Mariangelina

Taaperon tapakasvatus ja kuri

96 posts in this topic

Kuinka paljon saantoja olette yrittaneet opettaa 1-3-vuotiaalle? Onko tahtojen taisteluita jo kaynyt? Onko kotona lahes kaikki kaapit ja aikuisten jutut kiellettyja? Jaako lapsi ilman ruokaa jos ei tarjottu kelpaa? Vai uskotko etta on helpompi laittaa rajoja sitten kun lapsi ymmartaa enemman?

 

Itse voimakastahtoisen 1v 4kk ikaisen taaperon aitina olisin kiinnostunut muiden rajanvedoista tassa vaiheessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on kanssa 1v4kk lujatahtoinen, mutta kiltti ja fiksu tyttö. Tärkeimpänä oon pitänyt rajojen selkeyttä, mutta myös aikuisen suhteellisuudentajua. Asunto on pyritty tekemään mahd. turvalliseksi ja kielletyt tavarat on kaapeissa ja ylähyllyillä tai suljettujen/lukittujen ovien takana. Periaatteena on, että tämä on lapsenkin koti ja hän saa täällä leikkiä ja tutustua kaikkiin esineisiin, jotka ei ole vaarallisia tai helposti rikkoutuvia. Kiellot on siis aina hyvin perusteltavissa.

 

Kielletyt asiat tyttö on kyllä oppinut hyvin, mutta tottakai kokeilee välillä. Mutta jos asia on AINA EI EI, niin kyllä tyttö sen tietää eikä siitä suurta porua (yleensä) nosta. Suurimmat taistelut käydään niistä asioista, joita on joskus saanut tehdä ja nyt kielletäänkin. Ruokaa tyttö syö yleensä hyvin. Jos ruoka esim. aamupuuro ei maistu, niin sitten ei ilmeisesti ole nälkä. Silloin sanotaan vain kiitos ja pois pöydästä. Tyttö syö sitten seuraavalla aterialla enemmän. Iltapuuron kanssa sallin enemmän pelleilyä, koska en halua laittaa nälkäisenä nukkumaan.

 

Nyt kun kirjoitan näin, kuulostaa ehkä aika tiukalta, vaikka mielestäni olen liiankin lepsu. Periaatteena on, että itkulla ei saa tahtoa lävitse. Nukkumaan meno on mulla tässä sokea piste, minkä takia meidän yöt varmaan onkin niin vaikeita. En voi antaa lapsen huutaa yksin sängyssä vaan otan aina syliin ja sitten se menee helposti sellaiseksi syliin, sänkyyn, syliin, sänkyyn -leikiksi.

 

Asia mietityttää kyllä muakin kovasti, toivottavasti saadaan tästä asiallista keskustelua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jatkokysymyksenä voisin kysyä, miten ootte saaneet säännöt opetettua miehillenne?!? B)

Nimim. pelastin taas äsken leipäveitsen lapsen ulottuvilta... :angry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minuakin kiinnostaa tama aihe, vaikka poika onkin viela vajaa 5kk. Nyt jo meinaan nakyy olevan voimakastahtoinen, joten jannityksella odotan.

 

Miehen siskontytto on n. 17kk ja oikein pieni terrori, ei usko mitaan ja hakkaa paataan lattiaan jos ei saa tahtoaan lapi. Miten sellaisen kanssa voi toimia?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä on kanssa 1v4kk lujatahtoinen, mutta kiltti ja fiksu tyttö. Tärkeimpänä oon pitänyt rajojen selkeyttä, mutta myös aikuisen suhteellisuudentajua. Asunto on pyritty tekemään mahd. turvalliseksi ja kielletyt tavarat on kaapeissa ja ylähyllyillä tai suljettujen/lukittujen ovien takana. Periaatteena on, että tämä on lapsenkin koti ja hän saa täällä leikkiä ja tutustua kaikkiin esineisiin, jotka ei ole vaarallisia tai helposti rikkoutuvia. Kiellot on siis aina hyvin perusteltavissa.

 

Nyt kun kirjoitan näin, kuulostaa ehkä aika tiukalta, vaikka mielestäni olen liiankin lepsu. Periaatteena on, että itkulla ei saa tahtoa lävitse.

Näin meilläkin. Meillä on kaksi voimakastahtoista tyttöä, joilla molemmilla uhma pukkaa pahasti päälle, toisella vähän kovemmin kuin toisella... Meillä on aina ollut tosi tarkat ruoka- ja nukkuma-ajat. Samoit -paikat, eli ruoka syödään pöydässä ja sängyssä nukutaan. Se onkin sitten eri asia, missä sängyssä... yöunet aloittavat omissa sängyissä, mutta jossain vaiheessa tulevat lähes poikkeuksetta meidän väliin. Ja olen vielä antanut tulla, kun ovat niin pieniä ja aina nukkuneet osittain vieressä.

 

Meillä kielletään siis tarvittaessa ja aina samalla tavalla, siis jos joku on tänään kiellettyä, se on niin huomennakin. Tosi paljon päättäväisyyttä ja itsehillintää näiden villivarsojen kanssa tarvii. Esim. mennäänkö pukemaan vai ei jne...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiukkana on pitänyt olla. Ja samaa linjaa täytyy pitää molempien vanhuksien. Mä kauhulla odotan täällä uhman alkua. Ja miten poitsu reagoi vauvaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Styby on 1v5kk ja omaa tahtoa on alkanut löytyä viime aikoina selkeästi enemmän. Rajoja siis todella koetellaan nyt. Ruokapöydässä ennen niin mallikkaasti käyttäytynyt neiti parkuu nykyään ruokailut läpeensä jos ei saa pelleillä mielensä mukaan Kaappeja annan kotona kaivaa, tosin muutamat alakaapitkin on kiellettyjä ja sen hän on oppinut, eikä niihin enää edes yritä mennä. Alusta asti yksi keittiön kaappi on ollut tytön käytössä, samoin yksi veesan kaappi. Ne kaapeissa olevat tavarat vain kiinnostavat niin paljon enemmän kuin omat lelut! Saan itsekin paljon enemmän hommia hoideltua kun ipana tyhjentää jotain kaappia minun touhuillessani vieressä :) Mutta tässä asiassa juuri ollaankin nähty, että jos join asia on alusta saakka kiellettyä, ja tätä ohjetta on johdonmukaisesti noudatettu, niin sääntö on vahvasti iskostunut mieleen, eikä sitä yritetä rikkoa. Sellaiset asiat missä on tullut lepsuiltua, aiheuttavat riitoja.

 

Uhmaikä pelottaa kyllä ihan hirveästi. Meillä on varmasti edessä kovat ajat!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ei hirveästi pelota, ei ainakaan vielä ole ollut mitään merkkejä... Tyttö tuli justiin 1 v 5 kk. Temperamenttia ei tunnu löytyvän oikein lainkaan, siis todella rauhallinen ja tyytyväinen, ei pillastu oikein mistään. Ja jos pillastuukin, niin hänet saa tosi nopeasti juksattua muihin ajatuksiin ja harmitus unohtuu salamannopeasti. Rauhallisuus lienee geeneissä, kun molemmat vanhemmatkin ovat samanlaisia. Äitini väittää jopa, ettei mulla olisi ollut uhmaikää lainkaan, mutta lienee aika kullannut muistot...

 

Koskapa tyttö on tuollainen luonteeltaan, olen minäkin päässyt aika lepsuksi... Tyttö saa tyhjentää keittiön kaappeja mielensä mukaan, samoin kuistin sohvan alta löytyviä pipo- ja sukkalaatikoitaan. Noiden kanssa kuluu aika hyvin ja ne on itse nopea siivota takaisin paikoilleen kun tyttö on aikansa niiden kanssa pelaillut. Tiukkoja sääntöjä löytyy muutamia, esim. tulipesiin ei kosketa, koiraa ei kiusata, ja roskiskaappiin ei ole asiaa. Näistä asioista nyt on pakkokin pitää kiinni ja hyvin ollaan onnistuttu. Koti meillä on siinä mallissa, että tyttö saa vapaasti mennä ja touhuta, eikä häntä tarvitse edes koko aikaa vahtia.

 

Ruokapöydässä ei ole toistaiseksi ollut ongelmia. Lounasaikaan ja iltapalalla saatan antaa leipää jos ruoka ei maistu, koska en raaski nälkäisenä laittaa unille. Aamupalalla ja päivällisellä tyttö saa yleensä olla ilman mitään jos ei tarjottu ruoka kelpaa. Mielikuvitusta käyttämällä ja erilaisia temppuja keksimällä ollaan kyllä aika hyvin saatu tytölle sapuskat tyrkytettyä tähän asti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pinjan kuvaus pätee hyvin meillekin, pojalla on nyt ikää 1 v 3 kk. Enimmäkseen poika saa tutkia kaikenlaista, kielletään sitten vaaralliset asiat tai sellaiset, jotka voisivat tutkimuksista hajota. Aika nopeasti ne suuretkin parkumiset unohtuvat, jos vain ei anna "sitä jotain", mitä poika milloinkin haluaisi saada. Ja haluamisen kohde vaihtuu tiheään tahtiin, joten ehkäpä ilman niitäkin voi elää. :rolleyes: Iltapuuron kanssa sallitaan enemmän temppuilua, koska kunnon tankkauksen jälkeen poika (ja me!) nukkuu huomattavasti paremmin yönsä, pikkuruisen iltapalan jälkeen herää yöllä ihan rehelliseen nälkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minua kiinnostaisi tavat miten pidätte kuria.. Onko käytössä esim. jäähypenkki tms ja missä vaiheessa se on otettu käyttöön?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei mun mielestä näin pienellä voi vielä mitään jäähypenkkiä tms. käyttää. Kielletty tavara esim. vain otetaan pois. Jos nousee tuolilla seisomaan, nostetaan pois jne. Kielletyistä asioista sanotaan aluksi tiukasti EI. Jos homma menee tytön mielestä hauskaksi leikiksi (tekee kiellettyä tahallaan saadakseen huomiota), toimitaan puolestaan mahdollisimman ilmeettömästi. Siirretään vain kielletystä paikasta pois mitään sanomatta ja ehdotetaan vaikka, että "menepä ajamaan autolla, missäköhän se sun auto oikein on?".Tyttö lähtee etsimään autoa ja unohtaa (ainakin hetkeksi) sen kielletyn jutun. Pyrin myös panostamaan siihen, että huomioin aina hyvän käytöksen, kehun kovasti, kuinka hienosti ja nätisti tyttö vaikka istui kaupassa ostoskärryissä tms.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ei mun mielestä näin pienellä voi vielä mitään jäähypenkkiä tms. käyttää. Kielletty tavara esim. vain otetaan pois. Jos nousee tuolilla seisomaan, nostetaan pois jne. Kielletyistä asioista sanotaan aluksi tiukasti EI. Jos homma menee tytön mielestä hauskaksi leikiksi (tekee kiellettyä tahallaan saadakseen huomiota), toimitaan puolestaan mahdollisimman ilmeettömästi. Siirretään vain kielletystä paikasta pois mitään sanomatta ja ehdotetaan vaikka, että "menepä ajamaan autolla, missäköhän se sun auto oikein on?".Tyttö lähtee etsimään autoa ja unohtaa (ainakin hetkeksi) sen kielletyn jutun. Pyrin myös panostamaan siihen, että huomioin aina hyvän käytöksen, kehun kovasti, kuinka hienosti ja nätisti tyttö vaikka istui kaupassa ostoskärryissä tms.

 

 

Näin meilläkin on toimittu. Joskus jos muksulla karkaa mopo käsistä ihan tyystin, nappaan sen syliin ja pidän siinä kunnes rauhoittuu ja yritän selittää miksi jotain asiaa ei saa tehdä.

(Näin siis silloin kun poika kaks vee saa itkupotkuraivareita ja hakkaa päätään lattiaan.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö (1v5kk) on kiittänyt ruuasta sanalla "kiitti" jo monen kuukauden ajan. On aika suloista. :) Muutoinkin me vanhemmat yritetään näyttää hyvää mallia omalla käytöksellämme eikä esimerkiksi kiroilla.

 

Jäähypenkistä olen samaa mieltä Pinjan kanssa; ei sitä voi käyttää ennen kuin lapsi on tarpeeksi vanha ymmärtääkseen syy-seuraussuhteita (2.5 vuotta?). Huomion kiinnittäminen muihin juttuihin ja asioiden tekeminen yhdessä on havaittu meillä toimiviksi kikoiksi epätoivotun käyttäytymisen kitkemiseksi. Meillä neiti on melkoisen temperamenttinen tapaus, joten aika kekseliäs tässä on saanut olla. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä on ollut ns jäähypenkki käytössä menestyksekkäästi muutaman kuukauden...aktiivisemmin se taisi tulle käyttöön tuossa kun ikää oli pojalla 1v9kk. nyt täyttää siis 2v tässä kuussa.

 

meillä jäähypenkkinä toimii nojatuoli olkkarissa ja jos "ei" ei mene perille niin siihen sitten istumaan muutamaksi minuutiksi kunnes tilanne on ohi ja kaikki osapuolet rauhoittuneet. nykyään tietää jos hyvin mistä seuraa "penkitys" ja usein pelkkä muistutus penkistä riittää tuomaan tehon. penkistä tulee pois aina aivan eri poika kun mikä sinne meni...

 

joskus ulkoillessa / kylässä penkin virkaa on toimittanut joku muu istumapaikka ja hyvin on sekin tehnyt tehtävänsä..poitsu on aika "iso luonteinen" mutta osaa käyttäytyä hyvin tilanteessa kun tilanteessa ja pääsääntöisesti se "ei" nykyään riittääkin. se on oppinut tunnistamaan hyvin koska äiti/isä on tosissaan ja ymmärtää lopettaa. penkki on ollut siinä hyvänä apuna tuomassa "tukea" sanoille.

 

yksin poikaa ei varsinaisesti ole penkkiin jätetty koskaan, korkeintaan on tultu keittiöön (vieressä) jos joku homma on sitä vaatinut. muuten kyllä melkein ollaan samassa huoneessa penkityksen ajan jottei koe jäävänsä yksin kiukkunsa kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tytsy, 3vkoa vaille 2v omaa aivan mielettömän suuren tahdon ja temperamentin. Välillä, tai oikeastaan kaiken aikaa oon ihan helisemässä sen kanssa.

 

Mikään kuri ei mene perille, mikään asia ei onnistu, huutoitkupotkuraivareita tulee tiuhaan... Kaikki mukava paheni, kun vauva syntyi. Toki siinä on uhmallakin osansa.

Välillä tuntuu, että mitä oon tehnyt väärin, kun lapsi on tuollainen, mutta onneksi jaksan, tai joku jaksaa muistuttaa, että kaikki on yksilöitä, ja tämä tapaus on vaan hankalampi.

 

Esim, ruokailut menee pääsääntöisesti aivan poskelleen. Neiti osaa syödä itse, mutta yleensä avustan itse toisella lusikalla, koska oma lusikka menee joko koiran suuhun, tai sitten sillä levitetään ruokaa keittiön pöytään. Ja mun avustus on sitä, että pidän otsasta kiinni, että saan ruuan suuhun. Monta kertaa annan ruuan myöskin olla, jos ei maistu, niin kiitos, ja pöydästä pois. Mutta meillä se ei tarkoita sitä, että seuraavalla kerralla syötäisiin enemmän. Välillä menee pari-kolmekin päivää, että se ruoka ei uppoa, sitten joudunkin turvautumaan siihen "pakkosyöttöön"

 

Mulla olisi niin miljoona ja taas miljoona esimerkkiä neidin toiminnasta, mutta en jaksa alkaa niitä nyt erittelemään. Haluaisin lähinnä vinkkejä, kuinka voisin parhaiten toimia, koska tuntuu, ettei mikään kuri auta. Oon koittanut kaikki perinteiset "ota syliin ja rauhoita", "älä reagoi huutoon" -kikat, mutta eipä vaan auta meidän neitiin. Kun katsoo silmiin ja sanoo tiukasti EI, niin kahta kauheempi huuto alkaa.

 

Oikein missään en voi tytön kanssa kyläillä, kun kaikki paikat se tutkii, ja mitkään kiellot ei auta. Tai voi ne auttaa, mutta siitä seuraa aivan järkyttävä huuto, jota ei jaksa kuunnella. Lapsen kummisetä kutsuukin tyttötrioa Al Gaidaksi, ja tämä keskimmäinen on Osama Bin Laden...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoinen aihe! Meillä tyttö 1v7kk on alkanut jo osoittaa uhman merkkejä (ja minä kun luulin, että siltä säästyttäisiin vielä vähän aikaa...) ja päivät ovat välillä aikamoista tahtojen taistelua. Välillä tosin on myös päiviä, jolloin kaikki menee tosi sujuvasti.

 

Ei mun mielestä näin pienellä voi vielä mitään jäähypenkkiä tms. käyttää. Kielletty tavara esim. vain otetaan pois. Jos nousee tuolilla seisomaan, nostetaan pois jne. Kielletyistä asioista sanotaan aluksi tiukasti EI. Jos homma menee tytön mielestä hauskaksi leikiksi (tekee kiellettyä tahallaan saadakseen huomiota), toimitaan puolestaan mahdollisimman ilmeettömästi. Siirretään vain kielletystä paikasta pois mitään sanomatta ja ehdotetaan vaikka, että "menepä ajamaan autolla, missäköhän se sun auto oikein on?".Tyttö lähtee etsimään autoa ja unohtaa (ainakin hetkeksi) sen kielletyn jutun. Pyrin myös panostamaan siihen, että huomioin aina hyvän käytöksen, kehun kovasti, kuinka hienosti ja nätisti tyttö vaikka istui kaupassa ostoskärryissä tms.

 

Pääsääntöisesti meilläkin toimitaan noin, mutta täytyy tunnustaa, että pari kertaa olen myös sortunut korottamaan ääntä ja vienyt tytön pinnasänkyyn "jäähylle". Hän osaa halutessaan olla todella kovapäinen ja selvästi testaa vanhempien sietokyvyn rajoja ja tosissaan oloa. Pinnasänky"jäähy" on ollut käytössä vain tilanteissa, joissa tyttö on hajottanut astioita, eli on ollut myös tarve saada hänet pois vaaravyöhykkeeltä siksi aikaa, kun saan paikat siivottua.

 

Tapakasvatusta on harrastettu lähinnä omalla esimerkillä, ja ihan huomaamatta tytön sanavarastoon on tarttunut "kiitti" ja "kiitoksia", joita myös käyttää ihan oikeissa asiayhteyksissä. Tänään sanoi ekaa kertaa "anteeksi", mutta saa nähdä, kuuluuko pysyvästi repertuaariin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä asustelee TODELLA voimakastahtoinen kohta 2 vee poika. Tosin en yhtään ihmettele pojan luonnetta kun vanhempia katsoo ;)

 

Meilläkin on ollut käytössä "jääähypenkki". Ei ehkä vielä ihan sananmukaisessa muodossa, mutta kun poika toistuvasti tekee jotain kiellettyä niin hänet nostetaan penkille, rauhoitetaan ja selitetään miksi asia on kiellettyä. Pääsääntöisesti uskoo kyllä todella hyvin, etenkin kun asiat väännetään rautalangasta. Tullut isäänsä ;):lol:

 

Meillä ollaan koko ajan opetettu että jos jotakin saadaan (herkkuja, lahjoja tms. ) niin aina kiitetään. Nykysin poika kiittää aina ruokapöydässäkin, eikä asiasta tarvitse koskaan sen kummemmin muistuttaa. Tähän voi vaikuttaa sekin että olen aina kysynyt ruokailun jälkeen, että onko se nyt kiitos kun epäilen pojan olevan valmis. Ruokapöydässä temppuilussa mä olen ollut tosi tiukka, ja nostanut pois jos ruoka ei maita. Se kyllä ei ole pitkään aikaan ollut enää ongelma, sillä poju on aika lailla kaikkiruokainen ja omaa hyvän ruokahalun (tullut tässä äitiinsä :lol: ).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tyby sanoo kiitos ja anteeksi.

Ja ihan lähiaikoina on otettu käyttöön jäähypenkki. Kun tekee jotain tuhmaa, niin kielletään ja sanon että jos tekee vielä niin joutuu jäähylle. Sitten jos vielä on tuhma, niin viedään jäähylle. Välillä tehtyään jotain tyhmään tyby sanoo ite että jäähylle istumaan ja juoksee jäähykohtaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö, kohta 2 vee, omaa todella kovan tahdon. Ja uhma on tällä hetkellä erittäin pahana. Tämä ei tosin ole tullut yllätyksenä, sillä on jo vauvasta asti osoittanut omaavansa kovan oman tahdon.

 

Meillä kiitetään niin ruokapöydästä poistuttaessa kuin jos jotain saadaan. Ja anteeksikin neiti osaa pyytää. Jäähyä meilläkin käytetään ja hetken siellä rauhoituttuaan selitetään miksi sinne joutui ja sen jälkeen neiti pyytää ihan oma-aloitteisesti anteeksi ja halaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on tämä säännöt ja niiden noudattaminen nousseet ykkösaiheeksi nyt kun vanhemmatkin heräsivät siihen, että tyttö (1,4v.) onkin jo iso tyttö ja tarvitsee johdonmukaiset rajat ja säännöt. Temperamenttia vaan tuntuu löytyvän väsyttävän paljon meidänkin pikku neitistä ja oma tahto on kova (päätä hakataan ja raivarikohtauksia tulee..)

 

Daffylle kaikki sympatiat ruokailun tiimoilta. Meillä se alkoi mennä vuoden iässä aivan mahdottomaksi. Typy heittäytyi todella huonosyömäiseksi ja sitä myöten kaikki keinot on käytetty jotta saataisiin jotain aina menemään.. Hampaiden tulo ja kuumeilut pahentaa ruokailuja potenssiin tuhat, mutta onneksi väliin mahtuu myös hyviä pätkiä, jolloin tyttö istuu syöttötuolissaan ja syö itse, mutta muuten pompitaan edestakasin tuolin, syöttötuolin ja sylin välillä (kiellot ja syöttämisen lopettaminen johtaa kauheaan kiukkukohtaukseen <_< ). Juuri tälläistä showta en olisi missään nimessä halunnut ja siksi kun aloiteltiin ruokailuja syöttötuolissa jätettiin kaikki lelut ja muut pois kokonaan..ja tähän päästiin, ei mitään järkeä koko ruokailussa ja vanhemmilla hermot riekaleina, kun tyttö ei syö ja ruokailut on yhtä tappelua.. Syöttötuoliin menokin on nykyään niin vaikeaa, että sen käytöstä on luovuttu kokonaan (mikä johti siihen,että oikealta tuolilta pompitaan pois miten sattuu..) Mielelläni otan vastaan asiallisia vinkkejä, jos teillä on kokemusta miten ruokailut saataisiin toimimaan (ihana olisi syödä koko perhe yhdessä kenenkään menettämättä hermojaan..)!

 

Tyttö kyllä ihan selvästi ymmärtää, kun kielletään ja totteleekin muissa asioissa, kuin ruokailussa, kiitettävästi ja lopettaa toiminnan ei- sanaan ja toisaalta taas, kun onnistuu jossain ja on tottelevainen siitä häntä kehutaan ja yhdessä onnistumiselle taputetaan (se onkin ollut hyvä palkitsemiskeino tuo yhdessä taputus, tuntuu olevan todella tärkeää tytöllekin..).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä myös kiitetään ruuasta tai jos saadaan jotain. Sisällä ei juosta eikä sohvilla pompita (olen sitä mieltä että jos ei toimi näin kotona niin ei kyllä toimi sit muuallakaan).Sit lähdetään ulos jos virtaa on liikaa ja tilanne sallii.

Anteeksi pyydetään jos pahoitetaan toisen mieli (välillä tosin pitää äidin tai isin muistuttaa että mitäs nyt kuuluikaan tehdä) ja yleensä pojat vielä halaavat jos ovat keskenään tapelleet.Ruokapöydässä käyttäydytään nätisti tai muuten poistetaan pöydästä-keskustella saa muttei pelleillä.

Vanhemmalla pojalla käytetään jäähypenkkiäkin ja pienempikin kyllä jo tajuaa mikä se on ja välillä kun häntä kieltää niin kävelee itse sinne istumaan :)

Vanhempi poika yleensä tervehtii vastaantulijoita jos ollaan ulkona, mutta tätä ei ole mitenkään opetettu ihan itse on tämän tavan omaksunut ja minun mielestä ihan kaunis tapa-varsinkin vanhukset innostuvat usein hänen kanssa sitten juttelemaan :D Meillä siis pojat 4v. ja 2v.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kun olen aina luullut, että mä olen jotenkin tiukkapipo lastenkasvatuksessa, mutta en kai mä sitten olekaan...

 

Tosta jäähypenkistä. Mun tyttö on nyt vuoden, ja joskus on tietty kiva kokeilla rajoja. Hän saattaa kehittää hienon leikin, missä hän repii valokuva-albumit kirjahyllystä ja sitten pötkii äkkiä pakoon. Mä kiellän, sama toistuu. Mä kiellän ja yritän tarjota muuta lelua, sama toistuu. Mä otan tytön syliin ja pidän siinä, kunnes luulen, että hän on jo unohtanut tihutyöt. Kun lasken irti, sama homma jatkuu taas... Näissä tilanteissa olen laittanut tytön "jäähylle" niin, että hän istuu lattialla ilman mitään virikkeitä (eli ei esim. kasvot telkkariin päin) ja mä pidän kiinni ettei livistä. Samalla sanon, että valokuva-albumeita EI revitä hyllystä. Tyttö istuu siinä sen aikaa, että alkaa vähän rimpuilla ja kitistä (n. minuutti), sitten vien hänet muihin puuhiin. Se pieni suuttuminen mikä siinä lattiallaistumisen aikana tulee, siirtää hänen ajatukset pois siitä kivasta leikistä, missä hän heittelee albumeita ja äiti jahtaa häntä. Mä pidän tätä jonkinlaisena "jäähypenkin esiasteena" ja varmasti tulen käyttämään sitä jatkossakin tarpeen mukaan. Nyt tosin albumit on saaneet olla pitkään rauhassa, mutta eiköhän hän jossain vaiheessa keksi jotain muuta..

 

Ruokapöydässä ei leikitä. Jos homma menee ihan pelleilyksi, oletan ettei hänellä ole nälkä. Tätä on sikäli helppo toteuttaa, että tyttö on todella hyvä syömään. Jos taas ei ruoka maistuisi ja jokainen suupalakin olisi taistelun takana, voi olla että olisin vaan kiitollinen, että syö mitään. Me sanotaan tytölle aina kiitos kun nostetaan hänet syöttötuolista ja nyt parina päivänä olen huomannut, että hän yrittää matkia.

 

Leluja ei pöllitä toisten käsistä. Vaikka siitä tulisi kuinka kova huuto, niin jos hän ottaa lelun toisen kädestä, niin hän kyllä joutuu antamaan sen takaisin. Eli käytännössä mä siis otan sen häneltä ja sanon, ettei leluja saa ottaa toisen kädestä, täytyy antaa takaisin.

 

Meillä ei omat eikä muiden lapset esim. kiipeile pöydillä, hypi sohvalla tms.

 

Mun mielestä tuollaisia "kiitos", "anteeksi" ja "ole hyvä"- tyyppisiä juttuja voi opettaa sitä mukaa kun lapsen puhe kehittyy. Eli esimerkiksi juuri tuo, että aina kun tyttö lähtee ruokapöydästä, sanotaan kiitos, jos hän antaa mulle jonkun lelun, sanon kiitos. Eli toivon, että lapsi oppisi nämä jutut tavallaan matkimalla, ettei niitä erikseen sitten tarvitsisi opettaa. Ja sitten täytyykin enää vain itse muistaa olla aina kohtelias muille... ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä asuu myös oikea tahtonainen!

 

Oikeastaan uhman jotain esiasteita alkoi näkymään jo 1,5 vuotiaana. Siitä se onkin sitten vaan pahentunut. Pari viikkoa sitten ajattelin (ja taisin sanoa ääneenkin, mikä tais olla virhe), että nytköhän tämä alkaa helpottamaan... Juu, ei vielä.

 

Mitään ylitsepääsemätöntä ei ole. Ihan samoja juttuja kun muutkin on kirjoittaneet. Kyse on enää vanhempien jaksamisesta olla johdonmukainen. Välillä tuntuu, että ollaan alettu lipsumaan.

 

Kyllä nyt on jo kuitenkin helpompaa kun esim. viime syksynä ja talvena. Tyttö tietää kielletyt asiat, eikä niitä yleensä tee. Tällä hetkellä suurin ongelma on toisten lyöminen ja töniminen.

 

Kun katsoo aikaa taaksepäin niin huomaa, että lapsi on muuttunut ja oppinut paljon. Se antaa toivoa tulevaisuuden suhteen. Ehkä me saadaan kasvatettua tyttärestämme vielä kunnon kansalaisen ;)

 

Meillä myös kiitetään aina ruoan jälkeen tai jos saa jotain ja pyydetään anteeksi tuhmuudet. Jos tönii tai lyö niin anteeksipyynnön päälle yleensä vielä halaus.

Edited by Äiskä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meikäläinen tajusi juuri eilen, että meidän juuri kaksi vuotta täyttänyt on oppinut jotain! Olen nimittäin pitänyt linjana, että kun haluan jotain tapahtuvan (lähinnä tule tänne -toive), olen ensin pyytänyt nätisti, toisen kerran napakasti ja jos se ei ole tehonnut, olen itse hakenut tytön. Koska tyttö haluaa tehdä kaiken itse, tuo viimeinen vaihtoehto on hänelle kova paikka, ja nykyisin tytsy uskookin jo tuosta napakasta sanomisesta.

 

Yleisesti ottaen tuntuu kyllä melkoiselta urakalta tämä ihmiseksi kasvattaminen. Kiitos tulee ruokapöydässä jo automaattisesti, mutta muuten pitää kyllä kovasti muistuttaa (eikä aina tule siltikään). Omana ohjenuoranani olen pitänyt sitä, etten koskaan huuda (ei se ihan pidä, mutta siihen suuntaan ollaan menossa). Sellaista mallia en nimittäin halua lapselleni opettaa ja vilpittömästi uskon, että oma esimerkki on paras kasvatusmalli.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now