Guest mies, kolmen tytön isä

Kirkkoonkuuluminen, usko ja lapsen päätäntävalta

520 posts in this topic

Hui miten oli pitkä viestiketju, ihan kaikkea en jaksanut lukea, joten tässä viestissä voipi nyt olla jo samaa settiä kuin teidän aiemmin kirjoittamissanne, mutta pakko minunkin on jotakin sanoa!

 

Kirkollisverosta jupistaan paljon Suomessa ja jotkut kai kokevat etteivät saa rahalleen vastinetta. Eikö esimerkiksi se, että seurakunnan työntekijä menee päiväkoteihin ja kouluihin - sinne missä joka tapauksessa on suuri joukku seurakuntalaisia läsnä - tapaamaan lapsia, opettamaan ja järjestämään jotakin kivaa puuhaa siinä sivussa, ole näiden kirkollisveroa maksavien perheiden palvelemista parhaimmillaan? Ei tartte edes erikseen lähteä lasta viemään mihinkään pyhäkouluun kun sama voidaan hoitaa kätevästi tarhapäivän aikana? Esikoiseni eskariryhmä osallistuu arkipyhäkouluun, vaikka ihan "tavis" päiväkoti on kyseessä. He käyvät myös joulu- ja pääsiäiskirkossa, sekä mikkelinpäivän jumiksessa ja syysjumiksessa koululla. Päiväkodin työntekijät eivät vaikuta niin innostuneilta sanomasta - tämä on vain omaa tulkintaani - mutta kehuvat, että noissa tilaisuuksissa on hyvä tunnelma, menevää musiikkia jne.

 

Minun lapset on kastettu. Se on jotakin niin hyvää, että en ikinä haluaisi jättää lastani sitä vaille. Kun lapseni on sairaana, hän pyytää minua rukoilemaan puolestaan. Olemme esimerkiksi saaneet todistaa, miten tuskallisen kutittava ja inhottava vesirokko helpottui rukouksen avulla, monet vaivat ovat parantuneet. Meille tämä on ihan totta, eikä vain joku kirkon tai seurakunnan näkemys, joka olisi yksi monista. Lapset tietävät, että me vanhemmat uskomme Taivaan Iskään, he rukoilevat myös itse ääneen omia asioitaan ja sanovat rakastavansa Jeesusta, enkä minä todellakaan ole käskenyt heidän niin sanoa. Kaikki tämä tuntuu minusta niin hyvältä <3 Ja näenhän toki, että heistä myös :) Toinen lapsistani tykkää käydä kirkossa, toinen ei. Kumpaakaan sinne ei pakoteta. Jos kirkossa sitten ovatkin käymässä, he haluavat osallistua ehtoolliselle, enkä minä ole sitä kieltänyt. Jolleivät itse sitä olisi toivoneet, en varmasti olisi tyrkyttänyt.

 

Minun sydämeeni sattuu, kun kerron lapsille, että vaikkapa joku läheisemme ei usko Jeesukseen. Kerron, että kaikki eivät vain usko Hänen olevan totta. Se sattuu, koska minulle usko vaan on niin parhautta <3 Totta kai haluaisin, että rakkaat ihmiset pääsisivät siitä osallisiksi.

 

Minusta hassua on se, että "uskonnonvapaus" ymmärretään helposti niin, että kaiken on oltava "uskonnotonta".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eikö esimerkiksi se, että seurakunnan työntekijä menee päiväkoteihin ja kouluihin - sinne missä joka tapauksessa on suuri joukku seurakuntalaisia läsnä - tapaamaan lapsia, opettamaan ja järjestämään jotakin kivaa puuhaa siinä sivussa, ole näiden kirkollisveroa maksavien perheiden palvelemista parhaimmillaan? Ei tartte edes erikseen lähteä lasta viemään mihinkään pyhäkouluun kun sama voidaan hoitaa kätevästi tarhapäivän aikana?

 

Joo, on kätevää kyllä. Niille perheille, jotka ovat evankelis-luterilaisessa kristinuskossa. Entäs niille kaikille muille? Tämä olisi ihan ok jos kyseessä olisi nimenomaan kristillinen, kristillisen tahon ylläpitämä ja rahoittama päiväkoti, ei kunnallinen, verovaroilla kustannettu kaikille tarkoitettu julkinen palvelu.

 

Minun lapset on kastettu. Se on jotakin niin hyvää, että en ikinä haluaisi jättää lastani sitä vaille. Kun lapseni on sairaana, hän pyytää minua rukoilemaan puolestaan. Olemme esimerkiksi saaneet todistaa, miten tuskallisen kutittava ja inhottava vesirokko helpottui rukouksen avulla, monet vaivat ovat parantuneet. Meille tämä on ihan totta, eikä vain joku kirkon tai seurakunnan näkemys, joka olisi yksi monista. Lapset tietävät, että me vanhemmat uskomme Taivaan Iskään, he rukoilevat myös itse ääneen omia asioitaan ja sanovat rakastavansa Jeesusta, enkä minä todellakaan ole käskenyt heidän niin sanoa. Kaikki tämä tuntuu minusta niin hyvältä <3 Ja näenhän toki, että heistä myös :) Toinen lapsistani tykkää käydä kirkossa, toinen ei. Kumpaakaan sinne ei pakoteta. Jos kirkossa sitten ovatkin käymässä, he haluavat osallistua ehtoolliselle, enkä minä ole sitä kieltänyt. Jolleivät itse sitä olisi toivoneet, en varmasti olisi tyrkyttänyt.

 

Minun sydämeeni sattuu, kun kerron lapsille, että vaikkapa joku läheisemme ei usko Jeesukseen. Kerron, että kaikki eivät vain usko Hänen olevan totta. Se sattuu, koska minulle usko vaan on niin parhautta <3 Totta kai haluaisin, että rakkaat ihmiset pääsisivät siitä osallisiksi.

 

Ihan hienoa että usko on sinulle ja teidän perheelle tärkeä asia ja saatte siitä voimaa. Lapsethan usein kasvavat vanhempiensa ja / tai yhteisössä vallitsevan maailmankatsomuksen mukaisesti (poikkeuksiakin toki on), sen vuoksihan yhteiskuntien maailmankatsomuksellinen perinne tuppaa muuttumaan melko hitaasti (jos lukuun ei oteta äkillisiä väkivaltaisia käännyttämisiä). Kuitenkin se mikä on yhdelle perheelle tai yksilölle Se Oikea tapa katsoa maailmaa, ei välttämättä ole sitä muille. Se kannattaa muistaa.

 

Minusta hassua on se, että "uskonnonvapaus" ymmärretään helposti niin, että kaiken on oltava "uskonnotonta".

 

En minä ainakaan sitä niin ymmärrä. Ehkä se sitten valtauskontoon kuuluvasta saattaa siltä tuntua, jos virallisen tahon järjestämät julkiset palvelut eivät suoraan tue sen valtauskonnon harjoittamista. En minä haluaisi että uskonto ja uskonnollisuus ei saisi näkyä missään päiväkodissa, koulussa tai muussa julkisessa elämässä - haluaisin vain sitä, että kaikki ihmiset ovat samalla viivalla ja kenenkään maailmankatsomusta ei nostettaisi toisten yläpuolelle. Kukin harjoittakoon omaa uskontoaan tai olkoon harjoittamatta, kunhan ei muita ihmisiä tai yhteisöä häiritse. Mielestäni se ei todellakaan tarkoita sitä, että "kaiken on oltava uskonnotonta". Uskonnottomuuden korostaminen tarkoittaisi sitä, että uskontoja ei saisi harjoittaa edes itsekseen, vapaa-ajattelijoista tai vastaavista yhteisöistä kävisi joku kertomassa kuinka jumalaa ei ole jne. Uskontoneutraali ympäristö sen sijaan toteuttaa uskonnonvapauden ideaa täysin - kullekin annetaan vapaus uskoa tai olla uskomatta eikä oteta kantaa siihen, mikä on oikein tapa katsoa maailmaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Joo, on kätevää kyllä. Niille perheille, jotka ovat evankelis-luterilaisessa kristinuskossa. Entäs niille kaikille muille?

 

Niin, aivan; heille juuri kätevää. Esimerkiksi nyt tuo oman mukeloni tarharyhmä, joka on ihan kunnallisessa peruspäiväkodissa. Siellä käy tavallisia tallaajia, joiden perheistä suurin osa kuuluu kirkkoon. Vanhemmilta on kysytty, saako lapsi osallistua seurakunnan juttuihin ja kaikki saavat. Arkipyhäkouluun he kävelevät läheiselle kappelille. Aiempina vuosina kun ryhmässä on ollut maahanmuuttajalapsia, he ovat jääneet päiväkodille siksi aikaa leikkimään.

 

Kuitenkin se mikä on yhdelle perheelle tai yksilölle Se Oikea tapa katsoa maailmaa, ei välttämättä ole sitä muille. Se kannattaa muistaa.

Sen muistan kyllä, mutta kun tämän ketjun otsikko oli tuo lapsen vapaus valita jne, niin ihan vaan siihen vastasin, että näin meillä. Koko ajan kyllä muistin, että ehkä teillä ei ole samalla tavalla :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, on kätevää kyllä. Niille perheille, jotka ovat evankelis-luterilaisessa kristinuskossa. Entäs niille kaikille muille?

 

Niin, aivan; heille juuri kätevää. Esimerkiksi nyt tuo oman mukeloni tarharyhmä, joka on ihan kunnallisessa peruspäiväkodissa. Siellä käy tavallisia tallaajia, joiden perheistä suurin osa kuuluu kirkkoon. Vanhemmilta on kysytty, saako lapsi osallistua seurakunnan juttuihin ja kaikki saavat. Arkipyhäkouluun he kävelevät läheiselle kappelille. Aiempina vuosina kun ryhmässä on ollut maahanmuuttajalapsia, he ovat jääneet päiväkodille siksi aikaa leikkimään.

 

 

 

Se taas vie siltä oikealta varhaiskasvatustyöltä aikaa, ja myöskin luo ikävää erottelua ryhmässä. Jos uskonto ja pyhäkoulu on perheelle niin tärkeä asia, voi uskontokasvatuksen varmasti hoitaa ns. vapaa-ajalla, niin päiväkodissa lapset tekevät kaikki samoja asioita. Se, että suurin osa (mikä ei välttämättä pk-seudulla pidä ollenkaan paikkaansa) vanhemmista maksaa kirkollisveroa ei ole kovin hyvä selitys, sillä se kirkollisvero ei tule tarhalle ja ne pyhäkoulut ja muut seurakunnan palvelut voi hyödytää muullakin ajalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Se, että suurin osa (mikä ei välttämättä pk-seudulla pidä ollenkaan paikkaansa) vanhemmista maksaa kirkollisveroa ei ole kovin hyvä selitys

Ei selitys, mutta jos joidenkin ajatus on, että miksi me tätä kirkollisveroa maksetaan, mitä me sillä saadaan - niin vaikkapa semmosta sitte; pyhäkoulua tai tutustumiskäyntejä tms. Se oli vain yksi näkökulma, miten asiaa voisi myös miettiä. Selitys tuolle pyhäkoululle on tietenkin se, että seurakunta haluaa opettaa.

 

Itse en ajattele, että retki vaikkapa kappelille veisi aikaa varhaiskasvatukselta, minusta sekin on varhaiskasvatusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Se, että suurin osa (mikä ei välttämättä pk-seudulla pidä ollenkaan paikkaansa) vanhemmista maksaa kirkollisveroa ei ole kovin hyvä selitys

Ei selitys, mutta jos joidenkin ajatus on, että miksi me tätä kirkollisveroa maksetaan, mitä me sillä saadaan - niin vaikkapa semmosta sitte; pyhäkoulua tai tutustumiskäyntejä tms. Se oli vain yksi näkökulma, miten asiaa voisi myös miettiä. Selitys tuolle pyhäkoululle on tietenkin se, että seurakunta haluaa opettaa.

 

Itse en ajattele, että retki vaikkapa kappelille veisi aikaa varhaiskasvatukselta, minusta sekin on varhaiskasvatusta.

 

No niinhän te saatte, ja voitte vaikka tarhapäivän jälkeen mennä kirkolle loppupäiväksi nauttimaan veroillanne tuotettuja kirkollisia palveluita. En nyt tiedä onko kyse laiskuudesta, ylimielisyydestä vai itsepäisyydestä että näitä palveluja olisi pakko hyödyntää tarhapäivän aikana, jolloin väistämättä joko a.) loukataan osan uskonnonvapautta tai b.) lisätään tarhatätien työsarkaa järjestämällä eri toimintoja eri ryhmille, kun sen ajan voisi käyttää vaikka viikonpäiviä opetellen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä menee aivopesun puolelle, jos uskonasioita aletaan opettaa pikkulapsille, jotka eivät osaa erottaa satua todesta. vähintäänkin olisi painokkaasti korostettava, että kyse on yhdestä sadusta muiden joukossa, ei ehdottomasta totuudesta. Pikkuiset on niin helppo saada uskomaan mitä tahansa. Jossain päin maailmaa tänäkin päivänä imetään jo äidinmaidossa usko siihen, että on oikeus ja suorastaan velvollisuus tappaa "vääräuskoisia" tai muuten "eri jengiin" kuuluvia ihmisiä (esim. elintavoiltaan tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan), ja oppi uppoaa hedelmälliseen maahan. Varmasti näidenkin vanhempn mielestä usko on hyvä asia ja he tarkoittavat pelkkää hyvää opettaessaan uskonsa lapsilleenkin, jotta nämäkin saisivat lunastettua paikkansa paratiisissa.

 

Uskonto tulee tietysti esiin tavalla tai toisella tässä yhteiskunnassa, eikä sitä hipovia kulttuurisia ja historiallisia ilmiöitä voi tai pidäkään lapsilta piilotella, mutta varsinainen uskonnon harjoittaminen, opettamisesta puhumattakaan, pitäisi jättää myöhempään kehitysvaiheeseen, jolloin lapsi pystyy niitä asioita ihan älyllisestikin käsittelemään, kyseenalaistamaan, kritisoimaan, tai omaksumaan, oman valintansa mukaan. Pikkulapsi ei valintaa voi tehdä. Itselle ihan ok, että lapsi laulaa (tai kuulee muiden laulavan, jos itseään ei satu laulattamaan) suvivirren tms, joulunaikaan on ihan ok kertoa jouluntarinaa sadunomaisesti - ei siis faktana.

 

Voi tietysti olla tosiuskovaiselle vanhemmalle äärimmäisen vaikeaa olla tuputtamatta omaa uskoaan lapselleen, jos oma usko jo edellyttää sitä kastamista ja uskomista tienä pelastukseen, ja vaihtoehtona olisi sitten kadotus ja helvetti, omalle lapselle. Mutta antaisitte lasten olla lapsia ja käsitellä uskonasioita sitten myöhemmin. Vanhemmat saavat ihan oman vilpittömän uskonsa vuoksi usein myös paljon pahaa aikaan, niin hyvää kuin kuvittelevat tekevänsäkin.

 

Ja sitten vielä: uskonto ja moraali ovat kaksi ihan eri asiaa. Uskonto ja hyvät tavat ovat kaksi ihan eri asiaa. Vaikka tarina kertookin Jeesuksen olleen varsin viisas mies, jolla oli kannatettavia ajatuksia, kyllä ne samat arvot ja ajatukset ja ihanteet olisivat olemassa ilman Jeesustakin, ja ovat vahvasti läsnä sekä muissakin uskonnoissa että ihan ateistienkin elämässä. Itse asiassa, valitettavan usein huomaa Jeesuksen oppien unohtuneen monilta ihan uskovaisiksi kristityiksi itseään mainostavilta ihmisiltä. Aika herkästi ovat mm. tuomitsemassa muita, ahneuttakin olen ollut havaitsevinani, aviollista uskottomuutta yms. Eli ei se uskonto tee ihmisestä yhtään sen parempaa, ylevämpää ja jalompaa, moraalisesti korkeampaa yksilöä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

:girl_in_love: Mitä mahtavia kommentteja!

 

Teidän kanssa on niin kiva keskustella, olette kahdessa viimeisessä viestissä viitanneet laiskuuteen, ylimielisyyteen, itsepäisyyteen, aivopesuun - ihania ihmisiä täällä! :girl_haha::dash2:

 

Sitten vielä sanotaan, että uskoto ja hyvät tavat ovat kaksi ihan eri asiaa. Minä osaan molemmat ;)

Edited by Hubbis

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos ei kestä erilaisia näkymyksiä ja sitä, että kaikki eivät ehkä jaa samaa käsitystä että Jeesus on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua, niin lämpimästi suosittelen tätä keskustelua:

http://www.vauva.info/foorumi/index.php?/topic/6088-kristillinen-kasvatus/

 

Siellä on kanssasi samanhenkistä porukkaa, joka ei kyseenalaista sitä miksi pienten lasten uskonnonvapautta pitäisi/voisi loukata vain sillä perusteella että joidenkin vanhemmat maksaa kirkollisveroa mutta haluavat jonkun toisen instanssin hoitavan uskontokasvatuksen puolestaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni hyvien tapojen mukaista ja toisia ihmisiä kunnioittavaa ei ole sen asian sivuuttaminen, että yhden uskonnon nostaminen erityisasemaan julkisissa palveluissa tuntuu joistakin loukkaavalta ja eriarvoistavalta.

Edited by johannem

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun nähdäkseni lähes kaikki uskonnot ovat ylipäätään nykyaikana olemassa juuri siksi, että niitä tunnustavat aikuiset hyödyntävät jälkikasvunsa ns. lapsenuskoa. Kun lapsi on vastaanottavaisessa, luottavaisessa ja "viattomassa" tilassa, hänelle on helppoa välittää oma maailmankatsomus ja omat uskomukset totuuksina. Jos ne limittyvät osaksi niin aikaista varhaislapsuutta, ettei siltä ajalta ole edes tietoisia muistoja vanhempana, niin totta kai kyseisen uskonnon harjoittaminen myöhemmin elämässä tuntuu luontevalta ja turvalliselta, kun "näin on aina ollut".

 

Jos kaikissa uskontokunnissa odotettaisiin, että lapsi pystyy kriittiseen ajatteluun ja kyseenalaistamiseen ennen kuin hänet johdatetaan uskon pariin, huomattavan suuri joukko ei tuntisi asiaa omakseen ja näin uskontojen kannattajaluvut romahtaisivat. Uskontoihin pitäisi raivokkaasti käännyttää yhä uudelleen ja uudelleen, mikä olisi nykyaikana paljon vaikeampaa kuin keskiajalla, ihan yleisten ihmisoikeuksienkin vuoksi. Uskontojen säilymiselle on siis elintärkeää, että vanhemmat kasvattavat lapsensa uskoon nimenomaan ennen kuin lapsi osaa sanoa vastaan ja kyseenalaistaa asioita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi tietysti olla tosiuskovaiselle vanhemmalle äärimmäisen vaikeaa olla tuputtamatta omaa uskoaan lapselleen, jos oma usko jo edellyttää sitä kastamista ja uskomista tienä pelastukseen, ja vaihtoehtona olisi sitten kadotus ja helvetti, omalle lapselle. Mutta antaisitte lasten olla lapsia ja käsitellä uskonasioita sitten myöhemmin. Vanhemmat saavat ihan oman vilpittömän uskonsa vuoksi usein myös paljon pahaa aikaan, niin hyvää kuin kuvittelevat tekevänsäkin.

Nyt kärjistän, mutta mulle tulee mieleen tästä lähinnä joku totalitaarinen yhteisö tai kibbutsit tms. missä poliittinen ja edistyksellinen eliitti tietää, miten perheiden pitää kasvattaa lapsensa. Että vanhemmat on hyvät vaan ja pitää suunsa kiinni omista vakaumuksistaan. Ei niistä tarvitse lapsille kertoa kun valtio kasvattaa kuitenkin oikeammin. Sitä paitsi miksi lapsen pitäisi tietää vanhempansa uskonnollinen tai poliittinen tai mikään muukaan näkemys, kun asiasta voi olla hiljaakin! Yhtä lailla lapsille kannattaa olla kertomatta mitään homoseksuaalisuudesta, koska ei se voi sitä vielä käsittää syvällisesti ennen puberteettia kuitenkaan. Lapset saa olla lapsia ympäristössä, jossa ei tuoda esiin mitään, josta aikuisilla saattaa olla erilaisia näkemyksiä.

 

Kuvittelen itseni nyt vaikka johonkin äärikristittyyn (mitä se nyt sitten olisikaan) pieneen yhteisöön, jossa yhteiskunta saarnaa viimeisestä tuomiosta keskeytymättä radion välityksellä ja pidättää ihmisiä, joilla on keinokuituvaatteita puhtaiden puuvillojen seassa (tjsp, kärjistys). Ahdistuisin ihan käsittämättömästi, jos en jotenkin uskaltaisikaan lapselle kertoa, että toiset, mm. minä, olen muuten eri mieltä näistä asioista. Vaikka ehkä miettisinkin aamulla radiota kuunnellessani, että ehkä mä oonkin väärässä, kun muilla sujuu näin sulavasti tää helvetin välttely, ja lapselle ois varmaan helpompaa olla miettimättä onko äiti oikeessa vai tarhatäti ja joutuukohan jompikumpi helvettiin.

 

Minusta olisi kaikin puolin kivempaa jos pystyttäisiin hyväksymään se, että on erilaisia katsomuksia, ja vanhempien katsomukset vaikuttavat lapseen ihan missä asiassa vaan, olipa sitten vaikka kyse parhaasta automerkistä tai lempijuustosta. Ei tarvitsisi jotain juustoneutraalia kasvatusta järjestää koteihinkin, ettei juustoneutraalissa päiväkodissa tulisi ikinä esille, että Jessica syö hollantilaista goudaa vaikka Perttulin perhe käyttää Oltermannia ja Jaanan kotona ei laiteta voita eikä juustoa. "Juustoneutraali" päiväkoti sinänsä on minusta hyvä tapa hoitaa asia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Harmi jos olette kokeneet, että minä olen epäkunnioittava teidän näkemyksiänne kohtaan.

Kun aloin lukea tätä viestiketjua, olin iloinen siitä, että aiheesta - ainakin siellä ketjun alkupuolella - oli pystytty keskustelemaan hyvässä hengessä.

Kestän kyllä erilaisia näkemyksiä ja ajattelin, että voisin kertoa täällä yleisesti myös meidän perheen näkemyksen, mutta se tuntuikin saavan aikamoisen vastareaktion aikaan. Pyrin kyllä kirjoittamaan sen ystävällisesti ja ketään loukkaamatta.

Jos tämän ketjun tarkoitus oli ainoastaan perustella, miksi uskonasioista ei missään nimessä pitäisi puhua lapsille, olen ymmärtänyt koko viestiketjun pointin väärin. Ilmeisesti sitten niin kun tämän kaltaiset näkemykset toivotaan kirjoitettavan toisaalle...

 

Meidän lähtökohtamme tähän keskusteluun ovat niin erilaiset, että siksi varmasti toistemme näkemysten ymmärtäminen voi tuntua vaikealta.

Uskonnon harjoittaminen kuulostaa minun korviini tylsältä sanalta, sellaiselta, että lauletaan väkipakolla virsiä ja sanotaan yhteen ääneen ulkoaopeteltuja rukouksia. Tuskinpa sellainen uskonto jaksaisi kovin pitkälle elämässä kantaa. Onneksi kyse on paljon enemmästäkin. Ei siitä, mitä jossakin vain opetetaan ja mitä voi kirjasta lukea, vaan kokemus siitä, että tuntee Pyhän Hengen läsnäoloa, saa elämässään nähdä Jumalan tekemiä ihmeitä jne. Sellaiset asiat kantavat varmasti paljon pidemmälle.

 

Se muuten juolahti vielä mieleeni, että lapsethan toimivat joka tapauksessa tarhassa pienryhmissä. Osastot jaetaan muutamiin pienryhmiin, ainakin toivottavasti! Ettei tartte kaikkien yhteen ääneen niitä viikonpäiviä opetella. Eli tarhantädit varmasti joka tapauksessa järjestävät eri ryhmille vähän erilaista toimintaa. Ihan vain käytännön kannalta tätä mietin - en nyt siis yritä tässä tuputtaa yhtään mitään ;) Jotkut menevät MiniKinoon, mutta toinen pienryhmä jää päiväkodille tms. Tällaisia tilanteita on päiväkodila varmasti usein muutenkin, en usko että kirkkoon meno olisi sen kummempi operaatio päiväkodin henkilökunnalle. Eli ehkä se, että osa lapsista kävisi vaikkapa arkipyhäkoulussa ja osa tekisi jotakin muuta, ei ole niin dramaattisen kamalaa kuin miltä se ensiksi saattaa kuulostaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta Hubbis olet kyllä keskustellut ihan asiallisesti. Täällä oli kuitenkin jo keskusteltu niin monta sivua siitä, mitä ongelmia se seurakunnan tuominen päivähoidon yhteyteen voisi aiheuttaa, että asia varmaan tuntui jo käsitellyltä ja sait aika suoraa puhetta vastaukseksi.

 

Se muuten juolahti vielä mieleeni, että lapsethan toimivat joka tapauksessa tarhassa pienryhmissä. Osastot jaetaan muutamiin pienryhmiin, ainakin toivottavasti! Ettei tartte kaikkien yhteen ääneen niitä viikonpäiviä opetella. Eli tarhantädit varmasti joka tapauksessa järjestävät eri ryhmille vähän erilaista toimintaa. Ihan vain käytännön kannalta tätä mietin - en nyt siis yritä tässä tuputtaa yhtään mitään ;) Jotkut menevät MiniKinoon, mutta toinen pienryhmä jää päiväkodille tms. Tällaisia tilanteita on päiväkodila varmasti usein muutenkin, en usko että kirkkoon meno olisi sen kummempi operaatio päiväkodin henkilökunnalle. Eli ehkä se, että osa lapsista kävisi vaikkapa arkipyhäkoulussa ja osa tekisi jotakin muuta, ei ole niin dramaattisen kamalaa kuin miltä se ensiksi saattaa kuulostaa.

Ajattelitko, että lapset olisi sitten jatkuvasti jaettu hengelliseen toimintaan osallistuviin ja osallistumattomiin? Jos sitä pyhäkouluakin on vaikkapa monta kertaa viikossa, ne osallistumattomat lapset tekevät kyllä paljon erilaisia asioita hengellisiin verrattuna. Minusta tässä on vaan ylipäätään lähellä se ongelma, että en haluaisi erotella pieniä lapsia eri porukoihin sen perusteella, mihin he tai heidän vanhempansa uskovat. Olisi mukavampaa, että kaikenlaisista taustoista tulevat tutustuisivat kaikkiin, eikä niin, että Saara ei koskaan voi leikkiä Minnin kanssa poneilla, koska ponileikki on pyhäkoulun kanssa päällekkäin... avaa vaan tuota ideaa lisää, jos viitsit, ehkä sinulla oli joku erilainen ajatus kuin miten minä sen tulkitsin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ei ei, ei montaa kertaa viikossa, ehkä pari kertaa pyhäkoulua kauden aikana olisi aika mukava höystö tarhan arkeen. Vaihtelua. Se saattaisi parhaimmillaan olla hengähdyhetki myös niille hoitajille, joiden kanssa lapset menevät arkipyhäkouluun. Samoin kuin koulujen aamunavaukset voisivat olla opettajille, mikäli ne olisivat laadukkaita aamunavauksia ;)

 

Ja kiitos marsa, että kirjoitit niin kivasti <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen täysin samas mieltä siinä että segregaatio eri ryhmiin ei ole hyvä ajatus. Siinä se me vs. muut - ajattelu vielä korostuisi ja suvaitsevaisuus ja ymmärrys toisia maailmankatsomuksia klhtaan tuskin lisääntyisi. Tämänkin ketjun perusteella kun ihan oikeasti näyttää olevan ihmisiä jotka uskovat moraalin, toisten huomioonottamisen jne. olevan jotenkin vain tai erityisesti kristinuskon ja kristittyjen arvomaailman mukaista, mikä on mielestäni melko huolestuttavaa. Tästä näkökulmasta ei olisi huono ajatus kaikille yhteisen et- tms. opetuksen järjestämisestä jossa käsiteltäisiin vaikkapa sitä kuinka yleisinhimilliset arvot näkyvät eri uskonnoissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hubbis on toki ollut aivan asiallinen. Toisaalta tylsää tulla kertomaan ketjuun, jossa on sivutolkulla perusteltu ja analysoitu syitä jättää kirkko ja uskontokasvatus pois päiväkodista, kuinka hyvä ja kätevä juttu se on niille joille se sopii. :girl_sigh: Uskonto kuuluu mielestäni nimenomaan kotikasvatukseen ja viralliset, kunnalliset/valtiolliset instanssit on hyvä jättää siitä pois - lukuun ottamatta neutraalia uskontojen esittelyä, mitä jumalanpalvelukset ja pyhäkoulu eivät ole.

 

Hui miten oli pitkä viestiketju, ihan kaikkea en jaksanut lukea, joten tässä viestissä voipi nyt olla jo samaa settiä kuin teidän aiemmin kirjoittamissanne, mutta pakko minunkin on jotakin sanoa!

 

Kirkollisverosta jupistaan paljon Suomessa ja jotkut kai kokevat etteivät saa rahalleen vastinetta. Eikö esimerkiksi se, että seurakunnan työntekijä menee päiväkoteihin ja kouluihin - sinne missä joka tapauksessa on suuri joukku seurakuntalaisia läsnä - tapaamaan lapsia, opettamaan ja järjestämään jotakin kivaa puuhaa siinä sivussa, ole näiden kirkollisveroa maksavien perheiden palvelemista parhaimmillaan? Ei tartte edes erikseen lähteä lasta viemään mihinkään pyhäkouluun kun sama voidaan hoitaa kätevästi tarhapäivän aikana?

 

Minun lapset on kastettu. Se on jotakin niin hyvää, että en ikinä haluaisi jättää lastani sitä vaille. Kun lapseni on sairaana, hän pyytää minua rukoilemaan puolestaan. Olemme esimerkiksi saaneet todistaa, miten tuskallisen kutittava ja inhottava vesirokko helpottui rukouksen avulla, monet vaivat ovat parantuneet. Meille tämä on ihan totta, eikä vain joku kirkon tai seurakunnan näkemys, joka olisi yksi monista. Lapset tietävät, että me vanhemmat uskomme Taivaan Iskään, he rukoilevat myös itse ääneen omia asioitaan ja sanovat rakastavansa Jeesusta, enkä minä todellakaan ole käskenyt heidän niin sanoa. Kaikki tämä tuntuu minusta niin hyvältä <3 Ja näenhän toki, että heistä myös :) Toinen lapsistani tykkää käydä kirkossa, toinen ei. Kumpaakaan sinne ei pakoteta. Jos kirkossa sitten ovatkin käymässä, he haluavat osallistua ehtoolliselle, enkä minä ole sitä kieltänyt. Jolleivät itse sitä olisi toivoneet, en varmasti olisi tyrkyttänyt.

 

Minun sydämeeni sattuu, kun kerron lapsille, että vaikkapa joku läheisemme ei usko Jeesukseen. Kerron, että kaikki eivät vain usko Hänen olevan totta. Se sattuu, koska minulle usko vaan on niin parhautta <3 Totta kai haluaisin, että rakkaat ihmiset pääsisivät siitä osallisiksi.

 

 

Lyhensin vähän alkuperäistä tekstiäsi, mutta tuossa on toki muutama asia jonka voi kokea ahdistavana. Kuten että kaste on jotain niin hyvää, että et haluasi jättää lastasi sitä vaille, tai kuinka pahoilla mielin kerrot lapselle ettei joku läheinen usko Jeesukseen.

Onko 3-vuotiaalle relevantti tieto, mihin setä tai täti uskoo? Valitettavasti myöskään et anna sellaista kuvaa, että lapselle jäisi vaihtoehtoa muodostaa oma suhteensa ja käsityksensä (mutta tämä on kotikasvatuksen tehtävä; kasvattaa lapsi kodin tavoihin ja uskomuksiin, mutta väittäisin että uskontoneutraali kasvatus on yleissivistävämpi sekä lapsen omalle ajattelulle armollisempi) uskonnosta, jumalista ja perheen käytännöistä. Vaikka et ole käskenyt lasten julistaa rakkauttaan Jeesusta kohtaan, niin tuskin tämä tulee lapsen selkäytimestä; en ainakaan tunne yhtään ateistiperheen lasta, joka olisi luonnostaa puhjennut kristilliseen ylistykseen ihan tuosta vain. Vanhempien vaikutus on melkoisen suuri, ja siksi olen itse tyytyväinen meidän kasvatusratkaisuun kertoa lapselle että tarharyhmän Emma uskoo siihen ja Yusuf tuohon ja me kunnioitetaan sitä, emme tiedä mikä on totta ja siksi kyse on uskosta, ja jos lapsi kokee joskus sydämessään että Emman uskonto on hänen juttunsa niin hieno homma. Koti totta kai siirtää arvomaailmansa, perinteensä ja myös uskontonsa, mutta toivoisin myös vahvasti kristillisissä kodeissa esitettävän kritiikkiä ja sen sijaan, että harmiteltaisiin kun joku "ei usko Hänen olevan totta" kerrottaisiin että kyse on sydämen asiasta, ja te uskotte Häneen ja monet muut eivät tai uskovat johonkin toiseen, sen sijaan että jo valmiiksi surtaisiin uskonnottomien sukulaisten joutuvan kadotukseen ja sitä rataa.

 

Muoks. Meillä ei siis vielä ole uskontokeskustelut ajankohtaisia, sillä esikoista kiinnostaa enemmän eläimet, pikkuautot ja muu kuin miettiä miksi toisella on huivi ja toinen rukoilee ruoan aluksi - lapsella on ihanan yksinkertainen suhtautuminen erilaisuuteen. Mutta tulevaisuudessa eri uskonnoista ja siitä, miksi joku uskoo ja joku ei, tullaan keskustelemaan siihen tyyliin, että ihmiset ovat erilaisia, kaikkia on kunnioitettava, meidän perhe on enemmän tiedepainotteinen mutta emme tiedä absoluuttista totuutta, joten joudumme luottamaan sydämeemme ja omiin tunteisiin tässä asiassa.

Edited by Armis

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta kuten sanoin pienryhmissähän lapset toimivat joka tapauksessa. Joskus saattaisi olla erilaisia pienryhmiä, sellaisia jotka menevät johonkin jumikseen vaikkapa. Sehän olisi hyvin satunnaista, eivätkä lapset joka päivä olisi niissä kyseisissä ryhmissä.

 

Olen yrittänyt miettiä tätä vaikkapa siitä näkökulmasta itse, että jos päiväkodilla järjestettäisiin vaikkapa Halloween-bileet, jotka ovat minusta ihan höpönkukkua. Jos en haluaisi lapseni osallistuvan sellaiseen, miten toimisimme ja miltä se meistä tuntuisi. Jos hän olisi ainoa, joka ei osallistu, miettisimme varmaankin yhdessä hoitajien kanssa, mitä lapseni voisi tehdä sillä aikaa - aiheuttaisiko se jotakin harmia henkilökunnalle jne. Jos lapsia, jotka eivät osallistu, olisi useita, heille varmaankin keksittäisiin yhdessä jotakin hauskaa. Vaikkapa leffan katselua ja herkuttelua, mikä tuntuisi myös kivalla tavalla vähän erityiseltä tarhapäivältä. Vai antaisinko hänen sittenkin osallistua ja selittäisin kotona lapselle, että äidin mielestä se halloween on hömppää, joka ei oikein kuulu Suomeen. Tämä nyt vaan oli ajankohtainen esimerkki, ei kovin syvällinen sellainen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oi, armis ehti väliin! En ehdi nyt vielä vastata sinulle, mutta palaan asiaan illalla. Nyt yritän tehdä hetken töitä ennen kotiinlähtöä! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halloween-juhlat nyt eivät ole vaan tunnustuksellisia. Siellä ei kiitetä kurpitsaa, ylistetä lepakoita tai esitetä totena tarinaa, jota osa maailmasta pitää satuna, osa elämänsä kulmakivenä. :girl_sigh: Meillä lapsi saa osallistua esim. pääsiäisenä askarteluun, vaikka kyseessä on kristillinen juhla, koska puput, munat ja tiput eivät ole järin uskonnollisia hahmoja. Lapsi voi myös joulun alla laulaa joululauluja, joissa puhutaan enkeleistä, ja jopa piirrellä sellaisia, mutta en halua että hän menee tilaisuuteen tai tapahtumaan, jossa kirkon ihmiset kertovat Jumalasta, uskonnosta tai Jeesuksesta. Jos tarhantädit pitävät yleissivistävän uskontohetken (mitä ei 2-3-vuotiaat mielestäni vielä tarvitse) jossa kerrotaan eri uskonnoista ja niiden tavoista ja perinteistä niin lapsi saa siihen osallistua, mutta pidän tarpeettomana että uskontokasvatusta suoritettaisiin tarhassa. Jos kristityt lapset haluavat lukea ruokarukouksen ja joku tarhantäti sen heidän kanssaan tehdä niin siitä vaan, mutta miksi, oi miksi, koko ryhmän se olisi luettava, tai kaikkien ohjaajien siihen osallistuttava?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^täysin samaa mieltä armiksen kanssa. Pointti on juuri siinä että halloweenin vietto ei ole mikään uskonnollisen statuksen juhla eikä siten verrattavissa uskonnonharjouttamiseen. Siinä on ihan valtava periaatteellinen ero. Toki jos se nyt kauheasti häiritsee, voisi vabhempi kieltää lastaan osallistumasta siihen.

 

Täsmennän vielä että tarkoitin tuolla yleisellä et-opetuksella kouluikäisiä, en päiväkoteja. Pienille lapsille voisi päiväkodissa opettaa ihan näitä yleisiä ihmisenä olemisen taitoja kuten toisten huomioimista jne. ilman mitään uskonnollisia sävytteitä. Näin varmasti ja toivottavasti kyllä päivähoidossa yleisesti ottaen tehdäänkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei tietenkään halloween ole mikään uskonnollinen juttu, se nyt vain ajankohtaisuutensa vuoksi pompsahti ekana mieleeni kun yritin funtsia, miltä tuntuisi jos lapsi ei osallistuisi tarhassa johonkin, mihin muut osallistuvat. :) Kuten sanoinkin, siinä ei ollut mitään sen syvällisempää ajatusta.

 

Voi että, älkää ahistuko viestistäni <3 Tuntuu vähän tyhmältä nyt ruveta ruotimaan tuota omaa viestiä, mutta vastaan kuitenkin niihin kohtiin vielä, joita armis otit esille.

 

tylsää tulla kertomaan ketjuun, jossa on sivutolkulla perusteltu ja analysoitu syitä jättää kirkko ja uskontokasvatus pois päiväkodista, kuinka hyvä ja kätevä juttu se on niille joille se sopii. :girl_sigh:

Sorppa! Olis pitänyt lukea tarkemmin, mitä kaikkea täällä olikaan jo keskusteltu tai jopa kiistelty.

tuossa on toki muutama asia jonka voi kokea ahdistavana. Kuten että kaste on jotain niin hyvää, että et haluasi jättää lastasi sitä vaille, tai kuinka pahoilla mielin kerrot lapselle ettei joku läheinen usko Jeesukseen. Onko 3-vuotiaalle relevantti tieto, mihin setä tai täti uskoo?

Mulle tulee siitä kasteesta jotenkin sellanen fiilis, että nyt mun lapsi on myös sen Taivaan Iskän lapsi, Pyhä Henki putkahtaa sinne sydämeen ja hän on paremmissa käsissä kuin näissä minun kätösissäni. Tiäkkö sellanen fiilis, että vaikka musta ittestä tulis ihan paska mutsi, niin kasteessa mun vauva saa lahjakseen jotaki ihanaa ja hyvää ja makiaa, jonka hän voi elämässään ottaa myöhemmin käyttöön, kun siltä tuntuu. Uskon, että se kasteessa saatu siunaus kantaa läpi elämän. Täällä kun on ollut puhetta siitä, että lapset vähän niinku kasvatetaan uskoon, mutta minä taas en ajattele sen olevan edes mahdollista. Jokaisen on tehtävä oma ratkaisu omassa sydämessään. Lapsenusko on kaunis ja suloinen asia mielestäni, mutta tiedän lasteni joskus kritisoivan kaikkea sitä, mitä kotona tehtiin, kapinoivan sitä vastaan. Otan kuitenkin sen riskin. Hänelle ei lopulta nimenomaan jääkään mitään muuta kuin se vaihtoehto, että itse on tehtävä oma ratkaisu ja pohtia tämä kuvio. Mutta nyt kun lapset ovat pieniä, haluan opettaa heille elämästä kaiken, mikä minun mielestäni on tärkeää. Tiedän, ettei se riitä, uskoa ei vain voi kaataa toisen päälle ja ajatella, että nonni, nyt toiki on uskis.

 

En tarkoittanut tuota kasteesta kirjoittamaani niin, että jos joku muu ei kasta lastaan, niin voi voi raukkaa, onpa kamalaa. Mutta omilleni se tuntui juurikin ainoalta oikealta vaihtoehdolta, parhaalta mitä minä voin heille tehdä.

 

Ja voi ei, tuosta mitä kirjoitin liittyen erääseen rakkaaseen ystäväämme ja siihen, että kerroin lapsille ettei hän usko Jeesukseen. Noh, tätä täytyy kai avata vähän enemmän, ettei jää vääriä käsityksiä. Mutta meillä on siis hyvin läheinen ystävä, joka on vannoutunut ateisti. Keskustelemme paljon uskonasioista hänen kanssaan ja lapsetkin ovat voineet niistä jotakin kuulla ja jäädä ihmettelemään, esikoista ihmetyttää miksi emme pääse noiden ystävien häihin tai mennäänkö heidän vauvan ristiäisiin. Johonkin tällaisiin juttuihin liittyen varmaan joskus keskustelimme esikoiseni kanssa. Kipu, jota tunnen kun kerron hänestä liittyy paljoon muuhunkin kuin vain siihen ettei hän usko, tiedätkö kun toisella rakkaalla on ollut todella vaikeata ja itse ajattelee, että voi kunpa hän saisi tuntea Iskän rakkautta ja hoksaisipa hän rukoilla <3 Sellaisia rakkauden ja myötätunnon ajatuksia läheistä ystävää kohtaan. Ja kun sitten kertoo lapselle, että ei, hän ei usko Jeesukseen, niin kaikki tämä yhdessä saa sydämeni kipuilemaan. En ajattele, että hän joutuu helvettiin.

Olemme kyllä keskustelleet lapsen kanssa aiheesta neutraalimmallakin tasolla: kaikki eivät usko Jeesukseen, eikä se aiheuta minussa niin suurta tuskaa :)

 

en ainakaan tunne yhtään ateistiperheen lasta, joka olisi luonnostaa puhjennut kristilliseen ylistykseen ihan tuosta vain.

En tosiaan minäkään :D Kuvailemani tilanne kyllä vaatii sen, että tuntee Jessen ihan henk.koht :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

esikoista ihmetyttää miksi emme pääse noiden ystävien häihin

 

Pakko huomauttaa, että ystävänne voi mennä naimisiin vaikka ei usko tai kuulu kirkkoon. Häissä on myös laillinen puoli ja siviilivihkimiset voivat olla hyvin kirkkomaisia musiikkeineen yms. Naikkareiden puolella kerrrotaan, miten vanhoilta mummoilta on voinut mennä täysin ohi se, että kyseessä onkin siviilivihkiminen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ihan hyvä huomio, itse en kuulu kirkkoon mutta olen kyllä ystävieni kirkollisiin häihin ja ristiäisiin osallistunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now