Sign in to follow this  
Followers 0
PMLats

Imetyksen selviytymistarinoita

27 posts in this topic

Kerättäisiinko tähän ketjuun tarinoita siitä, miten imetys on ongelmista huolimatta sujunut kuitenkin lopulta ihan ok? Eli mikä oli alkutilanne, mitkä ongelmat tai asiat vaivasivat, miten niistä päästiin yli ja mikä oli lopputulos? Luin itse joskus tällaisia tarinoita joltain palstalta, ja ne tuntuivat tosi rohkaisevilta - nyt saataisiin tälläkin palstalla samaan ketjuun niitä onnistumiskokemuksia!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aloitan itse tällä tarinalla:

 

Mulla imetys on periaatteessa sujunut koko ajan, ts. lisämaitoa ei ole annettu paitsi pakkasesta omaa tuotantoa joskus iltaisin tai kun olen ollut poissa. Tavara on siis riittänyt, ongelmat ovat olleet fyysisissä ja henkisissä tuntemuksissa.

 

Kuitenkaan ei imetyksen alkutaival ollut ongelmaton. Mulla tuli jo toisena päivänä sairaalassa rinnat tositosi kipeiksi, ja lykkäsivät oitis rintakumin mulle. No sillä imetys onnistui, joskin hammasta purren. Lisäksi

 

- Rinnat pysyivät hurjan kipeinä pari kuukautta.

- Imetys tuntui vievän tolkuttomasti aikaa, ja tuntui tosi tuskastuttavalta.

- Imetys tuntui fyysisesti inhottavalta, ehkä juuri rintakumin vuoksi luonnottomalta, ja joskus imetin kiroillen ja hampaita purren.

- Vauva oppi rintakumiin, ja luulin etten ikinä pääsisi siitä eroon.

 

Periaatteessa olin jo hyväksynyt ajatuksen, että imettäisin kumin avulla loppuun saakka, mutta esim. neuvolassa painostettiin hankkiutumaan siitä eroon. Kaikki tuntui kuitenkin muutenkin raskaalta, niin en ollut kovin motivoitunut kumivieroitukseen – varsinkin kun rinnat olivat kuitenkin kipeät.

 

Tutkin asiaa, ja jostain luin, että vauva unohtaisi kahdessa vuorokaudessa rintakumin aiheuttaman keinotekoisen ärsykkeen kitalakeen, ja oppisi taas imemään paljasta rintaa. Tästä rohkaistuneena, ja kyllästyneenä kumien kanssa läträämiseen (niistä valui maidot vaatteille, ja aina piti olla pesemässä ja keittelemässä), päätin pojan ollessa noin 2kk, että kokeilen ilman kumia 3vrk. Jos ei lähde sujumaan, niin otan kumit takaisin käyttöön.

 

Eka vuorokausi oli yhtä taistelua, en varmaan muuta tehnytkään kuin imetin, kun poika kiukkusi enemmän kuin söi. Toisena päivänä sujui jo paremmin, ja siitä eteenpäin aina paremmin. Pojan imuote oli kaukana täydellisestä, mutta rinnat kipeytyivät enää vähän, ja poika sai vatsansa täyteen, joten ajattelin, että kyllä mä tällä tavalla jaksan loppuun asti.

 

Nyt imetystä on takana lähes 5kk, joista 3kk on sujunut tosi hienosti. Poitsun imuote korjaantui itsekseen (niinkin voi ilmeisesti käydä!), ja imetys ei ole enää piiiiitkään aikaan tuntunut fyysisesti inhottavalta, oikeastaan se tuntuu jo ihan kivaltakin. Rintojen arkuuskin on mennyt ohi, voin suihkun jälkeen kuivata pyyhkeellä lähes normaalisti :D

 

Mun imetyshankaluudet ei varmaan kuulosta kovin pahoilta, mutta ne oli mulle alussa tosi kova paikka, ja olisin varmaan tarvinnut kunnollista tukea. Kesällä vaan kaikki imetystukiryhmätkin oli lomalla jne. Varsinkin se, miten imetys tuntui psyykkisesti ja fyysisesti välillä ällöttävältäkin, tuli ihan yllätyksenä. Jos en olisi jo raskauden aikana motivoinut itseäni siihen, että tähtään 6kk imetykseen vaikka mikä olisi, ja hakenut aktiivisesti tietoa netistä, olisin varmaan antanut periksi. Vaikka en kyllä uskonut niihin vakuutuksiin, että ”sinnittele vaan, kyllä se vielä iloksi muuttuu”.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Asiaa olis vaikka kuinka. Pahoittelen tekstin sekavuutta, pieni perijätär vaatii huomionsa... Toivottavasti kertomuksestani on jollekin apua edes jotenkin, tässä siis esikoisen imettäjän kokemuksia tältä kesältä.

 

Alussa ongelmia oli vaikka ja mitä. Suurin ongelma oli ehkä itseluottamuksen puute imetyksen suhteen, rinnoista ei tullut odotusaikana mitään enkä usko vauvan saaneen ensi-imetyksessäkään pisaraakaan. Maito ei noussut heti osastolla (tiesin sen, mutta tuntui silti pahalta olevinaan syöttää vauvaa, vaikkei sieltä mitään tullut, vaikka hyödyllistähän se toki oli). Vauva ei osannut oikeaa imuotetta eikä äiskäkään, puhumattakaan imetysasennoista. Nännit tuli tosi kipeiksi, lisämaitoa meni, rintakumista tuli vauvan suun ympärille hilseilyä ja kotiuduin synnäriltä siten, että imetys onnistui tuttipullon tutin avulla... siis pitelin sitä nännin päällä, voitte vaan kuvitella miten se rengas sattui ja painoi nännipihalla.

 

Olin ihan itku silmässä imetyksen kanssa, aattelin että täysimetykselle ei enää päästä kun alusta asti on korviketta syötetty. Korviketta menikin koko ajan, koska nännit oli niin kipeät etten pystynyt yöllä imettämään. Päivät harjoiteltiin imemistä ja kuljin kotona rinnat paljaana, että tuli ilmakylpyä. Bepanthenia, Lansinohia ja särkylääkettä meni. Pahinta oli juuri se nännikipu, niihin tuli rupiakin. Jompikumpi rinta oli aina sellainen, että ajatuskin imetyksestä hirvitti ja pelotti. Kun vauva oli 2 vkoa, tuli rintatulehdus ja se oli kuin viimeinen pisara, aattelin, että tästä ei nyt tule yhtään mitään, nyt loppuu imetys. Kun kävin päivystyksessä, olin ihan itkuinen ja maassa, mut siellä sattui olemaan topakka terkkari, joka sanoi miulle, että "sinä pystyt ihan varmasti imettämään, mitään ei ole vielä menetetty". Siitä jotenkin sisuunnuin ja aloin tsempata, kahlasin Maitolaiturin keskusteluja ja Imetystukilistaa, kirjoittelin itekkin sinne. Rinnat piti tulehduksen takia saada tyhjäksi ja vauva on siihen paras imuri, imetin hampaat irvessä. Rintakumin otin uudelleen käyttöön ja imetin sen avulla, jos imetys koski liikaa.

 

Kun vauva oli 3 vkoa, neuvolan täti arvioi, että vauva saa jo suurimman osan ravinnostaan rinnasta. Siitä sain itseluottamusta enkä ihan koko ajan enää miettinyt, että riittääkö maito. Aloin imettää pikkuhiljaa öisinkin ja kun vauva oli kuukauden, uskallettiin jättää lisämaito pois ja pärjäillä pelkällä rinnalla. Hyvin on pärjätty, paino on noussut koko ajan hienosti. Enpä ois uskonut alussa, että täysimetykselle vielä päästään. Rintakumi jäi myös ihan helposti pois, ehkä pari kertaa vauva raivosi, jos sai rintakumin toivoessaan paljasta tai toisinperin, mut äkkiä se unohtui.

 

Mut se nännikipu. Se lähti pois vasta joskus tässä 2 kk:n tienoilla. Oikeastaan vasta sitten, kun jätin rasvaamisen ja aloin laittaa liivinsuojat aina kuivien nännien päälle. Voihan se olla että aikakin teki tehtävänsä. Enää imetys ei satu yhtään, se on jopa helpotus jos rinnat ovat täydet.

 

Suosittelen lämpimästi perehtymään Imetystukilistan juttuihin ja Maitolaiturin keskusteluihin, mutta oikeastaan vasta kun vauva on syntynyt, odotusaikana ne hommat ei oikein aukea eikä kiinnostakaan (puhun siis omasta puolestani), minäkin naiivina ajattelin, että kai se imetys nyt onnistuu sen kuin vain tökkää rinnan suuhun. Ja alussa imetyksen käyntiin saaminen vaatii ihan mielettömästi aikaa. Melkein saa kotona olla vaan ja pesiä vauvan kanssa kaikessa rauhassa, imettää aina kun vauva inahtaa näin kärjistetysti sanoen. Nännit tulee aroiksi, joillakin enemmän ja toisilla vähemmän, mut se menee ohi, vaikken tahtonut sitä uskoa.

 

Haluan imettää ihan niin kauan kuin se suinkin riittää vauvalle ravinnoksi, kiinteiden ohella toivoisin imettäväni myös sitten aikanaan. Kerran kun on vauhtiin päästy, niin en ihan hevillä haluaisi lopettaa.. :)

Edited by Extravaganca

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei!

Omalla kohdalla ongelmaksi nousi rintojen/nännien kipeytyminen. Laitoksella maito nousi hyvin jo seuraavana päivänä synnytyksestä, mutta mutta... Kotiuduttua alkoivat nännit kipeytyä. Ensimmäisellä kotikäynnillä terkka katsoi imetysasennot jotka olivat ok. Ei myöskään nähnyt tytön imuotteessa mitään vikaa. Silti sattui aivan hirveästi. Rinnat menivät verille ja niissä oli mustia rupia. Välillä vauva puklasi verta kun olivat vuotaneet tytön imiessä. Käytin koko ajan kesto suojia liiveissä ja välillä rasvasin, välillä en rintoja. Millään ei ollut mitään vaikutusta.

 

Ostin rintakumit ja imetin niillä. Helpotus kesti n vuorokauden, sitten alkoi sattua myös kumien kanssa. Luovuin kumeista ja itkin, kiroilin ja imetin.

Kävin neuvolassa ja taas tarkasteltiin imetysasentoa joka edelleen ok. Sain lääkevoidetta mahdolliseen sammakseen vaikka vauvan suu näytti puhtaalta. Ei auttanut. Kokeilin kaikki vissyt ym., eripäin imettämiset, mistään ei apua ollut.

 

N. 2 kk:n kuluttua pahin tuska alkoi hellittää. Rinnat paranivat ns yhtäkkiä. Imetys ei enää sattunut ja siitä pystyi jopa nauttimaan. Kun vauva oli 5 kk, alkoi yhtäkkiä hänen imiessään kuulua maiskutus tai "naksutus" ääntä ja imetys alkoi sattua uudestaan. Tuo vaihe meni nopeasti ohi, tällöinkään neuvolassa mitään vikaa imussa ei näkynyt päällepäin.

 

Näin jäkikäteen ajatellen, vauvalla oli väärä imemisote. Kukaan tai mitään sille ei pystytty tekemään, oppi vain itsestään imemään ajan kanssa oikein. Tuollon vastasyntyneenä mitään noita "äänimerkkejä" (maiskutus tms) ei kuulunut ja suun asento oli rinnalla oikea. Silloin 5 kk iässä nuo äänet paljastivat väärän imutaktiikan, mutta mitenkään itse en sitä pystynyt korjaamaan, koska vauvan suun asento oli kuitenkin taas aivan oppikirjamaisen oikea.

 

Missään vaiheessa vauva ei saanut lisämaitoa ja pulloa ei edes huolinut. Tuttia alkoi syödä vasta n.4 kk iässä kunnolla (öisin). Nämäkään asiat eivät siis olleet häiritsemässä imuotetta.

 

Loppu hyvin, imetys jatkui 10 kk.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostetaan tätä ketjua jos saataisiin lisää tarinoita. Täällä taistellaan imetyksen kanssa, ja vertaistuki olisi nyt kallisarvoista.

 

Meillä ongelmia on useampiakin. Vauva oli synnytyksessä niellyt vatsansa täyteen lapsivettä, ja kun vatsa oli kerran täynnä, niin alkuun ei halunnutkaan imeä, kun ei ollut nälkä. Sitten nousi bilirubiiniarvot, ja poika muuttui todella uniseksi, sinivalohoidossa oli pariinkiin otteeseen. Saattoi olla pari minuuttia rinnalla ja sitten oli niin umpiunessa, ettei hereille saatu millään. Tämä kaikki juuri silloin, kun maito olisi noussut. Rinnoista tippui maitoa, paidat oli aivan märkänä, mutta kun poitsu ei jaksanut imeä, niin eipä saanut maitoa tilattua lisää ja ylläpidettyä maidontuotantoa. Kotiin päästiin eilen, ja täällä on itku herkässä, kun korviketta joutuu antamaan. Ja kun pullon tutista sitä tulee ns. tulvimalla, niin ei tarvitse vauvan tehdä töitä maitoa saadakseen. Joten rinnalla kun yrittää pitää, niin tuntuu, että vauva odottaa niistäkin valuvan maitoa, eikä viitsi imeä kunnolla ja tarpeeksi pitkään. Mulla myös rinnanpäät on matalat, joten imetys on hetkittäin onnistunut vain rintakumin avulla. Olisi mukava päästä siitä eroon, vaikkakin alkuun vauva voi olla melkoisen ihmeissään. Tänään vauva on pari kertaa tarttunut ihan paljaaseen rintaan, mutta imaissut vain muutaman kerran kun ei saa tarpeeksi ärsykettä kitalakeensa. Kumin käyttö myös vähentää rinnan saamaa stimulaatiota, joten tuokin on voinut osaltaan vähentää maidontuotantoa.

 

Mutta en suostu luovuttamaan! Nyt on ensin rinnalla, sitten saa korviketta. Tarkoituksena on yrittää lopuksi aina pumpata rintapumpulla, josko se vaikka saisi maitoa herumaan. Maanantaina soitto neuvolaan, jos sieltä saisi apua. Lisäksi tilasin Aventin pulloja ja tutteja, joista ei tule maitoa niin valumalla. Toivon, että se saisi vauvan imun voimakkaammaksi, ja niin ne pienetkin hetket rinnalla auttaisivat maidon uudelleen nousuun.

 

Tulen myöhemmin kertomaan, kuinka meidän kävi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän poika oli syntyessään pieni, 2560g ja 45 senttiä. Syntyi rv 37+0, joten täysaikaiseksi laskettiin. Pienen koon takia mitattiin sairaalassa verensokereita ja kun eka arvo oli 2,9 (olisi pitänyt olla vähintään 3), niin alettiin lisäruokinta. Imetys sujui ihan kivasti synnytyssalissa, mutta sitten osastolla huomasin ettei poika suostu syömään oikeasta tissistä lainkaan. Pyysin apua hoitajilta, mutta sekin oli lähinnä vauvan työntämistä rinnan lähelle ja sitten tuskastumista että ei se nyt näköjään ime... Vasemmasta rinnasta imetin mahdollisimman paljon, mutta sekin kipeytyi kun jatkuvasti oltiin rasittamassa. Lopulta suurinosa ruoasta tuli lisämaitona.

 

Kotiin päästyämme pyysin miestä ostamaan rintakumit ja niillä poika alkoikin syömään myös oikeasta rinnasta. Imetin jatkuvasti ja viikon iässä jätettiin pikkuhiljaa lisämaidot pois. Pojan ollessa kaksi viikkoa, kävi neuvolatäti visiitillä puntarin kanssa ja paljastui, että painoa oli alle syntymäpainon edelleen :( Lisämaidot taas kehiin ja kamala huoli että olenko näännyttämässä lapseni nälkään...

 

Paino alkoi nousta ja lisämaitoa meni imetyksen ohella jo yli puoli litraa. Neuvolassa oltiin sitä mieltä että imetyksessä ongelmana ovat rintakumit, joiden kanssa poika ei jaksa imeä tarpeeksi eikä rinta saa tarpeeksi stimulaatiota. Aloinkin pumppaamaan maitoa, jotta maidontuotanto lisääntyisi ja sain korvattua osan lisämaidoista omalla maidollani. Pikkuhiljaa otin myös projektiksi opetella imettämään ilman kumeja ja lopulta netistä löytämääni hampurilaisotetta käyttämällä sain pojan tarttumaan paljaaseenkin nänniin. Neljä viikkoa synnytyksestä jätin kumit kokonaan pois.

 

Kumien poisjättäminen sai aikaan sen, että nännit kipeytyivät. Hampaat irvessä ja kyyneleet silmissä imetin enkä suostunut enää kumeja käyttämään, kun kerran niistä eroon päästiin. Varmaan pari viikkoa kesti pahinta kipua ja imetysten välit kuljinkin maidonkerääjät tisseissä ilmakylpyjä ottaen. Sitten pikkuhiljaa huomasin että alkukirpaisun jälkeen imetys ei enää sattunutkaan ja lopulta kaikki kivut katosivat.

 

Seuraavaksi tavoitteena oli vähentää lisämaidon määrää ja lisätä imetystä. Pikkuhiljaa lisämaidon määrä laski ja pojan ollessa n. 3 kk päästiin kokonaan korvikkeesta eroon! Poika söi todella usein, keskimäärin tunnin välein ympäri vuorokauden, mutta jaksoin imettää sen ajatuksen voimin, että ollaan vihdoin päästy täysimetykselle. Paino nousi nätisti omalla käyrällään, joten kiinteitä aloitettin maistelemaan vasta n. 5,5 kk iässä. Imetysvälitkin alkoivat vihdoin pitenemään tuossa puolenvuoden iän jälkeen eikä tarvinnut koko ajan olla tissin kanssa lähistöllä.

 

Lähempänä vuoden ikää poika alkoi itse vähentämään imemiskertoja entisestään ja jätti yösyönnitkin pois. Kolmetoistakuisena poika vieroittautui itse rinnasta kokonaan. Olen loppujen lopuksi oikein tyytyväinen meidän imetystaipaleeseen, vaikka aluksi vaikutti että imetyksen kanssa ollaan jo epäonnistuttu. Jälkikäteen miettiessä ongelmana oli varmaan se, että pojalla oli liian pieni suu nänneihini nähden, joten imeminen oli vaikeaa. Myös se miten rintaa pitää lapselle tarjota, jotta hän saa kunnollisen otteen, olisi ollut kiva oppia jo sairaalassa. Toivonkin että seuraavan kanssa imetys onnistuisi jo alusta alkaen paremmin kun itsellä on enemmän kokemusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa kiva vertaistukiketju :)

Meilläkin oli imetyksen alkutaival varsinaista suossa tarpomista. Jos en olisi alunperin päättänyt, että haluan ehdottomasti imettää enkä lähteä pulloralliin, olisi meidän rintaruokinnat jääneet jo ihan alkumetreille.

 

Meillä huolet alkoi hitaasta maidonnoususta. Poika oli isokokoinen ja terhakka syntyessään, ja osasi imeä reippaasti, mutta maito alkoi nousta vasta neljäntenä päivänä synnytyksestä. Vauvan paino ehti laskea reilusti ja äiti ahdistua täydellisesti. Rintakumin kanssa yritin syöttää vauvaa aristavista rinnoista ja vauva itki, kun ruokaa ei tullut. Syöttöpunnituksilla äitiä itketti, kun painoa ei ollut tullut grammaakaan. Kolmantena yönä sairaalassa yöhoitaja huomasi että olin ihan loppu, ja toi lisämaitoa, jonka avulla vauva saatiin tyytyväiseksi. Olin siitä silloin niin kiitollinen, että melkein itkin, vaikka alunperin en halunnut korviketta vauvalle antaa.

 

Kotiin päästyä tuntui, että vauva vaan syö ja syö kaikki päivät. Rintoja aristi ja pelkäsin jo syöttöhetkiä, kun vauva haukkasi niin tujusti nänniin kiinni. Imetin rintakumien kanssa ja inhosin niiden kanssa pelaamista, sterilointia ja paikallaanpitelyä. Vauvakaan ei niistä tykännyt, mutta rintoja aristi niin etten pystynyt aloittamaan syöttöä ilman niitä. Lopulta, ehkä parin viikon jälkeen lopetin rintakumin käyttämisen ja purin hammasta syötön sattuessa.

 

Maitoa tuli vieläkin aika vähän, meillä kesti kolmisen viikkoa ennen kuin vauva oli syntymäpainossaan (vaikka annettiin välillä myös korviketta, jos vauva tuntui nälkäiseltä vielä syötön jälkeen). Maito ei koskaan noussut niin kuin kirjoissa kuvataan, eli rinnat ei missään vaiheessa tuntuneet pinkeiltä ja kuumottavilta, vaan enemmänkin tyhjiltä. Ensimmäisen kuukauden ajan vauva saattoi syödä tuntikausia putkeen. Iltasyöttö alkoi seitsemän aikaan ja saattoi kestää yhteentoista, rinnalta toiselle vaihdellen. Päivällä laskin syöttövälejä ja syöttöaikoja ja ahdistuin, kun tuntui että koko päivä menee syöttäessä, enkä ehdi itse edes vessaan. En osannut alkuun imettää kuin makuulla ja ahdistuin siitäkin, että jouduin makoilemaan pitkiä aikoja putkeen ja kaikki paikat puutui. Nännejä aristi ja imetys oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Luin imetysvinkkejä netistä ja mietin katkerana miksi "kaikilla muilla" imetys onnistuu niin helposti. Stressasin maidon riittävyyttä ja vauvan hidasta painonnousua, ensimmäisen kuukauden aikana painoa tuli vain 300g lisää syntymäpainoon. Iltaisin vauvan nukahdettua pumppasin maitoa seuraavan päivän aamulle lisämaidoksi, ja itkeskelin kun pumppauksen tuloksena oli vain 30-50 ml maitoa.

 

Kun vauva oli reilun kuukauden, avauduin yhtenä huonona päivänä imetyshelvetistä ystävälle, joka takoi vähän järkeä mun päähän. Mähän en oo ikinä ajatellut, että korvikkeen antaminen tekisi kenestäkään huonompaa äitiä, ja vielä raskausaikanakin otin rennosti ja ajattelin että imetän, jos se onnistuu, jos ei, niin en. Jotenkin kuitenkin lapsen synnyttyä hormonit otti vallan ja imetyksestä tuli elämää suurempi asia. Ystävä kuitenkin sai mut takaisin maan pinnalle ja ymmärtämään, että puoli tuntia imetystä kerralla on tarpeeksi, sitten voin antaa korviketta, jos lapsella on vielä nälkä. Neuvolassa juttelin myös asiasta, ja sieltä sain samat neuvot. Kävin imetystukiryhmän kokouksessa, luin imetystukilistan sivuja ja imetyskirjallisuutta, ja päätin yrittää ja uskoa siihen että maito riittää. Lopetin kelloon katsomisen niin imetysväleissä kuin imetysajoissakin, ja ajattelin, että olen nyt tämän ajan elämässä olemassa vauvaa varten. Kun lopulta rentouduin ja hyväksyin myös sen, että lisämaitoa voidaan antaa, sitä ei sitten tarvittukaan. Aluksi menin päivän, sitten viikon kerrallaan kokeillen olisiko poika tosiaan tyytyväinen pelkällä rintamaidolla. 2kk-neuvolassa pojan paino olikin sitten noussut reilun kilon kuukaudessa, samoin seuraavassa kuussa.

 

Nyt meidän iso poika on vajaat 5 kk ja syntymäpaino on varmasti jo kaksinkertaistunut. Joka kuussa on punnittu reilu kilo lisää edelliseen kuuhun, eikä korviketta ole annettu kuin satunnaisesti jos en ole itse voinut syöttää. Pari viikkoa sitten aloitettiin maistella kiinteitä, mutta niiden määrät on vielä pieniä. Poika on rinnalla edelleen usein, hereillä ollessaan noin tunnin välein, mutta ruokailuajat on lyhentyneet tunnista noin viiteen minuuttiin kerralla. Enää ei tarvitse syöttää kuin toisesta rinnasta per syöttö, ja rintojen arkuuskin loppui ensimmäisen kuukauden jälkeen. Nyt nautin imetyksestä ja sen helppoudesta - ei tarvitse steriloida pulloja eikä pakata ruokaa mukaan kotoa lähdettäessä. Opin kuin opinkin syöttämään myös istualtaan, ja vaikka imetän edelleen täysin lapsentahtisesti, ei imetys rajoita meidän elämää mitenkään.

 

Olen tosi tyytyväinen itseeni, että sinnittelin raskaan vaiheen läpi, ja myös siihen tukeen, jota ihmisiltä sain. Se, että muut antoi mulle luvan "epäonnistua" imetyksessä auttoi luopumaan suorituspaineista ja rentoutumaan. Ja toisaalta se tuki ja neuvot, mitä esim. imetystukiryhmästä sain, auttoi uskomaan siihen että kyllä se maito riittää, vaikkei siltä tunnukaan. Nyt imetys ja imetyshetken läheisyys vauvan kanssa on mulle niin rakkaita ja ihania asioita, että mietin jo valmiiksi kaiholla tulevaa vieroitusta, vaikka siihen onkin vielä aikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle oli alusta asti selvää että imetän. Tyttö syntyi rv 41+6 ihan terveenä ja valmiina syömään :) Ekat pari päivää tuntui että vauva oli rinnassa kiinni koko ajan, mutta ei silti saanut tarpeeksi maitoa, joten jo osastolla ollessa sai vähän lisämaitoa. Kotona ekan viikon sai myös rintamaidon lisäks tuttelia, oikeestaan sen takia, ettei mun tarvinnut valvoa koko yötä kun pieni yritti imeä rinnasta tarpeeksi.. Meinas kyllä usko ja jaksaminen koko imetykseen loppua, kun tuntui ettei se maito vaan nouse eikä lapsi ikinä oo kylläinen. Rinnat ei onneksi kipeytyneet missään vaiheessa, pieni arkuus hoitui kuntoon Lansinohlla. Kun tyttö oli 8pv ikäinen oli hänen eka neuvola, jossa ihana hoitaja kannusti vaan jatkamaan imetystä ja öisinkin antamaan edes vähän rintaa, jotta maidontuotanto lähtis kunnolla käyntiin. Ja kävipä niin ihana ihme, että pian sen jälkeen saatiin heittää Tuttelit nurkkaan ja maitoa alkoi tulla. Nyt sitä on sitten omat ja lainatut pakastimet väärällään :)

 

Nyt tyttö on 5kk ja kysyntä ja tarjonta on kohdanneet sen verran, ettei ihan joka päivä tarvii pumpata liikoja pois. Ennen pumppasin n. 1dl/pv pakkaseen, nykyään ehkä n 3-4dl viikossa.

 

Haluan imettää mahdollisimman pitkään (raja taitaa tulla kuitenkin vastaan ennen tytön toista syntymäpäivää, kun minun pitää palata töihin.. :( )

 

Imetys on meillä siis sujunut kaikenkaikkiaan tosi hyvin. <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostelen tätä uskoa luovaa ketjua. Nyt tarvitaan täällä luottamusta imetyksen onnistumiseen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana ketju. Mulla olis kaksikin selvitymistarinaa mutta laitan tän jälkimmäisen koska päästiin melkein jo 6 kk täysimetykseen tässä.

 

Pienipainoinen pimumme syntyi raskausdiabetesta sairastavalle äidille suunniteltuna ja vähän vieläpä etukäteen. Jo sairaalassa jännäsin hirveästi, että laskeeko sokerit ja joudutaanko antamaan lisämaitoa (esikoisen kanssa kävi näin ja se sotkikin lopulta imetystä jonkun verran). Mutta imetin sitkeästi vaan aina kun vauva vähänkin näytti merkkiä sairaalassa ja niinpä sokerit pysyivät hyvinä.

 

Kotona jatkoin täysimetystä ja parin tunnin välein neiti kävi rinnalla. Painoa tuli ekan kuukauden aikana tosi hienosti 700 grammaa mutta sitten vauhti tippui n. 400-500 grammaan kuukaudessa. Neuvolassa vielä antoivat mennä, mutta 4 kk iässä oli suurin tipahdus, vain 230 grammaa ja neuvolalääkärin yksiselitteinen käsky oli aloittaa kiinteät. Itkuhan siitä tuli kun haaveilin siitä 6 kk täysimetyksestä enkä ollut ollenkaan valmistautunut henkisesti aloittaan kiinteitä. Lopulta päätin tehostaa imetystä, hommasin puntarin kotiin, otin sarviapilan käyttöön, imetin molemmat tissit tunnin välein ja jossain vaiheessa maidontuotanto oli taas hirvittävän hyvällä mallilla ja painoa tuli reilusti.

 

Olen atoopikko, ja rinnanpäät (nännipiha) aukesi ensimmäisen kuukauden jälkeen. Reseptivapaat kortisonirasvat, bepanthenit, lanoliinit..mikään ei auttanut kun koko ajan oli auki ja märkää irtosi rintaliiveihin. Kipu oli mieletön ja olin jo ihan rikki koko asian kanssa, mutta päätin sitten kuitenkin satsata ja menin yksityiselle ihotautilääkärille josta sain kunnon voiteet ja ohjeet jolla rinnanpäät sain kuntoon ja jatkossakin pidettyä kunnossa.

 

Mutta sittenpä tyttö sairastuikin n. 4,5 kk iässä, oli vatsatautia, vauvarokkoa ja pari sairaalareissua ihan tiputuksessa ja eikös se maidontuotanto taas lopahtanut kun hän ei suostunut syömään sairaana rintaa ollenkaan (yhdisti sen kai oksentamiseen) ja pari yötä sairaalassa valvoneena en herunut pumpulle (jonka sain onneks osastolta lainaan) ollenkaan. Kotiinpäästyämme viikon verran rinnat eivät tuottaneet juuri mitään, syöttöpunnituksilla 20-30 grammaa ja keräämäni pakastevarastot tyhjenivät. Pumppasin ja syötin vauvaa koko ajan ja sarviapilaa taas kehiin... no, kyllä se maitomäärä siitä taas kasvoi kun sain levättyä fyysisesti ja henkisesti ja toivuttua siitä sairaalareissusta.

 

5 kk neuvolassa oli painoa tullut hienosti, samoin 5,5 kk kontrollissa. Pituuskasvu oli vähän kärsinyt ja nyt sitten oikeasti juteltiin, että voisimme niitä kiinteitä aloittaa. Nyt olen henkisesti siihen valmis. Tyttökin on osoittanut kiinnostusta kiinteisiin joten olen hyvillä mielin. Aion jatkaa imetystä ainakin vuoden ikään, mielelläni pitempäänkin mutta se on ihan pimusta kiinni.

 

Luulin esikoisen imetyksen vastoinkäymisten jälkeen, ettei huonommin voi enää mennä mutta kyllä nämä kokemukset ovat olleet ihan hirvittäviä. Varsinkin ne sairaalareissut:(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisää näitä rohkaisevia stooreja kiitos..

nimim vähän samanlaista settiä täällä kuin choloella.. Mutta periksi en heti anna.. prkl! :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä oli raskausaikana huoli, ettei maitoa tule ja hommasin pari purkkia korviketta kaappiin. Tein raskausaikana päätöksen ettei imettäminen ole tärkein asia jos onnistuu, niin onnistuu, jos ei niin ei. Synnytyssairaalassa tuntui, ettei imettämisestä tule mitään, muuta kuin kaameeta kipua. Kunnes kun pääsin kotiin, alkoi maitoa tulla, niin että ryhdyin peräti äidinmaidonluovuttajaksi. Annoin vauvan roikkua tissillä aina, kun osoitti siihen mielenkiintoa. Vauva on innokas ruokailija ja meillä alku oli kaikkea muuta kuin helppo. Imetysasentoja oli vaikeaa löytää ja tuntui, ettei vauvalla ollut hyvä kun mulla oli hyvä. Sitten löydettiin ne molempia tyydyttävät asennot ja kaikki muuttui helpommaksi. Kannattaa olla itselleen armollinen, suosittelen hommaamaan äidinmaidonkorviketta kaappiin ja tekemään itsensä kanssa diilin, että niitä voi antaa. Kun sen päätöksen on tehny ja ei ota stressii imettämisestä, onnistuu imetys jo muutamien viikkojen päästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille syntyi rv 41+2 pieni 3020g poika, joka joutui elvyttelyn kautta lastenosastolle. Siellä olivat tuupanneet sille heti pullon suuhun ja kun itse pääsin kolmen tunnin päästä paikalle, niin kaveri veteli sikeitä maha täynnä. Jaha, no ei muuta kuin nukkumaan ja ilmoitin, että aamulla sitten haluan imettää. Lastenosastonhoitaja katsoi aamulla rintojani ja ennen kuin sain edes yrittää ilman, tuuppasi rintakumin siihen väliin. No, olihan ne tosi matalat ne rinnanpäät kyllä. Sen kanssa imetys onnistui laakista ja maito nousi seuraavana päivänä. Lapsikin pääsi osastolta jo syntymäpäivänsä iltana vierihoitoon, mutta lastenlääkärin määräyksellä sai lisämaitoa 30 ml jokaisen aterian päätteeksi ja sen kyllä myös vaati. Imetys sattui, vaikka iho ei mennytkään rintakumien ansiosta rikki. Kotiuduimme ja ostimme kotiin laatikollisen korviketta. Kuitenkin ensimmäisen kotivuorokauden jälkeen oltiin jo päästy korvikkeesta eroon, kun vaan imetin aina kun vauva halusi, iltaisin käytännössä monta tuntia putkeen. Aamupäivisin pumppasin, että saatiin illalla annettua vielä pumpattu lisämaito. Kipu jatkui, vaikka otteeseen pyytelin apua sekä synnärillä että neuvolassa, ja ajallaan sitten helpotti. Vauva söi aina mielellään pullosta ja myös tutin oli saanut jo lastenosastolla suuhun, joten ilman rintakumia hän ei osannut ollenkaan toimia.

Muistaakseni noin 4 viikon iässä alkoivat rintaraivarit, jotka jatkuivat kuukausitolkulla. Samoihin aikoihin alkoi rintatulehduskierre, joka eteni maitopaiseeksi asti, sitä sitten tyhjenneltiin päivystyksessä. N. 6-10 viikon iässä vauva nukkui 6-7 tuntia putkeen öisin, mutta äiti joutui nousemaan 3 tunnin välein pumppaamaan tissejä tyhjiksi, kun koko ajan jomotti ja kuumotti. Sitten 2,5 vko iässä alkoikin refluksihuuto, jota kesti seuraavat vajaa puoli vuotta, kunnes saatiin lääkitys kohdilleen.

4-kuisesta alkaen imetys alkoi olla haasteellista siksi, että vauva alkoi katsella kaikkea muuta, eikä jaksanut keskittyä imemiseen. Olin jo luopunut toivosta rintakumeista eroon pääsemisen suhteen, kun 4,5-kuisena vauva alkoi yhtäkkiä imeä paljaasta tissistä kuin vanha tekijä.

8,5-kuisena refluksilääke tepsi, pidettiin unikoulu ja luovuttiin yösyötöistä ja päiväsyötöillä tissi alkoikin taas kiinnostaa.

Nyt vauva on 11 kuukautta ja imetys sinällään on ihan miellyttävää, mutta imetyskertoja on toosi monta päivässä edelleen. Vähitellen olisi ihan kiva vähän vähentää. Enpä olisi alkuun (enkä myöhemminkään) uskonut, että tällaiseen vaiheeseen tai ylipäätään näin pitkälle päästään :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle imetyksen Lkutaivan on molemmilla kerroilla ollut todella kivulias, tällä toisella kerralla vielä pahempi. Ns oikeasta imuotteesta huolimatta vauva söi toiseen nänniin kunnon hekin ja kuumeinen tulehdushan siitä seurasi. Tässä vaiheessa vauvalla oli ikää viisi- kuusi vuorokautta. No, samalla loppui tytöltä imemishalut totaalisesti. Sain kuitenkin todella hyvän avun imetyspoliklinikalla Jyväskylästä. Jos olisin uskonut netin imetyspalstojen puheita, olisin varmasti heittänyt hanskat tiskiin!

 

Kaksi viikkoa pumppasin (ensin Amedalla, sen hajottua Spectralla) sen kahdeksan kertaa vuorokaudessa. Silti maito ei ihan riittänyt, vaan tytölle annettiin myös korviketta. Ekalla imetyspolin kerralla tyttö söi taas rinnasta, mutta kotona ei. Onneksi sain uuden ajan ja sen kerran jälkeen pelkästään imetin rintakumin kanssa. Noin kahden kuukauden iässä tyttö sitten päätti että nyt ei enääri takumi kelpaa, vaan homma hoidetaan au naturel. Täysimetin siis tuota alkua lukuunottamatta vauvaa 5,5 kuukauden ikään, sitten aloitettiin kiinteidenmaistelu.

 

Nyt tätäkin kokemusta viisaampana kaipaisin alkutaipaleelle yksilöllisempää ohjausta tuohon imetyksen. Rinnan muoto ihan oikeasti vaikuttaa homman sujumiseen! Tätä ei huomioida oikeastaan millään tavalla. Toiseksi, sitkeys palkitaan. Kolmanneksi, ei se pullo ole katastrofi.

Edited by Armiannikki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ai niin, vauva on kohta kahdeksan kuukautta. Maito toistaiseksi riittää hyvin ja imetys on ollut jo pitkään helppoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva vertaistukiketju. Huomaa, ettei ole yksin ongelmien kanssa. Meillä taistelu on edelleen käynnissä, toivottavasti päästään voiton puolelle. :)

 

Vauva syntyi 41+6 käynnistettynä. Imuotteen kanssa oli alussa ongelmia ja lähes pyysin saada rintakumin käyttöön matalien rinnanpäiden takia. Sairaalassa imetys tuntui molemmissa rinnoissa jonkin verran, mutta ei pahasti. Vauvan paino laski pikkuisen päälle 10% alkupainosta, mutta omalla pumppumaidolla saatiin nousuun eikä painokontrolleissa tarvinut juurikaan käydä. Maito alkoi nousta sairaalassa hiljalleen, mutta kotona maito nousi kunnolla. Korviketta ei tarvinnut antaa, joten aika ideaalinen lähtötilanne imetykselle.

 

Jossain kohtaa imetys alkoi tuntua aina vain pahemmin ja pahemmin oikeassa rinnanpäässä, vasemman kanssa ei ollut mitään ongelmia. Välillä kipua oli enemmän, välillä vähemmän. Sitten rinnanpää alkoi välillä rikkoutua, välillä siihen kehittyi iso ja komea vesikello. Pahimmaan kipu tuntui viiltävänä pistona koko vartalossa. Lansinohia ja Bepanthenia kului paljon, joten kipu alkoi helpottaa.

 

Vajaa viikko sitten yöimetyksellä kipu oikeassa rinnanpäässä kävi sietämättömäksi. Noin pahana sitä viiltoa ei ollut tuntunut koskaan aikaisemmin. Rinnanpäässä oli taas vesikello, joka puhjettuaan rikkoi kokonaan nännin ihon. Kun huomasin, että rinnanpäähän oli muodostunut vertavuotavahaava, totesin, että saa riittää, olin ehtinyt imettää liki kolme kuukautta hammasta purren. Joku imetyksessä mättäsi ja pahemman kerran. En ymmärtänyt mistä tuo kipu saattoi johtua, koska vauvan ote oli sairaalassa tarkistettu ja imetin edelleen rintakumin kanssa, jonka pitäisi suojata haavoilta. Vasen rinta ei kipuillut lainkaan. Neuvolan kautta sain perhetyöntekijän kotikäynnille tarkistamaan imetysotetta ja -asentoja. Hän rohkaisi myös kokeilemaan imetystä ilman rintakumia. Aikaisemmat yritykset ilman rintakumia olivat olleet kamalaa sähellystä. Nyt vauva nappasi rinnasta kiinni ongelmitta.

 

Nyt olen yli vuorokauden imettänyt ilman rintakumia. Vauvalla on vielä vähän ihmettelemistä, kun on tottunut kumiin, mutta kyllä oppitaan molemmat uuteen tapaan. Oikea rinnanpää ei ole tuntunut yhtä pahalta, mikä on vahvistanut epäilyjäni siitä, että rintakumi hankasi tai repi sitä rintaa. Vielä ei voi varmaksi sanoa, että johtuiko tuo kipuilu rintakumista vai mistä, mutta toivon kipujen jäävän vähitellen taakse. Seuraavalla neuvolakäynnillä terkan on tarkoitus vielä tarkistaa, ettei ole sammaksesta kyse. Epäilen, koska silloin kipua pitäisi esiintyä molemmissa rinnoissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä muuten tilanne kääntyi jossain vaiheessa niin päin, että tyttö ei huolinutkaan enää tuttipulloa. Onneksi sitten aikanaan kuitenkin nokkapullo kelpasi. Ja jos joudutaan antamaan korviketta (kun olen harrastamassa tms) niin korvikemaito maistuu paremmin huoneen lamppu sekä kuin lämmitettynä!

 

Vähän asian vierestä, mutta kuitenkin:D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näistä tarinoista, vanhoistakin, sain rohkaisua syksyllä itse imetysongelmien kanssa kamppaillessa, niin kerronpa omanikin:

 

Odotusaikana kärsin raskausdiabeteksestä, jota hoidin ruokavaliolla. Vauva syntyi rv 40+1 ja oli pienikokoinen - liekö tuosta diabeteksesta johtunut... Synnytyssalista lähtien vauva imi rintaa ja eka vuorokausi sujui ongelmitta. Hoitajat puhuivat jo kotiinpääsystä, kun lääkärintarkastusta edeltävänä aamuna vauvan verensokeri olikin todella matala (en muista tarkkaa lukemaa, mutta hoitaja juoksi samantien hakemaan sokeriliuosta). Vastasyntyneenä vauva oli ns. vaatimaton,ei juuri itkeskellyt, niin myöhemmin olen itse arvellut sokerien "romahduksen" johtuneen joko siitä, että pieni ei pyytänyt tarpeeksi päästä rinnalle enkä itse tajunnut tarjota tarpeeksi usein tai se oli seurausta raskausdiabeteksesta.

 

Vauva alkoi saada samantien lisämaitoa. Ensin yritin imettää, sitten pullosta pumppaamiani tilkkoja ja lopulta korviketta. Olin todella siipi maassa koko rumbasta. Jokainen hoitaja tuntui neuvovan erilailla, mistä huomautin, eikä keneltäkään herunut myötätuntoa. Miestä kehuttiin vaipanvaihdoista yms, minun tehtäväni kuulemma oli vain imettää. En ollut etukäteen perehtynyt koko touhuun eikä lähipiirissä ole vauvoja, niin naiivisti kuvittelin vain tuikkaavani tissin suuhun ja se olisi siinä. No ei, eikä sitä apuakaan pyynnöistä huolimatta herunut, joten lopulta kätilö ehdotti, että siirryttäisiin pelkkään korvikkeeseen. Suruissani - osittain helpottuneenakin - asennoiduin siihen, että imetys oli siinä. Seuraava kätilö kuitenkin taas patisti pumppaamaan ja yrittämään imetystäkin. Sairaalassaoloaika meni itseltä lähinnä hämmentyneenä ja itkeskellessä...

 

Kotiin päästyämme pumppasin maitoa eikä annettu korviketta, ja viiden päivän päästä ekalla neuvolakäynnillä saatiin iloksemme kuulla, että vauvan paino oli lähtenyt kivasti nousuun. Terveydenhoitaja kannusti ja neuvoi rintakumien käytössä. Olisin kuulemma voinut perhetyöntekijänkin kutsua kotiin, vaikka terkka ei ollut varma, osaisiko hän imetysasioissa neuvoa.

 

Lopulta rintakumiohjeiden ja mieheni googlaamien imetysvideoiden avulla pääsin jyvälle ja vauvakin sen ratkaisevan inasen kasvanut, että jaksoi imeä pidempään. Vauva jatkoi hienosti kasvuaan, ja joululomalla vauvan ollessa 2kk kokeilin mielenkiinnosta imettää ilman rintakumia, mikä yllätyksekseni sujuikin! Myöhemmin sairastaessani kaksi rintatulehdusta putkeen kokeilin uudestaan rintakumia, mutta vauva vallan loukkaantui - ei kelvannut enää niiden kanssa.

 

Täysimetystä kesti 5kk, jolloin neuvolalääkäri kehotti aloittamaan kiinteät, koska vauva heräsi niin usein öisin syömään. Alkutaival oli siis hermoja raastava, mutta olen ikikiitollinen, että imetys lopulta onnistui (ja edelleen jatkuu, vauva reilu 6kk tätä kirjoittaessa). Toisaalta koko episodi on avannut silmiäni pulloruokinnankin suhteen. Jos lisää lapsia joku päivä siunaantuu, osaan vähintään olla itselleni armollisempi!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olisin kaivannut kokemuksia sektion läpikäyneiltä, koska maito nousi ja miten alku sujui ennen maidon nousua? Täällä menossa nyt neljäs päivä sektiosta ja tuntuu toivottomalta. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Engelina, mulla nousi maito 3. päivänä sektiosta, mutta alkuun vauva ei jaksanut olla hereillä syödäkseen - verensokeri laski ja sai lisämaitoa. Kotona ollaan jo pärjätty hyvin ja nyt maitoa riittää pakkaseenkin. Periaatteessa sektion ei pitäisi nykytutkimusten mukaan vaikuttaa, vaan maito nousee samalla tavalla. Itse koin, että kätilöiden ohjeistus oli synnärillä ensiarvoisen tärkeää. Soitin myös vielä kotiuduttuani meidän sairaalan imetyspolille, jonne saa mennä 6 viikkoa synnytyksen jälkeen jos joku vielä askarruttaa. Tsemppiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olisin kaivannut kokemuksia sektion läpikäyneiltä, koska maito nousi ja miten alku sujui ennen maidon nousua? Täällä menossa nyt neljäs päivä sektiosta ja tuntuu toivottomalta. :(

Joko on helpottanut? Toivottavasti olet saanut kunnon ohjausta laitoksella.

 

Mulla lähti sektion jälkeen tosi nihkeästi tulemaan maitoa, varmaan osittain sen takia, että vauva sai lisähappea ja vietti koko yön teholla tarkkailtavana ja minä taas vuodon takia heräämössä melkein 12 tuntia. Pääsin imettämään ekan kerran vasta n. 20 tuntia synnytyksestä. Maito nousi kunnolla vasta neljäntenä päivänä, minkä jälkeen imetys alkoikin sujua ihan normaalisti. 

 

Osastolla ollessani imetin kyllä sitkeästi, mutta maitoa ei vain tullut tarpeeksi, vaan vauva huusi nälkäänsä. Imuote ja kaikki muukin oli ihan kunnossa, mutta maitoa ei vain tullut. Vauva saikin sitten lisämaitoa. Se ei kuitenkaan sinänsä haitannut imetystä, koska imetin aina ensin (=rinnat saivat stimulaatiota) ja sitten vasta annoin lisämaitoa.

 

Tsemppiä! Kannattaa vain sitkeästi yrittää. Alussa voi olla hankalaa, kun vastasyntynyt on niin pieni, että kunnon imuotteen löytyminen ym. on vaikeampaa kuin isomman vauvan kanssa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä synnytin alateitse, mutta mulla nousi maito siltikin kunnolla vasta siinä neljäntenä tai viidentenä päivänä synnytyksestä. Käsittääkseni ensisynnyttäjillä se maito nousee hitaammin, korjatkoon joku jos olen väärässä. :girl_sigh:

 

Päivitetään omaa tilannetta sen verran, että me otettiin korvikkeet mukaan kuvioihin kun poika oli vähän vajaa 4kk. Se oli täysin oikea päätös, sillä stressasin noista imetysongelmista, lähinnä siitä kipuilusta (ei loppunut ihan täysin rintakumin jättämiseen). Täysimetyksen lopettaminen sai mut rentoutumaan ja sitä kautta se imetys sujui paremmin ja sattui vähemmän. Nyt kun poika on vähän päälle 6kk vedetään viimeisiä hetkiä imetyksen suhteen. Imetän enää 2-5 kertaa päivässä. Tavoitteena olisi jatkaa imetystä vielä kesän ajan, mutta noin pienillä imetyskerroilla on mahdollista, että poika päättää itse lopettaa tissittelyn.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä synnytin alateitse ja maito nousi vasta neljäntenä tai viidentenä päivänä vasta kunnolla. Sairaalassa imetys onnistui tosi hyvin ja vauva oli tyytyväinen, kotiinlähtöpäivänä lääkärintarkistuksessa selvisi että paino olikin tippunut 9%, ei saanutkaan tarpeeksi maitoa minulta, joten lisämaitoa joka ruokinnan yhteyteen ja emme päässeetkään kotiin. Seuraavana päivänä paino oli lähtenyt nousuun lisämaidon avulla ja saimme kotiutumisluvan. Kotona vielä annoimme imetyksen perään lisämaitoa 5pv ajan, kunnes jätettiin lisämaidon anto 1krt/pv. 9 vrk:n ikäisenä neuvolahoitaja tuli kotikäynnille ja paino oli tuolloin noussut yli syntymäpainon ja jätimme lisämaidon pois.

 

Alkuun myös nännit oli ruvella imettämisestä ja Lansinohia tuli käytettyä. Etenkin imetyksen alku oli kamalan kivuliasta, purin hammasta yhteen irvistäen ja puristin käsiä nyrkkiin, ensimmäisten imujen jälkeen helpotti ja pystyin rentoutumaan. Suihkussa käynti teki kipeää ja rintsikat hankasi, onneksi tuo meni ohitse noin viikossa. Rintakumia kokeilin kerran, oli niin säätöä, että päätin jatkaa alun irvistelyä mieluummin. :D

 

Tuolloin ensimmäisen viikon ajan kotona itkin ja tuskailin imetyksen kanssa, tai lähinnä vuoksi että pelkäsin ettei imetyksestä lapsi saa tarpeeksi ruokaa ja miten uskallan luottaa siihen, että oma maito riittää. Täältä ostin odotusaikana Minni Niemelän Imetysoppaan ja sitä tulikin luettua tuolloin. Suosittelen ko. kirjaa, itselle se toi varmuutta lisämaidon vähentämiseen ennen neuvolakäyntiä, apua imetysasentoihin ja moniin muihin mielessä olleisiin kysymyksiin vastauksen.

 

Täysimetys on alun epävarmuuden jälkeen sujunut hienosti, maito riittää jopa yli tarpeiden, pumppaus onnistuu ja poika on kasvanut hyvin.

Edited by Hup

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin oli imetyksen kanssa vaikea alku. Meidän kolmas lapsi syntyi sektiolla rv 34+5 ja joutui vastasyntyneiden valvontaosastolle, eli en saanut häntä vierihoitoon. Aloitin jo samana päivänä sairaalassa lypsämään maitoa, ensin käsin pari tippaa kerrallaan, jotka keräsin millin ruiskuihin ja vein vauvalle. Kaksi päivää syntymästä maitoa tuli jo lääkekipollisen verran kerralla ja aloin köyttää sähköpumppua, kolmantena päivänä sain jo kaiken vauvan tarvitseman maidon pumpattua (siihen asti vauva sai myös luovutettua maitoa).

 

Vauva ei aluksi jaksanut syödä, ei rinnasta eikä pullosta, vaan sai maidon nenä-mahaletkun kautta. Pidin rinnallakin, vaikka ei jaksanut imeä, se auttoi varmasti kuitenkin maidonnousussa. Poika oli kaksi viikkoa sairaalassa, pikkuhiljaa alkoi syödä enemmän pullosta, ja kun lähdettiin kotiin, otettiin nenä-mahaletku pois.

Kotona jatkoin pumppailua ja pulloruokintaa, imetystä yritin päivittäin, mutta se ei tuntunut onnistuvan. Vauvalla oli imuote hakusessa, ja silloinkin kun ote oli hyvä, ei jaksanut imeä kauaa. Sain neuvolasta vaa'an lainaan ja sen mukaan maitoa ei mahaan juurikaan mennyt.

 

Aloin jo olla varma, ettei imetys tule onnistumaan, sairaalan ohjeiden mukaan vauvan maitomäärää piti kasvattaa sitä mukaa kuin paino nousi, mutta mä en saanut pumppaamalla omaa maidontuotantoa kasvatettua samaa tahtia. Olin ihan alkuviikkoina pakastanut maitoa ja jouduin jo ottamaan ne käyttöön. Korviketta en halunnut antaa, mutta tiedostin että pian olisi pakko.

Soitin sairaalan imetyspoliklinikalle ja sain sieltä neuvoja (lämmittää rintaa ennen imetystä, ruiskulla maitoa suuhun samalla kun imettää yms.), ja kokeilin eri imetysasentoja. Pitkiin pesimisiin ei ollut mahdollisuutta isompien lapsien takia.

 

Sitten yksi aamu, kun poika oli 7vkoa, otin hänet aamulla rinnalle, ajattelin että kokeillaanpa taas ennen kuin haen pullon. En ollut pumpannut yöllä, joten rinta oli täynnä maitoa ja heruminen alkoi lähes saman tien. Poika söi tyytyväisenä, ja siitä kerrasta päästiin täysimetykselle :) Meidän kohdalla kyse oli varmasti siitäkin, että poika oli vihdoin tarpeeksi iso että jaksoi syödä rinnasta.

 

Mulle uskoa onnistumiseen ja voimia yrittämiseen antoi se, että olin molempia isompia lapsiani imettänyt vuoden, eli tiesin että "osaan". Lisäksi koska pumppasin, tiesin tietysti, että maitoa kyllä tulee, ongelma oli vain saada vauva syömään rinnasta. Itkettyä ja tuskailtua tuli silti, monta kertaa jo harkitsin lopettavani pumppaamisen ja alkavani antaa vauvalle korviketta. Nyt olen tyytyväinen että jatkoin.

Edited by Scarlet

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0