Sign in to follow this  
Followers 0
pintis

Affektikramppi-kohtaus

26 posts in this topic

Meillä on ollut viikon sisällä pari ikävää kohtausta. Vieläkin menee kylmät väreet......

Poika nimittäin on saanut kolmesti affektikramppi-kohtaukset, ja ensimmäisen kohtauksen kohdalla ajattelin, että tää oli nyt tässä. Olin aivan hysteerinen, onneksi omat vanhempani olivat lähellä, yksin en olis kyllä tienny, mitä tehdä!

Lauantaina tuli se kolmas kohtaus.

Oli aivan kamalaa!!! ja noitahan voi tulla lisääkin...En pystynyt ottamaan poikaa syliin hetkeen, vaan miun äiti sitten sylitteli. Itse vaan itkin! :(

Poika näytti jo ihan elottomalta, ja rennolta. Hyi kamalaa. Meinaan oksentaa kun ajattelenkin.

Soitin perjantaina neuvolaan, ja sanoi, että nuo on vaarattomia kohtauksia, ja joillekin niitä vaan tulee.

 

 

Löytyykö täältä muita samaa kokeneita?

Miten "hoidatte" kohtauksen?

Mistä nuo johtuu?

Missä vaiheessa menee ohi?

 

Kokemuksia kehiin, kiitos.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hui, en ole ikinä kuullutkaan tuollaisesta! On varmasti säikäyttänyt. Eli miten tuollainen kohtaus siis alkaa? Kuumekouristuksen tiedän mutta sehän tulee tosiaan kuumeessa, voiko tuollainen kohtaus sitten tulla koska vaan ja kenelle vaan? Minkä ikäisille yleensä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuo on siis hieno nimi kohtaukselle, joka yleensä tulee kunnon huudon/raivoamisen/kiukun/itkun jlk. Eli lapsi meinaa tikahtua omaan huutoonsa, ei tajua vetää välillä henkeä, ja menee "tajuttomaksi". Puhutaan myös itkukohtauksesta.

 

Meillä jokainen kohtaus on tullut eri tilanteissa (mm. kiikun kanssa kaatuminen)

 

selvensikö yhtään?

 

Tässä vielä netistä googlattu ( http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirja...p;p_selaus=#s12 ):

 

"Mikä on affektikramppi?

 

Leikki-ikäisillä lapsilla esiintyy toisinaan kohtauksia, joita kutsutaan affektikrampeiksi. Tyypillisesti kohtaus alkaa silloin, kun lapsi ei saa haluamaansa ja hän alkaa itkeä ja huutaa eikä ole mitenkään rauhoitettavissa. Vihanpuuskaan osalla lapsista saattaa liittyä hengityksen pidättäminen, josta seurauksena saattaa olla pyörtyminen. Pelottavuudestaan huolimatta affektikramppi ei ole lapselle vaarallinen. Kaupan kassajonossa se on kuitenkin huomiota herättävä. Oleellista on ymmärtää, että kyse ei ole huonosta kasvatuksesta tai vakavasta lapsen häiriöstä. Affektikrampit häviävät itsestään iän myötä."

Edited by pintis

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aivan sattumalta luin juuri äsken Vauva-lehteä jonka palstalla joku äiti kysyi näistä kohtauksista ja siinä sanottiin seuraavaa:

 

"Affektikohtauksia esiintyy leikki-ikäisillä, useinmiten 1/2-5-vuotiailla lapsilla voimakkaan itkun tai kivun jälkeen. Lapsi ikäänkuin pyörtyy, kalpenee ja joko valahtaa veltoksi tai muuttuu jäykäksi, myös nykäyksiä raajoissa voi esiintyä. Kohtauksen aikana lapseen ei saa kontaktia. Kohtaus menee muutamassa minuutissa ohi ja lapsi voi olla väsynyt, mutta kuitenkin normaalissa kontaktissa ja virkistyy vähitellen normaaliksi. Lapset joilla on voimakas temperamentti saavat herkemmin affektikohtauksia kuin rauhalliset lapset. Lapsi ei aiheuta kohtausta tahallaan, eikä voi sille mitään. Mitään varmaa keinoa ehkäistä näitä kohtauksia ei ole, eikä lasta kannata mitenkään suojella tilanteilta joissa itku voisi tulla. Kohtaukset jäävät vähitellen leikki-iän jälkeen pois. Lääkärissä käynti on kuitenkin tarpeen jos tälläinen kohtaus tuleekin ilman itkua tai jos kohtaus ei mene nopeasti ohi." Lastenlääkäri Marjo Renko, Vauva-lehti 09/2007.

 

Kuulostaa kyllä hurjalta, toivottavasti teillä jäi vain yhteen kertaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmm, nyt kun luin kuvausta tuosta kohtauksesta, niin muistelisin jonkun (tai useammankin) pienemmistä sisaruksistani kärsineen tuosta. Usein kohtaus tuli sellaisen tilanteen jälkeen, jossa satutti itsensä jotenkin. Tällöin itkeminen jäi päälle eikä loppunut millään ja lopulta lapsi alkoi olla eloton. Kansankielellä meillä puhuttiin "vetämisestä". Pelottavia kohtauksia, mutta hengissä ovat kaikki edelleen. Taisivat loppua jossain parin vuoden tienoilla viimeistään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en ollutkaan kuullut tuota nimitystä, mutta tollasia kohtauksia meillä on kyllä ollut, aika lievinä tosin. Ne alko meillä joskus 1½v tienoilla ja on kyllä mun mielestä vähentynyt nyt kun lapsi on pikkasen päälle 2v, tai sitten niihin vain on tottunut.

 

Meillä noita tuli yleensä jonkun harmistumisen, ei muistaakseni niinkään kivun, takia. Kun lasta kielsi, tai hän ei muuten vaan saanut haluamaansa, alkoi huuto, ja kun se meni sitten tarpeeksi hysteeriseksi (se tapahtui hetkessä) lapsi lakkasi hengittämästä (tai siis tavallaan veti liian pitkään henkeä sisään) ja muuttui nopeasti kasvoilta sinertäväksi. Niin pitkälle ei muistaakseni kuitenkaan kertaakaan mennyt, että olisi pyörtynyt, vaan kun oli tarpeeksi pitkään vetänyt henkeä sisään, lapsi rääkäisi kerran ja oli ihan veltto ja voimat pois.

 

Eipä tuolle oikein mitään voinut tehdä. Lähinnä me otettiin lapsesta kiinni, ettei satuta itseään kun kaatuu. Niin ja kun huomattiin että lapsi alkaa pidättää hengitystään, hoettiin "hengitä, muista hengittää", en tosin tiedä oliko siitä mitään apua.

 

Onhan tuo pelottavan näköistä, mutta kun sai kuulla, että lapsi ei pysty aiheuttamaan tuolla hengittämättömyydellään mitään haittaa itselleen (ellei sitten lyö päätään kaatuessaan, tms.), niin sitä osas rauhottua paremmin. Ja oikeastaan loppujen lopuksi nuo kohtaukset olivat helpompia kuin sellaiset kiukkukohtaukset jossa ei lakannut hengittämästä. Nimittäin tuo hengityksen pidättäminen vei lapselta voimia niin paljon, että sen jälkeen makasi vain velttona sylissä ja rauhoittui siihen, kun taas meillä muuten saatetaan kiukkua huutaa välillä lähemmäksi tuntikin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuttavaperheen lapsista kahdella on affektikohtauksia. Hankalaa tilanteessa on hieman se, että sisarukset lietsovat toisensa kinastellessaan affektikohtauksen partaalle, mutta ei niistä tosiaan lapselle haittaa ole. Yhden kerran olen kohtauksen nähnyt ja hurjalta se näytti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ellen väärin muista, niin jostain luin, että tuollaisen hengittämättömyysohtauksen voi saada katkaistua puhaltamalla ilmaa lapsen kasvoille.

 

Hurjilta kuulostavat kohtaukset. Varsinkin ensimmäisellä kerralla kohtaus pelästyttää varmasti vanhemmat perin pohjaisesti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kyllä. Lujaa puhaltamaan ilmaa lapsen nenään päin alhaalta, niin lapsi vetää henkeä ja itku jatkuu normaalisti. Näin lapsi ei pääse "tajuttomaksi" asti.

 

En tiedä, että toimiiko tuo konsti ihan kaikilla, mutta monilla kuitenkin.

 

Kannattaa tehdä tuo puhallus heti, kun se huuto lakkaa ja huomaa lapsen kasvoilla '"sen tietyn ilmeen."

 

Muoks. Meillä ainakin puhalluksen pitää olla lyhyt ja hyvin voimakas. Mikään pieni puhaltaminen ei toimi.

Edited by Prouva

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaahas... Mä taisin just saada vastauksen siihen, miksi mun lapseni tuntuu vähän väliä "tukehtuvan".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en tiedä aiheesta mitään mutta yksi tuttu kertoi että kohtauksen tullessa vie tytön äkkiä pakastimen viereen ja avaa oven niin että tulee kylmää kasvoille. Tyttö kuulemma virkoaa nopeasti tämän jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei

 

Eileen meidan pikkuinen sai ensimmaista kertaa kohtauksen. Yleensa aika tyytyvainen 1 vuotias mutta eileen harja ei mennyt siihen suuntaan kun halusi joten alko kiukuttelemaan, heittayty laattialle marisemaan ja sitten alko itkemaan niin ettei hengittanyt. nostin syliini mutta itku vaan jatku ja alko naama sinertamaan. sit yhtaakkia veltostu( pyorty) ja sit parin sekan paasta herasi vahan uneliaana ja jatko itkemista jonka sitten sain kylla hiljenemaan. mutta siis todella pelottava kokemus kun en ollu enne ees kuullu et lapsi voi kiukkunsa takia pyortya.

mutta rauhottavaa kuulla ettei se oo vaarallista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä neiti näitä kohtauksia välillä saa.. :( Ensimmäisen kerran sai joskus kuukausi takaperin kun kaatui lattialle, nyt on siis 9kk ikäinen. Tämän jälkeen niitä on vaihtelevasti tullut mutta aina kohtaukseen liittyy kipu/säikähtäminen. Tänäänkin esim. kaatui selälleen lattialle kopsauttaen päänsä ja kova itku alkoi heti. Ei saanut hengitettyä ja oli naama punaisena ja "väärällään", kouristeli myös käsiään ja sitten heitti sylissä veltoksi.. Tajuton oli myös muutaman sekunnin ja sitten taas virkosi ja oli hetken aikaa voipunut sylissä.. Kuitenkin taas leikki jatkui normaalisti ja oli oma virkeä itsensä.

 

Mutta nää kohtaukset on ihan kamalan pelottavia, varsinkin ekalla kerralla kun luulin että vauva kuolee syliin.. :o Kahdelta lääkäriltä olen asiaa kysynyt ja kuulemma on itkukohtaus eli affektikramppi oireiden perusteella.

 

Muistakaa vaan kertoa kaikille lasta hoitaville että tälläinen kohtaus on mahdollinen! Osaavat sitten varautua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onneks tästä on jo juttua täällä, neiti (9kk) sai tällaisen kohtauksen tänään. Pistin potalle (ei näköjään ois halunnu pois sylistä) ja ajattelin että kyllä se siihen rauhottuu. Mutta huusi vaan naama punaisena, katoin hetken, otin kiinni ennen ku kaatu sivulle ja mun sylissä meni sit hieman veltoksi ja pää nuupahti alaspäin. Sitten pidettiin päätä hieman alaspäin että veri virtais, neiti kyl avas pian silmät. Hetken aikaa oli veltompi, mutta piristyi siitä sitten.

Toissapäivänä kohtaus oli lähellä, kun laitoin lattialle ja ajattelin äkkiä tehdä jotain. Silloin neiti potki ja huusi, mutta rauhottu kun pääsi syliin eikä ehtiny "pyörtyä".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla itselläni on pienenä ollut paljon näitä kohtauksia ja äitini jo näistä minua varoittelikin kun on kuulemma periytyvää (?). Vinkiksi antoi sen että kohtauksen sattuessa pitää lasta heittää ilmaan niin automaattisesti haukkaa happea. En tiedä toimiiko käytännössä tai uskaltaako velttoa lasta heittää ilmaan mutta näin äitini ainakin toimi aikoinaan minun kanssani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei oo tullu (vielä) toista kohtausta. Kun itkeminen menee hillittömäksi, niin ollaan puhallettu naamaan ja sanottu "hengitä välillä". Periytyvyydestä en tiedä, en tiiä suvusta ketään kellä ois ollu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä muksu on muutamia tällaisia kohtauksia ja saanut ja meillä ne on menneet ohi juurikin tuolla naaman puhaltamalla.

 

Rajun ja karmean näköistä se tosiaan on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heippa! Ajattelinpa minäkin pistää viestin, kun kanssa omakohtaista kokemusta. Meillä on nyt vuoden ikäinen poitsu ja krampit alkoi jo 6-viikkoisena. Poika sairasti paljon ja oli siis jatkuvasti kipeä ja kärttyinen. Ekalla kerralla luultiin myös, että loppu tuli, mutta useiden lääkärikäyntien tuloksena (oltiin silloin 6vko:n iässä myös toista viikkoa sairaalassa rs-viruksesta johtuen ja siellä tarkkailivat myös kramppeja) ja yksityisillä ollaan paljon rampattu ja aina kysytty myös krampeista. Niin ovat siis vakuutelleet, että vaaratonta on.

 

Krampaaminen aiheutuu hapenpuutteesta, samoin sinistyminen. Kohtaus saattaa pisimmillään lääkärien mukaan kestää 2 min, mikä tuntui itsestä tosi pitkältä ajalta kun meidän pisin kohtaus on kestänyt noin 45 sekkaa. Hengenvedon jälkeen menee tosiaan tajuttomaksi ja ihan veteläksi ja silloin kanssa puhallellaan ja nostetaan jalkoja ylöspäin, huudellaan tuota niin tuttua, vedä henkeä-replaa ja pidetään lasta sylissä. Kerran kävi niinkin, että kontallaan ollessa tosiaan putosi naamalleen maahan ja sai ison mustelman poskeen kun en ehtinyt saada kiinni. Tärkeäähän siinä kai vaan on se, että saa lapsen syliin, jottei satuta itseään ja ilmatiet on auki siinä kohtaa kun jatkaa hengittämistä, ettei esim. oo ruokaa suussa tai naama vasten vaikka paitaa.

 

Meillä kohtaukset tulee aina silloin kun satuttaa itsensä. Joskus myös säikähtäminen on saanut krampin aikaan (vauvempana) ja tietty noi kiukunpuuskat jos on väsynyt.

 

Kohtausten pitäis mennä ohi noin kahden vuoden tietämillä, mut saattavat jatkua pidempäänkin, kummitytöttö sai vielä joskus 3-4-vanhanakin. Kyllähän se on oikeasti ihan kamalaa, mutta niinkun sanottu, onneksi vaaratonta.

 

Tsemppiä, koitetaan kestää! Kyllähän näihin vähän tottuu kun on pakko

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oiskohan meidän pojalla 1,5 vuotta näitä oireita jossain määrin.

 

 

Monesti kun satuttaa itsensä hän alkaa huutamaan äänettömästi. Siis suu on auki mutta mitään ei tapahdu, monesti just hoetaan että hengitä hengitä ja jossain vaiheessa alkaa sit kaamea huuto.

Viime viikolla sit kaatui ja tuli pienesti huutaen minun luokse ja kun nostin syliin alkoi taas se "äänetön huutaminen" sit heittäytyi kaarelle jäykäksi ja ihan kuin ois valahtanut hervottomaksi ja heti perään pystyi nostamaan taas sylissä pystyyn. Kaamea huuto saatiin tutilla loppumaan ja poika hetken makoili mun sylissä väsyneen oloisena mutta lähti sit siskon kanssa leikkimään hyvällä mielellä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiinuska: Kyllä mun mielestä kuulostais ihan affektikohtaukselta. Tai meillä ainakin noihin kuuluu just tuo että heittäytyy kaarelle ja jäykistyy, sitten valahtaa sylissä ihan veteläks ja melkein samantien "herää" ja hetken saattaa vielä itkeä, on kuitenkin vähän väsähtänyt mutta nopeasti virkoaa takaisin omaksi itsekseen.

 

Ja meillä oli pari viikkoa sitten ensimmäinen kohtaus niin että en ehtinyt hätiin ja lapsi meni tajuttomaksi suorilta jaloin naamalleen. :girl_sad: Huulihan siinä aukes ja tk:ssa käytiin ja myös hammaslääkärissä tarkistamassa hampaat. Meillä on ollut pitkä tauko noissa kohtauksissa ja aattelinkin että ne on jo mennyt ohi. Onneks ovat vaarattomia mutta kauheet omantunnon tuskathan tästä viimesimmästä kohtauksesta tuli kun en tosiaan kerennyt nappaamaan syliin :girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö sai satunnaisesti noita kohtauksia 1-2 ikävuoden välillä. Mut nyt ei oo varmaan puoleen vuoteen tullut yhtään. Ite noihin jo silleen tottui, mutta esim. mummo meni noista kohtauksista paniikkiin, vaikka etukäteen sille sanoin että ne on vaarattomia. Kannattaa siis mahdollisia hoitajia noista varoitella, vaikka pidempi väli kohtauksilla olisikin. Äkkiseltään ne on aika karmeita....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yli 12 vuotta lapsiperhe-elämää takana ja ekan kerran tapahtui näin. :( Onneksi tiesin tästä, muuten olis saattanut todella säikättää, vaikka nopeasti tilanne olikin ohi.

 

2-vuotias satutti itsensä veljen kanssa peuhatessa ja alkoi itkeä kovasti. Aina joskus on käynyt niin, että itku muuttuu äänettömäksi eli "itkee niin kovasti, ettei saa ääntä tulemaan". Se on aina mennyt pian ohi ja huuto palautunut normaaliksi pienen mykän hetken jälkeen. Mut nyt, lapsi oli mun sylissä ja huuto meni äänettömäksi, tunsin että lapsi jotenkin ikäänkuin jäykistyi ja silmät muljahtivat. Pienen hetken lapsi oli kai tajuton, ei mennyt veltoksi, mutta katse oli tyhjä ja lapsi liikkumaton. Onneksi, onneksi olin tietoinen tämmöisistä kohtauksista, niin en panikoitunut, silitin vaan poskea ja juttelin ja samassa alkoikin ääni kuulumaan. Pian lapsi oli taas oma itsensä. Koko tilanne ei varmaan kestänyt kuin puoli minuuttia, rauhoittuminen sitten siihen päälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taisi olla aika lähellä tänään meilläkin pienemmän kanssa (olen vielä aina ajatellut, että se on se rauhallisempi meidän lapsista). Meidän lapset kyllä ovat aina vauvana (ja vähän isompanakin, mutta tuo 2,5-v. ei kai ainakaan yleensä enää tee niin) satuttaessaan itsensä rääkäisseet ensin kerran ja sitten huutaneet äänettömästi pitkältä tuntuvan hetken, jonka jälkeen huuto on jatkunut. Olen kyllä käsittänyt, että kaikki vauvat tekevät niin (ainakin kaikki joiden olen nähnyt itkevän kunnolla ovat tehneet niin). No, tänään siis pienempi teki taas niin, mutta se äänetön huuto jatkuikin paljon kauemmin ja lapsi alkoi jo sinertää. Otin syliin ja yritin saada sitä lopettamaan, mutta en oikein osannut tehdä mitään. Sitten se onneksi lopetti, jatkoi huutoa, mutta vain pari vaimeaa huutoa enää, ja sitten lopetti. Yleensä kun sen äänettömän huudon jälkeen jatkuu ihan kauhea parku.

 

Tulin tänne tarkistamaan, onko tuo se kohta, jolloin lapsi voisi mennä tajuttomaksi, ja mitä sen estämiseksi voisi tehdä :girl_sigh:

 

Muoks: Niin ja satuttamisesta ei ollut kyse, vaan suuttumisesta, yritin laittaa vaippaa lapselle, joka olisi halunnut kontata leikkimään.

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meiän lapsella alkoi huulet sinertää, ja sitten sen jälkeen lähti taju.

Mutta sen pystyi estää jos menee avoinaisen ikkunan ääreen, tai sitten puhaltaa lapsen naamaan hellästi. Myös lapsen kääntäminen, niin että pää on alaspäin, voi auttaa.

Ja jos menee tajuttomaksi (tajuttomuus kestää vain lyhyen hetken) niin lapsi on sen jälkeen tosi väsynyt, paljon syliä ja hellyyttä.

 

Muoks: vauvana sai noita kohtauksia, nyt ei oo tullu pitkiin aikoihin (kops kops)

Edited by toukka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0