Guest vieras_

Käytätkö lapsellasi käytettyjä kenkiä?


67 posts in this topic

Olen usein lukenut (hyvin epävirallisista lähteistä), että käytetyt kengät eivät ehkä olisi hyväksi kasvavan lapsen jalalle. Toisaalta kenkiä näkyy paljon liikkuvan netti- ja livekirppareilla. Yhtään en silti ole osannut päätellä, kumpi on yleisempää: kenkien hankkiminen vain uutena vai rahan säästämiseksi myös käytettynä.

 

Yritin tehdä pollin, katsotaan osasinko. Vastaa kyllä, jos ostat/otat vastaan kenkiä myös käytettynä, vaikka tokikaan kaikki kengät eivät sitä olisi. Kyse on nyt enemmänkin periaatteesta. Saa siis vastata kyllä, vaikka vielä ei olisikaan ostanut, mutta voisi ostaa, jos eteen hyvät tulisi. Harvoin käytetyillä tarkoitan sellaisia, jotka laitetaan jalkaan niin harvoin, että eivät oikein edes ehdi muotoutua jalan mukaan, esim. juhlakengät, joita taapero ehtii käyttää ehkä vain yhden käden sormilla laskettavissa olevan määrän kertoja. Ehdottakaa, jos joku vaihtoehto vielä tarvitaan, eikös tuota voi myöhemminkin muokata

 

Vastauksissa toki kiinnostaa sitten se miksi. Miksi et käytä? Miksi käytät? Perusteluja?

 

Julkenin lisätä toisen kysymyksen, kun vastauksissa mainittiin vertailu uudet ja halvat vs. vanhat ja kalliit. Älkää ottako "halpiskengät" nimitystä itseenne, sillä tarkoitetaan näitä ns. markettikenkiä, selvästi esim. Vikingiä tai Eccoa halvempia.

Edited by Kärpänen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en ole vielä osannut päättää, miten toimia, kun lapsi on kenkiä tarvinnut vasta puolisen vuotta. Tähän asti olen ostanut kaikki kengät uusina. Muutama pari ollaan saatu kavereilta, sekä juhlakenkiä, jotka useammasta omistajasta huolimatta ovat olleet käytössä vain muutaman kerran että jotain vähän enemmän käytettyjäkin. Mitään noista kengistä vaan ei olla käyttöön saatu otettua, kun eivät ole osuneet oikeaan vuodenaikaan, esim. yhdet sandaalit olivat hyvät viime talvena, toiset ensi talvena ja jotkut juhlakengät niin, ettei yhtään sopivia juhlia osunut kohdalle.

 

Tän hetkinen ajatus mulla olisi, että juhlakenkiä voisin hyvin laittaa tytön jalkaan käytettyjäkin, mutta päivittäin käytetyt hankkisin uutena. Mutta se mietityttää, säästänkö tytön kengät pikkusisarukselle. Yhtään en vielä tiedä, miten toimia. Rahan takia tekisi mieli säästää hyväkuntoiset, mutta toisaalta en halua pilata jalkoja, jos se oikeasti vaikuttaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ostan käytettynä kyllä, mutta; kengän täytyy olla hyvässä kunnossa. Mikäli kirpparilla tulee vastaan esim goretex vikingin kengät hyvä kuntoisina, miksi en ostaisi? Ei tietenkään mitään linttaan astuttuja kenkiä, ei ei.

Ostan myös kenkiä uusina.

 

 

Niin pitää vielä lisätä, että esim lenkkareita on 2 paria, toiset uudet ja toiset käytetyt.

Edited by Gabriel

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä minä olen ostanut lapsille käytettyjäkin kenkiä, jos sopivia on tullut eteen. Pääsääntöisesti pyrin hankkimaan paljon käytössä olevat kengät uutena, mutta hyväkuntoisia kenkiä olen käytettynäkin hankkinut. Ja jotkut kengät, kuten juhlakengät, hankin melkein vain ja ainoastaan käytettynä. Turha ostaa täysihintaisia silloin, kun kenkiä pidetään vain muutaman kerran.

 

Mä olen jostain artikkelista lukenut, että käytetty kenkä sopii lapselle ihan hyvin, jos kenkä on säilyttänyt muotonsa. Ja onhan kengissä eroja uutenakin: eivät kaikki mallit uutenakaan ole jalalle paras vaihtoehto. Tämä korostuu etenkin silloin, jos jalka vaatii ns. parempaa kenkää. Tällöin se marketin kympin kenkä ei välttämättä aja samaa asiaa. Toisaalta meillä kyllä sitä hintaa katsotaan eikä suoraapäätä osteta kolmelle mukulalle markkinoiden kalliimpia kenkiä. Uskon, että ns. keskihintaisetkin kengät ajavat hyvin asiansa, saati sitten hyväkuntoiset sisaruksilta jääneet kengät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

kyllä käytän. Varsinkin esikoisen kengät kuopuksella sekä esikoiselle ollaan saatu sukulaisilta kenkiä. Yhdet käytetyt ballerinat olen ostanut kirppikseltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen toistaiseksi ostanut vasta yhdet käytetyt kengät, mutta voisin kyllä ostaa vastakin. Nuo ostamani "käytetyt" kengät olivat kirpparilta muutamalla eurolla bongaamani Kuomat, joissa ei ollut yhtään mitään käytön merkkejä ja kun muu pöytäkin oli tosi siistin oloinen niin en epäröinyt yhtään ostamista. Näkemättä etukäteen en ehkä kenkiä uskaltaisi ostaa, mutta jos pystyn ne itse hyviksi havaitsemaan niin silloin kyllä.

 

Tuosta käytettyjen kenkien hankkimisesta tuntuu olevan kahta koulukuntaa, tuon Kärpäsen mainitseman "ei kasvavalle jalalle käytettyjä kenkiä"-jutun lisäksi olen kuullut sellaisen mielipiteen, että laadukkaat kengät kyllä kestävät useammankin lapsen käytön ja mielummin hankkisi käytettynä näitä laatukenkiä kuin uusina halpiskenkiä. Tuota ensimmäistä koulukuntaa tuntuu muuten edustavan iso osa kauppiasta, joten vähän ehkä kyseenalaistan heidän puolueettomuuttaan tässä asiassa. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisäsin toisen kysymyksen, kun noista markettikengistä puhuitte. Tuotakin olen miettinyt, että kumpaan se pari kymppiä on parempi pistää, käytettyihin ja alunperin kalliisiin vai jo alunperin halpoihin markettikenkiin.

 

Mulla on takana vasta niin vähän lasten kenkien ostoja, että mä olen tähän mennessä valinnut aina tuon kolmannen, laatua sen olla pitää. :rolleyes: Mutta tähän mennessä valinta ei olekaan ollut kovin vaikea, kun on vasta yksi lapsi, joka on vasta opetellut kävelemään eikä vielä niinkään edes kuralätäköissä, niin mulle on ollut tärkeää valita kengät, jotka varmasti ovat hyvät jaloille. Ei nyt ihan hinnasta viis, mutta ns. merkkikenkiin olen päätynyt. Veikkaan vaan, että tilanne muuttuu, kun kenkiä tarvitsee ostella useampia, nyt on riittänyt yksi pari käyttöön plus kumpparit, ja kengät alkavat oikeasti kulua vauhdilla. Ja jos se pikkusisaruskin joskus syntyy.

 

Mäkin jotenkin käsitän, että ei sen kengän aiempi käyttö vaikuta, jos se ei ole kenkää muokannut. Mutta mun käsittääkseni siinä on myös kyse pohjan muotoutumisesta, jota ei kengän ulkopuolinen vilkuilu niinkään kerro. Kyllä kenkä saattaa yhden kesän/talven käytön jälkeen näyttää ulkoapäin melko muotoutumattomalta, mutta ihan varmasti pohja on siinä vaiheessa jo lapsen malliin mukautunut.

 

Tuo Soljan mainitsema kauppiaiden suositus on varmasti totta. :girl_sigh: Sehän siinä onkin, kun ei tiedä, onko vain turhaa hysteriaa ja kaupan tukemista, jos hankkii lapselle uudet kengät, vai olisiko se oikeasti jokseenkin fiksua. Jospa tänne vielä eksyy joku, joka ei käytettyjä kenkiä hanki, ja kertoo vähän mielipiteitä siltä kantilta. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ostan kaytettyjä hyväkuntoisia kenkiä ja säästän myös esikoisen kengät kuopukselle. Meille on ostettu aika paljon merkkikenkiä uutenakin, enkä yhtään epäile käyttää niitä nuoremmalla lapsellakin, koska kyllä mun mielestä sellaisen kengän pitäisi kestää. Noihin lasten kenkiin vaan uppoaa niin hirveästi rahaa, että tulee katsottua kirpparitkin aika tarkkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ostanut käytettynä lähinnä saappaita ja Kuomia, muita kenkiä on kierrätetty sisaruksille (esikoiselle ostettu uutena vähän tällä ajatuksella Eccoa, Vikingiä, Superfitiä ym. että säilyisi hyvänä vielä seuraavalle).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla vasta hiljattain kävelemään oppinut alle 1-vuotias, jolle olen ostanut kenkiä enimmäkseen kirppikseltä, ja noin pienillähän ne kengät on tosi vähän käytettyjä, kaikki olleet ainakin ihan uuden näköisiä. Muutenkin tuntuis hölmöltä ostaa kalliilla uusia, kun jalka kasvaa niin kovaa vauhtia. Lisäksi varsinaista kävelyä lapsella on vielä hyvin vähän. Mutta mielelläni ostan paitsi hyväkuntoisia, myös laatumerkkisiä kenkiä, uskon niiden olevan käytettyinäkin paljon parempia kuin ihan halpiskengät. Halpiksia voisin ostaa lähinnä, jos niille on käyttöä hyvin vähän, kuten esim. jotkut juhlakengät, jotka saattaa olla käytössä ehkä yhden ainoan kerran ennen kuin jalka on kasvanut niistä yli. Jatkossa tuun varmasti panostamaan lapsen kenkiin enemmän, mutta en näe ongelmaa käytetyissä kengissä, kunhan ovat hyvässä kunnossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen ostanut kumisaappaita käytettynä. Muut kengät ostetaan uutena. Mun logiikalla kumisaappaissa ei käytetyt kengät ole pahasta, kun ne eivät kuitenkaan ole "istuvia ja jalkaa tukevia" kenkiä. Enemmän käytössä olevat kävelykengät ostetaan sitten uutena ja hyvälaatuisina.

 

Näihin mun näkemyksiin ei oikein mitkään annetuista vaihtoehdoista sopineet, joten laitoin

Vain harvoin käytettyjä kenkiä, esim. juhlakenkiä

Kalliimmat halvalla käytettynä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käytettyjä. Yksiäkään uusia kenkiä ei vielä ole (mennään koossa 23-24), ja jos näin hyviä merkkikenkiä löytää käytettyinä tai siis hyvin vähän pidettyinä, niin jatkossakin ostan käytettyjä niin paljon kuin mahdollista. Toki siinä vaiheessa, kun jalan koko ei enää kasva nopeasti ja kaikki kengät tulee kulutettua loppuun, niin täytyy siirtyä uusien kenkien hankkimiseen. Mutta siihen on onneksi vielä aikaa.

 

Pääasiassa pyrin ostamaan kalliimpia halvalla, mutta mm. hiekkiskengiksi on mennyt markettikenkiä. Jos tämän ikäisen kengät näyttää käytettyinä lähes uusilta, niin ainakin mä olen varma, ettei niitä ole kovin paljoa käytetty. Kyllä käyttö kengistä näkyy.

 

Sitäpaitsi en usko millään siihen, että yhdellä lapsella olleet kengät pilaisivat seuraavan käyttäjän jalat. Ja aiheesta voisin provosoitua vaikka kuinka pitkälle, mutta sen jätän nyt tekemättä :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä hankitaan kengät viidelle lapselle, joten esim 70€ goretexit ja 40€ kuomat talveksi jokaiselle olis semmonen 550€ potti joka syksy. :rolleyes: Ja parhaassa tapauksessa osalla jää ne syksyllä ostetut pieneksi talven aikana ja pitäisi ostaa toiset.

 

Joten kyllä, meidän lapset joutuu pitämään käytettyjä kenkiä. :D

 

Mitään halpiskenkiä en osta käytettynä, vaan just nuo talvikengät ja goretexit. Aleista löytää myös "vääränä" kautena edullisesti laadukkaita kenkiä, niitä hyödynnän aika paljon varsinkin isompien kengissä kun koot on jo 35-37 kahdella isoimmalla, niin sen kokoiset kengät ei yhdenkään käyttämänä enää yleensä oo sellaisia että kelpuuttaisin. Mutta toisaalta heille on aleista helpompi ostaa kun koko ei muutu niin vikkelään kuin pienemmillä. :)

Edited by zinae

Share this post


Link to post
Share on other sites

En osaa vielä vastata tuohon, kun esikoinen ei vielä kävele, mutta mielipide on muodostumassa vähitellen (ja palaan sitten äänestykseen). ;)

 

Meillä <21 koon kengät ovat olleet käytössä joitakin viikkoja ja niillä on "kävelty" varmaan alle 100m yhteensä, oikeastaan vaan treenattu seisomista kengät jalassa hiekkalaatikkoa vasten. Tuohon tarkoitukseen minusta sopii vähän halvemmatkin tai käytetyt kengät, kun jalka voi kasvaa numeron kuukaudessa. Ja tällä käytöllä jalat ei varmasti mene pilalle kenkien takia.

 

Syksyksi (n.10-14kk) ostin uutena Superfitin nahkakengät, jotka istuvat hyvin tytölle. Tytöllä on aika leveä jalka ja kaupassa kenkiä kokeilemalla huomasi, ettei hän edes suostunut seisomaan kaikki kengät jalassa. Käytettyjen, jalkaan sopivien kenkien etsiminen on täyttä hakuammuntaa (pohjallismitta ei todellakaan ole riittävä tieto kenkien ostoon, ainakaan meillä) ja todennäköisesti menee metsään ja mä en halua, että tyttö ei sen vuoksi kävele ulkona, koska kengät tuntuvat jalassa ikäviltä. Tytön jaloissa ei pitäisi olla mitään "vikaa", ne ovat vaan vauvanpulleat vielä. :lol: Ja toisaalta, jos vasta kolmannet tai neljännet käytettynä ostetut kengät ovat hyvät, helpommalla ja ehkä myös halvemmalla olisi päässyt, kun olisi vaan mennyt kauppaan ja ostanut ne 70€ kengät.

 

Ainakin nyt ensimmäisen kävelytalven "kunniaksi" aijon ostaa kengät uutena, että ne varmasti ovat jalkaan hyvät. Talveksi ostin Tepsut kasvunvaralla ja kokeilin, että ne sopivat tytön jalkaan hyvin. Olisin kai voinut ostaa nämä käytettynä, mutta periaatteesta en maksa käytetyistä kengistä yli 40€, tuon verran kun noista suunnilleen nettikirppareilla pyydetään. Vaikka niitä olisi käytetty vain yhdellä lapsella yksi talvi, ne on silti käytetyt. Toisiksi kengiksi on tarkoitus ostaa loskakeleille sopivat kengät, mutta ne on vielä hakusassa. Mä en tiedä pärjääkö lapsi kaksilla kengillä (jos ne siis sopivat jalkaan) koko talven, mutta sen näkee sitten. :)

 

1,5v-> kengistä mulla on alustava mielipide, että suurimmassa käytössä olevat kengät tulen ostamaan uutena ja hyvälaatuisina. En kuitenkaan usko, että silloin tällöin käytettynä jotkut market- tai käytetyt kengät pilaavat lapsen jalkaa.

 

Sisaruksille kierrätyksestä en osaa sanoa, mutta veikkaisin, että kynnys kierrättää on matalampi kuin käytettyjen kenkien osto. Vaikka tosin jos ikäeroa tulee 1.5v, niin esikoisen talvikengät saattaa olla sopivat kesähelteillä ja päin vastoin. :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en osta käytettyjä kenkiä. Isommalta tytöltä kierrätän pienemmälle tytölle vain ne kengät, jotka ovat suunnilleen käyneet isommalla jalassa (esim. juhlakengät) sekä kumisaappaat. Pojalle saatan kierrättää myös ne kumisaappaat, jos vaan väri/kuvitus passaa ettei ole mitään prinsessoja tms.

Kenkäostokset teen aina hyvillä alennuksilla eli saatan ostaa kenkiä jo paljon ennen käyttöajankohtaa jemmaan, jos vaan hyvällä alella tulee sopivaa vastaan. Näin saan ostettua laadukkaita kenkiä edullisempaan hintaan. Hyvin harvoin ostan kenkiä normihinnalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä meillä lapset käyttävät käytettyjä kenkiä. Lisäksi pikkuveli perii isoveljiensä kengät aina. Käytettyjä kenkiä ostettaessa mietin aina että onko kenkä hyvä vielä. En osta huonoja kenkiä, koska ne todellakin voivat sen jalan sitten pilata!

 

Te jotka ette käytettyjä kenkiä lapsillanne käytä niin teiltä kysyisinkin sellaista että minne te ne teiltä ylimääräiseksi jääneet kengät laitatte ? Myyttekö te ne vaiko mihin menevät ?

 

Eli jos et käytä lapsellasi käytettyjä kenkiä niin voitko kuitenkin antaa teillä olleet kengät jollekin muulle käytettynä ?

Share this post


Link to post
Share on other sites

pääasiallisesti ostan ja käytetään uusia kenkiä. hutiostokset myydään pois ja hyvin pienelle käytölle jääneet kengät myyn/kierrätän pikkuveljelle, harvemmin noita kyllä on. poikien kengänkoot vaan tuntuvat menevän harmittavasti ristiin vuodenaikojen suhteen, joten vähälle jää kierrätys. paljon pidettyjä/loppuunpidettyjä kenkiä en myisi muille enkä käyttäisi omilla lapsilla.

 

hinta ei kerro suoraan kengän laadusta mitään. eli halvallakin saa hyviä uusia kenkiä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ itse tulen ehdottomasti myymään/kierrättämään muuten. Valitettavasti kaikille uudet vs. käytetyt kengät ei ole valintakysymys ja ihan mitkä kengät tahansa (pl. roskiskama) on kuitenkin paremmat kuin ei kenkiä ollenkaan. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ostan käytettyjä, mutta erittäin valikoiden. Ostan ainoastaan todella hyväkuntosia, lähes käyttämättömiä kenkiä. Pojalle sopii hyvin Superfitin kengät, jotka ovat kuulemani mukaan monille liian kapeita. Niinpä uudenveroisia kenkiä saa "käytettynä". Juhlakenkiä tms. harvoin käytettäviä kenkiä voisin ostaa enemmänkin käytettynä, mutta silloin ne eivät yleensä ole enää niin hyväkuntoiset että niitä viitsisi käyttää juhlissa. Toisaalta myös kumisaappaat ovat meillä käytetyt: kumisaappaita käytetään aika harvoin ja lisäksi ne nyt ovat muutenkin sellaiset kengät, jotka eivät tue jalkaa mitenkään, joten olen ajatellut että käytetty ei varmaan ole paljon uutta huonompi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä myyn ylimääräiset kengät. Eli vaikka en käytä omilla lapsillani käytettyjä kenkiä, niin kuitenkin voin myydä niitä eteenpäin. Tietenkään mitään roskiskamaa en myy, mutta ne hyväkuntoisimmat. Meillä on lapsilla yleensä useampi pari kenkiä/kausi, joten tosi huonoon kuntoon kengät eivät edes mene.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en pysty ennakoiden ostamaan alennusmyynneistä kovin paljon etukäteen "väärän" kauden kenkiä, kun en kertakaikkiaan osaa ennakoida lapsen jalan kasvua siinä ajasa, ja muutenkin mun mielestä ehdottoman tärkeää on saada sovittaa kengät lapsella ennen ostamista, osti sitten uutena tai käytettynä. Jos hankkisin alesta etukäteen, niin varmasti tulisi monenmonta hutia, kun olisivatkin sitten väärän kokoisia tai mallisia. Eli ostan kengät sitä mukaa kun on käyttötarvekin, uutena kaupasta jos hyvälaatuiset saa sopuhintaan tai jos tulee sellainen "ihan pakko ostaa"-fiilis (tai jos mummi on mukana sponssaamassa), muuten ostan kirppiksiltä hyväkuntoisia tai käytetään kavereilta saatuja. Kyllä ton ikäisten kengistä näkee mun mielestä ihan päällepäinkin, onko ollut kovassa kulutuksessa vai ei.ja siis tuoreimpien tutkimusten mukaanhn parasta jalalle ois paljasjalkaisuus, eli kesällä mahdollisuuksien mukaan niin, ja milloinkohan saatais niitä pljasjalkaisuutta imitoivia kenkiä pikkuisillekin...kun nyt sit jalan tukeminen voikin olla pahasta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ei ole tullut varmaan yhtäkään hutia kenkien koon suhteen ikinä. Aika hyvin, koska joskushan sitä jalan kasvua on tosi hankala ennustaa. Mä ainakin suosin kenkiä, joissa on joustava pohja, mitään jäykkiä lautapohjia ei meille tule. Eikä se kallis hinta todellakaan aina takaa laatua, joten sillä perusteella ei kenkiä kannatakaan ostaa. Onneksi viidessä vuodessa on kertynyt jo jonkin verran kokemusta lasten kengistä, niin tietää, millaisia kenkiä edes lähtee etsimään kullekin lapselle ;).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käytän lapsella sekä käytettyjä kenkiä, että ostan uusia. Uusia ostan yleensä alesta, jotain parempaa merkkiä, mutta varsinkin hiekkalaatikkokengät voivat hyvinkin olla käytettyjä. Jos jalan kanssa ei lapsella ole ongelmia ja katsoo minkä kuntoisia kenkiä ostaa niin musta ei ole mitenkään ongelma se, että on käytetty kenkä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tytöllä ollut paljonkin yhdellä lapsella käytettyjä kenkiä, joita ei kuitenkaan ole kovin ahkerasti käytetty, eli eivät ole ns. loppuun kuluneita. Kaverillani sattuu olemaan n. vuoden meidän lasta vanhempi lapsi, jolla on paljon kenkiä ja ne ovat sopineet sopivasti seuraavana kautena meidän lapselle. Viime talvena tytöllä oli 1-vuotiaana paremmat talvikengät käytettynä ja toiset myös vähän käytettynä, mutta ei niillä monia kertoja ehtinyt kävellä, koska oppi talven lopulla vasta kävelemään. Kevääksi saimme kaverin tytön pieneksi jääneet Vikingin vk-kengät, joita ei ollut kovin paljoa ehtinyt käyttää, koska oli monet muutkin kengät samaan aikaan käytössä, joten saimme käytännössä ilmaiseksi erittäin hyväkuntoiset kengät.

Myös kesäkenkiä saimme 8 paria, joten jos siis 2v. lapsella on ollut noin iso kasa pelkkiä kesäkenkiä, voi siitä päätellä, ettei yhtä paria ole kovin paljon ehditty käyttää :)

 

Eli toisin sanoen meidän lapsi käyttää käytettyjä kenkiä, mikäli ovat hyväkuntoisia, vähän käytettyjä eikä loppuun kulutettuja ja yleensä kalliimpia merkkejäkin eli laadukkaampia kenkiä (Viking, Reima, Adidas jne.).

Uutena pyritään ostamaan myös laadukkaita kenkiä käyttökengiksi, alennuksia kyttäämällä, juhlakengät voi sitten olla halvemmat, esim. jostakin h&m:ltä tmv. koska niille tulee niin vähän käyttöä.

 

Meidän vajaa 2v. lapsella on tällä hetkellä 12 paria kenkiä, jotka mahtuvat jalkaan (näistä kaksi paria itse ostettuja) joten käyttöä ei yhdelle parille tule älyttömästi, paitsi vk-kengille, joita meillä on vain yhdet kunnolliset kosteutta kestävät. :D

Aion säästää hyväkuntoisimmat, josko niille meidän perheessä tulee joskus käyttöä ja ellei tule, myydään/annetaan eteenpäin, mutta vain ne hyväkuntoisimmat, joita voisin vielä itsekin ottaa käyttöön.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ostanut lapsille kenkiä käytettyinä jo ihan taloudellisistakin syistä. Toki yritän katsoa kenkien kuntoa, etteivät ne ole täysin "linttaan astutut" ja kulahtaneet eli kengät ovat ehjät ja käyttökelpoiset. Varsinkin välikausi- ja talvikengissä olen tarkka siitä, että kosteussuoja on goretex-kengissä tallella. Pari kertaa olen ostanut ns. vedenpitävät ("waterproof") halpiskengät vk-kengiksi, mutta harmikseni ne ovat osoittautuneet huonoiksi valinnoiksi (ts. sukat kastuivat).

 

Jonkin verran ostan kenkiä myös uutena, jos eteen tulee ale-hintaisia tai törmään huuto.netissä sopivan hintaisiin kenkiin. Kuitenkin esim. juhlakengät ja muut vähemmällä käytöllä olevat "kauppa- ja kyläilykengät" voivat hyvinkin olla käytettyjä, sillä niitä ei yleensä ole kuitenkaan ehditty pitää paljon.

 

Myyn lasteni käytetyt kengät yleensä eteenpäin, mutta huonokuntoisimmat laitan suosiolla roskikseen (rikkinäiset, superkulahtaneet, vettäpitämättömät jne.).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now