Edelia

Alkuraskauden oireet

919 posts in this topic

Pahoinvointi on jo seurana. Se on joko aamuisin tai iltaisin, tai sekä että. Ei vielä kylläkään kauheen pahana aamuisin, mutta iltaisin tuntuu että oksu tulee. Ja jos tää raskaus on kuin edelliset, niin tää pahenee kyllä vielä. Väsymystä ei oo vielä tullut. Tosin mä olen muutenkin jatkuvasti kauheen väsynyt ja nukun päikkäreitä, että huomaisiko eroa edes :D Tänään alkoi rintoihin sattua, mies odottelee niiden kasvua kuin kuuta nousevaa, hyvä ettei ole mittanauhan kanssa mittaamassa muutosta :D :D Se on ihan hölmö..

 

Toivottavasti olo nyt pysyisi siedettävänä edes viikon, koska menemme perjantaina naimisiin eikä silloin kukaan halua kärsiä pahoinvoinnista.

 

Niin joo, nyt on laskurin mukaan rv4.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselläni suurin osa oireista oli kyllä niin epämääräisiä, ettei niistä voinut päätellä raskauden alkaneen. Mutta listaanpa nyt kuitenkin kaikki "oireet", mitkä tuntui poikkeavalta :).

 

Eli aivan ensimmäisenä kipeytyi rinnat dpo 2, mitä ihmettelin suuresti. Yleensä rinnat kipeytyy vasta maksimissaan 5 päivää ennen kuukautisten alkamista. Toinen merkillinen oire oli kasvojen siistiytyminen. Ovulaation jälkeen puhkeaa tyypillisesti hirveä kasa finnejä ja kasvot menevät epäpuhtaiksi... Nyt päinvastoin iho siistiytyi :o. Laitoin sen kuitenkin uuden kuorintavoiteen piikkiin. Myös mieliala pysyi ovulaation jälkeen kummallisen hyvänä. Tyypillisesti luteaalivaiheen alkaessa alkaa myös itkeskely ja kotona synkistely... Seuraavat oireet tulivatkin jo lähellä kuukautisia, kp 22/23-25 alkoi lievä kuvotuksen tunne ja röyhtäily. Kp 23-25 öinä vatsaa särki ihan jäätävästi, heräsin öisin pyörimään sänkyyn menkkamaisten kipujen kourissa (yleensä noina öinä alkaa kuukautiset). Vahvan plussa tein dpo 13 juuri ensimmäisen kipuyön, etovan olo, sekä uutena, epätavallisena oireena ilmestyneen nännien kipeytymisen vuoksi.

 

Nyt ihmettelen taasen, kun kaikki muut oireet paitsi nännien kipeytyminen, ovat hävinneet... Onko kellään muulla raskausoireet käytännössä hävinneet heti, ja kaikki kuitenkin ollut hyvin? Ensimmäinen raskaus kyseessä, ja olen tunnetusti aika hermoilija :D...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen plussaa: (tajusin oireiksi vasta kun olin plussannut..)

 

Hurjat mielialavaihtelut, etenkin itkuherkyys

Kirkkaan valkoista limamaista vuotoa

Yhtenä päivänä järkyttävä selkäkipu

Nenän tukkoisuus

Päänsäryt

Paleleminen

 

Plussan jälkeen: kp 33 haamuplussa

 

Verenvuotoa( haaleaa sekä kerran tullut pieni hyytymä..kesti yhden päivän)

Rintojen aristus

Nenän tukkoisuus

Epämääräistä huonoa oloa, ei kuitenkaan vielä ole oksettanut..

Naama alkanut kukkimaan finneistä

 

On tämä niin epätodellinen olo!

Edited by Liu_Liu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Väsymys ja hikottelu. Ihmettelin töissä miten voin olla väsynyt, vaikka normaalisti energiaa riittää kuin pienellä possulla. :girl_smile: Ai niin ja rinnat oli niin kipeät, että niiden takia kävin ostamassa sitten testin.

Edited by A340

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noin viikko ennen plussaa (ilmeisesti juuri kiinnittymisen jälkeen) rinnat kipeytyi ihan sairaan kipeiksi, öisinkin piti nukkua tiukat sporttirintsikat päällä (ja pitää edelleen). Muutaman päivän olin kauhean väsynyt, nukahdin aina kun istuin hetkeksikin paikalleni. Sitten yhtenä aamuna heräsinkin aivan pirteänä ja täynnä energiaa, tuntui kuin olisin ollut täysin ylikierroksilla, kädet suorastaan tärisi. Silloin aloin enimmäistä kertaa epäillä aineenvaihdunnan vilkastumista ja siten myös raskautta, koska aiemmin aineenvaihduntaa vilkastuttavien lääkkeiden kohdalla on ollut sama tunne. Nyt olen muutamana päivänä herännyt aamuyöstä samalla tavalla täysin pirteänä eikä uni tule enää millään, vaikka normaalisti nukun kevyesti kellon ympäri. Yleensä raskaus siis kai aiheuttaa väsymystä, mutta mulla ainakin toistaiseksi ollut päinvastoin... Pahoinvointia ei ole ollut yhtään, ja se vähän huolestuttaakin. Toisaalta menossa vasta vko 4+6 joten ehkä on liian aikaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on viime päivinä mielialat mennyt semmoist vuoristorataa ja alamahaa nipistelee kauhiasti ja rinnat tuntuu turvonneilta. kuukautisiin aikaa vielä 2viikkoa. Raskaana vai ei?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mun ensimmäiset raskausoireet, jotka havaitsin, oli just toi nipistely alavatsassa ja hirvittävän arat rinnat. Joten...? :)

Edited by Mirage

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisiko raskausoireita... itse kovin varovainen koska km pari kk sitten...

 

Nyt kk myöhässä 27/25... vilu aamusta iltaan vaihtelevasti illalla yleensä enemmän mutta väsyneenä yleensä, tuntuu kuin olisi kipeäksi tulossa, kroppa ollut sunnuntaista saakka kuin jyrän alle jäänyt ;)?

 

Testiä en uskalla tehdä ennen kuin loppuviikosta jos tätiä ei näy... :blush:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voiko oireita tulla jo vaikka testin tekoon aikaa vielä 2viikkoa?? Siis juuri tuo et rinnat arat ja vihlonta??? Ja tuo mielialat muuttuu hetkessä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^testin tekoon 2vk?? eli kuukautisiin vielä 2vk?? tarkottanee normaalikierroilla että sulla on siis nyt ehkä menossa ovulaatio? Eli toisinsanoen et kyllä vielä ole ainakaan raskaana, mutta jos nyt ovuloit niin voit näillä hetkillä tulla raskaaksi.. sen jälkeen kun raskautuu, alkaa raskaushormonipitoisuus nousta siten, että on nähtävissä todella herkillä testeillä ehkä n. 9-10 pv ovulaation jälkeen mutta varmimmin näkyy testissä silloin kun kuukautisten pitäisi alkaa eli n. 2 vk päästä ovulaatiosta..

 

Muoks. Niin ja monihan oireilee ovulaation aikaan eritavoin, nuo oireethan voi olla aivan hyvin ovulaation merkkejä, ajankohdallisestikin sopisi vielä kuvioon..

Edited by mirabel

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kp 28/25... joko perjantaina uskaltaisi testailla... :girl_smile:

 

Edelleen varovainen mieli kun km:n jälkeen yhdet menkat jotka tulivat kyllä ihan ajallaan... jos kierto kuitenkin sekoittunut yms. eli odottelen ihan "rauhassa" ainakin huomiseen... tai lauantai aamuun...

 

Mitään kovin klassisia oireita ei ole vain vilu ja jäseniä särkee, aivastuttaa kuin olisi kipeäksi tulossa... :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Onhan se mahdollista, että ovis on ollut aiemmin. Mulla oli plussakierrossta ovis kp 10 paikkeilla, vaikka kierto on normi 28 vrk. Mutta varmaksihan ei voi sanoa ennen testaamista, tsemppiä jännäämiseen Jensku 84:lle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Niin toki luteaalivaihe voi vaihdella ja olla pidempikin kun sen 14 vrk, mutta nuita oireita en ite kutsuisi vielä "raskausoireiksi" jos raskautuminen on juuri ehkä voinut tapahtua tai olla ovis käsillään. Raskausoireet kun kuitenkin pohjautuu tuon istukkahormonin nousuun johon elimistö reagoi sitten eri oireilla Muutaman päivänkin päästä lukemat on vaan muutamia kun sinä hetkenä kun menkat pitäis alkaa puhutaan kuitenki jo useista kymmenistä, joista joku voi jo oireilla. ennemmin mieltäsin oviksen hormonaalisiin muutoksiin nuo oireet, raskausoireet tulee sitten ehkä himpun myöhemmin :). Mutta sitä tietoa raskautumisesta joutuu valitettavasti vielä odotteleen :).

Edited by mirabel

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koska mä olin ite intona näiden tällaisten ketjujen lukemisesta erityisesti ennen plussaa, niin avaudunpa omista oireista:

 

- Tissit kipeytyi vasta viikko oviksesta, vaikka yleensä kipu alkoi heti oviksen jälkeen. Kipu myös tuntui enemmän tissien sivuilla ja alaosassa sekä nänneissä, kun aiemmin se oli ollut aika kokonaisvaltaista.

- Paljon erilaisia tuntemuksia alavatsalla.

- Monta kiukkupäivää, jolloin kaikki mahdollinen ärsytti.

- Pari lohdutonta itkukohtausta.

- Nenän tukkoisuus. Nenän yläosa tuntui myös jotenkin kipeältä.

- Hampaiden särky/vihlonta (joka on kyllä nyttemmin loppunut). En tiiä, voiko tää olla oire, mutta sattui niin sopivaan aikaan, että uskon siihen :grin:

 

Tarkkailin tosi paljon kroppaa, joten jokainen oire tuli kyllä takuulla huomattua...stressasin myös raskautumista tosi paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oireet ennen plussausta (kun testi vielä näytti negatiivista): epämääräinen kuvottava olo, vähän krapulainen. Samana päivänä kun plussasin alkoi itkuisuus, saatoin itkeä mistä vain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

plussasin viikko enne kuukautisten poisjäänti päivää.. :D ja oireet sen jälkeen alko olemaan vettä juodessa raudanmaku suussa, yltiöpäinen väsymys sekä kuumeinen olo. Ainiin ja meinasin unohtaa kokonaan levottomat jalat oli ja jatkuva jalkojen puutuminen olen aivan varma et nbää liitty siihen jotenki :D

Edited by iinaaa_

Share this post


Link to post
Share on other sites

Plussapäivänä:

 

Mulla oireina oli yleisväsymys. Vähän huippasi ja heikotti. Ei muuta erikoista.

 

Viikolla 6

 

Alkoivat vatsakivut, kuten menkoissa. Lievenivät onneksi. Väsymystä ilmassa erityisesti iltaisin.

 

Viikolla 7

 

Alkoivat ensimmäiset varsinaiset oireet, kuten pahoinvointi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

"Uutena" oireena vasta viikolla 11 alkoi maistumaan metallin maku suussa.

Pahoinvointia ei ole ollut lainkaan, mutta väsymys jatkuu edelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tähän mennessä oireina on ollut:

 

-rinnat turpeammat

-vatsa turvonnut

-painoa tullut 1-1,5 kiloa lisää ihan tyhjästä

-karkki, eikä muu makea enää maistu (tää on aivan ihme, koska oon todellinen karkkiaddikti ollut!)

-suolasta syötävää on saatava

-jatkuva nälkä

-välillä huimaa

-mahassa välillä juilii, vihloo, vähän niinku menkoissa

-tunteet vaihtelevat onnen ja paniikin välillä :grin:

-pahoinvointia on ollut jonkin verran, mutta ei joka päivä

 

ehkä isoimpana asiana on tämä karmea NÄLKÄ, joka ei lähde syömällä...

 

 

muoks. tajusin juuri, että tulihan mulla kahtena päivänä tuhrua/vuotoa. oisko ollu kiinnittymiseen liittyvää, kun ei menkkoja kuulunut..

Edited by Havina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun oireitani ennen plussan tekemistä olivat alavatsan vihlaisut. Eli kun istuin vähän pidemmän aikaa paikallani ja lähdin liikkeelle niin aina vihlas jommalla kummalla puolella alavatsaa. Ihmettelin ettei mulla ennen sellaisia fiiliksiä ole ollut ja tein raskaustestin, joka sitten näytti plussaa.

Mä tein raskaustestini rv 5.

 

Nyt plussauksen jälkeen on pikku hiljaa hiipinyt pahoinvointia ja väsymys. Koko ajan on vähän sellainen "kestokrapula" olo. Kaikki ällöttää, välillä on ihan tajuton nälkä mutta kun avaakin jääkaapin oven, niin kaikki ruoka etoo. Kertaakaan en ole vielä oksentanut mutta katsotaan miten pitkään näin selvitään.. Myös rinnat on hieman arat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oireet ennen plussaa lämpöily, rinnat kipeät/arat, metallinmaku suussa (mieskin huomasi ja epäili raskautta), väsynys, vilu, hajuaistin paraneminen, öklötys, turvotus, kipuilua mahassa, valkovuoto lisääntyi jne.

 

Plussan jälkeen kaikki oireet jatkuneet ja pahoinvointi lisääntynyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä toivoan vauvaa :tender: Pää meinaa jo melkein hajoa ku oireitä on niin paljon, mutta mikä niistä on totta ja mikä ei. Mulla on kaikki vatsakivuista raudanmakuihin, mutta onko raskausoire myös hengenahdistus ja huomattavasti kohonnut syke? Tein eilen jo toisen raskaustestin (3+4 - jos olisin raskaana) mikä oli negattiivinen. Eilen myöhään ehtoolla alkoi vuoto-> ei normaali kuukautisvuoto ku se on tosi väheinen, mutta kivulias.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja tänään ilmestyi ylähuulen huuliherpes + aivastelin muutaman kerran ja vasemmasta munasarjasta tuntuu vihlonta. On se kamala ku halua jotain niin paljon mutta ei voi eikä pysty itse tekemään muuta kuin toivoamaan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now