Lapsettomuuden pelkääminen?

[Homssu*Tuhto]

Minäkin olen jotenkin aina tiennyt, että minulle lasten saaminen ei koskaan tule olemaan helppoa. Muistan ajatelleeni näin jo joskus ihan teinivuosina, en tiedä mistä se ajatus tuli, se vaan tuli ja se on aina ollut jotenkin kamalan vahva.

Pahimmat pelot sitten kävivätkin toteen ja vielä siinä määrin rankimmassa muodossaan, että meissä kummassakin sitä vikaa löytyy. Tässä sitä nyt ollaan.

[KiihkeäMyyrä]

.

Edited July 18, 2012 by KiihkeäMyyrä

[sucré]

Kaverini kommentoi tässä kerran (hoitoja takana n.2v), että jos olisi tiennyt tulevan, niin olisivat aloittaneet nopeammin JA hakeutuneet hoitoihinkin nopeammin. Kaverini oli suunnitellut, että mennään ensin naimisiin, valmistutaan, hankitaan talo, kerätään säästöjä jne. Jos olisivat aloittaneet aiemmin, niin odotus olisi mennyt sulassa sovussa muiden projektien kanssa... Jälkiviisaus oli kai se paras viisaus?

 

Minä suunnittelin myös elämäni niin että ensin naimisiin ja sitten lapsia. Avioliitto tuntui tärkeältä etapilta, niin tärkeältä että lapsen yrittäminen oli helppo jättää sen jälkeiseen aikaan. Perheenlisäyksestä ja avioliitosta altiin tosissaan puhua vajaa vuosi ennen häitä. Raskauden alkuun saamiseen meni 3,5 vuotta ja 10 lapsettomuushoitoa, ja siltikään en ole koskaan katunut yrityksen aloittamista vasta häiden jälkeen! Se oli minulle tärkeä asia, jotenkin perinteisesti. Miehelle uskon ajan kulumisen olleen tärkeä asia, hän ei kokenut tulleensa painostetuksi, enkä minä kokenut itseäni painostajaksi. Meidän tiemme kuuluikin mennä näin, paskan lapsettomuuden olisin tosin voinut jättää väliin, tai vaikka hitusen lyhemmäksi.

[ingenjoor]

 

Raskauden alkuun saamiseen meni 3,5 vuotta ja 10 lapsettomuushoitoa, ja siltikään en ole koskaan katunut yrityksen aloittamista vasta häiden jälkeen! Se oli minulle tärkeä asia, jotenkin perinteisesti.

 

Kaverilla on tällä hetkellä ns. tilanne päällä -> ei raskaana ja kärsii lapsettomuudesta. Uskoisin, että tämä vaikuttaa asiaan. Jos hän olisi raskaana lapsettomuudesta huolimatta, niin ajatuksetkin olisivat varmaan erilaiset. En tiedä, epäilen.

[tiimali]

Toisaalta, ymmärrän kyllä senkin, että ensin halutaan "paketti kasaan", ennen kuin aletaan tekemään lasta. Jos siinä sitten meneekin kauemmin, niin sille ei voi mitään, ja jos lasta ei saa ollenkaan, niin ei sitä olisi saanut, vaikka olis aloittanut kuinka ajoissa. Taloudellisesti vakaampi pohja ja vanhempien paremmat olosuhteet eivät kuitenkaan ole lapselta pois, vaan lapselle päin, eikä lapsia voi alkaa tekemään "turhan aikaisin" parisuhteessa tai elämässään vain siksi, että jos se sitten kestääkin kauemmin.

[InstantKarma]

Mä myös pelkään lapsettomuutta, että en pysty saamaan lapsia. Olen 26-vuotias ja mulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta muutama kuukausi sitten ja siinä samalla sanottiin myös, että on hyvinkin mahdollista etten ole huonojen arvojen takia pystynyt tulemaan raskaaksi. Sitä ennen oltiin yritetty

puolisen vuotta, mutta mun kierrot olivat niin epäsäännöllisiä ja ovulaatiotestit eivät koskaan tuntuneet näyttävän plussaa, että hankalaa oli kaikin tavoin. Nyt tyroksiinin aloittamisen myötä menkat tosin tulleet jo kiertopäivillä 36 ja 34,

se on mulle tosi lyhyt aika, kun saattaneet mennä yli 50 päivänkin, että positiivistakin on!

 

Että toivo elää, mutta nyt pitäisi päästä gynegologille, koska mulla on muutamia kuukausia satunnaisesti esiintynyt kovia kipuja orgasmin jälkeen, ja mietin voisiko kyseessä olla endometrioosi tai PCO tms.

Ennen menkkoja mahakrampit saattavat alkaa jo melkein pari viikkoa ennemmin, mutta kuukautisten alettua kipuja ei sitten oikeastaan olekaan. Vuoto on myös runsasta ja jatkuu pitkään. Muitakin outoja hormoonallisia oireiluja löytyy.

 

Mulla on syömishäiriötaustaa 13-vuoden ajalta, ja olen siitä päässyt viimevuosina kuitenkin melko hyvin jo eheytymään.

Mutta mielessä pyörii, että jos onkin niin että en pysty tulemaan raskaaksi, niin tiedän myös että se on ihan omaa syytäni.

Kilpirauhasen vajaatoiminta luultavasti aiheutunut juuri syömishäiriöni takia, vaikka varma en tietenkään voi olla. Mutta se on mahdollista, kuten myös muut hormoonalliset häiriöt.

Miten sellaisesta voi päästä yli, jos tiedän että itse olen tämän aiheuttanut itselleni? En ole viime kuukausina käynyt enää vauvapalstoilla, en katsele ohjelmia ja olen melko pitkälti blokannut kaiken pois, koska on liian tuskallista miettiä jos en pystykään tulemaan raskaaksi.

 

Olemme olleet "yrityspaussilla" nyt sen aikaa kun tämä kilppari on ollut hoidossa, koska näillä arvoilla keskenmenovaara lisääntyy vaikka tulisinkin raskaaksi. Ensi viikolla kuulen ovatko arvot parantuneet. Pelkään niin paljon kaikkea, pelkään että menen gynegologille ja hän sanoo että minulla on "tämä ja tämä". Että en edelleenkään pysty tulemaan raskaaksi, vaikka vajaatoimintaa hoidetaankin. Tai molemmat, että tyroksiinilääkityksestä huolimatta en pysty tulemaan raskaaksi vajiksen takia ja samaan syssyyn endometrioosi tai PCO, joten sittenhän se on jo melkeinpä mahdotonta.

 

Häät ovat 2.7. Toivomme että voisimme niiden jälkeen alkaa taas yrittämään, kun olen käynyt myös gynegologilla ja jos kilpparilääkitys on kohdallaan ja arvot ok.

 

Emme ole kovin suurituloisia, joten jos vika on minussa, niin en usko että meillä varaa olisi lapsettomuushoitoihin, koska ne voivat maksaa tuhansia euroja. Adoptoida emme halua. Kumpikaan ei ole oikeastaan aiemmin ajatellut lapsien hankkimista, ennenkuin kuin tapasimme toisemme. Nyt 3 vuotta olemme olleet yhdessä, ja todellakin rakastamme toisiamme, hän on sielunkumppanini ja paras ystäväni. Ja haluaisimme niin kovasti lapsen ja yhteisen, mutta jos emme sitä pysty saamaan, niin olemme myös päättäneet hyväksyä sen. Uskon vieläpä että olisimme hyviä vanhempia. Kummankaan lapsuus ei ole ollut häävi, mutta omalle lapsellemme sellaisen haluaisimme antaa. Ilman pelkoa, vanhempien riitelyjä tai ryyppäämisiä. Tai että sen lapsen tarvitsisi olla muuta kuin oma itsensä, ei mikään olento joka täydentää meitä jotenkin tai jonka pitäisi saavuttaa jotain, että voisimme olla "ylpeitä", yrittää saavuttaa ansioillaan se rakkaus.

 

Vain että saisimme lapsen, ja yrittäisimme parhaamme olla hyviä vanhempia. Joskus katkeruus saapuu ja synkkänä, kun tuntuu että kaikkialla kaikki vain "tulevat" raskaaksi, lapsia laiminlyödään tai käytetään omiin tarkoitusperiin, jopa hyväksikäytetään.

 

Joskus usko Jumalaan meinaa horjua. Päässä soi kysymys "Miksi, mikä tämän kaiken tarkoitus on, mikä tarkoitus sillä on, että on pakko kärsiä ja pelätä ja surra?"

 

Tämä ei ole hyvä päivä. Katsoin juuri leffan, loppui syntymään ja aloin itkemään. Masentunut olo. Oli vain pakko vuodattaa nämä asiat jonnekin. Jo se helpotti että sai ne ylös.

 

Jos vaihtaisi toiseen leffaan ja yrittäisi nousta täällä alakulon maasta pois.

 

Paljon voimia teille muille, jotka myös samojen ajatusten kanssa painitte.

Edited May 1, 2011 by InstantKarma

[alma-kaarina]

*

Edited May 22, 2011 by alma-kaarina

[Annetta]

Muakin pelottaa lapsettomuudessa nimenomaan se mahdollisuus, että kaikista hoidoista huolimatta sitä omaa biologista lasta ei sitten tule. Nyt on kuitenkin pieni toivonvire ilmassa, entä jos jossain vaiheessa vaan täytyy luovuttaa ja lopettaa hoidot? Ja osaanko edes irtautua tästä lapsiajattelusta, vai elättelenkö toivoa siitä, että olen yksi niistä kuuluisista "monista", jotka tulee yllättäen luomuna raskaaksi, kun sitä "vähiten odottivat"? En usko, että meille voi käydä noin, koska mä joka tapauksessa aina odotan ja toivon...

[Sookie]

Minua vähän pelottaa.. lähinnä se, että kovasti suunnitellaan hoitoja, mutta minua ei ole tutkittu oikeastaan mitenkään (pipi on miehessä näin lähtötilanteessa) Pitkääkö minun alkaa siellä lääkärissä huutamaan, että tutkikaa nyt hel**ti minutkin, en halua ravata täällä hamaan tulevaisuuteen sorkittavana ja pettyä kerran toisensa jälkeen, kunnes joku lääkäri sanookin, että OHO, sussa itsessäs on isompi vika kuin miehessä, ei tule vauvaa teille.

[Homssu*Tuhto]

^ kyllä yleensä kumpikin tutkitaan, ennen kuin hutkitaan. (toisin kuin meillä, vetelin clomeja kuukausia, jonka jälkeen vasta selviskin, että isompi pipi on miehessä ku minussa) Ja lähtökohtaisesti jos vika miehessä (siis onko miehesi tutkittu?) selkeästi, on hoitomuotoina inseminaatio/IVF/ICSI, jota ennen kyllä tutkitaan kaikki tekijät. Ei niitä lähdetä huitomaan ihan tosta vaan.

[Sookie]

Mieheen ne keskittyi lähes kokonaan jo esitietojen perusteella, minusta on todettu yhden ultran perusteella, että ei oo munasarjoissa liikaa rakkuloita, vaikka saman mestan toinen lääkäri näin väitti paria vuotta aikaisemmin..

[Homssu*Tuhto]

^ hmm... mut siis voi se kaiketi olla niinkin, että jos on todettu, että miehessä niin iso vika, että suoraan IVF/ICSI ni eivät lähde sinua sitte sen kummemmin tutkimaankaan?

[Sookie]

Niin, siis vika ei ole kovin iso, mut ihan riittävä että ivf tehdään, tavara kyllä on ihan priimaa. Mut kaipa saan vastauksia sitten, kun mennään tapaamaan lääkäriä ennen hoitoon menoa. Muutama viikko vielä pitäis odottaa..

[marine]

Liityn lapsettomien joukkoon. Myös minä olen aina tiennyt, etten tule saamaan lapsia helposti. Veikkaisin, että pientä vinkkiä toi jo teini-iästä alkaneet kk-kiertohäiriöt yms. Ehkä tähän kietoutuu mulla myös sellainen pessimistinen marttyrointiasenne "mähän tiesin".

[sitruun]

*

Edited May 17, 2017 by sitruun

[muffinssi]

Nämä ovat todella rankkoja luettavia. Olen aina jotenkin tiennyt tai luullut etten voi tulla raskaaksi ainakaan helposti. Ehkä siksi, että olen aina ollut niin vieraantunut omasta kropasta ja sen toiminnasta enkä aina sitä niin kovin hyvin kohdellut. Oman kropan kanssa on ollut ongelmia ja hormonitoiminnan käynnistämiseen liittyy ikäviä ja ahdistavia muistoja. Jotenkin olen aina pois sulkenut sen, että voisin joskus hankkia lapsia. Olen aivopessyt itseäni siihen, että lapset ei ole mun juttu. Nyt kuitenkin tilanne on se, että lapsi olisi kovin toivottu joten jätin hormonaalisen ehkäisyn pois. Nyt jännitän miten kroppa lähtee toimimaan ja samalla painaa se, voinko ikinä tulla raskaaksi.

[Neferty]

Nyt tämän keskenmenon jälkeen asia jotenkin ihan oikeasti iski: minä en ihan oikeasti ehkä koskaan saa lasta.

 

Tässä hoidossa kaikki meni niin täydellisesti, tehtiin se kaikki mahdollinen mitä voidaan tehdä, ja silti kumpikaan siirretyistä, täydellisistä pitkän viljelyn alkioista ei pysynyt sisällä.

 

Tähän asti takaraivossa on elänyt se toivo, että lääketiede voi asialle tehdä jotain, mutta tämän paremmin nykylääketiede ei voi minua enää auttaa, eikä sekään tehonnut.

 

Minä oikeasti jään lapsettomaksi

Edited September 30, 2011 by Neferty

[unelma79]

Voi Neferty

Kaiken sen yrittämisen jälkeen tuo pelko varmasti hiipii mieleen. Itsellänikin tuo sama ajatus on takaraivossa koko ajan ja tiedostan sen, että aina on se osa jotka hoidoista huolimatta jäävät ilman lasta. Ja hiljalleen alkaa näyttää siltä, että itse saatan kuulua siihen ryhmään.

 

Mutta...kuten minulla ja sinulla on vielä se kolmas ivf jäljellä. Toivottavasti jaksatte vielä yrittää. Jäikö teillä tästä hoidosta pakkaseen minkä verran? Myös ne ovat uusi mahdollisuus. Ja jos jaksaa ja rahat riittää niin kuka estää tekemästä 4. ivf:ää yksityisellä. Vaikka tuo keskenmeno on aivan hirvittävä juttu ja siinä putoaa todella korkealta, kovaa ja syvälle niin toivottavasti jaksat nähdä siinä pienen toivon pilkahduksen...jotakin yritti sentäs tapahtua. Itselläni kaikki oli kanssa hyvin ja mitä parhain päin, mutta mitään yritystä kiinnittymiseen ei ollut tapahtunut.

 

Voimia sinulle ja teille.

[takussa]

Voi Neferty

[Neferty]

Mutta...kuten minulla ja sinulla on vielä se kolmas ivf jäljellä. Toivottavasti jaksatte vielä yrittää. Jäikö teillä tästä hoidosta pakkaseen minkä verran?

 

 

Meillä on pakkasessa yksi blastokystinen alkio, joka toki siirretään jos se vain selviää (nomaaleista 9 pakastetusta alkiosta selvisi sulatuksen tasan 1).

Ja lisää IVF:iä voidaan toki tehdä, kun vain rahat riittää.

Eli ei siinä mitään.

 

Lähinnä tämä suretus liittyy nyt siihen, että tämän paremmin ei lääketieteellisesti minun ymmärtääkseni meitä voida enää hoitaa. Eli tämän jälkeen kyse on vain toistosta. Tähän mennessä on aina voitu yrittää jotain "uutta ja parempaa ja hienompaa", mutta ei enää...

Edited October 1, 2011 by Neferty

[_Sisi_]

Minäkin pelkään lapsettomuutta vaikkei yritys ole vielä edes alkanut. Olen syönyt e-pillereitä 13-vuotta ja sitä ennen kuukautiseni olivat aina todella epäsäännölliset ja kierrot pitkiä. Onneksi olemme voineet puhua mieheni kanssa tästä ja hän on sitä mieltä että adoptio on ihan hyvä ratkaisu jos biologisia lapsia ei voi saada. Mutta ei adoptiokaanaina onnistu..

[Viljanen]

Ennen esikoisen yritystä paljon ajattelin lapsettomuutta ja tiedostin että sellaista on. Niinhän siinä kävi että lapsettomuuden kanssa mekin jouduimme painimaan useamman vuoden kunnes sitten saimme oman rakkaan syliin asti. Nyt kun takana on noin 9kk uuden vauvan yritystä niin voin sanoa että todellakin pelkään lapsettomuutta. Pelkäsin sitä hyvin voimakkaasti jo ennen uuden yrityksen alkua, jonkun aikaa ajattelimme että emme lapsettomuushaasteiden vuoksi edes halua yrittää toista lasta...

 

Ikävä kyllä, joka kuukausi tajuntaan iskostuu lisää ja lisää niitä tunteita ja pelkoja joiden kanssa on jo tullut painittua liian paljon..

[Sannie]

Minä aloin pelkäämään lapsettomuutta edellisessä suhteessa, kun yritystä oli takana 2 vuotta eikä tulosta syntynyt. Sen jälkeen parisuhde kariutui ja siskoni kärsi lapsettmuudesta. Se vahvisti pelkoja enemmän.

 

Uudessa parisuhteessa reilun vuoden yrittämisen jälkeen pelko lapsettomuudesta iski taas vahvasti tajuntaan ja on nyt totisinta totta. Sinällään se pelko lapsettomuudesta on ainakin omalla kohdallani kasvanut, kun lähipiirissäni on paljon ystäviä/tuttuja, jotka ovat kärsineet lapsettomuudesta ja käyneet erinäisiä lapsettomuushoitoja läpi. Minulla tuo lapsettomuuden pelon myöntäminen oli myös merkittävä asia. Pitkään yritin vain "piilotella" sitä pelkoa.

[Neko]

Todellakin pelottaa. Joitain tutkimuksia on jo tehty, verikokeet yms. ja mitään näyttöä siitä ei ole etteikö luomusti voisi onnistua, mutta kierrot on niin hemmetin pitkiä ja voi jo melkein sanoa että kuukautiset on jääny pois e-pillereiden lopetuksen jälkeen (yli 2v sitten) joita on yritetty saada takas teroilla ja lääkäri sanoo, että kroppa on vain unessa. Silti pelottaa, että mitä jos kroppa ei enää herää ikinä, tai mitä jos onkin jotain vakavampaa? Mitä jos en koskaan voi tulla raskaaksi? Edessä ois ajan varaus tutkimuksiin (munanjohdinten aukiolotutkimus ja miehen testaus kans) mut jotenkin pelottaa vaan niin älyttömästi, ettei saa aikaseksi. Ajatus tutkimuksista saa sydämen hakkaamaan, ja muutenkin hermostumaan, kun tunteet menee ristiin rastiin.. Olenko oikeasti jotenkin viallinen tapaus, vai tarvitaanko me vaan pieni töytäys oikeaan suuntaan ja ensimmäisenä lopettaa pelkääminen ja stressaaminen asiasta. Eli kyllä, voi kyllä mulla ainakin lapsettomuus pelottaa! Onneksi en kuitenkaan ole yksin ja tukea saan kun sitä eniten tarvitsen

[Golden girl]

Neko, onko sulla ultrattu munasarjoja? Sehän varmaan ainakin ennen aukkaria katotaan.

Ittelle ainakin toi suuren helpotuksen kun pääsi varsinaisiin tutkimuksiin ja sai tietää mistä kaikki tämä johtuu. Tietysti hoidot ovat sitten tietysti se juttu missä henkinen puoli taas punnitaan.

 

Nyt mä oon liikkeellä ihan eri asenteella. Kärsimättömän ihmisen kannattaa ajatella muita asioita, eikä stressata ja odottaa.

Mä henkilökohtaisesti en jätä yhtään lomamatkaa suunnittelematta sillä verukkeella, että jos kohta on nyytti kainalossa.

Kaikki ne ihanat asiat mitä elämässä on: viinipullo hyvän ystävän kanssa, Thaimaan matkan odotus tai vaikka pitkä lenkki koiran kanssa

 

Tsemppiä kaikille näiden asioiden käsittelyyn