Pihlajainen

Lapsettomuudesta kertominen läheisille

109 posts in this topic

Nyt kun aktiivista yritystä on ainaki 13 kiertoa takana nii pikkuhiljaa tekis mieli alkaa kertomaan varsinki ku vanhemmat vihjailee jo että millon se maha alkaa kasvaa tms niin tekis mieli sanoa että ei välttämättä ikinä ja äidin sisko on kärsiny lapsettomuudesta nii vanhemmat osais varmaan jo suhautukkin hyvin siihen, mutta ei sitä vielä viitti. Tiistaina vasta menen terveydenhoitajan luo joka sekään ei taija mitään muuta asian eteen tehä ku neuvoa minne ottaa yhteyttä eli mitään tutkimuksia ei ole vielä takana. Nyt vain parasystävä tietää kun oli pakko jollekkin avautua puolenvuoden jälkeen ja välimatkaa on puoli suomea joten juttelu käy netin välityksellä nii sille oli siksi helppo kertoa.. Mutta nyt tuntuu että sitten kun tutkimukset etenee ja saa tiedon että onko jotain ja jos niin mikä vikana niin sitten alkaa pikkuiljaa lähimmille kertoa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tsemppiä ja voimia kovasti sinulle Vieras! Hyvä että ystävälle kertominen on auttanut. Entä miten puolisosi suhtautuu kertomiseen?

 

Minusta tuntuu, että kun nyt saimme lääkäriltä selityksen sille, miksi vuoteen ei ole tapahtunut mitään, niin on helpompi kertoa. Mies kertoi tänään perheelleen, ja minun oli jotenkin saatava kertoa äidilleni lääkärin jälkeen. Toisaalta sellainen muiden juoruilu kyllä vähän hirvittää... Mutta olisi niin hirveän ahdistavaa, kun alkaisivat kysellä toisen lapsen suunnitelmista - tiedän, että sitten menisin lukkoon ja vähän niin kuin keräisin katkeruutta sisälle. Toisaalta nyt ahdistaa, että varmaan tarkkailevat ja seurailevat... Mutta ehkä sitten ymmärtävät, jos esim. hoitojen takia mieliala erityisesti heittelee tai olen kauhean uupunut. Saapa nähdä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin ja itse olen sellainen, että jotenkin saan voimaa siitä, kun ympäröivät ihmiset havahtuvat siihen, ettei kaikki ole itsestään selvää... Tavallaan "tietoisuuden lisääminen" jotenkin lohduttaa, vaikka todellakin ymmärrän, että asian henkilökohtaisuus on aivan ainutlaatuisen herkkää. Nyt on jo joskus toisen lapsen aikeista kysytty, ja on siihen kipeä vastata. Itse nykyään yritän aina välttää kysymästä tämän tyyppisiä kysymyksiä keneltäkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä muutamat läheisimmät ystävät tietää sekä minun sisko ja miehen toinen veli.

En pysty kyllä vielä näkemään että tästä meidän vanhemmille kerrottais.. Vaikka 3 ICSI-hoitoa jo tehty, niin vanhemmat ei oo tietoisia näistä hoidoista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkään ei ole vanhemmat tietoisia tästä, vaikka varmaan arvelevat jo että ongelmia on. Vihjailuja kuulimme joku vuosi sitten vielä, nyt nekin ovat loppuneet. Jotenkin tiedän että oma äitini stressaisi tästä paljon ja haluan säästää häntä. En myöskään jaksa kertoa missä vaiheessa mennään. Olemme sen sijaan avautuneet useammalle ystävälle ja se on jo riittävän rasittavaa kun hoidoissa ei tule tulosta ja nyt niistä pitää kuitenkin raportoida silloin tällöin. Toivon niin että raskautuisin ja silloin sanoisin varmasti mm. vanhemmille että tämä on ollut aika "pitkä polku" meille. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kyllä lähipiiri tietää asiasta (kiitos mun hölösuun), jotkut ovat osanneet ottaa asian ihan hyvin, jollain ei ole taasen kokemusta tällaisesta, joten heidän suhtautumisensa ärsyttää suunnattomasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oma äitini tietää yrityksistä ja hoidoista. Muilta ollaan jopa vauvatoiveet pidetty visusti salassa. Ehkä juuri siksi ettei tyle jatkuvia uteluita et joko tärppäs jne.

Ja toisaalta olis kivaa et vauva uutiset tulis ihan puuntakaa yllätyksenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

On kerrottu aika avoimesti, ei ole kaduttanut. Enemmän on harmittanut kun olen kertonut/jäänyt kiinni raskaudesta. Keskenmenon riski on edelleen niin iso, ja tahtoisin panikoida ihan oman perheen kesken.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen puhunut muutamille kavereille keskenmenoista, en tosin enää nyt kauheasti kun niitä on vaan tullut lisää.

Ei olla sukulaisille esim mainittu mitään ongelmista tai puhuttu lapsista tms...

Kai jo arvannevat, että jotain ongelmaa on. Ei tunnu siltä, että haluaisi avautua kuitenkaan, etenkään puolison suvulle asiasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä lähipiiri ( eli lähisuku ja lähimmät kaverit) tietää sekä muutama läheinen työkaveri. Ja ollaan saatu paljon tukea tän asian kanssa. Olen myös melko hölösuu ja kerron asioistani melko avoimesti. Keskenmenon myötä musta on tullut varovaisempi ja olen päättänyt, että mahdollisesta raskaudesta ei heti alkuun kaikille kerrottaisi, vain tyyliin vanhemmille ja sisaruksille, jotka tietävät hoitoaikatauluistakin.

 

Oon alusta asti tosiaan puhunut avoimesti lapsettomuudesta ja niistä tunteista, jotka siihen liittyy. Jollakin lailla terapeuttista puhua näistä asioista. Ja parempi, että puhun. Muuten puhuisin pelkästään mieheni kanssa ja se nyt saa jo ihan tarpeeksi "kärsiä" mun mielialavaihteluista jne jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vielä ei olla kerrottu lapsitoiveesta yhtikäs kenellekään, mutta vähitellen alkaa olla sellainen olo, että olisi kiva avautua jollekin. Parhaan ystävän kanssa juuri yks päivä keskusteltiin lapsiasioita, kun muutamalle tutulle on tulossa vauva. Juteltiin myös yleisellä tasolla siitä, miten yllättävän monella on ongelmia lisääntyä, eikä lapsi tulekaan silloin kun on toivottu. Tuolle ystävälle varmaan tulen lähikuukausina meidän tilanteesta jotain kertomaan. Myös yksi ystäväni, joka on sairaanhoitaja, ymmärtäisi varmaankin yskän. Muille ei kyllä ole mitään mielenkiintoa avautua. Äidiltäni tulee vihjailuja jatkuvaan tahtiin, viimeksi viikonloppuna kun ihmettelin miten eräs tuttuni ehtii tehdä niin paljon käsitöitä, niin äiti sanoi, että jää sinäkin äitiyslomalle niin ehdit. Aha. Ai voiko mammalomalle jäädä ihan koirankin kanssa? Enpä tiennytkään. :girl_cry:

 

Muoks. Äitini siis on odottanut lapsenlapsia jo pitkään ja aina jaksaa muistuttaa miten paljon nuoremmat tututkin ovat tehneet lapsia ja miten heillä töissäkin kaikki muut ovat mummoja ja miten hänen tekisi mieli kutoa vauvanvaatteita ja ja ja.. Tajunnette pointin.

Edited by Mrs Willow

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ kurja juttu tuon äidin kanssa. Mulla on anoppi vähän samankaltainen. Ei kysy suoraan, mutta vihjailee ajoittain tyyliin: tuolla ja tuollakin on jo kaksi vauvaa ja se on teitä 5 vuotta nuorempi. :rolleyes: Itse koin tuon kertomisen hyvänä ja helpottavana, tosin kaikki eivät asiaa osaa kauhean hyvin ottaa ja tökeröitäkin kommentteja saattaa tietysti tulla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pihlajainen, täällä myös anoppi on vähän samaa maata, mutta ei yhtä suoraan ainakaan vielä ole uskaltanut mulle vihjailla. Toki pääsiäisenäkin kysyi, että näinkö paikallisen sisustuskaupan ikkunassa ihanat rottinkiset nukenrattaat. Joo, näinhän mä ne. Kun hän mietti, että pitäiskö ne käydä ostamassa, kun olivat niin ihanat. Jaa, enpä sitten viitsinyt kommentoida enää mitään. Varmaan sopiva vastaus olisi ollut, että enpä tiedä, mutta mä käyn nyt ottamassa kuukautiskipuihini särkylääkkeen.. Kerrassaan mieltäylentävää kitua kivuissaan ja kuunnella vihjailuja.

 

Varmasti mekin jossain vaiheessa tilanteesta joudutaan kertomaan, jos yritys venyy. Vielä kuitenkin haluan pitää asian omana tietonani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän molempien vanhemmat tiesivät lapsitoiveista kun oltiin puoli vuotta yritetty, Lapsettomuudesta alettiin puhua kun endoni todettiin. Aika avoimesti puhuin ystäville lapsettomuudesta ja jopa ensimmäisestä hoidosta, mutta kaduin sitä myöhemmin kun jouduin kaikille erikseen kertomaan epäonnistuneen hoidon ja negatiivisen testituloksen. Seuraavissa hoidoissa puhuin aina vain vähemmän ja vähemmän ja viimeinen hoito joka päättyi plussaan oli vain 2 kaverin tiedossa ja lapsettomien tukiverkolla. Toisaalta olen tyytyväinen että puhuin lapsettomuudesta silloin, koska sitten ihmiset osasivat suhtautua myös raskauteeni tietyllä kunnioituksella. Tulevista hoidoista en aio puhua, mutta enhän enää olekaan lapseton sanan kirjaimellisessa tarkoituksessa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me mietittiin ekaks ettei kerrota kuin meidän vanhemmille ja sisaruksille! Sit kuitenkin reilu vuosi sitten tultiin siihen tulokseen, että kerrotaan aina jos kysytään suoraan miten asia on! Tämä siksi, että en halunnut viime kesäisissä häissämme sitä, että (kuten jopa ehkä perinteeseen kuuluu) alkaavat siellä kyselemään yksi toisensa jälkeen: "Koska teille niitä lapsia tulee?" tms.! Eikä sitä kukaan kysynyt! Totesin jälkeenpäin miehelle, että ihanaa kun sai yhden päivän ajatella ihan kaikkea muuta, ilman että joku tai jokin lapsettomuudestamme muistutti! Oli meillä toki häissä lapsia sekä yksi 'vahinkoraskaana' oleva, mut se ei aiheuttanu kamalia tunteita! =) Vieläkin tuntuu kamalalta ajatellakkin sitä, että yksi elämän tärkeimmistä päivistä olisi pitänyt pilata itkemällä tai muuten huonolla mielellä! Nyt jäi häistä oikein hyvät muistot! =) Nyt vaan odotellaan sitä seuraavaa elämän tärkeintä päivää saapuvaksi.. =)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluaisin kuulla teidän mielipiteen seuraavasta. Ollaan miehen kanssa nyt ensimmäistä kertaa raskaana, ensimmäisen IVF-kerran jälkeen. Ei olla oltu aikaisemmin missään hoidoissa, vaan aloitettiin suoraan IVF:stä. Olen 38-v. ja miehellä on samanikäinen sisko joka on myös ollut nyt pari vuotta hoidoissa.

 

Kun miehen sisko aloitti hoidot, hän kertoi niistä hyvin yksityiskohtaisesti kaikille sähköpostitse (asutaan eri maassa kuin miehen perhe), tyyliin aloitan piikitykset, folliikkelit kasvaa hyvin, punktio meni hyvin, saatiin niin ja niin monta munasolua tms. Hän raskautuikin yhdestä hoidosta vuosi sitten, mutta se jouduttiin keskeyttämään.

 

Kun aloitettiin miehen kanssa hoidot, pyysin että ei kerrottaisi hänen perheelleen yksityiskohtia samaan tyyliin kuin hänen siskonsa. Miehelle tämä oli ok, vaikkakin hän mietti että mitä vastaa kyselyihin. Sanoin että voihan niihin vain vastata että kerrotaan sitten kun on jotain kerrottavaa. Mies on todella läheinen perheensä kanssa, kun taas minä en. En ole edes kertonut omalle perheelleni hoidoista.

 

Eilen mies jutteli puhelimessa tämän kyseisen siskon kanssa, ja hän oli alkanut kyselemään yksityiskohtia hoidoista, ja mies oli kertonut. Sitä mies ei sentään kertonut että olen raskaana, koska sovittiin että kerrotaan tämä vasta ensimmäisten 3 kk jälkeen. Mutta suutuin miehelle tosi paljon siitä että hän oli kertonut, vaikka sovittiin että ei puhuta yksityiskohdista.

 

Pyysin sitten että mies laittaa tekstarin puhelun jälkeen ja pyytää että sisko ei kerro keskustelusta muille perheenjäsenille. Ajattelin että haluan vielä selittää tarkemmin, joten laitoin kälylle vielä sähköpostin jossa selitin että olemme päättäneet että emme kerro hoidon yksityiskohdista muille ja että minulle se on helpoin tapa läpikäydä hoitoja.

 

No, sieltä tuli melko äkäinen meili takaisin, että ok jos mä en halua puhua tästä mun perheelle, mutta mun ei pitäisi pyytää miestä oleman puhumatta näistä omalle perheelleen. varsinkin jos hän haluaa puhua siitä jonkun kanssa. Ja että se on myös miehelle moraalisesti rankkaa, ja kahden juttu eikä koske pelkästään naista. Ihan hyvä pointti. Sitten sisko sanoi että hänellä on tarve tietää missä me mennään, koska hän läpikäy itse samaa. Tuo sai mun villat pystyyn. Mikä tarve hänellä on tietää meidän hoidoista?? Hän siis esitti sen niin että voi sitten olla tarvittaessa tukena veljelleen. En tiedä, mua vaan nyt niin pännii, että me ei saatais itse päättää kenelle kerrotaan.

 

Olenko mä kohtuuton kun vaadin että mies ei kerro hoidoista perheelleen?

 

Mikä minua siinä kertomisessa haittaa? No ehkä se että varsinkin kun miehen perhe on nyt seurannut miehen siskon hoitoja niin yksityiskohtaisesti parin vuoden ajan, niin he tietävät hoitojen aikataulut hyvinkin yksityiskohtaisesti. Mies kertoi eilen että mun alkionsiirto oli ennen meidän viime viikkoista lomaa, ja sisko oli heti laskemassa että milloin sitten tiedetään tuloksesta. Tietty AS oli pari viikkoa ennen meidän lomaa, ja tulos on jo tiedossa, mutta mä haluan että voidaan pitää edes jotain yllätyselementtiä. Äh, en osaa ilmaista itseäni kunnolla.

 

Ja sisko myös sanoi että jos en halua puhua mitään hoidoista, niin parempi olla koskaan vastaamatta puheluihin kun he soittavat. No, ne soittaa aina miehen kännykkään. Eikä kukaan muu ole edes niistä hoidoista kysellyt kuin tämä sisko.

 

Mitä olette mieltä? Olenko mä ihan tunteeton kun haluan pitää tän meidän omana juttuna? Kannattaisiko mun vastata jotain vielä siskolle?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä nuo hoidot on täysin teidän kahden juttu ja jos niistä kerrotaan eteenpäin niin myös se päätetään yhdessä. Siskon tarpeet on tässä toissijaisia. Ja musta toi olis kamala jos koko suku/perhe tietäisi meidän hoitoaikatauluista, eli ymmärrän hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kiitos :). Juteltiin asiasta miehen kanssa, hän sanoi että sai eilen sen vaikutelman että keskustelu oli tärkeämpää siskolle ja että kertomalla hän jotenkin tuki siskoansa kuin toisin päin. Miehellä ei ole itse ollut tarvetta avautua asiasta. Ja kerrotaan sitten kun ollaan molemmat valmiita. Nyt on taas parempi olo :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä että se on Ihan Teidän Kahden Oma Asia, kerrotteko vai ette hoidoistanne. Ihanaa että olet raskautunut jo ensimmäisestä hoidostasi :) Toivotaan että kyytiläinen pysyy matkassa loppuun saakka.

Me olemme päättäneet ettemme kerro kenellekkään hoidoista, vaan pidämme sen kahdenvälisenä, koska en jaksa sitä uteluiden rumpaa, sääliviä katseita ja "viisaita ohjeita tulla raskaaksi"..

Onhan se toisaalta rankkaa kun ei voi kenellekkään muulle kun miehelleen tuntojaan purkaa, koska hoitopaikassa yleensä niin kiireistä henkilökuntaa ettei niille kehtaa alkaa tilittämään..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen tosiaan kans kokenut että näin on helpompaa. Parin viikon päästä on np-ultra ja jos kaikki on ok niin kerrotaan.

 

Ihmetyttää välillä edelleenkin kälyn sähköposti, jossa hän sanoi että heidän perheensä tuntee hoidon yksityiskohdat niin hyvin koska ovat seuranneet hänen hoitojaaan, että heitä ei kiinnosta meidän hoitojen yksityiskohdat, vaan että he haluavat vaan olla tukena. Vähän vaikea uskoa tuota, koska luulisin että loppujen lopuksi he haluavat myös tietää lopputuloksen.

 

Onnea myös teidän hoitoihin!

Edited by Catalina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuskin aion kertoa kenellekään koskaan. Anopille kerroin jotain kolmannen keskenmenon jälkeen, mutta huomasin heti ettei hän ymmärrä asiaa lainkaan. En usko että muutkaan ymmärtävät, mässäilevät vain asialla.

Nyt tosin olen toistaiseksi raskaana, vaikka mahdollisuudet onnelliseen loppuun ovatkin huonot, nyt kun keskenmenojen syy selvisi. Jospa tämä raskaus onnistuisikin, niin ei tarvisisi kenellekään selitellä meidän lapsilukua. Meillä siis nyt yksi lapsi, joka on ollut suoranainen ihmelapsi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse oon sellainen henkilö, että jos jokin asia painaa niin on pakko puhua kun on paha olo. Lähimmät ystävät tietävät hoidoista ja yksi heistä on itsekin käynyt läpi hoitoja, ja huomaan että puhuttuani heidän kanssaan oloni helpottuu. Lisäksi äitini pistää mulle Menopurit kun en itse  pysty piikittämään itseäni :D Ilman ystävien ja äidin tukea en tiedä miten pärjäisin. Mies on kovasti tukenani, mutta aina ei halua miestä "vaivata" ja jotenkin tuntuu että naispuoliset ystävät ymmärtää tätä tunnemaailmaa mitä tää yrittäminen sisältää.. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päivitystä meidän tilanteeseen: raskauduin siis ensimmäisestä IVF tuoresiirrosta, mutta viikko sitten saatiin huonoja uutisia np-ultrassa ja nyt joudutaan keskeyttämään raskaus... :girl_cry:

 

Olen pystynyt keskustelemaan tästä parin läheisen kaverin kanssa ja yhdellä toisella foorumilla, ja kokenut että olen tosi "iloinen" että ei kerrottu raskautumisesta meidän perheille. Luulen että en jaksaisi selittää kaikille usean otteeseen tapahtunutta.

 

Ja vaikka siis kälylle kävi juuri samalla tavalla kuin meille tasan vuosi sitten, eli raskaus jouduttiin keskyttämään viikolla 12-13 kromosomihäiriön vuoksi, en koe että haluan jakaa tätä hänen tai miehen muun perheen kanssa. Mies on asiasta samaa mieltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Voi ei, olen todella pahoillani! :(

 

Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, en minäkään haluaisi kertoa hoidoista omalle tai mieheni perheelle. Nämä ovat niin kipeitä ja herkkiä asioita, että se on jokaisen itse päätettävissä, mitä haluaa kertoa. Voimia teille!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now