Ensikohtaaminen vauvasi kanssa

[Philippa]

Voi miten ihana. Silleen myö kumpikin aateltiin. 

[Onda]

Muistan, että pää oli totaalisen tyhjä, kun katso poikaa siinä sängyllä heti syntymän jälkeen. Sitten kun toisen sai vatsan päälle, muistan miettineeni, etten tiedä, tuntuuko toinen nyt kevyeltä vai painavalta, ja tajunneeni, et miehen silmissä on kyyneleitä ja hymy huulilla.

 

Poika vietiikin sitten 5 minuutin iässä lastenlääkärin tarkistettavaksi ja mies lähti mukaan. Seuraavan kerran näin pojan 3 tunnin ikäisenä, sillä hän joutui suoraan lastenosastolle. Ei silloinkaan osannut täysin käsittää, et toinen on meidän, vaikka samalla oli jotenkin pakahtua onnesta.

[whipped cream]

Voiiiih, haluaisin niin kokea tuon ensitapaamishetken uudestaan! Olen erittäin herkkää ihmistyyppiä ja silmät kostuu harvase päivä, ja olin varma että itkeä tirautan kun vauva on ulkona. Vaan toisimpa kävi, ihmettelin vaan suu ja silmät pyöreinä, että nytkö se oikeasti syntyi. Pitkän ponnistusvaiheen jälkeen olin aivan kuin puulla päähän lyötynä ja tuntui hetken etten tajunnut oikein mistään mitään. Kysyin vaan että tuliko se vauva sieltä oikeasti jo ulos. 

Kun vauva syntyi, niin mies nauroi onnesta/helpotuksesta ääneen ja pussasi minua, eli hän oli vähän paremmin kartalla kuin minä.

[katjaa]

"Onko se nyt siinä, siinäkö se nyt sitten on?" "Ompa ruttana naama" (on oiennut jo ;D ) ja sitten tuli se fiilis, että "Tässä on mun elämän tarkoitus!" <3

[JoHe]

"Piip, minne te vietti mun lapsen, piip tuokaa se takas, kertokaa jotain...!" Eka fiilis esikon nähdessä oli jumalaton helpotus siitä, että sain lapsen syliini, sillä ennen kuin olin poikaa edes nähnyt, tämä kiidätettiin lääkärin näkösälle. Hänellä oli iso napatyrä, mikä leikattiin pojan ollessa vuoden eli ei sen pahempaa, se säikähdys vaan kun lapsi viedään mitään sanomati. Sen jälkeen sellainen hämmentyneen tyytyväinen olo.

 

Toisen syntyessä muistan miettineeni heti että antakaa poika tänne, se on mun! Ehkä jäänyt pieniä jäänteitä ekasta synnytyksestä. Sen jälkeen oli jotenkin kovinkin symbioosinen olo, seuraavat kaksi tuntia synnytyssalissa meni kahdessa minuutissa, niin kiinteästi vain ihailin pientä miestä. Ja hän söi ja söi ja söi. Harvemmin olen kuullut vastasyntyneestä joka vetää heti synnytyksen päälle kahden tunnin imetyssession. Mutta kuopus tiesi tasan tarkkaan mitä haluaa ja se jokin oli tisumaito!

[tuplakupla]

Mä olin jotenkin vähän yllättynyt että sieltä todella tuli oikea vauva eikä vain jotain epämääräistä mahantäytettä, se oli hyvin epätodellinen tunne. Varmaan sekin vaikutti asiaan että en ollut nukkunut kahteen yöhön ja olin vähän sekopäinen. Olin kyllä todella onnellinen ja yllättynyt jo ihan siitäkin etten kuollut koitokseen.

 

Vauva näytti mun silmääni tosi pieneltä, tajusin kuinka iso se oikeasti oli vasta kun menin kahvioon ja näin millaisia nyyttejä muilla oli kärryissään. Mun vauvani oli myös todella ponteva heti alkuun, se nappasi heti hanasta tiukasti kiinni ja onnistui oikein lihomaan niiden kolmen sairaalapäivän aikana, siinä missä ilmeisesti yleensä vauvoilta paino aluksi vähän laskee.

[gasolina]

Mun ensimmäiset ajatukset oli et eihän se näytä yhtään samalta kun 4d ultrassa, sitten hämmästelin tukkaa joka oli kihara jota ei osattu odottaa

Mulla oli just päinvastoin: tyttö oli prikulleen samannäköinen kuin 4D-ultrassa ja kaljuus yllätti! Kaikissa unissani vauvalla oli musta ja runsas kihara tukka. Todellisuudessa olikin punaruskea, silkinhieno takatukka ja muuten kalju.

 

(Kysyin mieheltä, olisiko hän muistanut mun ensimmäisiä sanoja, mutta hänkään ei muista. Kuulemma meni niin paniikkiin, kun kätilö tarjosi hänelle tytön syliin ennen kuin mulle.)

[Lilja87]

Olin aivan ilokaasuhuuruissa ja sanoin vauvalle "Moi. Mä oon sun äitis."

[lavella]

^ Olipas kiva lukea tämä. Me irkissä mietittiin joskus vaiheessa, että mitä sulle kuuluu. Tule ihmeessä sinne höpisemään jos aika antaa myöten.

[lilas]

Mun ekat sanat oli: "Voi, miten pieni!"

[Virkkula]

Mie olin ihan ällikällä lyöty ja ensimmäinen ajatus vauvan nähdessä tais olla: " Et just tän näkönen se pitiki olla."   Oltiin miehen kanssa monesti pohdittu et miltähän pikkunen näyttää ja heti näytti omalta. Ja heti tuntu et rakastu pikkuseen, hän ku niin jämäkästi aukasi silmänsä ja imi reippaasti Meiän ihanainen <3

[Sanghi]

Mä olin vatsa auki pöydällä kun vauva tuotiin kapaloituna naaman eteen. Ennen sitä olin kuullut sen ensiparkasun ja kyyneleet kirveli silmissä. Ennen kun vauva vietiin pois miehen kanssa,sain antaa monta pusua vauvan suulle. Taisin sanoa "moi" ainoastaan.. 

Ei mulla oikeen edes muita ajatuksia ollut. Palelsi ja janotti niin pirusti,että odotin vaan että pääsen pois sieltä leikkurista. 

Seuraavana aamuna sitten kun olin pikkasen jo "herännyt" horkasta,aloin tajuta että maha oli hävinnyt. Äiti-oloa ei kyllä ole vieläkään..tiiä sit koska sellanen tulee.. 

[MolliPolli]

Mä sanoin miehelle, että tää muuttaa nyt meille

[bee]

Ihan ensimmäinen ajatus oli helpotus siitä, että urakka oli ohi ja onnistumisen riemu siitä, että mä synnytin vauvan Sitten mun mielestä kesti hurjan pitkään, että sain vauvan rinnalle ja näin hänet. Vauva oli kakannut lapsiveteen ja kakkainen lapsivesi piti ensin imeä pois hengitysteistä. Napanuora oli myös niin lyhyt, että se piti leikata ensin. Kuulin vain vauvan pienesti ääntelevän ja mietin miltähän vauva mahtaa näyttää. Ja kun vauva lopulta nostettiin rinnalle, huomasin miten kaunis hän oli. Vauvan silmiä ihastelin erityisesti. Vauva tuntui heti niin omalta ja rakkaalta. Vilkaisin miestä ja huomasin hänen itkevän. Mietin mitähän mies ja kätilöt mahtavat ajatella, kun mä en itke. Ja sitten ihmettelin itsekin sitä, kun en itke vaikka olen niin onnellinen ja rakastunut Ja sitten mun olis tehnyt mieli antaa vauvalle pusu, mutta oisin ylettänyt pussaamaan vain otsaa, joka oli ällöttävän verinen ja kinainen vaikka vauva muuten oli aika puhdas. Jäi pussaamatta, kun enhän mä uskaltanut liikuttaakaan vauvaa

[Jedi]

Eka ajatus, kun vauva syntyi ja hänet ekaa kertaa siinä sängyllä nähtiin, oli mulla että sehän näyttää ihan anopilta :-D Ei näytä enää näin kolme viikkoa myöhemmin :-) Kätilö siinä vauvan tutki ja selitti samalla mitä tekee. Mä vaan toistelin miehelle, että 'meillä on vauva', 'se on meidän oma'. Ihan rakastuneita oltiin vauvaan saman tien.

[Satu-Maarit]

Oli kaikkea muuta kuin odotin. Mies itki, minä nauroin puolihysteerisesti.

Edited March 15, 2015 by Satu-Maarit

[bohemian]

Esikoisen kohdalla olin aivan poikki 4,5 vrk kestäneestä vesien menon kautta käynnistelystä. Ajatuksia ei juuri ollut. Muuta kuin että väsytti niin paljon että itketti. Ja oli pissahätä. Muistan myös ihmetelleeni, että painaapa vauva yllättävän paljon. Suojeluvietti heräsi nopeasti vauvaa kohtaan. Pojalla oli pahoja vatsavaivoja+oli hyvin temperamenttinen, joten synnytyksen jälkeenkin oli turha kuvitella voivansa levätä. Sen totaalisen uupumuksen vuoksi (ja koska kyseessä oli esikoinen?) kesti suht kauan ennen kuin kunnollinen rakkaus syttyi. Sanoisin, että ainakin jokusen viikon ellei enemmän.

 

Tämän toisen kohdalla olin aivan hämmentynyt siitä, että rakkaus syttyi heti kun hänet sain synnytyksen jälkeen vatsalleni. Koin yhteyden vauvaan ihan itsestäänselvyytenä. Asiaan vaikutti varmasti se, että esikoisen myötä tavallaan osaa jo eritavalla hahmottaa tulevaa. Mutta isoin tekijä oli synnytys, joka tällä kertaa oli varsin kohtuullisen pituinen enkä ollut ihan poikki heti alkuunsa. Kätilökin teki hyvän teon sillä, että ponnistuksen loppuvaiheessa otti ilokaasun pois, jotta en ole ihan pöllyssä ponnistaessa ja vauvan syntyessä. Kolmas kiintymistä helpottava asia oli se, että etenkin synnärillä vauva oli tosi rauhallinen ja pääasiassa nukkui.

[Maamaa]

Sain vauvan heti syliini, ja siinä katselimme toisiamme. Aika tuntui pysähtyneen. <3

[Kaarinna]

Näin vauvan ekaa kertaa vatsa auki leikkauspöydällä. Ei siinä oikeen osannut mitään järkevää ajatella kun tärisin horkassa ja oli aivan älytön väsymys. Taisin ajatella jotain tyylillä: "ai tossa se nyt on"   Koko osastolla olo ajan päällimmäisenä mielessä oli helpotus siitä että synnytys on ohi, sekä oma toipuminen.  Ei herännyt äidillisiä tunteita tai suurta rakkautta  . Rakkauden tunteet oikeastaan kunnolla heräsi vasta n. 4vk synnytyksestä... 

[Marsis]

Musta tuntui että katselin vauvaa ikuisuuden siinä jalkojeni välissä, vaikka sainkin hänet pian rinnalle. Hoin vain, etten voinut uskoa sitä ja kuinka pieni hän onkaan <3

[mimosan]

Mä ehdin nähdä vauvan heti hätäsektion jälkeen vaan sen verran, mitä ne vilautti sitä ohi kävellessään.

Taisin sanoa nukutuslääkärille itku silmässä, että onpa se söpö.

Heräämössä ja omassa huoneessa tunsin vaan suunnatonta ikävää, kun odottelin lupaa nousta jalkeille.

Lastenosastolle kun vihdoin pääsin 8 tuntia sektiosta, niin taisin ensimmäiset pari tuntia toisella äidin kultaa ja edelleen sitä onpa se söpö:ä

[Tellus]

Nostivat pojan rintani päälle. Mä vain pidin silmiä kiinni ja olin raukeana - ja kourin hänen pallejaan No, ne oli hirveen turvonneet ja just siinä käden kohdalla, jota en jaksanut paljon mihinkään liikuttaa. Nautin vain.

Edited July 29, 2015 by Tellus

[sohveliini]

Esikoinen syntyi monen päivän kivuliaan supistelun päätteeksi, oli niiiin huojentunut ja euforinen fiilis kun synnytys oli vihdoinkin ohi ja tytär siinä rinnalla. Ei itkenyt rajusti vaan avasi heti silmät ja tapitti minua tissi suussa. Olin niin tyytyväinen ja rakastunut, muistan ihmetelleeni paksua mustaa tukkaa ja vauvan puhtautta (kunnes hän kakkasi kämmenelleni ne aivan järkyttävät tahmeat pihkat..). Olin odottanut että vauvaa on pelottavaa pidellä ja hankalaa käsitellä, mutta se tuntuikin niin luontevalta ja omalta että en edes huomannut miettiä asiaa enää. Rakkaus syttyi heti ja voimakkaana. 

 

Nuoremman synnytys olikin huomattavasti nopeampi ja helpompi, ja kun poika tuli ulos olin lähinnä yllättynyt.. Tämä itki hurjasti ekat 30min ja muistan vaan katselleeni häntä, tämän kaljua päätä ja hassua röllinaamaa   ja miettineeni että onneksi tämä on poika (eikä häntä niin paljoa ehkä verrata todella kauniiseen ja paksutukkaiseen siskoonsa). Mies oli tosi liikuttunut ja otti kuvia joita lähetettiin meidän sukulaisille. Sit oltiinkin keskenään melkein 5 tuntia salissa kun meille tehtiin tilaa potilashotelliin.. Oli erittäin rauhallista ja ihmeteltiin ja naureskeltiin miehen kanssa hassunnäköiselle lapselle ja nopealle synnytykselle. Muistan pohtineeni ovatko vauvan valtavat pallit ihan normaalit, ne oli aivan järkyttävän turvonneet (toki ne muuttui normaaleiksi myöhemmin), en ollut koskaan nähnyt poikavauvan paikkoja.. Kaikkea sitä.   Vauva tuntui kyllä heti omalta ja kivalta tyypiltä, mutta syvät rakkauden tunteet heräsivät vasta vähitellen kotona, kun arki alkoi sujua. 

 

Mielenkiinnolla odotan miten nyt kolmas ensitapaaminen menee!

[Onda]

Tässä ketjussa pitäisi olla sellainen "tykkää" nappula, näitä on niin ihana lukea

[Snapper]

-

Edited October 21, 2020 by Snapper