pipa

Ensikohtaaminen vauvasi kanssa

205 posts in this topic

Olin tiesti väsynyt, mutta ekat ajatukset oli, että tämä on totta ja tässä minun poikani on. Tuntui, että uskallanko edes koskea pieneen ihmiseen, joka makasi siinä rinnallani. Ajattelin myös, että onpa puhdas! :grin: Itketti, mutta en osannut silti itkeä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin helpottunut ja iloinen, koska toisen kanssa synnytys meni niin hyvin. Aloin heti miettiä, että haluan imettää heti kun on ok. Olin vaan onnellinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajattelin, että hän on ihan mun isäni (ja näin myös mun) näköinen, ja sitten mietin että nyt pitäisi sanoa jotain hienoa. Taisin sanoa jotain tyyliin "hei pikkuinen" ja sitten mietin että olipahan hemmetin omaperäistä. :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kummankin lapsen synnyttyä olen vaan itkenyt, niin kauan, että pystyin keräämään itteni kasaan ja rauhoittua. Kaikki on vaan purkaantunut, odotus, jännitys, kipu, onnen tunne ja helpotus :girl_cry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen synnytys oli nopea/raju/mä olin fyysisesti heikossa kuosissa. En oikein osaa sanoa mitä tunsin kun näin kasvot ekan kerran ennen kuin oli kokonaan edes ulkona mutta milessäni pystyn edelleen näkemään sen hetken kirkkaasti ja siitä sain voimia että suoriuduin urakasta loppuun. Kun sain vauvan ulos lopulta, olin totaali voimaton ja palelin, iski joku infektio päälle synnärilä. Muistan voimattomana miettineeni että vauva tänne nyt heti kun hoitivat pesua/mittaamisia tmv. Kai mä hourailin hälle jotain. Osastolla vauva vietiin vauvalaan ja sain kourallisen kuumelääkettä mutta en kyennyt nukkumaan ilman poikaa joten vaadin hänet luokseni.

 

Kuopuksen nähtyäni havainnoin miten kiukkuisen näköinen ja voi miten pieni. Yritin ottaa hänet mutta kätilö toppuutteli että ei vielä kun napanuora kiinni. Kun sain rinnalle niin silittelin miettien että onpa kulta pikkuinen. (Olihan vauva sen kolmisen kiloa ja melkein puol metrinen mutta kun muutamaa tuntia aiemmin halin heipat kotona esikoiselle joka sen 125cm äijä niin vauva tuntui niin hurjan pienelle ja hennolle :grin: )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kummankin lapsen synnyttyä olen vaan itkenyt, niin kauan, että pystyin keräämään itteni kasaan ja rauhoittua. Kaikki on vaan purkaantunut, odotus, jännitys, kipu, onnen tunne ja helpotus :girl_cry:

 

En ole vielä synnyttänyt, mutta voisin kuvitella että tämä sama tapahtuu myös minulle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö syntyi suunnitellulla sektiolla. Kun kuulin itkun, vaikka en nähnyt vauvaa sermin takaa, tunne oli epäuskoinen ja ihmettelevä, että tuoko on nyt meidän vauvan ääni, ihan todella! Ja kyyneleet tuli silmiin. Meni hetki, kun puhdistivat ja kapaloivat vauvan, ennenkuin toivat näytille. Ehdin jo hermostua, ja kysyä mieheltä onko kaikki kunnossa, kun tuntui kestävän ja vauvan ääni vain kuului vaikkei se kestänyt varmaan minuuttia kauempaa.

Sitten kun mun kasvojen viereen tuotiin pieni nyytti, olo oli vieläkin epäuskoinen mutta valtava onnen tunne valtasi minut. Ajattelin, että niin pieni! Kosketin vapaalla kädellä varovasti pienen poskea ja hoin äiti tässä äiti tässä ja itketti ihan kamalasti. Tavoitin myös uskomattoman pienet sormet kapalon kaula-aukosta.

 

Heräämössä muistan myös kun vauva tuotiin ensi-imetykselle. Ihmettelin vieläkin pienenpientä nyyttiä kapaloissa. Kätilö avasti kapaloita ja laittoi tytön rinnalle ja tytön suu napsahti saman tien rintaan kiinni. Siinä silittelin pikkuista ja ihmettelin voiko tämä todella olla minun oma tyttäreni!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuopukseni syntyi sektiolla jota varten minut nukutettiin. Sektion piti olla suunniteltu ja tapahtua puudutuksessa, mutta lapsivedet menivätkin kaksi viikkoa ennen suunniteltua päivää, ja minulle ilmoitettiin että veriarvojeni takia nukutus oli turvallisempi vaihtoehto. Minua pelotti kovasti. Sektion jälkeen heräsin siihen kun iloinen hoitaja kumartui puoleeni ja hymyssä suin kertoi minun saaneen pienen pojan. Heräämöön päästyäni mies tuli pojan kanssa ja sain hänet rinnalle. Itkin ja nauroin helpotuksesta ja ihastelin pientä. Olo oli ihan mahtava.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haahuilin jossain tajunnan rajamailla, kun tenava nostettiin näytille, ainoa ajatukseni oli "joo ok, miten vaan" (synnytys ei ollut mikään lempeä kaurapussikokemus).

 

Muistan, että kätilö kysyi, haluanko lapsen rinnalle, johon vastasin jotain suuntaan "ei, viekää isälleen".

 

Nyt 1,5 vk synnytyksestä lapsi on maailman kaunein, etevin ja ihanin lapsi, eli kai se äidinrakkaus alkaa herätä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekan kohdalla olin vain ihan pöllämystynyt, toisen kohdalla valtavan iloinen ja helpottunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en herkistellyt ultrissa raskaudennaikana, niin en odottanut kummempaa reaktiota, mutta kun vauva nostettiin ylös, mun rinnalle, niin purskahdin itkuun ja mut täytti sellainen onnentunne, ettei moista ole oikein ollutkaan. Oli kyllä sanoinkuvaamattoman herkkä hetki, kun katselin itkuisin silmin vuoroin vauvaa ja vuoroin miestä ja ihmettelin, että miten meistä voi tulla jotain niin ihanaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun ensimmäinen kommentti kun lapsi tuli ulos oli että onpa se pieni! En itkeny vaikka olinki onnesta sekasin ja pikku tuhisija oli maailman täydellisin. Mies itki vieressä ja mulla oli vain sellanen onnenliikutus silmäkulmassa :) Jännitin kovasti ensikohtaamista kun jostain syystä pelkäsin sitä etten tuntisi yhtään mitään..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itkeä vollotin ja ihmettelin miksei vauva heti itke, meni pari sekuntia ja jo nyytti rääkäisi. Vauva nostettiin rinnalle ja itkin edelleen, katsoin miestä ja totesin itkun seasta että "meidän vauva syntyi" :girl_in_love: onnesta sekaisin täälläkin oltiin ja ollaan edelleen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun ensimmäinen ajatus (minkä myös ääneen päästin.. :D) oli "onhan se edelleen poika?". :D Sit kun sain nyytin syliini niin totesin että onpas ilmetty isänsä! Sit pääsi itku.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun sain esikoisemme ensimmäistä kertaa syliini, muistan valtavan helpotuksen tunteen kun kaikki on vihdoin onnellisesti ohitse - tai oikeastaan kaikki on vasta alkamassa, mutta tiedätte mitä tarkoitan ;)

Vauva oli juuri parkunut kätilön käsissä, mutta heti kun hän tuli minun luokseni, itku rauhoittui. Se tuntui suloiselta - hän tuntee minut äidikseen! Nyyh!

Aika salamannopeasti tajusin myös sen, että valtava vatsani on nyt poissa! :D Maha tuntui hassulta lättänältä pullataikinalta :D

 

Kun toinen lapsi syntyi kaksi vuotta myöhemmin, muistan ajatelleeni ensimmäisenä, että voi kuinka pieni hän on! Että esikoinen ei mukamas ole ikinä ollut NÄIN PIENI, vaikka todellisuudessa vauva olikin vielä ekaakin suurempi :)

 

Se valtaisa rakkaudentunne on herännyt aina sitten hetkeä myöhemmin vasta <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun kätilö nosti pojan ylös ja sanoi, että tämmönen poika sieltä tuli, niin mä olin "Häh, kenen tuo on, missä se meidän tyttö on" :huh:

Ei siis tiedetty sukupuolta, mutta vahvasti odotettiin tyttöä. Eka yö meni ihan horroksessa, olin tosi väsynyt ja heikossa hapessa, kun en ollut saanut syötyä. Vauvaa vain tuotiin rinnalle syömään ja muuten kätilöt hoiti.

Seuraavana päivänä kyllä alkoi elämä kirkastua ja poikaa tuli tuijoteltua, ihana pikkuinen ja vallan rakas :wub: , vaikkei tyttö ollutkaan ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päällimmäinen tunne oli helpotus, että synnytys oli ohi ja vauvalla kaikki kunnossa. Mitään suuria rakkaudentunteita en heti siinä synnytyssalissa tuntenut, olin aika väsynyt, ja katselin vaan, että jahas tämmönen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen tapasin vasta herättyäni nukutuksesta, vauva oli silloin jo parin tunnin ikäinen, siisti ja puettu. En oikein muista mitä siinä mietin, vauva nukkui ja no itse en aluksi edes muistanut miksi siellä sairaalassa olin. :rolleyes: Vauvaa en pystynyt ensimmäisinä päivinä hoitamaan ollenkaan yksin joten se oli hoitajien huoneessa ja tuotiin vain syömään avustajan kanssa.

 

Toisen sain heti vatsan päälle ja se oli enemmän sellaista rakkautta ensisilmäyksellä, ei kauheasti muu ympäristö enää kiinnostanut. Vauva taisi olla ensimmäisen yön hoitajilla että sain nukkua.

 

Kolmannessa loppuvaihe oli aika paljon kivuliaampi ja olin viimeiset puoli tuntia silmät kiinni, enkä sitten vauvaakaan oikein heti uskaltanut katsoa ennen kuin olin varma että pahin on ohi :D mutta kyllä sekin ihan omalta tuntui heti. Vauvan sain myös heti rinnalle ja se otettiin pois vain punnitusta varten siksi aikaa kun minua paikkailtiin, muuten oltiin siitä lähtien tiiviisti yhdessä koko sairaala-aika.

 

Meidän lapset on olleet syntyessään keskenään ihan samannäköisiä, joten sitä ihmettelyä miltä meidän lapsi näyttää ei tapahtunut kuin esikoisen kohdalla. :D

Edited by Scaglietta

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kätilö huuteli "sermin" takaa (poika syntyi sektiolla) että poika on kunnossa.

Hetken päästä hän kantoi valkoiseen pyyhkeeseen käärittyä nyyttiä ja käytti pojan poskea omaani vasten "annetaanko äidille suukko?"

Muistan aivan elävästi pojan pehmeän posken, tuoksun ja kääreestä pilkottavat sikkurat silmät ja pikkuisen nenän :lipsrsealed:

 

Sitten poika lähti isän ja kätilön kanssa synnytyssaliin pestäväksi, puettavaksi ja mitattavaksi, itse jäin kursittavaksi leikkaussaliin ja sieltä vielä heräämöön pötkötteleen. Se tuntui kestävän ikuisuuden. Olin helpottunut että vauvalla oli kaikki kunnossa, ja halusin vain päästä heräämöstä pois ja sylittelemään poikaa.

 

Kun viimein sain sen kapaloidun pikku käärön syliini, olin pakahtua onnesta ja taisin vähän itkeä tirauttaakin. Omalta rakkaalta se tuntui heti :wub: Varmaan silläkin oli vaikutusta, että heräämössä oli aikaa tehdä ajatustyötä asian suhteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen synnyttyä ajattelin ensimmäiseksi että ihanaa kun kipu lakkasi. Ensikohtaaminen oli hankala koska vauvalla happiarvoissa häikkää ja sen kanssa häselsi useampi kätilö ympärillä.

 

Toinen lapsi syntyi vain 13min sairaalassaolon jälkeen ja oli heti synnyttyään tosi terhakka. Muistan kun hän avasi silmänsä ja alkoi heti imeä rintaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun vauva nostettiin rinnan päälle, en osannut muuta kuin pidellä sitä hölmistyneenä. Vauva tuntui lämpimältä ja vähän kostealta, mutta oli paljon puhtaampi kuin olin etukäteen kuvitellut. Aikansa vauvan rääkymistä kuunneltuaan kätilö sanoi että "juttele sille", itsellä ei tosiaan siinä vaiheessa liikkunut päässä muuta kuin että hengissä selvittiin :blush:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin aika pöllämystynyt, kun vauva nostettiin rinnalle. Katselin häntä vain ja ensimmäiset sanat taisivat olla "kiitos kun tulit ulos". :grin: Synnytys oli siis pitkä ja olin niin onnellinen että se oli viimein ohi ja selvisin siitä.

Silittelin häntä ja valtava suojelemisen halu iski välittömästi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauva nostettiin rinnalle, mutta rassukka ei osannut hammuilla nännille, olisin halunnut siirtää hänet syömään, mutten uskaltanut, kun kätilö selitti, että vauvan pitää itse löytää nänni ja ruveta imemään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän poika oli syntyessään sininen ja veltto mytty, mutta jo siitä mytystä tiesin, että tuo on meidän ja miettimämme nimi sopii sille täydellisesti. Ensin ajattelin että kohta se parkaisee, kun saa vähän virvoittelua kätilöiltä, mutta ei saanutkaan itse vedettyä henkeä ja joutui lastenlääkärin hoitoon. Isä pääsi katsomaan alle vartin kuluttua ja ottamaan kuvia, joita näytti minulle. Vauva oli vaihtanut väriä punaiseksi, mutta lääkäri piteli maskia hänen naamallaan, kasvoja ei nähnyt ollenkaan ja pieni näytti niin kipeältä. Ensin mulle sanottiin, että se lämpökaappi ei mahdu tähän huoneeseen, näet vauvan sitten aamulla, ja se tuntui aivan kamalalta. Onneksi pikkuinen petrasi hengitystään niin hyvin, että pärjäsi happimaskilla ja saikin siirtyä vaunuissa lastenosastolle, joten hän pääsi moikkaamaan. Kätilö nosti poskea vasten, halasin, silitin pientä pehmeää poskea ja vauva önisi happimaskin alta. En muista yhtään, mitä hänelle sanoin. Lastenosastolle häntä katsomaan päästin heti aamuyöllä, kolmen tunnin iässä sain hänet syliin, mutta oli juuri saanut maitoannoksen, joten oli aivan unessa, eikä olisi jaksanut imeä. Palasin osastolle nukkumaan pariksi tunniksi ja mies passitettiin kotiin. Aamulla menimme uudelleen poikaamme ihmettelemään, sain imettääkin. Samana iltana hän pääsi osastolta pois ja koko perhe siirtyi perhehuoneeseen. Rakkaus syttyi siis heti, päällimäisenä alussa oli tietysti kova huoli pikkuisesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päällimmäisenä tunteena oli huojennus siitä, että synnytyskokemus oli vihdoin ohi sekä sanoinkuvaamaton järkytys siitä, miten kauheaa puuhaa se oli ollut.

 

Vauva tuntui oudolta ja vieraalta. En tuntenut mitään suuria tunteita, enkä oikein vähäisiäkään. Oli vaikea sisäistää, että minä olen äiti, tuossa on tyttäreni ja että hän on tästä lähtien meidän vastuullamme. Tuntui, ettei tuollaiseen vastuuseen ole jaksamista ja olisin vain halunnut lähteä kotiin kahdestaan miehen kanssa.

 

Se oli kaiken kaikkiaan kummallista aikaa ja aivan erilaista kuin mihin olin henkisesti valmistautunut. Olin ajatellut, että rakastun pieneen heti ensi silmäyksellä ja olin hyvin ihmeissäni, kun ei tuntunutkaan miltään, mutta kaikki muut kyllä hössöttivät ja mieskin itki.

 

Onneksi olin lukenut ja kuullut, että tuota sattuu varsinkin esikoisen kohdalla, joten en tuntenut asiasta kovinkaan huonoa omaatuntoa. Uskon ja toivon, että jos joskus toisen lapsen saamme, kokemus tulee vihdoin olemaan sellainen, mitä olen kaivannutkin; suurta rakkautta jo plussatestistä lähtien. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now