uhra

Millaisesta kerrasta tärppäsi?

515 posts in this topic

Meillä meni reilu vuosi ennen plussaa. Mistään yrityskierroista en voi puhua, kun ei varsinaisesti yritetty ja toisaalta kierto oli ensimmäiset puoli vuotta niin sekaisin, että sekin vaikeuttaisi laskemista. Emme olleet emmekä olleet aikeissakaan mennä mihinkään tutkimuksiin, tosin tuon kierron kävin hoitamassa kuntoon lääkkeillä (juu-u kuukauden jatkuvat "kuukautiset" ajavat saamattomankin ihmisen varaamaan ajan gynelle...)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen raskaus alkoi ihan "puskista" melkein vuoden yrittämisen jälkeen. Mun kk-kierto oli erinäisistä syistä aivan sekaisin, enkä uskonut raskaaksi tulemisen olevan mahdollista niillä keinoin. Ei seurattu oviksia mitenkään ja lopulta tajusin olevani raskaana vasta, kun edellisistä menkoista oli yli 2 kk aikaa. Onnistuu se näköjään näinkin. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kahden vuoden yrityksen jälkeen 5. inseminaatiosta. Syksyksi varatun IVF:n sai perua raskautumisen myötä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä näköjään Yk 3 toi positiivisen tuloksen  :girl_sigh:. Kaikki kierrot ollaan kyllä todella yritetty. Kahdessa ekassa kierrossa mulla on ollut välivuotoa ovulaation jälkeisinä päivinä (jota oli siis jo pitkällisesti jatkunut ennen raskautumis-yrityksiäkin), nyt tärppi-kierrosta toi ovulaatiovuoto jäi tulematta! En tiedä kumpi edesauttoi kumpaa, raskautuminenko jätti välivuodon pois, vai välivuodon poisjäänti mahdollisti raskauden..  :)  Niin ja tässä vikassa kierrossa ovulaatiotestitkin otettiin käyttöön, mutta en usko sen oleellisesti vaikuttaneen lopputulemaan, koska tunsin jokatapauksessa ovulaation ajankohdan edellisissäkin kierroissa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tärppi tuli yk8, yhdeksän kuukauden yrityksen jälkeen. :) Tässä kierrossa erilaista edellisiin verrattuna: omenaviinietikka, ubikinoli ja gelee royale. Näitä en ollut siis aiemmin ottanut, vaikka kaikkia muita troppeja onkin ollut käytössä. Ovista on tikutettu ja kiertoa kartoitettu (aamulämpöjen mittaus...).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raskaus alkoi noin 1,5 vuoden yrityksen jälkeen ekan ICSI:n ensimmäisestä alkionsiirrosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pillereiden lopettamisen jälkeen kolme kiertoa kulki normaalisti, sitten kovan stressin seurauksena kierto sekosi ja ajattelin, että niinköhän meni jälleen vauvahaaveet pitkäksi aikaa... Tärppi tulikin sitten aivan täydellisenä yllätyksenä ylipitkästä kierrosta. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

3v yritystä, lääkärissä käytiin katsastamssa onko kaikki ok. Sain reseptin ovulaatiota auttavaan lääkkeeseen (en muista nimeä), mut en ehtiny edes alottaa syömään niitä, ku menkat jäi pois. Eli tosi tehokas resepti. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen sai alkunsa yk 3, ovuloin todella myöhään, mitään varsinaisia oireita ei ennen testiä ollut, eikä kyllä myöhemminkään suuremmin. Mulla tuli jopa ekat kuukautiset, tosin niin paljon niukempana, että uskaltauduin testaamaan.

 

Toka sai alkunsa vaikka oli ehkäisyrengas käytössä, tässä raskaudessa aloin aavistella raskautta siitä että rinnat olivat todella kipeät ja täyteläiset sekä mulla veti kertaalleen suonta jalasta. Aiemmin mulla on vetänyt suonta jalasta vain ja ainoastaan kerran esikoista odottaessa.. Ja kun kuukautiset jäivät tulematta, olikin asia selvä.

 

Kolmas sai alkunsa yk 1, tässäkin tiesin jo viikko ovulaation jälkeen että on tärpännyt. Rinnat olivat äärettömän kipeät ja hajuaisti tarkentunut, hyi olkoon miltä jauheliha haisi. Nyt rv 6 ovat rinnat jo melkein kaksi kokoa isommat kuin normaalisti...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitkähkön yrityksen jälkeen ensimmäisestä "yrityksettömästä" kierrosta. Kauhea klisee, mutta näin kävi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikko tärppäs yk6. Sillon mentiin meiningillä tulee jos on tullakseen (ukko sairastanut syövän) ja tossa vaiheessa toivo oli jo menetetty suunnilleen. Naurettavaa nyt kun tietää asioista paljon enemmän ja tietää että n. 6kk odotus on lyhyt aika. :) Mitään poppaskonsteja ei ollut käytössä tms., ihan normaalia elämää elettiin. Testin tein kun menkat oli jo reilusti myöhässä, en siis tajunnu että ne menkkajomot johtui raskaudesta..  :blush: Tällä kerralla kerkesin nauttimaan alkoa kerran taikka kaksi ennen plussaa ja tupakkia poltin päivässä n. 20kpl plussaan asti.

 

Tämä tosikko tärppäsi yk2, ensimmäinen greippimehukierto. Seksit sijoittui ovulaation (mikä oli helppo bongata kun greippimehu sai mut tuntemaan elämäni ensimmäisen kerran ovulaation) aikana aamuun ja jokatoinen päivä. Nyt tein testin kun menkat oli pari päivää myöhässä ja oli juurikin noita menkkajomoja, mutta mitään ei kuulunut. Tähän oviksen jälkeiseen aikaan ei ole mahtunut ainuttakaan alkon nauttimis kertaa, enkä sitä tupakkia ole tuon ensimmäisen plussan jälkeen edes maistanut. :)

 

 

Tuo tosikkohan päätyi keskeytykseen rv 9+6 ja tuskaisaan aikaan sen jälkeen.

 

Mutta kolmas tärppäsi kierrosta, jolloin oli vielä raskauskarenssi päällänsä, kartoitin kiertoani ja välteltiin ovulaatiota. Nimenomaan VÄLTELTIIN. Jos silti tulee raskaaksi, niin eikö se ole silloin tarkoitettu niin? :) Nyt rv 4+2 ja parin viikon päästä ar-ultra rypäleraskauden poissulkemiseksi ja seuraamiseksi. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen tärppäsi yk 4, kierrosta jossa testasin ensimmäistä kertaa ovista, ja sen onnistuin bongaamaan. 

 

Toinen tärppäsi ensimmäisestä kierrosta ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Ovistikut olivat heti käytössä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen tulossa ja tärppäsi jo reilun kuukauden päästä kierukan poistosta, pikaista toimintaa siis täällä :) En odottanut niin pikaista raskauden alkua, testinkin tein vasta kun menkat oli melkein kaksi viikkoa myöhässä (ennen kierukkaa kun menkat oli epäsäännölliset niin en osannut arvailla). Mitään suunnittelua ei siis ollut, oli vain vauvalla lupa tulla. Oireita ei heti alkuun ollut, mutta jo noin viikolla 7-10 oli rajua pahoinvointia ja mielialan vaihtelua, mm tv ohjelmia en voinut katsoa kun itketti. Lopulta elo rauhoittui ja nyt rv 16+6!

Share this post


Link to post
Share on other sites

KatjaMarika tervetuloa odotusklubien Maaliskuisiin, kun saat ensin tarpeeksi viestejä kirjoteltua, että pääset sinne puolelle. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei vielä edes yritetty, mutta pari kertaa oltiin ilman ehkäisyä. Toivoin kuitenkin kovasti raskautumista. Noin viikko sitten huomasin että rinnat oli turvonneet ja kipeet ja aina välillä tulee kamala hiki yllättäen. Tällä viikolla olis pitänyt menkkojen alkaa, mutta tuli ainoastaan aika kovia menkkakipuja ilman vuotoa. Eilen sitten tein testin ja raskaana näytettäis olevan.  :wub:   Eli aika luvattoman helpolla tärppäs täällä  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kahden ja puolen vuoden yrityksen jälkeen. Olin juuri eronnut aviomiehestäni ja tavannut uuden miehen. Luomuna onnisti ja kaksi pientä ihmettä kasvaa sisälläni. <3 rv 8+0 nyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen sai alkunsa kolmannesta kierrosta. Pillerit oli olleet käytössä monta vuotta siihen asti. Tärppikierrossa pupuiltiin aamulla, iltapäivällä ja välillä yölläkin kun vaan himotti..

 

Kakkonen ilmoitti tulostaan kun esikoinen oli 6kk. Juhannuksena otettiin parit juomat sen kunniaksi että vauva nukkui jo toista viikkoa yöt putkeen. Niiden parin jälkeen se ehkäisy vaan jäi ja olin varma että ovis oli mennyt jo.. No, muksuille tuli vaan vähän pienempi ikäero mitä ajateltiin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolmannessa yrityskierrossa, aika tarkkaan kalenterin mukaan oltiin yritetty etenkin just tärppikierto ja ei ollut kauhean romanttista... :rolleyes: Tärppikierrossa mulla oli ovistesti plussalla kolme päivää putkeen kp19-21 enkä kyllä uskonut, että edes ovuloisin, mutta olin väärässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now