Guest heijo

kilpirauhasarvot?

456 posts in this topic

Onko tietoa, millä kaikilla tavoilla korkeampi TSH voisi aiheuttaa keskenmenon? Vaikuttaako se enää alkion kehittymiseen vaiko vain kiinnittymiseen?

Sain positiivisen tuloksen viime vuoden joulukuun alussa ja silloin TSH-arvoni oli 4,0. TSH mitattiin muiden asioiden takia. Tuo raskaus päättyi tammikuussa keskenmenoon ja selvisi, että kyseessä oli ollut tuulimuna.

Mä kysyin kätilöltä kilpirauhassairauksien vaikutuksesta keskenmenoon, niin se sanoi, ettei sillä ole mitään vaikutusta raskauden aikana. Mä en oikein tajua sitä, miks raskaana ollessa tyroksiinin annostusta pitää kuitenkin nostaa, jos ei kerran vaikutuksia ole. Yrittäessä vauvaa kilpparijutuista voi olla enemmän haittaa, kun vissiin vaikuttavat hormonituotantoon. Mut mä en usko, että kipparisairaus vois vaikuttaa siihen, että normaalin raskauden sijaan tuliskin tuulimuna. Mut silti se on outoa, että eri lääkäreiltä saa eri vastauksia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä taas oli ehdoton yrityskielto kilpirauhaslääkärin käskystä kun kilpirauhasarvot ei olleet kohdallaan. Ja sanoi syyksi nimenomaan keskenmenoriskin. Lisäksi olen ymmärtänyt että äidin hoitamaton vajaatoiminta raskausaikana aiheuttaisi lapselle vähä-älyisyyttä (tästä olen lukenut kilpirauhasfoorumilta).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä minun ymmärtääkseni kilpirauhassairaudet (ainakin vajaatoiminta) voi aiheuttaa keskenmenoja. Ja vajaatoiminta voi tosiaan vaikuttaa sikiön aivojen kehitykseen ja aiheuttaa esim. autismia ja adhd:ta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle (kilpparin vajaatoimintaiselle) lapsettomuuslääkäri sanoi, että kilpparilääkitys pitää puolitoistakertaistaa HETI kun plussan tikkuun aikaiseksi saa. Keskenmenoriski on kuulemma huomattava jos tyroksiini on liian alhainen. Liikatoiminnasta (tai ylilääkinnästä) ei ole niin suurta riskiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain tulokset viikko sitten ja lääkityksen avulla arvot on laskeneet 7.6 -> 3.9. Tv-4 ja 3 olivat ihan viitearvoissa. Työterveyslääkäri ei osannut sanoa mitään lääkityksen säädöistä, käski kysymään erikoislääkäriltä tai lapsettomuuslääkäriltä. Endokrinologini oli niin vaikeasti saavutettavana enkä oikein usko että lapsettomuusklinikalla osattaisi kovin tarkkaan neuvoa niin nostin annostani tuplalla, kahteen lasten tablettiin (0,5mg).

 

Järkeilin niin että jos yhdellä tabletilla arvot on saatu 3.9 ja samalla lääkityksellä se siihen myös jäisi. Olo on ainakin nyt hyvä ja uskon että tällä lääkityksellä voin saada arvot sinne 1 pintaan. Päättelin tämän annoskoon noston mm. kilpparifoorumin neuvojen perusteella. Kontrolli on kuitenkin kesäkuun alussa niin kovin pahasti ei voi mennä pieleen ennen kun lääkitystä voi taas kontrolloida. Ihanaa olisi jos ennen sitä tärppäisi... :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kuulostaa ihan hyvältä. Mullahan se lähtöarvo jota alettiin lääkitä, oli tuo 3,9. Nykyään syön aikuisten tabletin, ensi kuussa on kontrolli; luulen että on laskenut kyllä sinne yhden hujakoille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Aika usein juuri lapsettomuuslääkärit endokrinologien lisäksi osaavat säätää tota annostusta, kun on kuitenkin yleinen lapsettomuuden syy. Minulla siis lapsettomuuslääkärin toimesta tehtiin nuo testit ja lääkitys aloitettiin. Ja toi lääkitys aloitetaan aina pienellä annoksella ja sitä nostetaan vähitellen (yhtäkkiä ei voi alkaa syömään isoa määrää hormonia). Itselläni meni sellaiset puolitoista vuotta lääkityksen aloituksesta, että kierto alkoivat olla säännöllisesti normaali ja sitten olikin mahdollista tulla raskaaksi.

 

Kehottaisin tosiaan ottamaan yhteyttä joko lapsettomuuslääkäriin tai vaikka yksityiseen endokrinologiin, kun kunnallisella puolella tunnutaan olevan tosi vastahankaisia ton lääkityksen kanssa. Siis jos ne arvot on kohollaan, mutta lääkitystä ei aloiteta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huh kun stressautttaa! Omat kilpirauhasarvoni saattoivat kuulema olla hieman alarajoilla (verikoe tosin oltiin tehty väärään aikaan). Kilpirauhasenvajaatoimintaan viittaavia oireita ei ainakaan löydy- Olen normaali painoinen, tuuhea hiuksinen ja pirteä (johan oli mielenkiintoinen lause). Huomenna sitten varmistus testeihin. En tahdo joutua syömään loppuelämääni lääkkeitä! :girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos arvot ovat alarajoilla, on kyseessä liikatoiminta eikä vajaa-. Ja mikäli oireita ei ole, niin lääkitystä tuskin aloitetaan, elleivät arvot huitele jossain tosi kaukana viitearvoista. Mutta sellaisessakin tapauksessa varmasti jotain oiretta jo on, joka saadaan sitten tasoitettua oikeanlaisella hoidolla. Eli ei tosiaan mitään syytä paniikkiin. Hyvähän se vain on, jos vikoja hoidetaan. :) Teknisesti ottaen siinä vain korjataan kehon omaa hormonitasapainoa, eli mistään varsinaisesta lääkityksestä ei ole kyse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kiitos! Tänään sain tietää arvot, mutta labrassa niitä ei osattu lukea. Toivottavasti nuo nyt pitävät paikkansa, eikä tarvitsisi mennä enää keskiviikon verikokeisiin (edellisistä testeistä on jo käsi mustanaan mustelmia täynnä).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kysäisin itse viime käynnillä lapsettomuuslääkäriltä uusista arvoistani (nyt 3,9) ja hän heti sanoi arvojen olevan nyt viiterajoissa. Ei muuttaisi lääkitystä eikä nähnyt tarpeelliseksi laskea enää tästä.

Itse nostin kuitenkin lasten tablteista puoleentoista annoksen ja olen tähän tyytyväinen. Käyn työterveyden piikkiin vielä viikon kuluttua ottamassa seuranta-arvot.

 

^Eleanooran arvot ovat todella hyvät!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kysäisin itse viime käynnillä lapsettomuuslääkäriltä uusista arvoistani (nyt 3,9) ja hän heti sanoi arvojen olevan nyt viiterajoissa. Ei muuttaisi lääkitystä eikä nähnyt tarpeelliseksi laskea enää tästä.

Itse nostin kuitenkin lasten tablteista puoleentoista annoksen ja olen tähän tyytyväinen. Käyn työterveyden piikkiin vielä viikon kuluttua ottamassa seuranta-arvot.

 

^Eleanooran arvot ovat todella hyvät!

 

Siis onko sulla lääkitys? Eikös sillon tähdätä kyllä matalempiin arvoihin kuin 3,9 :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^korjatkaa jos olen väärässä mutta itse olen käsittänyt lääkityksen niin että tämä annostus jolla arvioihin 7,6-> 3,9 päästiin, on sitten ylläpitolääkitys. Vai jatkaako arvot vaan laskuaan? :girl_to_take_umbrage2: Kun 3,9 oli saatu tasattua tuolla lasten tabletilla, tunsin edelleen ikäviä sydänflimmereitä ajoittain ja siitäkin syystä nostin annosta puolella lasten tabulla.

Jos olisin pitänyt annoksen samana, olisi käsittääkseni arvot jääneet siihen 3,9 paikkeille? Vai miten tsh toimii? Näin ainakin lapsettomuuslääkäri meinasi että tuo arvo on jo viiterajoissa ja hän ei olisi muuttanut annostusta. Kilpparifoorumilta olen lukenut useita kommentteja viiterajojen muutostarpeista ja siitä että optimi lasta toivovilla olisi 1-2. Siksi säädin annosta itse.

 

Nyt lähes neljä viikkoa 1,5 lasten annoksella on takana ja olo on mitä mainioin. Menen kontrolliverikokeisiin ensi viikolla taas.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mulla ainakin TSH on jatkanut laskuaan, vaikka lääkitys on ollut pitemmän aikaa jo sama. Oon ollut samalla annostuksella yli puoli vuotta ja siinä ajassa arvot ovat laskeneet 4,03 -> 1,34. Minä ainakin käsittäisin sen niin, että kestää aikansa ennenkuin hyvä hoitotasapaino ja lääkeannostus löytyy. Eli vaikka sulla on tuo arvo ollut 3,9 eli ei paras mahdollinen, niin lääkäri on ajatellut sen olevan kuitenkin viitearvojen sisällä ja arvon laskeminenkin on ajan ollen mahdollista, kun syöt lääkettä pitempään.

 

Jos kuitenkin lapsen yrittäminen on nyt ajankohtaista, niin annostusta kannattaa lisätä hiukan. Käsittääkseni lääkärit suhtautuvat näihin lapsettomuuspuheisiin vähän yliolkaisesti eivätkä ota todesta sitä, että arvojen pitäisi olla viitearvoja matalammat, jotta raskaus onnistuisi paremmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla arvo on jatkanut laskuaan vain lääkitystä nostamalla. Mulla oli lähtöarvona tuo 3,9, josta päästiin 1,5:een, mutta lääkärin mielestä arvo oli hyvä saada vielä vähän alemmas. Nyt se sitten laski jopa liikatoiminnan puolelle, mutta katsotaan, miten siitä tasaantuu. On kuitenkin todennäköistä, että joudun hieman vähentämään lääkitystäni kesällä, koska usein tarve on muutenkin vähäisempää silloin kuin talvella.

 

Jonnuli, lapsettomuuslääkäri ei ehkä samalla tavalla ole näihin erikoistunut kuin sisätautilääkärit, joten hän ehkä tuijottaa vain noita viitearvoja, jotka tunnetusti Suomessa on siis aika korkeat. Pääasia, että oma olosi on nyt hyvä tuolla uudella annostuksella!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin tänään kilpparikokeessa ja arvot oli hieman tippunut. Silloin viimeksi kun ne oli se 5.7, niin nyt on 4.8. Kuitenkaan en vieläkään saanut lääkkeitä, vaan nyt tällä viikolla menen uudestaan kokeisiin, jossa mitataan joku toinen arvo kilpparista. Sen jälkeen kuulemma lääkäri konsultoi kilpirauhas sairauteen erikoistunutta lääkäriä ja mietitään lääkkeitten tarpeellisuutta minun kohdalla :girl_impossible:

Eikös tuo 4.8 ole kuitenkin viitearvojen yläpuolella vieläkin?

Edited by Vilhelmiina83

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mun labratuloksissa THS-arvon raja-arvoiksi oli merkitty 0.4-4, eli sen mukaan tuo sun arvo olisi vielä raja-arvojen yläpuolella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mun labratuloksissa THS-arvon raja-arvoiksi oli merkitty 0.4-4, eli sen mukaan tuo sun arvo olisi vielä raja-arvojen yläpuolella.

Mä sain samat tiedot terveyskeskuksesta, kyselin noita arvoja viime viikolla. Mutta itse lapsettomuutta ajatellen, kun yritys on päällä, TSH olis hyvä saada alle kahden, mielellään lähemmäs ykköstä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kiitoksia tiedosta!

Osaan siis vaatia lääkityksen loppuviikosta kun loput labrat tulee.

On kumma, jos eivät vieläkään määrää mitään:girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaa-jaa, nytpä ne arvot teki temput. Uusin mittaustulos 0,046...

onko kenelläkään ollut näin alhaisia tuloksia? Ei ole juuri mitään siihen viittaavia oireita mutta nyt pitääkin varmaan vähentää lääkitystä. Historiani on siis

02/10 TSH 7,6 lääkitys lasten tabletti

04/10 TSH 3,9 lääkitys 1,5 lasten tablettia

09/10 TSH 0,046 ja nyt sitten palautan siihen yhteen

 

Työterveyslääkäri pallottelee minua lapsettomuuslääkärille joka vaan katsoo viiterajoja, ei hän ole mikään asiantuntija. Mutta liian alhaisesta tuloksesta on varmaan myös haittaa raskaaksi tulolle vai mitä? :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En nyt löydä tähän hätään omia tuloksiani, mutta jonnekin tuollaisiin pieniin desimaaleihin ne romahtivat, eli teknisesti ottaen liikatoiminnan puolelle. Tämä mittaustulos siis kesäkuussa. Kesäksihän annosta yleensä vähän pienennetään ja talveksi nostetaan. Mulla pienennettiin kesäksi neljäsosatabletin verran (aikuisten). Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että annosta ei muutettu, koska kesä "mitätöi" tuon annoksen laskun. Sain ohjeita itsetarkkailuun ja käskyn seuraavaan kontrolliin loppuvuonna. Niin ja piti nostaa annosta kesän jälkeen taas yhteen tablettiin (tämän olen jo tehnyt). Talvella annosta kai rukataan, jos se on vieläkin liikatoiminnan puolella.

 

Eli lääkäri ei pitänyt tuota hälyttävänä, kun oma olo oli hyvä. Mutta tutki kyllä tosi tarkasti. En kuitenkaan saanut vaikutelmaa, että tämä haittaisi lapsiasiaa (lääkäri tietää, että olemme hoidoissa. Kilppariasiaa hoitaa yksityinen sisätautilääkäri).

 

Onko sulla liikatoiminnan oireita? Aika nopeasti sulla arvot tippuneet noin alas. Mietin tuota kesän vaikutusta, että samalla lääkityksellä ehkä syksymmällä ei olisi noin alhainen arvo...?

Edited by Solveig

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luin ketjun, kun sain tänään kilpparikokeiden tulokset. TSH oli 1,14 ja T4-V 15,6. Viitearvojen sisällä kuulemma ovat, mutta ketjun luettuani mietin, onko tuo TSH liian matala raskautumisen kannalta? Täällä mainittiin välillä 1-2 ja jossain, että TSH:n olisi hyvä olla lähempänä 1? Ihanaa, jos joku vastaa :) Oletan arvojen olevan kunnossa ja kuulen sen lekurilta myöhemmin, nyt vain mietin tätä...

Edited by linnea78

Share this post


Link to post
Share on other sites

linnea78: en usko tuon TSH:n olevan liian matala. Minulla oli toukokuisessa mittauksessa TSH-arvo 0,38 ja T4V 18,8 ja klinikalla lääkäri totesi niiden olevan nyt hyvät ja tavoitellut. Minä olen siis ollut kaikenlaisissa hoidoissa ja tavoitteena on ollut saada normirajojen puitteissa olleet kilppariarvot alemmaksi raskautumisen edistämistä ajatellen. Tosin, en kyllä tiedä, mikä on se arvo, että mennään jo liian alhaalle liikatoiminnan puolelle. Siitä ei ole lääkärin kanssa ollut puhetta.

 

Pari viikkoa sitten kävin uusissa testeissä, nyt kun raskaana ollaan, niin seurantaa ja lääkitystä jatkoa ajatellen. Vielä ei ole tullut niistä kommenttia ja ohjeistusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now