Alya

Rauhallisemmin liikkeelle lähtevät lapset

193 posts in this topic

Mä hätäilin jossain vaiheessa (kaiketi neljän kuukauden kieppeillä) että apua, onko mun lapsessani vikaa, kun ei hän käänny mahalleen, ei sitten millään. No, kääntyi siitä sitten ja sen jälkeen on saanut pidätellä kehityksessä. Tai saisi pidätellä, nyt lapsi on 9 kk ja ottanut huterat ensiaskeleet (kaksi askelta, wuhuu!).

 

Miten se sit, jos on nopsa lähtemään liikkeelle, viivästyykö esim. puheen kehitys? Tämmöistä kuullut yhden jos toisenkin puhuvan. :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^No mun käsittääkseni puheen kehitys ei nyt suoranaisesti viivästy, jos lapsi lähtee liikkeelle aikaisin. Mutta useinhan sanotaan, että puhe jää ikään kuin jalkoihin, jos oppii varhain lähtemään liikkeelle. Mun lähipiirin kokemusten mukaan useimmiten on kuitenkin kyse siitä, että lapsi oppii kyllä ihan ikätasoisesti puhumaan, mutta silti puhe voi olla vähäisempää kuin jollakin toisella ikätoverilla, joka on oppinut puhumaan taas aiemmin. Esim. jos katsoo neuvola-kortin viimeistä sivua, niin siellä ensimmäinen merkittävä sana-kohdan viitekehys on 12-15 kk, varhain liikkeelle lähteneelle lapselle se ensimmäinen sana voi tulla juurikin sitten esim. 15 kk:n ikäisenä, kun sitten taas varhain puhumaan oppinut on voinut sanoa ekan sanansa jo ennen vuoden ikää. Ja silti ihan ikätasoisesti kehittyneitä molemmat. Ihan samalla tavalla se liikkeelle lähtökin voi jäädä sit puheen jalkoihin vastaavasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä meidän hitaasti liikkeelle lähtijä päätti eilen(just ennen 6 kk ikää), että kaipa sitä voisi sitten kääntyä mahalleen. Toi poika on kyllä niin rauhallinen luonteeltaan, etten ole edes ollut kauhean huolissani kun ei kerta neuvolasta olla oltu huolissaan, että olisi jo pitänyt osata.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kysynpä nyt täällä, kun taaperopuolelta en samantyyppistä ketjua löytänyt. Meidän poika on (jo) 1v 4kk, eikä vieläkään kävele. Tai siis kävelee, kun houkuttelee tai pyytää näyttämään ja osaa myös nousta seisomaan ilman tukea (nousi ensimmäisen kerran 2,5vko sitten ja sen jälkeen on houkuteltuna kävellyt), mutta ei käytä kävelemistä liikkumiseen, vaan konttaa. Toisaalta tämä oli odotettavissa, isänsä on ryhtynyt kävelemään 1 v 5kk vanhana, mutta silti välillä huolettaa. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Itse olen kuullut vain sellaisia juttuja, että nämä myöhään kävelemään oppivat vaan nousevat ja kävelevät ja konttaaminen loppuu siihen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kai jotkut lapset ovat vaan luonnostaan arempia. Mun kummityttö oppi kävelemään suurinpiirtein saman ikäisenä, mutta liikkui ainakin kuukauden vielä ensisijaisesti kontaten. Pikkuhiljaa se käveleminen sitten tuli vallitsevaksi liikkumiskeinoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jokipaltio, mä en ois huolissani. Mun poika (1v 2 kk) kuulostaa hyvinkin samanlaiselta. On toki pari kuukauta nuorempi mutta hyvinkin rauhallinen ja hieman arempi liikkumaan.

Ei siis vielä kävele eikä nouse ilman tukea seisomaan. Tuen kanssa seisomaan opittiin kolmisen vk sitten ja nykyään nousee seisomaan melkein mitä vasten tahansa.

Seisomaan nousuunkin käytimme houkutuksia kun muuten ei oikein uskaltanut.

 

Muutenkin liikkumaan lähteminen on ollu todella varovaista eli tehnyt kaiken vasta sitten kun osaa taidon ja kiinnostus on tarpeeksi (kaukosäätimet,puhelimet houkuttimena).

 

Laitoinkin jo aiemmin että

ryömimään oppi 9,5 kk ja sen jälkeen

konttaus 11,5 kk

tätä ennen ns. puolikonttaus (eli alapää konttaa ja yläpää ryömii).

ja tuen kanssa seisomaan 13,5 kk

Muutamia askelia ottaa kävelykärryn kanssa. "Kävelyttäen" mene pidempiä matkoja mutta useasti kiinnostus lopahtaa ja lähtee konttaamaan.

 

Me käymme edelleen fyssarilla n 1 krt/kk ja eipä hänellä ole mitenkään huolta pojastamme. Muistuttaa aina vaan että monet lapset lähtevät kävelemään vasta 1,5 kk ikäisenä. He kasvattavat sitä järkeä aluksi girl_wink.gif

 

Heh, meidän poikaan ei toi puhejuttu päde eli eipä hän mitää "oikeaa" sanoa van pölpöttää siansaksaa.

 

Ensi viikkolla onkin taas fyssari. Itse olen kokenut fyssarin hyväksi sillä sieltä olen saanut varmuutta siihen että oikeasti meidänkin poika kehittyy ihan normaalisti.

 

Eipä kai mulla muuten olisi mitään "ahdistuksia" mutta muiden puheet/kyselyt ehkä aiheuttavat sen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos alannee ja Hellwomen kokemuksistanne, kummasti helpottaa! Jännää, ettei meille ole fyssaria väläytelty kertaakaan, missä vaiheessa teille se Hellwomen tuli kuvioihin mukaan ja mitä siellä on hommailtu? Meidän poika oppi ryömimään päivää vajaa 9kk vanhana ja siitä sitten alle kuukauden päästä nousemaan seisomaan tukea vasten ja konttaamaan, kärryn ja tukea vasten on kävellyt n. 11kk vanhasta. On kyllä aina ollut rauhallinen tapaus ja sellainen nippeleiden ja nappuloiden parissa suhraaja.

 

Olevinaan jo tästä kirjoitin, mutta lisään sen vielä, että mua ottaa päähän miehen sukulaisten jokottelu ja nyt kun askelia tulee, niin täytyisi muka lähettää videokuvaa todistusaineistoksi. Jumatsuikka jos mun geeneillä pelkästään mentäis, niin poika olisi kävellyt jo vajaa 10kk vanhasta, että syyttäköön vaan itseään :P.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen kans täältä tai lähinnä tästä ketjusta saanut helpotusta kun jotenkin tuntuu että kaikki muut lapset ympäriltä lähtevät kävelemään heti 12 kk tai ennen tai melko pian sen jälkeen. Ja on todellakaan usko että meidän poika kävelee ennen kesää. Pessimisti ei pety girl_crazy.gif

 

Meidän th otti asian puheeksi 8 kk neuvolassa kun poika ei näyttänyt minkäänlaisia ryömimismerkkejä (tai no, pyöri mahalla akselinsa ympäri). Tai lähinnä th:n kanssa sovittiin 10 kk tarkastus ja jos silloin ei liiku niin voin halutessani ottaa fyssariin yhteyttä.

Ja 10 kk tarkastuksessa laittoi lähetteen ja itse päätin ottaa fyssariin yhteyttä. Silloinhan poika oli juuri oppinut ryömimään.

 

Fyssarin luona leikitään leluilla eli niitä sijoitetaan eri korkuuksille ja houkutellaan poikaa nousemaan ja ottamaan leluja. Alkuunhan ne oli tietenkin lattialla kun ei kontattu ja näin fyssari pystyi katsomaan pojan liikeratoja. Kotiin viemisiksi saamme "jumppaohjeita" sekä vinkkejä miten voimme rohkaista poikaa liikkumaan.

Niin kun laitoin jo aiemmin olen ollut todella tyytyväinen että menimme fyssarille.

Jotkut ovat varmasti sitä mieltä että mitä turhaan sillä kyllä jokainen kehittyy omaan aikaan ja onhan se totta mutta eipä tuosta kyllä ole haittaakaan ollut.

 

Juu, toi jokojoko on todella ärsyttävää..

Tsemppiä jokipaltion pojalle kävelytreeneihin!

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö on kanssa aika verkkainen liikkumisen suhteen.. Osaa kyllä kääntyä sekä selältä vatsalleen että toisinpäin, mutta ei tee sitä. Pyörii jonkin verran navan ympäri, mutta ei kokonaan ja aina pidemmän ajan kuluessa (siis yleensä kääntyy 90 astetta, joskus 180). Ja liukkaalla alustalla vahingossa on joskus vähän peruuttanut. Mutta ei mitään suurta halua eteenpäin menoon (ryömien tai muutenkaan).. Nyt tyttö on siis reilut 7kk. Mua ei haittaa, hyvä vaan että ei pidä olla koko ajan vahtimassa ja katsomassa ettei tyttö ole päässyt johonkin kaappiin minne ei saisi.. Miestä se taas häiritsee vähän.. Kun yhdellä kaverillaan on kuukauden nuorempi poika joka jo ryömii hienosti. Ja mun serkkujen lapset (2kk vanhempi ja 1kk vanhempi) molemmat ryömii (tai no se vanhempi jo ottaa askeleitakin tuettuna)..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meijän poika ei pitäny myöskää kiirettä.. oppi kääntymään selälleen 5kk ikäsenä, ryömimään n.8kk, nousi tukea vasten reilun 10kk ikäsenä ja käveli huonekaluja pitkin. ja konttaamisen alotti 11kk ikäsenä- ehdittiin jo luulla että koko vaihe jäis välistä. Huoneesta toiseen poika innostui kävelemään vasta 1v 5kk ikäsenä, vaikka ekat askeleet ilman tukea otti jo jotain 3kk aikasemmin.

Edited by Sunbird

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jepjep,

meillä on edetty kävelyyn. Poju kävelee mielellään ulkona pitkiäikin matkoja ja sisällä jonkin verran. Enemmän tahtoisi mennä vielä kontaten. Mutta toisaalta eipä toi ole kävellyt vielä kun reilun viikon.

Meillä on sisällä melko liukkaat lattiat (sukat repii pois ja nyt kun ollut kylmä niin on pakko pitää sukkiksia)joten luulen että tämän takia kontaten mennään sen takia ja toisaalta toi taito on niin uusi että varmuus ei ole oikein hyvä.

 

Ai niin ja ikää on nyt siis 1v 4 kk.

Fyssarille pitäisi tässä soitella ja ilmoittaa että meillä kävellään. Niin ei tarvite lähetteen olla enään sielläkään "auki".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on hidas liikkeellelähtijä. Tyttö on nyt 9kk. 1vkon ikäinen ja liikkuminen ei ihan ole ikäisensä tasolla. Tyttö oppi aika ajoissa kääntymään selältä vatsalleen (2kk.) ja siitä pian ensimmäisiä kertoja kääntyi mahalta selälleen (3kk.) mutta siihen se sitten tyssäsi. Kääntyily ei kiinnostanutkaan enää ja lattialla makoili rauhassa selällään ja tutki leluja käsissään, ei tavoitellut leluja, jos tippui käsistä vaan oli sitten ilman. Selällään ollessaan nosti päätä ja ylävartaloa ylös lattiasta, siinä se "liikkuminen" 7kk. ikään saakka. Tyttö oppi kyllä tosi aikaisin istumaan ja 4kk-neuvolassa oltiin jo sitä mieltä, että istuu kuin puolivuotias ja vajaa 5kk. iässä istui jo syöttötuolissa.

 

7kk. iässä alkoi vähitellen kääntyillä enempi, kun sitä oikein harjoiteltiin uudestaan (osasi siis kääntyä, mutta ei tuntunut olevan tarvetta/mielenkiintoa) ja mahallaan ollessaan alkoi pyörimään akselinsa ympäri ja tavoitteli lelujaan. 8kk. iässä alkoi tavoitella lelujaan kierimällä selältä vatsalle-vatsalta selälle-selältä vatsalle ja pääsee näin etenemään muutamia metrejä. Liukkaalla alustalla liikkuu peruuttaen taaksepäin (7kk.alkaen) kun nostaa kädet suoriksi vatsalla ollessaan, mutta ei vielä tunnu hoksaavan, että peruuttaen pääsisi liikkumaan, lähinnä tuskastuu, kun lelut loittonee edestä.

 

Tyttö istuu tuetta (7kk alkaen) ja osaa mennä istumasta vatsalleen. Ei ryömi, ei konttaa, ei hakeudu konttausasentoon, ei nouse itse istumaan. Tuo istumaan nousukin on niin hassu juttu, kun tyttö on niin pitkään istunut, mutta ei tunnu hoksaavan, miten pääsisi selältään istumaan, ei käytä käsiä apuna vaan yrittää nousta päätään ja yläselkäänsä nostamalla lattiasta. :girl_sigh:

 

Tyttö tuntuu olevan aika rauhallinen tapaus, mutta kyllähän tuo on silti ajoittain aika turhautunut, kun ei pääse kunnolla liikkeelle. Kierimällä eteneminenkin tuntuu olevan aika sattuman kauppaa, ei osaa kunnolla suunnistaa oikeaan suuntaan. Nyt ollaan yritetty vahvistaa jalkoja, jotka on aikamoiset makaronit olleet, joten pidetään tyttöä tuettuna seisomassa ja nyt noin kuukauden "treenauksen" jälkeen alkaa hiljalleen jalatkin kantaa ja muutamia sekunteja tyttö pysyy tuen varassa seisomassa, mutta ei siis tosiaankaan itse nouse tukea vasten ylös.

 

Ryömimään/konttimaan ollaan yritetty houkutella tyttöä, mutta tulos on vain se, että vatsallaan ollessaan sätkii ja potkii jaloillaan ja käsillään ja turhautuu, kun ei pääse lelun luokse.

8kk-neuvolassa ei vielä oltu kovin huolissaan tästä liikkumattomuudesta, mutta jos ei edistystä tapahdu 10kk-neuvolaan mennessä, niin sitten saadaan lähete fysioterapiaan. Sitä siis odotellessa.

 

Tyttö on oppinut sanomaan sanoja tarkoittaen niillä jotakin tiettyä asiaa 7kk iässä, jolloin tuli ensimmäiset sanat (äiti, isi) ja nyt sanoja on 8. Taitaa siis meillä mennä juuri niin päin, että puhetta tulee ensin ja kävely sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. Jos se nyt ensi kesänä 1,5-vuotiaana rupeaisi kävelemään. :girl_sigh:

 

Aika paljon on saatu kyselyitä siitä, että miten tyttö ei vielä liiku ja viikottain joku sukulainen tms. kysyy, että joko ryömii/konttii/nousee seisomaan. Tyttö on vielä hieman ikäistään pidempi, joten sekin varmasti saa oudommat kyselemään, että joko kävelee tms. kun näyttää niin isolta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen luottanut siihen, että aika harva tapaus ei opi ollenkaan kävelemään ilman ulkopuolisten apua. Hitaammat etenee omassa tahdissaan ja ennemmin tai myöhemmin se homma heille kirkastuu. Meidän tyttö ei ole ehkä sieltä hitaimmasta päästä muttei kyllä ole ensimmäisten joukossa ollut etenemässä. Ryömimään ja ilman tukea istumaan oppi 7 kk vanhana, tukea vasten kävely tapahtui ensimmäistä kertaa 9 kk vanhana, siitä parin päivän päästä nousi istumaan ja 10 kk täytettyään nousi itse seisomaan tukea vasten.

 

Positiivisena puolena on ollut että ei ole tarvinnut olla koko ajan perässä kulkemassa kun ylös nouseminen on edennyt varovaisemmalla tahdilla. Haluan ainakin uskotella itselleni että joiltain muksahduksilta voitaisiin jopa välttyä jos ensin vähän kasvattaisi järkeä ennen kuin alkaa kiipeilemään joka paikkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omasta ei ole vielä kokemusta, mutta itse opin kävelemään n. 1 v 3kk, joka oli sisaruksiini verrattuna myöhään, ja jätin konttaamisen kokonaan välistä - tai opin sen itse asiassa sitten kun osasin kävellä. Nousin latvasta puuhun. :grin:

 

 

 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

HEIPS! Löysin tämän ketjun, kun epätoivo on ajanut nettiin etsimään vertaistukea/tietoa hitaasti liikkeelle lähtevistä lapsista. Meillä on pari pvää vajaa 6kk poika, jolla ei vieläkään ole mitään mielenkiintoa kääntyillä, saati mitään muuta. Toki ensimmäiset "vahinko"kääntymiset on tulleet jo hyvinkin aikaisin, mutta ne ovat jääneet yhteen tai kahteen kertaan. Poika on melko suuri kokoinen (painaa nyt reilu 10kg) joten uskon ison koon olevan yksi hidastava tekijä. Myös refluksi ongelmat ovat kiusanneet vatsallaan oloa. Poika kyllä nykyään on mielellään vatsallaan lattialla, mutta siinä se. Selällään voi olla itsekseen kauankin katsellen ja tutkien vaikkapa lelun pesulappua. Alkaa väkisinkin pelko hiipimään puseroon, että onko kaikki hyvin, vaikka poika muuten on tosi seurallinen ja istuu melko tukevasti sylissä...mutta kun ne kaikki muut vauvat menee kehityksessä niiiiin paljon edellä.

Poika saa siis olla paljon lattialla, aktivoin häntä kääntyilemään, laitan houkuttimia... mutta toinen vaan hihkuu ja naureskelee selällään - kun on niin mukava kattella lamppuja :) voih, tätä jatkuvaa huolta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Meillä vähän nousi myös huoli pintaan, kun tytöllä oli pientä komplikaatiota syntyessään, kärsi verenhukasta ja vastasyntyneenä tutkittiin mm. aivoja aivoverenvuodon ym. varalta ja silloin lääkäri totesi tytön terveeksi, mutta että mahdollisia myöhäisempiä vaikutuksia aivoihin ei voitu tietenkään kokonaan poissulkea, vaikka sellaisesta ei näyttöä ollutkaan.

 

Tuossa ylempänä kirjoitinkin, miten meidän 9kk:n ikäinen lapsi ei vielä ryöminyt tai kontannut. Tyttö oppi ryömimään paria päivää vajaa 10kk:n iässä ja sekin oli todella kovan houkuttelun tuloksena, ei siis lähteny "tuosta noin vaan" ryömimään, vaan siihen tarvittiin useamman päivän ajan virikkeitä ja houkutusta, tätä ryömimään houkuttelemista oltiin kyllä harrastettu jo ainakin 3kk. ennen kuin vihdoin lähti liikkeelle. Kännykkä, avaimet, kaukosäädin, tietokone ym. kielletyt ja tarpeeksi houkuttelevat tavarat auttoivat ja tyttö oppi vähän ryömimään. Ryömimisen jälkeen alkoi hiljalleen hakeutua konttausasentoon, mutta muksahti siitä usein naamalleen lattialle ja alkoikin jo vähän tuntua, ettei se koskaan opi konttimaan :girl_to_take_umbrage2: 10kk-neuvolassa saatiin lähete fysioterapiaan, koska tyttö vasta ryömi hyvin pieniä matkoja eikä ryöminyt kovin montaa kertaa päivässä. Vajaa 11kk:n iässä tyttö oppi nousemaan itse istumaan ja fysioterapiassa käytiin, kun tyttö oli viikkoa vajaa 11kk. Siellä huomautettiin mm. siitä, että tyttö ryömi toispuoleisesti ja meni konttausasennosta istumaan toispuoleisesti. Vajaan tunnin ajan fysioterapeutti laittoi tyttöä konttausasentoon ja yritti saada konttimaan, ehkä pari konttausaskelta oli päivän saldo ja saatiin vinkkejä kotiopetteluun. Tuolloin fys.terapeutti oli sitä mieltä, ettei ole realistista ajatella, että tyttö kävelisi alle 1,5-vuotiaana. Päivä tuon jälkeen tyttö oppi konttimaan siis vajaa 11kk:n iässä ja siitä seuraavana päivänä oppi nousemaan kunnolla tukea vasten seisomaan. Siitä parin viikon sisällä on alkanut kävellä tukea vasten ja mm. kävelykärryn kanssa kävelee muutaman metrin matkoja. Ihan hurja edistys reilun kuukauden takaiseen tilanteeseen! :girl_impossible: Tyttö on nyt siis 11,5kk. ja seisoo ihan hetkiä jopa jo ilman tukeakin ja kävelee yhden käden varassa tukea vasten jne.

 

Eli vaikka olisi hitaasti liikkeelle lähtevää sorttia, niin sitten kun se varmuus vain tulee ja taidot opitaan, voi sitä todellakin edetä sitten hyvinkin nopeasti.

Pienenä vertailukohtana tuttavan lapsi, joka oppi 6kk:n iässä ryömimään, 7kk:n iässä konttimaan ja siitä pian nousemaan tukea vasten ja on nyt 1-vuotiaana samalla tasolla meidän tytön kanssa, joka oppi taidot kuukausia jäljessä. Meillä tuo fysioterapiakäynti oli tosi hyvä juttu, kun saatiin käytännön vinkkejä siihen, miten konttimaan oppimista voi tukea oikein ja selvästi näytti tyttöön tepsivän, vaikkakin itse käynti ei niin kamalan mukava ollutkaan. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tapahtui liikkumiset aika nopeaan tahtiin. Ryömimisvaihe jäi kokonaan väliin ja konttaamaan lähdettiin reilu 6 kk:n iässä. Aika pian sen jälkeen myös opittiin seisomaan tukea vasten ja itseasiassa istumaan vastaan sitten. Ensimmäiset askeleet ilman tukea 9,5 kk:n iässä ja ennen vuoden ikää jo juostiin. Mutta... puhe kyllä jäi sitten jalkoihin. Äitikin taidettiin sanoa vasta 15 kk:n iässä, sitä ennen tuli vuoden vanhana muutama sana, muistaakseni auto, isi, kukka ja kakka.

 

Jotenkin olen ajatellut asian niin, että lapset kehittyvät siinä tahdissa mikä kullekin sopii. Jotain taitojen kehittymistä voi varmasti hieman edesauttaa vanhemmatkin, mutten usko, että mitenkään erityisen paljon. Kuvittelisin myös, että isokokoisemmat lapset voivat lähteä hitaammin liikkeelle juurikin sen koon vuoksi esim. pitkät vauvat. Ja toisaalta, jos lasta pidetään paljon sitterissä tai vaunuissa, niin eihän siinä ole samalla tavalla mahdollisuutta lähteäkään liikkumaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauva täyttää 8 kk ensiviikolla, mutta ei vielä ryömi tai kieri saatika konttaa. Hän on rauhallinen tarkkailija, mutta ärsyyntyy nykyisin kun ei pääse eteenpäin.

Hän yrittää enemmin suoraan konttausasentoon pääsemistä kuin ryömimistä. 10 kk ikäisenä on kontrolli neuvolassa.

 

Edit: Ei myöskään selällä ollessa nosta ylävartaloa kohti jalkoja.

Edited by Sumu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen tämän ketjun alussa kertonut esikoisestamme jota mm. fyssari haukkui fyysisesti ja motorisesti jälkeenjääneeksi kun oli hidas lähtemään liikkeelle. Tänä päivänä reipas ja erittäin motorisesti aktiivinen ja taitava 4v. on täysin ikäistensä tasolla tuon liikkumisen suhteen :)

 

Kuopuksemme olikin sitten vielä hitaampi liikkeellelähtijä. Tyttö kulki takapuolellaan nk. peppukiitoa 1v 4kk ikään asti, jolloin eräänä päivänä nousi pystyyn ja lähti samantien tukia pitkin eteenpäin. Ei koskaan ryöminyt eikä kontannut. Meillä oli tällä kertaa eri fyssari(aivan ihana) jonka luona kävimme useamman kerran. Tutki, katseli, tms. ja sanoi ihan suoraan että tämä on tahtokysymys. Tytössä ei ole mitään vikaa! Ja hän oli oikeassa. Tänä päivänä meneväinen 2,5v. harjoittelee motorisia taitoja kovaa vauhtia. Mitenkään atleettinen ei tosin ole liikkumisen suhteen ja esim. kiipeily ei vielä ole kovin helppoa.

 

Haluan lohduttaa kaikkia hitaasti liikkeellelähteneiden/lähtijöiden vanhempia, että ihan oikeasti ne oppivat kyllä... Enpä tiedä lohduttiko minuakaan aikanaan, mutta kovin paljon joutuu kestämään myös erittäin aikaisin likkeellelähteneiden vanhemmat...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minkälaisia keinoja olette käyttäneet liikkumisen kannustamiseksi? Mä en keksi muuta kuin lelujen asettamisen tavoittamattomiin, mutta se ei meillä ole selvästikään kovin suuri motivaattori :) Ehkä meidän lelut on tylsiä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Pallo on ainakin mainio apu! Ostin tytölleni keltaisen kirkkaanvärisen Barbapapa-pallon ja nyt hän on selvästi kiinnostuneempi liikkumaan eteenpäin palloa tavoitellen. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä taisinkin viime sivulla kirjoittaa, että meidän tyttö saatiin ryömimään houkuttimia käyttämällä, esim. puhelin, avaimet, tietokone (läppäri), kaukosäädin ym. kiellettyjä, mutta hyvin hyvin mielenkiintoisia esineitä käyttäen. :girl_sigh: Omat lelut ei tosiaankaan saaneet tyttöä ryömimään, vasta siinä vaiheessa, kun osasi jo ryömiä, tavoitteli kauempana olevia leluja ryömien. Fyssarilta saatiin sellainen ohje, että ostaa tai kaivaa kaapista joku sellainen mahd. kiinnostava lelu tai muu esine (esim. soiva tai muuten ääntä päästävä, värikäs, mikä nyt lasta saattaisi parhaiten kiinnostaa) jota käytetään vain ja ainoastaan ryömimisharjoitteluun ja meillä myöhemmin konttausharjoituksiin. Eli muuten ei saa lelulla leikkiä kuin vain noissa tilanteissa.

 

 

Meidän tyttö oppi lopulta kävelemään ilman tukea 1v. 2kk:n iässä, vaikka muuten olikin hitaanpuoleinen. Eli ryömimään oppi 10kk:n iässä, konttimaan 11kk:n ja nousemaan tukea vasten sekä askeltamaan tukea vasten 11,5kk:n iässä. Seisoi pieniä hetkiä ilman tukea 12,5kk:n iässä ja vasta 1v. 1kk. pysyi esim. minuutin tai pari paikallaan seisomassa ilman tukea. 1v. 1kk. iässä oppi nousemaan ilman tukea seisomaan ja 1v. 2kk. iässä otti ensimmäiset askeleet ilman tukea, noin 4-5 askelta kerrallaan. Tosin sitä ennen oli noin 3-4 viikkoa ottanut silloin tällöin kahta askelta tuen läheisyydessä ilman tukea, mutta ei siis vielä tosiaankaan kävellyt. Näihin aikoihin oppi kiipeämään kunnolla esim. sohvalle.

 

Pari viikkoa noiden kunnollisten ensiaskelten jälkeen alkoi kävellä enempi ja konttaaminen on nyt 1v. 3kk:n iässä jäänyt lähes kokonaan pois.

Aluksi pari viikkoa tyttö käveli vain houkuteltuna, oma-aloitteisesti käveli tosi vähän tai korkeintaan tuon 4-5 askelta tuen varasta toisen tuen varaan, mutta kun varmuus lisääntyi, niin sitten lähtikin kävelemään ja nyt on kolmisen viikkoa kävellyt kunnolla. Kengillä kävelyä harjoiteltiin heti alusta asti sisällä ja ulkonakin onnistuu kävely jo hienosti. Tyttö myös melkein jo juoksee, eli ottaa oikein pika-askelia ja vauhti on hurja. Mitään haavereita ei ole sattunut ja uskonkin, että tässä hitaasti liikkeelle lähtemisessä on puolensa ihan jo senkin takia, että tytöllä on sen verran hoksaaminen kehittynyt, ettei ihan päättömästi taaperra menemään ja turhia "konhota". Osaa jo varoa aika hyvin ja esteiden osuessa eteen (esim. lelut lattialla) hidastaa vauhtia, osaa katsoa jalkoihinsa ja siirtää esteet pois tieltään.

 

Että se siitä, kun fyssari oli sitä mieltä, että ei ole realistista ajatella tytön kävelevän ennen 1,5 vuoden ikää! :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

tämä ketjuhan onkin kuin meidän tytön tarina :)

 

eli 5 tai 6kk neuvolassa saatiin lähete fysioterapeutille koska näin oli parasta neuvolatädin mielestä. neiti ei siis osannut kääntyä selältä mahalleen 6kk ikäisenä. tästä onkin sitten seurannut yhä olemassa olevat fysioterapiakäynnit vielä 1v4kk iässä (ensi perjantaina tämä kerta). eka ei siis kääntynyt "ajallaan", sitten ei noussut istumaan "ajallaan" jne. sit kun nämä tapahtuivat kuitenkin niin löytyi jokin toinen syy jatkaa terapiaa...ja ilmeisesti jatkuu kunnes täti niin sanoo. jos vaikka sitten loppuis kun oppii kävelemään itse kunnolla.

nyt siis 1v4kk ikäisenä ei kävele vielä ilman tukea, mutta kylläkin käsistä pitäen sekä taaperokärryn kanssa, jonka oppi viikko sitten!

neiti oli pienenä isompikokoinen, nyt jo melko sutjakka. pälättää paljon mutta selkeitä sanoja ei tule juurikaan, äiti lähinnä. ja se on ollut jo pitkään. viime kerralla fysioterapiassa saatiin jo puheopastusta fysioterapeutilta :rolleyes: ja monisteita aiheesta...

 

neidin kehitysajat;

-mahalta selälleen n. 6kk

-selältä mahalleen 9kk

-istui itse 8kk

-ryömii 10kk

-nousee istumaan 11kk

-konttasi 12kk (josta fysioterapeutti sanoi edellisellä kerralla ettei tuu tapahtumaan välttämättä ollenkaan)

-nousee pystyyn 13kk

-kävelee tukien (sohvan reunaa pitkin) 15kk

-ja tästä eteenpäin oppinut kävelemään myös taaperokärryllä ja käsistä pitäen.

 

ilmeisesti alkuun oli neidillä jäykkyyttä hartia-alueella tai jotain....sittemmin syynä on ollut mielestäni tahdon puute ja varovaisuus :) on kyllä ollut sinänsä helppohoitoinen lapsi...nyt niitä mustelmia on alkanut vasta tulemaan ;)

miekin olen luullut ja uskonut olevani vain laiska vanhempi joka ei harjotuta lastaan..mielestäni lapsi saa kehittyä omaa tahtiaan ihan rauhassa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei meilläkään lähdetty liikkeelle kovin nopeasti. Nappula oppi ryömimään 10 kk iässä, istumaan oppi tasan vuoden iässä, samaan aikaan kuvioihin tuli myös konttaamisen aloittaminen, joka alkoi sujua hyvin 1 v 1 kk mennessä. 1 v 2 kk oppi kohottautumaan ja nyt pian kuukautta myöhemmin kulkee jo varsin sujuvasti paikoista kiinni pidellen. Vielä ei kävele, mutta kyllä sekin varmaan lähellä on. Kävelemään lähti 1 v 5 kk iässä.

 

Edit. kävely

Edited by Ravenna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now