Toisen lapsen syntymän tuomat muutokset perheessä

[meg_white]

Vauva syntyy pian ja mietin jonkin verran huolestuneena, kuinka arki lähtee rullaamaan ja missä vaiheessa sitä omaa aikaa taas on. Ja miten kaikki muuttuu.

 

Moni on sanonut, että aluksi molemmat vanhemmat on tosi kiinni lapsissa eikä omaa aikaa juurikaan ole. Onko näin? Ja missä vaiheessa se arki sitten rullaa?

 

Tällä hetkellä, kun esikoinen on kolme, on ollut melko vaivatonta järjestää molemmille tarvittaessa omaa aikaa: molemmilla on pari kolme kertaa viikossa omaa harrastusaikaa sekä satunnaisesti omia yön yli reissuja, siis ehkä joka toinen kuukausi. Mitenkähän sitten jatkossa.. esikoinen oli kyllä jo 5 kuukauden ikäisenä ekan kerran yötä erossa musta ja sen jälkeen säännöllisesti.

 

Miten te muut olette järjestäneet omaa aikaa perheessä niin isälle kuin äidille?

[Helna]

Kiinnostava aihe!

[Guest pikku_kolikko]

Meillä poika oli 3,5v kun sisarukset syntyivät. Ennen sitä omaa aikaa oli oikein mukavasti. Poitsu meni nukkumaan 19.30, joten siinä jäi hyvin ja joustava työaikakin mahdollisti esim harrastukset. Yökylässä poika ei usein ollut, mutta ainakin 4krt / v.

 

Kun tytöt syntyivät, lapset/tytöt olivat ensimmäisen puolen vuoden aikana yökylässä kolme kertaa. Silloin oma aika koostui vain ja ainoastaan nukkumisesta. Tytöt laitettiin heti syntymästä nukkumaan iltaisin samaan aikaan kuin poika, mutta aika usein sitä tuli nukahdettua sohvalle melko pian.

 

Arki alkoi rullaamaan ehkä tyttöjen ollessa 5-6kk eli kun alkoivat liikkumaan. Sitä ennen tuntui, että koko ajan oli ainakin yksi vauva sylissä. Ja jos vauvat nukkuivat, piti huomioida esikoista. Mutta tuossa puolen vuoden iässä jokainen suurin piirtein löysi paikkansa.

 

Puolen vuoden jälkeen lapset ovat olleet yökylässä muistaakseni kolme kertaa. Viimeksi olivat heinäkuussa ja seuraavan kerran menevät ehkä kolmen viikon päästä.

 

Harrastuksiin palasin kun tytöt olivat 2kk. Jos en itse olisi jaksanut tai viitsinyt, mies piti huolen, että edes jotain kävin yksin tekemässä, koska näki kuinka tärkeää se mulle oli.

[Ompukka]

Meilläkin on esikoinen 3v ja vauva nyt 6kk. Nyt alkaa helpottamaan kun vauva syö kiinteitä 5 kertaa päivässä ja sen myötä imetyskerrat on vähentyneet. Tuntuu että ny toisella kerralla itse vauva-arki on paljon helpompaa, mutta parisuhdetta koetellaan enemmän kun yhteistä aikaa jää vähemmän. Välillä on ollut aika "työleiri" fiilis niinkuin jossain ketjussa puhuttiin. Illat on varsinkin aika häslinkiä välillä mutta kyllä kokoajan helpottaa. Yhteistä aikaa miehen kanssa on sitten illat poikien mentyä nukkumaan. Mulla on ollut opettelemista ja hyväksymistä siinä, kun esikoinen joi pullosta ja oli ihan pienestä asti välillä mummolassa hoidossa. No pikkuveli onkin sitten ollut täysimetyksellä ja minä aivan kiinni pienessä. Nyt olen jo päässyt irtautumaan muutamaksi tunniksi kodin ulkopuolelle. Nyt pikkuhiljaa suunnitellaan miehen kanssa illanviettoa ihan kahdestaan ja poikien hoitoon viemistä, tulisi kyllä tarpeeseen. Miehellä on tainnut olla enemmän hyväksymistä yhteisen ajan puuttessa, minä osaan enemmän ajatella että aikansa kutakin.Isoveli ei onneksi ole ollu tyhtään mustasukkainen ja odottaa jo kovasti leikikaveria veljestään. Pienempi pitää jo isoveljeään idolinaan joten odotan innolla veljesten välisiä leikkejä

Edited November 2, 2012 by Ompukka

[silvis]

Todella mielenkiintoinen ketju, jään kyllä seuraileen. Voin kertoill itsekin muutaman kuukaude päästä tuntemuksia, 1v3kk taapero ja viikko sitten syntynyt pikkuvelu joten asia on ajankohtainen tässä perheessä

[Guest Ravenna]

Mielenkiintoinen aihe, jään myös seuraamaan ja ehkäpä mullakin on piakkoin omakohtaista kokemusta!

[höpöli]

Meillä tokan lapsen syntymä ei hirveästi vaikuttanut. Ennen tokan syntymää en käynyt usein missään, kun oli vähän huono omatunto siitä, että olin töissä, kun poika oli vielä niin pieni. Ja olin myös raskaana, niin se vähensi bilettämistä muutenkin. Toka lapsi oli vielä aika helppo tapaus, niin pääsin lähtemään kavereiden kanssa ulos syömään niin, että jätin molemmat lapset miehelle. Ekaks mies pyysi anopin avuks, mutta sit huomas pärjäävänsä (mies aina stressaa vauvan syöttämisen onnistumista, kun esikoinen ei oikein pulloa huolinut). Mies taas otti tavaks lähteä vasta sit, kun isompi nukkui, niin se ei ollut mulle liian rankkaa. Toisaalta, mies myös oli pari yötä ulkomailla kavereiden häissä, kun tyttö oli n. kuukauden ikäinen. Ihan hyvin silloinkin meni.

Toka lapsi kulki mukana esikoisen kerhoissa ymv., niin arki rupesi todella nopeasti sujumaan.

Meillä on nyt 3. synnyttyä ollu enemmän haasteita, kun pullo ei oikein kelpaa...

[askel]

Toisen lapsen tulo perheeseen muutti meillä mielestäni enemmän kuin ensimmäisen syntymä. Toisaalta oli helppoa, kun kaikki tavarat ja käytännön lapsen hoitoon olivat jo olemassa. Omaa tai yhteistä aikaa ei ensimmäiseen puoleen vuoteen ollut, mutta meitä se ei häirinnyt. Kai siksi, että ensimmäisen lapsen jälkeen tiesi paremmin, että alun hankala vaihe menee pian ohi. Puolen vuoden iässä kuopus alkoi mennä samaan aikaan nukkumaan esikoisen kanssa ja sen jälkeen iltaisin sai paremmin tehtyä omia juttuja. Sanoisin, että arki lähti rullaamaan hyvin parin ensimmäisen viikon jälkeen, siis arki sellaisena kuin se on taaperon ja vauvan kanssa. Nopeasti koko perhe tottui uuteen jäseneen ja aikataulut loksahtivat paikalleen. Omaa ja yhteistä aikaa arjessa on ollut tavalliseen tapaan vasta, kun imetys loppui ja vauvasta tuli yksivuotias taapero, mutta tämä oli aivan odotettua. Vauvavuosi on aina vauvavuosi enkä usko, että siihen vaikuttaa kovin paljon se, montako lasta perheessä on ennestään.

[zinae]

Meillä tuo toinen (yhteinen) lapsi on vasta vajaan kuukauden, mutta voisin sanoa samaa kuin edellinen kirjoittaja. Arki tasaantui ekan viikon hämmennyksen jälkeen aika äkkiä, viimeistään sitten kun mies meni töihin takaisin. Jotenkin minusta myös tuntuu että kahden pienen kanssa on kivempi ja helpompi liikkua kuin vain vauvan (kuten oli esikoisen aikaan).

Isommat meillä on jo niin paljon isompia, että heidän olemisensa ei juuri meidän omaan tai yhteiseen aikaan vaikuta, "mukana kulkevia" isommista on enää 5v, koululaiset jää melkein poikkeuksetta kotiin tai kavereiden luo esim. kauppareissujen tai vastaavien ajaksi.

 

Omaa aikaa ei mulla juuri ole, vauva on tissillä 24/7 vaikka luojan kiitos osaa syödä pullostakin. Mies pääsee helpommin irtaantumaan mutta niinpä se on imetyksen ajan aina, oli kyseessä ensimmäinen tai seitsemäs lapsi.

Yhteistä aikaa on iltaisin kun lapset (paitsi vauva) nukkuu, menevät klo 20 nukkumaan joten sitä hiljaista aikaa iltaan jää tunti-pari ja viikonloppuisin enemmän. En koe sitä mitenkään rassaavana tai raskaana, koska tiesin että näin tulee olemaan jos on kaksi pientä lasta ja neljä isompaa päälle

[Solja]

Mun mielestä kaikki lähtemiset (etenkin näin ei-kesäaikaan) on paljon haastavampia kahden lapsen kanssa kun kaikki pukemiset kestää niin älyttömän kauan ja kun pitää yhdistellä vauvan ja taaperon aikatauluja. Aiemmin pojan kanssa ollessa lähdettiin paljon spontaanimmin käymään nopeasti jossain ulkoilemassa tai kaupoilla, mutta nykyään mietin aina tarkkaan, että onko se lähteminen sen arvoista että jaksaa kaiken sen säädön eikä missään puistossa viitsi enää käydä mitenkään pistäytymässä vaan jos mennään niin mennään sitten kunnolla ja ajan kanssa. Tämäkin varmaan helpottuu kunhan esikoinen oppii paremmin pukemaan itse ja kakkonen alkaa omata vähän kärsivällisyyttä eikä lasten aikataulut ja tarpeet menee enää niin pahasti ristiin.

[alannee]

Meillä ma aika on aina ollut järjestelykysymys mutta ne järjestelyt vaan on välillä olleet aika hankalia. Kun kuopus oli pienempi, jouduimme aina pyytämään jonkun avuksi, jos toinen oli iltatoimien aikaan jossain omissa menoissa. Esikoista ei saanut nukkumaan, ellei joku mummi tai kummi ollut auttelemassa vauvan kanssa.

 

Kaikkein hankalinta oli kuitenkin aamuaika: kuopus heräsi (ja herää edelleen) viideltä, esikoinen nukkuisi vähän pidempään. Yksin on todella kurjaa ensin valvoa puoli yötä heräilevän vauvan kanssa ja sittenherätä viideltä hyssyttelemään sitä hiljaiseksi jotta muut saisivat nukkua. Käytännössä siis istutaan vessassa leikkimässä tai kanniskellaan tyttö pitkin kämppää, jotta se pysyy suht hiljaisena. Ihan perseestä, sanon vaan. Sattuneesta syystäolen suhtautunut tosi nihkeästi pitkäksi venyviin iltamenoihin...

 

Kaikkein helpointa on ollut järjestää pari tuntia vapaata vaikka urheiluun. Silloin esikoinen voi ehkä joutua katsomaan telkkaria, mutta ehkä sen nyt kestää. Nyt kun vauvan rytmi alkaa olemaan yhteensopiva isoveljen rytmin kanssa, se oma aika järjestyy aika helposti. Raskaampaa tietenkin hoitaa noita yksin kuin kaksin, mutta jos on tärkeää päästä omin menoihin, niin se voidaan kyllä järjestää.

 

Muoks. Suhtaudun kyllä edelleen melko pelokkaasti tulossa olevaan miehen työmatkaan, kesto neljä päivää. Ajattelin järkätä jotkut treffit vaikka mummin kanssa joku päivä, jos se tulis vaikka meille leikittämään lapsia joksikin tunniksi.

Edited November 5, 2012 by alannee

[Lumikello]

Meilläkin yhteinen taipale kahden lapsen kanssa on vasta aluillaan, vauva on vasta 6vkoa. Mutta on tuntunut helpommalta nyt toisella kerralla, esikoisen syntymä oli suurempi muutos. Vaikka esikoinen oli ihanan helppo vauva, söi, nukkui eikä yhtään kitissyt ja tämä toinen on vähän kitisijä, maha ei ainakaan tunnu vaivaavan tai jos vaivaa niin ei ainakaan ehkä kovin kovasti kun ei sitä itkeskele mutta muuten välillä oikein mikään ole hyvin ja kun on nälkä, huuto nousee 0--->100 muutamassa sekunnissa. Imetyskään ei nyt onnistunut, vauva sai heti alussa rintaraivareita ja itse väsyneenä sitten tuskastuin siihen ja kun mies meni 3vkon jälkeen töihin, aloin syöttää vauvalle pulloa muutaman kerran päivässä kun ei tunnu vaan aina kertakaikkiaan saavan otetta rinnasta. Pullostakin kyllä imee oudosti mutta syöminen kuitenkin onnistuu.

Meillä esikoinen on nyt 1v9kk eikä ole ollut paljoakaan mustasukkainen, onkin kyllä kiltti ja rauhallinen tapaus.

 

Nämä 6vkoa on kyllä sujunut kuitenkin hyvin, jotenkin paremmin entä mitä osasin odottaa. Välillä on tietenkin vaikeita hetkiä, jos molemmille pitäis yhtäaikaa olla jotain ja kumpikaan ei osaa odottaa ja esikoisen nukuttaminen on ollut ongelmallista, kun aiemmin on nukahtanut hyvin kun on ollut seurana kunnes nukahtaa mutta nyt joudun imettämään vauvaa samalla jos vauva on hereillä niin silloin ei tietenkään tyttö malttais nukahtaa. Lopulta kuitenkin nukahtaa niin siitäkin on selvitty.

 

Kaikki tavarat on meillä tallessa, samoin esikoisen vaatteet, tosin ne on 60cm---> tyttöjen vaatetta joten pojalle täytyy hankkia omat.

En ole kyllä vielä päivääkään katunut, kun tästä talvesta pääsee ohi niin varmaan helpottaa vielä, kesällä pääsee enemmän liikkeelle ja vauvallekin voi ottaa syötävää mukaan eikä maitoakaan tarvi enää lämmittää.

 

Omaa aikaakin on aina jossain välissä ollut kun vauva nukkuu, tosin esikoinen saattaa olla silloin hereillä. Yritän nyt tyytyä tähän kotielämään ensisijaisesti, vaikka välillä kaipais muutakin elämää. Oon silti tykännyt hoitaa lapsia kotona. Lyhyen aikaa ovat kuitenkin pieniä. Vaikka mulla ois haaveena saada vielä kolmaskin suunnilleen samanlaisella ikäerolla...

[Iris]

Toisen lapsen syntymä muutti elämää mun mielestä aika paljon. Härdelli ja meteli kotona kohosi potenssiin kymmenen, ja päiväaikaan ei ole mitään mahista olla rauhassa jos lapset on hereillä. Joku siis tarvitsee koko ajan äitiä tai lapsilla on riita päällä. Ensimmäinen puoli vuotta oli tosi rankkaa kun vauva roikkui tissillä koko ajan, yöt ja päivät, ja esikoisella oli uhmaikä parhaimmillaan. Silloin piti opetella sietämään kaikenlaista, jotta arki olisi rullannut niin, ettei kenelläkään hajonnut pää. Omaa aikaa oli silloin alussa tosi vaikea saada, varsinkin ilta-aikaiset poissaolot oli tosi vaikeita. Me käytännössä oltiinkin molemmat kotona aina iltanukutuksen aikaan ekan puoli vuotta. Hyvä puoli oli että lapset on menneet molemmat nukkumaan n. klo 20 heti alusta asti, joten parisuhdeaikaa (lue: sohvalla torkkumista) oli iltaisin pari tuntia, tai jompikumpi pystyi silloin lähtemään esim. lenkille tai salille. Harvemmin kumpikaan jaksoi.

Totuttelu siihen että perhe syö koko oman ajan, vei multa aika kauan, mutta nyttemmin taas ihmettelen että mitä ihmettä tein sillä kaikella ajalla mitä minulla oli ennen lapsia? Kun sain ajatukseni ja asenteeni kuntoon, olenkin alkanut nauttia tästä jokapäiväsestä sirkuksesta ihan eri tavalla. Minä olen osa tätä sirkusta ja tämä on mun perhe! Mikäs sen ihanampaa kun mennä mukaan dinosaurusleikkeihin ja sängylle hyppimään. En enää taistele siitä omasta ajasta, vaan otan mitä annetaan, ja se tuntuu nyt riittävän. Jotenkin toisen lapsen synnyttyä ajankulku on myös kiihtynyt, ja tajuan paremmin sen, miten rajallinen tämä pikkulapsiaika onkaan. Lohduttaudumme tiukan paikan tullen miehen kanssa sillä, että 5 vuoden päästä luultavasti voidaan taas mennä helpommin omia menojamme, ja mikä aika nyt 5 vuotta on? Ei mikään!

Ja täytyy vielä todeta että nykyisin tuntuu olevan jo paljon helpompaa, kun lapset leikkivät tosi paljon keskenään (isompi 3v ja pienempi 1v 4kk).Pienempikin alkaa olla jo niin iso että osaa leikkiä vastavuoroisia leikkejä, ja monesti pojat kikattelevatkin jotain omiaan lastenhuoneesta ja sieltä kuuluu vaan huuto "Ei saa tulla! Meillä oma leikki!" Eli ei se vaikea vaihe kauaa vie, ja sitten kun elämä on näin perinpohjaisesti muuttunut, niin ei sitä entistä osaa enää kaivatakaan.

[kaksonen]

Vanhemmilla ei ole yhteistä aikaa.

Tässä suurin muutos..

 

Meillä tosin toinen yhteinen lapsi, olen hyvin iloinen esikkoni (13v) olemassaolosta, koska jaksaa touhuta tuon uhmiksen (3v) kanssa tai sitten voi sylittää/vaihtaa pissivaippaa kuopukselle (8kk). Muutoin olisin varmaan jo ollut helisemässä kotosalla, kun mies on pois 12h/vrk ja välillä reissuhommissa.. Kun huushollissa on lisäksi 2isoa koiraa, on härdelli välillää melkoinen eikä me miehen kanssa ehditä montaa sanaa vaihtaa. Kummallakaan ei ole sen kummemmin harrastuksia, joihin pitäisi päästä säännöllisesti. Muta mies ei osallistu vauvan hoitoon mitenkään, nyt tosin jo uskaltaa pitää vähän sylissäkin kun neiti istuu jämerästi ja 3v kanssa jo ovat yhteisiä yöreissujakin tehneet.

Kyllä tämä tästä.. Joskus ollaan jopa päästy kahdestaan saunaan!

[Arby]

Nosto

[Mintaka]

Olisiko tästä aiheesta vielä kokemuksia, joita haluaisitte kertoa?

Meillä on nyt yksi lapsi, 9 kk, ja toista suunnitellaan. Koska meillä on jo ikää ihan tarpeeksi, lasten ikäerosta toivotaan melko pientä. Omasta ajasta en ole niinkään huolissani, mutta miten aikaa ja syliä riittää pienelle esikoiselle? Yhden lapsen kanssa on ollut siinä suhteessa helppoa.

[iinnn]

Meillä on lapsilla ikäeroa 2v 2kk ja se alku oli kyllä tosi rankka. Se riittämättömyyden tunne oli mulla ekan vuoden aikana aivan hirvittävä, kun oli niin paljon niitä tilanteita, että piti valita kumman antaa huutaa. Eli ei riittänyt käsiä ja aikaa molemmille samaan aikaan. Toki siihen vaikutti paljon se, että kuopus oli aika itkuinen vauva ja esikoinen taas juuri siinä uhmaiässä, kun piti koetella rajojaan ja olisi tarvinnut äitiä monissa tilanteissa vielä tosi paljon. Esikoinen myös lopetti päiväunien nukkumisen samoihin aikoihin kun kuopus syntyi, joten päivällä ei voinut mistään kunnon lepohetkestä haaveilla. En tiedä miten olisin selvinnyt pienemmästä ikäerosta, kun tuossa vaiheessa kuitenkin oli helpottavaa se, että esikoinen oli jonkin verran omatoiminen - söi itse, oli kuiva, viihtyi lukemassa kirjoja ja leikkimässä itsekseen ja niin edelleen. 

Ylipäätään toisen lapsen syntyminen muutti elämää tosi paljon. Meillä esikoinen sujahti elämään tosi helposti ja sitä pystyi tekemään asioita melkein entiseen tyyliin. Toinen lapsi muutti aika paljon ja arki muuttui haastavammaksi. Siinä missä ekan kanssa pystyi rauhassa pesiä ja imettää, eikä oma syöminen ollut niin justiin, niin toisen kanssa piti huolehtia kuitenkin koko ajan esikoisesta ja esimerkiksi säännöllisistä ruoka-ajoista ja rytmistä muutenkin. Pukemiset ja lähtemiset vei aikaa ja juuri niinä hetkinä yleensä huudettiin - sitten kun lapsilla oli kamppeet päällä niin toisella olikin kakka vaipassa tai pissähätä tai jotain muuta. Jos vauva rikkonaisen yön jälkeen olisi nukkunut pitkään, niin esikoisen kanssa piti kuitenkin nousta ja pahimmillaan se vauvakin heräsi siinä samalla ja oli kärttyinen kun heräsi liian aikaisin. Siis kaikki tämmöinen säätäminen ja vaiva lisääntyi ihan älyttömästi. 

Oman ajan saaminenhan riippuu taas paljon siitä, kuinka aktiivinen puoliso on (ja/tai miten muuten on tukiverkostoa) ja paljonko itse pystyy olla vauvasta erossa. Minä opiskelin koko ajan kuopuksen syntymää ennen ja jälkeen, joten se oli mun omaa aikaa ja mies kyllä otti vastuuta huushollin pyörittämisestä siten, että sain jotain tehtyäkin Enimmäkseen toki silloin pikkuvauva-aikana opiskelin kotona ihan jo senkin takia, että poika ei suostunut syömään pullosta. Enkä kyllä olisi pystynyt pitkiä aikoja erossa olemaankaan. 

Nyt kun lapset on 4 ja pian 2, elämä on leppoista ja mukavaa ja pojista on toisilleen seuraa, yhteisiä leikkejä alkaa olla tosi kivasti. Mutta se vauvavuosi, huh. Selvittiinpä siitäkin kuitenkin  Enää en lähtisi noin pieneen ikäeroon tai pienempään, mutta toisaalta tiedän monia, jotka tykkää pienestä ikäerosta ja homma toimii hyvin niin! Mulla vaan juuri se riittämättömyyden tunne oli pahin, kun tuntui, että kumpikaan lapsista ei saa tarpeeksi aikaa ja huomiota. 

[Mintaka]

^ Kiitos rehellisestä vastauksesta. Jotain tuollaista pelkään itsekin. Ei vain ole kauheasti vaihtoehtoja, kun oma parasta ennen -päivämäärä lähenee.

[iinnn]

Oon kyllä myös toisaalta sitä mieltä, että kaikesta selviää! En missään nimessä halua liikaa pelotella. Ja monilla tutuilla on mennyt niin päin, että toinen lapsi on ollut helppo, ja silloinhan tilanne on ihan eri. Joka tapauksessa se on yleensä vaan se eka vuosi, tai ekat pari vuotta, lyhyt aikahan se loppujen lopuksi on  Ja sitten tosiaan tässä vaiheessa on hirmu kiva, että lapsista on toisilleen seuraa ja yhteisiä leikkejä alkaa olla. Ja että ne "vajailla aivoilla" menneet ajat meni siinä heti peräkkäin ja nyt voi keskittyä eri tavalla esimerkiksi työelämään. 

[Mintaka]

Kiitos kannustuksesta! Meillähän tämä ensimmäinen vauva on ollut tosi helppo ja tyytyväinen. Siitähän ei tietenkään tiedä, millainen hirviö hänestä tulee uhmaiässä.

[JoHe]

Meidän nuorimmaisilla on ikäeroa 1v2kk ja onhan siinä ollut rankatkin vaiheensa, mutta niin on kaikissa ikäeroissa. Vauvavuosi kuitenkin meni hyvin loppujen lopuksi vaikka meillä mies tekee 5-vuorotyötä ja on välillä päiviä pääasiassa poissa pelistä. 1-vuotias ei oikein vielä osannut olla mustasukkainen, alkuun kyllä tukeutui isään enemmän. Tandemimetys auttoi myös asiaa, samoin perhepedissä nukkuminen kun kumpikin sai tankata yöllä läheisyyttä. Noin pienellä ikäerolla jaksoin myös ekat 8kk ihan kevyesti kantaa kumpaakin yhtäaikaa sylissäni, vaikka eivät pieniä lapsia olleet. Toiseksi nuorin on myös ollut suhteellisen helppo ja sopeutuvainen, pikkuvanha luonteeltaan.

Meillä on siis neljä lasta joista kaksi ekaa isoilla ikäeroilla. Tällä pienellä ikäerolla alkaa nyt vasta tulla karmeimmat puolet kun toinen kärvistelee 2-vee uhmassa ja toinen 3-vee uhmassa

[whipped cream]

Meillä lapsilla ikäeroa 2v 4kk ja kuopuksen vauvavuosi oli raskas, se on myönnettävä. Eikä se ollut suinkaan raskas vauvan vuoksi, vaan esikoisen, joka oli ihan jäätävässä uhmaiässä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna vuosi meni nopeasti ja nykyään lapsista on jo niin ihanasti seuraa toisillensa.   Ja onhan se niin kiinni lapsista ja perheistä ylipäätänsä, kuinka kukakin kokee minkäkin. Vauvavuoden rankkuudesta huolimatta ihana kuitenkin, kun ikäero on suht pieni.

Noin muuten ei toisen lapsen syntymä muuttanut juurikaan mitään, vaan kyllä mun mielestä se esikoinen toi sen suurimman muutoksen.

[Mintaka]

Kiitos kokemusten jakamisesta @JoHe ja @whipped cream. Ilmeisesti tämäkään asia ei ole aivan yksiselitteinen. Jos kaikki menee hyvin, meidän lapsille tulee ikäeroa 1 v 9 kk. Onhan se aika vähän, mutta ei tässä iässä ollut enää varaa ruveta odottelemaan.