaa, mutta onneksi Kelan katto tulee jo ensimmäisen IVF:n osalta täyteen (672,70 € omavastuu, jonka jälkeen kaikki reseptilääkkeet loppuvuonna 1,50 €). Julkiselle ollaan menossa toukokuussa (myös Tiinan lähetteellä) alkuvastaanotolle, mutta jonotusaika IVF:ään on arviolta 6 kk, ennen kuin mitään hoitoja aloitetaan, eli päätimme nyt aloittaa hoidot yksityisellä ja katsoa sitten, onko tarvetta jatkaa julkisella (toivottavasti ei). Olen siis ollut tyytyväinen Felicitakseen ja Tiina Hakala-Ala-Pietilään.: ) Tarja Olkinuora on myös persoonana aivan ihana!

 

Tsemppiä kaikille!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Sama lekuri meillä. :)

Vähän ot: mua naurattaa joka kerta kun seurantaultrassa kertoo että paikat / limakalvo / follikkelit on kauniit. Mulla on kotona muutama hoito-ohjeistustakin mihin on kirjattu tilannetta tolla termillä. Muutoin kun en ole kokenut että hlö olisi mitenkään ylitsevuotavan empaattinen (vaan juurikin sopivasti) tai lässyttävä niin kuullostaa joka kerta yhtä kummalta. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

heillä on päivystävä hoitaja jolle voi aina soittaa (kännykkään), jos tulee kysymyksiä, joita ei lääkäriltä osannut/muistanut/tajunnut itse kysyä. Hoitaja käy lääkärin lisäksi hoidon aina läpi, ohjeistaa, neuvoo ja tukee.

Olimme Felicitaksen asiakkaina huhtikuusta tammikuuhun (nyt hoitotauolla) enkä kertaakaan kuullut puolta sanaa tällaisesta päivystyspuhelimesta. Lisäksi koin, että aikoja oli tosi vaikea saada muutoin kuin keskelle päivää, mikä taas itselleni aiheutti tosi paljon stressiä pitkän matkan ja työpäivän organisoinnin kannalta.

 

Ensimmäistä kiertoa piikkihoitoja pistellessäni koin tietysti selviä muutoksen tuntemuksia kropassani ja olin huolestunut mennessäni ensimmäiseen seurantaultraan. Toiseen kylkeeni pisti kovasti kolmatta päivää, mutta lääkäri hyvä ettei silmiä pyöritellyt, kun totesi ultratessaan ettei "sulla mitään nestettä oo kertynyt". No kiva juttu, mutta voishan sen vähän nätimminkin ilmaista...

 

Jotenkin ne hoitajat olivat aina niin kiireisen oloisia, etten itse kokenut sellaista empatiaa ja rauhallisuutta arassa asiassa saavani, vaikka nimenomaan yksityiseltä puolelta sitä isolla rahalla luulin ostavani. Hirveä kiire ja minuuttiaikataulu joka asiassa. Tuskin palataan tuolle klinikalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siirryimme Naistenklinikalta Felicitakselle hoitoon, koska olin kuulluut ko klinikasta pelkkää hyvää. Olemme olleet todella tyytyväisiä niin hoitoon kuin henkilökuntaan. Hoitojen tuloksena tässä odotellaan kesävauvaa=) Voin lämpimästi suositella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oisko kellään kokemuksia Kotkan Appelmedista tai Lappeenrannan Felicitaksesta?

 

Ja osaako kukaan sanoa, että jos sivujen hinnastossa on esim. hinta IVF:lle, niin pitääkö se hinta sisällään ultrat sun muut?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now