Tyhmät kysymykset monikkolasten hoidosta

[Norsu]

Minullakin oli iso imetystyyny, josta oli meillä hirmuisesti apua. Vauvat söivät niin hitaasti, että toisella olisi mennyt täysin hermo odotellessa vuoroaan. Eli nostin vauvat sängylle vierekkäin sopivaan kohtaan, menin itse istumaan niin, että pääsin nojaamaan seinään, asetin tyynyn syliini ja sain vauvat nostettua tyynylle, kun olivat siinä lähellä. Minulla oli hiekkatäytteinen imetystyyny, joka ehkä auttoi siihen, ettei toinen vauva kierähtänyt pois silloin kun nostin toisen paikoilleen. Tyyny oli kätevä myös siinä, että pääsi samalla vaikka vaukkaroimaan, kun kädet jäivät vapaiksi.   Nykyään en enää tyynyä käytä vaan vauvat syövät vuorotellen. Tai jos täytyy samanaikaisesti päästä rinnalle, otan kummankin syliin istumaan kasvot itseeni päin ja syövät siinä istuvilleen.

[Guest pikku_kolikko]

Ot. Iso imetystyyny on myös hirveän hyvä silloin, kun itsellä on flunssa. Siitä saa kivasti möyhittyä itsellä tyynyn ja kun on hieman koholla, on helpompi hengittää ja nukkua.

[Nallero]

Tulis ellanen mieleen että jos on yksin lasten kanssa liikkumassa esim. kaupungilla/kaupassa, vaikka vauvojen, niin mitäs sitten jos kummatkin itkee? Kumpaakin lohduttelet ja otat vuorotellen syliin? Tulevatko ihmiset puhumaan jotain ja "puuttuvatko" asiaan + tuleeko sääliviä katseita jos ei saa lapsia hiljaiseksi? Tyhmä kysymys mutta itseäni ahdistaa lässyttävät mummot ja tuppautujat ihan kavereiden lastenkin kanssa liikkuessa. Mitäs sitten kun ovat uhmassa ja alkavat tappelemaan, huutamaan jne yhtä aikaa, selviääkö yksi aikuinen? Anteeksi tyhmät kysymykset

[Uu_]

^ Miulla on ollut aivan sama kammo ja välillä lähteminen on senkin takia vähän vaikeaa. Mutta kyllä siitä selviää. Ja ainakin meillä (ja samaa olen monelta muultakin kuullut) lapset ovat vähän vieraskoreita ja viihtyvät vieraassa ympäristössä paremmin ja ovat rauhallisempia. Lähinnä kai se on sitä, että on jotain uutta ja erilaista katseltavaa ja tutkittavaa. Mutta esim. kaupassa meidän muksut on aina olleet tosi kilttejä ja helppoja.

 

Meidän lapset ainakaan ei ole olleet mitään random-itkeskelijöitä. Yleensä vauvanakin viihtyivät vaunuissa hyvin, etenkin kun oltiin liikkeessä, ja jos itkivät, niin silloin oli nälkä tai märkä vaippa. Jos molemmat itkivät yhtä aikaa, piti vaan selvittää, mikä oli hätänä ja toimia sen mukaisesti. Ensin toinen ja sitten toinen (esim. vaipan vaihto). En kyllä tosin muista ainakaan yhtään sellaista kertaa, että oltaisiin vauvojen kanssa oltu jossain ihmisten ilmoilla ja molemmat olisivat itkeneet. Paitsi ehkä jos oltiin juuri lähdetty vaunulenkille päiväuniaikaan ja molemmat kitisivät sitä, kun yrittivät nukahtaa. Silloin vaan mentiin eteenpäin ja itku loppui kun nukahtivat.

 

Ihan vauvana meidän oli hankala liikkua missään, koska asutaan niin korvessa ja mie imetin molempia, eikä syksyllä ja talvella oikein tahtonut löytyä sopivia imetyspaikkoja mistään (kun ei ulkona pystynyt, tietenkään). Sitten kun ruoka-ajat vähän alkoivat vakiintua, oli liikkuminen merkittävästi helpompaa. Ja purkkiruuat kulkevat kätevästi mukana ja niitä oppii syöttämään kahdelle yhtä aikaa.

 

Nyt, kun uhma alkaa ihan tosissaan olla meillä arkipäivää, on liikkuminen taas vähän vaikeampaa, mutta harvoin nämä vieraiden läsnäollessa vieläkään uhmailevat tai kiukkuavat. Rattaissakin onneksi viihtyvät tosi hyvin vielä. Muutaman kerran on sitten tehty niin, että kun hommat ei suju, olen pakannut muksut rattaisiin ja poistunut paikalta. Esim. leikkipuistossa on näin tarvinnut tehdä ehkä kerran. Lasten kanssa oppii näkemään senkin, milloin alkaa tilanne kehittyä siihen suuntaan, että kannattaa lähteä pois ja pystyy melko usein ennakoimaan, ettei edes ehdi kehittyä mitään julkista huutokonserttia. Pitää vaan olla valmis muuttamaan omia suunnitelmia. Jos on ajatellut käydä paikoissa x, y ja z, mutta kahdessa ekassa aikaa kuluukin kauemmin kuin oli ajatellut, ruoka-aika lähenee ja lapset alkaa vaikuttaa levottomilta, kannattaa viimeinen juttu suosiolla jättää väliin. Oppii myös priorisoimaan, että hoitaa tärkeimmät asiat aina ensin, jotta loppupäästä suunniteltua ohjelmaa on aina jouston varaa.

 

Ihmisten ilmoilla liikkumista voi kokeilla ensin vaikka puolison tai kaverin tai oman äidin kanssa, niin siihen saa varmuutta. Kun alkuun on kaksi käsiparia tarjolla ja huomaa, ettei tarvitsekaan niitä apukäsiä, uskaltaa paljon paremmin lähteä yksinkin. Myö käytiin koko perheellä tekemässä viikon isot kauppaostokset heti kun lasten kanssa saatiin liikkua ulkona ja ollaan jatkettu tätä rutiinia sen jälkeenkin, joskaan ei aina ihan viikottain. Mutta se oli hyvä tapa harjoitella, koska miulle se oli turvallisin ja tutuin ympäristö ja kun mies oli mukana, ei epäilyttänyt niin paljon se pärjääminen.

 

Tulipa pitkä jaarittelu, mutta ennen kaikkea tässäkin haluaisin sanoa, mikä miulle oli odotusaikana äärimmäisen tärkeää kuulla uudestaan ja uudestaan: Lapset kyllä opettaa ja ne kyllä oppii tuntemaan! Ei ole sama asia hoitaa vieraita lapsia kuin omia, koska niiden omien tarpeet ja mielialat oppii ennakoimaan ja lukemaan ihan eri tavalla. Ja niiden kanssa voi kehittää omat systeemit, jotka toimivat juuri meidän perheessä.

[katiekia]

Tuosta kaksosten kanssa liikkumisesta... Kertokaa kaksosten vanhemmat onko ihan mahdoton ajatus kantaa toista pientä talvella takin alla rintarepussa ja työntää toista+esikoista tuplissa? Kaksosten laskettu aika joulun tienoilla ja esikoinen silloin puolitoistavuotias.. Kammoksun jo nyt ajatusta ettei päästä minnekään kotoa ennenkuin esikoinen osaa kävellä itse pitkiä matkoja (ei edes kävele vielä!)