Mariangelina

Taaperon tapakasvatus ja kuri

96 posts in this topic

Minua kiinnostaisi tavat miten pidätte kuria.. Onko käytössä esim. jäähypenkki tms ja missä vaiheessa se on otettu käyttöön?

 

 

1-3-vuotiaana on joutunut jäähylle (=miettimään) eli istuu mun vieressä (ei sylissä) ja katselee kun muut lapset leikkii/touhuaa. Tai sitten joutunut miettimään omaan huoneeseensa.

 

Myöhemmin siirryttiin laskemiseen. eli 1, 2 ja kolmannella tulee seuraus huonoon käytökseen/tottelemattomuuteen. Laskeminen edelleen käytössä, ja ykkösellä yleensä homma keskeytyy ja homma toimii niin kuin olen pyytänyt

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ole ollut jäähypenkkiä käytössä. Poika on niin herkkätunteinen että vaikea kuvitella sen toimivan. Tähän asti on puhe toiminut vielä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ruokailun suhteen toimittu just niinkuin flamingilläkin. En katso yhtään mtn mukin heittelyä, tms. Nyt se on onneksi jäänyt vähemmälle mutta nyt pyöritetään sitä lusikkaa siellä ruoassa ja heitellään lusikkaa ympäriinsä. Siitä lähtee neiti heti pois pöydästä, tai ainakin tyttö näkee mun eleistä heti että lähtö tulee ja kun lähestyn neitiä niin jo alkaa tavat parantua ja ruoka maistua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ou gaad.....Mä en tedä, pystynkö ees kirjoittamaan, millasta meininkiä meillä on...

 

Kyllä mä yritän olla tiukka, johdonmukainen ja rakastava äiti, mutta ei nyt vaan aina suju silleen kuin haluais.

 

Meillä on tällä hetkellä autot henki ja elämä. Kun tutista luovuttiin n. kk sitten, niin autot astui kuvioihin, Niitä pitää joka paikkaan ottaa pari mukaan. No ei se mitään vielä. Mut sitten ruokapöydässä niitä pitää olla parisenkymmentä. Meillä on siis puoli pöytää täynnä autoja, kun ruvetaan syömään. Silloin, kun vain poitsu syö, niin ei se niin haittaa, mutta jos syötäis koko poppoo, niin vähän vähempi arsenaali riittäis. Poika jo monesti tietää, että kohta on ruoka-aika ja rupee niitä autoja hamstraamaan. Tosin nykyään, kun ruokailu sujuu näpsemmin niiden autojen kanssa, niin saatan jo vähän ennen syönnin alku vinkata, että kerää nyt sitten kaikki ne mitä meinaat safkan aikana tarvita, jotta ne on sitten valmiina pöydässä, niin ei äitille tarvii enää vikistä kesken syönnin, että joku muu pitäis saada.

 

Meillä osataan syödä itse, silloin kun sattuu huvittamaan. Monesti ihan suosiolla syötän, niin homma hoituu nopeemmin ja siistimmin. Jos poika syö kotiruokaa, niin sen yleensä syö itse. Purkkisafakt syötetään. JA puuron kanssa on koko autoarsenaali ja vähän häröjutut käytössä, koska ei lukeudu mitenkään jätkän lemppareihin ja puuroa olis turha kuvitellakaan, että jätkä söis itse.

 

Pesulle mennessäkin noita autoja raahataan kylppäriin. Vaipan vaihtelussa saa käyttää kaikenlaisia keppaskonsteja. Meillä on oikeestaan vähän joka asiassa vähän jonkin sortin hankaluuksia tällä hetkellä. KUn itsellä on vielä toi vauvamaha, jota koittaa suojata, niin en pysty/uskalla ottaa niin tiukkoja otteita, mitä ehkä muuten ottaisin. En siis mielelläni raahaa sylissä huutavaa ja potkivaa jätkää, vaan koitan saada jollain kepulikonstilla houkuteltua. Tällä hetkellä on vähän "sieltä yli missä aita on matalin"-fiilis, eli yritän hommat saada hoidettua mahdollisimman helposti ja pienellä huudolla.

 

Nukkumaan meno on työlästä. Olin illalla kylässä ja olin niin kade heidän 3 minuutin nukutusjutuista. Näiden lapsi vaan vietiin sänkyyn ja sille jotain höpötettiin ja sitten se vaan jäi sinne ja itekseen sammuu. Meillä nukutus on joka ilta n. tunnin show. Okei, puolustukseksemme, että meidän poika on 7kk vanhempi ja meillä isojen poikien sänky, heillä pinnis. Meillä vaan ekat parikyt minsaa, puol tuntua menee siinä, kun painitaan ,että jätkä jotenkin pysyy sängyssä. Sit seuraava puol tuntinen on armotonta mylläysä kun jätkä yrittää löytää uniasentoa. Välillä saattaa olla hetken rauhassa ja luulen sen jo kohta nukahtavan. Mut sitten innostuukin taas riehumaan. Mielellänihän mä tuon itekseen sinne sänkyyn jättäisin ja vaikka se vähän huutaiskin. Mutta kun se tulee sieltä sitten perään, pois huoneesta. Ei mulla kestä hermo sitä sinne palautella. Vaikka kypsiä noi tunnin säätösessiot iltaisinkin ovat, mutta ne kestän jotenkuten.

 

Sohvalla hyppimisestä mulla ei oikeestaan ole edes mielipidettä. Toi nyt riehutuulella ollessaan myllää oikeestaan missä vaan, joten yritän lähinnä saada rauhottumaan, en niinkään välitä missä se riehuu, kun se riehuminen itessään on vaan aika ärsyttävää.

 

En tiedä saadaanko me meidän jätkästä kunnon kansalaista, mutta koitan olla luottavainen, että tietyt asiat lutviintuu vaan ajan myötä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ei oo tullut mieleenkään, ettei sohvalla saisi pomppia :rolleyes: Poika tykkää hirveesti kiivetä sohvalle käsinojan yli 30 kertaa peräkkäin.. Ja kai se siinä välillä hyppiikin. Noo, kyllä meilläkin kielletään sellaset jutut, jotka mun käsityksen mukaan väärin on. Oon miettinyt kurinpitoa jonkin verran, mutten oo varma tajuanko komentaa niin paljon kuin pitäis. Kyllä meilläkin muki otetaan pois, jos sillä leikitään kastelukannuleikkejä. Monesti vaan oon huomannut ihmisillä olevan sellasia sääntöjä joita en oo tullut edes ajatelleeksi..

Share this post


Link to post
Share on other sites
Jos olisi kyse mun lapsesta, niin todella toivoisin, että voisit samantien sanoa, että meillä ei tehdä noin. Tulisi hirmu nolo olo, kun vihdoin tajuaisi vihjeiden menneen ihan ohi. Ihan turhaan, kun kyllähän kaikki ymmärtää, että perheissä on eri tapoja, mukaan ei voi toisen tapoja tietää ja tajuta. Lisäksi saisit sen kielletyn jutun loppumaan paljon nopeemmin.

 

 

no kyseinen tilanne oli uusi minulle, en ole sen tyylinen että hirveen suoraan viitin sanoa ja minä kun kuitenkin ensin odotan että vanhemmat kieltää, jotkut kun osaa ottaa nokkiinsa että se alkoi mein lasta kieltämään/komentamaan (kokemusta on)... ja eiköhän kuitenkin suurin osa olisi tajunnut aika heti noista minun vihjeistä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä lapsi ei vielä ehkä ole ihan taaperoiässä (n.9 kk) mutta luulisin että minussa on samaa kuin Annikassa, eli en varmaan aina tajua että mitkä tavat "pitäisi" olla kiellettyjä. Meillä on esimerkiksi saanut leikkiä nokkamukilla toistaiseksi siten että sillä kolistellaan välillä pöytää jos se on lapsella omassa kädessä, samoin lusikalla. Oon vaan ajatellut että se on lapsen tapa oppia uusia juttuja, leikkimällä siis. Mies on vielä helläkätisempi kurinpidon kanssa :rolleyes: Vaaralliset jutut olemme sentään päättäneet johdonmukaisesti kieltää, mutta silti vähän huolettaa mitä tästä vielä tulee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tuli tuosta sohvalla hyppimisestä mieleen Turun kaupungin esite, johon juuri netissä törmäsin.

 

Lähin liikuntapaikka on olohuoneessa

 

Olohuone kuuluu perheessä kaikille, joten valkoisen

sohvan ja kristallikruunun hankintoja on hyvä harkita.

Säännöistä voi aika ajoin hellittää ja olohuoneeseen voi

rakentaa sadepäivänä vaikka esteradan, jolla pompitaan

sohvalta patjalle, kavutaan pöydän yli ja ryömitään ali,

tasapainoillaan kylpytakin narua pitkin ja ryömitään

tunneliin!

Suurin este lasten liikunnallisten taitojen kehittymiselle

onkin vanhempien liiallinen kieltäminen. On tärkeää

antaa lapsen kokeilla omia rajojaan!

 

Jossain tuoreehkossa lapsi-/vauvalehdessäkin juuri törmäsin siihen asiantuntijan mielipiteeseen, että jos ainut paikka telmimiselle on viikottain jumppakerho, se on auttamattomasti liian vähän.

 

Meillä siis lapsi (2v3kk) saa kiipeillä sohvalla ja tehdä mielinmäärin kuperkeikkoja sängyssä. Saa ottaa sohvatyynyt lattialla ja hyppiä niiden päälle. Mitään vahinkoja ei ole koskaan sattunut, vaan poika kyllä osaa arvioida yllättävän hyvin omat taitonsa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Säännöistä voi aika ajoin hellittää ja olohuoneeseen voi

rakentaa sadepäivänä vaikka esteradan, jolla pompitaan

sohvalta patjalle, kavutaan pöydän yli ja ryömitään ali,

tasapainoillaan kylpytakin narua pitkin ja ryömitään

tunneliin!

 

Lapsiagilityä! :) Eiku oikeesti, hyvä pointti oli tuossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä lapsi tällähetkellä 15kk ja sääntöjä opetellaan kokoajan. Vaaralliset jutut on ehdottomasti kielletty (kuten kukkien syöminen), samoin leikit missä jotain arvokasta voi hajota (esim. telkkari), vaikka vakuutus onkin otettu. Kielletyt asiat pyritään pitämään niin ettei niihin lapsi edes pääse. Ei tarvitse itse kieltää koko ajan (eikä tuota ehdi kokoaikaa edes vahtia). Kaikkeahan ei vaan pysty siirtämään lapsen ulottumattomiin. Toisaaltaan lapsen tulee myös oppia, että joka paikkaan ei vaan saa mennä. Jos ei uskota niin muutaman kieltämisen ja asian selittämisen jälkeen otetaan lasta ranteista kiinni ja laitetaan lattialle selälleen. Siinä pidetään hetki, jolloin lapsi kitisee ja sen jälkeen jatketaan muita leikkejä. Joku täällä jo kirjoittikin, että tuon kitinän aikana lapsi "unohtaa" kielletyt leikit ja jatkaa kiltisti omiaan. Varsinaista jäähypenkkiä meillä ei tuolle vielä käytetä, mutta ei tuosta ole pitkä matka siihen.

 

Sohvalla meillä saa riehua, samoin vanhempien sängyllä. Lapsi on energinen ja johonkin se energia pitää saada purettua. sitäpaitsi noin pienelle (ja pienemmällekin) tuo on loistavaa tasapainon ja kehon hallinnan opettelua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en hetkeäkään usko että kunnon kansalaisia tulee niistä joita on kielletty eniten. :rolleyes: Ennemminkin turhautuneita lapsia ja myöhemmin aikuisia.

 

Kieltojen suhteen pidän sellaista linjaa, että kielletään se mitä on pakko kieltää. Eli kaikki mikä on vaarallista itselle, satuttaa muita tai aiheuttaa kohtuuttomasti vaivaa (esim. jauhopussilla leikkiminen - ei ole vaarallista kenellekään mutta sen verran tympeää että estän sen).

 

Usein sellaiset asiat mitä herkästi kielletään on lapsen luovuuden ilmauksia. Meidän poika esim. tykkää otta pikkuisen kukkamultaa ruukusta ja laittaa lattialle - ja hakee sitten perään rikkaimurin ja imuroi. :D

 

Katselen usein silmät pyöreenä leikkipuistossa sitä lasten kieltämistä. Esim. lapsi uhataan viedä puistosta jos hän laittaa lapiolla hiekkaa hiekkalaatikon ulkopuolella. Siis what? Jotenkin tuntuu että jotkut vanhemmat kieltää vain kieltämisen vuoksi, ehkä heillä on just se ajatus että mitä enemmän kieltää sen paremmin käyttäytyvä lapsesta tulee.

 

 

Niin joo ja oma lapsi on 2-vuotias ja uhmat ja muut on varsin tuttua arkipäivää.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mulle ei oo tullut mieleenkään, ettei sohvalla saisi pomppia :rolleyes: Poika tykkää hirveesti kiivetä sohvalle käsinojan yli 30 kertaa peräkkäin.. Ja kai se siinä välillä hyppiikin.

 

Heh, ei mullekaan aina oo käyny mielessä, toki vieraisilla ollessa oon aina sanonu että vieraassa paikassa ei saa riehua joten ei sitten oo sohvallakaan hypitty, ihan jo siitäkin syystä että yleensä aikuiset istuu siinä ja mä ainakin häiriinnyn jos mun ympärillä kieppuu lauma vekaroita, oon huono keskittymään keskusteluun siinä kaaoksessa...

 

Me ollaan kersoina saatu pomppia sohvilla ja vanhempien sängyssä ja koska meitä oli yhessä vaiheessa 3 lasta yhessä huoneessa, meillä oli tuollainen agilityrata eli lastensängystä kaapin päälle (matalan), kaapin päältä loikka kahden yhteenlaitetun kirjoituspöydän päälle (käytävän yli) ja kirjoituspöydiltä kiipeäminen kerrossängyn yläsänkyyn. Yläsängystä loikka lastensänkyyn ja kierros alusta... :lol:

No, se agility (omalupainen kun oli) loppui siinä vaiheessa kun loikkasin liian kulmaan ja jalat meni pohjavanerilevyn nurkasta läpi ja jalat oli lelulaatikossa ;)

Ja sohvalle loikattiin välillä niin että vauhtia haettiin keittiöstä ja sitten tehtiin kuperkeikka ilmassa ja mätkähdettiin käsinojan yli selälleen sohvalle... :D:lol::D

 

Että kaikenkaikkiaan, omat lapsethan on olleet tosi nätisti vaikka olisivat ihan oikeesti riehaantuneetkin ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulen tänne kysymykseni kanssa, jospa saisin vinkkejä :)

 

Meidän lähipuistossa on alkanut käydä leikkimässä 5 v poika, jolla epäilen olevan jonkinlaista käytösvaikeutta tms. Hänellä ei ole mukanaan vanhempia / isovanhempia, vaan ulkopuolinen hoitaja (jo iäkkäämpi nainen). Poika ei asu samalla paikkakunnalla, vaan ilmeisesti käy täällä silloin tällöin. En ole asiasta tarkemmin kysellyt.

 

Viime päivien aikaan on sattunut useampaan otteeseen jotain pientä kärhämää pojan rajun käytöksen takia. Tänään hän sitten työnsi lapseni (2,5v) alas ison jäisen lumikasan päältä niin, että tyttöön sattui jonkin verran. Aivotärähdyksen oireita ei ole ollut, mutta kovasti hän säikähti tapahtunutta. Tuossa tilanteessa sanoin pojalle itsekin, että ei noin saa tehdä ja että "H":n äiti on nyt vihainen. Ihan spontaani reaktio sen kummemmin ajattelematta itseltänikin, koska säikähdin oman lapseni puolesta, kun hän päälleen putosi korkealta. Pojan hoitaja lähti sitten poikaa viemään puistosta pois ja luulen, että puhuivat tapahtuneesta myöhemmin. Poika kyllä tuli kehotuksen jälkeen pyytämään anteeksi.

 

Miten jatkossa kannattaa toimia, jos tälläisiä tilanteita tulee lisää? Miten paljon / suoraan muut vanhemmat voivat kieltää muiden lapsia? Kyseinen poika on aiemmin mm. ottanut muiden kädestä keppejä ja katkonut ne, töninyt ja käynyt "pelottelemassa" pienempiään hyppimällä edessä ja huutamalla. Ymmärrän kyllä että jos kyseessä on jollain tavalla erityislapsi, niin hän ei pysty käyttäytymään aina toivotunlaisesti.

 

Lisään vielä, että hoitaja kyllä välillä kieltää poikaa, mutta esim. tuohon keppien katkomiseen ja pienempien pelotteluun hän ei ole kertaakaan puuttunut, mitä kyllä itse pidän sellaisena, johon aikuisen tulisi puuttua.

Edited by Xanor

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mä puutun vieraiden lapsien toimintaan jos musta tuntuu siltä. Eli just jos joku ottaa mun tytöltä vaikka lelun kädestä (siis esim. meidän oman lapion, jolla lapsi just tekee hiekkakakkuja) niin sanon kyllä vieraammallekin lapselle (jos oma vanhempansa ei sano mitään tai ole lähellä) että se on meidän lapio ja oli tytöllä kädessä. Voit lainata sitä sitten kun tyttö ei enää käytä sitä. Ja ehdottomasti jos olisi jotain tönimistä tai muuta satuttamista niin asiaan puuttuisin (myös sillon kun tönimisen kohde ei ole oma lapsi vaan joku "vieras").

Edited by a_paradise_79

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä munkin mielestä vieraan lapsen käytökseen saa puuttua, etenkin jos hänen oma vanhempi ei ole paikalla/vanhempaa ei kiinnosta. Itse suosin vapaampaa kasvatusta mistä moni tuomitsee, satun vaan itse olemaan liikaakin kuritettu lapsi, siitä ei hyvää seurannut enkä halua samaa omille lapsilleni. Tuli mieleen kysymys. Näin sukulaisperheeni luona, että lapset jätettiin täysin huomiotta silloin kuin aikuiset puhuivat. Lapsi ei edes keskeyttänyt, vaikka lapsi olisi aloittanut puhumisen ensin, saivat aikuiset puhua päälle eikä lasta huomioitu. Se on mielestäni ok jos lapsi puhuu päälle, silloinkin voi toki huomauttaa että odota hetki, mutta että muuten vaan poljetaan lapsi alemmas, onko tämä mielestänne oikeaa toimintaa? Eikö näistä lapsista tule isompana yleensä sellaisia "ihan sama", "emmä tiiä" -tyyppejä? Jotka eivät osaa tehdä päätöksiä ja ovat epävarmoja itsestään? Mielestäni oma lapsi pitäisi kuitenkin olla etusijalla, kyllä minuakin lapsena aina kuunneltiin, toimii mielestäni paremmin tällainen tapa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^en osaa sanoa missä menee raja, mutta kyllä musta lapsen pitää oppia, että kun aikuiset puhuu, niin he odottavat. Muutenhan ei pystyis puhumaan kenenkään aikuisen kanssa oikeastaan mitään, jos aina lapsi menee edelle. Meillä ainakin lapsille tulee asiaa AINA kun aikuiset puhuvat. Koitetaan tosin muistaa, että sanotaan lapselle että odota hetki, nyt aikuiset puhuvat, sinä saat puhua kohta (eihän sitä aina muista, mutta yleensä ne ei ennen tuon sanomista hiljene). Riippuu kyllä myös asian tärkeydestä kuunnellaanko lasta heti vai joutuuko odottamaan, siis oman asian tärkeydestä, mutta myös siitä mitä lapsi on sanomassa (yleensä sen kuitenkin tietää onko lapsella mitä asiaa)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pienen etsimisen jälkeen löysin tällaisen ketjun ja ajattelin tätä keskustelua vähän nostaa.

 

Itselläni on viime päivinä ollut jotenkin erityisesti ajatuksissa meidän lasten käytös -- ja oma käytökseni. Meidän perheessä on vietetty raksaelämää nyt 2,5v tarkoittaen sitä, että mies on lasten kanssa tosi harvoin ja lyhyitä aikoja. Pääsääntöisesti minä hoidan lapset aamusta iltaan. Yleisesti ottaen olen aika huoleton ja lepsu äiti - en halua turhia kieltoja pitää kodissamme (sohvaa saa pitää kiipeilypaikkana ja sängyssä saa pomppia). Mieheni kanssa noudatamme kyllä samanlaista linjaa, mutta harvemmin mies on paikan päällä antamassa kasvatustukea käytännössä (kieltämässä lapsia tai keskustelemassa hyvistä tavoista). Ei siinä mitään, mutta tähän 2,5v historiaan sisältyy monta päivää, jolloin olen ollut väsynyt, kiireinen ja epäjohdonmukainen "sääntöjen" tai oikeastaan niiden puuttumisen takia. Hyvinä päivinä minua ei niin häiritse lasten riehuminen, mutta huonona päivänä huonosti nukutun yön jälkeen saatan ärähdellä lapsille jostain, mikä on edellisenä päivänä ollut luvallista. Koska meillä ei ole ollut tiukkoja ja selkeitä sääntöjä eikä johdonmukaisia rangaistuksia (jäähypenkki käytössä silloin tällöin kun omat hermot ovat jo palaneet) niin nyt olen herännyt siihen, että auktoriteettini lapsia kohtaan on selkeästi ..matalalla. Usein huomaan, että lapset eivät noudata rauhallisella äänellä esittämiäni kehoituksia vaan totteleminen alkaa vasta kun korotan ääntä. Samoin kun esim. tänään harrastuksen jälkeen pyysin 3-vuotiasta vaihtamaan kotivaatteet päälle, niin tämä juoksi pihalle karkuun ilkikurisesti virnuillen. Sama kun myöhemmin illalla huutelelin tyttöjä (4 ja 3v) sisälle iltapalalle niin 3v juoksi karkuun ilkikurisesti lällätellen ja yllytti isosiskoaankin "ei totella!".

 

Pidettiin tänään lasten kanssa keskustelua tästä käytösasiasta ja yhdessö sovittiin ja  kirjoitettiin paperiin tietyt käyttäytymissäännöt. Myös kirjoitin siihen ylös "äiti ei huuda". Katsotaan mitä tästä tulee. Toivottavasti saataisiin nyt uudet perussäännöt juurrutettua käytäntöön. *huoh* Kateellisena vilkuilen puolituttuja lestadiolaisperheitä, jossa 7 lasta leikkivät pihalla hyväkäytöksisesti. Siinä olisi meilläkin tavoitetta...   :girl_sigh:

 

Mitenkäs teillä muilla on tilanne lasten käyttäytymisen kanssa? Noudatetaanko vanhempien kehoituksia ensimmäisellä kerralla? Kuninka moni myöntää syyllistyvänsä huutamiseen ja muihin kyseenalaisiin kasvastuskeinoihin? Ja ennen kaikkea olisi kiva kuulla, että jos jollain on lasten ja/tai vanhempien käyttäytyminen jo päässyt huonoon tilaan ja se on saatu korjattua niin mitä keinoja olette käyttäneet?

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on vähän samanlaista kyllä... Välillä aina hävettää jos tulee tiuskittua lapsille jostain, joka ei oikeastaan ollutkaan kiellettyä :blush:

 

Meillä ei yleensä mitään toivoa että ainakaan ensimmäisellä sanomisella yleensä mitään tapahtuisi, mutta ei toisaalta yleensä mitään suurempia taisteluitakaan (isoimman kanssa siis, keskimmäisestä toinen juttu). Vaatteiden pukeminen on meillä kyllä pahin, siitä saa sanoa nätisti vaikka kuinka monta kertaa ja mitään ei tapahdu ja huutaakin saa aika monta kertaa ennen kuin mitään tapahtuu. 2,5-v. ei yleensä suostu pukemaan itse vaikka osaisi vaan alkaa itkeä lattialla ja en jaksa taistella niin puen sitten sen, vaikka ärsyttääkin.

 

Tuolla keskimmäisellä on muutenkin joku ihmeellinen uhmaikä menossa, kaikesta pitää alkaa itkeä ja voihkia ja mankua ja mitään ei voi siis tehdä. Onneksi isosiskon esimerkki auttaa välillä välttämään tuon mutta hyvin usein kaikki on tehtävä väkisin niin että lapsi itkee ja aikuinen huutaa tai ainakin puhuu rumasti. Minua oikeasti hävettää puhua rumasti lapselle, mutta menetän hermoni tuollaiseen itkemiseen ja mankumiseen todella nopeasti, sitä nopeammin mitä useammin se toistuu ja sen takia se varmaan taas toistuu useammin  :girl_sad: Tuntuu että olisi helpompaa jos lapsi edes kiukuttelisi kunnolla, mutta siinä taitaisi joutua vain ojasta allikkoon  :rolleyes: Eli eniten ongelmia minulla on keskimmäisen kanssa, joku negatiivinen kierre, mutta toisaalta uskon tämän olevan ikään liittyvää ja menevän siis ohi itsestäänkin. Pelkään vain pilaavani lapsen itsetunnon kun en jaksa aina vain positiivisesti kannustaa vaan tuskastun äkkiä siihen mankumiseen.

 

Mies jostain syystä kestää keskimmäisen temppuiluja paljon paremmin hermostumatta, mutta hänellä taas on usein sukset ristissä tuon melkein neljävuotiaan kanssa. Esim. lapsi ei tule sisälle kun mies käskee ja miestä muutenkin ärsyttää monet esikoisen temput. Minusta taas sen kanssa on yleensä niin helppo toimia. Hyvä näin että molemmat lapset ja molemmat aikuiset tulee toimeen edes jonkun kanssa  :rolleyes:

 

Hmm liittyiköhän tämä nyt edes aiheeseen?  :huh: No, olen miettinyt että pitäisiköhän olla käytössä joku tehokas ja johdonmukainen rangaistuskeino, nyt meillä ei oikein ole mitään esikoiselle, keskimmäisen vien kyllä usein omaan sänkyyn rauhoittumaan jos menee kauheaksi itkuksi. En nyt tiedä onko se mikään rangaistuskeino, enkä kyllä tiedä voiko itkemisestä mitään rangaistusta antaakaan... Mutta toisaalta se itkeminen kyllä on hänen tapansa kiukutella ja eipä siihen mikään lohdutuskaan auta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kyllä huudetaan kun hermotutaan, mie useammin, mutta kyllä mieskin. Esikoisella on myös tapana alkaa lyödä ja potkia mua kun hermostuu ja silloin kyllä pidän kiinni (ja kovasti). Sit vingutaan kun sattuu ja varmasti sattuukin, kun toinen riuhtoo ja repii minkä jaksaa. Meillä pitäs tuota jäähysystemmiä vielä meittiä, nyt siis mennään portaille istumaan ja rauhottumaan. Yleensä se vaan menee siihen, että esikoinen ilkkuu, että kyllä hän pääsee tästä poia ja lähtee jos en pidä kunnolla kiinni. Rangaistuksia tulee joskus, yleensä vaan tuntuu, et se yllättää pojan kokonaan ja usein sanookin ettei tästä viimeeksi tullut rangaistusta, vain jäähy.  

 

Meillä kyllä parhaiten toimii komentamiseen ja pyytämiseen, kun menee lapsen luokse ja sanoo sen siinä kunnolla paikalla ja tarvittaessa ohjaa oikeaan suuntaan tekemistä. Turhan usein tulee huudettua esim. pihan toiselta laidalta (eikä ne kuule/kuuntele silloin) tai ala/yläkerrasta.

 

jotenkin sitä ihmettelee, mites esim. mut on saatukin kasvatettua vieraskoreaksi? Kotona riehuttu ja oltu vilkkaita, mutta AINA osattu käyttäytyä vieraassa paikassa hyvin. Sitä toivos omiltakin lapsilta, mutta varsinkin esikoinen on tuossa ihan mahdoton, hän ei osaa/jaksa olla hetkeäkään paikoillaan vaan pitää päästä tekemään jotain aina, tutkimaan, katsomaan, liikkumaan. Tää välillä turhauttaa itseä suuresti

Edited by anemone83

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chimelli, tuntuipa jotenkin mukavalta lukea tuosta teidän tilanteesta vaikka sinänsä tilannehan ei ole ollenkaan mukava. Mutta se, että huomaa toisissakin perheissä olevan samanlaista menoa. Itsekin olen miettinyt / pelännyt, että pilaan lasten itsetunnon juurikin tuon takia, että tuskastun mankumiseen, "jatkuvaan" valittamiseen ja kiukutteluun ja pelkään ärähdyksieni vaikutuksen voittavan positiivisen kannustuksen sanat.

 

Meilläkin hankalinta tuntuu oelvan tuon keskimmäisen kanssa (juuri täytti 3v) eli ehkä se kuuluu siihen ikään? Voi kumpa jaksaisi vaan olla nyt kärsivällinen ja jaksaa kaikearta huolimatta ohjata lapsia lempeästi myös silloin kun kokoilevat rajoja!

 

Kaverillani on käytössä kymmeneen laskeminen (en muista mitä heillä sen jälkeen tapahtuu) ja sovittiin eilen tyttöjen kanssa, että meillä otetaan saman käyttöön. Lapset itse ehdottivat, että jos senkään jälkeen ei tottele niin sitten joutuu sänkyyn eikä saa iltapalaa eikä pestä hampaita ja tulee reikiä (!!!). Tänä aamulla vielä kerrattiin eilen kirjoittettuja sääntöjä ja tytöt vaikuttivat niihin oikein tyytyväisiltä (varsinkin kun ne eivät kohdistuneet pelkästään heihin vaan myös aikuisiin).

 

Muoks. Anemone83, ehditkin väliin. Sinunkin kuvailema kuulostaa tosi tutulta. Ja tosiaan itsekin sitä mietin, että miten toisilla onnistutaan kasvattamaan niitä vieraskoreita / hyväkäytöksisiä lapsia. No, tuskin ainakaan tällä tavalla kuin meillä, että äiti kilahtelee ja huutaa milloin mistäkin. :(  Ainakin se minulla on ollut ajatuksissa, että pitäisi useammin / enemmän keskustella lasten kanssa tunteista - niistä omistanikin. Se mikä ketäkin harmittaa ja miksi on tullut toimittua niin kuin on tullut. Ja jos sitä kautta lapset oppisivat paremmin analysoimaan omiakin tunteitaan ja sitä miltä toisista tuntuu ja sitten valitsemaan erilaisia käyttäytymistapoja. Tuskinpa mikään käyttäytymistapa helpolla muuttuu, mutta jos vaan jaksaisi olla johdonmukainen ja kärsivällinen niin ehkä se jossain vaiheessa tuottaisi jotain hedelmää... haastetta on.

Edited by Mischa

Share this post


Link to post
Share on other sites

^niinpä, se jaksaminen ois varmaan se tärkein osa-alue tuossa kasvatuksessa. SItä vaan on usein niin väsynyt ja saamaton.

 

Mut ois tosiaan varmaan hyvä koittaa puhua enemmän noista tunteista lasten kaa ja sanottaa sitä miksi tuli huudettua niille. Usein sitä tulee itse sanottua, ettei saa lapset huutaa ja heti perään itse karjuu niille...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jep, tuosta syystä välillä annan lasten vain huutaa epäsopivissa tilanteissa, kun en vaan kehtaa huutaa niin kovaa että ne kuulisi. Siis esim. jos ollaan kerrostalossa käymässä, enkä muista varoittaa etukäteen lapsia, niin meidän lapset innostuu rappukäytävän kaiusta ja kiljuu siellä niin kovaa, ettei ne kuule mitään kehotuksia pitää suunsa kiinni. Joskus olen huutanut ihan täysiä "HILJAA" ja joskus vain yrittänyt häipyä rappukäytävästä mahdollisimman nopeasti  :rolleyes:

 

Keskustelu olisi minustakin mukavin keino lasten kanssa, ja siksi minulla varmaan onkin niin suuria vaikeuksia tuon 2,5-vuotiaan kanssa, kun se on vielä sen verran pieni, ettei siihen saa kunnon keskusteluyhteyttä. Siis osaa kyllä puhua ihan hyvin, mutta ei keskustella. Tietysti sitä voisi harjoitella niin, että ensin vain kertoilisin omia ajatuksiani/tunteitani, mutta tuntuu että nekin menee vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

 

Hyvä kyllä kun nostit tätä keskustelua, ehkä muistan taas vähän aikaa yrittää niellä rumat sanani...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä 1v2kk erittäin voimakastahtoinen ja energinen vekara.. Koti on melko turvallinen ja vain muutamia ehdottomia eitä(telkkarin hakkaus,pöydälle kiikkuminen ensimmäisenä tulee mieleen) ollaan nyt otettu käyttöön tavaroille aresti jos siis hakkaa telkkaria tai kaveri ym muutaman varotuksen jälkeen menee muurinpäälle josta lelun kyllä näkee mutta saa vasta seuraavana päivänä, pikkuhiljaa ehkä sitä alkaa ymmärtään..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ollaan kielletty sohvalla pomppiminen turvallisuussyistä. Kyllä tuo 2v tulee aika äkkiä alas (putoaa) kun pompitaan ja äkkiä sen myötä myös juostaan sohvalla. Sohvalla saa kyllä painia ja vähän riekkua, mutta monesti se homma menee yli. Siinä on äkkiä joku tippunu käsinojan yli pää edellä lattialle. Samasta syystä sängyssä ei pompita, pääasiassa. Kyllä sitä joskus tapahtuu, mutta keskeytän sen yleensä nopeasti, koska kokemuksen mukaan näin pienillä lapsilla sattuu ja tapahtuu. Sisällä saa juosta, rakentaa linnoja peitoista, leikkiä leluilla muuallakin kuin lastenhuoneessa. Joskus ollaan laitettu patjoja lattialle, niillä saa sitten pomppia. Kun menee liian raisuksi, pistetään peli poikki. Ulos pyritään menemään, jos energiaa pitää purkaa. Keittiöstä ainoastaan komennan lelujen kanssa pois jos teen ruokaa ja on kuumat kattilat ja pannut liedellä.

 

Kiitos ja ole hyvä ollaan pyritty opettamaan, ja muutenkin kohteliaisuus. Toista voi ilahduttaa sanomalla jotain mukavaa. Lapsen itsetunnon tukeminen on musta tässäkin tärkeää. Se että lapsi kokee olevansa hyvä sellaisena kuin on, auttaa ehkä kestämään niitä rajojakin. Meillä kyllä kielletään välillä aika paljonkin, mutta tärkeää on just se keskustelu, miksi näin ei voi tehdä. Ja semmoinen empatiakyvyn tukeminen, toisen huomioiminen ja välittäminen on tärkeää. Ei aina se mitä minä haluan. Teen töitä lasten kanssa ja joskus kyllä harmittaa, jos lapsetn kotona ei ole ollut juurikaan rajoja. Kotona voi elää vapaasti, mutta entä sitten kun koulussa ja töissä pitäis kyetä noudattamaan sääntöjä. Se on monesti vaikeaa jos siihen ei ole tottunut.

 

Jäähy on käytössä molemmilla, ehkä vajaa 2v iässä ollaan otettu käyttöön. Lisäksi käytössä on tämä kolmeen laskeminen. Nämä riittää yleensä aika hyvin. Tai jos sisä- ja ulkovaatteiden kanssa pukemisessa kiukutellaan, sanotaan ettei voi lähteä ulos jos ei ole vaatteita päällä. Joskus sorrun huutamaan, anteeksi olen pyytänyt. Mielestäni vanhempi saa osoittaa, että nyt suututtaa tai hermostuttaa, mutta itsensä pitäisi pystyä hallitsemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now