Kaksihan riittää...mutta se kolmas!

[W_85]

Heipsan!

 

Minä ja mieheni olimme vakaasti keskustelleet lapsiluvun; meille kaksi lasta - ja kun vielä siunaantui sekä poika että tyttö, mikäs sen parempaa! Kaikki on "laskelmoitu" ja suunniteltu sen mukaan, hankittu asunto, minä aloitin uudet opinnot ja elämä olisi nyt ja tässä.

Mutta... nyt mulla ( ja tiedän, että salaa vähän miehelläkin) on kuume kolmanteen! Jotenkin, vaikka niin vakaasti päätin, että ei enää. Ollaan nuoria ja monet ovat päätökseemme todenneet, että vielähän te kerkeette vuosienkin päästä pyöräyttämään iltatähden tai jopa toisen kierroksen. Itse koen kuitenkin tämän niin, että joko nyt, samaan sarjaan kaikki lapset, tai sitten ei enää koskaan. Mä vierastan todella paljon hurjaa ikäeroa lasten väillä ja jos vaikka tahtoisi sen "iltatähden" joskus, en sitä lasta yksinkään haluaisi jättää, eli se olisi automaattisesti sitten neljä lasta. (jos joku ymmärtää mitä tarkoitan). Jo nyt kuopus on mielestäni sen ikäinen, että mulla on tuli hännän alla tän asian kanssa!

 

Tiedän, että mun vaan täytyisi istua alas miehen kanssa ja puhua tämä läpi ja tehdä se päätös yhdessä, pysyä siinä. Tää on vaan niin turvallista tää "harmaa-alue", kun voi vielä hieman kuumeilla ja samalla tietysti odottaa,että josko se mies itse päätyisi johonkin ratkaisuun omassa pohdinnassaan...

 

Tietysti paluu vauva-arkeen jännittäisi paljon. Meillä on molemmat lapset olleet erittäin haastavia, koliikkia pahimmasta päästä-vauvoja ja nyt isompinakin erittäin temperamenttisia, eloisia ja haastavia kasvatettavia. Joskus olen jopa sanonut, että näillä luonteilla se kaksi riittää, piste!

 

Ja tietysti, ne ihan turhat käytännönasiat, miten ne muuttuu 3lapsen kanssa vs. 2lasta? Matkustelu, auto, asunto, päiväkotipaikat ja -maksut..? Ja riittääkö äidin ja isän aika tarpeeksi kolmelle kun kahdenkin kanssa on välillä aika kortilla?

 

Apuva, muita 3:nnen kuumeilijoita, pähkäilijöitä?

[almukka]

Näin jo kolmen lapsen saaneena voin muutaman asian kertoa.

Oman kokemuksen pohjalta voin sanoa, että muutos kolmilapsiseksi perheeksi on ollut paljon helpompi ja pienempi kuin kaksilapsiseksi perheeksi. Tässä vaiheessa on jo kokemusta ja osaa ottaa enemmän rennolla otteella. Meillä vanhemmat lapset ovat jo sen ikäisiä että pitävät toisilleen todella hyvin seuraa ja äidille jää paljon enemmän aikaa olla vauvan kanssa

 

Ja autoa meidän ei ainakaan tarvinnut vaihtaa isompaan, eikä asuntoa. Matkustelusta nyt ei niin ole kokemusta, mutta kolmen kanssa se on varmasti haastavampaa ja kalliimpaa, mutta en mä sen vuoksi jättäisi kolmatta lasta saamatta.

 

Itse pohdin ja mietin asiaa siltä kantilta, että jos se kolmas jäisi "tekemättä", harmittelisinko sitä vanhempana? ja päivänselväksi tuli, että se kolmas haluttiin. Raskastahan se omalla tavalla on, mutta aikansa kutakin. Ja mikä rikkaus se onkaan lapsille kun on sisaruksia monta

[Manla]

Tätä olen minäkin pohtinut, vain vähän toisenlaisesta näkökulmasta: miksi vielä kolmas, kun nyt on jo kaksi maailman ihaninta ja arki rullaa hyvin?

 

Haaveissani on ollut kolme (tai neljä) lasta, no niin pitkään kuin vain muistan. Miehelleni riittäisi nämä kaksi (plus kaksi edellisestä liitosta) vallan mainiosti. Toisen lapsen syntymän jälkeen meni minullakin varmaan puoli vuotta ennen kuin päässäni edes kävi ajatusta kolmannesta, mutta nyt sitä olen miettinyt enemmänkin.

 

Kaikki järkisyyt puhuu kahden lapsen puolesta (miehen ikä, kaikki taloudelliset resurssit, tämän hetken arki, miehen lääkitykset, oma pco jne.) ja sen kolmannen puolesta oikeastaan vain se, että kun minä haluaisin.

 

Olen myös miettinyt sitä kovasti, että haluanko aidosti sen kolmannen lapsen vai onko se vaan päähän pinttymä. Kolmen lapsen "täysi perhe" liittynee siihen, että minulla itselläni on kaksi sisarusta, joten kolme on minulle luonnollinen luku.

 

Meidän lapset ovat olleet nk. helppoja, iloisia ja aurinkoisia tyttöjä, jotka eivät turhasta kitise. Takaraivossa on tietysti myös ajatus "kohtalolla leikkimisestä", että kaikki ei enää kolmatta kertaa voi mennä niin hyvin kuin mitä tähän mennessä on mennyt.

 

Tietysti yksi suuri syy on se, että mies ei enää haluaisi lasta. Toki ymmärrän hänen kantansa; hänellä on jo neljä lasta ja ikää 40. Mies on myös suoraan sanonut, ettei tiedä, jaksaako enää alottaa vauvarumbaa alusta. Mutta odotan kuitenkin hänen ymmärtävän myös minun haluni saada vielä yksi lapsi, koska olen vasta 32.

 

Nyt asia on vähän hautumassa ja viimeistään ensi kesänä tehdään sitten päätös suuntaan tai toiseen. Suurin pelko minulla kuitenkin on se, että jos nyt päätämme, ettei kolmatta lasta enää edes yritetä, niin viiden vuoden päästä minulle iskee kauhea vauvakuume ja se kolmas on silloin sitten pakko saada.

 

W_85, jos teillä molemmat haluavat vielä kolmannen lapsen niin sitten tehkää kolmas lapsi. Arki ja elämä kyllä muokkautuu sen mitä sen tarvitsee muuttua kolmannen lapsen myötä. Niinhän se on muototunut jo kahden lapsen kohdaltakin. Tulevaisuudessa luultavasti katuisitte enemmän sitä, ettette tehneet kolmatta lasta vaikka halusitte, kuin sitä, että teitte kolmannen lapsen.

[onnellinen]

Tämähän olikin mielenkiintoinen ketju... Meillä myös mietiskellään kolmatta. Alkaa olla jo hyvinkin varma, että kolmas on meille tervetullut, ei ihan heti, mutta piahkoin Itse myös mietin välillä, että pitäisikö vain olla tyytyväinen kun meillä on jo kaksi tervettä lasta, tyttö ja poika... Mutta kyllä se vaan koko ajan vahvistuu tämä ajatus kolmannesta

 

SItä meilläkin mietitään, että haluttaisiinko kolmas nyt putkeen (esikoinen 3v. ja kuopus 1v.), vai odotettaisiinko vielä. Samat ajatukset kuin W_85:lla, että jos kolmannen hankkii sitten myöhemmin, tulisiko sitten hankkia se neljäskin...

 

Kiva lukea jo kolmen lapsen vanhempienkin ajatuksia.

[kaksonen]

Kolme on varmaan ihan kiva määrä, juu-u.. Ei sitten enempää, eihän? Näin meillä mies tuumasi, kun nuorimmainen syntyi keväällä. Ja minä olin samaa mieltä, en ole koskaan itseäni kuvitellut viiden lapsen äidiksi (enkä kyllä neljänkään).

 

Mutta kun nyt on nii-n kaihoisa olo koko ajan, kun pikkuneitiä hoitelee. Tässäkö tämä nyt oli?? Ja tätäkö ei sitten enään ikinä?! Mahassa kaihertaa.

 

Miehen kanssa on kaksi lasta nyt aikas peräkkäin saatu (poika 2v7kk ja tyttö 4kk), minulla aiemmasta liitosta 13v tyttö. Miehellä on itsellään yksi sisko, joten hänelle varmaan tämä määrä on luonnollinen. Minulla taas kun on neljä sisarusta, niin jotenkin ehkä helpommin ajattelee, että lapsia pitää olla useampi kuin kaksi.

 

Ei kai se auta kun nauttia vauva-ajasta ja sitten keskittyä noihin nelijalkaisiin vauvoihin.

Kun ei sitä oikein enään voi ajatella, että sitten joskus vielä se iltatähti, kun en osaa kuvitella nelikymppisenä enään vauvoja hoitavani (paitsi ehkä lapsenlapsia..iik!!)

Edited September 30, 2012 by kaksonen

[W_85]

Kiitos kaikille vastauksista! Ja tosiaan, hyvin mielellään myös kuulee niiden kolme/useampi lapsisten perheiden kokemuksia ja mielipiteitä, ei vain vertaistukea.

Ja en ehkä osannut ilmaista tausta-ajatusta, mutta suurin kynnys meillä taitaa olla juurikin Manlankin toteama ajatus; miksi kolmatta, kun on jo kaksi ihaninta ja arki sujuu. (itseasiassa koko ajan paremmin kun lapset kasvavat). Varsinkin mieheillä sellainen "miksi ottaa mitään riskejä kun kaikki todella hyvin juuri nyt"-asenne. Ja tietty se mörkökin, että mitä jos sillä seuraavalla olisikin jotain terveydellisiä ongelmia/synnytys menisi hullusti tms.

 

Itsellä juuri tuo Kaksosen mainitsema kaihoisa olo tällä hetkellä päälimmäinen tunne; en osannut tytön raskauden aikana, enkä vielä vauva-aikanakaan ajatella, että tää olisi nyt sitten viimeinen kerta kun koen sen kaiken. Taidan kuulua niihin naisiin, jotka nauttivat raskaudesta, sain jotenkin lisäpuhtia ja voimaa itselleni - kaikista vaivoista huolimatta. Nautin kotona olemisesta ja kaikesta siihen vauva-aikaan liittyvästä. Lapset on ihania! Kai sitä vaan pelkää hankkivansa lapsen vääristä syistä - ne ihanat potkut ja söpöt bodyt on aika heppoisia syitä...

[fuksia]

Aina ajattelin, että toivoisin useamman lapsen kuin 2. Nyt ne 2 on kasvaneet jo melko isoiksi ja omatoimisiksi ja itse päässyt useamman hetken jo nauttimaan helpommasta elämästä ja omista hetkistä.Tänä vuonna kuitenkin tuli se ajatus, että kaksi on kuitenkin aika vähän ja jos lisää haluaisi alkaisi aika olla nyt... Ristiriitaisin ajatuksin toisaalta, koska isompien lasten kanssa on jo helppoa, on paljon omaa vapaa-aikaa, lapset touhua omiaan.. Kuitenkin tiedän joskus harmittelevani kovasti jos lapsiluku jää kahteen, kolmannen aika siis käsillä

[Matilda13]

Minulla täysin samat ajatukset, kun sinulla fuksia, eli kovasti nyt kuumeilen kolmatta, mutta aina välillä mietin että kuinka helppoa on kun lapset ovat jo niin isoja, mutta kyllä vauvakuume valtaa järjen ja sydämen

[Guest Kati]

Minulla on jo 3 ja haaveilen neljännestä jopa viidestä lapsesta. Vanhin lapsista 13 vuotta asuu bio-isällään ensimmäisestä suhteesta, muutti isälleen viisi vuotta sitten, mutta ihan kahden kilometrin päässä vain =) joka päivä hänkin on melkein kotona =). Tytöt 6 ja 3 ovat nykyisestä avioliitosta ja mieheni kanssa haaveillaan vielä kolmannesta yhteisestä itse jopa neljästä yhteisestä. Suurempaa iloa ei ole kuin perhe, suuri ihana perhe. Rakastan lapsia yli järkeni ja ymmärrykseni, ja vaikka olin varma kun kolmannen tein että ei enää koskaan, niin nyt se iski kumpaankin ihan mieletön vauvakuume!! Että näin voi sattuakkin ja kuume vaan kiihtyy, on ihan fyysiset oireet. Olenkin tässä mieheni kanssa hoidellut nyt veljeni vauvaa pahimpaan kuumeeseen viikonloppuisin...ja entistä suuremman kuumeen on aiheuttanut...Arki lasten kanssa on vaan helpottunut mitä enemmän niitä on tehnyt =) ja lapset nauttivat toistensa seurasta. Otimme jo 2 kissaa viime vuonna kun oli pientä vauvakuumetta, eihän se sillä helpottunut.. HEh heh. Vauvakuume lähtee vaan vauvalla =) ja helpompaa kun on paljon jo leluja/tarvikkeita jäänyt edellisiltä ja kokemus lasten hoidosta, osaa ottaa rennosti ja nauttia ihan eri tavalla lapsestaan, kuin esim ensimmäistä tehdessä.

[Nasty]

Ihana lukea muilta ihan samoja asioita, joita itsekin pohdin Meilläkin on kaksi ihanaa lasta, tyttö kohta 2 v ja poika kohta 4 v. Elämä on ihanan helppoa ja nautin hurjasti tästä ajasta kun lapset ovat jo "isoja", omatoimisia ja niistä on jo paljon seuraa. Tykätään matkustella ja kovasti ollaan suunniteltu tulevaisuuteen erilaisia reissuja, mihin voidaan mennä ja mitä tehdä kun lapset kasvaa. Elämä olisi siis täydellistä ja ihanaa näiden kahden kanssa. Mutta kun! Jossain takaraivossa kuitenkin kutittelee ajatus kolmannesta! Ihanaa olisi saada taas kokea se kaikki: raskaus, synnytys, lapsivuodeaika, se ihana ja raskas vauvavuosi. Ja ihanaa olisi saada vielä yksi lapsi, jota rakastaa järjettömän paljon, joka tuo iloa elämään enemmän kuin mikään muu. Mulla siis vaakakupissa painaa eniten se arjen helppous, miten paljon se muuttuu jos tulisi kolmas lapsi. Olisiko varaa matkustella kolmen kanssa niin paljoa? Olisiko se kolmas tavallaan "ylimääräinen" aina, esim. kaikki hotellit ym. on mitoitettu yleensä neljälle hengelle. Mutta voittaako kuitenkin sydän tämän kamppailun? Päätöstä ei onneksi tarvitse vielä tehdä, mutta kahden vuoden sisään kuitenkin, sillä meilläkin ikää alkaa olla sen verran, että en halua kovinkaan montaa vuotta odottaa.

[Lumikello]

Mä haluan myös vielä kolmannen lapsen (ehkä vielä neljännenkin) ja mietiskelen olenko ihan hullu.. Mutta kaksi tuntuu jotenkin niin pieneltä perheeltä vaikka ikionnellinen olen ihanista lapsistani mutta kyllä 1 tai 2 lisää vielä mahtuis sydämeen.

Mietityttää tietenkin miten sitten kolmen kanssa pärjää ja jaksaa. Matkustelusta en usko tulevan ongelmaa, yleensä ollaan majoituttu sukulaisten luo tai vuokrattuun mökkiin, hotelliloma tuntui jo yhden lapsen kanssa jotenkin ahdistavalta.

Ajankohtaista ei vielä ole, esikoisella ja toisella on ikäeroa 1v8kk ja tuo toinen on vasta 6vkon ikäinen. Enkä oikeastaan vauvakuumetta edes pode kun on jo tuo vauva mutta jostain syystä on mielessä että haluais kolmannenkin lapsen pienellä ikäerolla, ehkä 1,5v ois se minimi mitä vois lähteä yrittämään. Jos uskaltautuu... Tuntuu vaan että kaikki unohtuu jos paljon jättää väliä ja ikääkin alkaa olla pian 30, tunnen itseni vanhaksi. Tai siis kun haluan tehdä muutakin, opiskella ja mennä töihin mutta päällimmäisenä nyt vaan mielessä liikuskelee nämä vauva/lapsiasiat... Nyt tuntuu kuitenkin helpolta että molemmilla on yksi hoidettava kun mies on kotona, vaikka ihan hyvin meillä sujuu päivät lapsen ja vauvankin kanssa keskenään. Mites sitten kun lapsia on 2 ja vauva... Olishan esikoinen jo vähän reilu 3v kun vauva aikasintaan syntyis. Mutta ei hirveän iso vielä...

[Nasty]

Mä en itse jaksais jos olisi kolme lasta pienellä ikäerolla. Yksi asia mikä puoltaa kolmannen hankkimista olisi juuri se, että nuo kaksi olisi jo "isoja" ja olisi helpompi keskittyä vauvaan. Ihannetilanne olisi se, että kun esikoinen menee kouluun, niin olisin äitiyslomalla, mutta sinnekin on vielä 3 vuotta Liian isoa ikäeroa en myöskään halua.

[Suukkosiili]

Minäkin kolmannesta haaveilen. Nyt kun takana on yksi normaali raskaus/synnytys, yksi keskonen ja yksi keskenmeno niin alkaa vähän epäilyttää, että taistelenko tuulimyllyjä vastaan tämän kuumeeni kanssa... Kun annettiin kolmannelle lupa tulla, tärppäsi heti, mutta meni sitten keskenkin. Nyt on ekat menkat sen jälkeen ja mieli vähän sekaisin... Nuohan voi olla vielä vain huonoa tuuria ja seuraava raskaus mennä taas kuin ensimmäinen...

 

Meidän pitäisi vaihtaa auto ja matkustelu tosiaan kolmen kanssa on kuulemma vaikeampaa. Esim. taksit lentokentältä määränpäähän, niin pitää ottaa kaksi, koska ei mahdu yhteen, hotellit on tosiaan mitoitettu ja kaikki perhepaketit muutenkin, särkänniemessä laitteisiin mahtuu yleensä 2 vierekkäin jne. mutta oikeastihan nuo on ihan järjestelykysymyksiä... Enkä anna jonkun kerran vuodessa jutun estää, kyllä se kolmas niin paljon enemmän iloa toisi kuin vaivaa, että kyllä mekin vielä kerran uskalletaan kokeilla. Ollaan miehen kanssa kuitenkin päätetty, ettei tehdä tästä mitään pakkomiellettä, vaan toivottavasti tulee, jos ei tule niin ei tule sitten. Ihana perhe meillä jo onkin.

[W_85]

Nasty: Meille tippui juuri postilaatikkoon ohjeet syksyn eskaripaikan hakua varten ja arvaa vaan, saiko siitä taas yhden syyn lisää hankkia se kolmas: jos nyt raskautuisin, olisi ihanaa olla kotona kun esikko opettelee eskarilaiseksi ensisyksynä. Ja toki olisin vielä ekan luokankin aloituksen kotona, en alle 2-vtä kuitenkaan hoitoon vielä veisi.

Suukkosiili: Onhan totta, että järjestelykysymyksiä kaikki - totta, että tuskin joku silloin tällöin tapahtuva "vaikeus" voi olla syy jättää kolmas tekemättä...

[las1helm1]

Monella on ollut aivan samanlaisia mietteitä kolmannen lapsen hankkimisesta kuin minulla juuri nyt! Itse olen alunperin haaveillut neljästä lapsesta, mutta toisen lapsen vauva-aika oli rankkaa, joten säikähdin sitä ja aloin miettimään, josko kaksi lasta riittäisi meille. Nyt kun lapset ovat isompia, olen työelämässä ja olen saanut etäisyyttä asiaan, kolmannen (ja neljännen) lapsen hankinta on todella alkanut kiehtomaan mieltä. Juurikin näin, kuten Nasty kirjoitti: "Ihanaa olisi saada taas kokea se kaikki: raskaus, synnytys, lapsivuodeaika, se ihana ja raskas vauvavuosi. Ja ihanaa olisi saada vielä yksi lapsi, jota rakastaa järjettömän paljon, joka tuo iloa elämään enemmän kuin mikään muu. Mulla siis vaakakupissa painaa eniten se arjen helppous, miten paljon se muuttuu jos tulisi kolmas lapsi."

Mietin, olisinko oppinut pikkukakkosen vauva-ajasta jotain niin ettei se olisikaan niin rankka henkisesti. Nyt on tarkoitus opetella lisää omaa elämänhallintaa tämä vuosi, jotta voisin paremmalla mielellä aloittaa kolmannen yritys. Jos vuoden päästä tuntuu, etten mitään ole oppinut, laitan vauvatoiveet jäihin. Joten tsemppi on nyt kova!

[Guest Bettina79]

Meilläkin pohditaan nyt tätä asiaa oikein urakalla. Meidän kuopus on 12v ja hänen synnyttyään olin varma siitä, että meidän lapset oli siinä. Nyt yli kymmenen vuoden jälkeen olen alkanut huomata, että vauvakuumetta pukkaa. Ikää mulla on vasta 33v, joten iänkin puolesta tilanne on hyvä. Meillä isommat on jo sen verran isoja, että päiväkoti asiat ei ole meillä ajankohtaisia. Tuo matkustus mietityttää myös mua. Nyt kun pojan on isoja meidän reissaaminen on ollut oikeasti aika helppoa. Pienen vauvan kanssa se ei sitten olekaan niin helppoa..

[marikali]

Päätin kirjoittaa teille kokemuksesta..

Aloitimme kun olin kaksikymppinen ja saimme pojan v, 1993, kolmen vuoden päästä eli 1996 saimme tytön ja tästä kolmen vuodenpäästä eli 1999 saimme pojan ja ajattelimme ihana perheemme on valmis

No hups miten kävikään kova vauvakuume, eli iltatähti olisi täydellinen, tyttö syntyi 2006 ja se vain jatkui ja vuonna 2011 saimme pojan..eli toinen sarja ja isommat on ollut isona apuna?. Näin se vain menee ja huomenna ikää 40v ja viiden lapsen äitinä menen poistattamaan kierukan ja koitamme yhteistuumin saada kutonen aikaseksi..elämä on ihmeellinen matka..

[Dragonpride]

Täällä on pyöritelty niin samoja asioita, kuin moni kirjoittaja. Just kun pääsee hiukan helpommalla jo, raha- tila ja jaksamisasiat mietityttää. Puhumattakaan siitä voisko lla niin onnekas että sais kolmennen terveen lapsen. Hedelmällisiä vuosia ei ihan kamalasti ole jäljellä ja tätä ajatusta kolmannesta nyt puolisen vuotta pyöritellyt. Ei uskalla miestä ihan täysin laittaa selkä seinää vasten asian kanssa, kun sit on se mahdollisuus että tulee ehdoton ei ja on pakko alkaa suhtautua ajatukseen kaksilapsisena perheenä olemisesta, mikä sekin toki ajatuksena ihan jees MUTKU ois niin vauvakuumetta. Just samoja ajatuksia, että haluais vielä kerran kokea ne kaikki verrattoman ihmeelliset,ihanat ja toki myös raskaat asiat mitä odotus, synnytys ja pikkuvauva-aika tuo mukanaan. Ja vaikka viihdyn työssäni niin ajatuksena sekin, että ehtiihän sitä vielä töissä keikkua 20-30 vuotta.... et eiköhän siihen vielä breikki sopis ja vanhemmatkin lapset hyötyis kun ois äippä tovin kotona. Toivottavasti moni kirjoittelis ajatuksia samassa tilanteessa, tai jos on päätynyt kolmannen (neljännen) kannalle tai toisaalta päättänyt jäädä kahteen. Kiva kun ei ole ainoa näiden pohtija! No täytyy sanoa, että jos mies sanois joo niin oisin jo kuumeilijoissa

 

muoks, ja meillä myös tyttö ja poika

Edited October 18, 2013 by Dragonpride

[impiumpi]

mulla on itellä pojat 2 ja 3vuotiaat että joo... en pääse vielä mistään oikein helpolla kun taas haluan yövalvomisia ja maidonlainehtimaa sänkyä ja napatyngän hoitoa että meitä hulluja on moneen junaan mieskin pönttö on samassa veneessä ja yhessä tätä kolmatta tehty 8kierrosta... noh toivottavasti tämä loppuu kohta mie huomaan sen että itellä ei oo ollu sisaruksia niin jotenkin tarvitsen elämää ympärilleni ja mies on 7 lapsisesta perheestä ja hän ei osaa olla ilman hälinää ;D lisäksi meidän elämää ihastuttaa kerran kuussa tukiperhelapsi ja olemme miettineet sijaisperheeksi ryhtymistä kunhan kaksi ensimmäistä on jo pikkusen isompia että haaveilua hyvin monimuotoisesta pakasta

[Adele.]

Voi, täällä on ihan samoja asioita, joita me nyt pyörittelemme mielessämme. Meillä on kaksi lasta ja vieläpä tyttö ja poika (itselle tällä ei ole mitään merkitystä, mutta ympärillä olevat ihmiset ovat jotenkin asennoituneet niin, heti tytön syntymän jälkeen, että no nythän teillä on ne molemmat ja perhe sitten koossa, eikös niin?). Ehkä olemme jotenkin itsekin sitten antaneet niin ymmärtää, vaikka meillä on kyllä kolmatta pyöritelty ajatuksissa jo pidemmän aikaa. Pitäiskö vaiko ei pitäis? Monet järkisyyt painaa vaakakupissa ei-kannalle, mutta mieli ehkä kuitenkin sinne kyllä-puolelle. Ja kun kyse ei ole mistään erityisen merkittävästä järkiseikasta (terveyteni ei anna periksi tai rahatilanteemme olisi nyt supertiukka kahdella lapsella), niin ne järkisyytkin voinee tunteilla kumota. Mutta uskaltaako sitä kumminkaan? Ei kahta ensimmäistä kyllä näin tarkasti punnittu, ne sai tulla lähes miettimättä  

[Nasty]

Tuo on kyllä niin totta, että jos on jo tyttö ja poika, niin oletetaan perheen olevan täysi. Jos taas olisi samaa sukupuolta olevat lapset, niin silloin taas automaattisesti ajateltaisi, että kolmas lapsi tehdään vaan sen takia, että halutaan se toinenkin

 

Me ollaan kans pyöritelty tuota kolmannen lapsen hankkimista ja kun molemmat ovat sillä asenteella, että saa tulla (mutta toisaalta hyvä näinkin), niin kokeillaan sitten jos se kolmaskin meille suotaisiin  Joku sanoikin, että lasten hankkimista ei ole katunut koskaan, mutta se saattaisi kaduttaa, jos niitä ei olisi hankkinut, vaikka mahdollisuus olisi. Järkisyyt toki painaa vaakakuppia kahteen lapseen, mutta sydän sanoo, että paikka perheessä olisi kolmannellekin lapselle  Ja mehän ollaan oikeesti ihan hulluja, sillä olemme keskituloisia, talossamme on "vaan" kolme makuuhuonetta, tykätään matkustella ja harrastaa paljon, ja meillä on kakkosautona avoauto, johon mahtuu vaan 4 henkeä

Edited January 13, 2014 by Nasty

[Mintsu]

Samoja ajatuksia täälläkin välillä pyöritellään.. pitäisikö vielä kerran vai ei. Jos, niin ihanteellinen sauma olisi varmaankin vähän ennen kuin esikoinen aloittaa koulun eli parin vuoden päästä. Elämä on vaan niin helppoa nyt 3- ja 4-vuotiaan kanssa. Ei yöheräilyjä, syövät itse, molemmat hoitavat vessajutut itsenäisesti ja viihtyvät keskenään vaikka tunteja. Sisarusten välit ovat tosi rakkaat ja läheiset. Vauvakuumetta ei ole ja toisaalta se tuntuu epäoikeudenmukaiselta kun sekä esikoista että kuopusta on toivottu niin hartaasti. Ollaanko me vielä kerran valmiita siihen? Olin neljä pitkää vuotta kotona vain hoitamassa lapsia ja viime syksynä töihin palattuani elämä on yllättänyt vaivattomuudellaan. Viihdyn töissä loistavasti, kiva kun rahat ei ole aina lopussa, ollaan pystytty sisustamaan kotia, suunnittelemaan matkoja, mietin tosissani lisäkoulutustakin työn ohella (vaatii useamman vuoden sitoutumista). Lapsillekin riittää enemmän hermoja ja luovuutta tehdä yhdessä kaikenlaista kun ei olla koko ajan niin tiiviisti yhdessä.

 

Viime aikoina lapset ovat puhuneet kovasti vauvoista, miten ruokapöydässä olisi vielä tilaa vauvalle  ja miten poika on luvannut että vauva saisi nukkua hänen huoneessaan ja tyttö on luvannut auttaa vaippojen vaihdossa. En tiedä mistä ovat tuollaista keksineet

 

Ajatuksella kolmannesta lapsesta on tässä vaiheessa kiva enemmänkin leikitellä mutta oikeasti vastalauseita on paljon. Miten jaksan jos tulee hyperemesis gravidarum (esikoisesta oli), selkävaivat jotka esti vauvan nostelut (esikoisen synnytyksen jälkeen), paha rintatulehdus (molempien raskauksien jälkeen), yöheräilyt ja kaikki vauvatavarat pitäisi hankkia uusiksi (kaikki jo myyty). Entä jos lapsi ei olekaan terve, tinkiminen elintasosta, vaikutukset parisuhteeseen jne. Kolmannella kerralla olisi jo enemmän ikääkin. Entä jos joutuu vuodelepoon hyperemesiksen tai ennenaikaisen syntymän uhan vuoksi, miten mies selviää yksin arjen pyörityksestä. Huh. Taloudellisesti tosin varmasti pärjättäisiin vaikka pitäisikin jostain tinkiä ja oma huonekin meiltä kolmannelle löytyisi... kotia ja autoa ei tarvisi vaihtaa. Ensimmäisen ja toisen kohdalla halusimme heidät kaikista näistä seikoista huolimatta ja päätökset yrityksestä tehtiin melko pitkälti tunnepohjalta. Tahto oli voimakkaampi kuin pelot. Olisi myös ihanaa jos esikoinen ja kuopus saisivat kokemuksen isoveljenä ja -siskona olosta. Tokihan isoveli on isompi tyttöä mutta oli niin pieni kun kuopus syntyi ja muutenkin ovat nykyisin melko saman tasoisia ettei se ihan sama asia ole kuin jos ikäeroa olisi enemmän. Siihen tulokseen kuitenkin ollaan tultu että järkiperustein ei voi tällaista päätöstä tehdä, kyllä se omalla kohdalla täytyy tulla tunnepohjalta.

[muksis80]

Me yritetään kolmatta tai oikeastaan neljättä kun olaan uusperhe. samaa mieltä olen että tunnepohjalta nää päätökset syntyy, järkisyitä on varmasti aina vastaan ideaa useammasta lapsesta vaikka toki niitä kannattaa miettiä en minä sitä väitä

[~Lumiprinsessa~]

Tätä pohdintaa meilläkin.. Nyt lapsilla on ikäeroa 5v. Jos raskautuisin pian, tulisi ekalle ja kolmannelle ikäeroa 11v ja kakkoselle ja kolmoselle 7v.. Ja tämä pohdituttaa.. Onko järkeä sekottaa mainiosti rullaava arki ja tehdä vielä se kolmas  kova kuume olisi, mutta kovasti pohdituttaa.. Talossa on molemmille lapsille omat huoneet ja kolmoselle saisi telkkarihuoneesta sitten aikanaan oman huoneen...

[Mimossa]

On 24.6.2017 at 10:33 PM, ~Lumiprinsessa~ said:

Tätä pohdintaa meilläkin.. Nyt lapsilla on ikäeroa 5v. Jos raskautuisin pian, tulisi ekalle ja kolmannelle ikäeroa 11v ja kakkoselle ja kolmoselle 7v.. Ja tämä pohdituttaa.. Onko järkeä sekottaa mainiosti rullaava arki ja tehdä vielä se kolmas  kova kuume olisi, mutta kovasti pohdituttaa.. Talossa on molemmille lapsille omat huoneet ja kolmoselle saisi telkkarihuoneesta sitten aikanaan oman huoneen...

Pakko vastata koska mulla ja mun sisaruksilla oli täysin sama ikäero mitä pohdit. Mä olen esikoinen ja pienin sisko syntyi kun täytin 11v. Olin paljon apuna, nukutin tarvittaessa, jos äiti oli vanhempainillassa tms, vaihdoin vaipan tarvittaessa. Tietysti ihan samalla lailla ei oltu läheisiä, kun 4v nuoremman siskon kanssa, leikittiin paljon yhdessä ja meillä oli/ on jopa yhteisiä kavereita. Mun rooli oli enemmänkin äidin korvaaja ja oltiin me isosiskot pienimmälle tavallaan idoleita. Meitä usko enemmän kuin äitiä tietyissä asioissa ja oli onnellinen, kun sai meidän vanhoja vaatteita yms. Nuorimmalla tuntu olevan rennompi kasvatus, meille äiti oli tosi tiukka, mutta iltatähden kanssa ei kaikki ole niin justiinsa. Nykyään kun ollaan reilu 20-30v niin ollaan melko läheisiä ja käydään yhdessä syömässä ja yritetään säännöllisesti viettää aikaa keskenään. Meillä osittain varmaan auttoi että ollaan kaikki tyttöjä, mutta en usko että hirveän paljon huonommin menisi jos ei oltaisi.