Guest vieras_

Käytätkö lapsellasi käytettyjä kenkiä?

67 posts in this topic

Mielenkiintoista mun mielestä on tässä ketjussa monestikin esille tullut asia, että omalle lapselle ei käytettyjä kenkiä osteta, ikään kuin ne eivät olisi tarpeeksi hyviä omalle kullanmurulle, mutta sitten ihan hyvällä omatunnolla niitä laitetaan kiertoon eteenpäin. Muiden lapset ilmeisesti eivät ole niin arvokkaita, että he käyttäköön käytettyjä kenkiä ja pilatkoon niillä jalkansa, aivan sama. Vai että juuri meidän lapsen kengät ei mene käytössä niin huonoon kuntoon, etteivätkö ne seuraavalle kelpaisi? Jos siitä kenkien laadusta oman lapsen kohdalla ollaan niin huolissaan, niin eikö sitten se vaatisi myös kenkien heittämisen suoraan roskiin sen jälkeen, kun ne eivät omalle lapselle enää mahdu? Vai onko myös esimerkiksi kolaroidun turvaistuinen eteenpäin antaminen hyväksyttävää? Ei enää ole turvallinen omalle lapselle, mutta kyllä nyt jonkun muun vähempiarvoinen lapsi siinä vielä hyvin menee? Tiedän, kärjistän, mutta ottaa vaan päähän moinen omaa lastaan muita parempana ja arvokkaampana pitäminen.

Ja kuten olen aiemminkin itse vastannut, meille ostetaan vaatteet, kengät, tarvikkeet ensisijaisesti käytettyinä, ja sitten vasta uusina, jos ei käytettyinä löydy sitä mitä tarvitaan. Kyse ei ole rahan puutteesta tai lapsen "turvallisuuden" välinpitämättömyydestä, vaan ihan vaan turhan kuluttamisen typeryydestä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Mutta jos vastustat turhaa kulutusta, niin eikö silloin ole hyvä, että ihmiset sentään kierrättävät omansa, vaikka ostavatkin uutena? :)

Ihan ot, mutta kyllä niitä jalkoja pilataan enemmän varmastikin huonolestisillä kengillä kuin käytetyillä. Tai muuten varmasti sujuvasti suurin osa maailman ihmisistä olisi "jalkavikaisia", jos käytetyissä se paha piilisi :D

Edited by P.L.

Share this post

Link to post
Share on other sites

^ No niinpä. Tuntuu jotenkin absurdilta, että jalka menisi pilalle, olkoon kuinka kasvava jalka tahansa, kun ulkokenkiä käytetään yleensä kuitenkin vaan pari, korkeintaan muutama, tunti päivässä. Yhdet käytöt on lapsella käytössä muutaman kuukauden - vuoden, ja niitä lienee useimmilla kuitenkin yhtäaikaa käytössä useampi pari.  :girl_sigh: En ihan heti usko, että tuolla reseptillä onnistuu astuntaa pilaamaan.. 

Tästä varmaan arvataankin jo, että mun lapselle kelpaa kyllä oikein hyvin käytetytkin kengät. Nyt kierrossa olevista neljästä kenkäparista (goretexit, kumpparit, Kuomat, nahkalenkkarit) suhde on puolet ja puolet. Kuomat saatiin joululahjaksi, kumpparit ostin alesta kympillä (Vikingin) kun niistä kirpparilla pyydettiin melkein järestään vitosta ja Niken nahkalenkkarit ostin vitosella kirpparilta (lähes iskemättömät), samoin kuin Richterin talvi-goretexit neljällä eurolla (pohjassa tai sisäpohjassa ei mitään kulumaa). 

muoks. Että kiitos vaan kierrättäjille, kyllä mulle kelpaa ;) .

Edited by avena

Share this post

Link to post
Share on other sites

Juu, mäkin tuolla aikaisemmassa kommentissani sanoin, että hyvähän se on, että toiset ostaa uusia ja kierrättää niitä eteenpäin, jotta meillä käytettyjen ostajilla on herkkuja, joita ostaa edullisesti :)

Kyseenalaistin vain tuon mielestäni omituisen ajatusmallin, että jos syy uusien ostoon on huoli oman lapsen jalkojen kehityksestä, niin kuinka sitten niitä pystyy laittamaan eteenpäin kiertoon, kun oman ajatusmallin mukaanhan ne kengät on jo oman lapsen käytön jälkeen pilalla. Ikään kuin myisi pilaantunutta ruokaa eteenpäin tms. :)

Share this post

Link to post
Share on other sites

Meille ostettiin nyt ensimmäiset kengät, mutta lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että käytettyjä kenkiä meille ei hommata. Katsotaan sitten tapauskohtaisesti, kuinka pitkään kengät on käytössä, miten siirretään niitä seuraavalle (mahdolliselle) käyttäjälle.

Share this post

Link to post
Share on other sites
Mielenkiintoista mun mielestä on tässä ketjussa monestikin esille tullut asia, että omalle lapselle ei käytettyjä kenkiä osteta, ikään kuin ne eivät olisi tarpeeksi hyviä omalle kullanmurulle, mutta sitten ihan hyvällä omatunnolla niitä laitetaan kiertoon eteenpäin. Muiden lapset ilmeisesti eivät ole niin arvokkaita, että he käyttäköön käytettyjä kenkiä ja pilatkoon niillä jalkansa, aivan sama. Vai että juuri meidän lapsen kengät ei mene käytössä niin huonoon kuntoon, etteivätkö ne seuraavalle kelpaisi? Jos siitä kenkien laadusta oman lapsen kohdalla ollaan niin huolissaan, niin eikö sitten se vaatisi myös kenkien heittämisen suoraan roskiin sen jälkeen, kun ne eivät omalle lapselle enää mahdu? Vai onko myös esimerkiksi kolaroidun turvaistuinen eteenpäin antaminen hyväksyttävää? Ei enää ole turvallinen omalle lapselle, mutta kyllä nyt jonkun muun vähempiarvoinen lapsi siinä vielä hyvin menee? Tiedän, kärjistän, mutta ottaa vaan päähän moinen omaa lastaan muita parempana ja arvokkaampana pitäminen.

Musta kyse ei ole siitä, että muiden lapsista ei välittäisi. Vaan siitä, että kun ei oikeasti tiedä, onko haittaa, ja todennäköisesti vielä ei, niin mikäs niitä on eteenpäin antaa. Tai että itse vaan tykkää ostaa uutena, syystä tai toisesta, mutta ihan kierrätysajatuksen takia laittaa eteenpäin, tai siksi, että kaikilla ei vaan ole varaa hankkia uutena.

Mä en vertaisi sitä kolaroidun turvaistuimen eteenpäin antamiseen, sillä sitä en tekisi. Enemmän ehkä siihen, että myisin hyvin säilytetyn kolaroimattoman istuimen kyllä eteenpäin, kun itse tietäisin sen hyvin pidetyksi, mutta en ostaisi ihan vieraalta istuinta (paitsi että kengissä ei ole luottamuksesta kyse, eli ehkä huono vertaus). Tai siihen, että annan kyllä eteenpäin oman vanhan sohvani ja sänkyni, mutta itse en niitä käytettynä osta, kun musta ne vaan on jotenkin ällöjä. Mutta tiedän, että kaikki eivät näin ajattele, niin siksi toimitan omani kyllä kiertoon. Jos pitäisin käytettyjä kenkiä yksiselitteisen vaarallisina, en harkitsisikaan niiden eteenpäin antamista.

Mä tätä alunperin kyselin ja oon mielenkiinnolla lukenut vastauksia. :) Siksi siis alunperin kysyinkin, kun olin huomannut tässä vaihtelevaisuuksia. Itse oon päätynyt siihen, että tuskin ostan käytettyjä, mutta lähinnä siksi, että kun kahdelle lapselle hankin, hankin mieluummin varmasti hyvät uutena. Ehkä jotkut hienot juhlakengät voisin harkita, mutta kun en tosissaan niitä edes katsele, tuskin sattuu täydellisiä vastaankaan. Kavereilta olen ottanut kengät tai parit, tosin eivät kovinkaan aktiivikäyttöön ole päätyneet. Ja omilla lapsilla aion mahdollisuuksien mukaan kierrättää kengät ja sen jälkeen laittaa hyväkuntoiset eteenpäin jotain reittiä.

Edited by Kärpänen

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ostan lapsilleni sekä käytettyjä että uusia kenkiä. Käytettynä ostan erityisesti kumisaappaita ja juhlakenkiä. Myös jotkut kuomat ja talvisaappaat olen käytettynä ostanut, mutta näiden kaikkien kohdalla katson tarkkaan kenkien kunnon. Pitää siis olla siistit ja vähän käytetyt. Linttaan astuttuja ja huono kuntoisia en osta. 

Uutena ostetut kengät yleensä menee esikoiselta kuopukselle, jos vaan koko sattuu sopimaan sopivaan vuodenaikaan. Alennuksia pyrin hyödyntämään myös parhaani mukaan, koska kengät todellakin ovat monesti uutena melko hintavia. Kun kengille ei meillä ole enää käyttöä laitan ne yleensä kiertoon joko sukulaisten lapsille tai sitten myyn. Riippuen ihan siitä, että onko sukulaisten lapsilla tarvetta kengille, jos ei pistän myyntiin. Toki myyntiin laittaessa katson, että kengät on hyvä kuntoiset. Periaate on se, että jos voisin ne kengät sen kuntoisena ostaa omalle lapselle myyn, jos en laitan hyväntekeväisyyteen tai sitten roskiin, jos niin huonossa kunnossa ovat.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Olen itse todella nirppanokkainen omien kenkien kanssa ja ulotutan tämän myös lapsiini. Heille on melkein kaikki kengät ostettu uusina. Jos kengät ovat lähes käyttämättömät, olen voinut ottaa ne esikoisen jäljiltä kuopuksen käyttöön. Käytettynä ostan joskus hyväkuntoisia saappaita ja yhdet lenkkarit olen tainnut ostaa kakkoskengiksi.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Käytän lapsellani pääasiassa käytettyjä kenkiä, tämä siis hintojen vuoksi ja koska jalan koko kasvaa niin nopeasti. Olen kuitenkin yrittänyt valita mahdollisimman vähän käytettyjä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Mä ostan vaatteet lapselle yleensä mielummin käytettynä kuin uutena, kengistä ajattelen että runsaalle käytölle aiotut kengät mielummin uutena, sitten jotain kakkoskenkiä, juhlakenkiä, kumisaappaita jne voi ihan hyvin ostaa käytettynäkin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Pääasiassa käytettyjä kenkiä on nyt käyttänyt. Nyt käytössä olevat kumisaappaat on ostettu uutena, mutta seuraavat on käytettynä jo odottamassa. Meillä on myös yhdet uutenaostetut lenkkarit, mutta nuo ystävältä kierrätetyt lenkkarit menevät pojan jalkaan paremmin, niin niitä käytetään nyt sitten :)

Share this post

Link to post
Share on other sites

Meillä on kengät aikalailla 50/50 käytettyjä ja uusia. Vaatteet melkein kaikki käytettyjä, mutta kenkiin olen halunnut satsata. Tuntuu, että jalat kasvaa pojalla niin hurjaa vauhtia että yksi kengänkoko ei mahdu pitkään. Siinä mielessä tuskin käytetytkään ehtii tehdä hallaa. 

Share this post

Link to post
Share on other sites

Oon käyttänyt myös käytettyjä, mutta ensikengät olen ostanut uutena. Aika paljon muutenkin tulee ostettua uutena, kun alennusmyynneistä saa melko edullisesti kuitenkin. Tuntuu että prismassakin usein -70% alella löytää kenkiä, jos vaan osaa ennakoida jalan kasvua ja ostaa jemmaan niitä (talvikengät ostaa keväällä jne).

Share this post

Link to post
Share on other sites

En ole koskaan ajatellut asiaa. Tarkka olen ainoastaan kengän mallista ja muista käyttöominaisuuksista. Esikoisella on yhdet käytetyt ja muut uusia, mutta kaikki kengät on jätetty kaappiin jemmaan kuopusta varten. Menee kiertoon, jos kuopus kasvaa ohi ennen käyttöaikaa esim. talvikengissä tai sitten kuopuksen käytön jäljiltä.  

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tytöllä on ollut sekä uusia, että käytettyjä. Mitään kovin kulahtaneita/selvästi muotonsa menettäneitä en kylläkään ole ostanut, vaan sellaisia uudenveroisia/yhden lapsen käytöstä. Nyt syksyksi ostin ekaa kertaa uusia kenkiä Reiman alesta, ja kumpparit hain ihan kaupasta.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now