Drusilla

Toinen lapsi

147 posts in this topic

Jos meillä kaikki menis suunnitellusti, ikäeroa lasten välille tulisi vähän alle 3 vuotta. Aiotaan siis aloittaa yritys ensi kuussa. Alun perin piti ikäeroa tulla enemmänkin - esikoinen kun oli koliikkilapsi ja myöhemminkin on ollut haasteita. Mutta niin vaan vauvakuume nousi ihan puskista.vaikka hirvittäähän se jo ajatuksena että mitä jos koliikki toistuu eikä kukaan nuku öisin ja ja ja...Enkä sano että kai sitä selviää kun kaikki muutkin. Meillä tilanne on kuitenkin aika vaikea kun niitä tukijoukkoja ei juuri ole ja itse stressaannun tosi paljon kovista äänistä, väsymyksestä ym. No, sitä ehtii murehtia sitten lisää jos ja kun sen aika on :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja kerran sitten kun joku muori taas kysyi et eikös teille enempää tuukaan ja lässyn lää, niin mähän näin punasta ja tuumasin kovaan ääneen : (keskellä täyttä kauppaa) Niitä lapsia ei kuule ihan niin vaan saakaan, ne annetaan lahjaksi! Kuinkas monta lastenlasta teillä jo on?!!

(Kyseisellä rouvalla on kaksi tytärtä, kaikilla puoliso mut ovat sen oloisia etteivät ikinä hanki lapsia.) Kyllä suututti. Sen takia en ikinä kysy kenenkään vauvasuunnitelmista tai jos kysyn, niin hyvin varovasti ja kautta rantain, etten koskaan pahoittaisi kenenkään mieltä samalla tavalla kun mulle tehtiin.

 

Oiken! Mä tein kanssa yhdelle tädilleni vähän näin, kun oltiin serkun häissä ja hän rupesi kyselemään multa (olin sillon jotain 21-22) että kukahan sitten seuraavaksi juhlii häitä (olin sillon seurustellut pari vuotta ja ero näytti sillä hetkellä aika todennäköiseltä). Mä siihen sitten suoraan että " varmaan jompi kumpi teidän pojista kun ovat sen verran vanhoja jo!" (poikansa silloin jotain 25 ja 30). Sen jälkeen ei ole kyseinen täti kysellyt multa mitään..

 

Ja meidän kakkosajatukset on vähän kaksipiippuisia. Toisaalta toinen voisi olla ihan hyvä nytkin kun ikää alkaa jo olla (ensi helmikuussa täytetään 33), mutta toisaalta ei vielä haluttais toista vaan haluttais nauttia hetki kolmestaan ja mäkin meinasin töihin mennä alkuvuodesta.. Aikanaan juteltiin, että molemmat ollaan oltu tyytyväisiä 3 vuoden ikäeroihin (molemmilla on siis 3 vuotta nuorempi sisarus, miehellä veli ja mulla sisko), joten josko sitten yritettäis joskus 2012 sitä seuraavaa saada alulle.. Ja sen verran ollaan juteltu myös, että jos käy niin että toinen ei sitten saavukaan, niin ei haluta mitään hoitoja vaan ollaan sitten tyytyväisiä yhteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poitsu on 6 kk ja mulla jyllää armoton vauvakuume :girl_to_take_umbrage2: Esikko on kyllä ns unelmalapsi, ei kauhiasti itke ja on nukkunut jo pitkään täysiä unia :lipsrsealed:. Toisaalta haluais lapset pienellä ikäerolla, toisaalta taas haluais antaa pienen olla vielä hetken ainokainen... Toisaalta poika on sen verran sosiaalinen, että varmasti mielellään ottaisi kaverin itselleen. Täytyy vähän keskustella tuon miehen kanssa, mitä mieltä hän on... Itse ehkä haluaisin "lusia" vauva-ajan yhteen pötköön... Ikäkin alkaa tulla pikkuhiljaa vastaan kun ajatuksena on, että lapset on tehty ennen 35 ikävuotta = puoltoista vuotta siis armonaikaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä lapsille tulee ikäeroa nyt vähän alle kaksi vuotta. Niin tarkaan ei mietitty ikäeroa, kun toiselle annettiin lupa tulla. Ennemminkin oltiin orientoituneita, että ikäeroa tulee enemmän, esikoistamme kun toivottiin lähes vuoden, mutta toisin kävi :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin aloitettu kakkosen yritys :) Esikoinen täytti syksyllä 5...

 

Uusi jäsen siis olen täällä foorumissa ja nyt kun tosissaan aloitettiin toisen yritys niin päätin rekisteröityä mukaan keskusteluihin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos kaikki menee hyvin, niin ikäeroa tulee 1,5 vuotta.

 

Meiltäkin on jo kyselty milloin tulee toinen, mutta olen vähän antanut ymmärtää, ettei ehkä tule tai ainakaan vielä. Ei haluta vielä kertoa, koska yksi raskaus meni jo kesken, enkä halua selitellä kellekään mitään.. Sitä paitsi, lapsen saaminen ei ole itsestäänselvää, ja jos vaikeuksia ilmenee niin haluan pitää ne minun ja miehen välisinä asioina, enkä jaksa kuunnella jokottelua..

En tykkää painostuksesta ja kyselijöistä, yhden kerran voi vielä kysyä, mutta jankutus dash2.gif Oli aika raskasta keksiä vastausta uteluihin, kun oli juuri saanut keskenmenon.. Kyselijä kun oli sitä mieltä, että yhteen putkeen tai ei ollenkaan, niinkuin hän oli toiminut.. Jep, siinäpä siis vaihtoehdot rolleyes.gifhuh.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Todella kova vauvakuume on ollut päällä jo pidemmän aikaa, mutta kyllä sitä miettii, miten kahden kanssa sitten jaksaisi. Kuitenkin aika tuoreeltaan muistissa vielä kaikki miten vauva vaati koko ajan huomiota ja se jatkuva imetys jne. Miten se sitten onnistuu kun isompi juoksee ympäriinsä? Ja tuon esikoisen yöt on vielä aika huonoja ja hän heräilee useasti, joten mitä sitten jos tämän suhteen ei tule parannusta kun kakkonen syntyy...? Ehkä kaikki asiat hoituu sitten luonnostaan mutta kaikestahan on hyvä stressata etukäteen :D

Edited by manteli .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kakkoskuume on ollut valloillaan jo raskausaikana ja pysyy ja pahenoo. :D Ikäeroa tulee vähintään pari vuotta vaikka heti tärppäisikin (erittäin todennäköistä meikäläisen historialla, not) kun on sektio takana.

 

Välillä kyllä hirvittää ajatella, että jos niin onnellisesti käy, että toinenkin pikkuihme meille suodaan, että miten sitä selviää kun osan aikaa on yksinhuoltajana ja kaiken lisäksi hypotyreoosi vetää välillä ihan voimattomaksi... Tai miten siitä raskauden väsymyksestä/ pahoinvoinnista selviää taaperon kanssa, entäs jos loppuraskaudessa iskee taas raskausmyrkytys... Entäs imetyksen yrittäminen kun esikoinen asui ensimmäiset viikot tissillä (vaikka ei se maito riittänyt silloinkaan) ja mieluusti imetän makuullani ja ja ja...

Toisaalta meidän jätkä on ollut hyvin helppo vauva, elän toivossa josko tämä jatkuisi sinne teini-ikään asti. :grin: (Ja entäs jos mahdollinen kakkonen onkin isoveljensä vastakohta, vaativainen ja äänekäs?) Ja onhan sitä ennenkin selvitty. Kai sitä on vaikka aidanseipäänä jos tarve vaatii.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä ei ole vielä esikkoakaan, mutta oon kyllä vakaasti sitä mieltä että kakkonen sais tulla parin vuoden päästä ensikoisesta. Vaikka ajatus kahdesta tai useammasta lapsesta tuntuu vielä tällä haavaa hiukan oudolta (=miten sitä voi ihminen rakastaa useampaa kuin yhtä niin mielettömästi, ja riittääkö sitten aika ja jaksaminen kaikille lapsille on ne ajatukset jotka on lähinnä mielessä), on meille ehdottomasti tulossa vähintään ne kaksi lasta. "Järkisyynä" se, että oon vaan huomannu ainoiden lapsien ja sisaruksiaan huomattavasti (noin 10v) nuorempien ihmisten vaan olevan vähän haastavampia aikuisia kuin ne joilla on sisaruksista ollu kaveria ja seuraa lapsena. Eli tavallaan että sisarukset "kasvattaa" toisiaan toimimaan enemmän myös muut huomioon ottaen. Omasta kokemuksesta varsinkin tiiviissä parisuhteessa eläminen ensimmäistä kertaa elämässä on aika haasteellista kun kumppanilla ei oo lapsuudesta kokemusta ja "tietotaitoa" siitä miten ollaan ja eletään jatkuvassa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa.

 

tää siis puhtaasti vain minun mielipiteeni, tarkoitukseni ei ole loukata ketään enkä missään tapauksessa sano ettenkö saattais joskus vielä muuttaa mieltäni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Plikka on pykälää vaille 2 kk ja toisen ajankohdasta on puhuttu. Periaatteessa yritystä on ajateltu aloitettavaksi tytön 1. syntymäpäivän paikkeilla, mutta käytännössä luultavasti vuodenvaihteessa eli tyttö olisi tuolloin n. 8 kk. Tähän menessä elämä on ollut helppoa, tyttö nukkuu lähes täysiä öitä, eikä liiemmin karju. Aina toista ajatellessa tulee pohdittua, mitä täysin päinvastainen lapsiarki olisikin, varsinkin, kun lapsia olisi kaksi, mutta joka tapauksessa ainakin ne kaksi on suunniteltu askaroitavaksi, oli luonne mikä tahansa.

Taustalla:

-perinteiset leikkikaveriaatokset
-se, etten halua mennä välillä takaisin työpaikalleni
-olen 30-vuotias ja mies joitakin vuosia vanhempi, eli emme nuorru tästä minnekään

...ja viimeisenä ja varmasti tästä tulisi foorumiturpiin siellä sun täällä, mutta myös se, että käyttötalouden näkökulmasta olisi päästävä takaisin äitiyspäivärahan piiriin siitä n. 300 euron+lapsilisän "potista".

 

Muokataan, jos tästä nyt tuloillaan olevasta tulisi lasta, eikä sitä kuuluisaa toista, näille tulisi ikäeroksi hieman alle 1 v 8 kk. Ihan passeli, kai. Sen kyllä myönnän, että tämä alkuraskauden yletön väsymys (, joka kyllä esikoisesta jatkui koko raskauden) ja "jeeeeee, elämä on ihanaa" -aktiivisen esikoisen yhteensovittaminen on vähän haastavaa välillä.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kyllähän tuo talouspuoli on täälläkin mielessä. :grin:

Edited by Chiamaka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tulee ikäeroksi melkeinpä tasan 2 vuotta. Tulokkaan LA on 25.10. ja esikoisen LA oli 24.10. syntyen 1.11.2010.

 

Kovasti mietityttää miten arki tulee muuttumaan, uhmaikä pukkaa esikoisella kovasti päälle. Tosin vielä aika lievänä, ja esikoisen oppiessa yhä enemmän puhumaan kommunikaatio ja yhteispeli sujuu paremmin kuin ennen. Esikoisella on myös leikkiminen kehittynyt viime aikoina, nyt jaksaa leikkiä tietyillä jutuilla jo jonkin aikaa ja keskittyä leikkiin, joten toivottavasti tämä jatkuu vauvan syntymän jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun lapsilla on ikäeroa seitsemän vuotta ja se tuntuu meidän perheelle ihan täydelliseltä! Olen miettinyt (/ollaan mietitty) kolmatta lasta, mutta mua ei yhtään haluttaisi jakaa omaa huomiotani kahden pienen välillä. Ehkä joku 4-5 vuotta voisi olla kohtuullinen ikäero, niin tämä kuopus saisi olla ihan rauhassa myös se pienin hellitty lemmikki.

 

Tulen itse useampilapsisesta perheestä, ja mulle läheisin sisarus ei suinkaan ole ollut se, jonka kanssa on pienin ikäero, vaan 10 vuotta nuorempi veli. Omasta kokemuksesta uskon siis, että ikäeroa tärkeämpää on henkilökemiat. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoista lukea kokemuksia eri ikäeroista! Meillä esikoinen lähestyy vuoden ikää ja kakkosta yritetty nyt pari kk.. Tavoitteena olisi suht pieni ikäero mutta saas nähdä, esikkoa yritettiin jokunen tovi ennen kuin tärppäsi. Itselläni on isosisko 3 vuotta vanhempi eikä me oikeastaan lapsina yhdessä leikitty, nyt vasta vanhempina ollaan lähennytty paljon! Musta olisi kuitenkin kiva jos lapset viihtyisi yhteisissä leikeissä, siksi pientä ikäeroa tavoittellaan.. Toisaalta kuten edellinen kirjoittaja huomioi, ikäeroa tärkeämpää saattaa kuitenkin olla ne henkilökemiat. Tuttujen tytöillä on 6 vuotta ikäeroa ja keksivät kyllä hyvin yhteisiä leikkejä mutta riitelevät paljon..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos kaikki menee hyvin, meidän tulokkaalle ja esikoiselle tulee ikäeroa kuusi vuotta. Ei olis kyllä paljon aikaisemmin edes pystynyt ajattelemaankaan toista. Ja itse asiassa aina sanoinkin puloleikilläni että vasta sitten ehkä toinen kun eka menee kouluun. Eli vähän etuajassa ollaan menossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rohkaisevaa, että täällä on isompiakin ikäeroja tulossa sisaruksille.

 

Meillä ikäero on kasvanut siksi, että olen tahtonut rauhassa keskittyä poikaan ja käydä koulun loppuun. Olin koulusta 2 vuotta pois ja seuraavan vuoden poikaa hoiti anoppini silloin harvoin kun oma koulu ja miehen työvuorot meni päällekäin. Nyt koulua jäljellä (toivottavasti) reilu vuosi, jolloin "parhaassa" tapauksessa ikäeroa tulisi olemaan jotain neljän ja neljän ja puolen vuoden väliltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli ajatus kahdesta lapsesta jo ennen ensimmäisen alullepanoa, kuten varmaan monella muulla. Pieni on nyt kohta puoli vuotta, ja välillä on lievää kuumetta itselläni ilmassa, miehellä oikeastaan vielä enemmän. Meillä tämä lapsi kuitenkin on ollut suorastaan järjettömän helppo tapaus, joten tietysti mukavuudenhalu vaikuttaa suunnitelmiin: miksi rikkoa hyviä unia, joiden menetystä lapsiasioissa pelkään oikeastaan enemmän kuin mitään muuta? Lisäksi omalla kohdallani toisen yrittämistä himmaavat erinäiset käytännön seikat. Valmistun kohta, enkä ole koskaan ollut kuukautta enempää oman alan hommissa. Tuntuu, että tuleva työnteko voi kärsiä pahastikin, jos nyt töihin haku ja meno viivästyy entisestään. Joten kolmen, neljän vuoden ikäero tuntuu todennäköiseltä meillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ole esikoinen päästänyt helpolla ja silti olen kuumeillut alusta saakka toista ;) nyt kun poika on vuoden, alkaa vauvakuume olla pahenevaa laatua enkä millään malttaisi odottaa, että tärppää!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen täytti juuri vuoden ja ollaan päätetty että seuraava saisi tulla jo :) ompahan toisilleen sitten leikkikaveria :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toisesta lapsesta on ollut puhetta, mutta mekin halutaan keskittyä esikoiseen nyt ja katotaan sitten esim. vuoden päästä josko toista alettas yrittämään. Esikoinen on ollut kyllä helppo tapaus, mutta silti tuntuisi jotenkin hassulta olla kohta raskaana uudestaan. Vauvakuumetta mulla kyllä hieman on jo, mutta se on vielä aika lievää ja järki ainakin vielä vie voiton.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toinen lapsi on tervetullut vaikka heti :) Ehkäisyä ei ole ollut ollenkaan käytössä esikoisen syntymän jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me kuulutaan niihin jotka haluavat isomman ikäeron lapsilleen kuin se normi pari vuotta. Yritys näillä näkymin alkaa kesällä 2014 jolloin poika on 3v ja jos raskaudun pikaisesti niin ikäero jää alle neljään vuoteen. Tai sitten menee sen yli neljän vuoden mutta se nyt ei ole mikään murheen aihe. Meillä poika on tarvinnut erityishoitoa kätensä takia ja mä haluan olla jonkun aikaa töissä oltuani kuitenkin ensin hyvän aikaa kotiäitinä ennen kuin meille seuraava tulisi. Enkä mä sitä paitsi jaksaiskaan vielä kun poika vieläkin herää useaan otteeseen öisin. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now