Sign in to follow this  
Followers 0
nuupis

Vaatteita tuttujen vauvoilta

102 posts in this topic

En ole erityisen sukurakas. Kaveripiirissänikin olimme ensimmäisiä, jotka saivat vauvan. Kerrostalo, jossa asuimme vauvan synnyttyä, olimme ainut vauvaperhe.

 

Ennen vauvan syntymää ostin vauvalle vaatteita. Monet tutut varoittelivat, ettei vaatteita kannata hirveästi ostaa, koska niitä saa jokapuolelta. Kun vauva sitten syntyi saimmekin lähisuvulta lahjaksi muutamia vaatekappaleita ja samoin syntymäpäivä- ja joululahjoiksi on tullut vaatteita mutta ei niillä vauvaa kokonaan ole pystytty vaatettamaan. Ainuttakaan käytettyä vaatekappaletta emme ole saaneet kierrossa. Yksikään sukulainen/tuttava ei ole tyrkyttänyt käytettyjä vaatteita.

 

Hiljattain juttelin asiasta ystäväni kanssa ja hän sanoi, ettei edes muista että olisi ostanut ainuttakaan vaatetta tarpeeseen poikamme ikäiselle pojalleen. Hän kummasteli asiaa kovasti ja tokaisi, että todella outo tämä meidän tapaus. :unsure:

 

Olemmeko ainut perhe joka joutuu itse hankkimaan vaatteensa? En aiemmin ajatellut tämän olevan outoa, että itse ostamme vaatteemme, mutta saavatko kaikki muut todellakin kaapit pullolleen lahjavaatteita? Tuovatko kaverit aina kyläillessään vauvalle tuliaisia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei me kyllä tuliaisvaatteilla olisi vauvaa vaatetettu, vaikka niitä onkin tullut jonkin verran. Enimmäkseen ne sitäpaitsi ovat olleet isompia kokoja. Pienimpiä vaatteita ei ole saatu.

 

Me saatiin tolkuton määrä vauvanvaatteita miehen siskon perheeltä, mutta jos miehellä ei olisi siskoa niin ei me mistään olis käytettyjä vaatteita saatu. Olisin varmaan siinä tapauksessa ostellut kirpputorilta vaatteita, ostin nytkin, mutta ois voinut enemmänkin.

 

Meneeköhän hieman off topic, mutta menköön... Mua ärsytti raskausaikana, kun jotkut tahot sanoivat, että "ei kannata niitä pienimpiä vaatteita juurikaan ostella kun ne jää heti pieneksi". Ja katin pskat, onneksi ostelin jonkin verran pikku vaatteita ja tuntuu välillä, että niitä sais olla enemmänkin. 50-senttiset bodytkin meni reilun pari-kolme viikkoa (riippuu tietty minkä kokoinen ollut syntyessään, meillä 3350 g/51 cm) ja kyllä siinä oli esikoisen kanssa sen verran sumussa, että pyykinpesu ei ollut ensimmäisenä mielessä, joten olis voinut olla enemmänkin niitä vaatteita (vaikka selvittiinhän tuostakin nyt :)). Nyt mennään 56-senttisillä ja niitä on aika vähän niitäkin. Eikä meidän vauva edes pulauttele mahdottomasti, eli samoilla tai max. kaksilla vaatteilla mennään päiväsaika.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkään ei ole suvussa eikä tuttavapiirissä vauvaperheitä ennestään. Vähän on saatu vaatteita lahjaksi, mutta käytännössä suurin osa on pitänyt itse ostaa. Ehkä parempikin näin, tulee ainakin mieleisiä :) Lahjavaatteet kun ovat olleet aika pitkälle sinisävyisiä ja/tai erityyppisiä kuin itse ostetut.

 

Vähillä vaatteilla pärjää paremmin, jos käyttää myös kestovaippoja. Jos kone pyörähtää joka toinen päivä, ei tarvitse kuin 4-5 vaatteet, vaikka vauva vähän puklailisikin ;)

Edited by Miinanen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli taas hivenen päinvastainen tapaus (ei varmasti lohduta yhtään), mutta miehen isoveljen perheeltä tuli aivan tajuton kasa vaatteita (heillä kaksi tyttöä, jotka jo 4 ja 5 vuotiaita) joten saamamme vaatteet oli hyvin tyttövoittoista vaikka meillä ei ollut tiedossa kumpi oli tulossa.

 

Sitten tuli vielä eräältä ystäväpariskunnalta pari kassillista vaatteita. Sekä mun lapsuudenystävältä tuli laatikollinen vaatteita.

 

Mutta kaiken tämän vaatemäärän alle ostin vielä suht paljon itsekkin vaatteita ja niitä tuli käytettyä ehkä paljon enemmän kuin näitä saatuja.

 

Nyt kun lähipiiriin on tulossa vaujoja (meidän vauvan lisäksi) olen lajitellut vaatteita, joita voin lahjoittaa eteenpäin, koska meillä on niitä ihan riittämiin. Olenkin saanut aikaiseksi lahjoitaa 2 laatikollista miehen siskolle ja toiset 2 laatikkoa on menossa tyttömme kummille :)

 

Silloin kun kotiuduttiin neidin kanssa ja sukulaisia tuli kylään, niin aina tuli jos jonkin näköistä vaatetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me olemme ostaneet lähes kaikki vaatteet itse. Käytettyjä vaatteita emme ole saaneet, lahjaksi kyllä. Mielellämme olisimme ottaneet käytettyjä vaatteita, mutta ei ollut ketään jolla sellaisia olisi antaa. Parilla kaverilla on jo niin isoja lapsia, että vaatteet ovat menneet ajat sitten kiertoon ja suurin osa kavereistamme on lapsettomia.

 

Itse olemme antaneet aika anteliaasti pois omamme käytettyjä vaatteita. En oikein ole viitsinyt niitä kaikkia säästää mahdollista sisarusta varten. Meillä on aika vähän unisex-vaatteita, ja jos toinen olisi tyttö niin suuri osa kivoista poikavaatteista jäisi kuitenkin käyttämättä. Ja onhan se kiva että toinen lapsikin saa vähän uusiakin vaatteita.

 

Minusta lastenvaatteita on kiva ostaa vaikka kukkaron päälle vähän käykin. Tykkään pukea poikaa kivannäköisiin asukokonaisuuksiin, ja vaatteita meillä onkin isot pinot. Kyllästyn, jos vaatteita on käytössä vain muutama vaihtoehto. Kirppiksiltä onneksi löytää kivoja vaatteita välillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kaveripiirissä on kaikkien vauvat syntyneet niin samoihin aikoihin, että vaatteet eivät ole joutaneet toisille ja sit aina jossain perheessä on tullut jo seuraava. Yhden tietyn kaverin kanssa ollaan lainailtu toisillemme ihan yksittäisiä kivoja vaatteita.

 

Eli mä kuulun siihen joukkoon, joka ei ole paljoa vaatteita saanut keltään. Mutta olen tehnyt hyviä, edullisia (ja oman makuni mukaisia) kirppislöytöjä sen sijaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei mekään saatu vaatteita juuri lainkaan siis lahjaksi, mutta olen kyllä ostanut lähipiiristä käytettyjä vaatteita. Sanoisin että 50/50 olen käyttänyt uusia omia ostamiani ja käytettynä ostettuja. Ja ihan mieluusti kyllä maksankin vaikka ystävältä/sukulaiselta vaatteita saisin. Nytkin on tulossa tutulta säkillinen pojan vaatteita, esikoinen kun on tyttö niin ei hirveästi pysty hyödyntämään... :rolleyes:

 

Ja olen auliisti tytön vanhoista vaatteista luopunutkin, pidän vähän hassuna sitä että esim. eräs työkaverini (joka vaatettaa tyttönsä todella kauniisti) on nyt säästänyt 3 vuoden ajan kaikki vaatteet ja kun tarjouduin ostamaan niistä osan niin hän vain totesi etten kuitenkaan oikeasti halua niitä... :blink: Noh, jos haluaa säästää ja tilaa on niin mikäs siinä, oli kuitenkin menossa kirppikselle myymään, luulisi että olisi päässyt helpommalla myymällä ne minulle samaan hintaan.. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika paljon ollaan saatu vaatteita lahjaksi ja itse ollaan myös ostettu. Yhden kaveripariskunnan pojan vaatteita ollaan saatu myös käytettynä. Ihan vauvan vaatteita ei heiltä saatu, mutta hiukan isompia kokoja kyllä ja osa niistä odottaakin vielä kaapissa poikamme kasvamista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen kyllä pitänyt meidän perhettä todella etuoikeutettuna, koska on saatu

-miehen veljen perheeltä omaksi mm. haalareita ja muuta vaatetta

-työkaverilta aivan pikkurahalla pari muovikassillista vaatteita

-yhdeltä kaverilta lainaksi vaatetta

-toiselta kaverilta lainaksi rintapumppu, rintareppu, lelukaari ym. ym. ja vaatetta tulee koko ajan sitä mukaa kun heidän lapsi kasvaa. :) Mutta ovat tosiaan lainassa, mikä on ihan hyväkin, ei kerry niin paljoa tavaraa omiin nurkkiin.

 

Eli aika vähän olen ostanut itse mitään, nekin vähät kirppareilta ja alennusmyynneistä. Ja tietysti on saatu lahjoinakin uusia vaatteita, sillon kun ihmiset kävi ekan kerran katsomassa vauvaa, ristiäisissä ja isovanhemmat välillä innostuu muutenkin ostamaan.

 

Mut en tosiaan oo pitäny itsestäänselvänä tällaista tilannetta vaan oon onnellinen että on näin paljon apuja saatu. Voishan aloittaja kysäistä lapsellisilta kavereilta/tutuilta että onko nurkkiin jääny ylimääräsiä ja tarjoutua ostamaan jotakin pois? Kaikki ei ehkä tuu ajatelleeks että niitä vanhoja vois lahjottaa tai vaikka lainata jos meinaa ite vielä joskus käyttää. Ainakaan ihan pienen vauvan vaatteet ei käytössä mee miksikään, isommilla tulee tietysti konttauskulumat ja ruokatahrat jotka ei välttämättä lähde..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon itse ostanut tosi vähän uusia vaatteita. Ne voi varmasti laskea kahden käden sormilla. Suurin osa näistäkin on ollut sukkia tai sukkahousuja. Huuto.netistä olen sen sijaan ostanut muutaman pienehkön vaatepaketin ja kirppikseltä jotain. Pinon uusia vaatteita olen saanut myös lahjaksi. Käytettyjä vaatteita olen saanut käyttöön siskoltani, jolle puolestaan meidän äiti on ostellut paljon uusia vaatteita. Lähinnä noi saadut vaatteet olivat ihan vauvanvaatteita, mutta muutamia yksittäisiä isompiakin vaatteita joukossa on. Noi kiertovaatteet olen antanut suoraan takaisin tai pistänyt edelleen kiertoon muille sisaruksilleni (ja toivon, että hekin pitävät ne yhä perhepiirissä), sillä luvassa on varmasti lisää vauvoja (meitä on aika monta sisarusta). Itse ostamiani vaatteita olen myös antanut valikoidusti kiertoon, mutta oletan saavani ne myös takaisin (kaikista ei kuitenkaan niin väliä, vaikka jäisivätkin matkalle).

 

Mä en automaattisesti oleta, että kaverit lahjoittaisivat meille vaatteitaan. Nykyään kun on paljon tapana myydä käytettyjä vaatteita ja tarvikkeita. Itsekin olen joitain tarvikkeita ostellut sillä mentaliteetilla, että ostetaan itselle hyvä tuote, jolla on jälleenmyyntiarvoa. Eli loppupeleissä tuote ei tule niin kalliiksi. Tämä ei kuitenkaan päde, jos tuotteen pistää kiertoon. Toivon siis, ettei meidänkään oleteta pistävän kaikkia kaikkia tarpeetomaksi jääneitä juttuja kiertoon. Lisäksi haluan säästää joitain juttuja myös mahdollisille lapsen tuleville sisaruksille ja myös ihan lapsen omaan säästöön. Itsekin olen ollut tyytyväinen, että olen saanut vaatettaa tyttöäni samoilla vaatteilla, joita minäkin olen joskus käyttänyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olen ostanut suurimman osan vaatteista itse. Sisko on oikeastaan ainoa, jolta tulee vanhoja vaatteita. Nekin on kyllä aika uusia, kun vauvoillamme on ikäeroa vain kolme kuukautta :) Ostan myös siskon vauvalle aina slloin tällöin uusia vaatteita, koska heiltä tulee niin paljon meille. Kavereiden tarjoamia vaatteita en ole kovin paljoa ottanut. Mielestäni on jotenkin noloa mennä katsomaan vaatteita, jos en sitten kelpuutakaan mitään :rolleyes: Meidän pieneksi jäävät myyn varmaan sitten aikanaan pois kirppiksellä. Ei ole poikia ystäväpiiriin tulossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä äiti oli vuosikaudet säästänyt (ja pitänyt huolta että säilyvät hyvänä) mun omia vaatteita joita itse käytin vauvana. Jonkun verran myös saatiin lahjaksi, ihan pienenä jonkunverran lainaksi serkuilta. Eli meillä mun ei tosiaan tarvinnut alle nelikuisena ostaa itse ainuttakaan vaatetta. Siitä eteenpäin sitten jo joitakin on tarvinnut ostaa.

 

Nyt 7-kuisena oikeastaan kaikki on ostettava itse, koska eihän meitä nyt kukaan lahjo ihan muuten vaan. Ja omia vanhoja ei ole enää 70cm isompia kun olin sen kokoisena jo niin liikkuvainen (yli 1v) että ne oli aina kuluneet puhki.

Oikeastaan olen tyytyväinen, vaatteita on kiva ostella. Kalliiksi ei ole kyllä tullut, viikonloppuna ostin kirpparilta alle 15eurolla läjän vaatteita, joilla pärjätään seuraavat pari kuukautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen varmaan tosi kiittämätön tapaus, mutta olen ihan iloinen, ettei olla paljoa saatu vaatteita :rolleyes: .Aluksi saatiin lainaan mun veljenpojalta pieneksi jääneitä vaatteita, joista osa oli kyllä kivoja, mutta suurin osa ihan niistä vauvavaatteista oli perintövaatteita ja kuluneita sekä tyttömäisiä. Mieluummin mä laitan rahaa ja ostan itse sellaisia vaatteita joista tykkään. Jonkin verran ollaan saatu uusia vaatteita lahjaksi ja niistä on suurin osa ollut kyllä kivoja. Jostain syystä ollaan enemmän saatu noita uusia vaatteita toiselle lapselle kuin ensimmäiselle, vaikka meillä on kaksi poikaa. Musta on ihana pukea pojat nätisti ja tykkään shoppailla lasten vaatteita. Osan meidän vaatteista olen ihan antanut eteenpäin ja osan sitten myynyt. Niitä vaatteita kun on aika reilusti...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sen verran vielä, että kyllä mä vaan olen ihan valkannut mitä haluan ottaa ja mitä en. :) Vaikka oishan se sit vähän noloo jos en tykkäiskään mistään. Mut mielelläni otan lainaan kassillisen ja jos sieltä nyt osa jääkin pitämättä niin palautetaanhan ne takas kuitenkin, eivät oo kauaa tilaa viemässä. Mulla tosin on käyny siitäkin hyvä tuuri et aika sama maku on kavereilla joilta lainaan.

 

Musta on kyllä tullut niin nuukakin viime aikoina (ihan pakonkin sanelemana) etten raaskisi ostaa paljon mitään, kun lastenvaatteet (varsinkin ne oikeesti kivat) on ihan törkeen kalliita suhteessa käyttöikään. Sit tulee oikein hyvä mieli kun tekee hyvän kirppislöydön tai saa jotain kivaa lainaksi. Joskus täytyy kyllä hemmotella itseään (lapsi nyt ei vielä kuvioista perusta, kunhan on mukava päällä) ja ostaa joku ihana juttu. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me emme saaneet kuin muutaman käytetyn vaatteen mieheni siskolta, veljeltäni ja omalta serkultani. Niistä taitaa olla ehkä pari kolme käytössä... :rolleyes: Lahjaksi on tullut myös jotain, mutta pääasiassa tykkään ostaa itse vaatteet pienokaisilleni, niin ovat ainakin varmasti sopivia ja mieleisiä!

 

Ja sitten käännän tämän jutun vielä toisinpäin, eli olen ystäväpiirissäni ensimmäinen, jolla on vauva(t). En aio lahjoittaa tai lainata yhtään mitään yhdellekään ystävälleni, jos/kun he saavat lapsia. Syy tähän on se, että mieluumin myyn kaiken turhan ja tarpeettoman joko ystävilleni tai kirppiksellä (jep, olen rahanahne köyhimys :P ) ja ne vaatteet, mitkä säilytän, haluan säilyttää todellakin joko tuleville vauvoilleni tai jopa lapsenlapsilleni!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mä olen varmaan tosi kiittämätön tapaus, mutta olen ihan iloinen, ettei olla paljoa saatu vaatteita :rolleyes: .Aluksi saatiin lainaan mun veljenpojalta pieneksi jääneitä vaatteita, joista osa oli kyllä kivoja, mutta suurin osa ihan niistä vauvavaatteista oli perintövaatteita ja kuluneita sekä tyttömäisiä. Mieluummin mä laitan rahaa ja ostan itse sellaisia vaatteita joista tykkään. Jonkin verran ollaan saatu uusia vaatteita lahjaksi ja niistä on suurin osa ollut kyllä kivoja. Jostain syystä ollaan enemmän saatu noita uusia vaatteita toiselle lapselle kuin ensimmäiselle, vaikka meillä on kaksi poikaa. Musta on ihana pukea pojat nätisti ja tykkään shoppailla lasten vaatteita. Osan meidän vaatteista olen ihan antanut eteenpäin ja osan sitten myynyt. Niitä vaatteita kun on aika reilusti...

Mä olen samaa mieltä. Itse olen ostanut paljon vaatetta ja ollaan saatu myös lahjaksi tosi paljon uusia vaatteita, mut jotenkin en ole halunnut poikaa toisten käytettyihin pukea. Nirppis mikä nirppis.

 

Meidän vaatteita olen kyllä antanut laatikkokaupalla eteenpäin kahdelle miehen serkulle, joilla on pienet pojat. Toki heiltäkin olen kysellyt ensin hienovaraisesti et kelpaako. Ei todellakaan ole tullut edes mieleen pyytää heiltä rahaa vaatteista vaikka lähes kaikki on kuin uusia ja laadukkaita merkkivaatteita (no okei, on siellä jotain H&M-kamaa myös). Eri asia olis sitten tietty myydä vaatteita ihan jollekin vieraalle, mut ystäviltä tai sukulaisilta en kehtais pyytää rahaa. Ja vaatteet palautuu tarvittaessa meille käytön jälkeen, jos joskus tulee "samanmerkkinen" pikkusisarus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan saatu vaatteita joka paikasta:

- kavereilta kaksi kassillista lainaan

- työkaveriltani

- äitini osti kaveriltaan ison kasan hyvin siistejä unisex-vaatteita

- veli kävi jenkeissä ja toi tusinan verran ihanuuksia Gap:sta

- yksittäisiä kappaleita lahjaksi.

 

Aluksi harmittikin kun ei tarvinnut ostaa itse vaatteita mutta nyt kun tajuan kuinka vähän aikaa pienimmät menee niin oon tosi kiitollinen noista käytetyistä vaatteista. Ja noi veljen tuomat vaatteet on kaikki tosi hienoja ja tosi erilaisia kuin mitä täällä myydään niin nekin otettiin ilolla vastaan. Lisäksi oli tajunnut ostaa runsaasti eri kokoja niin eivät heti jää pieneksi.

 

Noista lainavaatteista oon valinnut vaan kivoimmat ja jättänyt muut odottamaan kaappiin. En kuitenkaan kehdannut jättää ottamatta vastaan.

 

Itse olen ostanut ja aion jatkossakin ostaa ulkovaatteet, juhlavaatteet jne. Noi saadut vaatteet on aika perusvaatteita niin sitten voidaan itse ostaa jotain erikoisempia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen tosi huono lainailemaan. Mulla on kaverilta muutama vaate pojalle lainassa. Ovat sitten menossa heidän pojan käyttöön. Olen noita vermeitä käyttänyt vain muutaman kerran, vaikka tosi nättejä ovatkin. Pelkään meidän jätkän sotkevan ne ihan hirveeksi. Vaikka mulle sanottiinkin, että ei haittaa vaikka ne meniskin ihan päreiksi. Silti. Oma on aina oma.

 

Meidän vaatteita en myöskään lainaile kellekään. Pienet kestovaipat olen kyllä kaverille lainannut. Ja vauvakeinu on lainassa. Kotiutuu meille sitten taas jossain vaiheessa keinuttamaan kakkosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä sain mun tädiltä ja yhdeltä ystävältä hirveeeeesti vaatteita ja se kyrsii mua. Joo, onhan se kiva saada vaatteita, mutta liikaa vaatteita on liikaa niin siitä tulee vaan mieleen, että heillä ei ole itsellään turhaa tilaa niin annetaan vaan toiselle niin hänkin ihmettelee mitä voisi tehdä kaikelle vaatekasoille. Laitan sitten joskus vahingon kiertämään :rolleyes:

 

Olen itse sitten kuitenkin myöhemmin ostanut vauvalle vaatteita, koska tosissaan suurin osa vaatteista oli niin rumia tai niin kuluneita käytössä. Ja nyt itselläni on niitä nättejä ja omaa silmiä hiveleviä vaatteita. Ja on mukavaa käydä shoppailemassa vauvalle ihania ja lutusia vaatteita.

 

 

Jos haluat voin antaa kaikki ne vaatteet sulle ihan ilmaiseksi :lol:;) Saatpahan ihmetellä mihin laitat ne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei olla saatu myöskään käytettynä mitään. Joitain uusia vaatekappaleita ollaan saatu lahjaksi. Minua tämä ei kuitenkaan haittaa, koska saan ostaa sellaisia vaatteita mistä tykkään! Raha(n puute) voi tulla kyllä myöhemmin vastaan... Vielä kun oon saanut palkkaa... Muutenkaan nuo lahjavaatteet ei tahdo olla mun mieleen, mutta eiköhän niitäkin ainakin jonkin verran tule käytettyä. Lahjaksi saadut on sitä vaaleanpunaista, josta en oikein piittaa :rolleyes: Musta on kumma, kun väkisin pitää ostaa vaaleanpunaista jos joku saa tytön... No, kaikki ei toki tiedä mun ja miehen makua. Meillä vaatteet on tosi unisex. Nyt olen joitain hieman "tyttövärisiä" vaatteita ostanut, esim. bodyn jossa on pinkkiä ja ruskeaa. En myöskään halua antaa vaatteita kiertoon... Sisko saa vauvan parin kuukauden päästä, mutta ainakin ihanimmat vaatteet jää itselle. Ne kun käy taas kummalle vaan, jos pikkukakkonen tulee... Siskolla taitaa muutenkin olla jo enemmän vaatteita ostettuna ku mulla ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites
...tulee vaan mieleen, että heillä ei ole itsellään turhaa tilaa niin annetaan vaan toiselle niin hänkin ihmettelee mitä voisi tehdä kaikelle vaatekasoille.

 

Tämä on niin totta! Mieheni sisko tumppasi meille pari viikkoa sitten kaikki loput löytämänsä pikkuvaatteet kolmessa muovipussissa. Sanoi, että katsokaa, jos löytyy jotain pidettävää, vaatteet kun eivät ole huippukunnossa. No, otin pussit kohtaliaasti vastaan ja löysin niistä ehkä viisi käytettävää vaatetta. Kun sitten kysyin, että haluaako mieheni sisko vaatteet takaisin vai mitä niille tehdään, niin hän alkoi kiemurrella ja mutista jotain "ei niitä tartte palauttaa, kun meillä on muutenkin kaapit jo täynnä ja ei me niillä enää mitään tehdä ja...". <_< Just joo. :rolleyes: Sovimme, etten kuitenkaan myy vaatteita, vaan viemme ne mieheni vanhemmille säilöön. Sinne on näköjään säilötty kaikki muukin turha roina viimeiset 30 vuotta! :P

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meneeköhän hieman off topic, mutta menköön... Mua ärsytti raskausaikana, kun jotkut tahot sanoivat, että "ei kannata niitä pienimpiä vaatteita juurikaan ostella kun ne jää heti pieneksi". Ja katin pskat, onneksi ostelin jonkin verran pikku vaatteita ja tuntuu välillä, että niitä sais olla enemmänkin. 50-senttiset bodytkin meni reilun pari-kolme viikkoa (riippuu tietty minkä kokoinen ollut syntyessään, meillä 3350 g/51 cm) ja kyllä siinä oli esikoisen kanssa sen verran sumussa, että pyykinpesu ei ollut ensimmäisenä mielessä, joten olis voinut olla enemmänkin niitä vaatteita (vaikka selvittiinhän tuostakin nyt :)). Nyt mennään 56-senttisillä ja niitä on aika vähän niitäkin. Eikä meidän vauva edes pulauttele mahdottomasti, eli samoilla tai max. kaksilla vaatteilla mennään päiväsaika.

Ihan sama juttu meillä! Ärsytti tosi paljon kun KAIKKI toitotti sitä samaa, että pieniä vaatteita ei kannata ostaa kun niiden käyttöaika on niin lyhyt. Poika olikin syntyessään vain 2630g/49cm ja 50 senttisiä vaatteita käytettiin lähes 2kk:n ikään saakka. En mä ainakaan olis halunnu pukea poikaa liian isoihin vaatteisiin vaan sen takia, ettei kannata ostaa pienempiä.

 

Ja sitten itse aiheeseen...meidän poika oli kaveripiirin ja lähisuvun ensimmäinen vauva, joten käytettyjä vaatteita ei saatu eikä se kyllä yhtään haittaakaan. Tykkään itsekin pukeutua nätisti ja siistiisti, niin vauvankin haluan pukea samalla tavalla. Tarkoitan lähinnä sitä, etten haluaisi kenenkään kulahtaneita ja paljon pidettyjä vaatteita. Mieluummin ostan itse mieleiset vaatteet joko uutena tai kirpparilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on tulossa lähipiirin ensimmäinen vauva, joten tuskin on tunkua käytetyistä vaatteista. Kirpparille on siis suunnattava. Uusien vaatteiden ostamista aion välttää, sillä vastustan muutenkin turhaa kulutusta. Jos joku tuttu tarvitsee aikanaan meillä käytöstä jääviä vaatteita, saa ne varmasti ilmaiseksi. Mun mielestä on outoa, että mieluummin myy kuin antaa vaatteita/tavaroita. Olen tottunut siihen, että mitä ei itse tarvitse, voi aivan hyvin antaa toiselle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille ei ole tullut vaatteita kierrossa eikä myöskään uusina. Sukulaiset ei vät jostain syystä ole sitä tyyppiä joka ostaisi lapsille lahjoja tai vaatteita. Suurin osa on itse ostettuja, pari vaatepakettia ole ostanut huutiksesta. Tästäkin olen luopunut, koska huomasin, että eniten tuli kuitenkin käytettyä niitä itse ostettuja. Niinpä meillä on suhteellisen vähän vaatteita, mutta ne kiertävät sitten nopeassa kierrossa koneeseen ja taas käyttöön.

 

Ja asian vierestä noista pienistä vaatteista. Isosiskolle ei tullut valmiiksi hommattua noita kaikkein pienimpia vaatteita, mutta niitä ostettiin sitten syntymän jälkeen ja 50-56cm vaatteet olivat pienellä neidillä käytössä kolme kuukautta. Pikkuveljelle taas niitä oli sitten hommattu valmiiksi, mutta iso poika käytti jo kolmeviikkoisena kokoa 62cm ja pienet vaatteet jäivät käyttämättä. Eli siis tässä asiassa voi mennä kaksi kertaa pieleen!!

 

Ja niitä kaikkein pienimpiä vaateita kannattaakin ehkä hommata kirpparilta, kun voi saada lähes käyttämättömiä em.syystä, mutta ainakin meillä vaatteet 80cm eteenpäin on niin loppuun käytettyjä, ettei niistä ole enää kenellekään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heti syntymän jälkeen poika sai kavereilta ja sukulaisilta uusia vaatteita lahjaksi ja seuraavan kerran isompi lahjomisvimma iski ristiäisissä. Lähes kaikki vaatteet olivat kuitenkin pari kokoa liian isoja eli ne ihan pienimmät olivat itse ostettuja.

 

Käytettyjä vaatteita ollaan saatu kahdesta suunnasta ja noita käytettyjä on todella paljon. Eipä tarvi nolostella jos ei toisen vanhat kelpaa kun meille tuodaan vaatteet laatikoissa ja pusseissa ja itse saa sitten tutkia rauhassa. Vaatteet on palautettu samaa osoitteeseen niin eivät jää omiin nurkkiin tilaa viemään. Käytettyjen joukossa on paljon hyväkuntoista perusvaatetta ja sitten sellaisia vähemmän tarvittavia, mutta tarpeellisia kuten kauluspaitoja ja slipovereja. Kaikki lainassa olevat eivät ole meillä päässeet käyttöön kun eivät miellytä tai ovat väärää kokoa.

 

Varsin tyytyväinen olen tilanteeseen. Kun noita käytettyjä ja hyviä on paljon niin omat rahat voi sitten käyttää juuri sellaisiin vaatteisiin kuin tahtoo.

 

Itse laitetaan varmasti vaatteita kiertoon sitten kun lähipiiriin tulee lapsia lisää. Tyrkyttää ei ole tarkoitus vaan kysyn kyllä ensin ovatko käytetyt vaatteet tervetulleita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0