Auuuh!!!

[Saimis]

Niin, miten reagoitte taaperonne nipistelyyn tai puremiseen?

 

Meillä 1v1kk Jätkänpätkä nipistelee ja puree ja juurikin oikeastaan vain ja ainoastaan MINUA! Kivaa... naaat!

Kieltäminen tuntuu aivan turhalle, toinen vaan nauraa.

Ignooraus on tosi vaikeaa koska se SATTUU niin turkasesti, väkisinkin pääsee jonkinlainen vinkaus suusta..

 

Onko tämä ikään kuuluva vaihe, ts. menee(HÄN)kö se ohi tuosta vaan? Jatkuuko tämä hamaan tulevaisuuteen?

Mitä voisin tehdä että saisin sen loppumaan?

Miksi vain minä olen tulilinjalla?

[mingo]

Onko teillä pieni jo päivähoidossa? Meinaan jos on, veikkaisin, että voisi olla jotain protestoimista siihen suuntaan, kun aina lähellä ollut äiti ei olekaan enää koko ajan vierellä. Ja toi pureskelu ja nipistely monesti kuuluu ikäänkin eli ohimenevä on. Meillä ei ole tytöt koskaan purreet, mutta nipistelyä ja tukistelua oli joskus havaittavissa. Sen sai loppumaan osin sillä, että kielsi vain ponnekkaasti ja sanoi, että sattuu (ja vähän näytti suruitkunaamaa päälle). Pienet lapsetkin ymmärtää sen, jos satuttaa, pitää vaan vähän itsekin sen eleillä osoittaa .

[Saimis]

Ei oo kun menee vasta ens viikosta..

[Guest HelmiQ]

Meillä kans ipana puri ja nipisteli jostain 1 v 6 kk alkaen, nyt poika 2v 2kk ja tuo vähentynyt. Nukkumaan mennessään kyllä saattaa nipistellä "tarkistaakseen" että joku on siinä lähellä.

 

Mutta se tahallinen pureminen oli kyllä rassaavaa. Ja teki mitä tahansa, ipana oikein innostui.. Pureminen sattui, ja niin kuin sanoit huomiotta jättäminen oli vaikeaa koska pureminen sattui niin kovaa. Kielto ei auttanut, eikä myöskään selitys, että pureminen tai nipistely sattuu. Kun asiaan reagoi, poika vaan jatkoi hommaa kahta suuremmalla innolla.

Mä yritin vaan jotenkin ohjata pojan huomiota muualla, jotta toi ikävä tapa unohtuis.

Poika on nyt oppinut puhumaan enemmän ja osaa ilmaista itseään paremmin. En tiedä onko sillä ollut vaikutusta nipistelyn ja puremisen vähenemiseen. Joku keino se on varmaan ollut ilmaista omaa oloaan ja saada huomiota. Ehkä?

Mutta jos yhtään lohduttaa, niin meillä tuo tapa on vähentynyt kovasti..

 

Edit. Lisäilin pari lausetta.

Edited August 28, 2008 by HelmiQ

[Marie]

Meidän poika (1v 8kk) nipistelee aina välillä, mutta hän lopettaa sen, kun selitetään, että ei saa nipistää ja että se sattuu. Tuo selittäminen ei kyllä varmaan toimi vähän yli 1-vuotiaalla, meillä ei ainakaan olis viesti mennyt perille siinä iässä.

[anemone83]

Meillä poika 1v 2kk ja se puree välillä tosi usein. Onneksi yleensä vain mua tai isäänsä eikä esim. naapurin lapsia. Usein pureminen tapahtuu vielä kun pojalla on hauskaa, eikä hän tunnu hakevan sillä kovasti huomiota. Mutta jotenkin tuo ois saatava loppumaan. Onko kellään hyviä ideoita?

 

Ollaan kielletty ja nostettu Visa lattialle pois sylistä/vierestä. Tuntuu vaan ettei toinen vielä ymmärrä kunnolla kuinka paljon se sattuu kun puree muita. En haluais myöskään purasta poikaa jotta hän hoksais sen että pureminen oikeesti SATTUU! Välillä on helpompia viikkoja ja välillä taas purraan usein .

[Adelita]

Meidän ukkelilla on ikää 1v3kk ja hän on pureskellut niin äidin mahamakkaroita, reisiä, isin nenää kuin siskon olkapäitäkin... Tätä on jatkunut noin 2-3 kk. Poika puree juurikin riehuessaan, joskus iloisena, joskus jo ärtyneenä. Olen epäillyt asian liittyvän jotenkin myös hampaiden tuloon, sillä hampaita tehdessä (= järjetöntä kuolausta ja kaikkien lelujen järsimistä) poika on myös purrut enemmän?! Häntä lähinnä torutaan sanomalla "Ei saa (purra)!" ja ottamalla hänet irti esim. siskostaan, jonka selässä hän roikkuu hampaat kiinni olkapäässä...

[Xim]

Onko lisää vinkkejä miten saisi puremisen loppumaan? Meidän poika (nyt 1v 1kk) puree tosi usein ja olemme miehen kanssa molemmat mustelmilla. Aikaisemmat viestit kuulostavat tutulta; kieltäminen vaan naurattaa tai sitten itkettä jos sanoo liian kovaa ei. Reagoimatta ei pysty olemaan, koska pureminen tosiaan sattuu ihan älyttömästi.

 

Neuvoja?

[sorellina]

Meillä poika puri noin 10kk ikäisenä, ja jostain kumman syystä pureminen jäi pois. Nyt 1v 2kk hän on aloittanut sen uudelleen. Mäkin olen kyllä yhdistänyt hampaiden tulemiseen, mutta en sitten tiedä, onko totta.

 

Puree nimenomaan silloin, jos ei saa haluamaansa tai jos esim. en ota syliin, kun olen tekemässä ruokaa. Olen sanonut tosi kovaa ja ottanut lasta tiukasti kiinni (tietysti satuttamatta) ja kieltänyt, mutta siitä ei ole mitään apua. Jonkun neuvon mukaan kerran purin takaisin (en tietenkään kovaa, mutta niin, että tuntui joltain) ja poika vaan nauroi sille...

 

Toivottavasti tämä menis pian ohi, ei ole kiva olla kesällä pienissä vaatteissa, kun on jalat ja kädet täynnä mustelmia.

[Sippura]

Meillä neuvolassa sanottiin, että pureminen on yleistä tässä iässä (1 v 3 kk) ja loppuu yleensä silloin, kun lapsi alkaa puhumaan enemmän. Meillä siis ei vielä montaa kunnon sanaa ole sanottu. Ohjeeksi annettiin vain kieltäminen ja kärsivällisyyttä. Eli koskaan puremista ei saa sallia ja siitä voi joutua sanomaan pitkänkin aikaa.

[Little Elf]

Meillä kundi (2 v.) puree satunnaisesti silloin kun haluaa huomiota. Puri mm. minua pohkeesta muutama päivä sitten niin että hampaan jäljet koristaa pohjetta edelleen. Mä olen todella tiukka puremisen suhteen ja haluan katkaista sellaisen taipumuksen heti. Itse olen kokeillut taktiikkaa jossa reagoin puremiseen samoin kun lapset kipuun eli huudan kovaa ja alan "itkemään", kerron että sattui todella paljon ja tuli todella paha mieli. Minun mielestäni pureminen on niin paha tapa ettei haittaa vaikka siihen reagoi vähän voimakkaammin ja lapsi sen seurauksena alkaa itkemään. Tiedän mm. lähipuistossa erään pojan joka puree kaikkia/kaikkea, mm. erään kerran toista tyttöä poskeen niin että tytöltä tuli verta ja jäi todella hurjat jäljet... Meillä puhetaidon myötä on pureminen harventunut olennaisesti ja näin varmaan suurimmalla osalla onkin.

[Adelita]

Poika puree edelleen päiväkodissa toisia lapsia, tosin ei ihan jokaista ryhmässään, vaan tiettyjä lapsia. Nämä samaiset lapset ovat myös niitä hänen "läheisimpiä kavereitaan", joiden kanssa kyllä leikitäänkin mieluusti ja kotonakin poika höpöttää näistä toisista taaperoista.

 

Puremiseen on yritetty puuttua monella erilaisella "taktiikalla", mutta toistaiseksi mikään ei ole oikein auttanut. Poika kyllä tietää, että pureminen sattuu ja tulee pipi ja se on väärin ja tuhmaa ja... Hän itsekin sanoo välillä, että "Ei saa purra. En pure enää.", mutta sitten kun eteen tulee se kiukkutilanne tai muu vastaava hermostuminen, niin "naps!". Mitään kauhean kamalia jälkiä poika ei ole kenellekään tehnyt, ts. verta ei ole tullut puremajäljistä, mutta onhan ne punaiset jäljetkin todella ikävät ja hetken kipeätkin.

 

Päiväkodissa on pari lasta (tyttöjä!), jotka antavat takaisin samalla mitalla eli purevat. Pojalla on pari kertaa ollut itselläänkin niskassa puremajäljet ja hän on kotona kertonut, että "xxx puri minua", mutta asia ei ole kuitenkaan sen enempää tuntunut häntä haittaavan?!

 

Nyt vain odotellaan, että ikää karttuu vielä hieman lisää ja empatiakyky alkaa nostaa päätään. Viimeistään siinä vaiheessa luulisi pojan tajuavan, että hän todella satuttaa toisia purressaan ja että se on todella huono ja tuhma tapa toimia. Päiväkodin täti antoi tänään vielä semmoisen vinkin, että pojalle voisi keksiä jonkin purtavan lelun tms. siirtymäobjektiksi. Siihen hän voisi upottaa hampaansa ja purkaa kiukkunsa ym. tunteet ihan luvallisesti. Ehkä toisten lasten pureminen sitten hellittäisi?!... Tätä aiotaan siis kokeilla seuraavaksi.

[Edwina]

Meidän tyttö täytti eilen vuoden ja on jo vähän aikaa harrastanut niin puremista, nipistämistä kuin tukistamista. Ollaan kielletty ja reaktio on ollu aikalailla samanlainen kuin monella muullakin täällä; joko hirveätä nauramista tai sitten loukkaantunut huuto.

 

Anopin ratkaisu tähän puremisongelmaan olisi se, että pitäis purra takaisin. Ehken ny kuitenkaan, kun ei vielä tän ikäinen sellasta tajua.