Sydänmamma07

Sydänkäpyset

128 posts in this topic

Meidän esikoisella oli hyvin lievä keuhkovaltimoläpän ahtauma. Sivuäänestä jäi kiinni vauvana ja Jorvissa mekin käytiin. Siellä on aivan ihana henkilökunta! Jo alle 1-vuotiaana todettiin että kyse on niin lievästä jutusta ettei sille tarvitse mitään tehdä. Kardiologi sanoi myös että hyvin usein ahtauma lievenee lapsen kasvaessa ja niin on meillä käynytkin. Kontrollissa ahtaumaa ei enää löytynyt ollenkaan eli ilmeisesti kasvu teki tehtävänsä. Tarkoitukseni oli siis rohkaista että kasvun myötä ongelma voi poistua, riippuu tietysti ahtauman vaikeusasteesta. Hoidettavissa sekin olisi tarvittaessa. Hyvä asia sekin ettei lapsi oireile mitenkään. Meilläkään ei ollut mitään oireita.

 

Niin ja meille sanottiin silloin että lievällä ahtaumalla ei ole elämän kannalta merkitystä. Syvänmeren sukeltajaksi ei ehkä kannata hankkiutua mutta muuten ei rajoita mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt on selvinnyt, että ahtauma on läpässä ja onneksi ei ainakaan viimeisimmän ultran perusteella tarvitse tehdä mitään. Täytyy vain toivoa, että lähtee itsestään kehittymään parempaan suuntaan. Ensimmäiseen ultaan verrattuna oli jo paremmat tulokset. Kuukauden välein jotuu käymään tarkistuksessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now