Edelia

Odotusajan mieliteot

1003 posts in this topic

Mä söin alkuraskaudessa ihan hillittömiä määriä greippiä. Se auttoi kuvotukseen. Muita erityisiä raskausajan ruokahimoja ei ole ollut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on molemmissa raskauksissa tehnyt mahdottomasti mieli perunasalaattia ja italiansalaattia. Ensimmäisessä raskaudessa söin niitä monta purkkia viikossa suoraan purkista ja leivän päällä, kunnes huomasin, että salaattien sisältämät suolakurkut oli makeutettu sakariinilla. Siihen loppui niiden syönti. Myöhemmin tajusin, ettei peruna-ja italiansalaattia varmaan olisi muutenkaan saanut syödä, kun niitä ei lämmitetä ja majoneesiakin niissä on. Varsinkin ensimmäisen raskauden alkupuolella en ollut oikein perillä siitä, mitä raskausaikana saa syödä ja mitä ei ja virheitä tuli tehtyä useaan otteeseen. Onneksi kuitenkin terve poika syntyi kaikesta huolimatta. Toisessa raskaudessa en ole noihin salaatteihin koskenut, vaikka jo niiden ajattelu saa veden kielelle...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tähän mennessä meillä himoittu:

- sitruunoita

- salmiakkia (aina mä sitä himoitsen)

- tomaattia, kurkkua ja raejuustoa sekaisin

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jääkylmä maito ja vesi on ihanaa :) Muihin juomiin lisään mielelläni jääpaloja.

 

Sama täällä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hedelmät, joita voisin syödä pelkästään ja paljon. Ylipäätään suolainen makean sijaan, suklaa on ihan out. Lämmintä ruokaa yritän syödä kerran päivässä, mutta mieluummin söisin vaan noita hedelmiä tai salaatteja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hedelmät, salaatit tai ylipäätään kaikki "raikas" ruoka uppoaa. Eilenkin kaupassa olisin halunnut ostaa hedelmäosastolta vähän kaikkea, vaikka ollaan lähdössä viikonlopuksi reissuun eikä niitä olisi kuitenkaan ehtinyt syödä :D. Mies taas on ihan kummissaan kun olen jo useamman kerran kieltäytynyt suklaasta. Ei vaan tee mieli.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaikki raikkaat hedelmät (mansikat, kiivit, appelsiinit) ja toisaalta suolaiset ja rasvaiset ruoat. Pizzaa.... mmm... Makea taas ei juurikaan maistu. Mutta mihinkään ihmeellisiin yhdistelmiin ei oo vielä tullut himo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sipsejä menisi ihan pohjattomasti. Muutenkin rasvainen ja suolainen maistuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hedelmät, marjat ja vihannekset, maustamaton jogurtti ja karpalomehu :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilen tuli ehkä ekaa kertaa outo mieliteko, nimittäin raejuusto suoraan purkista. :girl_impossible:

Onneksi se on melko terveellistä: rasvatonta ja proteiinipitoista, ja kalkkiakin on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun ällöttävä olo loppui 12. viikon jälkeen, mulle on maistunut parhaiten

- mansikat

- kiivit

- vesimeloni

- banaanijogurtti

- ruisleipä & juusto

- ajoittain pussipastat, vaikka ne on täynnä lisäaineita :blush:

 

...Mutta ei mitään kovin kummallisia mielitekoja.

 

Eilen tuli ehkä ekaa kertaa outo mieliteko, nimittäin raejuusto suoraan purkista. :girl_impossible:

Onneksi se on melko terveellistä: rasvatonta ja proteiinipitoista, ja kalkkiakin on.

 

Tässä näkee miten eri asiat on eri ihmisille outoja mielitekoja. :P Mä syön usein ihan normaalisti (siis ei vain raskaana ollessa) raejuustoa nimenomaan suoraan purkista, musta se vaan on parasta niin. En tykkää raejuustosta mihinkään sekoitettuna vaan sellaisenaan. Taidan olla vaan perusouto. B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt ihan alkuraskaudessa lähinnä jätskiä tekee mieli paljon. Niin kyllä normaalistikin helteellä ja kesällä. Muuten ei oo tähän mennessä mitään mielitekoja ilmaantunut. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viimeiset pari viikkoa olen syönyt litrakaupalla herneitä! Niitä menis varmaan 3 litraa päivässä.

 

Uusi ihastus on smoothie, kun löysin pakastealtaasta Rainbow'n valmiin smoothiehedelmä/marjapussin:

Rainbow pakaste

 

Muuten ei oikeastaan koko raskauden aikana ole ollut outoja mielitekoja. Makeanhimo on kamala eli joka päivä tulee syötyä makeaa.. :girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaikki suolainen vs. tarkoitan tätä sillä, että normaalisti olen aika kova syömään karkkia ja kaikkea makeaa, mutta nyt tuntuu, että jopa jogurtin syöminen vähän ällöttää ja elimistä kaipaisi ennemmin suolaista evästä. Ihme reaktio, mutta toisaalta ihan hyvä, että elimistö puhdistautuu liiasta sokerista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Namit maistuu, paitsi erityisesti tumma suklaa ei. Juustonaksuista suorastaan haaveilen, samoin fajitaksia tekisi mieli vaikka joka päivä. Onneksi jotain terveellistäkin tekee mieli eli hedelmiä, marjoja ja salaatteja.

 

Noloin mieliteko on tällä hetkellä ABC huoltsikkaravintoloiden tarjoilema Grillimestarin härkä...Näin sen mainoksen kerran tienvarressa ja mieliteko on ollut siitä saakka :rolleyes: . Olen kuitenkin pitänyt itseni kurissa ja jättänyt ABC -ruokailut väliin. Todennäköisesti annos tuottaisi pahan pettymyksen ja ehkä jäisi syömättäkin, normaalisti nimittäin en tuota söisi kuin suurimmassa nälänhädässä. Joka tapauksessa mun mies vitsailee tuosta annoksesta jatkuvasti ja mua nolottaa :blush:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen aikaan teki mieli kaikkea terveellistä (hedelmiä, kasviksia). Nyt tän toisen aikana mä himoitsen jatkuvasti kaikkea lihaisaa, rasvaista ja suolaista. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaikki mausteiset ruoat! :P

 

Suolainen maistuu myös, samoin salmiakki... lipsrsealed.gif (Onneksi verenpaineet sallii vielä ainakin tuon salmiakin!)

 

Välillä tulee ihan ihme hetkiä, kun on "pakko saada jotain tiettyä just nyt heti". Nyt esimerkiksi näen haaveunia tuoreista vastaleivotuista sämpylöistä ja mansikkapirtelöstä. grin.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Roskaruoka himottaa :D Hampurilaiset, ranskalaiset, pizzat, kaikki menee (tai menis jo antais himolle vallan) :D Oon vaan koittanu yrittää unohtaa kaikki nuo ja syönyt terveellisesti, silloin tällöin tosin tulee repsahduksia. Ja samoin kun jollain edellisellä kirjottajalla, mulla tuli kanssa hirmuinen sisustamisinto :D Olkkarin kalusto sohvaa lukuunottamatta meni yhdestä päähänpistosta uusiks, oli siinä miehellä sulattelemista kun kiikutin laskun ja uudet roinat kotiin huonekaluliikkeestä :grin: :grin: Vielä pitäis verhot uusia.. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle maistuu kaikki hedelmät ja raikkaat salaatit parhaiten. Muutamana iltana on kuitenkin ollut pakko saada 3 keitettyä nakkia. Myös kylmä kaakao maistuu. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta tuntuu, että tässä raskaudessa himot on ihan älyttömiä. Milloin mitäkin tekee mieli ja useimmiten mieliteon käynnistää jonkin ruuan näkeminen. Facebookissa ihmiset jakavat usein, mitä ruokaa aikovat laittaa ja useammin kuin kerran on sieltä tullut poimittua omallekin listalle ruokia. Salmiakki on selvästi ollut suurin himo tässä raskaudessa ja sitä olenkin nyt alkuun vielä surutta syönyt - matala verenpaine on pysynyt helteilläkin kohtalaisen hyvänä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

viinirypäleet on kyllä niin hyviä, että niitä voisin syödä kilokaupalla. ja niitä kun laittaa turkkilaisen jogurtin seuraksi, niin muuta en oikein kaipaisikaan. :D vastapainona välillä tekee mieli salmiakkia. en ole koskaan ollut mikään salmiakin syöjä, ennemmin olen syönyt hedelmäkarkkeja ja suklaata, mutta nyt salmiakkia tekee välillä mieli tosi paljon. sen himon saan kyllä tyydytettyä jo muutamalla palalla, paljoa en tarvitse. ja onneksi mulla on verenpaine niin matala, että ei tarvi sitä miettiä salmiakkia syödessä. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle on tullut keskiraskauden tienoolla himo ihaniin, mehukkaisiin, makeisiin, aromaattisiin, jääkaappikylmiin, "syöntikypsänä" myytäviin (vaikka joskus täytyykin kotona vähän lisäkypsyttää) mangoihin. Juuri tuossa taas yhden kiskaisin... :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielitekoni on toistaiseksi kohdistunut vain aasialaiseen ruokaan. Mausteista ja tulista tänne siis, kiitos! Viime viikolla tehtiin aivan i-ha-naa vietnamilaista kalaa ja kung po-kanaa, jompaa kumpaa voisi taas vaikka viikonloppuna tehdä :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jätskiä tekee aivan älyttömästi mieli joka välissä kuten suolakeksejä ! Omnom. :P

 

muoks/ en osaa näköjään näin aamusestaan kirjottaakaan.

Edited by diamante

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now