pipa

Ensikohtaaminen vauvasi kanssa

205 posts in this topic

Meidan poika syntyi keskosena kiirellisella sektiolla, laakari nosti vauvan screenin yli ja sanoi Onneksi olkoon teilla on tytar, johon mies totesi etta kylla tuo hanesta on poika ja nayttaa ihan ET:lta. Me ei siis tiedetty sukupuolta etukateen. No poikahan se oli, maailman ihanin suurisilmainen kurttuotsa. Ma olin niin horkassa kaikista puudutteista etta tarisin ihan hulluna joten vauva annettiin miehen syliin hetkeksi ennen keskolaan viemista, ma silitin sen poskea ja itkin ja halusin niin kovasti lapsen syliin.

 

Mies lahti vauvan mukaan keskolaan ja mina jain leikkaussaliin kokoon kursittavaksi, sen jalkeen olin niin pahoinvoiva etten paassyt vauvani luokse kuin vasta 7 tuntia synnytyksen jalkeen, silla aikaa mies juoksi keskolan ja heraamon valia ja napsi valokuvia mulle naytille. Kun mies vihdoin sai luvan karrata mut pyoratuolissa vauvani luo ja nain pojan ekan kerran kunnolla keskoskaapin lapi, mun sydan sarkyi. Mun pieni itki siella ihan yksin ja purskahdin itsekin itkuun. Siina vaiheessa sairaanhoitaja tuli avuksi ja sain vauvan vihdoin syliini, siina me sitten tapitettiin toisiamme ja ma olin pakahtua hellyydesta ja rakkaudesta tuota pienta tirppiaista kohtaan enka olisi millaan halunnut antaa vauvaa takaisin hoitajalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyttö syntyi kiireellisellä sektiolla, mutta se tehtiin nukutuksessa. Epiduraali x2 ja kohdunkaulanpuudute tehottomia, joten leikkurissa ei edes yritetty puuduttaa. Siihen asti synnytys oli ollut järjettömän kivulias ja rankka kolmen vuorokauden käynnistyksineen. Muutamaan viimeiseen tuntiin en voinut kuin huutaa ja kaikki meni ihan sumussa. Heräämössä en aluksi edes tajunnut, että vauva on syntynyt. Hoin vaan että: "pakko päästä kyljelleen". Väkisin vääntäydyin ja nukahdin uudelleen. Järjen ja tajun palatessa mut kärrättiin osastolle, jossa ukko odotti tytön kanssa. Muista sanoneeni vaan että: "Ompa se ihana". En edelleenkään tajunnut, että se on mun oma vauva ja rakkaudentunteet heräsivät vähitellen vasta muutama viikko kotiutumisen jälkeen.

 

Nyt tota pientä rakastaa niin, että sydämeen sattuu! <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poika syntyi kiireellisellä sektiolla. En tuntenut mitään tisseistä alaspäin ja oli jotenkin absurdia kuunnella kätilön juttuja asioista joita mulle tehtiin. "Nyt haavaa levitetään." Jaa, juu vai? Mitään ei tunnu. "No niin, nyt ei kestä kauaa enää, kohta lapsi on ulkona." Ihan kuin kaikki olisi tapahtunut jollekin muulle. Siinä vaiheessa, kun poika parkaisi ja hänet tuotiin näytille, päässä ei pöyrinyt mitään muuta kuin, että onpa poika serkkunsa näköinen. Heräämössä vasta ajatus omasta lapsesta rupesi uppoamaan ja kun lopulta näin vauvan isänsä paidan alla, itku irtosi. Epätodellinen olo jatkui ainakin pari viikkoa ja iskee joskus vieläkin :grin:

Edited by lilli*

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puolen tunnin ponnistusvaiheen jälkeen pieni poikamme syntyi ja taisin huudahtaa "MInustako tuo tuli!" Oli niin epätodellinen olo, että nyt se masuasukki on ulkona. Kätilö nosti pojan rinnalle, kun olivat ensin hieman poikaa pyyhkeillä hankaamalla virvoitelleet. Katseet kohtasivat ja äidin rakkaus leimahti epätodellisen vahvana ja samalla huoli siitä, että tästä meidän pitää osata nyt huolehtia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liikutukseltani en nyt tokan syntyessä tainnut kommentoida mitään, ihmeteltiin vaan miehen kanssa ihastuneina pikkutulokkaaseen. Me ei tiedetty sukupuolta etukäteen vaikka oltaisiin haluttu tietää, mutta asennoiduttiin aika vahvasti tytön olevan tulossa, joten alkuun kyllä ihmeteltiin että tulikin poika, vallan ihana sellainen :) Ihan mieletön tunne saada tulla äidiksi jo toistamiseen :lipsrsealed: :lipsrsealed:

Edited by Ravenna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poitsu syntyi neljäntenä päivänä käynnistyksen aloittamisesta. Olin valvonut semmoset..48 tuntia ennen syntymää, joten pää oli aika tyhjä jo ennestään. Poika saatiin ulos imukupilla avustettuna ja jonkun mielestä meni pitkä aika ennen kuin poika ekaa kertaa rääkäsi. Itteäni se ei yhtään vaivannut se aika, ajattelin vaan että kyllä se siitä kohtaa huutaa. Ja kun se eka huuto tuli, niin se tuntui siltä että joku olis lisännyt jonkun sound clipin siihen päälle.:D Huone tuntui kovin hiljaselta, vaikka porukkaa oli vähän enemmän ja ainoa ääni oli vauvan ääni. Oudolta se kuulosti. Sitten sieltä nostettiinkin paidan alle pirun tahmea poitsu. Muistan varmaan sen tahmeuden ikuisesti, kuten myös sen miltä napanuora tuntui mahaa vasten. Yäk.:D Siinä ne päällimmäiset muistot.. Hetki siinä syliteltiin, sen aikaa että istukka saatiin ulos. Sitten poika mitattiin ja punnittiin ja sen jälkeen mut kärrättiin leikkaussaliin tikattavaks. Siellä viihdyinkin sitten 45min, josta paikkojen puuduttamiseen meni 30min.. Sinä aikana en kaivannut poikaa ollenkaan. Se rakkaus syttyi vasta parin päivän päästä, hiljalleen. :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puolen tunnin ponnistamisen jälkeen vauvasta oli vasta hieman päätä näkyvissä, kunnes seuraavalla ponnistuksella hän tulikin kokonaan ulos kertarysäyksellä. En ehtinyt ollenkaan tajuta, mitä tapahtui. Muutaman sekunnin päästä vain huomasin, että siinä pedillä makaa vauva. Taisin vain toistella ihmeissäni, että "sieltä tuli vauva". Ihmettelin, kuinka puhtaalta, terveeltä ja elinvoimaiselta vauva näytti heti synnyttyään. Olin odottanut lähinnä näkeväni jonkun velton ja limaisen mytyn. Sitten katsoin mahaani ja hihkuin miehelle, että "katso, mun maha on ihan tyhjä!". Taisin sanoa miehelle myös useamman kerran "mä selvisin!". Mies antoi minulle kameran ja otin kuvia, kun hän leikkasi napanuoran (siinä hetkessä keskityin lähinnä rajaamaan veriset haarani pois kuvasta). Sitten vauva laitettiin paitani alle, istukka vedettiin ulos ja minua ryhdyttiin tikkaamaan. Vauva kiemurteli päälläni, enkä pystynyt keskittymään häneen ollenkaan, koska tikkaaminen vei kaiken huomioni. En kokenut oloani mitenkään äidilliseksi, koska vauva yritti vain rimpuilla otteestani pois. Olimme miehen kanssa molemmat aika hölmistyneitä tilanteesta, emmekä osanneet tuntea oikeastaan mitään. Taisin olla kiinnostuneempi ruuasta kuin vauvasta ja ajatukset pyörivät lähinnä synnytyskokemuksessa ja siitä selviämisestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pidin silmiä kiinni koko sektion ajan, kunnes kuulin sen ihanan parkaisun monta monta kertaa ja sitten tuotiin pieni nihkeä nyytti rinnalle ja onnen kyyneleet valuivat happimaskia pitkin. :lipsrsealed: Silitin tuota pientä poskea ja sanoin hoitajalle, että "Pidäthän kiinni pienestä..." Sitten vauva vietiin punnittavaksi ym. En koskaan unohda tuota hetkeä. Onneksi kuvia on paljon ja kaikki kirjoitettu ylös omaan päiväkirjaan koko sairaalassaolo ajasta. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua sattui niin paljon kiitos repeämän että ei siinä hirveästi ilon kyyneleitä vuodatettu. :P Olin vain e-rit-täin onnellinen siitä että muksu oli ulkona ja edes se kipu loppui. Hämärä muistikuva on siitä että olisin ollut todella väsynyt ja helpottunut ja koittanut kurkkia peiton alta meidän pientä tonttupäätä joka huusi naama punaisena. Tyttö meni melkein heti tissille ja oli siinä myös tikkauksen ajan. Tuolloinkin kärsin kivuista niin paljon että mies tyttöä enemmän ihasteli kuin minä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaa-a, miehen kanssa taidettiin molemmat olla niin järkyttyneitä synnytyksestä, että liikutus ja onnenkyyneleet eivät olleet ensimmäisenä mielessä. Kun poika nostettiin viereen, huudahdin vaan että "sillä on kulmakarvat"! Komiat kulmat ja piirteet pojalla kyllä olikin, herätti oikein huomiota osastolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä hihkuin esikoisesta: "No ei se kyllä 3,5-kiloinen ole!" Alle kolmekiloinen hippiäinen arvioitiin paljon isommaksi ilmeisesti pitkien koipiensa perusteella. Kun sitten sain pienen paidan sisään, taisin vain ihmetellä, että mitähän hiivattia tapahtui, ja toivoa hartaasti, etten tiputa vauvaa. Pysyinpä paikoillani tikkauksen ajan. :lol:

 

Nuoremman synnyttyä taisin ensimmäiseksi huutaa kätilölle, että tekivätkö epparin. :rolleyes: Tytön päätä (tai hartioita tai jotain) auttoi ulos kaksi käsiparia, mikä ei tuntunut ollenkaan mukavalta. Kun näin tytön kunnolla, sanoin miehelleni, että kyllä vauva on juuri sen nimen näköinen, jota hänelle oli jo ennen raskautta kaavailtu. :)

 

Mä en ole oikein itkijätyyppiä. Synnytyksissä kyyneleet olivat lähinnä siinä jälkeisvaiheessa, kun tajusin, että eihän se vielä riittänyt, kun vauvan pusersin ulos, vaan istukkakin pitäisi vielä... :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tehtiin suunniteltu sektio joten en saanut vauvaa ihan heti rinnalle.

Olin sektion ajan hereillä ja mulle tultiin näyttämään vauvaa. Sanoin että "voi niin pieni."

Sen jälkeen isä meni kätilön kanssa putsailemaan vauvaa ja vauva pääsi isän paidan sisälle kenguruhoitoon.

Kun mut oli parsittu kasaan ja pääsin heräämöön sain vauvan rinnalle.

Heräämössä pääsin kunnolla katsomaan vauvaa ja ensimmäinen ajatus oli et ei se olekaan ruma.

Olin nähny just ennen sairaalaan menoa unia et vauvalla on nenä otsassa ja muita ihan ihme unia.

Siinä sitten sanoin miehelle et vauva on niin ihana. :lipsrsealed:  :lipsrsealed: 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poika karjaisi kuuluvasti heti synnyttyään ja meiltä molemmilta pääsi iso itku. Minä toistelin kysymystä "tuliko se minusta?" ja mies kehui "hienon työn teit". Vauva nostettiin rinnalle ja ihasteltiin pieniä sormia ja varpaita. Poju jaksoi myös tarkkailla meitä hetken tummilla silmillään. Mittailujen jälkeen sain vauvan paidan alle ja se tuntui ihanan lämpimältä. Olo oli epätodellinen, hölmistynyt ja oltiin aivan inlööv.  :girl_in_love:

Edited by -varpu-

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun ensimmäiset ajatukset oli et eihän se näytä yhtään samalta kun 4d ultrassa, sitten hämmästelin tukkaa joka oli kihara jota ei osattu odottaa ja sitten kurkkasin jalkoväliin ja tarkistin että onhan hän poika niinkuin oli lupailtu. Halusin käärön vaan heti syliin ja taisin siinä hoputtaakin kätilöä että anna mun lapsi tänne. Siinä poika oli sit rinnalla noin tunnin, ihastelin vaan ja valtavat rakkaudentunteet iski pintaan. Missään vaiheessa en ehtinyt miehen ilmeitä katsomaan, tuijotin vaan vauvaa :D Sitten happisaturaatiotasot kuitenkin heittelvät hieman, joten vauva lähti pesun ja punnituksen kautta lastenosastolle. Sillon meinasin seota että eihän ne voi viedä mun vauvaa pois multa. Pelkäsin etteivät osaa hoitaa vauvaa... Piti vielä äkkiä saada pojasta kuva puhelimeen, kun pelkäsin etten voisi todistaa seuraavana päivänä, että se on meidän vauva, kun oletin että vauvat vaihtuvat mystisesti :P Yö meni osastolla itkiessä. Tiesin ettei vauvalla ole hätää, mutta ketutti aivan suunnattomasti olla samassa huoneessa toisen äidin kanssa, jonka vauva itki siinä. Tuntui niin törkeältä että mut laitettiin samaan huoneeseen vauvallisen kanssa, ajattelin vaan törkeästi että toikin akka vois mennä muualle sen vauvansa kanssa, olin ihan sekaisin hormoonien takia. Aamulla kun pääsin lastenosastolle katsomaan vauvaa, niin pääsi itku, niin onnellinen olin. Päästiin perhehuoneeseen paria tuntia myöhemmin, siellä äidinvaistot heräsivät toden teolla. Kotonakin rakkaus aina vaan jatkanut kaavamistaan tähän päivään asti, vaikka kuvittelin koko ajan jo rakastavani "täysillä" :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin ihan varma, että alan itkemään, mutta olin vain jotenkin ihan hölmistynyt ja väsähtänyt ja sopersin jotakin, että " et sitten millään meinannut tulla". Ponnistin siis lähes tunnin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin luulin, että alkaisin itkemään.
Olo oli kuitenkin lähinnä tuollainen hölmistynyt ja tuijottelin tyttöä ihmeissäni.
Itku tuli vasta seuraavana päivänä osastolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua harmittaa tautisesti etten juurikaan muista ensikohtaamisesta mitään :( Mieheltä on pitänyt kysellä mitä siinäkin tilanteessa oikein tapahtui.

(Mulla siis koko synnytys ekasta supistuksesta lähtien on ihan hämärän peitossa, en juuri siis muista niistäkään parista tunnista mitä kotona oltiin ennen sairaalan menoa, eli kipulääkkeet ei voi olla syynä.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäiset ajatukset synnytyksen päätyttyä taisivat olla tasoa "Onneksi tää on nyt ohi" ja "Saako nyt nukkua?" Takana oli 24 valvottua tuntua (ballonkikäynnistys ja normaali alatiesynnytys), joten lievästi väsytti. Seuraavaksi ihmettelin, kun en heti välittömästi saanutkaan vauvaa rinnalle, vaan kätilöt putsailivat ja tutkivat, että pienellä on kaikki kunnossa. Oman muistin mukaan ensimmäiset sanani vauvasta olivat tasoa "Sillä on finni otsassa!", kun sain pienen syliin. Sen jälkeen ihmettelin sitä tunnetta, että olisin katsellut itseäni peiliin ja nähnyt itseni pienenä poikana. :)

 

Paljon ajatuksia ehti tuossa lyhyessä ajassa liikkua pääni sisällä. En itkenyt enkä tuntenut sitä suurta äidinrakkautta heti, mutta ei se haitannut. Tiesin sen olevan normaalia, että se rakkaus ei saman tien iske. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä taisin vähän hyperventiloida :) Kätilö vieressäni vain hoki, hengitä, hengitä :D Olin niin onnellinen, että olin ihan pökerryksissä... Ponnistusvaihe oli pitkä ja vaikea ja se todella sattui (repesin pahasti), joten kun vihdoin sain lapsen syliini olin varmaan jossain shokkitilassa vieläkin. En itkenyt, se tuli vasta myöhemmin. Olin vain niin hämmentyneen onnellinen ja lapsi tuntui käsissäni niin ihmeelliseltä, tämä on ihan oma ja vihdoin tässä. Äidinrakkaus syntyi kyllä heti, tunsin tytön omakseni ja ajattelin, kuinka juuri hänestä olin haaveillut niin kauan kuin muistan. Ja hän oli mahdottoman kaunis! Odotin jotain pientä ryppyisen apinan näköistä ja olin niin yllättynyt kuinka kaunis hän olikaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytys piti käynnistää rv35 raskausmyrkytyksen takia, mutta jouduinkin lopulta kiireelliseen sektioon kun synnytys ei edennyt toivotulla tavalla. Tiedossa oli jo että vauva on hyvin pieni ja joutuu lastenteholle suurella todennäköisyydellä. Itsellä oli taustasta ja komplikaatioista johtuen pelko, että onhan vauvalla kaikki hyvin. Kun vauva otettiin mahasta, hänet näytettiin minulle pikaisesti. Pystyin heti huokaisemaan helpotuksesta kun näin, että hän on punainen, eikä sininen, eli se on tosi hyvä juttu ja sitten hän alkoi heti isolla äänellä itkemään, mikä on myöskin hyvä merkki. Ensimmäinen ajatus oli hirveä helpotus, että viimein 8 vuoden lapsettomuuden jälkeen vauva on maailmassa ja elossa. Itkuhan siinä tuli, helpotuksesta. Kätilö paketoi vauvan peittoihin ja näytti vielä minulle, käski suukottaa ja minähän suukotin vaikka vauva oli ihan kinan peitossa.

 

Seuraava kerta kun näin vauvan, oli n. 3-4h myöhemmin, kun minut vietiin heräämöstä osastolle, mutta matkalla sinne käytettiin lastenteholla katsomassa vauvaa. En voinut uskoa että siinä se minun vauva nyt on. Ja hän oli niin pieni (1735g). Sain sylitellä vauvaa n. 10min ja sitten piti jo lähteä pois. Se tuntui ihan hirveän pahalta, kun en saanut olla vauvan lähellä koko aikaa, vaan piti olla eri osastolla. Seuraavina päivinä kuljin lastenosastolla 3h välein syötöillä sekä pidin kenguruhoidossa vauvaa. Olin ihan hirmu onnellinen vauvasta, mutta silti se suuri äidinrakkaus vauvaa kohtaan tuli vasta myöhemmin kotona kun vauva alkoi ottaa enemmän kontaktia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen ajatus esikoisen syntyessä, kun näin hänet ekaa kertaa, oli että "näyttää ihan mun veljeltä" Kaikkien kommellusten jälkeen pääsin oikeastaan varsinaisesti pitelemään vauvaa sylissä kunnolla vasta seuraavana päivänä. Heräsin siihen, että hoitajat oli kärränny tytön mun sängyn viereen. Siinä me tuijoteltiin toisiamme ja ehkä vähän pelkäsinki häntä, mitä tälle pitää tehdä :D Toim.huom. ei hirveesti kokemusta vauvoista.. Toisen lapsen syntyessä ehdin nähdä hänet vaan vilaukselta (oli sektio ja "hieman" hässäkkä siinä päällä) mutta on jääny mieleen, että ajattelin vauvan huulten olevan ihan samanlaiset ku mun miehellä  :girl_in_love: Taas useiden kiemuroiden jälkeen pääsin sylittelemään vauvaa vasta usean tunnin jälkeen ja siinä vaiheessa ei varmaan liikkunu mitään muuta päässä, kuin että kuin onnellinen olin toisesta vauvasta ja miten ihana hän oli :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka ajatus oli vaan, että tässä se nyt on se kauan odotettu vauva ja että ei osaa ajatellakaan sen olleen vielä edellisenä päivänä siellä mahassa. Sitä vaan mietti, että miten tämä voi olla mahdollista?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taisin huokaista helpotuksesta koska sitä viimeistä ponnistusta ennen ilmeisesti vauvan pää oli emättimessä joka tuntui melko karseelle. Kauhistelin myös vauvan jaloista roikottamista ja toisaalta olin tyytyväinen kun tyttö kiljui kovaan ääneen. Pikkasen hämäriä on nää muistikuvat :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisesta ekat ajatukset oli, että "Onhan se ihan varmasti tyttö?? Miksi se huutaa noin paljon?" :D

 

Kakkonen kun syntyi, niin kätilö hihkas, että arvatkaas kumpiko täällä on, mies hihkaisi että poika! Minä mietin, että mitä hittoa ne kyselee, kyllähän minä tiiän että se on poika :D Olin nälkäinen, väsynyt ja kiukkuinen, taisin jotain tuhahtaa et "Ei kiinnosta, en tiedä, mulla on nälkä".. :D

 

Mulla ei sitä Suurta äidin rakkautta tullut kummankaan kohdalla heti, tiesin ettei kaikilla heti tulekkaan, joten en stressannut ja tutustuttiin rauhassa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuijotin vauvaa mutta en osannut ajatella muuta kun että sattuukohan yhtä paljon kun pitää synnyttää istukan ja kun pitää ommella. Kun ne ei sattunut olin helpottunut. Vauvan saturaatioarvot oli alhaiset ja vauva vietiin lastenosastolle tutkittavaksi ja mä jäin yksin synnytyssaliin. Ainoa ajatus silloin oli että toivottavasti vauva on okej.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now