Hatsepsut

Lapsettomuuden pelkääminen?

323 posts in this topic

Pelkään.

Yritystä on takana vuosi, eikä kuukautiskiertoni ole vieläkään normalisoitunut (tai siis alkanut, jos teroilla aikaansaatuja tyhjennysvuotoja ei lasketa mukaan). Mitä jos emme saakaan lasta?!!?? Ajatus kaihertaa jatkuvasti mieltä. Syyskuussa pääsemme perhesuunnittelupolille tutkimuksiin. Toivottavasti siellä löydetään jokin yksinkertainen syy, joka voidaan korjata.

Vauva on päivittäin mielessäni ja haluan sellaisen.

 

Monet ystäväni ovat lähiaikoina saaneet/saamassa lapsia ja tuntuu pahalta, kun jotkut voivat niin tarkasti aikatauluttaa lasten saamisen eivätkä ymmärrä toisten vaikeuksia. Toistaiseksi en noista omista vaikeuksistamme halua puhua, joten täytyy vain kuunnella vieressä korvat punaisena ystävien suunnitelmia. Olen onnellinen ystävieni puolesta, enkä voi heitä syyttää ajatustensa jakamisesta, kun en mitään ole itse sanonut. Joskus se vaan tuntuu pahalta ja ajattelemattomalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minä en pelännyt lapsettomuutta etukäteen, tiesin kyllä, että mahdollisuus on olemassa, mutta en koskaan ikinä oikeasti uskonut, että meille kävisi niin. Sinällään kummallinen juttu, koska kuukautiseni olivat epäsäännölliset jne. Nytkin 4 vuoden jälkeen on hetkittäin vielä vaikea uskoa, että en ollutkaan hedelmällinen ja helposti raskaaksi tuleva kuten äitini minua oli pelotellut.

 

Aivan kuin meillä. Yritystä vain takana "ainoastaan" 2,5 vuotta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pelkään, vaikka ei olisikaan varsinaista syytä. Ei pitäisi olla mitään lääketieteellistä eikä perinnöllistä syytä tälle. Ei olla vielä edes aloitettu yritystä, mutta niinkuin täällä joku sanoi niin pessimisti ei pety :P Tuntuu,että nykyään on monien niin hankala raskautua niin ehkä sitä itekin koittaa jo varautua pahimpaan.. Itse oon ainakin valmistautunut yrittämään luomukeinoin vähintään vuoden, kahden ajan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on syyni pelätä lapsettomuutta. Lisäksi luonteeni on kyyninen ja pessimistinen. Miehelleni olen kaiken uskonut ennen avioliittoa, ja vaikka hänen suurin toiveensa on tulla isäksi, hän halusi minut vaimokseen. Nyt alkaa paineet kerääntyä, kun lapsiemme perään kysellään (ehkäisyä emme ole vielä lopettaneet). Mieheni on myös tiputellut "erikoisia" lauseita, joista voisin päätellä pientä vauvakuumetta hänelläkin olevan. Nyt en edes uskalla ehkäisyä jättää, kun niin suuria odotuksia kaikilla tuntuu olevan. Jotenkin ajattelen, että kunhan kaikki jättäisivät meidät rauhaan, voisimme edes yrittää. Nyt jos yrittäisimme, valehtelisin kaikille ettemme yritä edes. :(

 

Ystävälläni ei ole tällaisia "rasitteita", joita minulla on, ja hänellä on paljon yritystä takana. Kerran tärppäsikin, ja sikiö kuoli aika myöhäisessä vaiheessa. Katsoin ystäväni riutuvan, ja pelkään nyt niin paljon etten hänelle edes uskalla kertoa miten kivaa olisikaan yrittää... (..ja lopulta epäonnistua. sitten matka jatkuu leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä.) Käytännössä olen yksin ajatusteni kanssa. Joskus toivon että pillerit pettäisivät ja voisin iloisesti yllättyä. Mutta ei ne petä, ja jos haluan vauvan on minun myönnettävä lopultakin riittämättömyyteni, jos en voi lasta saada. Joskus mietin: onko vastentahtoaan lapseton vain puoliksi nainen? Tämähän ei ole totuus, mutta minusta tuntuu, että olen nyt kokonainen nainen, kun olen ollut lapseton omasta valinnastani. Se on ollut oma päätökseni. Uskaltaako lasta edes toivoa... pelkään sen syövän vahvaa naiseuttani, kun epäonnistun minulle "annetusta" tehtävästä. Syytän itseäni kaikesta, mitä minulle on tapahtunut ja mitä olen tyhmyyksissäni itselleni tehnyt, ja näin tuominnut mieheni lapsettomaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Pelkään, vaikka ei olisikaan varsinaista syytä. Ei pitäisi olla mitään lääketieteellistä eikä perinnöllistä syytä tälle. Ei olla vielä edes aloitettu yritystä, mutta niinkuin täällä joku sanoi niin pessimisti ei pety :P Tuntuu,että nykyään on monien niin hankala raskautua niin ehkä sitä itekin koittaa jo varautua pahimpaan.. Itse oon ainakin valmistautunut yrittämään luomukeinoin vähintään vuoden, kahden ajan..

 

Samat sanat (me tosin ollaan jo jätetty pari kuukautta sitten ehkäisy pois).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen miettinyt asiaa paljon, ja pelkään lapsettomuutta. Tänään en ole oikeastaan muuta ajatellutkaan, mutta se johtuu siitä kun päätimme juuri jättää ehkäisyn. Oikeastaan pelkään myös että alan stressata liikaa, ja sillä tavalla "sotkea" mahdollisuuksia, vaikka kaikki olisikin kunnossa.

 

Jonkin vain käskee minua varautua pahimpaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

ihana huomata, että myös muilla on samanlaisia pelkoja.. olemme olleet avopuolisoni kanssa noin puoli vuotta ilman ehkäisyä ja nyt minulle on jostain tullut pelko, ettemme "luomuna" edes onnistuisi. mieheni on totaalisen vastaan hedelmöityshoitoja sekä sijoitettuja ja adoptoituja lapsia. asiasta keskusteltuamme, minun pitäisi nyt luvata, että jos meille ei tulisi lasta, luopuisin haaveestani tulla äidiksi. sulkea itseltäni kaikki takaportit.. pelottaa todella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselläni on jostain kehittynyt pelko lapsettomuudesta. Meillä ei miehen kanssa ole vielä yritystä päällä ja tiedossa ei ole mitään fyysistä estettä luomun onnistumiselle. Uskoisin pelon tulevan siitä, että omassa ystäväpiirissä on lapsettomia (hoidot kesken) useampia. Tullut jotenkin sellainen tunne, että jos nuo eivät onnistu luomuna, niin emme onnistu mekään.

 

Varsinkin nyt, kun vauvakuume on todella kova, niin pelko on kasvanut tässä vierellä aika isoksi peikoksi. Pelkään, että jos en saakaan sitä biologisesti omaa lasta, petän mieheni ja en ole sitten täysin nainen. Hullua ajatella näin, koska loppu peleissä lapsettomuus ei ole niin harvinaista. Kuitenkin omaa ajatusmaailmaa on vaikea kääntää ajattelemaan toisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pelkään. Eihän sitä koskaan tiedä. Yritän olla miettimättä koko asiaa, mutta sieltä se vaan hiipii ajatuksiin liiankin usein...

 

Ja tässä ihan kuin olisin kirjoittanut itse:

Varsinkin nyt, kun vauvakuume on todella kova, niin pelko on kasvanut tässä vierellä aika isoksi peikoksi. Pelkään, että jos en saakaan sitä biologisesti omaa lasta, petän mieheni ja en ole sitten täysin nainen. Hullua ajatella näin, koska loppu peleissä lapsettomuus ei ole niin harvinaista. Kuitenkin omaa ajatusmaailmaa on vaikea kääntää ajattelemaan toisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pelko on kyllä ja meijän molemmat suvut (isän ja äidin suvut) on pieniä. Jälkikasvua monilla vaan 1 tai 2. Oon ihmetelly miks, mut en oo viittiny kysyy ettei nuo aavistele haaveita..ehkä joskus uskallan kysyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pelkään lapsettomuutta aivan julmetusti, ei siihen mitään järkisyytä ole...

Share this post


Link to post
Share on other sites

En pelännyt ikinä, varsinkin kun taustalla on yksi keskeytys, raskaus alkoi pillereitä syödessä. Päinvastoin kuvittelin, että voidaan miehen kanssa itse nimetä päivämäärä, jolloin AION tulla raskaaksi. Sehän polin tätikin sanoi silloin keskeytyskäynnillä, että vaikka kauhealta tuntuukin, niin onhan tässä se hyvä puoli, että nyt tietää että se (raskautuminen) ainakin onnistuu.

 

Nyt 2 vuoden yrityksen jälkeen on laput pudonneet silmiltä, ja on alkanut ihan oikeasti pelottaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei täällähän on mun ketju! En tiennyt muitakin yhtä "höpsöjä" on olemassa! :rolleyes:

 

Mä olen pelännyt lapsettomuutta siitä saakka, kun teini-iässä kuukautiset eivät meinanneet millään alkaa. Jouduin jo silloin käymään asiaan perehtyneellä lääkärillä ihmettelemässä, että kasvaako musta naista ollenkaan... Kun ne sitten vihdoin (todella myöhään) alkoivat, ovat ne olleet ERITTÄIN epäsäännölliset ja ERITTÄIN pitkällä kierrolla. Välillä niitä on käynnistelty hormooneilla kun oma hormoonitoiminta on tuntunut "nukahtaneen" kesken kaiken. Tämän lisäksi meillä on lähisuvussa paljon lapsensaantiongelmia. Mä olen itse saanut alkuni 7 vuoden yrittämisen ja hoitojen jälkeen. Sisaruksia mulle ei koskaan onnistuttu suurista toiveista huolimatta saamaan. Samanlaisia tarinoita löytyy muiltakin suvun naisilta. Monen vuoden yrittämistä, hoitoja, keskenmenoja, kätkytkuolema, adoptio... You name it. Kaikilla lähisuvussani on tästä syystä vain yksi lapsi.

 

Olen siis teini-ikäisestä saakka luullut, että minun vaikeaa/mahdotonta saada lapsia. Kerroin tästä myös miehelleni jo varhaisessa vaiheessa ja varmistin hänen positiivisen asenteensa adoptiota kohtaan ennen kihlautumista! Lapsettomuushoidoista ja adoptiokuvioista olen ottanut selvää jo kuukausia ennen kuin jätimme ehkäisyn pois. Myös äitini on kertonut lapsettomuushoidoista paljon. Kun sitten jätimme ehkäisyn, oli veikkaukseni se, että olen raskaana aikaisintaan vuoden kuluttua, jos hyvin käy. Ja kuinkas kävikään, 2 viikkoa siinä taisi mennä... Elämä on ihmeellistä ja ennustamatonta! Nyt on sitten shokki toisin päin, kun minulla tuntuu olleen noin 15 vuoden ajan täysin virheellinen minäkuva...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä pelkään, vaikka luulin siihen jo osaavani suhtautua oikein. Minulle on useat lääkärit jo teini-iästä alkaen sanoneet, että "luomuna" raskaus tuskin onnistuu helpolla. Ajateltiin kuitenkin kokeilla, eihän sitä koskaan tiedä, ihmeitä kai tapahtuu (?). Pelko on kuitenkin välillä suurta, haluan lasta tällä hetkellä todella paljon. Jossain takaraivossa kummittelee ajatus siitä, että lapsen saanti voisi olla mahdollista kaikesta huolimatta... Aika ristiriitaisia ajatuksia pyörittelen päässäni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä minäkin pelkään että jäisin lapsettomaksi. Tunnen itseni uskomattoman typeräksi, kun vielä vuosi sitten kuvittelin, että lapsen syntymajan voisi määrittää helposti. Että jos suurin piirtein oikeaan aikaan rakastelee, niin lapsi saa alkunsa jos mitään ongelmia ei ole. Että oispa romanttista saada syysvauva, joka sais alkunsa jouluna tai muuta lapsellista. Johtuu ehkä siitä, että oon aiemmin ihan kamalasti pelännyt raskaaksi tulemista väärään aikaan ja ollut kauhusta kankeana, jos tyhjennysvuoto ei olekaan alkanut samana päivänä kuin yleensä.

 

Mun paikat on kai ihan terveet ja ovuloinkin eikä miehen eikä mun suvussa oo ollut lapsettomuutta. Mietin liikaa. Pelkään että 1) mun kohtuun ei mikään halua kiinnittyä 2) miehen siittiöt on liian hitaita ja lyhytikäisiä tai että sillä ei oo siittiöitä.

 

Tiedän ettei mitään oikeaa syytä huoleen vielä ole, sillä vasta kolme kiertoa on mennyt tärppäämättä. Tuntuu vaan niin voimattomalta kun tietää, ettei se homma loppujen lopuksi ole omissa käsissä. Kun ei voi tietää. Välillä yritän asennoitua elämään ilman lasta. Ajatella, miten hieno juttu elämä sinänsä on ja miten kaikki on hyvin. Että miten mahtavia ihmisiä voi elämäänsä mahduttaa, vaikka ne ei olisikaan omia lapsia. Mutta tuo on hetkellistä.

 

Välttelen jo aika hyvin raskauskeskusteluja tuttujen kanssa (mitä ennen harrastin hyvinkin paljon), koska sitten rupean taas kuumeilemaan ja loppujen lopuksi käteen jää vaan paha mieli. Viime aikoina on myös joutunut paljon selittelemään miksi mulla ei oo vielä lapsia, ja juuri nyt tuo selittely tuntuu oikeasti inhottavalta. Miten ihmiset on niin tampioita, että ne luulee että lapsettomuus ois aina vapaaehtoista :angry: En myöskään hirveästi osaa iloita puolituttujen puolesta, jotka huutelevat miten ekasta kierrosta tärppäsi tämä kolmaskin muksu. Ketään läheistä ystävää nyt ei olekaan raskaana, joten vaikea sanoa miten sellaiseen suhtautuisin. Positiivisesti, luulisin, mutta varmasti se vielä vahvistaisi mun kuumeiluja.

Edited by Raikuli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pelkäsin sitä kaikki vuodet, että kun vihdoin, useiden miespettymysten jälkeen löytyy joku joka myös haluaa lapsia niin niitä ei enää tuu.. vaikka eihän tota oikeesti omalle kohdalle uskonukaan. Koitin varautua parhaani mukaan että kyllä vanhempana nyt vähän useempi kuukausi(!) varmaan menee ennenku mitään tapahtuu.. no, niinhän ne pahimmat pelot kävi toteen eikä mitään oo tapahtunu kahteen ja puoleen VUOTEEN. :'( Hoidot ois alkamassa lähiaikoina ja enkä kyllä IKINÄ ois näin vaikeeks sentään uskonu menevän..

Edited by kohtukehto

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä ahdistaa edelleen... Ja nyt kun 11 yrityskierto on alkanut niin tuntuu että eihän tämän näin pitänyt mennä... Ystävän lapsettomuutta seuranneena ajattelin kuitenkin aina naivisti että "ei meille noin voi käydä" ja tässä nyt ollaan miettimässä pitäisikö alkuvuodesta varata aika lääkärille.

 

Samaan aikaan sitä ajattelee että ei se 10 kiertoa välttämättä mitään meinaa ja joka kuukausi odottaa ihmettä. Sukulaisten ja tuttavien lapsiutelut satuttaa joka kerta yhtä paljon ja tekisi mieli laukoa totuuksia heidän kasvoilleen yhtään kaunistelematta. Vielä en ole siihen pystynyt.

 

Jotenkin uskon että ihminen ei voi ymmärtää tätä lapsen odotuksen tuskaa ellei ole sitä itse samanlaisena kokenut (yrityskuukausista viis jos tarve on ollut näin pakottava ja pelko lapsettomuudesta näin suuri).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sukulaisten ja tuttavien lapsiutelut satuttaa joka kerta yhtä paljon ja tekisi mieli laukoa totuuksia heidän kasvoilleen yhtään kaunistelematta. Vielä en ole siihen pystynyt.

Jotenkin uskon että ihminen ei voi ymmärtää tätä lapsen odotuksen tuskaa ellei ole sitä itse samanlaisena kokenut (yrityskuukausista viis jos tarve on ollut näin pakottava ja pelko lapsettomuudesta näin suuri).

 

Juuri näin, aivan samat fiilikset!!! Häistä aikaa puoli vuotta ja jo on sukulaisia jonoksi asti kummastelemassa, että eikö teille vieläkään ole vauvoja tulossa?? Prkl, kyllä koskee ja viiltää syvältä. :mellow: Mulla on tämä vauvahaaveilu muuttunut niin polttavaksi, vaikka "vasta" muutama kierto ollaan yritetty.

 

Pelkään, että mussa on jotain vikaa, en saa ovista tms., että me ei voidakaan saada koskaan omia biologisia lapsia....Mä en ymmärrä, mistä tämä ahdistus tulee, olen niin pettynyt joka kerran, kun menkat taas alkaakin, vaikka ollaan ahkerasti harjoiteltu sitä lapsen tekoa. Sitten sitä joutuu lähes päivittäin kuulemaan työkavereiden / sukulaisten kommentteja, jotka satuttaa. Vielä sitä yrittää kuitata asian huumorilla ja naurulla, vaikka syvällä sisimmässään jokainen kommentti saa enemmän ja enemmän pelkäämään pahinta ja miettimään itsekin, että niin, miksei meille vieläkään ole tulossa vauvaa...Kohtalotovereita??

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä yksi kohtalotoveri. Meillä on häistä puolitoista vuotta ja yritystä vastaava aika takana. Tuloksetta. Puoli vuotta yritimme "luomuna" ja sitten etsimme apuja teroluteista, kun menkkoja ei näkynyt eikä kuulunut. Terolutit eivät auttaneet ja puoli vuotta myöhemmin päästiin lapsettomuustutkimuksiin. Miehellä on kaikki kunnossa ja minullakin muuten, mutta en ovuloi. Nyt siis yritetään korjata tuota ongelmaa Clomifeneilla. Odotin tosi paljon noilta clomeilta ja olin varma, että nyt tärppää kun päästiin viimein oikeisiin hoitoihin. Ja paskat. Tänään alkoi menkat ekan clomi-kuurin jälkeen. Tunteet on todella pinnassa ja pettymys älyttömän suuri. Mitä jos me ei saadakaan sitä toivottua lasta ikinä?!?!??! Kääks.

Share this post


Link to post
Share on other sites

:mellow: Mulla on tämä vauvahaaveilu muuttunut niin polttavaksi, vaikka "vasta" muutama kierto ollaan yritetty.

 

Voi elämän pettymys, niin ne menkat TAAS alkoi... :( On tämä joka kerran vaan karvaampaa ja väkisin meinaa itkuksi vääntyä. Ahdistus kasvaa ja pelko vaan lietsoo itseään, millä mä saan itseni rauhoittumaan!? Onko muita yhtä epätoivoisia kanssaihmisiä? :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon tällä hetkellä myös herkillä. Nyt menossa yk6 lopuillaan ja oon jo pari päivää raivonu ja itkeny ku ne menkat alkaa-siis mä en edes anna itteni odottaa et jos ne ei alkaiskaan vaan itken katkeruuttani jo valmiiks. Ei oo kivaa. Mitään vikaa ei etitty ja ei ees oireitakaan mistään, joten miksi mun täytyy olla näin vihanen surullinen ja malttamaton kun tiedän et joillain on oikeesti syytä huoleen? Saa läppästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsista olen haaveillu aina ja kyllä mua ihan tosissaan pelottaa, että mitäs jos niitä ei sitten saakaan. Puhunkin aina lapsista, että "jos niitä saan" enkä että "kun niitä saan". Välillä melkein toivon, että tulisin raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Sitten ainakin tietäis, että se lasten saaminen on mahdollista.

 

Tuntuu hullulta, mutta kun eihän sitä koskaan tiedä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä häistä n. puoli vuotta, ja saman verran on yritystä ollut. Musta oli inhottavaa mennä häämatkan jälkeen töihin, kun näki heti ihmisistä kuinka ne katso mun vastaa... Ja onhan niitä kyselyitäkin tullut, aluksi enemmän ja nyt sentäs vähän vähemmän. Vällillä mä mietin, että mikäköhän on se aika, kun ihmiset tajuaa esim. töissä jo pitää suunsa kiinni. Siis tarkotan, että he itse tajuavat ettei lasta vaan kuulu. Mua suututtaa myös kun kuukautiset alkaa, se pettymys on vaan niiiiin iso! Mulla on vaan sellanen ihmeellinen tunne, etten mä vaan koskaan tule raskaaksi. En tiiä mistä tuo tunne tulee, mutta se vaan on tosi vahvana mussa. Tutkimuksissa ei olla käyty (kohta varmaan sekin tulee ajankohtaiseksi). Jos mitään ei vielä vähään aikaan tapahdu, niin tahdon heti tutkimuksiin, että saa selvyyden mikä mättää. Yritin aluksi olla sillä asenteella, että tulee jos on tullakseen, mutta mahdotontahan sitä on niin olla (ainakin mun, koska olen kärsimätön ihminen). Toisinaan yritän miettiä myös myönteisesti, esim. että meillä tulee miehen kanssa olemaan aina sukellusharrastuksena, päästään matkustelemaan jne. jos lasta ei kuulu. Noista ajatuksista ei kuitenkaan pitkäksi aikaa lohtua saa. Se on ihan käsittämätöntä miten pienestä hetkestä kuukaudesta kaikki on kiinni! En mä kyllä IKINÄ osannu kuvitellu tämän olevan tällästä! :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

S28, meillä häistä reilu vuosi ja nyt on alkanyt kyselyt rauhoittumaan töissä. Ehkä ovat ymmärtäneet jotain, tai sitten siitä on jo niin kauan, tai sitten olen onnistunut sanomaan oikeat suut tukkivat sanat riittävän monta kertaa. Koita jaksaa, mieti etukäteen joitakin sopivia vastauksia, testailet sitten niitä ja katsot mikä toimii parhaiten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Sucré! Voi olla, että kohta alkaa olla se piste tosiaan, milloin alan laukomaan suoria sanoja kyseliöille. Tsemppistä myös sinne! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now