Nuka

NKL

415 posts in this topic

Eilen oli vielä ainakin osaston ovessa olleen lapun mukaan ihan normaalit vierailuajat käytössä. Ellei sitten ole unohtunut vanha lappu oveen. Eli isä ja sisarukset klo10-21 ja muut vieraat 17-19.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän poika tuli maailmaan NKL:lla kolmisen viikkoa sitten, syntyi ennenaikaisena raskausmyrkytykseni takia viikoilla 33+3, synnytystapana loppujen lopuksi kiireinen sektio. Ennen sektiota olin 5 yötä osastolla 42, ja sektion jälkeen osastolla 51 myöskin 5 yötä. Vauva oli 5 yötä vastasyntyneiden valvontaosastolla.

 

Tässä joitain kokemuksia: Osastolla 42 oli aika kiireinen meininki, suurin osa kätilöistä otti vaan rutiininomaisesti käyrät ja mittasi verenpaineet, mutta mitään "henkistä tukea" en kyllä kauheasti saanut epäselvään tilanteeseeni. Samoin lääkäri teki kierroksensa, pysähtyi kohdalle noin 2 minuutin ajaksi, sanoi jotain tyyliin "sun albumiini on 16" mutta ei jäänyt sen pidemmäksi aikaa keskustelemaan tulevasta. Minua huoletti aikaiset viikkoni ja nopeasti etenevä raskausmyrkytys, ennen kaikkea miten vauvani selviäisi, ja milloin synnytykseni käynnistetään. Sitten yhtenä päivänä kätilö vaan ilmaantui huoneeseeni ja sanoi että kuules, sun synnytys käynnistetään tänään, lääkäri tulee kohta.

 

Pahin kokemus 42:lta oli ehkä se, kun mieheni meni kansliaan kysymään labratuloksistani. Siellä oli noin 6 kätilöä katsomassa YouTubesta jotain videota, ja mieheni oli kuulemma saanut muutaman mulkaisun osakseen, kun erehtyi häiritsemään heidän tärkeitä puuhiaan...

 

Synnytyssalissa oli sitten taas aivan mahtavat kaksi kätilöä (vuoro ehti vaihtua välissä) ja aivan erinomainen synnytyslääkäri. Sektiossakin hän vain vitsaili ja jutteli niitä näitä, oli itse rauhallisuuden ja ystävällisyyden perikuva. Myös heräämön hoitajat oli oikein ystävällisiä. Sektion jälkeen (leikkaus meni tosi hyvin) sain nähdä vauvan, mutta en pitää sylissä koska hänet vietiin vastasyntyneiden valvontaosastolle. Isä sai mennä sinne mukaan.

 

Vastasyntyneiden valvontaosasto oli mun mielestä todella hyvä paikka. Suurin osa hoitajista oli hirveän ystävällisiä ja empaattisia ja ehti neuvoa meille tuoreille vanhemmille vauvan hoitoa ja käsittelyä. Sinne sai myös soittaa mihin vuorokaudenaikaan vaan. Siellä oli ihmisiä jotka todella tekee tärkeää työtä!

 

Osasto 51:sta jäi myös positiiviset fiilikset. Siellä kätilöillä oli aikaa auttaa suihkuun ja vessaan ja jutella vähän enemmänkin voinnista ym. Myös ruuat tuotiin sänkyyn kunnes pääsin itse hakemaan ne. Ja kännyä pidin päällä koko ajan, ei siitäkään kukaan mitään sanonut.

 

Eli kaiken kaikkiaan NKL:sta jäi hyvät fiilikset, voisin mennä sinne uudestaankin synnyttämään!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen synnyttänyt kaksi ensimmäistä siellä

 

4/2001 ja silloin en kovin pitänyt kohtelusta..kätilö ei kovasti tukenut ideassa synnyttää kontalleen/jakkaralla tms. kun yritin kontalleen niin totesi kuinka väärin ponnistin eikä neuvonut olleskaan. Synnytyksen jälkeen vietiin osastolle enkä saanut tytärtäni vierihoitoon..samassa huonessa 5 muuta! Oli kyllä helvetilliset kaksi päivää..imetystä kun kokeiltiin niin eräs kätilö vetäsi rinnasta kuin lehmän utareesta. Laittoivat 2vrk päästä kotiin ja kaikissa papereissa luki, että imetys sujuu jne. ei tosiaan sujunut ja sielläkin tunkivat pulloa koko ajan vauvalle. Lisäksi minun ikä tuotiin esille jatkuvasti (olin 19v.) mm. sain kuulla kuinka olin osaston nuorin ja lastenlääkäri kertoi miten nyt tulisi elää tyyliin tämmösen mokan jälkeen jne. ja tosiaan siellä on varmasti ollut paljon nuorempiakin..ja lapsen saaminen oli meille tietoinen valinta.

 

Toka kerta olikin ihan eri!

11/2002 Kätilö oli aivan ihana! Toi jo heti alkuunsa jakkaran valmiiksi, että sai kokeilla sitä ja muutenkin kyseli toivaita ja oikeasti otti huomioon :) Menin Lysy-osastolle jossa ilmoitin, etten lähde kotiin ennen kuin imetys sujuu ja kyllä sainkin paljon opastusta. Ja muutenkin tuntui, että kaikki otti enemmän tosissaan kun oli toinen lapsi. Tärkeintä ehkä oli se, että sain pojan heti vierihoitoon ja suhde vauvaan alkoi heti..toisin kuin ensimmäisessä synnytyksessä.

 

Näistä on tosiaan aikaan, joten ei ehkä kannata käyttää vertauskohteena, koska siellä varmastipaljon muuttunut :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kellään kokemusta siitä miten Naistenklinikalla synnytyksessä ja lapsivuodeosastolla suhtaudutaan monikulttuuristen parien toiveisiin? Entä miten hyvin tietoa annetaan englanniksi?

 

Lapsen isä kun tuskin esimerkiksi pystyy olemaan itse synnytyksessä (ainakaan koko ajan) mukana, mutta haluaa kuitenkin osallistua ja saada tietoa tapahtumista eikä jäädä täysin pimentoon. Miespuoliset hoitajat ja kätilötkin aiheuttavat hieman hämmennystä ja kun täällä on muutenkin sairaalarutiinit ja synnytysjutut täysin erilaisia kuin hänen kotimaassaan niin kaikki on ihan uutta ja vähän huolestuttavaakin... (Niin kyllä minullekin, kun esikoinen on kyseessä, mutta kielimuuria ei kuitenkaan ole ja toimintatavat minulle vähän tutumpia)

Eli toivottavasti osaisivat suhtautua hyvin, eivätkä lisäisi stressiä vähättelemällä jotain juttua siksi että "kaikki muutkin" täällä tekee niin tai näin... Onhan niillä nykyään paljon eri kulttuureista tulevia synnyttäjiä, joten luulisi että kaikki menee hyvin, mutta jos jollain on rauhoittavia kokemuksia niin kuulisin mielelläni ;)

 

Lapsettomuuspolilla saimme koko ajan aivan mahtavaa palvelua englanniksi, ja lääkäri kärsivällisesti selvitti asioita jotka olivat miehelle vähän erikoisia. Tästä syystä päätimme valita Naistenklinikka myös synnyssairaalaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

hNade, yksi tuttavani sai naistenklinikalla vuosi sitten lapsensa. He ovat kyllä molemmat ulkomaalaisia mutta kovasti oli tykännyt siellä olosta ja saamastaan palvelusta. Joten ainakin siinä tapauksessa toimi hyvin. En sitten tiedä onko eri asia kun toinen kumminkin osaa kielen ja tavat niin oletetaanko/jätetäänkö asiat sitten äidin hoidettavaksi. Riippuu varmaan paljon myös ihan sillä hetkellä paikalla olevasta henkilökunnasta. Mutta siis positiivisia kokemuksia tiedän joten toivotaan, että teilläkin menisi hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tässä joitain kokemuksia: Osastolla 42 oli aika kiireinen meininki, suurin osa kätilöistä otti vaan rutiininomaisesti käyrät ja mittasi verenpaineet, mutta mitään "henkistä tukea" en kyllä kauheasti saanut epäselvään tilanteeseeni. Samoin lääkäri teki kierroksensa, pysähtyi kohdalle noin 2 minuutin ajaksi, sanoi jotain tyyliin "sun albumiini on 16" mutta ei jäänyt sen pidemmäksi aikaa keskustelemaan tulevasta.

 

*******************

 

Osasto 51:sta jäi myös positiiviset fiilikset. Siellä kätilöillä oli aikaa auttaa suihkuun ja vessaan ja jutella vähän enemmänkin voinnista ym. Myös ruuat tuotiin sänkyyn kunnes pääsin itse hakemaan ne. Ja kännyä pidin päällä koko ajan, ei siitäkään kukaan mitään sanonut.

 

Eli kaiken kaikkiaan NKL:sta jäi hyvät fiilikset, voisin mennä sinne uudestaankin synnyttämään!

 

Ihan kun mun näppikseltä, olin myös tuolla samaisella os:lla 42 viitisen päivää ennen itse varsinaista sektiota raskausmyrkytyksen vuoksi. Kutsuttiin tuota osastoa huonetovereitten kanssa myrkkyosastoksi, yleisen ilmapiirin ja yleisimmän diagnoosin mukaan! ;) Mutta meininki oli just tollasta kun kuvailit. Mun mielestä aika järkkyä, itsekin siellä ihan tosi huonossa kunnossa olleena tiedän...Sympatiaa saati tietoa epäselvästä tilanteesta noilta kätilöiltä oli aivan turha hakea. Mutta kuten kirjoitit, os:lla 51 ihan eri meiniki ja ihanat hoitajat!

 

Muutamaan kertaan myös NKL:n päivystyksessä vierailleena ennen ja jälkeen synnytyksen voin sanoa, että siellä kanssa se toiminta välillä ihan hohhoijakkaa! Ja lekureiden käyttäytyminen välillä todella törkeetä. Tahallaanhan ja huvikseen me "asiakkaat" sinne päivystykseen tullaan... <_<

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun kokemukset yli 4:n vuoden takaa 42:lta on ihan toisenlaisia kuin teillä. Huomasin kyllä kiireen, mutta kätilöillä oli silti aikaa jutella mun kanssa. Tietenkään kelloihin ei vastattu yhtä nopeaan kuin olin synnärillä tottunut (olin ensin synnärillä, sitten 42:lla ja sitten taas synnärillä), mutta aina tultiin ja mua kohdeltiin tosi ihanasti. Tietenkin mun tilanne oli vielä vähän hankalampi sen takia, kun viikkoja oli 24+ sinne joutuessani ja en saanut nousta edes istumaan, saati sitten vessaan tai syömään. Eli aina kun tarvin jotain, mihin en ylettynyt, piti soittaa kelloa. Mulle jäi kätilöistä tosi hyvä mieli :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

En oo varma, onko täällä kysytty tätä jo aikasemmin, mut millä ootte menny sairaalaan? Kun Naistenklinikalla on niin huonosti niitä parkkipaikkoja. Jos ootte menny omalla autolla, niin mihin olette jättäneet sen parkkiin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä sieltä aina joku paikka löytyy, joskus on hyvä tuuri ja pääsee lähelle ja joskus joutuu kävelemään vähän kauempaa. Mieheni sai auton välillä siihen etupihallekin, koska iltaisin on vähemmän ihmisiä ja siinä ei tainnut olla viikonloppuna maksullista. Onhan siinä se autohallikin mutta päivisin sekin oli aina täynnä mutta jos tulee "normi työaikojen" ulkopuolella niin silloin on helpompi saada sinnekin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ole autoa, joten ollaan menty taksilla. Olin harkinnut myös bussia, joka menee ovelta ovelle, mutta mulla käynnistyi synnytys yöllä, kun bussit ei kulkenu, enkä usko, että mies olisi suostunut bussilla sinne menemään, kun kuitenkin sen verran jännitti ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen syntyi Kättärillä, jossa on yhtä vähän paikkoja asiakkaille kun Naistenklinikalla. Yöllä oltaisiin menty taksilla ja päivällä olin sopinut isäni kanssa kyyditsemisestä. Meillä minulla on vain kortti muttei meillä omaa autoa ole. Nyt meinasin samaa järjestelyä koittaa jos isäni on Suomessa tuohon aikoihin, muuten kysyn pikkuveljeäni joka voi sitten ottaa esikoisen hoitoonsa siksi aikaa. Tarkoitus siis tämä synnyttää Naistenklinikalla Kättärin huonojen kokemuksien jälkeen.

 

Melkein kysyisin siis myös muitten tapauksessa mahdollisuutta että joku kyyditsisi teidät sairaalaan, mies pääsee samantien mukaan saliin eikä tarvitse ensin etsiä parkkipaikkaa ;) Taikka sitten ihan taksi, KELA korvaa osan sairaalaan meno- ja tulomatkoista kun taksilla on sen tehnyt.

Edited by OltsunÄippä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytin esikoisen naistenklinikalla ja tän toisenkin ois siellä tarkoitus syntyä. Meillä ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada parkkipaikaa vuorokauden ajasta riippumatta. Ollaan saatu autot tosi hyvin sinne lähistölle parkkiin (ultriin tultu usein jopa kahdella autolla. Kun esikoista mentiin lauantaina n. klo 22 synyttämään ei onneks miehen tarvinnut jäädä estimään paikkaa vaan parkkipaikka löytyi ihan oven edestä. Tietysti on helpompaa, jos saa kyydin, niin ei tarvitse huolehtia parkkimaksuista. Suunnitelmissa on tälläkin kerralla mennä omalla autolla sairaalaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyytiä meillä ei oo mahdollisuutta saada mitenkään, lähimmät "kyydittäjät" kun asuu yli 100km päässä.. Taksillakaan ei tekis mieli huristella, jos kyseessä onkin ns. turha käynti, eli käännytetään vielä kotia..

 

Pitää tässä kattella, toivottavasti parin päivän sisällä lähtö tulis ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin itse nyt kaksi yötä osastolla 42, jossa olin liian lapsiveden ja sikiöllä todetun duodenaaliatresian vuoksi hoidossa (sikiöllä tosin ei ole mitään hätää, minulla vain oli tukala olo). Kätilöt olivat kyllä ystävällisiä, mutta tiedonsaanti oli todella paljon oman aktiivisuuden varassa. Muutenkin tuntui, että henkilökunta tykkäsi olla enemmän kansliassa juoruamassa kuin tehdä oikeaa hoitotyötä. Synnärillä, missä olin lapsivesipunktiossa ja kohdustani otettiin reilu litra lapsivettä, kätilöt taas olivat AIVAN ihania ja huomaavaisia ja empaattisia. :)

 

Naistenklinikalle olen siis menossa nyt itsekin KUITENKIN synnyttämään esikoiseni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

NKL :lipsrsealed:

 

Synnytin naistenklinikalla kesäkuun alussa ja muistot ovat todella hyvät. Palvelu oli ammattimaista, ystävällistä ja empaattista. Olen ollut synnytyksen ja osastoajan jälkeen todella kiitollisissa fiiliksissä siitä, että verovaroin saa näin hienoa palvelua. Olimme perhehuoneessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

NKL :lipsrsealed:

 

Synnytin naistenklinikalla kesäkuun alussa ja muistot ovat todella hyvät. Palvelu oli ammattimaista, ystävällistä ja empaattista. Olen ollut synnytyksen ja osastoajan jälkeen todella kiitollisissa fiiliksissä siitä, että verovaroin saa näin hienoa palvelua. Olimme perhehuoneessa.

 

Täysin samat fiilikset Naistenklinikasta toukokuun loppupuolelta! Oltiin myöskin perhehuoneessa ja se oli kuin hotellissa olisi majaillut. Melkein kävi aika pitkäksi siellä pötkötellessä. ;) Henkilökunta oli tosiaan mahtavaa ja kaikki sujui niin hienosti kuin vaan suinkin oli mahdollista. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Myös minä yhdyn Auroran ja coralin mielipiteisiin Naistenklinikasta. Synnytin siellä esikoistyttäreni nyt elokuussa enkä olisi voinut toivoa parempaa palvelua ja osaamista. Synnytyksessä avustanut kätilö kuunteli tarkasti toivomukseni, kunnioitti niitä mutta samalla kertoi omat suosituksensa, jotka lopulta osoittautuvat erittäin hyviksi.

 

Saimme käyttöömme myös perhehuoneen, vaikka olin etukäteen aivan varma ettei meillä sitä mahdollisuutta olisi, sillä vauvan isä joutui käymään päivisin ihan normaalisti töissä. Perhehuoneeseen kuitenkin pääsimme, ja saimme erittäin hyvää opastusta osasto 61:n henkilökunnalta koko siellä olomme ajan.

 

Jos nyt yksi risu täytyy NKL:lle antaa, on se ehdottomasti perhehuoneiden surkeat sängyt ja hiostavat tyynyt. Patja oli niin pehmeä, että jokaisen liikahduksen myötä koko patja heilui oikein kunnolla, mikä havahdutti muut nukkujat unesta. Patja ja tyynyt on tehty muovimaisesta materiaalista (ymmärrän kyllä hyvin miksi), mutta näillä kesähelteillä ne olivat niin hiostavat että ensimmäisen yön jälkeen miehen oli käytävä hakemassa kotoa omat tyynymme sairaalaan. Tuo oli kuitenkin hyvin pientä kaiken sen hyvän rinnalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla kävi todella hyvä tuuri, kun synnytin kuopukseni NKL:llä. Jouduin osastolle perjantai-iltana, kun lapsivettä oli tullut vähän päivällä. Olin 4 hengen huoneessa, jossa meitä oli vain 2. Pääsin osastolle vasta vähän ennen puolta yötä. Sain nukuttua pari tuntia, sit heräsin. Huonekaveri lähti siinä vaiheessa pois huoneesta hetkeksi ja mulla alkoi supistukset. Menin hetken päästä huoneessa olleen jumppapallon päälle istumaan ja pidin vähän ääntä, kun supistukset tuntuivat jonkin verran. Päätin mennä kysymään, olisko paikkaa, jossa voisin olla häiritsemättä muita ja pääsin jonnekin tarkkailuhuoneeseen. Alle tunnin päästä pääsin jo siirtymään synnytyssaliin. Synnytys meni hyvin ja kätilö osas ehdottaa puudutusta just oikeeseen aikaan.

NKL:llä oli todella täyttä, niin mä sain perhehuoneen, vaikka mies ei voinut jäädä (esikoinen oli kotona). Muiden osastojen paikat piti säästää niitä äitejä varten, jotka eivät olleet yhtä hyvässä kunnossa. Siellä oli taas ollu sulku sinä päivänä, kun tyttö syntyi ja me oltiin kuulemma suunnilleen viimeiset, jotka sinne otettiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko jollain tuorehkoja kokemuksia nkl:n osastoista 51 ja 52? Toivon, että edessä on alatiesynnytys, joskaan sitä sektiota ei aina voi tietää etukäteen.

Millaista kohtelua siellä on viime aikoina saanut? Onko kiirettä, hoitajat tylyjä yms.? Tätä ketjua lukiessa jää sellainen olo, että perun koko synnytyksen :girl_sigh:

Tietysti esim. Höpölin tuuri herättää toivoa :girl_smile: Meillä sama tilanne, että perhehuonetta ei erikseen olla pyytämässä, sillä esikoinen on kotona.

 

Mullakin on taustalla positiiviset kokemukset keväältä 2008 naistenklinikalta. Silloin synnytys sujui hyvin ihanan kätilön kanssa ja saatiin perhehuone. Nyt lähinnä huolestuttaa tuo osastolla vietettävä aika.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mulle tuli mieleen, että jos olisin tajunnut, niin olisin pyytänyt päästä samana päivänä kotiin, eli se olis ollu nk. polikliininen synnytys. Kaveri teki just niin kättärillä ja en näe mitään syytä, miksi en olis sellaista saanut. Eli sitäkin voit harkita. Silloin pitää mennä parin päivän päästä lääkärintarkastukseen sinne sairaalaan, mutta pääsee jo n. 8 tunnin päästä synnytyksestä kotiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten tuolla naikkarilla toimii kommunikaatio?

 

Jotenkin olen todella epäileväinen sen suhteen, että tietävät kuka olen ja minkälainen (sairaus)tausta mulla on, kun siellä ei ole mitään ennakkokäyntiä niin kuin haikaranpesässä on.

 

Mulla on siis synnytykseen vaikuttavia fyysisiä vaivoja, jotka pitää osata ottaa huomioon. Suurin synnytystä koskeva pelkoni on, että surkean kommunikaation takia nämä eivät mene perille ja asioihin ei varauduta. (esimerkiksi se että mulla puuttuu yksi vasta-aine verestä ja siksi jos mulle pitää tiputtaa verta, sen pitää olla tietynlaista ja yleensä se on varattava etukäteen.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Veikkaan että kommunikaation puutetta voi olla ihan missä tahansa sairaalassa oli ennakkokäyntejä tai ei, mutta kuitenkin että siinä vaiheessa kun soitat että olisitte tulossa synnyttämään, he ottaisivat sinun potilaskansion esiin ja siellähän lukee kaikki tarvittavat tiedot.

 

Itse kävin NKL pelkopolilla käynnin ja silloin kätilö kirjasi kaikki läpikäyty asiat yhdelle sivulle tiivistettynä, joka tulee kuulemma kansion ensimmäiselle aukeamalle jolloin vuorossa oleva kätilö pystyy lukemaan siitä kaikki tarvittavat asiat. Eli sinäkin voisit hyvin pyytää neuvolasta pelkopolille lähetteen ja sitten kertoa siellä noita pelkoja ja kätilö voi kertoa miten asiat siellä hoidetaan. Itse sain esim synnytysosastolle pienen kieroksen, näin muutaman salin, näin vauvojen tehovalvonnan ja oma pelkoni koskee anestesiaa joten sain vuorossa olevan anestesialääkärin tavata jonka kanssa käytiin myös pelkoa lävitse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nkl oli ihan loistava paikka kaikin puolin, raskaus ja synnytys ei olleet mun kohdalla kumpikaan helpoimmasta päästä, joten olin todellakin oikeassa paikassa. Kättärille en olisi mennyt missään tapauksessa... Siitäkin on kokemusta keskenmenon kohdalla.girl_sad.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nkl:lta on paljon kokemusta ;) Raskauteni oli perussairauteni vuoksi ns. riskiraskaus, joten jo ennen raskautumista kävin Nkl:lla suunnittelukäynneillä. Äitipoli, päivystys, os. 42 ja 52, sekä synnäri tulivat tutuiksi, henkilökunta oli aivan mahtavaa ja osaaminen huippuluokkaa. Kertaakaan ei pelottanut, vaikka kaikkea ylimääräistä raskauteeni ja synnytykseeni siunaantui (lähinnä raskausmyrkytyksen takia).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now