Indigo

Muistiko mies lahjalla?

296 posts in this topic

Sain sormuksen (ja minä annoin miehelle kellon).

 

En tiedä kaipaako kukaan aikuinen lahjoja, mutta ei minusta sormukseni tai mieheni kello ole mitenkään pois tältä elämää suuremmalta ihmeeltämme. Minusta on ihana muistaa lahjalla henkilöitä, oli lahjaan sitten tällainen elämää suurempi syy tai sitten ihan vain siksi että haluan ilahduttaa lahjansaajaa syyttäkin. Minusta lahjoissa ei ole mitään kummasteltavaa tms. Ja kyllä minä kukat ja suklaatkin lasken lahjoiksi vaikka mies tuo niitä keskiviikkona.

 

Kai tämä on tapa kysymys, meillä annetaan "vähemmästäkin" lahjoja ihmisille tosiaan. :rolleyes: Tosin en kyllä pidä lahjana talouden- tai pojanhoitoa. (voiko edes isä olla hoitaja, kun hänhän on isä :rolleyes::lol: ) Minulle on itsestäänselvyys että mies tekee ruokaa, tarttuu imuriin tai on poikansa kanssa pyytämättäkin. Tosin jos nämäkin on lahjoja, niin kylläpä minä elän lahjojen yltäkylläisyydessä sitten. Tietysti olen kiitollinen että minulla on mies joka osallistuu kaikkeen. (Sekin on hyvä syy antaa lahja hänelle.)

 

Lahjojen kummastelu on kummallista. Ei aikuinen kai syntymäpäivä- tai joululahjaaka kaipaa, mutta minusta on kyllä kiva antaa niitäkin.

 

Lainaan itseäni vuosien takaa. :) Toisellakin kierroksella sain sormuksen mieheltäni. Eka on rivisormus, joissa joka toinen kivi on vihreä. (esikoinen on poika) ja nyt sairaalaan ilmestyi rivisormus jossa joka toinen kivi on punainen (tyttö). Tällä kertaa minulla ei ollut mitään lahjaa valmiina, mutta joko tytön tiedot kaiverretaan kelloon tai sitten johonkin toiseen koruun.

Sinäänsä mies onnistui yllättämään, koska emme tienneet sukupuolta etukäteen, ja tyttö syntyi aamulla kahdeksan jälkeen, niin lounasta itselleen hakiessaan kävi myös minulle sormuksen hakemassa. :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En saanut enkä antanut lahjaa. Me ei muutenkaan juuri harrasteta lahjomista (siis tavaroiden ostamista), ei edes synttäreinä eikä jouluna. Muuta hemmottelua kyllä :d_lovers:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei muistanut, enkä kyllä mitään odottanutkaan. Ei tainnut käydä kummallakaan edes mielessä... Lahjan saanen sitten äitienpäivänä! :girl_smile: Muuten kyllä siis lahjotaan toisiamme jouluna, synttäreinä ym. päivinä.

 

Tuohon aloitusviestiin kommentoiden lisään vielä että ei meillä sentään niin arkisesti vauvan syntymään suhtauduttu että olisi imuri ollut kotona odottamassa... Mies huomioi sitten muuten esim. tuomalla hyvää ruokaa ja oli tosi paljon mukana vauvan hoidossa.

Edited by johannem

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei oo lahjottu syntymästä eikä kyllä äitienpäivänäkään. Eikä juuri siivoiltu tai muutakaan sellaista kivaa enkä toisesta odota myöskään mitään erityiskohtelua. Mies ei mielestään ole naisen palvelija ja yleensä käskee pyytämään apua äidiltäni, kun sellaista tarvitsen. Esikoisesta äiti siis kävi järjestelemässä vauvan huonetta sellaisilta osin, joita en itse pystynyt tai ehtinyt ennen synnytystä tekemään. Ja varmaan nyt toisesta, täytyy pyytää tuomaan meille ruokaa, kun en taida kahden lapsen kanssa kauppaan heti synnäriltä lähteä.

 

Toki toivoisin vähän huomiointia, en niinkään lahjaa, mutta oma-aloitteinen auttaminen kotitöissä olisi jo paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sairaalaan mies toi jättisäkin irtokarkkeja kukkien sijaan, kun raskausdiabeteksen vuoksi en ollut syönyt loppuraskaudesta herkkuja lainkaan. Kotiin päästyämme sain Nomination-rannekoruuni palasen, jossa haikara vaaleanpunainen säkki nokassaan. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muistaa. Saan paketin jouluna, jossa on yhdessä valittu vauvasormus vihkin ja kihlan rinnalle. Sisälle on kaiverrettu pikkuisen synt.aika ja nimi :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauvakoru hankittiin noin vuosi vauvan syntymän jälkeen, mutta suunnittelin sen jo ennen vauvan syntymää. Ideana on, että "saan vauvan mukaan" palatessani alkuvuodesta töihin... :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

sain joululahjan "pojilta". (jouluaatto oli kaksi pv synnytyksen jälkeen). Korvakorut, missä oli kaksi timanttia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei olla lahjoin muistettu lasten syntymää. Kukkia mies on tuonut laitokselle molemmilla kerroilla enkä ole muuta kaivannutkaan. Koti on ollut siivottuna ja mies on osallistunut ahkerasti kotihommiin tyttöjen kanssa laitokselta kotiuduttua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En saanut lahjaa pojan synnyttyä. Mies oli sairaalassa mun seurana aamusta iltaan, joten se oli ihan riittävä lahja. Sain itse levätä ja mies sai tutustua poikaan ajan kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oon saanut mieheltä oikeastaan kaksi korua pojasta: ranne ja kaula. Mihinkään erikoiseen ajankohtaan näitä ei ole liitetty, mutta molemmista lötyy sininen kivi joka "kuvaa" poikaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies oli kodin siivonnut, laittanut kukkia pöydälle odottamaan, sekä pienen rasian, jossa poikakoru syntymäkuukauden kivellä. Oli ihana yllätys! Mitään en osannut tuolta mörökölliltä odottaa.

 

Nyt toista odottaessa uskon saavani samanlaisen korun, jolloin lapset "kulkevat aina mukanani".. :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies tiedusteli varovasti etukäteen, että odotanko lahjaa saavani, mutta sanoin että ei mitään lahjaa tarvita, taisin suorastaan kieltää ostamasta. Sain kuitenkin kimppuun ruusuja osastolle, ja mies toi mulle herkkuruokia, kaikki ruokatoiveet toteutti :) Ja tietenkin hoiti kotihommat ja kauppareissut yms. synnytyksen jälkeen, kun olin kipeänä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pojan syntymästä sain Kalevalakorun äiti-lapsi-riipuksen sinisellä kivellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitään tavaralahjoja en saanut, mutta mies hoiti kodin ja kaikki muut ruljanssit niin hienosti, etten sellaisia osannut kaivatakaan. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain kukkia, kaulakorun ja tietysti jääkaapin täynnä lempiruokiani! Sanomattakin on selvää, että mies myös siivosi ja hoiti kotia enemmän juuri ennen ja jälkeen synnytyksen. Itse olisin tietysti tehnyt saman, jos hän olisi ollut vastaavasti kipeänä niin rankan suorituksen jäljiltä. Mielestäni lahja ei ole pakollinen, eikä sen missään tapauksessa tarvitse olla kallis (mun kaulakoruni siis ei ollut mitenkään rahallisesti arvokas, mutta tunnearvoa nyt sitäkin enemmän) - jokainen tyylillään ja budjettinsa mukaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

En saanut lahjaa, enkä kukkia enkä ostanut kyllä miehellekään mitään. Enpä osannut edes kaivata moisia lahjoja. Kyllä se paras lahja oli kummallekin pojan syntymä :lipsrsealed: Ja me kun jouduttiin vielä sairaalassa olemaan sen 10 päivää, niin mies kävi joka päivä sairaalassa, joten siinä oli lahjaa minulle ihan tarpeeksi :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana ajatus, mutta lyönpä jo nyt vetoa, ettei tämmöinen tule miehelle mieleenkään - ei ollut tullut itsellenikään ennen kun bongasin tämän ketjun! Maailman ihanin mies on silti :) Timanttisormusta on tulossa kihlojen merkeissä ja meidän nimikirjaimet tatuointiin, samoin mies on käytännössä pyörittänyt taloutta koko rankan raskauden ajan joten oikeastaanhan mun pitäisi ostaa hänelle jotain kun aika tulee...

 

Ei sen puoleen, etteikö moni olisi saanut tosi kadehdittavia lahjoja! En todellakaan kieltäytyisi ottamasta vastaan :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

sain mieheltäni kaulaketjun timanttiriipuksella, itse olin etukäteen pakannut sairaalakassin pohjalle "isi" t-paidan uunituoreelle isukille ja taisipa se olla mieluinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ma sain ekana aamuna kotiin palattuani (vauva jai sairaalaan viela vahan kasvamaan) miehelta lempisuunnittelijani hopeisen rannekorun ja aivan ihanan itkettavan kortin.

 

Timanttisormus tulee kuulema myohemmin ja saan valita sen itse, nyt on muutakin ajateltavaa joten se hankitaan sitten joskus.

Edited by Fifi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now