Miten raskaus on vaikuttanut ystäväpiiriisi?

[Guest vieras]

Onko teillä muilla raskaus vaikuttanut kaveripiiriin? Itse koin raskauden puolivälin jälkeen, että olen epäsosiaalinen ja välttelen kavereitani ja ystäviäni. Juttelin tästä neuvolan, psykologin ja mieheni kanssa sekä muutamien ystävieni kanssa. Se helpotti, mutta luulen viimein löytäneeni syyt ja selitykset miksi olen muuttunut raskauden myötä ja miksi ystäväpiirini on muuttunut. En ehkä enää niinkään ole epäsosiaalinen, vaan lähinnä valikoiva ihmisten suhteen.

 

Valikoiva saattaa kuullostaa ilkeältä ja epäkohteliaalta, mutta oletan, että tässä on kyse ihan äidinvaistosta tai vastaavasta hormonien aiheuttamasta ns. suojeluvaistosta.

1. Neuvolassa näihin mietteisiini suhtauduttiin sillä kannalla, että odottava äiti ikään kuin kartoittaa tukiverkon uudelleen raskauden aikana ja näin muodostaa ystäväpiirin uudelleen, jolloin lähipiiri muokkaantuu enemmän sellaiseksi, jossa on paljon samassa elämäntilanteessa olevia tai muuten saman tyylisiä ihmisiä.
2. Psykologin näkökulma oli pesänrakennusvietin herääminen ja omaan perheeseen keskittyminen sekä sen myötä väliaikainen epäsosiaalisuuden tunne.
3. Mieheni mielestä ystäviä tulee ja menee ja jotkut ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän, kun taas toiset vain muutaman vuoden ja koki sen kaiken olevan normaali osa elämää.

Olen potenut tästä aikaisemmin huonoa omaatuntoa, koska koin käyttäytyneeni asiattomasti muutamaa tuttavaani kohtaan, sillä halusin vain välttää kontaktia heidän kanssaan. Nyt kuitenkin tämä tuntuu enemmän helpottavalta. On kaiken järjen mukaan ihan ookoo, että elämäntilanne muokkaa ystäväpiiriä. En koe enää olevani epäsosiaalinen, sillä viihdyn näiden ystävieni kanssa, jotka ovat "jääneet jäljelle" ja löytyneet uudelleen.

 

Olisi kiva kuulla miten te muut olette kokeneet raskauden ajan muutokset niin ystäväpiirissä, kuin tunnetasollakin. Neuvolassa puhutaan paljon raskauden aikaisesta masennuksesta ja sen myötä epäsosiaalisuudesta. En itse kuitenkaan voi sanoa olevani masentunut, vaikka sitä ensin luulinkin juuri siksi, koska eräät ystävät ärsyttivät ja ahdistivat pelkällä olemuksellaankin. Kaikki johtuikin ilmeisesti siitä, että suojelen sisimmässäni itseäni ja perhettäni ja sen myötä valikoin ympärilleni ne ihmiset, joiden lähellä tunnen oloni hyväksi ja kodikkaaksi. 

[Cor]

Ihanaa kun joku kirjoittaa noin avoimesti asiasta joka on lahes jokaiselle odottajalle tuttu mutta tabu tilanne. Painin itse aikaisemmin raskaana olleesa saman asian kanssa. Ekassa enemman kuin tokassa. Viela nytkin lasten ollessa pienia aika-ajoin pohdin asiaa. Tekstisi on kuin minun omalta nappaimistolta. Itselle esikoisen vauvakerho ajasta ja uusista naapureista (sama elamantilanne ja vaihe) on tullut minulle ehka jopa tarkeimpia ystavia. Pidetaan paljon yhteytta ja treffataan. Ollaan ikaankuin samalla aaltopituudella ja jaetaan samat ongelmat. Uusi kaveripiirin syntyminen johtunee myos siita, etta vanhassa kaveripiirissamme on paljon sinkkuja ja sellaisia joilla ei ole lapsia. Ollaan eka perheytynyt pariskunta. Uusi kaveripiiri siis tuli ihan ilman hakemistakin kuin luonnostaan. Kun oli niin radikaalia etta lahes koko kaveripiiri menee vaihtoon enempi vahempi, niin ainakin hankasi omaa mielta kovastikin. Nyt on hyva olla ja minulla on ihania uusia ystavia ja ne tosi ystavat vuosien takaakin pysyivat. Hyvanpaivan tutut on sitten jaaneet pois vahitellen.

[Guest vieras]

Mukava kuulla, että myös sinä Cor, olet löytänyt uusia ystäviä ja epäsosiaalisuuden tunne kaikonnut elämäntilanteen muuttumisen ja uusien ystävien myötä. Tuntuu siltä, että sanonta "Kun vanhat ovet sulkeutuvat, niin uudet avautuvat." pitää tässäkin asiassa paikkansa. Itselläni myös entisessä kaveripiirissä on näitä sinkkuja sekä toinen äärilaita eli ihmisiä, joiden lapset on jo isoja eikä sen vuoksi elämäntilanne kohtaa. Onhan se tietysti totta, että ei ystäviä tulisi alkaa valitsemaan pinnallisista syistä, mutta se on myös koettu, että en itse pysty pitämään ystävyyssuhdetta hyvänä, jos niitä ystäviä on liikaa. Se taitaa olla myös jossain tutkittukin asia, että ystävyyssuhteet kärsii, jos niitä on turhan paljon.

[Cor]

Musta toi sisaanpain kaariytyminen/vetaytyminen oli pahimmillaan alku ja loppuraskaudessa, ehkä myos juuri vauvan synnyttya. Uskon siihen vaikuttaneen se, etta sita keskityy niin siihen uuteen elamantilanteeseen etta kaikki suhteet jonka eteen joutuu nakemaan vahan enempi vaivaa jaa pois.

[Josephine]

Mun mielestä kuulostaa aika pelottavalta, että vauvan saamisen jälkeen sinkut ja lapsettomat jäisivät pois kaveripiiristä. Tulee ihan mieleen, kuinka moni kertoo avioeron karkottaneen kaverit.

Minulla on muutamia uusia äitikavereita, mutta nyt toisen lapsen jälkeen huomaan, ettei vauvakerhot jaksa pahemmin kiinnostaa. Se, että on samanikäisiä lapsia, ei mielestäni aina yhdistä tarpeeksi. Todelliset ystävät ovat pysyneet elämäntilanteesta riippumatta ja onneksi ensimmäisen lapsen jälkeen jaksoin olla sosiaalinen ja tutustuin niin moneen äitiin, että heidän joukostaan jäi kavereita vauvavuoden jälkeisellekin ajalle.

[Emni]

Tuntuu siltä, että sanonta "Kun vanhat ovet sulkeutuvat, niin uudet avautuvat." pitää tässäkin asiassa paikkansa.

 

Mä olen just tätä mieltä oman kokemuksen pohjalta.

Raskaudesta on jo aikaa, lapsi on nyt parivuotias, mutta nimenomaan raskausaika ja pikkuvauva-aika muokkasi kaveri- ja ystäväpiiriä aika tavalla uuteen uskoon. Näin jälkikäteen ei enää tunnu pahalta ja enemmänkin tuntuu luonnolliselta, että niin se nyt vain meni ja lapsen myötä alkoi uusi elämänvaihe myös ystävä/kaveririntamalla.

 

Raskauden aikana koin niin paljon tunteita laidasta laitaan ja koska raskaus ei ollut mikään helposti alkuun saatu juttu, se aiheutti paljon stressiä ja olin myös kevyessä levossa ja pitkällä sairauslomalla jo alkaen ennen raskauden puolta väliä, joten jotenkin koko tuo haastava tilanne teki sen, että sitä keskittyi mieluusti omaan perheeseen ja vain niihin tärkeimpiin läheisiin.

Eniten ehkä tuntui, että monen kaverin kanssa ajatukset alkoivat olla niin eri maata, yhdellä oli ehkä kateellisuus tai katkeruus syynä, että yhteydenpito vain jäi, toisella taas elämä keskittyi ihan muihin asioihin kuin itselläni, joten yhteiset puheenaiheet vain hiipuivat ja yhteydenpito väheni luonnostaan.

Eniten kuitenkin tuntui lapsen syntymä ja ensimmäiset viikot karsivan kavereita ja yhteydenpitoa. Meillä oli allerginen lapsi, vauva valvotti ja koko elämä pyöri ensimmäiset viikot ehkä tavallista enemmän vain vauvan ympärillä sekä omasta jaksamisesta huolehtimalla. Suurinta vertaistukea koin saavani niistä, joilla oli pieni lapsi ja samankaltainen elämäntilanne. Väkisinkin siinä etäämmät kaverit jäivät täysin huomiotta.

 

Parin vuoden jälkeen huomaan, että parin hyvän kaverin kanssa on välit lähentyneet, kun elämäntilanteet ovat nyt samanlaiset, pari ystävää on jäänyt kokonaan pois, syyt ovat syvemmällä kuin pelkästään minun raskaudessani ja lapsen saamisessa, mutta se oli se "ratkaiseva hetki", että yhteys katkesi. Parin kaverin kanssa taas ehkä sahataan vähän ees taas, etäännyttiin raskausaikanani ja nyt sitä vähitellen kai rakennetaan kaverisuhdetta uudelleen, kuitenkin koen, että ollaan nykyään paljon etäisempiä kuin ennen raskautta.

Onneksi olen saanut muutaman ihanan, uuden ystävän lapsen syntymän jälkeen, nimenomaan niitä samassa tilanteessa olevia pikkulasten äitejä.

Jos olisin noiden katkenneiden ystävyys- ja kaverisuhteiden jälkeen jäänyt vaille hyviä ystäviä ja enemmän yksin, kokisin varmasti huonoa omaatuntoa niistä, mutta nyt kun elämässä on uusia tuttavuuksia, uudet tuulet ja uusi suunta, ei nuo vanhat ystävyyssuhteet enää kummittele mielessä, huonolla tavalla.

[hansQ]

Kyllä mä ainakin oon vähän erakoitunut raskauden aikana, se alkoi oikeastaan jo silloin kun alettiin yrittämään raskautta. Ei se oikeastaan ole sitä, ettenkö haluaisi kavereitani nähdä, en vaan saa aikaiseksi ottaa heihin yhteyttä ja ehdottaa tapaamisia. Jos köllöttelen kotona yksinäänkin, ei tule edes mieleen, että soittaisinko ystävälle. Podenkin huonoa omaatuntoa siitä. Köllöttelen vain pylly homeessa kotona 

Jostakin syystä olen toisaalta huomannut ihmisten ottavan minuun enemmän yhteyttä. Kesä (jolloin siis en vielä raskaana ollut) meni oikeastaan tapaamatta ketään. Syksyn mittaan olen silti paljon enemmän tavannut kavereita ja tuttuja. Näistä suurin osa on sellaisia, joilla on suurin piirtein samanlainen elämäntilanne, mutta olen nähnyt myös paljon enemmän erästä ystävää, jonka kanssa on aiemmin nähty lähinnä humppailun merkeissä. Olenkin ihan älyttömän kiitollinen kaikille näille, jotka ovat halunneet treffata ja pitäneet yhteyttä, kun en itse ole aikaiseksi saanut

[Guest vieras]

sita keskityy niin siihen uuteen elamantilanteeseen etta kaikki suhteet jonka eteen joutuu nakemaan vahan enempi vaivaa jaa pois.

Tämä oli musta hyvin sanottu. Nyt, kun mietin vielä uudelleen näitä pois jääneitä kaverisuhteita, niin ne on olleet juurikin sellaisia, joiden eteen olen joutunut näkemään enemmän vaivaa. Jonkun mielestä tämä saattaa kuullostaa karulta ja siltä, ettei ystävyyssuhdetta hoideta tarpeeksi, mutta olen realisti ja jos ystävyyssuhde tuntuu väkinäiseltä yhteydenpidolta niin ennemmin tai myöhemmin se lopahtaa.

 

Sitten on olemassa ne ystävät, jotka ovat olleet elämässä jo vuosia eikä niihin suhteisiin raskauteni vaikuta tippaakaan. Aina voidaan jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin riippumatta siitä onko viimetapaamisesta viikko vai kuukausia.

[Cor]

Josephine, ei siis kaikki sinkkukaverit jää pois. Mut vähenty näkeminen kun ei itse enää voinut juosta rilluttelemassa samaa tahtia ja kun usein puheenaiheet liittyy omaan elämään ja siihen mikä sillä hetkellä on tärkeää niin olitiin me osan kanssa aika eri planeetoilta. Niitä tuskin kiinnosti mun puheet vuauvoista ja siitä mitä on opittu juuri (en siis aina puhunut vain lapsista, kiinnostinpaljon muukin mut se vaan täytti kaikki arkipäivät niin oli luonnollista puhua) ja mua tuskin kiinnosti joku uusi drinkki baarissa tai se kenen luokse sitä milloinkin oli lähdetty jatkoille. Näin niinkuin kärjistetysti.

[Cor]

Ihana lukea kun monella on mennyt juurikin samalla tavalla kuin mulla. Ja samoja ajatuksia monien kanssa. Tuntuu ettei ole ihan yksin näiden tuntemusten ja ajatusten kanssa. Ja että ne on ihan normaalia elämän kulkua. Mulla siis on mennyt niin et tosiystävät, jotka on pitäneet yhteyttä silloinkin kun itse en ole jaksanut, ovat pysyneet ystävinä. Sinkkukavereista osa on pysynyt osa jäänyt. Nähdään harvemmin, mutta kuitenkin pysytään ystävinä. Myös uusia ystäviä on tullut juurikin samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Niistä kavereista on tullut sellainen voimavara jaksaa arjessa. Kun kuulee, että jollain on samoja vaikeuksia tai ajatuksia menossa samaan aikaan niin omat murheet ei tunnu ylitsepääsemättömiltä ja ne ymmärtää et vaikean yön jälkeen ei vaan aina jaksa. Monelle jotka ei ole samassa elämänvaiheessa ei ole itsestäänselvää, että perutaan tapaaminen jos vauva on valvottanut vaikka koko yön. Sitä väsymystä ei vaan tajua ennenkuin sen itse kokee. Tulee joskus siis tilanteita et lapseton kaveri loukkaantuu kun meno peruuntuu "vaan jonkun vähäunisen yön takia". Kun ne ei aina tajuu et jos ei saa yöllä nukuttua niin on pakko nukkua univelkaa pois päivällä silloin kun lapset nukkuu tai muuten ei jaksa seuraavaa yötä valvoa. Mammakaverit on myös kavereita, joita voi tavata päivisin kun ei lapselliset on töissä.

[Bes]

Itsekin tunnistan tilanteen, jossa kaveripiiri muokkautunut ihan uuteen uskoon etenkin ensimmäisen lapsen raskausaikana, muissa raskauksissa ilmiö ei ole ollut niin paljon enää esillä. Ja esikoisraskauden jälkeen jälkeen voinut mennä kolme-neljäkin vuotta että "löydetty" tiettyjen kavereiden kanssa toisemme uudestaan, kun heille tullut lapsia ja elämäntilanteet ovat kohdanneet. Ihan loogista ja luontoäidiltä älykästä hoitaa asia pääpiirteittäin kaikilla enemmän tai vähemmän näin, sillä sehän "takaa" syntyvälle lapselle äidin ja tälle paremman, äidille sopivan tukiverkoston. Kyllä se sama tilanne toistuu toiseen suuntaan sitten, kun on tarvis. Itsekin aloitin opinnot, jolloin tuli toisenlaisia kavereita mukaan ja työelämässä ne työkaverit. Mutta ekan lapsen kohdalla varmasti tärkeä tapahtuma tietynlainen luonnonvalinta tuttavapiirissä, joka näkyy ja tuntuu sitten äidissä raskausaikana. Ja miksei myös isässä! Erakoitumista se ei suinkaan tarkoita, vaan ehkä sitä määrän korvaamista laadulla?

[Hulina]

Kyllä kai ystäväpiiri elää ja muokkautuu koko ajan. Mulle oli esikoisen vauva-aikana todella tärkeää olla yhteydessä ystäviin, joilla ei vielä lapsia ollut. Mua pelotti etukäteen, että hautautuisin mammamaailmaan, jossa vain lapsiasiat kiinnostaa. Sen vuoksi oli ihanaa tavata lapsettomia ystäviä ja jutella ihan muista jutuista.

 

Toisaalta mammakerho oli ihana henkireikä. Siellä sitten juteltiin ne vauvajutut mutta myös paljon muuta. Vaikka kerhossa oli todella ihania ja hauskoja naisia, on yhteydenpito heihin kuitenkin tosi vähäistä nykyään.

[Sama vieras]

Miten yhteys vanhoihin kavereihin sitten on jäänyt? Onko asia hoidettu jotenkin hienotunteisesti sanomalla, vai annettu vain huomata ettei nämä kaverit enää ole sitä elämäntilannetta varten?

Aihe ehkä sinällään koskettaa mua enemmän siksi, koska olen useammankin kerran kuunnellut parhaan kaverini ahdistusta siitä, kuinka jotkut hänen hyvät ystävät ovat perheellistymisen myötä muuttuneet ja ystäväpiirit vaihtuneet, ja on käynyt nimenomaan niin että sen on saanut huomata.

Tuota epätietoisuutta siitä miksi asioita ei ole sanottu, vaan jätetty vain ihminen sivuun, on aiheuttanut todella paljon pahaa mieltä, epätietoisuutta ja ihmetystä kaverissani eikä se tietenkään luottamusta ole luonut näitä ihmisiä kohtaan, ovat kuitenkin joissain väleissä. Ei kaverini tyhmä ole, ymmärtää  kyllä sen että elämäntilanteet muuttuvat, mutta ei ymmärrä sitä miksi siihen uuteen elämäntilanteeseen ei enää haluta vahoja kavereita mukaan, uusien lisäksi. Ihan samoinhan lapseton kaveri voisi ajatella että perheellistyvän kaverin kanssa ei enää yhteistä keskusteltavaa ole, ja jättää lapsellinen kaveri vaivihkaa pois elämästä, mutta en ole kuullut tuttavapiirissä näin käyneen. En ymmärtäisi tuollaistakaan. Ja siis ymmärtämisellä tarkoitan pelkästään tapaa toimia noissa tilanteissa kuinka kaveri jätetään. Jokaisella on syynsä ja niihin en puutu, ainoastaan tapaan toimia.

Kun on kuunnellut tuota ahdistusta, niin toivoisin että muut eivät joutuisi käymään vastaavaa läpi, vaan että se sanottaisiin suoraan ja rehellisesti.

(On  toki kaverillani niitä toisenlaisiakin perheellisiä kavereita ja on kummina useammalle lapselle.)

[Josephine]

Mä olen itse kokenut sen, että seurani ei ole elämäntilanteen muututtua kelvannut. Siitä jää kyllä tosi ikävä olo ja tuntuu, että on kuvitellut koko ystävyyden. En voi pitää kovin syvällisenä kaveruutena sellaista, joka vaatii samanlaisen elämäntilanteen. Kyseessä on pintapuolinen tuttavuus.

Usein kuulee myös valitusta, että kaverit ovat hylänneet kun itse on saanut lapsia. Eli toimii toisinkin päin ja tuntuu kurjalta siitä, joka näitä hylkäämisiä joutuu kokemaan.

 

Muoks. Vielä lisäys, että en tietenkään kannata sellaisten "kavereiden" roikottamista mukana, jotka eivät kavereilta tunnu ja voihan olla, että murroskohdissa elämässä punnitaan, kuka on oikea kaveri. Puisto- ym. vauvakerhokaverit taas tapaavat helposti jäädä kun koittaa töihin paluu tai muu muutos, mutta onneksi osa heistä voi jäädä pitempiaikaisiksi ystäviksi. Jos jonkun haluaa tiputtaa lähipiiristään, mielestäni korrektimpaa on antaa tapaamisten jäädä vähitellen kuin suorasanaisesti ilmoittaa että "sä et enää ole kiinnostavaa seuraa".

Edited December 31, 2012 by Josephine

[Forelli]

^ Samaa mieltä, ei kaverisuhteita ilmoiteta alkaviksi ja päättyviksi niin kuin lapsena tehtiin. Kyllä jokainen huomaa, jos yhteydenotot jäävät yksipuolisiksi eikä juteltavaa oikein enää ole.

 

Minulle kävi aikoinaan niin, että ensimmäisten tuttavieni alettua lisääntyä he katosivat elämästäni. Yritin olla kiinnostunut lapsista, ja olinkin ihan aidosti, mutta eräskin hyväksi kuvittelemani ystävä ei edes muistanut/halunnut ilmoittaa lapsen syntymästä, vaikka olimme tavanneet ihan hyvässä hengessä vielä kuukautta aikaisemmin. Olin jo hyvin huolissani kun LA:sta oli kulunut 3 viikkoa, olin aivan varma, että jotakin oli tapahtunut. Kiertoteitä sitten kuulin, että vauva oli syntynyt ajallaan ja kaikki oli hyvin.Tapasimme sen jälkeen vielä, mutta ei se siitä enää ystävyydeksi muuttunut. En toki sulje pois mahdollisuutta, että löydämme vielä toisemme myöhemmin elämässä, ja sen takia onkin mielestäni parempi, että ystävyyksiä ei avoimesti pistetä poikki.

[Soen]

On aika helpottavaa huomata, että muillakin on ollut näitä kaverisuhde"ongelmia". En siis ole aivan yksin! Tosin itselläni on monesti ollut enempi sellainen olo, että meidät on miehen kanssa vain suljettu pois sen jälkeen, kun raskauteni tuli julki. Toki on onneksi muutamia ystäviä jotka ovat jaksaneet silti pitää yhteyttä!

Erityisesti harmittaa, että mm. miehen parhaimpiin ystäviin kuulunut, lapsen kummiksikin heti alussa kutsuttu, ihminen on lopettanut aivan tyystin yhteydenpidon. Mies yrittää edelleen välillä soitella että olisi mukava nähdä, mutta ei siltikään. Monien muidenkin ihmisten kohdalla on käynyt nopeasti niin, että kun enää ei lähdetäkään joka viikonloppu nauttimaan alkoholia, niin meidän seura ei kiinnostakaan.. Itse mielelläni pitäisin vanhat ystävänikin lähellä, jotta elämä ei ihan mammaantuisi, mutta hankalaahan se on, kun on tunne, ettei se oma seura enää kiinnosta ketään

[SleepyKitten]

Kiva lukea muidenkin samankaltaisia kokemuksia! 

 

Itsellä kaveripiirissä tapahtui muutoksia jo ennen raskautumista, koska yhteydenpito oli väkinäistä, mutta nyt raskaana ollessa olen todella huomannut, että nuo ystävät, joilla ei ole lapsia/raskaana, ei myöskään riitä ymmärrys tai kiinnostus mun elämäntilanteeseen ollenkaan. Baarit ja biletys sekä monet harrastukset ovat raskauden pakottamina (ja paljon omasta halusta) jääneet pois, enkä pidä sitä itselleni ollenkaan pahana. Mä olen viihtynyt oikein hyvin sohvalla ja seuraten meidän pienen potkuja. Tuntuu, ettei vaan yksinkertaisesti ole saanut minkäänlaista ymmärrystä näiltä ns. sinkkukavereilta omaan elämäntilanteeseeni. Miten itse jaksan ja minkälaisia juttuja on helpompi harrastaa. Ei mullakaan riitä kiinnostus kyllä heidän sinkkuseikkailuihin, kenen kanssa on pantu baarin jälkeen.. Puheenaiheet on täysin eri planeetalta nykyään. Koen tuon tilanteen kyllä tosi harmillisena ja surullisena, että näin on käynyt.  Mutta olisin valmis ystävystymään uudelleen, jos he sitä haluavat tai tarvitsevat tukea, sitten kun itse saavat lapsia tai löydämme jälleen yhteistä puhuttavaa.

 

Ystävät, joilla on jo lapsia, niin niiden kanssa on lähentynyt huomattavasti, koska heiltä saa ymmärrystä omaan tilanteeseen ja ovat kiinnostuneet elämästäni, vaikka voinkin pahoin, hengästyn ja raha on tiukemmalla vauvalle tarvittavien muutosten myötä. Heidän kanssa ei puhuta pelkästään raskaudesta ja sellasesta, vaan voi jutella ihan kaikesta muustakin, ilman että tuntee itsensä ulkopuoliseksi. On mulla onneksi pari lapsetontakin ystävää, joiden kanssa tällainen onnistuu oikein hyvin. Onhan tässä toki itsekin muuttunut aika roppakaupalla, priorisoi ihan eri tavalla elämää mutta kyllä se vain niin on, että tuttuja tulee ja menee, mut tosi ystävät pysyy.

[Armiannikki]

On ollut ännä huomata miten lapsen saaminen voi myös palauttaa vanhoja ystävyyssuhteita - puolin ja toisin. Esimerkiksi kouluaikoina tuli kaveerattua muutaman sellaisen ihmisen kanssa, joihin yhteydenpito sitten opiskeluaikana väheni, ei nyt kuitenkaan täysin loppunut. Sitten kun molemmilla onkin lapsia (saatu eri aikaan) onkin yhteydenpito taas lisääntynyt. Tällaisia esimerkkejä on useampia. Tokikaan ei se kaikkien kanssa ole näin mennyt.

Edited March 15, 2013 by Armiannikki

[Kurukulla]

Useimmilla parhaista ystävistäni ei ole lapsia. Hieman se vaikuttaa kyllä. En voi olettaakaan, että nämä osaisivat eläytyä oikein tilanteeseeni tai ymmärtää minua. Haluan silti pitää heidät ystävinäni edelleen. Elämäntilanteet vaihtelevat, ystävyys säilyy. Näin uskon ja toivon.

 

Yksi hyvä ystäväni on melkein samoilla raskauviikoilla ja kyllähän se on ollut mukava juttu.   Uskon, että hänestä saan jatkossakin hyvää tukea ja apua kun haluan keskustella lapsiin liittyvistä asioista.

[Betty84]

Mulla ei oikeastaan ole vaikuttanut muuten, kuin yhden ystävän kohdalla. Ilmeisesti mun raiskausuutisen jälkeen, mun kans ei voi olla enää tekemisissä tai pitää yhteyttä. Ja silloinkin kun puheissa ollaan, niin hänellä on tarve korostaa sitä, ettei pidä lapsista. Vähän pahalta tuntuu, mutta onneksi on oikeitakin ystäviä.

[Betty84]

Mulla ei oikeastaan ole vaikuttanut muuten, kuin yhden ystävän kohdalla. Ilmeisesti mun raskausuutisen jälkeen, mun kans ei voi olla enää tekemisissä tai pitää yhteyttä. Ja silloinkin kun puheissa ollaan, niin hänellä on tarve korostaa sitä, ettei pidä lapsista. Vähän pahalta tuntuu, mutta onneksi on oikeitakin ystäviä.

[Pikkupiltti]

Täällä esikoistaan odottava nuori nainen.

Aloittajan tuntemukset 100% samat kuin minulla, ja en ajatellut ennen raskautta edes tälläisiä asioita, itse asiassa tämä on ''ainoa'' asia mikä on tullut yllärinä raskaana ollessa. Eli jotkut kaverit (läheisetkin, samaa ikäluokkaa 18-23v) ovat saaneet aikaan itsessään ihan uusia reaktioita ja suhtautumista kaverisuhteeseen. Tiivistettynä: Heidän seuransa ei enää kiinnosta?

Suurimmat tuntemukset liittyvät tähän; Olen alkoholisti perheestä ja kasvanut eri laitoksissa vanhempieni edesottamusten seurauksena (Lastenkodit/sijaisperhe), aina ollut itse kuitenkin tunnollinen. Käyttänyt aikuisiällä alkoholia normaalin verran, satunnaisesti baareissa ennen raskautta sekä poltin tupakkaa. Heti, kun sain tietää raskaudesta tätä ei ilmennyt mutta nyttemmin esim. aloittajan kommentin luettuani tunnistan itseni kaikesta. Suojelen näemmä itseäni ja lasta ja luon sitä turvaa sillä,  että esimerkiksi nämä ryypiskelevät kaverit/röökin poltto, jopa kuvottavat minua. En tietenkään näytä tätä heille/sano mitenkään törkeästi, en vain pidä enää yhteyttä. Tämä tunne on tullut yhteissummanna siitä, kuinka suhtautumiseni alkoholiin on paljon ''vakava otteisempi'' ja kuinka minulla on paljon negatiivisia mielikuvia kaveriini/kavereihin, jotka käyttävät alkoholia. Esimerkkinä minua pyydettiin kännikuskiksi alkuraskaudesta. Muutenkin väsyneenä sai neljän aikaan yöstä kuskata kaveriporukkaa maakunta matkailun verran, ja ajomatkan saattelemana puuroilevana kuorona sain kuulla kommentteja siitä, kuinka tuleva mieheni olisi täysin kyvytön isäksi. Olen siis tiivistettynä kokenut voimakkaasti sen, että omasta ikä luokastani ei ole minulle tukea ja ''hyötyä'' olla heidän seurassaan, vaikka kuinka oltaisiin läheisiä oltu nuorena. Ongelmana onkin se, miten tälläiset kaverit poistetaan'' listalta''. Jatkuvasti tulee pyyntöjä esim. facebookin kautta tapaamisista ja yökyläily toiveista... Olen tähän mennessä keksinyt lähinnä tekosyitä sille, miksi en halua kaveerata juuri NYT, mikä tuntuu väärälle. Ystäväni tykkäävät lähinnä kertoa juomareissuistaan tai tulevista festareista, mitkä eivät luonnollisesti kiinnosta laisinkaan, tunnen olevani kymmeniä vuosia vanhempien ihmisten seurassa paljon mieluummin, kuin muutama kuukausi ''parhaiden kavereiden''. Pidin aluksi tunteitani vääränä ja itseäni sulkeutuneena, mutta ei kai asia näin ole.

++Lisäksi jotkut kummipyynnöt ahdistavat suuresti, kummipyyntöjä satelee näiltä hyvän päivän tutuilta, viikonloppurällääjiltä, jotka olisivat juuri minun lapselle niitä maailman parhaita kummeja. Huoh.

 

toivoisin vielä kommentteja, onko kenelläkään vastaavan laisia tuntemuksia/ iästä riippumatta?. Neuvoja myös otetaan vastaan 

l.a. 3.12.2014