Edelia

Alkuraskauden oireet

919 posts in this topic

Ennen plussaa:

 

-vihikoiran hajuaisti

-hurja vasymys

-turvotus ja alavatsa paineltuna tuntui kovalta pallukalta

-muutokset makuaistissa (viini maistui etikalta, shampanja hiivalta ja kahvin hajukin allotti)

-tolkuton himo riisimuroihin

-pahoinvointi

-jatkuva nalka

-kipeat pinkeat rinnat

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen plussaa ei ollut oikeastaan yhtään sellaista oiretta, josta olisin osannut epäillä olevani raskaana. Aikaisemmissa yhdeksässä kierrossa olenkin sitten kuvitellut vaikka mitä oireita :girl_crazy: Seuraavat oireet ilmenivät ennen pluussaa, mutta tajusin ne vasta näin jälkikäteen miettimällä:

-Nälkä useammin kuin yleensä.

-Kahvi maistui kolmena päivänä tosi pahalle.

-Normaalia vähäisempi valkovuoto. (Yleensä mulla runsasta.)

 

Esikoisesta olikin silloin aikoinaan vaikka kuinka paljon oireita ennen plussaa:

-Normaalia vähäisempi valkovuoto.

-Pahoinvointiaallot.

-Väsymys.

-Vilu.

-Arat rinnat, erityisesti nännit.

-Nännien tummentuminen.

 

Kaikki 10 yrityskiertoa yritin etsiskellä itsestäni samanlaisia oireita kuin esikoisen aikaan oli. Olin aivan varma, että tunnistaisin raskauden kun se osuu kohdalle. En olisi todellakaan uskonut plussaavani tässä oireettomassa kierrossa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

olimme yhdynnässä mieheni kanssa viimeviikolla tiistaina. viime vklp oli kirkasta vuotoa jossa veriviiruja paperiin pyyhittäessä. tällä viikolla alavatsa vihloo, ilmavaivoja, väsymystä, yöllä pitää käydä vessalla, pissahätä lisääntyy, kokoajan nälkä, aamuvointi aamuisin ym. onko mahdollista että oon raskaana?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen plussausta oli perinteiset kuukautisten oireet eli vatsakramppailua ja luulinkin viikon verran että nyt ne kuukautiset alkavat. Oli myös vähäistä, epämääräistä vuotoa. Plussauksen jälkeen alkoi heti kamala turvotus mahassa sekä nännit arastavat ja väsymys ja palelu. Toivottavasti pahoinvoinnilta pääsen välttymään, pientä oksennusfobiaa nimittäin kärsin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oireet ennen positiivista r-testiä:

- pääsiäistipunkeltainen pissa

- tihentynyt pissaamistarve ;)

- menkkamaiset jullinnat (tunne, että menkat alkaa just nyt)

- väsymys

Share this post


Link to post
Share on other sites

Testi tuli tehtyä eilen siksi kun aamusta oli vuotoa ja luulin menkkojen alkavan mutta eivät sitten tulleetkaan. Ennen tätä olin jo hieman ihmetellyt kun oviksen aikainen tissikipu ei missään vaiheessa lakannut ja vajaa viikko sitten oli vähäistä nenäverenvuotoa...

 

Testin tekemisen jälkeen alkoi heti ihan kauheasti pissattaa (yöllä), aamukahvi ällötti, väsyttää ja housutkaan ei mahdu kiinni :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnittelut Suville :wub:

 

 

Mutta jottei ot:ksi menisi, niin mun eka oire tässä raskaudessa oli tissien kipeytyminen. Kipeytyivät jo joskus oletetun oviksen jälkeen ja ovat olleet lievästi kipeähköt ihan tähän päivään asti. Nyt menossa 12. viikko.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei kyllä oikeestaan oo hirveesti mitään raskausoireita vieläkään, lähinnä tissit kipeät, kamala väsy ja välillä tulee pahaolo. Mutta jos nyt pitää selvin oire mainita niin pissalla saa kyl juosta tosi usein. Öisinkin, mitä en oo ikinä ennen harrastanu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla ei aikanaan ollut juuri mitään muita oireita kuin todella niukat menkat, joiden takia testasinkin. Normaalisti menkkani ovat runsaat ja kivuliaat, joten omituiset kuukautiset herättivät pienen epäilyksen mielessäni. Lisäksi rinnat olivat jäätävän kipeät, mutta muuten oireita ei aluksi juuri ollut. Joskus viikolla 9 alkoikin pahoinvointi ja norjan juttelu wc-ankalle, lisänä tietenkin väsymys ja koko ajan kipeytyvät rinnat. Oksentelua kestikin sinne raskauden puolivälin tienoille saakka...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Plussasin eilen (dpo 12) ja tähän mennessä on ilmestynyt tällaisia oireita:

- tissien kipeytyminen heti ovulaation jälkeen

- menkkakivun kaltaiset vatsakivut dpo 10 eteenpäin

- päänsärky vaihtelevasti heti ovulaation jälkeen

- repäisevä, viiltävä vatsakipu dpo 7

- kolmatta päivää kestänyt väsymys

- itkuherkkyys

- eilen alkanut jatkuva etova olo ja samalla on kauhea nälkä

 

P.S. Pitäisi varmaan rekisteröityä tänne, kun jatkuvasti kirjoittelen jokaiselle aihealueelle. :D Jostain syystä on tämä vauva-aihe aika pinnalla mun mielessä tällä hetkellä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täältä yhden luulo-tautisen tarinaa kehiin.. Pahoittelen, ettei tää nyt varsinaisesti kuulu tänne, mutta jonnekin on nyt pakko avautua! :D

 

Kerran aiemmin olen ollut raskaana.. Ennen plussaa ei ollut oireita, odotin menkkojen alkua jotta saan aloittaa Nuvaringin käytön uudestaan. Noh, pientä veritihrua tulin, hihkuin onnesta että "Huh jes, menkat alko!" mutta eivätpä alkaneetkaan. Tein testin muutamaa päivää myöhemmin, sillä ihmetytti kun eivät menkat tulleetkaan. Ja oli todella vahva plussa. Ja ehti niitä raskausoireita tulla heti plussauksen jälkeen, lähinnä etovaa oloa, väsymystä, painon tunne alavatsassa ja suunnaton himo hapankorppuihin ja appelsiinimehuun (jota en normaalisti juo koskaan). Raskaus kuitenkin keskeytettiin silloisen elämäntilanteen vuoksi.. Ja alkunsakin sai hölmöilystä, mitään ehkäisyä ei ollut tuolloin käytössä (pari kuukautta oli taukoa nuvaringistä)

 

No, nyt on tullut Nuvaringiä käytettyä ja kaiken ihmisjärjen mukaan ei ole mitään mahdollisuutta että olisin raskaana. Jostain kuitenkin ilmaantui vauvakuume ja sen mukana luulotautisen oireet. Menkoista on kulunut pari viikkoa eli ovis-aika ois ollut tässä, mutta rengashan estää munasolun irtoamisen. Muuten en olisi ruvennut mitään ajattelemaan, mutta alkuviikosta alkoi alavatsassa olla samanlaista painon tunnetta, kuin ensimmäisellä kerralla. Ja jokin osa mun aivoista ei vaan suostu uskomaan, etten olisi raskaana vaikka järjellä TIEDÄN ETTEI OLE MAHDOLLISTA :D Että on tämä naisihminen ihmeellinen vekotin. Nythän on sitten vessassa ramppaamista, viimeiset pari viikkoa olen nukkunut 10h yöunia entiseen 6h verrattuna, haistan liian hyvin KAIKEN, ellostuttaa ja on vain olo, että jotain on nyt "vialla". Oireet voisi myös laittaa ylikunnon piikkiin ja olen jo miettinyt kaikkea kasvaimista orastavaan virtsatulehdukseen... Päätin tehdä "muutaman" testin ja kuten arvata saattaa, näyttivät negatiivista kuten pitääkin, mutta mielenrauhaa en siltikään saanut..

 

Onko muilla mitään kokemuksia raskauksista, ehkäisyn käytöstä huolimatta..? :/ Tai osaisiko joku sanoa, kannattaisiko olla yhteydessä terveydenhoitajaan, jos onkin oikeasti jotain vialla? Vai yritetäänkö vain odotella lisää? :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rintoja kivisti pari päivää ihan älyttömästi ja tuntui, kuin olisi ollut kuumettakin. Kuumemittari näyttikin +37 astetta, joka laittoi epäilemään raskautta kun muita oireita ei kuitenkaan ollut ja minulla ei juuri koskaan kuume nouse. Tein sitten eilen raskaustestin ja kaksi viivaahan sieltä ilmestyi. En oikein vieläkään meinaa uskoa tätä todeksi, mutta kai se on uskottava kun menkkoja ei kuulu ja rinnat kipeinä edelleen ja vatsakin kamalan turvoksissa. :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea tepa! :lipsrsealed:

 

Täällä odotellaan menkkojen alkamista... Toisaalta toivon, että alkavat ihan normaalisti, mutta taas toisaalta..

Noh, pari päivää vielä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen kanssa en tajunnut oireita, mutta jälkeenpäin: ilmavaivat, etova olo ja kiinnittymisvuoto. Tuli siis TJOT 1. kierrosta.

 

Nyt kakkonen 1.yk : ilmavaivat, ärsyyntyminen, painon tunne alavatsassa, paleltaa, kiinnittymisvuoto, väsymys, pieni päänsärky, etova olo. Ilmenneet tuossa järjestyksessä. Kiinnittymisvuodon jälkeen, joka tuli noin suurinpiirtein samaan aikaan kuin viimeksi (kp 24) olen arvannut olevani raskaana, joka varmentui tänään selvällä viivalla. :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika "hiljaista" on mun raskausoireet rintamalla ja mittarissa pitäisi olla 7+1 viikkoa... :girl_to_take_umbrage2: Ehkä väsymys ainut mutta tuntuu että olen väsynyt ollut ilman raskauttakin... B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oireita, joita en tajunnut oireiksi ennen tämän aamun plussatestiä:

Vihlovat mahakivut, pissahätä yöllä, pienet huimauskohtaukset, menkkamaiset kivut, lämmönnousu, ärtyisyys.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Testi tuli tehtyä eilen siksi kun aamusta oli vuotoa ja luulin menkkojen alkavan mutta eivät sitten tulleetkaan. Ennen tätä olin jo hieman ihmetellyt kun oviksen aikainen tissikipu ei missään vaiheessa lakannut ja vajaa viikko sitten oli vähäistä nenäverenvuotoa...

 

 

Nenäverenvuodosta minäkin tiesin odottavani toista ja samana päivänä tuli plussakin. :grin: Itselläni nenäverenvuoto on liittynyt hormonaaliseen toimintaan uskomatonta kyllä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko muilla kokemusta/tietoa, kun mulla tulee pari kertaa päivässä (n. yleensä klo 12 ja yöllä kerran) polttelun tunnetta alavatsalla? Samalla tuntuu kuin vatsa olisi löysänä (mutta ei kuitenkaan ole) ja vessaan tulee kiire.. Kestää n. 15 minuuttia. Tämän jälkeen myös nämä oireet loppuvat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko muilla kokemusta/tietoa, kun mulla tulee pari kertaa päivässä (n. yleensä klo 12 ja yöllä kerran) polttelun tunnetta alavatsalla? Samalla tuntuu kuin vatsa olisi löysänä (mutta ei kuitenkaan ole) ja vessaan tulee kiire.. Kestää n. 15 minuuttia. Tämän jälkeen myös nämä oireet loppuvat.

 

Mulla on ihan samaa ollut nyt nämä pari päivää :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kyllä mullakin on ollut tuollaisia mahaoireiluja, jotka tuntuu vähän kuin suolistoperäisen kivun ja menkkakivun risteytykselta, ja usein kyllä sitten tuntuu että vessaankin on asiaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilen plussanneena oireeni ovat(itse tätä ketjua monia vuosia lukeneena tiedän kuinka koukuttava tämä on kuumeiluvaiheessa):

 

- Rintojen pinkeys ja turvonneisuus, aristavat.

- Kuukautiskivut, tunne että vuoto voisi alkaa koska tahansa

- Alapään tykytys (vähän kuin tekisi mieli muttei tee :D )

- Kauhea jano

- Lämmöt koholla 37.3

- Ruokahalu puuttuu täysin, syöminen on väkinäistä. Makeanhimo uupuu. Erittäin harvinaista minulle!

 

Nämä siis nyt ihan alkutaipaleella

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos nyt tosiaan olisin raskaana (sessiot ollunna 20-21 päivänä) niin tämäkö on kiinnittymisvuotoa..

Viimeviikon torstaina vuosin vajaat puoli päivää, sen jälkeen pelkkää ruskeaa jota tuli pyyhkiessä. Lauantaina hieman lisää punertavaa, mutta sitten ei enää

muuta kuin vähän sitä ruskeaa.

Odottelen vieläkin menkkoja ja olen luvannut itselleni etten odota liikoja.

Mutta saattaisi selittää kyllä..? Ensimmäinen lapsi olisi kyseessä, mutta ei mahda vaikuttaa asiaan.

- Odottaja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En oikein tiedä mitä ajatella, kun alavatsassa munasarjojen kohdalla tuntuu möyrivää tunnetta ja pientä nippailua. kipu ei ole kovaa, lähinnä sellaista että menkat alkais. Olen käyttänyt nuvaringia, välillä se on unohtunut yhdynnän jälkeen laittaa tarpeeksi ajoissa paikalleen. Viime viikolla "oli" menkat, jotka kesti puolitoistapäivää ja vuoto oli todella niukkaa, jos ollenkaan. Koskaan aiemmin menkat ei ole olleet niin niukat nuvaringin aikana ja ovat tulleet ajallaan. Nyt en ole uskaltanut käyttää nuvaringia, vaan odottelen seuraavia menkkoja...olen tehnyt raskaustestin joka oli negatiivinen....onko vinkkejä, kannattaisiko mennä lääkäriin?

 

-ei ymmärrä-

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei tuntunut mitään ennen plussailua eikä pariin viikkoon sen jälkeenkään.. = S Testin tein kun kuukautisia ei kuulunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäiset oireet oli menkkakivut, joita kesti muuteman päivän, kuitenkin ilman menkkoja. Nyt kivut on vaihtunu satunnaisiin "vihlasuihin". Aika pian plussan jälkeen tuli myös rinnat aroiksi, jatkuva tasaisen pieni huono olo ja hillitön vatsan turvotus, etenkin iltaisin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now