Mariangelina

Taaperon tapakasvatus ja kuri

96 posts in this topic

Mahtavaa kuulla muiden kokemuksia. Ajankohtainen aihe meilläkin. Meidän melkein 3v saa minut lähes päivittäin sellaisen raivon valtaan, että itsehillintää on pitänyt tosi kovasti harjoittaa. En haluaisi huutaa mutta liian usein vaan huomaan silti huutavani. Rajat meillä on säännönmukaiset. Pyrin välttämään turhaa kieltämistä. Se mikä on vaarallista kielletään ja esim ruoalla leikkiminen on kiellettyä. 

 

Karkailun olen saanut kuriin sillä, että siitä seuraa aina jotain ikävää. Esim. leikkipuistosta karkailu loppui, kun lähdettiin aina karkaamisen päätteeksi kotiin. Olin siis varoittanut, että jos karkaat, niin leikit loppuu siihen. Ja kyllä, minua syletti muutamia kertoja tosi kovasti lähteä kotiin, kun sinne juuri oli päästy. Mutta tämä auttoi. Kop kop kop ja karkailua ei ole nyt ollut lainkaan.

 

Jäähyä en ole käyttänyt oikeastaan lainkaan. Jostain syystä en haluaisi sille linjalle lähteä. Pikkusiskon kiusaaminen on tällä hetkellä suuri ongelma ja siihen ei tunnu auttavan mikään eli saas nähdä pitääkö tästä jäähyttömyys-periaatteesta lipsua. Onko jollain hyvää vinkkiä siihen miten pikkusiskon tahalliseen itkettämiseen kannattaisi puuttua? 

 

muoks. Tapakasvatukseen liittyen vielä kysyn miten teillä toimitaan ruokailutilanteissa, niin kotona kuin ravintolassakin? Vaaditaanko lapsilta pöydässä istumista ruokailun ajan? Meillä pöydästä ei juoksennella kesken ruokailun minnekään ja tämä on joskus aiheuttanut haastavia tilanteita, kun kaveriperheissä säännöt on ihan erit.. Mun mielestä ruokailutilannetta ja muita ruokailijoita tulee kunnioittaa sen verran, että syömistilanteeseen keskitytään ja rauhoitutaan. 

Edited by perhostyttö

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on valtavan jääräpäinen ja temperamettinen kohta neljävuotias. Ollaan oltu alusta asti todella johdonmukaisia ja tiukkoja (tai siis pyritty, ihmisiähän tässä nyt vaan ollaan) ja silti meillä on välillä hankaluuksia. Ja jestas että tuo tyttö osaa provosoida mankumalla ja huutamalla (siis itkuhuutamalla) meidät molemmat huutamaan. Välillä ihan hävettää että huudan kilpaa neljävuotiaan kanssa. No, mutta se mikä meillä on toiminut on jäähy. Mutta. Siinä on oltava pirskatin johdonmukainen meillä. Heti jos siinä on eroja esim miehen ja mun välillä niin se on pitkään yhtä taistelua ja jäähyt venähtää. Meillä kun se 4 minuutin jäähy alkaa siitä että tyttö on hiljaa. Pahimmillaan se on huutanut yli tunnin ensin. Ei nykyään onneksi (kopkopkop).

 

ja toinen mikä meillä toimii, on sellainen kiitostaulu. Se on meillä pahimmissa uhmailuissa käytössä ja toimii erityisesti kun tyttö ei oikein pitänyt pikkuveljestään, niin siihen käytökseen. Meillä taulussa oli eri osa-alueita: syöminen, pukeminen, pikkuveljelle käyttäytyminen, iltatoimet, käyttäytyminen leikeissä jne. Sitten sinne sai hymynaaman tai surunaaman. Ja kun kaikissa osa-alueissa oli sovittu määrä hymynaamoja sai hän spesiaalin hetken meidän molempien kanssa (hän oireili pikkuveljestään aika urakalla) johan motivoi, ja veikkakin alkoi saada hyvää kohtelua osakseen niin että veikkaosio oli aina ekana hymynaamoilla täytetty. Usein hän halusi, että me menemme kolmestaan puistoon kun sai naamat täyteen (käydään me muutoinkin, mutta kai se on kivaa olla äitin ja iskän kaa itsekseen)

 

Kuitenkin parhaiten toimii se, etten anna periksi ja pidän sanani, koska jos kerrankin lipsun säännöistä väsyessäni niin on kaksin verroin kamalampaa. Välillä itken sitä, etten saa tuosta yhteiskuntakelpoista yksilöä. Mutta päiväkodissa hän käyttäytyy kiltisti ja moitteettomasti ja muuallakin. Mutta kotona sitten on ihan hirveää. Ja kotona saakin kiukutella, mutta koko perhettä ei yhden kiukku saa hallita. Varsinkin kun veljensä on kiltti ja lempeä ja rauhallinen. Hyvä kombo.

 

Sitä negatiivisuuden kierrettä tuntuu välillä vaikealta katkaista. Mä oon kysynyt neuvoja päiväkodista ja neuvolasta ja kyllä sielläkin neuvotaan vaan keskittymään siihen positiiviseen. Mutta meillä onkin kuri silleen periaatteessa kunnossa. Aiemmin saatiin kommentteja kavereilta, että miksi teillä on niin pienelle niin tiukka kuri, mutta tuo on sellainen persoona tuo neljävuotias, että ihan pakko olla.

 

joo, mutta kokopäivätyötä tuo kurinpitäminen on ja saisi jo helpottaa... mä odotan kauhulla sitä kun kieltäminen ja sellainen peruskomentaminen ei enää riitä, kun tuo kasvaa isommaksi, että mitäs sitten? vai sittenkö ei tartte?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Antakaas väsyneelle äidille vinkit 2,5 vuotiaan uhmaisen ja mustasukkaisen lapsen kesyttämiseen. Vauvan syntymän jälkeen olen ollut joinakin päivinä (tai viikkoina) niin väsynyt, että en oikein tiedä mitä täällä on tapahtunut. Lopputulos on kuitenkin se, että * edit: Sinkkosen mukaan nää mun valitukset on just sitä uhmaikäisen käytöstä ja kuulemma palautuu ennalleen, kun uhma haihtuu pois*

 

Perhostytölle vastaan ruokailukysymykseen, että ravintolassa esikoinen saa mennä leikkipaikalle ennen ja jälkeen syömisen, jotta me aikuiset saatais syödä pitkän kaavan mukaan. Kotona pöydästä saa poistua kun oma lautanen on tyhjä. Kesken ruokailun ei saa poistua, eikä se ole koskaan ollut meillä ongelma. (kop, kop). Syy siihen taitaa olla se, että kukaan muukaan ei poistu pöydästä. Jos me hypittäisi pois ja takas, niin ipana tekis varmana samaa.

 

edit. meillä on kännykään tallennettuna pari lastenohjelmaa. Joskus ne ovat ihan pelastus. :)

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä saa kotona poistua pöydästä sitten kun on syönyt riittävästi ja rauhassa. Mutta häiritä ei saa niitä jotka vielä syövät. Silloin kun on ruokavieraita pysymme pöydässä kunnes kaikki on syöneet. Tästä meillä ei ole ollut mitään vääntöä vaikka ei aina tarvitsekaan istua samaa aikaa. Lapset ovat kyllä tajunneet että vieraat ovat nyt paikalla. Myöskään kylässä ei poistuta pöydästä.

 

Ravintolassa saa mennä leikkipaikkaan (jos sellainen on) kunnes ruoka on ensin rauhassa valittu ja tarjoilijan kanssa asioitu. Meillä odotetaan tarjoilijan kehotus että leikkipaikkaan saa mennä. Sitten ruuan jälkeen, jos se on syöty hyvin ja rauhassa sinne saa mennä takaisin. Jos leikkipaikkaa ei ole, sitten saa piirtää sen ajan kun odotetaan ruokaa jos näyttää siltä ettei malta odottaa. (Mulla on aina kynät ja paperia mukana :D )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei tarvitse istua pöydässä jos ei ole syömässä. Kesken syömisen ei ole suotavaa pomppia pois, mutta siitäkään ei ole oltu kovin tiukkoja, ts. ei ole tullut mitään rangaistusta, vain kehotus tulla takaisin pöytään, jos aikoo vielä syödä. Tästä ehkä haluaisin olla tiukempi, mutten ole jaksanut ruveta riitelemään.

 

Tuohon tv:n katselun kärttämiseen ja kiukutteluun jos ei saa, ratkaisu on valitettavasti tv:n katselun vähentäminen tai lopettaminen kokonaan joksikin aikaa. (Tai sitten se että antaa lapsen vaan katsoa aina kun haluaa, mutta tätä en kannata :rolleyes:) Noin muuten en voi sanoa kuin tsemppiä uhmaikään, hankalaa aikaa sekä lapselle että vanhemmille  :girl_sigh: En usko että sille voi kauheasti tehdä mitään, paitsi yrittää pysyä tiukkana ja kannustavana hermostumisen sijaan  :ph34r:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva kun tätä on nostettu ja on eloa... teillä on sen verran vanhempia lapsia, että tuntuu tyhmältä tämän tahtoikäisen asioista rutista, mutta me vaan ollaan miehen kanssa nyt jo ihan pihalla siitä mitä tuolle pitäisi tehdä.

 

Mä en oo mikään natsi - ennemmin aika lepsu - mutta tuo vaan tekee niin paljon tuhoa että tuntuu että mun sanavarasto on kutistunut melkeen kokonaan siihen "EI"hin mitä oon halunnut välttää.

Tää on yks kuntopiiri tää meidän koti, vaikka on tehty tästä niin lapsiystävällinen kun voi olla. Tuo juoksee mua kikattaen karkuun, ensin kaataa antiikkisen rukin ja kun marssin komentamaan juoksee hakkaamaan televisiota - nauraen, siitä keittiöön ja mennessään tönii kumoon kaikki keittiön tuolit.. jos/kun nappaan kädestä kiinni, kiellän ja silmiin katsoen selitän että miksi ei (esim. Sattuu, menee rikki.. eli hyvin lyhyesti) tuo välttelee katsetta ja virnuilee tai kikattaa mun olan yli.

Ruolapöydässä jos komennan ruoan viskomisesta tai vaikka yritän vaivihkaa kääntää lusikan kädessä, se heitetään päin näköä. Komentamiselle/"puhuttelulle"/kertomiselle että kerran vielä niin loppuu syönti virnuilee taas mun olan yli.

Muuallakin asunnossa jos satutaan olemaan nokikkain kun kiellän tai muulla tavoin ilmaisen jotai ei-kivaa ("tämä on äidin - se on Vilperin" kun haluaa jotain mitä mulla on, esim. Puhelimen. Hänellä on siis omansa leikkikäytössä) niin saan päin näköä sen mitä hänellä on kädessä tai käden ulottuvilla.

 

Eli epätoivontuntua tuo se, ettei meidän sanoilla ja ankarilla ilmeillä ja äänillä ole mitään vaikutusta mihinkään. Meidän on pakko olla joko ihan hakoteillä tai lapsi on nyt jo jonkin sortin sosiopaatti..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kun se vaan kestää... *huokaus* Sinkkosen (?) kirjoista on jäänyt mieleen, että naureskelu tarkoittaa lapsen tietävän tekevänsä väärin. En muista enää syytä, mut se oli kuulemma positiivista. Mä toivon, että me oltais aikoinaan pidetty kiinni sanomisista. Et jos sanoo ei, niin sitten toiminta x kanssa loppuu siihen. Ton ikästä kun vielä kantaa pois pahanteosta. Vuoden päästä se on hankalampaa. Mut siis mun käsittääkseni te teette ihan oikein. Toi turhan ei:n karsinta on musta olennaisempaa vasta myöhemmin. Tollasta melkein 3 vuotiasta "tahtoikäistä" kun tulee puoliautomaattisesti kiellettyä ihan vaan jos talossa on liian hiljaista.  :grin:(kärjistys, mut ymmärrät varmaan idean ;) )

 

edit. pakko tulla vielä lisäämään, että musta on parempi sanoa "ei saa ottaa lelua kädestä" kuin "älä" tai "älä viitti" tai "koita nyt käyttäytyy", sillä ne ei anna lapselle mitään.

 

Toinen juttu on, et lapsi tekee sitä mikä toimii. Jos tempulla x saa paljon huomiota ja sirkusta, niin sittenhän temppu x kannattaa tehdä uudestaankin. :D Et mielummin kieltää, perustelee kiellon ja jatkaa sitä mitä oli tekemässä aiemmin. Sen voi meinaan joutua tekemään muutaman miljoona kertaa. Pääsee itse helpommalla jos pysyy rauhallisena, eikä joka kerta mene itse tunteella ja tarmolla mukaan. Tosin nää on aina niin helppoja sanoa. :D

 

Meillä vitkastellaan, pyöritellään silmiä ja ollaan vastaamatta. :hysteric: Poika selvästi tietää millä saadaan äiti hiiltymään ja testaa mua. On mustasukkainen vauvasta.

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yksivuotias vaan on niin pieni ettei sitä voi kauheasti vielä kasvattaa... Aloittaa tietty voi, mutta ei pidä olla kovin huolissaan jos tulosta ei näy. Rasittava vaihe sinänsä kyllä sekin, mutta en usko että siinä kohtaa voi vielä mitään tehdä peruuttamattomasti väärin  :)

 

Meidän lapset tänään taas kerran levittivät ison laatikollisen myyntiä odottavia vauvanvaatteita ympäri meidän makkaria (tekivät sen juuri pari päivää sitten viimeksi, ja silloin järjestin ne todella hyvään järjestykseen sinne laatikkoon, joten todellakin suututti kun ne taas levitettiin sieltä) kun en antanut enää katsoa lastenohjelmia mutten keksinyt niille muutakaan tekemistä, ajattelin että saavat keksiä keskenään, ja sitten en muistanut vahtia kunnolla  :dash2: En keksinyt sitten mitään muuta keinoa kuin karjua niille, tuosta asiasta on sanottu nätisti niin monta kertaa mutta ei selvästikään ole mennyt jakeluun. Tarpeeksi kun karjuin niin kyllä kuuntelivat ja komensin ne viikkaamaan jokaisen vaatteen takaisin. No, eihän ne tietty sitä hommaa jaksaneet kuin muutaman vaatteen verran ja minä sain siivota loput  -_- Kunpa se nyt pysyisi mielessä ettei niihin kosketa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miks musta vaan tuntuu, et kaikkien muiden 1veet ei terminoi kulkiessaan koko kämppää eikä heitä tavaroita päin näköä :grin::rolleyes: Alakerran samanikäisen tytön äidille kun kerran näistä avauduin niin hän kysyi multa, että oonko mä jo johonkin lastenpsykologiin yhteyttä, että ei kuulosta normaalilta... :( Siitä tuli kyllä vähän paha mieli, enkä oo nyt jotenkin ite päässyt enää yli siitä ajatuksesta että onko normaalia vai eikö ole..

 

Voi Chimelli! Ois kyllä multakin ääni vähän karannut... Etenkin kun itte nähnyt vaivaa ja lapset omaksi huvikseen pilaavat, niin se osuu kyllä johonkin ihan omaan hermoonsa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jep, siinä syy miksi meillä on aina kauhea sotku, ei innosta siivoamaan kun tulos pysyy ehkä viisi minuuttia  <_<

 

Minusta kuulostaa kyllä ihan normaalilta teidän lapsi, meidän esikoinen taisi olla vähän samanmoinen (tai on vieläkin! voiko tässä kohtaa jo sanoa että on mennyt kasvatus pieleen  :girl_sigh: en edelleenkään ole keksinyt oikein mitään toimivaa konstia kuin karjumisen, tosin neljävuotiaan kanssa voi sentään välillä keskustellakin, eri asia on tuottaako se tulosta). Meidän yksivuotias on vielä astetta vauvampi, en ole sitä edes viitsinyt kauheasti kieltää, lähinnä maidon kaataminen ja pureminen on kielletty. Ei sekään tottele kun kiellän ja saattaa yrittää lyödä ja nauraa melkein aina. Tosin jos vähän kovemmin sanoo, niin saattaa alkaa parkua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsilla on erilaiset luonteet. Jos alakerran äiti ei tiedä tollasesta vielä mitään, niin hänen lapsensa on todennäköisesti vähän nuorempi ja luonteeltaan erilainen. Meidän lapset on aktiivisia, vilkkaita ja urheilullisia, joten meno on sen mukaista. Mä saan repiä 6kk ikäistä kiipeämästä astianpesukoneeseen. Kuukausiketjussa jotkut samanikäiset vasta opettelee ryömimistä, joten ne ei taatusti vielä kiipeä astianpesukoneeseen. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä juuri tuo 1v ikä on kaikista pahin. Kun sen ikäinen lapsi jo tekee "tahalteen" asioita joita ei saa tehdä mutta sen ikäinen ei vielä kuitenkaan ymmärrä tarpeeksi kiellon päälle. Meillä esikoisella tuo ikä oli oikeasti kauhea koska tyttö oli koko ajan tekemässä niitä juttuja mitä kiellettiin eli repimässä johtoja ja räpläämässä dvd-laitetta, telkkaria ja xboksia. Ja heti kun näki että me huomattiin mitä oli tekemässä niin alkoi joko nauraa tai lähti karkuun. Sen sijaan nyt kun tyttö on melkein 2,5-vuotias niin on paljon helpompi selittää miksi ei saa tehdä jotain juttua ja antaa siihen tilalle jotain sallittua tekemistä.

 

Saman huomaan nyt pojasta joka täyttää kohta vuoden. Koko ajan räpelletään koiran vesikipolla, koitetaan hakata lelulla telkkaria. Ei-sanasta ei ole mitään hyötyä, kunhan alkaa vaan nauraa ja jatkaa tekemistään. Pojan tekemissä on kuitenkin yksi positiivinen asia: ei ole kertaakaan vielä tyhjentänyt vaatekaappeja lattialle! Jestas että tyttö teki sitä koko ajan vuoden ikäisenä, ihan taukoamatta ja koti oli sitten sen näköinen kun hurrikaani olisi pyörinyt siellä.

 

Mulla ei ole kuitenkaan kertaakaan käynyt mielessä että lapsissa olisi jotain vikaa. Varsinkin tyttö on luonteeltaan aika temperamenttinen ja siihen nyt vaan sopii se että viskoo leluja ja tyhjentää lelulaatikot sekunnissa olohuoneen lattialle. Mutta onneksi nyt iän myötä on jo enemmän järkeä päässä ja osaa myös siivota jälkensä kun käsketään/pyydetään/komennetaan/uhkaillaan vaikka vuosi sitten ei olisi ikinä sitä uskonutkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä nämä kaksi nuorempaa on enemmän olleet sellaisia äidin lahkeessa roikkujia tässä yksivuotiaana, niin eivät pyöri tekemässä kiellettyjä asioita. Ja kun koti on jo aikanaan esikoisen takia järjestetty niin, ettei vauvan ulottuvilla ole paljonkaan kiellettyjä asioita, niin siksikään ei tarvitse kauheasti kieltää. Plus että sallin kyllä aika monenlaisia asioita noin pienelle jos vaan välillä viihtyy muuallakin kuin äidin sylissä. Ja sitten kun vielä on isosisko(ja), niin tulee enemmän leikittyä siskon kanssa kuin tehtyä yksikseen kiellettyjä. Tosin se toimi paremmin silloin kun isosiskoja oli vain yksi (eli kun keskimmäinen oli tässä iässä), kun nyt isosiskot tietty leikkii keskenään eikä siinä usein ole oikein vauvalle sijaa. Kumpikaan näistä pikkusiskoista ei ole myöskään osannut kävellä vielä vuoden ikäisenä, keskimmäinen oppi tässä iässä, mutta pienimmäinen on vasta oppinut konttaamaan.

 

Esikoinen oli tosiaan toista maata, oppi kävelemään tukia pitkin jo puolivuotiaana ja kotia ei ollut vielä järjestetty kovin vauvaystävälliseksi, joten lapsi ei paljon muuta tehnytkään kuin kiskoi tavaraa lattialle ja pureskeli johtoja jne.

 

Mutta tämä taisi mennä vähän ohi aiheen jo, kun kyseessähän oli kasvatus... No, minusta yksivuotiaan kanssa kannattaa vaan yrittää järjestää asiat niin että kiellettävää on mahdollisimman vähän (siis esim. lapsilukko kaappiin tms.), koska kasvatus ei oikein tuota tulosta tässä iässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 Joo, ei sitä "kasvattamista" kannata ottaa tuon ikäisellä vielä kovin vakavasti. Mut ainakin mulle tuli siitä itselle hyvä olo, kun yritti ja jotain rutiineja/toimintatapoja tarttui monella toistolla beben mieleenkin. :)

 

edit. kirotushärö

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on koti tehty mahdollisimman sopivaksi ja mä sallin tuolta kyllä tosi paljon asioita, ihan jo siksi kun tekee koko ajan jotain minkä voisi kieltää niin hulluksihan siinä tulisi ja talo oisi täynnä vaan raivoa jos kaiken kieltäisi. Sitä paitsi, vaatekaapin voi tyhjentää vain kerran jos sen siivoaa aina vasta kun lapsi menee jo yöunille :grin:

 

Nyt mennään vähän "pick your fight" tyylillä ja koitetaan kestää.. tämä siis helpottaa jossain vaiheessa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kirjallisuuden mukaan vuodet 6-11 on aika rauhallisia. Sitä odottaessa... :D


 

Komentamiselle/"puhuttelulle"/kertomiselle että kerran vielä niin loppuu syönti virnuilee taas mun olan yli.
Muuallakin asunnossa jos satutaan olemaan nokikkain kun kiellän tai muulla tavoin ilmaisen jotai ei-kivaa ("tämä on äidin - se on Vilperin" kun haluaa jotain mitä mulla on, esim. Puhelimen. Hänellä on siis omansa leikkikäytössä) niin saan päin näköä sen mitä hänellä on kädessä tai käden ulottuvilla.

 

 

Kävin neuvolan psykologilla synnytyspelon vuoksi ja kun kerta olin alan asiantuntijan luona, niin kysyin näistä taaperon heittämisistä, lyömisistä jne. Meidän poika tais olla silloin vuos ja 8 kk. Hän kehotti miettimään, että miksi lapsi tekee niin. Ottamaan siis lapsen näkökulman ja miettimään, että mitä lapsi hyötyy siitä. Lapsi kuulemma tekee niin, koska se toimii. Hän saa siitä jotain mitä hän haluaa.

 

No, meillä poika teki sitä vain isänsä kanssa. Mies arveli, että pojasta on vain hauskaa nähdä miten isi muuttaa väriä ja alkaa savu tulla korvista. :D  Mies paransi ennakointiaan ja alkoi välttämään sellaisten tilanteiden syntymistä. (esim. väsynyttä lasta autettiin tavallista enemmän, asioista kerrotiin hyvissä ajoin etukäteen, ihan kaikkeen ei puututtu jne) Jos tilanne pääsi päälle, niin lopetti pitämästä liian vaikea selkoisia "puhutteluita" tai tekemästä uhkailuita ("jos vielä kerran,niin") jotka vaan yllytti hullua. Tilanne parani selvästi parissa viikossa.  :dancegirl: Ei meidän tenavasta täydellistä tullut (onneksi :D) mut tolla me päästiin taas vähän eteenpäin. Jospa se toimis jollain toisella kanssa. :)

 

edit. ja lyömiset, raapimiset jne on kuulemma hyvin tyypillisiä juttuja ton ikäisille, että kohtalontovereita löytyy. :)

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Iso kiitos Kasma! Erinomainen pointti... pitääpä alkaa tarkkailemaan omaa käytöstään ja antamaan myös anteeksi tilanteissa jotka selkeämmin räjähdysherkkiä.

 

Lisäys: Niin no tässähän tuleekin se dilemma. Meillä osa pahoista tekemisistä selvää huomion hakemista, mutta temppu sellainen ettei sitä voi jättää huomiotta. Parhaiten näissä tietenkin toimii huomiotta jättäminen...

Edited by duudeli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eiköhän se helpota jossain vaiheessa, sitä ennen vain on edessä vielä uhmaikä  :D Eri lapsilla menee tietty eri tavalla, mutta kyllä meidän neljävuotias esikoinen on jo aika helppo tapaus noin yleensä. Kun se oli tuommoinen vähän yli vuoden ikäinen, ihmettelin että miten voi olla että uhmaikä on vasta tulossa, miten sen muka erottaa kun eihän tästä voi mennä enää pahemmaksi, mutta niin vain eräänä päivänä se uhmaikä alkoi ja sen kyllä huomasi  :girl_sigh: Sitten se lopulta hiljalleen hiipui ja lopputulos on jo melkein kiltti ja tottelevainen (verrattuna aiempaan siis)   :girl_smile: Minua välillä ihan naurattaa, kun pyytäessäni esikoista tekemään jotain, hän vastaa "joo äiti"  :girl_haha:  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva duudeli, että tykkäsit. Mä vähän epäröin ensin, että kirjoittaakko vai ei. :)

. Meillä osa pahoista tekemisistä selvää huomion hakemista, mutta temppu sellainen ettei sitä voi jättää huomiotta. Parhaiten näissä tietenkin toimii huomiotta jättäminen...

 

Voihan sitä kieltää lyhyesti ja napakasti, mutta jättää pitkät luennot tai muut lisäshowt tekemättä. "Ei, Kallea ei saa lyödä vasaralla päähän. Se sattuu ja Kallelle tulee paha mieli", ottaa vasaran pois tjms ja sit jatkaa sitä mitä oli tekemässä ennen vasara-tapahtumaa. Ainakin meillä on suuri kiusaus ruveta kantamaan lasta jonnekin pois tai selittää kuvakirjan kanssa miten vasaraa oikeasti käytetään yms.

 

Meillä on kanssa paljon huomion hakemista ja jos en huomaa jotain, niin lapsi itse kertoo "katso äiti, mulla on varpaat ruokapöydällä". :D

 

edit. Äh, olisi pitänyt keksiä joku parempi esimerkki. Kalle-parka.

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä riittää huomioksi ihan vaan puhuminen. Eli kun lapsi on tehnyt jotain kiellettyä ihan selvästi tahallaan ja huomiota saadakseen, ollaan koettu hyväksi että siirretään lapsi mitään sanomatta pois siitä pahantekopaikalta. Yleisin juttu on varmaankin telkkarin paukutus.. Poiskantamistakin saa tehdä muutaman kerran, ennenkuin loppuu, mutta lapsi on kyllä lopulta kyllästynyt kun huomaa ettei saa huomiota. En juuri ota häneen kontaktia vaan siirrän vain turvallisemmille vesille vähäeleisesti. Kannattaa ainakin koittaa. Ei se aina toimi tämäkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Meillä ei ole koskaan toiminut esikoisen kanssa, koska hänestä se on vain hauska leikki, joten jaksaa sitä loputtomiin. Minusta se ei ole hauska leikki, joten en todellakaan jaksa sitä loputtomiin, joten lapsi voittaa minut siinä lajissa joka kerta ja se ei tee kovin hyvää auktoriteetille  :blush:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now