Guest old lady

Kerroitko sukupuolen ulkopuolisille?

52 posts in this topic

Eli te jotka olette tienneet tulevan lapsen sukupuolen jo ennen vauvan syntymää, oletteko kertoneet sitä perheen ulkopuolisille? Entä vauvan sisaruksille?

 

Ääriesimerkki on eräs ystäväni, joka ei kertonut edes miehelleen tulevan lapsen sukupuolta, koska mies ei halunnut sitä tietää.

 

Itse olen kertonut vain miehelleni, mutta koska se ei ole 100% varmaa (ultraajan mukaan 98% todennäköisyys). Olemme yhtä mieltä siitä, että koska tieto ei ole täysin varma, ei sitä kerrota ulkopuolisille, eikä mielellään lapsillekaan, ettei heiltä tule vahingossa möläyttäneeksi esim. isovanhemmille. Sellainen vaara tietysti on olemassa että minä itse möläytän se jollekin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kerroin kaikille jotka kysyi. Tai sanoin, että tyttöä/poikaa lupailtu. Taisin aika monelle sanoa lisäksi, että ei se ole 100% varmaa, mutta kyllähän kaikki sen tietää muutenkin.

 

Muoks. toista lasta odottaessa kerrottiin esikoiselle, että pikkuveli on tulossa. Sen verran selvästi näkyi vehkeet ultrassa, että uskallettiin kertoa ;)

Edited by Scarlet

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ennen rakenneultraa kysyttiin esim miehen vanhemmilta, haluaako he tietää jos saadaan ite selville. No, he haluavat pitää sen yllätyksenä, joten ei kerrottu.:D Tosin, kun mies sitten soitti rakenneultran jälkeen äidilleen niin sanoi, että niin hyvin kyllä erottu sukupuoli ettei paljoa arvailun varaa jää. Eihän tästä meille kummallekkaan tullut mieleen, että siitä jo anoppi voi päätellä kumpi on tulossa.. Sitten kun sitä myöhemmin miettii, niin varmempi se poikaveikkaus taitaa olla. Ja on tainnut pari kertaa tullut lipsautettua, että poika tulossa. Siis ei tuolleen suoraan, mutta jossaan jutun lomassa ja tajunnut vasta siinä kohtaa kun se jo tulee suusta ulos. No, ei se maailma siihen kaadu.

 

Multa on ihan kaverit kysyneet, kumpi tulee. Olen sitten kertonut.:) Kun tosiaan sen verran hyvin ne pelit ja vehkeet näkyi siinä ultrakuvassa. Toki olen sanonut myös, että voihan ne vielä tippua ennen synnytystä!:D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kerrottu kenellekään.

Yksi syy siihen, miksi ei kerrottu, oli se, että ainahan ne on vaan arvioita eikä haluttu, että saadaan tietylle sukupuolelle suunnattuja tavaroita, jos vauva onkin vastakkaista sukupuolta. Oltiin päätetty, että kerrotaan vauvan nimi heti vauvan synnyttyä - tavallaan vähän kompromissi, kun tuota sukupuolta ei sanottu:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

On kerrottu jos joku on kysynyt. Pohdittiin miehen kanssa, että kerrotaanko vai ei, eikä keksitty syytä, miksi tietoa pitäisi pimittää. Vahingossa se varmaan kuitenkin tulisi lipsautettua. Minun isä ei halunnut tietää, mutta sillekin varmaan selviää, kun äitiltä alkaa valmistua neulottuja mekkoja :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ollaan kerrottu, koska 100% varmuus saatiin istukkabiopsian kautta jo odotuksen alkumetreillä. :)

Edited by Niu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me päätettiin heti alussa, ettei kerrota kenellekään, vaan jää kaikille ylläriksi. Halutaan pitää tieto omanamme. Läheiset on aika hyvin tätä valintaa kunnioittaneet - paitsi äitini, jonka mielestä "ei noin voi tehdä". :rolleyes:

 

Jotkut kaverit & työkaverit yrittää udella ja veikkailla, ja jotkut on täysin varmoja, että tulokas on juuri heidän veikkaamaansa sukupuolta. Ollaan puhuttu aikaa sitten myös se selväksi, ettei olisi mikään katastrofi, jos tiedon jossakin lipsauttaisi. Mutta toistaiseksi siis pysynyt meidän omana salaisuutena.

 

Meidän perhevalmennusryhmässä on muuten yksi pariskunta, jossa mies tietää sukupuolen, mutta vaimo ei. :) Ultraaja oli parin toiveiden mukaisesti kertonut tiedon vain miehelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me saatiin rakenneultrasta mukaan pippelikuvia, eli aika varmasti uskallettiin lähimmille kertoa, että poika on tulossa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kanssa poika esitteli ultrissa vehkeitään sen verran auliisti, ettei kyllä yhtään epäilty etteikö meille poikaa olisi tulossa.

Perheenjäsenille kerroimme sukupuolen, muille sitten jos sitä kysyivät.

 

Mun sisko odottaa nyt kolmatta lastaan, eikä hän (eikä mieskään) ole halunnut tietää ennakkoon lapsiensa sukupuolta. Mä olen jotenkin ihan toista maata - mun olisi kyllä todella vaikea vastustaa kiusausta, kun se sukupuoli periaatteessa on kuitenkin aika helposti selvitettävissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mekin kerrottiin kaikille jotka kysyi ja lähimmille sukulaisille kerrottiin ihan kysymättäkin :D Meillä kans tosiaan niin selkeesti näkyi vehkeet kuvassa ettei maallikoltakaan ois ultrassa jäänyt ne huomaamatta. Tais ultraaja jopa sanoa, että onneksi teille sai sukupuolen kertoa (kysyi etukäteen kun alkoi reisiluita mitata), kun ois muuten ollut aika vaikea koittaa mitata niin ettei vehkeet näy :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerrottiin lähisuvulle sukupuolilupaus samantien. Kavereille ei varmaankaan kerrota, sen verran halutaan pitää omana juttuna, näin ainakin toistaiseksi.

Edited by Anise

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me tiedetään sukupuoli varmasti, mutta ollaan haluttu pitää se omana tietonamme syntymään asti. Täällä netissä olen asian paljastanut, mutta perheelle, sukulaisille ja ystäville ei olla kerrottu. Halutaan, että sukulaiset ja ystävätkin saa jännittää ja odottaa jotain, ja jotenkin musta on kivaa antaa muiden odottaa vielä vain lasta eikä tyttöä tai poikaa. Lisäksi sukulaisemme osaavat olla aika tuputtavia ja tuoda mielipiteensä joskus vähän turhankin innokkaasti esiin, niin tällä ratkaisulla ollaan vähän saatu kitkettyä myös tytön- tai pojannimien tuputtamista ja tyrkyttämistä, eikä kukaan ole meille uskaltanut hankkia mitään vauvanvaatteitakaan (mikä on meistä myös hyvä, koska ei haluta pelkästään niitä perinteisiä vaaleanpunaisia tai -sinisiä).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan kerrottu sukupuoli kaikille sitä kysyneille, vaikka tieto ei edes ole varmaa. Ollaan muotoiltu asia niin, että "näyttäisi siltä, että meille on tulossa...", "tällä hetkellä näyttää olevan...", joten toivottavasti siitä sitten muut ovat ymmärtäneet, ettei kyseessä ole 100 % varmuus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Isovanhemmille on kerrottu ja niille kavereille, jotka ovat arvanneet oikein niin ei olla ruvettu kauheasti sanomaan vastaankaan ;) Esikolle ei olla kuitenkaan uskallettu vielä kertoa suoraan, että poikaa on lupailtu. Meillä kun tuleva isosisko on tilannut pikkusiskon eikä mitään pikkuveljeä :P Aika vahvaa vihjailua on kyllä harrastettu ja kovasti pohditaan miten saataisiin neidille kerralla perille, että sieltä tulee mitä tulee eikä siihen voi vaikuttaa :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me saatiin esikoisesta rakenneultrassa veikkaus ja kerrottiin kyllä kaikille, jotka kysyi. Musta olisi ajatuksena tosi hauska olla kertomatta ja kuunnella sitten loppuun asti veikkauksia, mutta mä en vaan malttaisi! :lol: Korostettiin kyllä tosi lujaa, että on vaan veikkaus ja varsinkin tyttöveikkaukset on tosi epävarmoja ja kiellettiin ehdottomasti ostamasta yhtäkään vain tytölle sopivaa vaatetta tai tavaraa. Ei niitä sitten saatukaan.

 

Tälläkin kertaa ollaan jo veikkaus saatu ja sitä kerrottu kysyjille. Sama malttamattomuus yhä vaivaa, ei meistä ois pitämään sitä tietoa vain itsellämme. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me saimme lapsivesipunktion kautta varman tiedon sukupuolesta. Ajattelin, että olisi kiva pitää se omana pikku salaisuutena, mutta tiesin kyllä heti, että en taida malttaa olla kertomatta ja varmasti vaatehankintojen väristä pystyvät muut arvaamaan sukupuolen. Olen siis kertonut sukupuolen niille, joiden kanssa asia on tullut puheeksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moi.. Odotan kolmatta rv12+6.. ja kaksi poikaa on ennästään. Olen vähän päättänyt, että jos ultrassa näkyy poika, sen kerron ihmisille, niin säästyy sitten niiltä "aattele jos siellä onkin tällä kertaa tyttö!" -höpötyksiltä. Jos siellä on tyttö, ni sit jemmailen kun en jaksa sitäkään hehkutusta sitten. Eikös olekkin naurettavaa?  :rolleyes:  mutta raskaana saa vähän olla naurettava.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan kerrottu sukupuoli kaikille jotka ovat kysyneet. Ultrassa kun on molemmilla kerroilla saatu todella selkeä poikalupaus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän uusin perheenjäsen esitteli paikkojaan sen verran auliisti sekä rakenneultrassa että 4D-ultrassa, että ollaan uskallettu "julkistaa" odotuksen kohteen sukupuoli. Siihen, että ollaan täysin avoimesti puhuttu pojasta on johtanut myös se että esikoinen hyväksyi vihdoin pikkuveliajatuksen. Nyt tyleva isosisko odottaa vauvaa niin innokkaasti että vauvan tulosta puhutaan koko ajan, kaikkialla & kaikille ja olisi ihan utopistista vaatia viisivuotiaalta sukupuolisalaisuuden pitämistä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saatiin sen verran tarkka veikkaus, että poika on tulossa, kun rakenneultrassa käytiin (pikkunen ei meinannut pitää vehkeitä millään piilossa vaan ajatteli, että tahdotaan vaan niitä katsella), että koettiin että hyvin voidaan asiasta puhua, vähän senkin takia, että ihmiset osaavat ostaa muuta kun pinkkiä (jota ei kyllä muutenkaan oltaisi lapsellemme halunneet), jos jotain tahtovat ostaa. Ja itsehän olen alusta lähtien ollut sitä mieltä, että poika tulee :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now