Jarkko U.

Luontonimiä?

137 posts in this topic

Minusta tuntuu, että luontonimet ovat kasvattaneet viime aikoina suosiota. Kun leikkikentällä kyselee lasten nimiä, yhden sun toisen lapsen nimi on luontoaiheinen. Kaisloja ollaan tavattu ja Pihloja. Jostain syystä tuntuvat tosin olevan usein tyttöjen nimiä.

 

Annoimme myös omalle lapsellemme luontonimen. Pojalle. Onko täällä muita luontonimifaneja? Mitä syitä teillä oli antaa lapselle luontonimi? Itse halusin antaa lapselle nimen, joka korostaa ihmisen suhdetta luontoon. Halusin myös välttää kristinuskosta peräisin olevien nimien antamista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en nyt varsinaisesti mikään luontonimifani ole, mutta esikoisen kutsumanimi on luonnosta peräisin. Osin nimivalinnassa painoi se, ettei nimi ole selkeästi esimerkiksi kristillinen, mutta tärkeämpiä kriteerejä olivat nimen harvinaisuus ikäluokassaan ja että nimi on suomalainen, almanakasta löytyvä nimi.

 

Luontonimet ovat mielestäni kivoja ja taatusti suomalaisia sekä suomalaiseen suuhun sopivia. Myös tulevalle lapselle ollaan mietitty luontoaiheista kutsumanimeä, mutta myös muita vaihtoehtoja on pyöritelty mielessä. Oma kutsumanimenikin on luontoaiheinen, joten ehkä se myös vaikutti jonkin verran esikoisen nimivalinnassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minustakin luontonimet ovat kauniita, ja sellainen olisi meidänkin esikoiselle (poika) luultavimmin tulossa. Tosin varsinkin pojilla luontonimen määrittely on vähän epämääräistä (Pyry ja Myrsky varmaankin ovat, mutta entä esimerkiksi Otava ja Ahti?)

 

Kovin vahvoja ideologisia perusteita minun mieltymykselleni ei ole. Koska en ole kristitty, en haluaisi kovin ilmeisen kristillistä nimeä antaa. Monet luontoon liittyvät sanat ovat merkityksiltään ja symbolisesti hyvin kauniita ja nimikäyttöön sopivia, mutta esim. tuo yhteys luontoon ei minulla, kaupunkilaisella, ole kovin painava peruste. Luontouskontojen, kuten uuspakanuuden yhteydessä voisin kuvitella että se voisi jollekulle olla jopa olennaisin tekijä nimen valinnassa.

 

Kerätäänkö vaikka listaa näistä? Heittämällä tulevat mieleen ainakin

 

Kaisla

Pihla

Pinja

Meri

Marja

Tuuli

Kukka

Taimi

Nuppu

Halla

Varpu

Virva (?)

Vilja

 

Pyry

Myrsky

Kivi

Aarni

Ahti (?)

Otava (?)

Otso

Osma

Vesa

Kuura

Kaarne

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täältä löytyy paljon luontonimiä

 

Itse pidän kyllä joistain luontonimistä, mutta en varsinaisesti luontosyistä. Ne vain kuulostavat nimiltä ja sopivat suuhun.

Edited by tweety

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minustakin luontonimet ovat kauniita, ja sellainen olisi meidänkin esikoiselle (poika) luultavimmin tulossa. Tosin varsinkin pojilla luontonimen määrittely on vähän epämääräistä (Pyry ja Myrsky varmaankin ovat, mutta entä esimerkiksi Otava ja Ahti?)

 

Katsoin nimipalvelusta: Otavia on annettu jo 182 pojalle ja 4 tytölle. Näyttäisi kasvattaneen suosiota ihan viime aikoina. Ahti on vanhempi nimi ja niitä oli annettu tuhansia. Myös muutama tytölle. Minusta ovat molemmat tosi kauniita nimiä.

 

Kovin vahvoja ideologisia perusteita minun mieltymykselleni ei ole. Koska en ole kristitty, en haluaisi kovin ilmeisen kristillistä nimeä antaa. Monet luontoon liittyvät sanat ovat merkityksiltään ja symbolisesti hyvin kauniita ja nimikäyttöön sopivia, mutta esim. tuo yhteys luontoon ei minulla, kaupunkilaisella, ole kovin painava peruste. Luontouskontojen, kuten uuspakanuuden yhteydessä voisin kuvitella että se voisi jollekulle olla jopa olennaisin tekijä nimen valinnassa.

 

Ajattelen itse -- myös kaupunkilaisena -- että kun täällä betonin keskellä kerran luuhaa, on hyvä, että nimet muistuttavat jollain tavalla ihmisen yhteydestä luontoon (tai pikemminkin osana luontoa olemisesta). Tämä voi varsinkin kaupungissa asuessa helposti hämärtyä. Ruoka ja vaatteet tulevat kaupasta. Isot koneet tekevät ne. Ja luonto on sitten jotain sellaista, mitä voi käydä ihailemassa eläintarhoissa tai ehkä mökkireissulla. Eikä kukaan ihmettele, miksi planeetan varannot on tämän vuoden osalta jo nyt käytetty loppuun. :huh:

 

Kerätäänkö vaikka listaa näistä? Heittämällä tulevat mieleen ainakin

 

Tässä on linkki luontonimisivuille:

 

http://www.etunimet.net/luontonimet.html

 

Nimien yleisyyttä ja poika/tyttö -aksela voi tarkailla Väestörekisterin nimipalvelusta. Toisia nimiä on annettu pojille ja tytöille. Esim Myrsky on annettu muutamalle tytölle. En tiedä sitten menisikö läpi tällä hetkellä tytön nimenä:

 

http://192.49.222.187/Nimipalvelu/nimipalv...imihaku.asp?L=1

Edited by Jarkko U.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Täältä löytyy paljon luontonimiä

 

Itse pidän kyllä joistain luontonimistä, mutta en varsinaisesti luontosyistä. Ne vain kuulostavat nimiltä ja sopivat suuhun.

 

No niin. Ehditkin jo antaa tuon saman linkin. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täältä löytyy kanssa luontonimistä pitävä :) Poikaa odottaessa tuli käytyä lapi runsaasti juurikin luontonimiä, vaikka ensimmäiseksi nimeksi ei sellaista aiottukaan antaa (tämä vain siitä syystä, että etunimi oli jo valmiina, eikä sattumoisin ollut luontonimi).

Meillä pojan toisena nimenä on luontonimi. Lisäksi nimi on harvinainen (ei löydy kalenterista). Päädyimme tähän nimeen osin juurikin sen harvinaisuuden vuoksi, mutta se ei ollut missään nimessä tärkein syy. Nimi itsessään on mielestämme kaunis, nimenomaan suomalaiseen luontoon viittaava ja sopii hyvin pojan nimikokonaisuuteen. Uskonnollisuudella tai uskonnottomuudella ei meillä nimen valinnassa ollut/ole juurikaan mitään sijaa, annoimme nimet, joita pidämme kauniina ja pojalle sopivina.

 

Mahdolliselle tyttölapselle meillä on pari etunimivaihtoehtoa mielessä ja nekin (sattumalta) molemmat luontoaiheisia. Näissä kuitenkin korostetusti kyse juurikin siitä, että satumme vain pitämään kyseisistä nimistä. Ei sen syvällisempää ajatusta niiden taustalla :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse pidän monista luontonimistä, kuten Lumi, Pinja, Sara ja Sade, mutten ensisijaisesti niinkään luontosyistä vaan siksi, että nimi on kaunis... Mutta tietysti se "luontoisuus" sen lisäksi on hieno asia.

 

Itse ihastuin äskettäin nimeen Suvivilja, joka on tietääkseni suomen kielen vanhimpia nimiä (plussaa siitäkin), pakanuuden ajalta, ja olisi varmaan juuri kesällä syntyvälle tytölle ihana. :)

Tuolla yllä mainitussa linkissä oli ihania mm. Ensilumi, Kastanja, Ruusunnuppu ja Auringonkukka.

Tosin Suomessa tuskin kannattaa antaa lapsen nimeksi Humala... :huh: Tai Jänis...

 

(Tuo luontonimien antaminen on vain vähän hankalaa lapselle, joka on vain puoliksi suomalainen, ainakaan kutsumanimeksi, koska muille nuo suomenkieliset luontonimet eivät sano yhtään mitään, eikä niitä osata lausuakaan...)

 

Toivottavasti ei ole OT, koska kyse ei ole suomenkielisistä nimistä mutta luontonimistä kylläkin - eräästä vesisynnytystä käsittelevästä linkistä löytyi perhe, jossa lasten nimet ovat Forest, River, Meadow ja Sky :) Tässä se linkkikin: http://www.bellaonline.com/articles/art4349.asp

Edited by Rosetta

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään tuli vastaan Havu-niminen poika... Kyllä jonkin luontonimen haluaisin ehdottomasti toiseksi tai kolmanneksi nimeksi, etunimet on jo päätetty.. ^_^ (tosin onhan tässä aikaa vielä vaikka kuinka, saattaahan ne vaihtua...)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rakastan luontonimiä. Itselläni ja siskollani on luontonimet ja tulevalle lapselle aiomme myös antaa luontonimen. Jos on poika, niin ehkä emme kuitenkaan Ori-nimeä, joka näkyi tuossa listassa... :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yksi sellainen luontonimi josta ei heti saa assosiaatioita luontoon on Malva; mielestäni nätti nimi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä itse tykkään luontonimistä kovasti. Tosin meijän tuleva lapsi tuskin saa etunimekseen semmosta. Tytölle mulla on lista jo hienoista nimistä...

mm. Vilja, Lilja (toiseksi nimeksi), Pilvi, Pinja...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kauniita luontonimiä on paljonkin, mutta omalle lapselle en niitä antaisi, Ei vain sovi meidän tyyliin :D Mutta en karsasta muiden niminä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pidän paljon luontonimistä, vaikka omalla lapsellamme ei luontonimeä olekaan. Esim. Pyry, Sumu ja Sade ovat mielestäni aivan ihania nimiä. On kyllä niitäkin luontonimiä, joita en nimenä oikein ymmärrä, esim. Susi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän lapset on nimetty just tällä linjalla. Olen päättänyt esikoisen ja kakkosen nimet jo yläasteikäisenä, ja onnekseni ne isiäkin miellyttivät. Mua jossain määrin harmittaa, että luontoaiheisista nimistä on nyt tullut niin suosittuja, vaikka silloin kun nimet olen valinnut, olivat ne suht harvinaisia. Toisaalta mulla on kuitenkin nimien valinnassa alkujaan yksi kriteeri ollut juuri se, että nimi on jo nimeksi vakiintunut, vaikka yleissana onkin. Tosin nyt kolmannen kohdalla tästä kriteeristä on joustettu, ja mahdollisesti tuleville lapsille miettimäni nimet ovat sitten jo todella harvinaisia.

 

Mun kohdalla nimet on valittu sekä niin, että ne kuulostavat korvaani kauniilta äänteellisesti, sekä niin, että nimellä on erityinen merkitys. Meidän lasten nimet on kaikki pohjoisesta luonnosta, itse kun olen pohjoisesta kotoisin. Mua myös kiehtoo suomalainen mystiikka ja pakanauskonnot. Tuo Rosettan mainitsema Suvivilja on listallani toiseksi/kolmanneksi nimeksi, jos mulle vielä joskus tyttö syntyisi. Kuopukselle olisin halunnut antaa etunimen jatkoksi nimen Talvipoika tai Joulupoika, mutta tähän ei isin huumori enää riittänyt.

Edited by Miaka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhdet ystävät antoivat juuri pojalleen nimeksi Osma, joka on mielestäni tosi kiva. Olisi voinut olla korkealla sijalla meidänkin listalla, jos ei oltaisi jo aika varhaisessa vaiheessa saatu päätettyä oman (luultavasti poika)lapsemme nimeä (joka itse asiassa muistuttaa kyllä Osmaa jokseenkin, mutta ei liikaa). Tiesin jo etukäteen, että mulla ja ystävälläni on aika samanlaiset nimimaut, ja keskusteltiinkin nimistä kesän ja syksyn mittaan, ettei tulisi ainakaan yllättäviä päällekäisyyksiä.

Edited by Lepinkäinen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lähetin justiinsa henkikirjoittajalle viestin luontonimestä jota ollaan pohdittu tokaksi nimeksi jos tulee tyttö... että onko se mahdollinen edes, toivottavasti tulee pian vastaus B)

 

Se vaan sointuisi niin kivasti ekan nimen kanssa ja olisi meille merkityksellinen... :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Viime keväänä kyselin maistaarista, voiko haluamaani nimeä antaa lapselle. Meidän nimi on siis sellainen, jota oli annettu noin 10, mutta toisaalta se sitten tupsahti vastaan artikkelissa, jossa joku asiantuntija esitti sen nimenä, jota ei hyväksyttäisi. Maistraatin vastaus oli mun mielestä hieman ihmeellinen. Ensinnäkin eivät suostuneet lainkaan ottamaan kantaa yksittäiseen nimeen, vaan piti esittää koko kaavailtu nimi sukunimineen. Toiseksi eivät suostuneet antamaan ennakkoon muuta kuin ympäripyöreän "vaikuttaa siltä, ettei estettä olisi"-sepustuksen, ja sanoivat, että asiaa harkitaan vielä siinä vaiheessa, kun lapsen tiedot kirjataan väestörekisteriin. Ikävä siinä mielessä, että olisin juuri halunnut varmistuksen, ettei tarvitse ristiäisten jälkeen lähetellä perään kortteja, joissa lapsen nimi onkin sitten jotain muuta, kuin se ristiäisissä ilmoitettu. No, onneksi ei tullut mitään ongelmaa. /OT

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun tuttavalle pappi soitteli ja sanoi ettei hyväksy lapsen toista nimeä vaikka sitä oli annettu muutamalle jo aiemminkin. Kysessä oli kukan nimi, tuttava sitten vertasi sitä sitten Orvokkiin jne. ja lopulta pappi sitten suostui nimeen.

 

Mä en ymmärtänyt ollenkaan mitä pahaa siinä nimessä oli, hiukan erikoinen mutta kaunis, ja kaiken lisäksi siitä ei edes tullut kutsumanimeä, joten tarviiko sitä sitten niuhottaa niin paljon? :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Olen ollut kirkkoherranvirastossa sihteerinä nimenomaan kasteita "tekemässä", kokemuksen perusteella laitoin henkikirjoittajalle kirjeen perusteluineen ja koko nimen kanssa. Tiedän että ovat varovaisia vastaamaan, koska paljon riippuu siitä virkailijastakin joka käsittelee asiaa... erään maistraatin yksi henkikirjoittaja päästi vaikka mitkä nimet läpi, ja toinen samasta paikasta ei oikein mitään normaalista poikkeavaa, aika onnesta oli kiinni siis... Jos tämä henkikirjoittaja "sallii" nimen, laitan hänen sähköpostinsa liitteeksi JOS vaativat lisäselvitystä vielä silloin kun vievät nimeä rekisteriin. Joo, olen suunnitellut päässäni tätä ihan töidenkin tuomien säikähdysten vuoksi :P

 

Pappien vastauksiin ei kannata sokeasti luottaa nimiasioissa jos etukäteenkin kysyy, henkikirjoittaja saattaa silti ärjäistä ja kovaa :rolleyes: nimimerkki kokemusta on. Ja kirkkoherranvirastosta kannattaa kysyä ennemmin kuin papilta. Olen kuullut että sellaistakin on käynyt, että perhe on "pantannut" salaisena erikoista nimeä viimeiseen asti ja ristiäisissä koko suvun odottaessa pappi ei vaan kehtaa olla hyväksymättä nimeä, ja minusta se on jo suoranainen jäynä pappia kohtaan. Ja pappi tottakai saa vihaiset/kiukkuiset katseet ja sättimiset/uhkaukset kirkosta eroamisesta jos ei hyväksy nimeä silloin, vaikka väestörekisteri olisi viimestään siitä ärjäissyt... :rolleyes: Mutta toki voi olla myös että kaikille papeille nimilaki ei ole tuttu, tai sitten he oikeasti ajattelevat että eihän tuossa nimessä VOI olla mitään ongelmaa. Jos jollekin papille on käynyt niin ettei nimeä ole hyväksyttykään, niin todellakin ovat vastaisuudessa hyvin varovaisia erikoisempien nimien kanssa...

 

Odotan kyllä innolla mitä kyselemäni nimen kanssa käy B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

OT - Musta on hassua etta Suomessa ollaan noin kamalan tiukkoja nimijutuissa, ja joku muu kuin vanhemmat saa paattaa mika lapselle sopii/ ei sovi nimeksi. Ja tosiaan just tulee sitten heittoja siita mika hyvaksytaan riippuen kuka paperin saa paatettavakseen. Aika yleisesti kun muualla maailmassa saa antaa nimeksi melkein mita sattuu, ja on tosiaan ihan vanhempien oma asia. Mua ainakin ottaisi paahan, jos olisi kiva nimi mielessa ja se sitten kiellettaisiin sen takia, ettei juuri tietty virkailija sita hyvaksy. (Ja niinkuin oli jo jollekin kaynytkin, etta nimi oli siis jo annettukin jollekin.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kai se liittyy suomalaisen yhteiskunnan lievään holhoamistaipumukseen yleisemminkin. Sen hyödyllisyydestä/ärsyttävyydestä voi olla montaa mieltä; itse toisaalta arvostan sitä, että viranomaiset pikkaisen katsovat ihmisten perään myös nimiasiassa. Ehkä ovat kuitenkin nykyään liian tiukkoja. Esimerkiksi Jenkeissä kun (ilmeisesti?) voi antaa millaisen nimen tahansa, joskus uutisissa tms. tulee vastaan aika hirveitä virityksiä.

Edited by Lepinkäinen

Share this post


Link to post
Share on other sites
OT - Musta on hassua etta Suomessa ollaan noin kamalan tiukkoja nimijutuissa, ja joku muu kuin vanhemmat saa paattaa mika lapselle sopii/ ei sovi nimeksi. Ja tosiaan just tulee sitten heittoja siita mika hyvaksytaan riippuen kuka paperin saa paatettavakseen. Aika yleisesti kun muualla maailmassa saa antaa nimeksi melkein mita sattuu, ja on tosiaan ihan vanhempien oma asia. Mua ainakin ottaisi paahan, jos olisi kiva nimi mielessa ja se sitten kiellettaisiin sen takia, ettei juuri tietty virkailija sita hyvaksy. (Ja niinkuin oli jo jollekin kaynytkin, etta nimi oli siis jo annettukin jollekin.)

 

Kyllähän asian voi viedä eteenpäin, nimilautakuntaan?, jos hylätään ilman kummempia perusteita nimi, joka on jo jollekin toiselle annettu. Tällainen juttuhan Suomesta päätyi ihan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen - olikohan se nimi Axl, ja oli annettu Suomessa muistaakseni kolmelle. Eri asia on sitten se, ettei kaikki osaa/uskalla/halua viedä asiaa pidemmälle.

 

Axl-juttu lyhennettynä.

 

Meidän tapauksessa muuten juttu meni niin, että kysyin ensin papilta, joka piti nimeä kivana, mutta aikoi vielä kysyä asiaa kirkkoherralta. Päätin sitten itse varmistaa maistraatista, mitä mieltä he nimestä ovat. Ensimmäisenä puhelimessa ollut virkailija oli vähän, että kun kerran kastetaan, pitäis papilta kysyä, onko nimi sopiva... :rolleyes: Kun sanoin, ettei se nyt ihan papin päätettävissä ole, haki sit jonkun asiantuntevamman henkilön puhelimeen.

 

Toivotan Tuittuselle hyvää onnea, että nimi menisi läpi!

Edited by Miaka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now