Monikulttuuriset perheet

[LottaP]

Meillä on kans tuo, et miehen kotimaassa miehet ei niin tapaa synnytykseen osallistua, mutta kyllä se on nyt mun mukaan luvannut tulla, sillä ehdolla etten sitten suutu jos se pyörtyy tai saa jonkun paniikkikohtauksen!

Pari vuotta sitten mun lähin työkaveri oli intialainen mies, ja hän oli ihan kauhuissaan/hämillään että hänen odotetaan menevän mukaan synnytykseen. Mä tietysti parhaani mukaan tsemppasin häntä, ja loppujen lopuksi se meni tosi hyvin, hän oli jopa leikannut napanuoran!

[Fay]

Kiva kuulla hyviä kokemuksia, LottaP! Toivottavasti meilläkin sitten joskus noin, ettei saa mies mitään slaagia. Tosin oon sanonu että ei sen ole aivan pakko tulla, mutta vielä ainakin tässä vaiheessa on halukas osallistumaan. Saas nähdä muuttuuko mieli h-hetken lähestyessä...!

 

 

Noh, onneksi sitä on ilkeä akka eli siitä voi tulla vielä kovin hauskaa kun pääsee asiattomia uteluita torppaamaan.

 

Just näi! Ymmärrän tän oikeen hyvin

[Big Apple]

Täällä suomi-jenkkiperhe ja puhutaan keskenämme englantia. Mies pärjää suomen kielellä ihan hyvin nykyään, mutta jotenkin tuntuu luonnottomalta puhua suomea hänen kanssa, koska koko yhdessäoloaika ollaan englantia puhuttu. Olen kuullut monen sanovan että tietysti meidän pitäisi puhua suomea jotta mies oppii, mutta ei siitä vain tule mitään... Siis omalta puoleltani... Ja mies on kyllä sanonut samaa, joten näillä mennään.

[Chiamaka]

^Käsittääkseni aika usein kaksikielisen parin kommunikointikieleksi jää se millä on "tavattu", koska se on luontainen parisuhdekieli.

 

Yleensä noin sanovat eivät itse ole kokeneet kaksikielistä parisuhdetta. Itse ainakin luotan siihen, että mies käyttää suomea tuolla ulkosalla liikkuessaan ja saa siinäkin jo ihan kivasti harjoitetta.

 

 

[Big Apple]

Joo, ihan totta Chiamaka. Toisaalta mä olen kyllä huomannut et miehen duunissa puutaan tosi paljon englantia ja työkaverit siis tykkää puhua englantia koska kohentavat siinä omaa kielitaoitoaan. Mutta toisaalta onneks ukkosen kielitaito on sillä tasolla että hän pystyy kommunikoimaan esim puhelimessa suomeksi ihan ok joten en ole jaksanut ottaa ressiä siitä ettei kotona puhuta suomea. Ja kuten sanoit, se on se luonnollinen parisuhdekieli meille se enkku, niin miksi sitä muuttamaan.

[tupasvilla]

Meidän monikulttuuriseen perheeseen, johon kuuluu tällä hetkellä minä ja mies, odotamme lisäystä toukokuulle. Mies on Espanjasta ja vielä kaksikielinen, minä supisuomalainen. Kotikielenä toimii pääasiallisesti espanja, suomea yritän hivuttaa pikkuhiljaa, mutta se on niin vaikeaa ja raskasta. Me tutustuttiin englanniksi ja 2 vuoden jälkeen vaihdettiin espanjan kieleen, mutta nyt tuntuu, ettei miehellä ole tarpeaksi tarvetta/halua/päätä oppia suomea samalla lailla kun minä opin espanjan. No, mulla on kielipää, tolla taas ei niin vahvasti. Mutta toivon kovasti, että mies saa myös innostuksen, koska vauvalle tulen minä puhumaan vaan suomea ja samoin uskon, että mun vanhemmat alkaa karsimaan englantia. Mieskin osaa jo paljon, mutta pitäisi yrittää vaan enemmän käyttää kieltä. No, pikkuhiljaa. Onhan tässä vielä aikaa, ennenkuin pikkuinen syntyy! Niin ja pikkuisesta tulee väkisin kolmikielinen - milloinkohan oppii puhumaan, kun alusta alkaen on niin monta kieltä ympärillä?!

 

Kulttuuriongelmia ei meillä oikeastaan ole. Minä menen aikaisemmin nukkumaan, mies tykkää kukkua, mutta sekin on myös henkilökohtaista eikä vain kulttuurisidonnaista. Olemme asuneet 3 vuotta Espanjassa, joten sekin on tuttu. Itseasiassa olemme asuneet yhdessä enemmän siellä kuin täällä. Omaa asuntoa olisi tarkoitus etsiä nyt joten ainakin tällä hetkellä olemme jäämässä tänne. Eihän sitä koskaan tiedä minne päädytään. Espanjaan ainakin nyt lomille. Itsellekin tulee niin hirveä koti-ikävä välillä, kun joutuu niin pitkään olemaan itse maasta ja toisesta perheestä erossa. Lopuksi pitää sanoa klisee, että vaikka tämä on välillä vaikeaa, niin kyllä meidän elämä on niin rikasta kahden kulttuurin vuoksi, etten voisi kuvitellakaan elämääni vain Suomessa. Mutta eihän tätä tosiaan valita, vaan tulee paketin mukana, niinkuin mies sen aikoinaan sanoi

Edited October 26, 2011 by tupasvilla

[Neven]

Mun oppilaat kyselivät tänään mitä kieltä me puhutaan kotona (oppilaat siis teini-ikäisiä) ja eniten heitä tuntui lohduttavan se ajatus, että vaikka koulussa on ollut keskinkertainen englannin kielen opiskelija (tai vähän allekin, enkun numero keikkui aina jossain 7 tienoilla) niin silti voi elämässä pärjätä kuten minä, eli joka päivä puhun englantia miehen kanssa kotona.

Kyllä me yritetään puhua välillä suomeksikin, mutta hermot siinä meinaa mennä kummaltakin,varsinkin jos puhutaan jostain tärkeämmistä asioista, puhutaan aina enkuksi.

[Chiamaka]

^Meikäläisellä oli englanti peruskoulun päättärissä 6 ja kotikielenä on nykyisin englanti - ja pääosin tulen ymmärretyksi ihan hyvin.

 

Viestin myös englanniksi muutenkin aika paljon ja itse asiassa joskus parikymppisenä aloin ihan tarkoituksellisesti parantamaan englannintaitoani lukemalla englanninkielisiä lehtiä ja surffailemalla. Nyt luen pääosin englanninkielisiä kirjoja kun en käännöksistä oikein perusta.

 

 

 

 

 

[Neven]

No en muista paljonko mulla oli lukion vikassa todistuksessa numero, mutta ei varmasti päätä huimannut

Oli vaan rohkaisevaa noille nuorille, että ei ne koulunumerot oikeesti kerro mistään yhtään mitään...

Meilläkin kotikielenä englanti. Ja lapsille sitten puhutaan minä suomea ja mies hollantia. Tänään just hiukan testailtiin isompaa tyttöä, kun se vastaili mun miehelle esittämiin kysymyksiin, suomeksi kylläkin, että kuinka paljon se oikeesti osaa englantia ja kyllä se vaan osaa ja paljon No toivottavasti sitten myöhemmin oppii englannin helposti koulussa kun on vähän pohjaa.

[Guest Saara83]

Täällä ois pariskunta; minä suomalainen, mies libyasta. Meille syntymässä vauva elokuussa. Pian 2v naimisissa, paljon kulttuurieroja ja varsinkin nyt kun odotan vauvaa, ne vaan paisuvat...Luulin, että meillä olisi enemmän yhteistä, mutta en enää tiedä...tunnen olevani niin kovin yksin koko ajan...mies istuu netissä 24h ja juttelee kavereidensa kanssa...jos siitä sanoo, niin nalkutan. Olen siis hiljaa. Odotan vain, että saan vauvani elämääni, silloin en enää ole yksin.

[TrioHilpeät]

Pystyisitkö juttelemaan jonkun Libyalaisen naisen kanssa, joka osaisi valaista kulttuuria?

[Scaglietta]

Meillä mies on saksalainen ja minä siis suomalainen. Lapset ovat nyt 6,5 ja kohta 5v.

 

Meillä ei sen kummempia kultturieroja ole tullut vastaan, tosin näiden maiden kulttuurit nyt eivät niin radikaalisti toisistaan eroa etenkin, kun miehen perhe vielä sattuu olemaan samaa uskontokuntaa kuin me (ei tosin uskovaisia olla, mutta kyllähän se uskonto usein kulttuuriin ja tapoihinkin vaikuttaa). Ollaan oltu yhdessä muistaakseni 8 vuotta ja olin kuitenkin asunut täällä aika kauan jo ennen mieheen tutustumista, joten ei hänen tai hänen perheensä tavoissa tullut vastaan mitään ihmeellisyyksiä.

 

Me ollaan siis asuttu koko ajan Saksassa ja tullaan jatkossakin asumaan, mutta lapset ovat päässeet tutustumaan suomalaiseenkin elämänmenoon kun olin heidän kanssaan 2 x 9kk Suomessa opintojeni takia, ja olivat siellä silloin hoidossakin. Se teki ainakin kielitaidolle hyvää, vaikka minä puhun lapsille vain ja ainoastaan suomea niin aika heikkoa se alkaa jo nyt olla, kun kuitenkin puhuvat kavereiden, miehen perheen (asutaan yhdessä miehen vanhempien kanssa), päiväkodintätien ja kaikkien muiden ihmisten kanssa saksaa. Ymmärtävät sentään suomea ihan sujuvasti mutta oma sanavarasto heillä on ikäisekseen aika pieni.

 

Mutta tosiaan, enemmän kuin mitään kunnon kulttuurieroja ovat erot olleet ihan perhekohtaisia tapoja. Lasten kanssa on sitten toki sellainen asia, että en tunne täkäläisiä lastenlauluja ja -ohjelmia tai erilaisten juhlien lapsiin liittyviä tapoja. Kyllähän ne tässä iässä vielä oppii mutta noissa päiväkodin ympyröissä joskus tuntee itsensä hiukan tolloksi kun muille vanhemmille kaikki tavat ovat tuttuja omasta lapsuudesta. Me vielä asutaan sellaisessa pikkukylässä että ne vanhemmat ovat itsekin olleet aikoinaan siinä samassa päiväkodissa ja ylipäätään ollaan vähän eksoottisia koska vaikka tässä maassa onkin todella paljon ulkomaalaistaustaisia, niin täällä maalla niitä ei juurikaan ole.

 

Miehen perhe on aika konservatiivista niin kuin sen ikäiset ihmiset täällä maaseudulla vielä tuppaavat olemaan, mutta siinä mielessä maailmankansalaisia että koska miehen eno on asunut useammassa maassa ja nyt vakituisesti Briteissä espanjalaisen vaimon kanssa, ei mun ulkomaalaisuuteni ole ollut miehen sukulaisille mikään ongelma.

[Guest Aliina]

Täällä ois pariskunta; minä suomalainen, mies libyasta. Meille syntymässä vauva elokuussa. Pian 2v naimisissa, paljon kulttuurieroja ja varsinkin nyt kun odotan vauvaa, ne vaan paisuvat...Luulin, että meillä olisi enemmän yhteistä, mutta en enää tiedä...tunnen olevani niin kovin yksin koko ajan...mies istuu netissä 24h ja juttelee kavereidensa kanssa...jos siitä sanoo, niin nalkutan. Olen siis hiljaa. Odotan vain, että saan vauvani elämääni, silloin en enää ole yksin.

 

...Kuule, älä nyt vaan jää itseksesi! Eihän se ole nalkuttamista, jos vaan pitää kiinni omista oikeuksistaan. Kyllä äidilläkin pitäis arvonsa olla!! Voisiko miehelläsi olla ikävä kotimaataan, viime aikojen tapahtumien jälkeen? Jonkinlainen kulttuurishokki? Oman lapsuusperheeni kokemuksesta sanoisin, että parisuhteen/perheen ongelmista TÄYTYY pystyä keskustelemaan, muuten ne eivät ainakaan parane, se on kuin pullataikina. Olisiko teille ok mennä jonnekin ammattilaisen luo juttelemaan, jos tulkkia tarvitaan niin ehkä sekin löytyy? Voisi myös olla että libyalainen nainen saattaisi pystyä auttamaan? Harmit ettei itsellä tunnu oikein olevan muuta antaa, vaikka mies onkin muslimi, algerialainen. ...Pidäthän huolta omasta ja vauvan hyvinvoinnista, jooko?

[annelielli]

Meillä kotikieli enkku, mies USA:sta. Itse myös pitkään USA:ssa asunut... nyt kotipaikkana Tampere. Esikoinen tulossa kesäkuussa mikäili kaikki menee hyvin.

Varmaan tulee meidän perheen arki hieman erilainen verrattuna supisuomalaiseen... mutta täynnä rakkautta kuitenkin! Aiomme pitää kotikielen enkkuna jatkossakin, mutta ehkä en haluaisi lasta laittaa enkkukieliseen päiväkotiin tms kun on ajankohtaista. Tulee lapsi olemaan kuitenkin ennen kaikkea suomalainen, kun täällä syntyy ja kasvaa.

[Abbey]

Meillä mies bulgarialainen ja minä siis suomalainen. Asumme Saksassa, kotikielenä on englanti ja molemmat puhuvat tietysti vanhempiensa kanssa äidinkieltään, eli meidän kielivalikoima on melkoisen sekava.

 

Kulttuurieroja ei pahemmin ole tai sitten niihin on jo niin tottunut, ettei niitä enää edes rekisteröi... Katsotaan kuinka käy kun vauva on maailmassa Sitä ennen pitäisi myös päättää mihin kieliin keskitymme, neljä kieltä taitaa olla hieman liikaa?

[Guest cars]

Meillä kotikieli enkku, mies USA:sta. Itse myös pitkään USA:ssa asunut... nyt kotipaikkana Tampere. Esikoinen tulossa kesäkuussa mikäili kaikki menee hyvin.

Varmaan tulee meidän perheen arki hieman erilainen verrattuna supisuomalaiseen... mutta täynnä rakkautta kuitenkin! Aiomme pitää kotikielen enkkuna jatkossakin, mutta ehkä en haluaisi lasta laittaa enkkukieliseen päiväkotiin tms kun on ajankohtaista. Tulee lapsi olemaan kuitenkin ennen kaikkea suomalainen, kun täällä syntyy ja kasvaa.

 

Me ollaan myös suomi-usa perhe tosin pääkaupunkiseudulta. Meillä on kaksi lasta 1v tytär ja 2v9kk poika. Aluksi kotikielemme oli englanti mutta esikoisen syntymän jälkeen aloin mieheni toiveesta puhumaan 100%suomea. Hyvin meillä on sujunut vaikka kommunikoidaankin omalla äidinkielellä ja lapset oppivat samalla molemmat kielet ilman suurempia ongelmia. Englanti on kaikesta huolimatta se lasten peruskieli minkä ympärille suomikin sitten rakentuu. Onhan se "helpompaa"kuin suomi

[Burberry]

Me ollaan myos Suomi-USA perhe. Ollaan asuttu Jenkeissa ja nyt Enkuissa. Ma oon puhunut lapsille vaan suomea. 3,5-vuotiaan vahvempi kieli on edelleen suomi, tosin enkkuakin suoltaa jo aika hyvin. Ma oon tosi onnellinen, etta suomenkieli on saanut tosi hyvan, vankan pohjan, koska se tulee 99% olemaan se "vahemmistokieli". Viela kun sais ton pikkuveikan puhumaan.. suomea mielellaan!

[Guest cars]

Me ollaan myos Suomi-USA perhe. Ollaan asuttu Jenkeissa ja nyt Enkuissa. Ma oon puhunut lapsille vaan suomea. 3,5-vuotiaan vahvempi kieli on edelleen suomi, tosin enkkuakin suoltaa jo aika hyvin. Ma oon tosi onnellinen, etta suomenkieli on saanut tosi hyvan, vankan pohjan, koska se tulee 99% olemaan se "vahemmistokieli". Viela kun sais ton pikkuveikan puhumaan.. suomea mielellaan!

 

aika jännästi tuntuu ympäristö pikkasen suosivan "vähimmistö"kieltä. Meillä kuulee suomea joka tuutista,mutta silti se englanti on ottanut suuremman osan kielikakusta. Mukava kuulla muistakin suomi-usa perheistä, lämmittää sydäntä kuulla teistä.

[Burberry]

Joo, mustakin se on toisaalta yllattavaa, mutta viettihan poika ekat 2 vuotta suurimman osan ajastaan mun (suomenkielisessa) seurassa. Nyt seuraava kulmakivi on tosiaan saada pojat puhumaan keskenaan suomea. Tutkimusten mukaan valtakieli tulee haukkaamaan suuren osan kielikakusta lapsen ollessa noin 5-vuotias (koulun alku). Vahan jo hirvittaa miten meidan perheessa tulee kaymaan.. Ma oon kylla jo laatinut suunnitelmia, et kiikutan pojat heti Suomeen kielikylpyyn, jos suomen puhuminen alkaa unohtua.

 

Kiva, etta teillakin vahemmistokieli rulaa!!

 

muoks. typoja

Edited December 2, 2012 by Burberry

[Guest cars]

heh,meillä lapset on ollut kotona ja sitten kerhossa ennen kuin pk maailma alkaa. Aluksi ajateltiin englanninkielistä päiväkotia,mutta jos suomenkieli on vielä aika "onnetonta"voisi rauhassa laittaa suomenkieliseen. (kerho on suomenkielinen). Toivottavasti nämä lapset alkaisivat puhuu keskenään englantia,mutta aika näyttää.. nuorin ei vielä osaa puhua kumpaakaan (1v). Ymmärtää kyllä todella hyvin! ((isä on tällä hetkellä ainut joka puhuu lapsille englantia..lukee kirjoja ja lastenohjelmat on yleensä enkuksi. Hyvä että osaavat sitte skypessä vastailla isovanhemmille kuulumiset [kyllä sinne suomeakin tulee väliin:) ]))