Taaperon tapakasvatus ja kuri

[Guest siipi]

Poika on 1v3kk.

 

* Ei osaa vielä kuin muutamia sanoja, mutta kiittää tuuasta nyökkäämällä. Eli kun poika on lopettanut syömisen,

minä sanon kiitos ja poika nyökkää perään. Näin myös jos poika saa jotain vaikka mummolta niin tietää jo että

kiitoksen jälkeen nyökätään.

 

*Syödessä pelleilyä en katso yhtään ja poika on kyllä oppinut sen ja syö pääsääntöisesti hyvin. Itse syömistä opetellaan

kovasti ja meillä molemmilla on omat lusikat joilla pistellään ruoka poskeen. Joskus poika kokeilee ja alkaa osottelemaan

leipäpussia, myslipurkkia jne. mutta koska alusta asti on sanottu että "ensin syödään tämä puuro ja sitten vasta leipä" ei

poika jaksa enää tuotakaan toistaa. Joskus aiemmin siitä nousi hillitön huuto, silloin noustiin pöydästä ja mentiin sylikkäin

vaikka kiikkuun rauhoittumaan. Tämän jälkeen varsinainen ruoka maistui taas. Meillä ei ruokapöydässä käytetä mitään "viihdykkeitä".

 

*Kielletyistä jutuista (kiipeäminen sohvan käsinojalle, vessanpöntössä onkiminen jne ) sanotaan tiukka EI ja viedään ko.paikasta pois. Joskus tuo EI aiheuttaa itkun ja poika haluaa syliin ja silloin otan syliin mutta en pahemmin lohduttele, vaan kerron miksi sitä ei saa tehdä. Mahdottoman paljon pyritään kehumaan kun poika auttaa jossain hommassa tai toimii kiltisti. Kehumista tehostetaan taputuksilla ja huraa -huudoilla ja sekös vasta kivaa onkin. Usein meilläkin käytetään tuota harhautustaltiikkaa; "Missä pallo?" "Käy hakemassa kirja niin luetaan" jne.

 

*Lelujen vieminen toisilta on ehdoton ei, samoin muiden ihmisten ja eläinten kohtelu epäasiallisesti. Pureminen on ollut tässä pieni ongelma,aina kun poika "villiityy" niin saattaa puraista ja tähän ei kiellot auta. Onko muilla kokemusta?

Sosiaalisia taitoja opitaan varmasti tässä lisää kun päiväkotitaival on alkamassa.

Edited July 28, 2008 by siipi

[dasta]

Minkälaista tapakasvatusta harrastatte kotioloissa? Pitääkö lapsen kiittää ruuasta, pyytää anteeksi ja niin edelleen?

Pitää. Meillä kiitos, ole hyvä ym asiat opetettiin jo vauvasta pitäen. Toisinsanoen aina kun annoin vauvallekin jotain sanoin ole hyvä, ja kun neiti alkoi antaa tavaroita takaisin sanoin kiitos. Mies tälle naureskeli mutta kyllä vaan tepsi, nykyään noi sanat tulevat ihan luontevasti - toki joskus pitää muistuttaa. Anteeksi-sanan opetin heti kun lapsi alkoi puhua ja kykeni ymmärtämään selityksen (olisko ollut 2-vuotiaana). Minusta tapakasvatusta ei voi aloittaa koskaan liian aikaisin, toki lapsen kehitysvaihe huomioiden. Ja se esimerkki on paras tapa opettaa.

 

Missä vaiheessa lapselle voi alkaa opettaa käytöstapoja ja missä vaiheessa odotatte lapsen osaavan esim. kiittävän ruuasta tai saadessaan lahjan tms.?

Vrt edellinen, meillä tätä harrastettiin lähes heti kun tytöt alkoivat puhua, "tiitti" oli ihan ekoja sanoja.

 

Millaisia käytössääntöjä perheessänne on? Saako lapsi juosta ja hyppiä sohvilla niin kotona kuin vieraisillakin vai onko kuri armeijatasoa?

Kuri on tiukka ja johdonmukainen, armeijasta en sano mitään kun en ole siellä käynyt Meillä säännöt ovat sääntöjä ja niitä noudatetaan. Mikä on ei, on ei vaikka mikä tulisi. Nyt tytöt ovat 4- ja 5-vuotiaat ja ainakin seuraavat säännöt on jo opeteltu:

- vaatteet laitetaan kauniisti eteisen naulakkoon, ei heitellä pitkin.

- tavarat korjataan paikoilleen (tästä saa jatkuvasti muistuttaa)

- kädet pestään vessassaäkynnin jälkeen ja ennen ruokailua

- kiitos, ole hyvä ym asiat ovat jo opeteltu

- astiat viedään syönnin jälkeen tiskipöydälle, ei jätetä ruokapöytään

- ruoka suussa ei puhuta, pöydässä ei leikitä vaan syödään kauniisti. Pyydetään asiat nätisti, ei karjuta.

- lyöminen, potkiminen, tuuppiminen ym on ehdottomasti kielletty. Totaalisesti. Huutaa saa jos suututtaa, haukkua, nimitellä ja kiusata ei.

- toisten tavaroita ei oteta ilman lupaa (esim kaupassa)

 

Nämä nyt muistuivat ekana mieleen. Aika paljonhan nuo ovat jo oppineet, nyt kun asiaa oikein ajattelen

 

 

Ajatuksia ja keskustelua siis siitä, millä konsteilla vallattomasta taaperosta saa hyväkäytöksisen lapsen.

 

Minulle lapsenkasvatus on jokapäiväistä ja jatkuvaa. Kun alusta pitäen on perheeseen tehty säännöt niin niistä pidetään kiinni, ja joka ikisen kerran asiasta huomautetaan jotta oppi menee (parissa vuodessa) perille. Meillä ainakaan ei riitä että saadaan kasvatuspuuskia ja pari viikkoa huhkitaan olan takaa ja sit taas kielletään ja "kasvatetaan" kun itse jaksaa. Lapsissa on oltava koko ajan toinen silmä ja korva jotta asiaan pystyy puuttumaan heti, muuten ei oppi mene perille. Ainakaan meillä.

 

Ja kun jokin asia tehdään oikein ja opittu asia muistetaan siitä tietysti kehutaan kovasti ja joka kerran kun asiat menevät oikein. Minä en ymmärrä ollenkaan ns vapaata kasvatusta, lapsi siitä vain kärsii jos rajoja ei ole ollenkaan. Rajat ovat rakkautta, ja vallattomuus on ihan eri asia kuin vanhempien välinpitämättömyys lapsen käytöstä kohtaan.

[dasta]

Pureminen on ollut tässä pieni ongelma,aina kun poika "villiityy" niin saattaa puraista ja tähän ei kiellot auta. Onko muilla kokemusta?

 

Meillä Satu oli samanlainen, yritti purra kun jostain suuttui. Lopulta tein niin että purin takaisin. Ja ennenkuin lukija pyörtyy ja soittaa sossutädille niin tarkennan että puremisella ja puremisella on toki ero. Mutta silti, otin käsivarren suuhun ja hitusen painoin, sen verran että tyttö tunsi että hampaat siinä on vaikkei jälkiä jäänytkään. Tämä aiheutti yleensä -reaktion jolloin selitin että ei saa purra, se sattuu. Ja siitä sekin vaihe sitten aikanaan ohi meni.

[Rebekkamaria]

minni ja dasta toimivat kutakuinkin niin kuin itse toivon toimivani, kun asia on ajankohtainen.

 

Äitini aina sanoo, että meillä täytyi perustella, jos halusi jotain. Tämä toimi varsinkin veljeni kohdalla erittäin hyvin. Hän oli kovin kovapäinen, mutta tuollainen älyllinen pohdiskelu hiljensi kaverin aika hyvin. Äitini opetti veljeni myös häviämään pelaamalla erilaisia pelejä hänen kanssaan. Hän aina tarrasi kohtiin, jotka huomasi olevan ongelmia juuri tämän lapsen kanssa, ja sitten systemaattisesti toisti ja toisti tuota oppia niin kauan kunnes se meni perille. Tietysti uhmaikäinen on vähän liian nuori tällaisiin keinoihin, mutta uskon, että systemaattisuus on avainsana aika moneen juttuun.

[dasta]

^juuri näin. Tiedän että moni voi kavahtaa seuraavaa mutta oikeasti lapsenkasvatus on hirmu paljon samanlaista kuin koiran koulutus - olen tehnyt molempia. Lapsen kasvatuksessa olennaista on a: toisto, toisto ja toisto, b:esimerkki (jatkuvasti ja kokoajan), c: johdonmukaisuus ja d: kehuminen/kiittäminen/rakkaus. Ihan samat pätee muuten koiraankin

[Guest Macilla]

Neito täyttää sunnuntaina vuoden ja jo nt se kyllä osaa näyttää tahtonsa. Mä luulen, että olen typyn kanssa vielä kusessa joten yritän jo nyt olla mahdollisimman johdonmukainen.

 

Kun nostan pois pöydästä sanon kiitos ja pyydän tytöltä anteeksi jos itse mokaan jotenkin.

 

Elukoita ei saa kiusata (typy välillä innostuu esim ratsastamaan kissalla) ja jos elo menee eläinten kannalta vaikeaksi mä vien lapsen pois, en eläintä. Jos tyttö repii karvoista ja kissa läppäisee mä kyllä otan tytön syliin mutten toru kissaa. Samoin jos koira lähtee tytön alta pois niin, että mukelo kaatuu niin mä en toru koiraa.

Olen kyllä kuullut opettavani eläimille, että ovat ylempiarvoisia kun lapsi mutta mä olen huomannut eläinten oppineen että niillä on oikeus olla rauhassa ja poistua paikalta. Että niilläkin on arvoa. Lapsi taas on oppinut ettei elukoita saa kohdella miten vain, niillä on oikeasti arvoa.

Karvakasoillamme on uskomattoman pitkä pinna, kissakin antaa kantaa itseään, vaikka kantaminen on tyyliä niskaperse ote ja on ihan rento jopa tyytyväinen. Koiruus on toiminut hyvänä kävelykeppinä.

 

Portaissa on hyvä yritys pitää portit kiinni. Ylhäällä sen yleensä muistaa mutta alhaalla unohtuu ja likka painelee portaat yläkertaan hyvin vauhdikkaasti.

Mä olen varmaan kamala, mutten ikinä ole torunut tyttöä kun löydän sen portaista vaan kehun sitä ja tuumin "tule pylly edellä alas". Portaat on joka tapauksessa opeteltava joskus ja neiti niistä tykkää. Mummot on huutamassa eitä ja toruvat kamalasti. Mä olen sanonut, että pistävät sitten portin kiinni ja toruvat itseään huolimattomuudestaan.

[minni]

^

Eihän se lapsen vika ole, jos te jätätte portin auki? Meilläkin on esim. tytön huone yläkerrassa, ja kun sinne ollaan menossa niin hän kiipeää raput itse. En mä ainakaan oleta, että tuollainen vuoden ikäinen vielä tajuaa, että yksin ei saa kiivetä mutta äidin/isän kanssa saa. Apua, mulle ei ollut tullut mieleenkään, että moisesta voisi torua! Just samaa "pylly edellä"-taktiikkaa käytetään. Ja siis varsin mallikkaasti tuo kulkee portaissa ja korkeammatkin kynnykset tms menee varsin sujuvasti. On saanut kotona treenata.

 

Mä kyllä muutenkin pyrin kehumaan paljon. Eli kiellän ja komennan, mutta jos ja kun tyttö on siivosti, kehun. Jos vaikka ottaa itse kengät jalasta, niin on tosi kiltti äidin kulta. Tai jos on vaikka tyhjentänyt dvd-kaapin ja pyydän laittamaan levyt takaisin ja hän tekee niin, niin kehut tulee. Ja silloin harvoin kun neiti malttaa istua sohvalla konttailematta ja touhuamatta ja hääräämättä, niin muistan aina silloin tällöin kertoa, kuinka iloiseksi äiti tulee, kun istuskellaan rauhassa sohvalla. Niin, tytöllä siis ikää nyt 1 v 3 kk, että kyllä tässä on vielä edessä vuosia kun johdonmukaisuus ja äidin kestävyys punnitaan...

 

 

Notta keppiä ja porkkanaa tasapuolisesti!

[SiMa]

^

Eihän se lapsen vika ole, jos te jätätte portin auki? Meilläkin on esim. tytön huone yläkerrassa, ja kun sinne ollaan menossa niin hän kiipeää raput itse. En mä ainakaan oleta, että tuollainen vuoden ikäinen vielä tajuaa, että yksin ei saa kiivetä mutta äidin/isän kanssa saa. Apua, mulle ei ollut tullut mieleenkään, että moisesta voisi torua! Just samaa "pylly edellä"-taktiikkaa käytetään. Ja siis varsin mallikkaasti tuo kulkee portaissa ja korkeammatkin kynnykset tms menee varsin sujuvasti. On saanut kotona treenata.

 

[/quot

 

Ehkä menee OT:ksi, mutta meillä ei ole alakerrassa porttia vieläkään enkä tiedä tuleeko sitä siihen ikinä. Tyttö on 1v 1kk ja hän on oppinut, että yksin portaisiin ei saa kiivetä, mutta äidin/isin kanssa kyllä. Jos olemme menossa yläkertaan, sanon tytölle "mennäänkö yläkertaan". Tyttö on tietysti salamana portailla, mutta odottaa istuen ensimmäisellä portaalla. Monen monta kertaa on pitänyt toistaa, toistaa, toistaa.... Kun kiellot eivät ole tepsineet, olen käyttänyt tyyny-taktiikkaa. "Hei, auta äitiä, viedään rappusille tyynyjä, ettei kukaan pääse siitä kulkemaan." Tyttö on aina innostunut ja nohevana kantanut pikkutyynyjä portaille ja korjaillut niiden asentoa

(tietysti hetkeksikään ei voi jättää vahtimatta tuon ikäistä, koska kerta se on ensimmäinenkin kun päättää yksin lähteä portaisiin)

 

***

 

Ylipäätään käytän tosi paljon "hei, tehdään yhdessä"-taktiikkaa. Esim, kun tyhjennän pesukonetta tyttö ojentaa minulle lusikoita todella tärkeänä tai pyykkejä laittaessa ojentaa minulle sukkia tms. Onhan se hieman hitaampaa, mutta saan tehdä hommat rauhassa ja tyttö tuntee itsensä tärkeäksi. Tyttö tykkää paljon tehtävistä "hae kengät" "laita hattu päähän" jne.

[Kam Jok]

Miten teillä on hoidettu rajojen asettaminen kyläillessä? Entä kun kylässä eri lapsilla on eri säännöt?

 

Kun yksi tuttavaperhe käy meillä kylässä ja lapsi alkaa juosta, kiipeillä jne., vanhemmat usein katsovat minua miten suhtaudun asiaan. Itse taas ajattelen, että vanhempien olisi hoksattava pitää lapsensa kurissa kylässä ollessa. Itselle tulee vaivautunut olo, kun en ole päässyt vielä jyvälle perheen kasvatusmetodeista ja vanhemmat eivät kiellä. No, yleensä tilanne kuitenkin päättyy kun minä, mieheni tai jompikumpi vanhemmista kieltää lasta. Tilanne vain on aika rankka, kun itse on niin hämmentynyt, että missä mennään ja tuntuu, että minulta odotetaan jotain...

 

Mietin myös sitä, kun meille tulee vauva ja tuttavilla on samaa ikäluokkaa olevia lapsia. Itse haluaisin pyrkiä olemaan tiukka ja johdonmukainen tietyissä asioissa, joita huomaan nyt tuttavien lasten saavan tehdä. Mitä sitten kun lapsemme kasvaa ja huomaa, että hän ei saa tehdä noin, mutta muut saa. Oletteko silloin kieltäneet myös vieraita lapsia? (mikä tuntuu hieman oudolta, koska lapset ovat aina niin tehneet ja vanhemmat itse sallivat sen) Kyllähän sitä tulisi kiellettyä vieraitakin lapsia, jos vanhemmat eivät olisi paikalla. Mutta jos vanhemmat on paikalla, mutta sallivat sen. Vai opetetaanko omalle lapselle, että nämä ovat meidän perheen säännöt ja sinä toimit niiden mukaan, riippumatta muista?

Edited September 15, 2008 by Kam Jok

[onion]

Samoja miettinyt kuin Kam Jok.. Tunnetaan kans pari perhettä joissa (no vähän isommat) lapset napsivat pitkin päivää sipsejä, jäätelöö jne., ainakin viikonloppuna. Jos on vaikka tunti ruokaan niin vielä voi ottaa, ja yllättäen se ruoka ei sit kovin hyvin maistu. Ite ainakin koitan opettaa että ensin syödään ja jälkkäriks sit jotain hyvää joskus, ja se hyvä voi olla myös hedelmä.. Nii ja jos oikeesti ennen ruokaa on kauhee nälkä niin vaikka omenaa tms. sitten 'ensiavuksi' eikä ainakaan jäätelöö. Että varmasti tulee hankalia tilanteita kun ollaan yhdessä jossain, paha siihenkään vedota että 'kun oot pienempi niin et vielä saa', koska en mä tule sietämään sellasta pitkin päivää napostelua missään iässä.. Että kai sitä vaan täytyy yrittää tota 'meidän perheessä on tällaiset säännöt' -juttua.

 

Ja nopeestihan lapset sen oppii että esim. tarhassa ei voi juosta sisällä koska siellä on paljon väkeä ja voi tulla helpommin kolari, kotona sen asian kanssa ei ehkä oo niin tarkkaa.

 

Kyllä mä kylässä ollessa ite komentaisin ja jos meillä oiskin kotona tapana hyppiä sohvalla (toivottavasti ei tule olemaan) niin lapselle sanoisin kyllä kylässä että täällä pitää käyttäytyä tosi nätisti. Sit jos sen kyläpaikan lapset hyppis sohvalla ja äiti sanois että sinne vaan, meillä saa näin tehdä, niin mikäs siinä sitten. Mutta siis todellakin väärin kaataa se vastuu kyläpaikan isäntäväelle..

[onion]

Sellainen tuli vielä mieleen, kun joillakin on tapana 'pelotella' lasta muiden ihmisten tekemisillä. Esim. kylässä jos lapsi riehuu niin sanotaan 'kohta tuo talon isäntä heittää sut ulos jos et ole kunnolla'. Eikös sen pitäis olla niin, että uhkaillaan vaan sellasella minkä voi toteuttaa.. Aika harva varmaan vieraan lasta laittaa pihalle vaikka omat vanhemmat saattais pienelle jäähylle pistääkin. Ja tosi kiusallinen tilanne sille isäntäväelle jos lapsi ei tottelekaan.

 

Samaten lapsen mollaaminen tyyliin 'kato nyt kun vauvakin nauraa sulle kun et tuotakaan osaa' tuntuu aika pahalta eikä varmasti oo toimiva keino.. Kun saman asian vois sanoa käänteisesti 'näytäs nyt mallia kuinka hienosti osaat, vauva katsoo mallia ja ihailee kun olet noin taitava ja reipas'.

 

Voihan sitä olla että itekin välillä päästelee sammakoita suustaan kun koittaa kaikki keinot käyttää, mutta yritän muistaa että positiivisella saa paljon parempia tuloksia.

 

Meillä 'kiitti' kuuluu kans jo 1-vuotiaan sanavarastoon ruokailun jälkeen. Nyökkää ja sanoo 'mmm-tti'. Luonteeltaan on aika rauhallinen ja kielletyt paikat uskoo suht hyvin, ja on kans karsittu kotia niin että saa turvallisesti tutkiakin paikkoja. Takan edessä on pitkä rahi koska tuli kiinnostaa älyttömästi..

 

Ruokailu on ollu sinänsä helppoa kun tuo syö mitä vaan ja aina kun kysyy onko hyvää niin vastaa 'namnamnam'. Leipäpussia osottelee kyllä usein ja hokee 'pääpää, peipää' mut aina sanotaan et syödään ensin ruokaa ja sit saat. Sit kun on joku 1/3 ruoasta jäljellä niin kehutaan kovasti että nyt voidaan ottaa leipääkin, ja loppukin ruoka menee useimmiten leivän ohella. Lapsi saattaa tulla lelu kädessä pöytään mut tietää et se pitää pudottaa lattialle tai antaa vanhemmille niin et laitetaan se pöydälle katteleen syömistä. Joskus tosi harvoin ois välttämättä halunnu pitää jotain lelua kädessä mut sit mentiin pöydästä pois ja yritettiin hetken päästä uudelleen. Mut tää on siis onnistunu niin hyvin siks kun tuo on hyvä syömään, en yhtään syyllistä enkä ihmettele vanhempia jotka käyttää kaikki konstit että ees jotain menis alas, varmaan tekisin itekin niin jos toinen ei meinais syödä.

[minni]

Mulla melkein oli taas jotain mielessä, mut onionhan on näköjään kirjoittanutkin kaiken olennaisen.

 

Nii, sitä vaan vielä, että mun mielestä on ollut nyt ihanaa kun tyttö todella ylpeänä auttaa tyhjentämään tiskikoneen (mulla on kauhea kiire saada sieltä äkkiä kaikki veitset yms ulos ennen ku hän alkaa tyhjentää), vie roskat roskiin, vie omat astiat (jos on syönyt ne tyhjiksi, muuten voipi tulla sotku) tiskipöydälle yms. Hänen mielestä se on tosi kiva leikki, varsinkin kun äiti sit niin kovasti kiittää. Mä optimistina yritän uskoa, että nää olis sellaisia juttuja, mitkä sitten myöhemmin olisi... no, jos nyt ei itsestäänselvyyksiä niin ainakaan niistä ei tarvitsisi niin kovasti tapella.

 

Niin, ja jos meille tulee kyläilemään lapsia, jotka käyttäytyy mun mielestä ei niin hyvin, niin mä kyllä sanon siitä. Esim. "Jos haluat mehua, meillä on tapana pyytää nätisti", sen jälkeen kun pikku herranterttu on tullut sanomaan mulle "anna mehuu". Ja siis kyseessä niin iso lapsi, että taatusti osaa puhua. No, nätisti puhuminen voikin sitten olla toinen juttu. Eli kyllähän lapsen tietty on vaikea pyytää jos ei koskaan ole niin joutunut tekemään, mutta... muahan ei lapset komentele. Ja juu, meillä ei ole tapana hyppiä sohvalla jne jne. Jotkut vanhemmat ovat vetäneet tästä herneet nekkuun, mutta mun koti on mun koti. Onneks mun ystävät tietää mun kannan ja myös ymmärtävät sen (tai ainakin ovat ymmärtävinään ).

[Nadda]

Miten teillä on hoidettu rajojen asettaminen kyläillessä? Entä kun kylässä eri lapsilla on eri säännöt?

--

Vai opetetaanko omalle lapselle, että nämä ovat meidän perheen säännöt ja sinä toimit niiden mukaan, riippumatta muista?

 

Mä tekisin juuri näin, että oman perheen säännöillä mennään kylässäkin. Tietenkin jos oma kurinpito olisi selvästi höllempää kuin kyläpaikassa (mikä on erittäin epätodennäköistä), niin toki isäntäväkikin saa kieltää ja sitä jopa odotan tietyssä määrin. Siis ensiksi tietenkin itse ojennan lastani, mutta jos en ole tilanteessa läsnä tai en muuten näe, mitä tapahtuu, niin vastuu on myös isäntäväellä. Ylipäätään vastuu on aikuisilla.

 

Jos meillä on vieraita, odotan että lapsen vanhemmat kieltävät ensin ja jos näin ei tapahdu, niin kiellän itse. Minusta vanhempienkin on tällöin helpompi puuttua lapsensa tekemisiin, kun minä emäntänä näytän esimerkkiä, mitä meillä saa tehdä ja mitä ei.

 

 

Esim. kylässä jos lapsi riehuu niin sanotaan 'kohta tuo talon isäntä heittää sut ulos jos et ole kunnolla'.

 

Mä oon aina ajatellut, että tämä on semmoinen leikkimielinen pilke silmäkulmassa sanottu "uhkaus". Itse saatan käyttää tätä lievemmässä muodossa esim. niin, että "mahtaakohan X enää halutakaan meitä tänne uudestaan kylään, kun et tottele tms.".

[dasta]

Meidän talossa eletään meidän säännöillä, myös lapsivieraat. Muualla on voimassa oman perheen säännöt, ovat yleensä riittäneet kun säännöt ovat aika tiukat.

[onion]

--Mä oon aina ajatellut, että tämä on semmoinen leikkimielinen pilke silmäkulmassa sanottu "uhkaus". Itse saatan käyttää tätä lievemmässä muodossa esim. niin, että "mahtaakohan X enää halutakaan meitä tänne uudestaan kylään, kun et tottele tms.".

 

Nii, mä en tie missä iässä lapset alkaa ymmärtää huumoria sillä tavalla, että noin voi sanoa. Ja jos on tarkotus saada se muksu tottelemaan niin se on kai huono aika vitsailla? Tai siis joku kolmevuotias ei ainakaan varmaan vielä ymmärrä mistä on kyse..

[Nadda]

^ Siis lähinnä tuo nyt on vitsiä aikuisille - eihän se lapsi sitä täysin ymmärräkään. Tämän lisäksi minä ainakin siis kunnolla komennan lastani tai muuten ohjaan käyttäytymään kunnolla.

 

Hankala selittää, koska olemme törmänneet tällaiseen ehkä eri tilanteissa ja tarkoituksissa?!

[katia]

Meillä poika 2v, ensimmäinen sana äitin ohella oli tiitti ja kiittää kyllä kaikesta. Tammikuussa oltiin siskon pojan kastajaisissa ja kun me aikuiset käteltiin pappi niin poikakin halusi kätellä ja sen jälkeen on kätellyt kaikki aikuiset ihmiset kyläillessä ja ainaki isovanhemmat tykkäävät et löytyy lapsesta käytöstavat (tätä ei siis lapselta vaadita mutta jos tykkää näin tehdä niin..) muutenkin kehutaan ja kiitetään poikaa asiasta. Poika on myös pienestä pitäen huolehtinu omasta perushygieniasta, käsienpesu jne..., kun muutamaan kertaan kehuttu...

 

Jos ja kun poika ei kylässä tai kotona usko kun kielletään niin meillä on myös käytössä jäähy/rauhoittuminen, kylässä joku sopiva paikka tai syli ja kotona pojan huone, jossa lasiovi eli näkee meidät olkkariin. Pariin kertaan kielletään ja viedään tilanteesta pois ja jos ei usko niin uhkaus jäähystä ja sit sen jälkeen toteutetaan jäähy.

 

Vieraiden lapsilla on jossain määrin myös samat säännöt kuin meidän lapsella, kaikkea ei vaan viiti suoraan kieltää jos esim vieraan lapsi hyppii sohvalla ja äiti vieressä naureskelee lapselle niin yritän ensin nätisti sanoa et tuossahan voi vahinko sattua ja sitten jos ei äitinsä tästä tajua niin sitten sanon että meillä poika ei saa noin tehdä ja että nyt saattaa katsoa mallia ja jos äitinsä ei vielä tästäkään tajua niin sitten sanon sekä äidille että lapselle että meillä ei saa noin tehdä, että nyt loppuu.

 

Ruokajutuissa ei oo ongelmia ku poika oli pienestä pitäen kova syömään ja syöpi masun täyteen kiittää ja työntää lautasen poispäin itsestään, minkä jälkeen nostetaan pois pöydästä ja käydään pesulla.

[-SJ-]

Meillä 2v7kk poika ja 1v1kk tyttö.

 

Ei olla kaikista tiukimpia vanhempia ja yleensä kyläillessä kysyn isäntäväeltä, että saako teillä tehdä sitä tai tätä. Meillä kun sohva on ihana telmimispaikka jne, niin pitää vähän kysellä, että onko teillä mikäkin sallittua. Jotkut ovat hirmuisen tarkkoja ikkunoiden ja lasiovien puhtaudesta, joten jos havaitsen lasten lähestyvä lasiovea, niin kysyn, että haittaako jos tulee sormenjälkiä.. Yleensä silloin en kiellä, että noin ei saa tehdä, vaan ohjaan mielenkiinnon muualle. Meillä lapset kovasti tykkäävät katsella ikkunasta ulos ja siinä kyllä aina tulee jälkiä ikkunaan.

 

Joillakin on ehdoton ei lapselle syödä muualla kuin ruokapöydässä. Eräänkin kerran sitten oltiin kyläilemässä perheen luona, jossa tosiaan ei lapsi syö muualla kuin ruokapöydässä, ja siellä perheen oma poika oli päiväunilla ja emäntä kattoi meille sohvapöydälle kahvit. (Niin ja siis meidän poika oli jo herännyt.) Ollaan aiemmin käsitelty tätä, että meillä lapset voivat aikuisten seurassa syödä muuallakin kuin ruokapöydässä (esim kahvipulla sohvapöydässä). (Saan tästä varmaan kamalan ryöpytyksen, mutta ei voi mitään..) Tosin, ei tulisi mieleenkään, että kun tämä perhe olisi meillä, annettaisiin meidän lapsille sohvalle pullaa tms (kun tämä kyläilijäperheen poika ei saisi pullaa sohvalla syödä oman perheen sääntöjen mukaan). Siis, monet tavat voidaan ottaa huomioon - varsinkin tietysti jos tunnetaan hyvin.

 

Kauhean mielelläni en lasten kanssa lähde joidenkin lapsettomien ystävien luokse.. Siis, kaikilla on oikeus omiin sääntöihin, mutta en usko itse nauttivani kyläilystä, jos joudun koko kyläilyn ajan istumaan riuhtova lapsi sylissä. Sikäli mikäli omaavat riskialttiin kodin - sekä huonekalujen että meidän lasten kannalta. Mielummin tällöin sitten vieraillaan ihan ilman lapsia.

 

Ja ehdottomasti olen sitä mieltä, että jos en tajua itse kylässä jotain kieltää, niin emännän/isännän pitää lapselle (tai lapsen vanhemmalle) siitä sanoa.

 

Äh, väsyneenä kirjoitettu, toivottavasti on edes luettavaa tekstiä..

Edited November 13, 2008 by SatuJane

[Helga]

Meillä tyttö (1v 10kk) ja uhma on alkanut nostaa oikein toden teolla päätään. Se asettaa omat juttunsa, mutta peruskasvatukseen ja kuriin sen ei pitäisi vaikuttaa.

 

Meillä on tytöllä suht tiukka kuri, mutta esim. sohvalla saa kiipeillä (ei kuitenkaan hyppiä) ja syöminen tapahtuu pöydän vieressä. Leluja saa levittää koko kämppään, mutta ne siivotaan myös pois. Kirjahyllyt ja pöydän päälliset ovat kiellettyjä kiipeilypaikkoja, samoin tiettyihin vekottimiin ei saa koskea. Nää säännöt on aika hyvin iskostuneet päähän, toki niitä pitää välillä kokeilla, että päteekö sääntö vielä. Kiitos kuuluu tytön sanavarastoon ja se tulee useinmiten oikeissa paikoissa.

 

Jos ollaan kylässä, niin mä kiellän muutamista asioista, joista en kotona kiellä (esim. käsinojan yli sohvalle/nojatuoliin kiipeäminen). Tosin jos perheen oma lapsi saa tehdä kyseisen asian (ja mä tiedän sen), niin en tyttöä kiellä. Muutenkin tutummissa paikoissa aika hyvin tiedän vanhempien säännöt ja niiden mukaan pelataan. Tosin kylässä tyttö ei saa pöydälle kiivetä, vaikka perheen oma lapsi niin saisi tehdä.

 

Jos meille tulee lapsiperheitä kylään, niin mä odotan, että jonkunlaista kuria pidetään. Eli esim. sohvalla ei saa hyppiä eikä kirjahyllyyn kiivetä. Suurin osa meen kavereista pitääkin lapselleen tälläistä peruskuria, mutta sitten eräs perhe ei tunnu kieltävän lastaan yhtään. Tää lapsi saa tehdä mitä haluaa ja vaikka kiivetä kirjahyllyyn ja äiti vaan katsoo vierestä. Mä oon ihan surutta kieltänyt heidän muksuaan, jos tekee jotain mikä meillä on kiellettyä ja pelkään lapsen turvallisuuden puolesta. Ekoilla kerroilla mä hienotunteisesti vihjailin, että lapsi voi loukata kun tekee noin ja että meen tyttö ei saa noin tehdä, mutta kun nää vihjeet ei menneet äidin jakeluun, niin mä aloin surutta kieltää. En tiedä onko kyse siitä, että äidin mielestä kyläpaikassa komennon pitäminen kuuluu talon omalle väelle vai onko heillä tosiaan niin vapaa kasvatus, että lasta ei lainkaan komenneta.

Edited November 25, 2008 by Helga

[Guest Ihmeissään]

Hei

 

Juuri äsken tuli 2v 3kk ikäisen pojan kanssa iso riita pukemisesta. Ollaan lähdössä ulos, mutta hän vain juoksee karkuun, pyörii ja hyörii eikä tottele mitään. Pyysin ainakin 20 kertaa nätisti, mutta ei tulosta. Itsellä alkaa kiristää, mutta yritän olla menettämättä hermojani ja alkaa huutamaan lapselle. Onneksi vaimo oli kotona, niin hän sitten puki pojalle kun minä vähän vetelin henkeä sivummalla.

 

Se, että tuommoinenkin asia tuntuu noin raskaalta, johtuu varmaan siitäkin, ettei olla saatu pitkään aikaan nukuttua öitämme, kun on tuo pienempikin. Mutta miten tuon vanhemman pojan kanssa oikein saisi nuo ulos lähtemiset onnistumaan paremmin? Tänäänkin kun se oli hän, joka alkoi pyytämään että joko lähdettäisiin pihalle leikkimään, eli tässä ei nyt olla vastentahtoisesti ulos lähdössä.

[sunniva]

Vieraiden lapsilla on jossain määrin myös samat säännöt kuin meidän lapsella, kaikkea ei vaan viiti suoraan kieltää jos esim vieraan lapsi hyppii sohvalla ja äiti vieressä naureskelee lapselle niin yritän ensin nätisti sanoa et tuossahan voi vahinko sattua ja sitten jos ei äitinsä tästä tajua niin sitten sanon että meillä poika ei saa noin tehdä ja että nyt saattaa katsoa mallia ja jos äitinsä ei vielä tästäkään tajua niin sitten sanon sekä äidille että lapselle että meillä ei saa noin tehdä, että nyt loppuu.

Jos olisi kyse mun lapsesta, niin todella toivoisin, että voisit samantien sanoa, että meillä ei tehdä noin. Tulisi hirmu nolo olo, kun vihdoin tajuaisi vihjeiden menneen ihan ohi. Ihan turhaan, kun kyllähän kaikki ymmärtää, että perheissä on eri tapoja, mukaan ei voi toisen tapoja tietää ja tajuta. Lisäksi saisit sen kielletyn jutun loppumaan paljon nopeemmin.

[Guest Tolpeero]

Hei. Meillä 1wee ja 7kk vanha poika. Tuossa 2kk sitten rupesimme käyttämään jäähyä/arestia. Se on vain välttämättömin ja viimeinen keino kun meinaa palaa käämit kaikilta. Toisin sanoen lapsi laitetaan omaan huoneeseen rauhoittumaan, samalla kun äiti/isi rauhoittuu oven toisella puolella. Tämän jälkeen lapselle sanotaan miksi joutui jäähylle. Miten olisi pitänyt käyttäytyä(ei tarvitse aina tätä) ja pyydetään kaikki anteeksi ja halitaan ja suukotellaan. Tämä on amerikkalaisten, kanadalaisten ja brittien suosima taapero jäähy. Jäähyaika vastaa aina ikää, eli meillä käytettiin pitkään 1min. Äiti/isi laski aina 60sekunttia päässään =D -TOIMI- ei enää kiehunu. -nykyisin aika on 1,5min. eli 90sekunttia. MUTTA emme ole käyttäneet nykyään enää jäähyä kuin noin 1-2 kertaa viikossa. Ei tarvitse, sillä uhkaus riittää. Joskus poika jopa haluaa itse mennä jäähyllä kun kysytään että menetkö arestiin. sanoo että joo ja menee itse. ja tulee iloisena pois kun pääsee syliin halimaan ja pusimaan =)

 

Tärkeintä tässä on se että lapselle kerrotaan lyhyesti että jos et tottele, menet arestiin. Sen jälkeen jos vielä jatkaa niin sitten viedään arestiin, ei sanota mitään ja annetaan olla. Arestipaikan täytyy olla tämän ikäisellä turvallinen paikka,jossa ei satuta itseään. Kun aresti on ohi, selitetään. Mutta tärkeä sääntö on, että lapsi ymmärtää parhaiten kolmen sanan lauseet. Jos menee liikaa yli, puhe on turhaa, lapsi turhautuu kun ei ymmärrä ja aresti menettää merkityksensä. Esimerkkejä meiltä. Se oli tuhmaa. Äitiin sattui. Ei saa satuttaa. Oletko nyt kiltisti? Haluatko pyytää anteeksi.

Meidän poika sanoo ante, mutta se on sama asia =) Niin ja kun keskustelee lapsen kanssa, kannattaa ottaa lapsi lähelle ja syliin ja pitää hellästi käsistä. Näin lapsi tietää että nyt on kuunneltava eikä leikitä yms. Tämä vaatii joskus aikuiselta suurta aivotyöskentelyä ja kärsivällisyyttä. Mutta kun vain jaksaa niin tulokset näkyy nopeasti. =) Tsemppiä. !!! Sitä tarvitaan !!! =)

[flaming]

Minkälaista tapakasvatusta harrastatte kotioloissa? Pitääkö lapsen kiittää ruuasta, pyytää anteeksi ja niin edelleen?

 

Pitää. Tytön 10 ensimmäisen sanan joukossa oli myös tiitti =kiitti, aina kun saa jotain tai poistuu esim ruokapöydästä. Tämä tuli pelkästään siitä kun itse kiitetään tietysti myös samassa tilanteessa. Anteeksi pitää pyytää jos on tahallaan tehnyt jotain.

 

Missä vaiheessa lapselle voi alkaa opettaa käytöstapoja ja missä vaiheessa odotatte lapsen osaavan esim. kiittävän ruuasta tai saadessaan lahjan tms.?

 

Lapselle voi alkaa opettaa tapoja heti syntymästä. Tavallaanhan ne tavat tulevat siinä sivussa kun lapsi katsoo mitä vanhemmat tekevät. Kun samaa sanaa kuulee riittävän monta kertaa, alkaa se mennä nuppii ilman sen ummempaa opastusta. Varsinaista ikää en osaa sanoa koska lapsen tulisi osata kiittää esim lahjasta. kunhan nyt olisi edes sen ikäinen että osaa puhua siihen asti vanhemmat kiittävät lapsen puolesta.

 

Millaisia käytössääntöjä perheessänne on? Saako lapsi juosta ja hyppiä sohvilla niin kotona kuin vieraisillakin vai onko kuri armeijatasoa?

 

 

Siltä väliltä. Riehumista en kotona siedä, kodissa ei juosta, eikä potkita palloa sisällä. Täällä ei mysökään huudeta eikä kiljuta. Kun hermo palaa, asioista voi myös keskustella, ei tarvitse huutaa. Uusi huvi on hoitopaikassa opittu ovien paiskominen (neiti siis 5,5,v jo) ja se lopetettu mysö heti alkuunsa. Kerrottu nätisti että sormet jää väliin, ja tässä kodissa voidaan leikkiä ovi auki. viimeisenä keinona olen sanonut, että otetaan ovi pois kokonaan huoneesta niin ei tarvitse murehtia.

 

Ajatuksia ja keskustelua siis siitä, millä konsteilla vallattomasta taaperosta saa hyväkäytöksisen lapsen.

 

Lyhyt ja helppo neuvo. ole aina johdonmukainen. jos joku on kielletty, siihen pitää olla perusteltu syy, ja syyn voi kertoa lapselle. kielletty asia on aina kielletty. kiristä lahjo ja uhkaile. uhkailu tosin auttaa vain jos uhkaat kerran ja pystyt myös toteuttamaan uhkauksesi. lapsi oppii nopeesti ettet olekaan tosissasi. vaadi lapselta kunnioitusta, ja kunnioita myös häntä. lapselle voi myös puhua n vuodenikäisestä. siis selittää asioita. yllättävän paljon lapsi tajuaa jo sen ikäisenä.

[flaming]

Jatkokysymyksenä voisin kysyä, miten ootte saaneet säännöt opetettua miehillenne?!?

Nimim. pelastin taas äsken leipäveitsen lapsen ulottuvilta...

 

 

Ikävä kyllä, vanha koira oppii vasta ajan kanssa... mutta kyllä sekin oppii.

[flaming]

Kuinka paljon saantoja olette yrittaneet opettaa 1-3-vuotiaalle? Onko tahtojen taisteluita jo kaynyt? Onko kotona lahes kaikki kaapit ja aikuisten jutut kiellettyja? Jaako lapsi ilman ruokaa jos ei tarjottu kelpaa? Vai uskotko etta on helpompi laittaa rajoja sitten kun lapsi ymmartaa enemman?

 

Itse voimakastahtoisen 1v 4kk ikaisen taaperon aitina olisin kiinnostunut muiden rajanvedoista tassa vaiheessa.

 

Tuossa iässä taisteluita käytiin lähes päivittäin. se on osa kasvamista, sekä lapselle että äitinä

 

meillä ei ole suvaittu huonoja pöytätapoja koskaan. 9kuisena neiti on saanut varoituksesta poistua ruokapöydästä, jos ruoka ei maistu. aika nopeasti tilanne rauhottui, ja ruoka kelpasi kun muisti seurauksen.

 

Rajojen veto pitää aloittaa heti, eikä vasta kun lapsi on 3 tai 5. silloin ollaan jo myöhässä.