Edelia

Alkuraskauden oireet

919 posts in this topic

Ennen plussausta oli rinnat arat sekä alamahaa juili reilun kahden viikon verran, niin kuin olisi kokoajan menkat ollu alkamassa. Plussasin eka kerran tasan sinä päivänä, kun menkkojen olisi pitänyt alkaa ja tuli todella haalea viiva, joten ajattelin, että testi oli negat. niin kuin monesti aiemminkin. Viikko siitä plussasinkin sitten kunnolla. Alkuraskaudesta oireita oli hajujen ja makujen voimistuminen, totaali väsymys aina rv 12 saakka, rintojen kasvu ja aristus sekä kohdun kasvamisesta johtuvat kivut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rinnat ja erityisesti nännit kipeytyivät todella kovasti. Ei pystynyt pariin viikkon nukkumaan mahallaan ja esim suihkussa sattui kun vesipisarat koski... :D

 

Vähän ennen kuukautisten oletettua alkamisaikaa alkoi kuukautiskivut ja vahvat kramppimaiset "puserrukset" alavatsassa.

 

Palelin ihan järkyttävästi, hampaat kalisi ja kädet tärräsi vaikka tein mitä jumppaa kauhean vaatekarroksen alla.

 

Pissalla piti käydä keskellä yötä ja pitää edelleen. Viimeksi näin oli lapsena.

 

Olen edelleen nyt viikolla 7 jokseenkin väsynyt, mutta pari viikkoa meni alussa niin, että menin vaan nukkumaan ilta kuudelta enkä tajunnut olevani väsyneempi kuin normaalisti.

 

Pahoinvointia ei ollut ihan aluksi lainkaan, alkoi vasta noin viikolla 6. En oksenna, mutta aamupalalle täytyy lähes juosta ettei paha olo yllätä. Samoin ennen lounasta napsin töissä keksejä pahoinvoinnin karkoitukseen.

 

Ai niin ja hauska lisä itselleni oli se kun sairastin pissatulehduksen ovulaation perään. Samoin on tehnyt äitini kun alkoi odottaa minua. :P Tosin eihän se pissatulehdus siis ihan jalat ristissä istumisesta tule... :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

odotettuna menkkojen alkamispäivänä vasta alkoi oireet, jotka kahdessa edellisessä kesken menneessä raskaudessa on ollut aikas paljon lievempiä. (toivottavasti tämä on hyvä merkki..) Äsken katoin, kun ikkunan ohi juoksi joku nainen ja otin vaistomaisesti rinnoista kiinni, ettei mua satu.. :rolleyes: Järkevää! Ihan tajuttoman kipeäksi tulee tämmöset pikkutissitkin. Autoa ajaessa meinaa laatta lentää, muutenkin tuntuu kuin ois pala kurkussa koko ajan. Kaikista pelottavinta on valkovuoto, jota tulee välillä silleen, että pitää juosta vessaan kattomaan alkoiko menkat. Sydän kurkussa mennään..b (Ehkä se onkin se mikä siellä tuntuu ;) )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä raskaus on aivan alussa, viikkoja noin 4+, mutta alavatsaa juilii. Tuntuu, että alavatsalla olisi hiekkapussi, se painaa ja välillä viilelteleekin jonnekin tuonne sivuille. Yöllä on pitänyt käydä vessassa, vaikka yleensä olen saanut yön nukuttua yhteen putkeen. Valkovuoto on lisääntynyt.

 

Paleluakin voi olla, mutta toisaalta palelen kyllä usein muutenkin. Plussauksen aikaan lämmöt olivat 37 kieppeillä, usein päällekin.

 

Ilmeisesti nämä vatsatuntemukset ovat normaaleja, siihen täytynee vain luottaa. En arvannut, että tässä vaihessa olo on hyvin hermostunut ja jännittynyt, jotenkin sitä vain ajatteli, että kun plussan saa niin kaikki on helppoa ja kivaa. Kuten edellinen kirjoittaja totesi, sydän kurkussa mennään. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kauheat palelluskohtaukset, aivastelu, arat tissit ja nyt reilun viikon jatkunut kuvotus. Nyt plussauksen jälkeen on alkanut tuntumaan pientä kiristystä alavatsassa, ikäänkuin joku vetäisi mahanahasta sisäänpäin narulla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Testaukseen aikaa vielä 5 päivää, mutta tiedän olevani raskaana tai sitten vakavasti sairaana....

 

Ihan hirveä yökötysolo, lähellä ettei tule oksennus. Hirveä heikotus, meinaan välillä pyörtyä vaikka istun! Kokoajan nälkä, pakko syödä tunnin välein jotain pientä, ettei pahempi ällötys, heikotus ja pyörrytys pahene. Maha murisee, vaikka olisin juuri tunti sitten syönyt ison määrän pastaa. Eilen ja toissapäivänä särki päätä, tänään ei onneksi. Mutta muuten olo on kuin olisi kuumeessa ja vatsataudissa, ilman kuumetta ja ripulia kuitenkaan.. Mahaa nippailee ja repii. Rintojakin nippailee. Väsyttää, niin, ettei silmät meinaa pysyä välillä auki. Itkeä tihrustelen joillekin ihan älyttömille asioille ja välillä ärsyttää tosi pahasti kaikki. Ikenet ihan sikakipeät. Tunnin välein pissahätä. Ja iltaisin palelee. Koitan keskittyä selviämään vaan pakollisista jutuista. Pahinta on tämä hirveä ällötys ja heikotus, ei pysty tekemään mitään!

 

Meneehän tää pahin olo ohi, tai ainakin vähän paranee? Mä oon jo ihan epätoivoinen. Huh!

Edited by Juulinen

Share this post


Link to post
Share on other sites

rv 5+3 ja aika vähäiset on oireet vielä. :) aamulla kun alotan työt (siivoan tällä hetkellä työkseni), niin heti iskee mahdoton hiki! ihan kuin olisi todella huono kunto tai jotain. Sitten on ikinälkä.. :lol: eli voisin syödä vaikka koko ajan. :) ja vessassa tietysti saa rampata.. mutta ei muuta vielä ole ilmaantunut..

Share this post


Link to post
Share on other sites

- palelua

- nännit arat iltaisin

- koko ajan nälkä

- hengästyn helposti

- välillä vähän epämääräisiä alavatsatuntemuksia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ensimmäisenä alkoi iho kukkimaan oikein kunnolla! Yleensä saattaa pari finniä tulla vähän ennen kuukautisia, mutta nyt iski uusi murrosikä todella pian ovulaation jälkeen ja jatkuu edelleen! :angry:

 

Tämän lisäksi alavatsaa nippaili oudosti hieman ovulaation jälkeen ovulaation tapaan, mutta eri puolelta ja ehkä vähän alempaa.. Alavatsakivut jatkuu myös edelleen, tosin erilaisina ja kovempina.

 

Paria päivää ennen plussaa rinnat alkoivat olla arat ja turvoksissa. Olin myös tavallista väsyneempi ja illalla väsyneenä teki pahaa. Pahaolo ei onneksi ole tullut tuosta pahemmaksi ja vain hetkittäin etoo, mutta rinnat on tällä hetkellä todella arat ja uusien liivien osto alkaa olla ajankohtaista! :lol:

 

Plussan jälkeen mies sanoi useampaan otteeseen iltaisin että ihan hehkun (siis kuuman tuntuinen) ja nyt pari ihmistä luullut että olen ruskettunut kun posket ilmeisesti hehkuu punaisina, sillä ruskettua en ole voinut.. :P

 

Lisäksi vaivaa jatkuva nälkä! Syön jo nyt ilmeisesti kahden edestä! ;) Viikkoja on ultran mukaan 6+4

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä raskaudessa:

Närästys alkoi rv3+0, mutta pistin pojan synttärijuhlien piikkiin, vaikka jatkui ja jatkui... Normaalisti minua ei ikinä närästä, mutta ekassa raskaudessa ihan kamalasti.

Pahoinvointi ja puistattavat vilunväristykset alkoi rv3+. Miehellä oli viikkoa edeltävästi ollut joku lievä mahatauti, joten meni sen piikkiin, vaikka ihmettelinkin kun poika pysyi terveenä. Menkat tuli ajallaan ja normaalisti (siksi epäilläänkin nyt kohdunulkoista), mutta pahoinvointi jatkui niin tein testin...

RV4 seutuvilla alkoi rintojen aristus.

 

Ällötystä on nyt ollut enemmän kuin esikoista odottaessa, toivottavasti en kärsi turhaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oireet ennen plussaa siis:

 

- oviksesta lähtien kipuili vasemmassa munasarjassa, loppua kohden myös muualla alavatsassa

- iho lämmin, palelin

- nenän tukkoisuus öisin

- kasvojen ja rinnanalueen iho näppylöillä

- todella kummalliset ja todentuntuiset unet

- särkykipuja reisissä (joku muukin oli jossain maininnut oireekseen...)

- DPO 9-10 kuvotus

- DPO 10 roskishaamu

- DPO 11 alkaen ikuinen nälkä!

- DPO 12 plussa

 

Muista oireista olen vielä autuaan tietämätön näin rv 3+6 ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oireet ennen plussaa:

 

- oviksesta lähtien kipuili oikeassa munasarjassa, plussaa kohden myös muualla alavatsassa

- plussaa kohden ja varsinkin jälkeen on alavatsalla ollut painontunnetta ja varsinkin iltaisin kunnon turvotusta

- nänneissä pisteli ihan samaan tapaan kun silloin kun maito nousee rintoihin joskus oviksen aikoihin tai vähän jälkeen

- rinnat oli muutenkin välillä ihan pikkuisen kipeät jo reilusti ennen plussaa ja vielä sen jälkeenkin vaihtelevasti

- huomasin nännien olevan ihmeen tummat noin viikkoa ennen plussaa (kun luin nännien tummumisen olleen täällä jonkun listalla) mutta en oo varma onks mulla ollu nännit pitkäänkin tuon väriset kun en oo ennen sellaiseen asiaan kiinnittänyt huomiota...

- nenän tukkoisuus varsinkin yöllä (aika normaalia mulle muutenkin kyllä)

- muutama aika voimakas uni (esiintyy muutenkin silloin tällöin)

- näppylöitä kasvoissa, varsinkin mulle epätyypilliset pienet pistemäiset finnit leuassa herätti toivoa (rinnan alueellekin on tullut näppyjä plussan jälkeen)

- lämmöt tosi selkeesti koholla (37,3) vielä silloinkin kun kuukautisten ois pitänyt alkaa (edes kipeänä mulla ei välttämättä lämmöt nouse yli 37) ja sitä myötä palelua

- oviksen jälkeen maha ruikulilla, mutta hieman ennen plussaa meni todella kovaksi (ja on sitä edelleen, ummetus on valitettavan tuttu juttu ekasta raskaudesta)

- pissa alkoi kirvellä pari päivää ennen plussaa (tuttu oire ekasta raskaudesta)

- pientä kuvotusta varsinkin syödessä ja ehkä myös aamuisin herätessä, makeat ei ihmeekseni oikein meinanneet maistua

- ja mikä oudointa plussan tienoilla haistoin muutamien päivien ajan alapääpesun yhteydessä ihan selvästi lapsiveden hajun

 

Plussan jälkeen tuo pieni kuvotus pieneni ja on välillä jo ihan kokonaan pois. (tai sit se ei oo viel edes kunnolla alkanut, koska ekassa raskaudessa sain pahoinvoinnista kärsiä, mutta ei se silloinkaan mun muistaakseni heti plussasta alkanut.) Nyt siis rv 5 meneillään. Pissan kirvely, kova vatsa ja alavatsan pieni painontunne ja ei-niin-pieni turvotus oireina sekä uutuutena repäisykivut, joita on tosin aika vähän. Lisäksi pian plussan jälkeen alkanut armoton väsymys, joka yrittää kaataa mut ennen iltaysiä petiin.

Edited by Titi

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Aikamoinen lista oireita!

 

Nim. ei oireen oiretta :P

 

Väsymys astui kuvioon joskus viikosta 6 ja kesti viikolle 11. Villit unet (sekä pornoa että välivaltaa) tuli mukaan myös viikolla 6. Ainoa mistä saattoi plussaa arvella oli se ettei alkoholi maistunut kuten ennen, mutta sen saattoi olla myös mahataudin jälkimaininkeja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jatkuva pieni huonovointisuus joka pahenee erityisesti autossa. Lisäksi kahvi tökkii pahasti (normaali kulutus on ollut 4-5 kuppia päivässä, joten tähän on ollut vähän vaikea tottua)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen plussaa vain vessassa käyminen tunnin parin välein. Nyt vko 6 väsymys, huimaus, vatsa- ja selkäkipu, etova olo, rinnat kipeet, vatsa todella turvonnut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt menossa 6+0 ja oireita on hirmu vähän :mellow:

 

Ennen plussaa:

 

- todella arat rinnat

- tarve käydä vessassa noin tunnin-kahden välein

- alaselkä väsyneen, hieman kipeän tuntuinen

 

Sitten tulikin kuukautiset, mutta yllättäen myös plussa vuodon loppumisen jälkeen (raskaus varmistettiin lisäksi verikokeilla)

 

Plussan jälkeen:

 

-rinnat "parantuivat" (paitsi nyt eilisestä alkaen ovat taas olleet arat)

- vessassa ravattu edelleen

- ummetus

- ihan ekoina päivinä plussaamisen jälkeen menkkamaista jomottelua alavatsalla ja -selässä, mutta sekin jäi pois

- ehkä pientä väsymystä

- parina päivänä ollut hieman paineen tunnetta ja nipistelyä kohdun tienoilla

 

Eli aika oireettomana ollaan, tiheentynyt virtsaamistarve on oikeastaan ainoa selkeä oire.

 

 

Edit. Tämä raskaus meni kesken ihan alkuvaiheessa. Kuukautiset alkoivat "normaalisti" rv 7+2. Toivottavasti pääsen listailemaan oireita uuden raskauden myötä mahdollisimman pian ;)

Edited by Vanda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Menkkamaista kipua jo reilun viikon ajan, yleensä menkat tuntuu vaan varsinaisena vuotopäivänä. Pieniä kramppeja/kouristuksia kohdussa välillä. Väsytystä. Näiden oireiden päälle tein testin vaikka mies olisi vielä halunnut odottaa. Nyt siis rv5+1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aavistelin raskautta kun yöllä heräsin mahan nipistelyyn ja rinnat olivat jo muutaman päivän olleet turvonneet ja kipeät... Nyt sitten ainoastaan kipeät rinnat on jääny oireiksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ratsastuksen oon joutunu lopettamaan koska munasarjat on niin turvonneet ja arat munasolupunktiosta johtuen. Raskaus oireita ei ole, onneksi. Pitäs varmaan koputella puuta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä oirelistaa...

 

Ennen plussausta:

- kiinnittymisvuoto dpo 9 (no se nyt ei ehkä ole niinkään oire, vaan merkki :) )

- rinnat vähän arat

- epämääräinen aavistus

 

Plussauksen jälkeen (nyt rv 4+6)

- vähän kuvotusta joskus, mutta aika harvoin. Erityisesti iltaisin.

- rinnat edelleen arat (esim. juostessa tuntuu ikävältä)

- järkyttävä turvotus vatsassa (vaatteet puristaa mahan kohdalta, ilmavaivoja, yäk...)

- väsyttää ehkä enemmän kuin ennen, vaihtelee päivän mukaan

 

Mutta aika vähäiset on siis oireet, selkeimpänä tuo turvotus. Mulla ei ole ollenkaan ollut tuota lisääntynyttä virtsaamisen tarvetta, jonka aika moni on täällä maininnut. :huh:

Edited by Bambi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oireita, niitä riittää...

 

Ennen positiivista testiä ei oikeastaan muusta olisi voinut arvata, kuin siitä että menkat oli ihme niukat ruskeet ja liian lyhyet..

 

Testin jälkeen (jo 4+4) alko etova olo, kauhee nälkä koko ajan, pissatus, vatsan kouristelut, aamukukkuminen, siis olen ollut aina aamu-uninen, nyt ei saa nukuttua enää klo 5 jälkeen, ja hirvee röyhtäytys...eikä oo ku ihan aluillaan...vielä monta viikkoa tätä??? ...tai pahenevaa???

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen plussaa ainoa oire oli kauhea palelu.

 

Plussan jälkeen palelu jatkui, mutta pari ensimmäistä viikkoa oli oireettomia. Joskus rv 6 alkoi pieni etominen, joka viikkojen kuluessa äityi kunnon pahoinvoinniksi ja oksentamiseksi. Närästys alkoi samoihin aikoihin. Vähän myöhemmin tuli hajuaistin vahvistuminen. Tissikipua on ollut aika vähän, vaikka kokoa on tullut lisää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt, kun kohdunulkoisen keskenmenosta on kuukausi ja istukkahormoni alkaa vihdoin olla matalalla, osaan kertoa jo niitä raskausoireta, joita kerkesi olemaan.. osasta osaan kertoa vasta nyt, kun huomasin "oireiden" puuttumisen.. Elikkäs ikinälkä oli selvä oire jo plussan aikoihin, väsymys ja vessassa käynti useammin. nyt jälkikäteen huomasin vasta tuon tisskivun ja turvonneet rinnat. toi tissikipu kesti vielä pari viikkoa km:n jälkeen samoin turvotus. nyt huomaa tosiaan että ne rinnat oli isommat..

 

Toivottavasti pian pääsisin uudelleen tuntemaan noita raskausoireita..

Share this post


Link to post
Share on other sites
Toivottavasti pian pääsisin uudelleen tuntemaan noita raskausoireita..

 

Voi Myy! Sitä toivon minäkin kovasti!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now