Sign in to follow this  
Followers 0
Jinsku

Ekakerrat(alko,tupakka,seksi)

52 posts in this topic

Meidän taloudessa nämä asiat ovat ajankohtaisia. Taloudessamme on kirjoilla neljä teiniä. Minun poika 17v ja tyttö 14v. Miehen pojat ovat 18v ja 15v.

 

Yhteiset pelisäännöt on sovittu ja niiden mukaan eletään.

 

Tupakkaa ei alaikäisillä suvaita, eikä sitä varsinkaan heille osteta. Mikäli joku nuorista tulee kotiin röökille haisten, keskustellaan aiheesta. Lisäksi hallussa olevat tupakkatuotteet takavarikoidaan. Yksi tällainen tilanne meillä on ollut, mutta siitäkin selvittiin järkipuheella. Nuori tajusi oman parhaansa, ja tupakka jäi kokeiluksi.

 

Alkoholia emme alaikäisille osta. Miehen täysi-ikäinen poika saa juoda saunakaljan kotona, mutta muuten saa hoitaa juomisensa kodin ulkopuolella. Ulkona juomiseenkin olemme asettaneet rajaksi sen, että kotiin pitää pystyä tulemaan itse omilla jaloilla. Pojan juominen on onneksi pysynyt todella hyvin hallinnassa. Hyvin harvoin edes käy missään ulkona juomassa.

Ruoalla juomme toisinaan viiniä. Olemme antaneet nuorten maistaa pienen määrän viiniä, mutta ei se oikein maistunut. Mielummin juovat mehua tai limpparia, kun aikuiset juovat viiniä. Vielä toistaiseksi emme ole joutuneet hakemaan lapsia bileistä tai muualtamaan ympäripäissään. Olemme kuitenkin korostaneet, että aina voi soittaa. Jos ei pääse omin jaloin kotiin, niin silloin pitää soittaa ja pyytää hakemaan kotiin. 

 

Seksistä olemme pyrkineet puhumaan aika avoimesti. Itse olen monesti saunassa keskustellut tyttären kanssa aiheeseen liittyvistä asioista. Uskon poikienkin keskustelleen miehen kanssa. Meillä on vessankaapissa paketillinen kondomeja, jotka on ostettu ns. varmuuden vuoksi. Nuorille on kondomeista mainittu ja he tietävät, että tarpeen tullen niitä on saatavilla.

 

Poika- ja tyttöystävät ovat saaneet yöpyä meillä. Emme ole lähteneet kieltämään, koska kieltämällä tuskin saadaan mitään aikaan. Aika harvoin meillä kuitenkaan on yövieraita ollut. Olemme tehneet selväksi, että yöksi saa tulla, kun asiasta on sovittu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onneksi nykyään koulussakin puhutaan tosi avoimesti seksistä ja muista jutuista terveystiedossa. Vaikka paljonhan se riippuu opettajan suhtautumisesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0