LottaP

KOS/H

223 posts in this topic

noista neuvolan valmennuksista vielä. Meille ainakin th sanoi että "käykää jos käytte" - tyylisesti noissa perheneuvolan valmennuksissa. Osa ei käy ollenkaan kuulemma.

Synnytysvalmennukset on kuulemma päällekkäiset haikaranapesän kanssa noin teemoiltaankin että niihin ei tarvi mennä, mutta ne kaksi vikaa valmennuskertaa perhevalmennuksessa ovat imetysta ja parisuhdetta. Varmaan ihan hyödylliset. Ja mennään kun satutaan pääsemään.

Eniten kyllä odotan tuolta haikaranpesän omalta valmennukselta. Ihana päästä näkemään paikat etukäteen niin osaa "valmistautua" paremmin..

 

Toivottavasti vain päästä ja mahdutaan sitten h-pesään :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä jouduin muuttaisen takia käydä raskauden aikana kolmessa eri Helsingin neuvolassa, eikä missään niistä sanottu että mun olisi pitänyt mennä myös neuvolan valmennuksiin, semmoista mahdollisuutta ei edes ehdotettu. Se Haikaranpesän ensimmäinen valmennuskerta on tosiaan synnytysvalmennusta, mutta ainakin meillä toisen valmennuskerran aikana puhuttiin paljon imetyksestä, ja siinä kävi myös juuri synnyttänyt perhe puhumassa meille heidän kokemuksistaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minustakin Haikaranpesä oli oikein hyvä paikka synnyttää. Valtaosan synnytyksestä hoitanut yövuoron kätilö oli todella ihana! Muita en niinkään ylistäisi. Ehkä vähän ilmassa oli kuitenkin sellaista että ammattikokemus korvasi empaattisuutta ja myöskin päinvastoin.

 

Perhehuone synnärin puolella oli tilana aivan upea, mutta "palvelun" taso ei tyydyttänyt. Liian vähän henkilökuntaa sanon minä! Saimme ihanan kätilön ihanaa opastusta ja tukea pari päivää, mutta sen jälkeen kun hän ei ollut enää vuorossa niin jäimme iiihan tuuliajoille. Monesti kävi mies ihmettelemässä kanslian ovella kiireettöminä istuskelevilta kätilöiltä (tai hoitajilta?) että saako täällä mitään apua/neuvoja ylipäänsä. Myös vähemmän empaattista kohtelua tuli siinä vaiheessa koettua. Lienee turha edes mainita että imetykseen en saanut läheskään tarvitsemaani tukea ja kantoliinan käytössä ei kukaan myöskään ehtinyt tulla opastamaan, vaikka toiveemme oli varmasti tiedossa.

 

Pettynyt olin myös kun synnytystä ei meinattu millään muotoa käydä läpi jälkeenpäin, vaikka sitä oli niin kovasti mainostettu ja luvattu valmennuksissa. Lopulta kävin synnytyksen läpi kätilön kanssa, joka oli ottanut minut vastaan ja oli nähnyt itse tasan 2 ekaa tuntia synnytyksen kulusta (jolloin ei paljoa vielä tapahtunut). Läpikäynti oli tyyliin että kätilö luetteli mitä synnytyskertomukseen oli kirjattu ja lähinnä se oli hän joka kyseli ja minä vastailin. Ei siinä omille kysymyksille jäänyt juurikaan sijaa.

 

Jos ei ole kiinnostunut Haikaranpesän luonnonmukaista synnytystä ylistävästä ideologiasta, valmennuksista tai synnytyssuunnitelman laatimisesta, niin normaali osasto on varmasti vähintäänkin yhtä hyvä vaihtoehto. Kätilöt on varmasti yhtä hyviä (ja ainakin osittain ihan samojakin). No siitä en ole ihan varma saako normipuolella yhtä helposti perhehuoneen, että sekin voi tietty ajaa synnyttäjiä Haikaraan, mutta jos vaihtoehtoina harkitsee myös Naistenklinikkaa tai Jorvia niin niissä ainakin perhehuoneen saa helposti ilman massiivisia valmennuksia ja suunnitteluja.

 

Eipä tästä näin negatiivinen kirjoitus pitänyt tulla :blink: Itse menen kyllä ensi kerrallakin Haikaraan jos vaan pääsen. Synnytyssuunnitelma oli tosiaankin se mun juttu ja valmennuksissa olin valmis käymään mielin määrin eli siinä mielessä aivan mun juttu todellakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ohhoh, olipas teillä erilainen kokemus. Ei meitäkään siellä sen enempää ohjeistamassa käyty, mitä pyysivät synnytyksen jälkeen (illalla) pyytämään seuraavana päivänä kätilön näyttämään pesut yms. perustoimenpiteet. Ja sama homma kotiin lähdön kanssa, että pyysivät itse pyytämään kätilön, joka sitten vielä jutteli ja kertoi ohjeita kotiin. Eli itse piti olla aktiivinen, mikä onkin se Haikaranpesän idea, että ollaan perheen kanssa rauhassa ja hoitohenkilökunta käy vain pyydettäessä. No, meillä kävi kyllä aamu- ja iltavuorolaiset aina huikkaamassa moikat ovensuusta, kun vuoroon tulivat, mutta ei sen enempää, jos ei apua haluttu. Mutta joka kerta, kun nappia painettiin, niin parin minuutin sisään tuli kätilö kysymään, että miten voi auttaa. Ja meille näytettiin kyllä kantoliinan käyttö henkilökohtaisesti, mutta sekin pyydettiin siis itse, kun tiedettiin, koska se tietty kätilö, joka kantoliinan käyttöä osaa neuvoa, tulee vuoroon.

 

Mulle jäi vähän epäselväksi miiruska sun tekstistä, että pyysittekö te apua, vai odotitteko vaan, että hoitohenkilökunta tulee itsestään auttamaan?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä pyysimme apua eli siitä ei todellakaan ollut kyse. Itse olen edelleen aika vakuuttunut että henkilökuntaa vaan yksinkertaisesti oli liian vähän, koska vaikka miten aktiivisia oltiin niin pyyntömme tuntui usein menneen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mulla oli suuria ongelmia imetyksen kanssa ja aika massiivinen baby blues. Vauva itki nälkää pari ekaa vuorokautta kunnes meidät meinattiin päästää kotiin ennen kuin kätilö huomasi että hups, onpas vauvan paino tipahtanut. Mies kyllä oppi hörpyttämään ja hoitamaan vauvaa muutenkin (minä vasta pari viikkoa kotiutumisen jälkeen ja maitokin nousi mulla vasta kotiutumisen jälkeen vaikka Haikarassa luultiin että vauva muka saisi imetyksistä ravintoa).

 

Muutamia esimerkkejä:

 

1) Etukäteen kirjattiin jonnekin suunnitelmiin ylös, että haluamme paljon apua.

 

2) Nappia painamalla usein sai paikalla jonkun, joka kylläkään ei voinut auttaa, mutta lupasi, että joku joka voisi auttaa, tulisi mahdollisimman pian (ja näin ei todellakaan tapahtunut vaan samaa napinsoittelurumbaa piti toistaa kerta toisensa perään)

 

3) Kansliasta kävi mieheni useasti henkilökohtaisesti pyytämässä apua (ja siellä oli porukkaa toimettomana mutta silti kukaan ei ehtinyt tulla meitä auttamaan)

 

4) Kantoliinaa lupasi yksi kätilö henkilökohtaisesti tulla opastamaan, kun pyysimme sitä häneltä synnytyksen jälkeen, mutta lopulta häntä ei kuitenkaan näkynyt eikä löytynyt mistään (tai ketään muutakaan joka ois voinut auttaa) kun kävimme lähtöpäivänä uudelleen kyselemässä liinaopastuksen perään

 

5) Ainakin kuusi kertaa joku kätilöistä huoneestamme lähteissään lupasi tulla tiettyyn aikaan takaisin muttei koskaan tullut tai lupasi hoitaa jonkun asian muttei hoitanut.

 

6) Odottelimme pitkään kotiinlähdön kanssa kun kuulema meidän omakätilön ois pitänyt tulla tekemään lopputarkastus. Oltiin ihan että täh ai kuka ja lopulta kun omakätilö tuli paikalle, emme tosiaankaan olleet aikaisemmin nähneet häntä edes vilaukselta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään väärinkäsitys vaan ihan tuntematon kätilö sieltä sitten pokkana tuli ja kyseli että onko kaikki ok ja antoi luvan lähteä kotiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpas Miiruskalla ollut huono HP kokemus :blink: Meillä hommat meni lähinnä samoin kuin suskiksella eli apua saatiin kun pyydettiin, muuten saatiin olla rauhassa kolmisteen perhehuoneessa. Oltiin sairaalassa neljä päivää ja pääasiassa oli kivoja ja huolehtivaisia hoitajia. Alussa meillä oli imetyksen kanssa ongelmia eikä ekan päivän hoitaja joko osannut tai ehtinyt antaa tarpeeksi ohjausta. Vasta tokan päivän iltapäivällä vauva saatiin kunnolla imemään kun "imetys-guru" hoitaja tuli vuoroon. Tällä hoitajalla tuntui olevan meille riittävästi aikaa ja kärsivällisyyttä ja kiinnostusta saamaan vauva imemään. Muutenkin meillä kävi ekan päivän hankaluuksia lukuunottamatta ilmeisesti hyvä tuuri hoitajien kanssa, yksi ihana/huolehtivainen hoitaja teki tuplavuoron yhtenä meidän sairaalassaolopäivänä ja oli myöhemminkin taas vuorossa ja toinen hoitaja oli kaverin tyttöystävä, joten vietti ehkä poikkeuksellisen paljon aikaa meidän kanssa.

 

Me oltiin kyllä kokonaisuutena tosi tyytyväisiä haikaranpesän perhehuoneeseen ja henkilökuntaan. Oltiin kyllä alustavasti ajateltukin, että halutaan olla mahdollisimman paljon keskenään ja apua pyydetään jos tarvitaan ja juuri niin se sitten menikin. (Synnytin normiosastolla, kun HP oli täynnä)

 

Meillä muuten mies kävi välillä kotona suihkussa ja nukkumassa päiväunet kun ei sairaalassa saanut nukuttua. Oli pois ehkä noin 3h kerrallaan, jonka ajan oltiin vauvan kanssa kahdestaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suskis, juu kyllä mekin se lista saatiin, mutta vasta tokassa valmennuksessa ja ne kaksi päivää jotka listassa oli, oli meidän loma päiviä eli oltaisiin oltu merillä.. Saatiin sitten hirveällä vääntämisellä päivä kohdalleen ja toki ymmärrän ettei kaikille voi olla juuri niitä mieleisiä päiviä ja synnyttäjiä on paljon..

 

Noin yleisesti HP kyllä meillä täytti toiveet täysin. Saatiin olla ihan omissa oloissamme mitä haluttiinkin, imetyksessä neuvottiin tarpeeksi (alkuun kätilö tosin antoi rintakumin, jonka itse otin hetken päästä pois kun en tuntenut sitä tarvitsevani), kantoliinaan en saanut täydellistä opetusta, mutta ihan tarpeeksi. Meillä trafiikkia huoneessa oli jonkun verran kun tytöllä nousi vähän kuume mitä mittailivat sekä lääkäri katsoi nenässä olevaa haikaran puremaa ja sitten itse olen rh- joten joutuivat antamaan minulle pistoksen, mutta muuten saimme olla ihan niinkuin halusimme ja kätilö/lääkäri tulivat paikalle heti kun tarvitsi. Meille valmennuksessa sanoivat että yleiset asiat mielellään "soitetaan" päivällä ja yöllä taas vain hätätapauksissa kun kätilöitä on yöllä vähemmän ja ovat aika ylityöllistettyjä.

 

Innolla kuitenkin itse odotan että pääsen toista kertaa HP:n synnyttämään, toivotaan että tilaa löytyy koko perheelle!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moi, kysymys Haikaranpesässä synnyttäneille:

 

Kuulin jonkun epämääräisen villin huhun, että Haikaranpesässä pitäisi itse kokkailla ruuat :blink:

Voiko tämä pitää paikkansa? Vai kai siellä syödään samaa ruokaa, mitä muuallakin kätilöopistolla? Miten syömäpuoli siellä hoituu? Lähinnä mietin, että siinä varmaan vauvan synnyttyä riittää tohinaa muutenkin, niin olisi kiva, jos saisi ruuan suhteellisen valmiina pöytään, ettei lapsen isä joutuisi keittiön puolelle hommiin ;)

 

Lisäys: Mua ärsyttää, kun missään ei ole mitään virallista vertailua Haikaranpesän ja tavallisen osaston välillä. Kaikki samat kivunlievitysmenetelmät on molemmilla puolilla käytössä, molempien perhehuoneissa pääsee yhtä itsenäisesti vauvaa hoitamaan itse ja eiköhän se synnytyssuunnitelmakin molemmissa tehdä jne. Täällä palstoilla useimmalla on kuitenkin kokemus vain jommasta kummasta osastosta, niin varsinaista vertailua ei ole. Ainoa varsinainen ero, minkä olen huomannut ja joka vetäisi Haikaranpesän puoleen olisi amme-vaihtoehto...

Edited by tigru

Share this post


Link to post
Share on other sites

ruokapuoli Haikaranpesässä hoituu samanlailla kuin muuallakin sairaalassa: valmis ruoka tulee päivittäin, mutta jääkaapilla saa käydä hakemassa vapaasti evästä mikäli nälkä yllättää. eli siis leivän joutuu tekemään itse ja mehun kaatamaan lasiin, mutta perunoita ei tarvitse alkaa keittämään ja jauhelikastiketta vääntämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, noin mä arvelinkin, että se menee. Piti vaan varmistaa, ettei tule ylläreitä, jos sille puolelle haikailee sitten joskus. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

tigru Jos ammetta haikailet niin Kättärin normiosastollakin on mun käsittääkseni yksi amme. Samoin Haikarassa vain yksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eroista: Meidän kakkonen syntyi KOS:n tavispuolella eikä meillä ainakaan mitään synnytyssuunnitelmaa tehty sillä tavalla kuten Haikarassa tehdään.

 

Ja silloin kun kakkonen syntyi oli tavispuoli niin täynnä, että perhehuoneesta oli turha haaveilla.

 

Haikaranpesässä on ihan oma synnytysvalmennuksensa, jossa perehdytään ymmärtääkseni synnytykseen hieman perusteellisemmin kuin useimmissa neuvoloiden valmennuksissa. Ystäväni valmennus Haikarassa sisälsi mm. rentoutumisharjoituksia, joille meidän neuvolavalmennuksessa suurin piirtein naureskeltiin tyyliin "sitten synnytyksessä asiat kuitenkin menevät ihan eri tavalla kuin kuvittelee, ei synnytystä kannata suunnitella, eikä siihen oikein voi valmistautua..." Joopa joo.

 

Eroja on varmasti lisääkin, itselle tuli mieleen nyt nuo.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ja silloin kun kakkonen syntyi oli tavispuoli niin täynnä, että perhehuoneesta oli turha haaveilla.

Niinpä, ehkä Haikaranpesässä saa helpommin perhehuoneen koska Haikaranpesän synnyttäjiä on maksimimäärä - sinne pääsee vaan jos on käynyt Haikaranpesän valmennukset ja koska valmennuspaikkoja on vain rajallinen määrä on synnyttäjienkin lukumäärä rajoitettu. Tietysti suurin osa vauvoista ei synny laskettuna aikana joten kiireistä sielläkin voi olla, muttei ehkä niin kovasti kuin normipuolella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miiruska,

 

meillä oli vastaavia kokemuksia Haikaranpesästä.

 

Jouduttiin sinne "vahingossa", eli emme olleet käyneet valmennuksissa, koska tarkoitus oli synnyttää Kättärin normipuolella. Kävimme kääntymässä normipuolella siinä vaiheessa kun supistukseni olivat megakipeitä, mutta meidät passitettiin takaisin kotiin. Kun lähdimme toistamiseen Kättärille, normipuoli oli täynnä ja meidät ohjattiin Haikaranpesän puolelle.

 

Saatiin perhehuone Haikaranpesästä, vaikka olinkin varsin heikossa hapessa synnytyksen jälkeen enkä todellakaan kävellyt itse osastolle.

 

Oma kätilö oli mukava, mutta häntä ei tavoittanut juuri koskaan - ja hän lupasi aina tulla hetken päästä takaisin, mutta ilmeisesti oli usein niin kiireinen ettei ehtinytkään paikalle.

 

Meille luvattiin että saan keskustella synnytyksessä avustaneen kätilön kanssa ennen kotiinlähtöä, mutta tämä ei toteutunut. Haikaranpesässä oli kiire saada huoneita tyhjäksi sinä päivänä kun teimme lähtöä, ja siksi keskustelu jäi kokonaan käymättä.

 

Emme tajunneet, että Haikaranpesässä pitää itse olla aktiivinen ja kysyä apua, ja niinpä meiltä jäi muutama asia käymättä läpi ennen kotiinlähtöä. Mm. kylvetys ja napatyngän puhdistaminen opeteltiin kotona miehen kanssa kirjasta.

 

Jotenkin Haikaranpesästä jäi itselle kiireinen olo - olisin mieluusti ollut kolme yötä sairaalassa, koska verenhukkani oli synnytyksessä melkoinen. Alunperin meille sanottiinkin, että saamme olla sairaalassa kolme yötä. Lähtö tuli parin tunnin varoitusajalla, koska huone piti luovuttaa seuraaville. Ymmärrän se, että synnytyslaitoksilla on ruuhkaa, mutta siltikin asiasta jäi hiukan kummallinen olo.

Edited by Sharonah

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Minun ymmärtääkseni Haikaranpesä on nimenomaan vaan sellaisille perheille jossa tukihenkilö on koko sairaalassa olon mukana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^näin on, tavispuolellakin perhehuonelle edellytys on että tukihenkilö on läsnä. Toki tavaroita saa hakea kotoa tai kaupasta. Kyllä kaikilla osastoilla saa ymmärtäkseni hoitaa vauvaa vierihoidossa itsenäisesti. En tiedä onko yksityishuoneita olemassa missään lapsivuodeosastolla. Epäilen, ettei ole...

Synnytyshuoneet ovat samankaltaisia ja samat palvelut on tarjolla tavispuolella kuin Haikaranpesässä. Synnytyssuunnitelma tehdään ilmeisesti vain jos suunnittelee synnyttävänsä Haikaranpesässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta jos kerran Haikaranpesässä on muitakin kuin perhehuoneita (kuten vähän ylempänä mainittiin), niin olisi outoa että koko Haikaranpesään pääsyn edellytyksenä olisi se että tukihenkilö voi olla jatkuvasti läsnä. :huh: Sen kyllä ymmärrän että perhehuoneen saamisen edellytys on tämä, mutta ei kai tavalliseen huoneeseen vaadita sitä? Se ei tosin ehkä auta kysyjää, jos toiveena on nimenomaan päästä muuhun kuin tavishuoneeseen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei miehen mukaan tuleminen ole mikään edellytys Haikaranpesässä synnyttämiselle, mutta jos haluaa perhehuoneen niin siellä kyllä täytyy olla seuralainen. Haikaranpesän sivuilta:

Pyrimme tarjoamaan halukkaille perheille mahdollisuuden yöpyä perhehuoneessa mahdollisuuksien rajoissa (perhehuoneita on rajoitetusti). Perhehuoneet on tarkoitettu perheille, joissa isä / tukihenkilö on läsnä koko hoitojakson. Sisaruksilla on myös mahdollisuus yöpyä perhehuoneessa.

Samaisilla sivuilla myös mainitaan että uudelleensynnyttäjät päästetään tilanteen salliessa jo yhden yön jälkeen kotiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kättärin tavispuolella huoneet on yhden ja kahden hengen huoneita. (yhden hengen huoneet,2kpl/osasto, on yleensä tosin perhehuonekäytössä).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille haikarassa sanottiin että niissä kahden hengen huoneissa isi/tukihenkilö saa/voi olla päivät mutta yöksi kotiin. Eli ei edellytetä kumppanin paikallaoloa silloin koko ajan. Perhehuonessa tietenkin.

 

Toivottavasti ei ole kovia ruuhkia haikarassa niin sinne mahdollisesti tässä viikon sisällä päästäisiin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me oltiin reilu vuosi sitten Haikaranpesässä synnyttämässä ja saatiin sieltä perhehuone. Kaikki meni loistavasti ja olen palveluun erittäin tyytyväinen. Sain haluamani kivunlievityksen ja hyviä vinkkejä ponnistusvaiheessa eri asentoihin. Seuraavana päivänä synnytys käytiin kätilön kanssa läpi ja apua saimme riittävästi. Minä toivuin synnytyksestä nopeasti ja kaikki lähti rullaamaan heti alusta asti hyvin, joten meille sopi vallan mainiosti, ettei huoneessamme rampannut koko ajan väkeä vaan saimme rauhassa totutella vauvan hoitoon. Kun painoimme nappia niin apu saapui lyhyessä ajassa. Ilmeisesti emme siis sattuneet paikalle kiireiseen aikaan.

 

Olimme sairaalassa kaksi yötä ja sitten pyysimme päästä kotiin kun kaikki oli mielestämme hyvin. Normaalisti olisivat pitäneet vielä yhden yön kun olimme ehtineet olla osastolla vasta 1,5 päivää, mutta pyyntöämme onneksi kuunneltiin eikä estettä kotiinlähdölle ollut.

 

Miehen menoja ei todellakaan tarkkailtu ja meille oli etukäteen sanottukin, että mies voi päiväsaikaan käydä töissäkin kunhan tulee yöksi perheensä luo. Meillä mies oli poissa n. parin tunnin ajan, että sai työasiansa hoidettua ja pystyi jäämään heti isyyslomalle.

 

Haluaisin synnyttää myös toisen lapsen Haikaranpesässä, mutta kovasti arvelluttaa esikoisen hoitojärjestelyt... Onkohan se kauheaa säätöä jos ottaa perhehuoneeseen mukaan vajaa 2 vuotiaan lapsen? Onko kellään muulla ollut isompi lapsi perhehuoneessa mukana?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli viime keväänä esikoinen mukana perhehuoneessa. Kakkonen syntyi yöllä ja sen yön olimme kolmistaan: vauva ja me vanhemmat. Seuraavana päivänä puolilta päivin toivat äitini ja miehensä esikoisen sairaalaan, jossa hän kanssamme yöpyi seuraavan yön. Toisena päivänä lähdimmekin sitten jo kotiin, koska halusimme ja kaikki oli kunnossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voisivatko kokeneet jakaa kokemuksia Haikaranpesän teemavalmennuksista? Oletteko kokeilleet synnytyslaulua tai muita ryhmiä? Onko ollut hyötyä?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Voisivatko kokeneet jakaa kokemuksia Haikaranpesän teemavalmennuksista? Oletteko kokeilleet synnytyslaulua tai muita ryhmiä? Onko ollut hyötyä?
Kävin siinä äitien rentoutusryhmässä, johon kuului toisena osana tuo synnytyslaulu. Ihan mielenkiintoinen ja positiivinen kokemus mielestäni. Vielä en vain osaa sanoa oliko hyötyä, koska en ole vielä(KÄÄN) päässyt tositoimiin kokeilemaan näitä juttuja, toivottavasti muutaman päivän sisään pääsen :). Mutta luulen, että neuvoista voi olla paljon hyötyä, jos ja kun niitä vain muistaisi sitten noudattaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now