Aasa

Kummivalinta loukkaa

261 posts in this topic

Me valittiin sellaiset ihmiset kummeiksi, jotka olleet "lähellä" kokoajan. Itse valitsin siskoni ja mies parhaan kaverinsa.. lisäksi myös miehen toinen kaveri epävirallisena kummina, kun ei kirkkoon kuulu. Kyllä vaivas kauheasti, kun en pyytänyt esim. serkkuani ja eräs kaverini vissiin oletti että hänet pyydän, kun joskus vuosia sitten sovittiin että kun lapsia aletaan tehdä niin kummeja ollaan. Mutten nähnyt järkeä pyytää kummiksi ihmistä, joka ei ensinnäkään koko vauvaa ole tullut katsomaan sen synnyttyä... Ja oli naurettavaa kun tavatessamme kolmen kuukauden tauon jälkeen (itse matkustin hänen luokseen vauvan kanssa), hän itse yritti kutsua itseään ristiäisiin.

Serkkuni on ainut naispuolinen serkku ja aika moni oletti että häne on yksi kummeista. Mutten tässä tapauksessa pyydä ihmistä, joka ei ole koko vauvaa nähnyt.

Henkilöt jotka nyt kummeja on, oikeasti olivat innoissaan asiasta ja jatkossa varmasti mukana pysyvät. Tyytyväisiä ollaan valintoihin girl_smile.gif Ei siis mitään merkitystä onko kuinka sukulainen ym. vaan se miten säännöllisesti yhteyttä pitää, kuten täällä jo mainittiin. Jotkut vaan haluaa kummiksi sen vuoksi, että on mukava kertoa kaikille olevansa kummi. On se vaan niin paljon muutakin..

Edited by Leeah

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en ole koskaan edes ajatellut, että pariskunnista "pitäisi" valita molemmat kummeiksi. Enkä tajunnut loukkaantua kun miestäni pyydettiin kummiksi, koska olenhan osa tuon lapsen elämää ihan vain olemalla mieheni puoliso. Mieheni kummilapsi = miehelle tärkeä = minulle tärkeä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Syitä siihen miksei molempia pyydetä kummeiksi on paljon, eikä se tarkoita sitä, etteivätkö vanhemmat pitäisi siitä toisesta puolisosta

 

Kuten mitä? Olisi kiinnostavaa tietää.

 

Mä en ole koskaan edes ajatellut, että pariskunnista "pitäisi" valita molemmat kummeiksi. Enkä tajunnut loukkaantua kun miestäni pyydettiin kummiksi, koska olenhan osa tuon lapsen elämää ihan vain olemalla mieheni puoliso.

 

Mutta oletko ajatellut, että ehkä sinun nimenomaan ei haluta olevan osa lapsen elämää? Jos haluttaisiin, ehkä sinutkin siinä tapauksessa olisi pyydetty?

 

Minun on tosi vaikea keksiä mitään muuta syytä jättää puolisoa pyytämättä kuin henkilökohtainen antipatia, koska kummien määrälle ei tietääkseni ole ylärajaa. Vai onko? Käytännössä pariskunnat kuitenkin toimivat yhdessä, joten ainakaan sitä ei tarvitse pelätä, että lapsi saisi jotenkin liikaa huomiota jos kummeja jonkun puolison takia näyttää tulevan paljon. Minäkin olen sillä linjoilla, että pariskunnista kuuluu pyytää molempia. Tai ei siitä nyt herranjestas mitään lakipykälää ole, mutta sanotaan nyt näin, että tosi fiksua käytöstä se ainakin on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

täytyy sanoa et ajauduin lukeen näit juttuja ku hyvä ystävä pysi nyt toisen lapsen kummiksi. mut ihmeissäni luin ei oo sisarusten kuten ei ystävienkää kohalla koskaan tullut mieleen loukkaantua siitä ettei mua pyydetä kummiksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta oletko ajatellut, että ehkä sinun nimenomaan ei haluta olevan osa lapsen elämää? Jos haluttaisiin, ehkä sinutkin siinä tapauksessa olisi pyydetty?

 

En ole ajatellut enkä osaa ajatellakaan. Tulen aika automaattisesti miehen kanssa samassa kaupassa muutenkin mukana. :girl_haha:

Tämän kyseisen lapsen isä on mieheni opiskelukavereita ja lapsen kaikki kummit ovat jommankumman vanhemman läheisiä ystäviä (ilman puolisoja). Siinä ei mielestäni ole mitään ihmeellistä. Jos meidän lapsi kastetaan, pyydän omalta puoleltani serkkuani kummiksi. Vaikka serkku on naimisissa ja hänen puolisonsa on ihan mahtava tyyppi, pyyntö on silti vain serkulle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Mutta oletko ajatellut, että ehkä sinun nimenomaan ei haluta olevan osa lapsen elämää? Jos haluttaisiin, ehkä sinutkin siinä tapauksessa olisi pyydetty?

 

Minun on tosi vaikea keksiä mitään muuta syytä jättää puolisoa pyytämättä kuin henkilökohtainen antipatia, koska kummien määrälle ei tietääkseni ole ylärajaa. Vai onko? Käytännössä pariskunnat kuitenkin toimivat yhdessä, joten ainakaan sitä ei tarvitse pelätä, että lapsi saisi jotenkin liikaa huomiota jos kummeja jonkun puolison takia näyttää tulevan paljon. Minäkin olen sillä linjoilla, että pariskunnista kuuluu pyytää molempia. Tai ei siitä nyt herranjestas mitään lakipykälää ole, mutta sanotaan nyt näin, että tosi fiksua käytöstä se ainakin on.

 

 

Me olemme halunneet monenkin aikuisen ihmisen olevan osa meidän lapsen ja toisenkin lapsen elämää. Se ei silti tarkoita, että kaikkia pyytäisimme kummeiksi, vaikka laki ei ylärajaa kummien määrälle olekaan asettanut. Esikoisemme kummeja ovat mm. veljeni ja hänen vaimonsa, mutta emme pyytäneet heitä pariskuntana, vaan nimenomaan kumpaakin erikseen, koska molemmat ovat minulle tärkeitä ihmisiä. Nyt, kun yhtenä kummivaihtoehtona toiselle lapselle oli hyvä ystäväni, ei mielessämme käynytkään ajatus pyytää hänen aviomiestänsä kummiksi. Ovat olleet yhdessä pitkän aikaa jo ennen naimisiinmenoakin ja tunnen miehen kohtalaisen hyvin, mutta oma mieheni ei tunne, vaikka toimeen tuleekin. Ei ole kummallakaan antipatioita miestä kohtaan, mutta oma ajatuksemme on pyytää minulle tai miehelleni läheisiä/tärkeitä ihmisiä kummeiksi, niin ei siihen viitsi kaupanpäällisiä ottaa.

 

Ja ei, en itsekään oleta saavani kummikutsua mieheni siivellä. Jos miestä kummiksi pyydettäisiin, toki menisin mukana ristiäisiin ja varmasti minä olisin se, joka muistaisi kummilapsen merkkipäivät. Siitäkään huolimatta en koe tarvetta saada kummititteliä avioliiton kautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No jaa, tarkemmin ajatellen tämä(kään) asia ei ole niin mustavalkoinen: siinä on eroa onko kummi ystävä vai sukulainen. Ihan kaikkien ystävien puolisoa en minäkään kyllä välttämättä pyytäisi. Onhan näitä tilanteita, että jonkun ystävän puolison kanssa ei selvästikään olla samalla aaltopituudella eikä mitenkään tekemisissä, vaikka alkuperäinen ystävyyssuhde jatkuukin. Tällaista henkilöä olisi aika outoa sotkea perheen elämään, eikä hän kyllä itsekään varmaan olisi kovin ilahtunut kummiudesta. Tällaista tilannetta ei vaan vielä ole tullut meillä eteen, mutta voi teoriassa vielä tulla.

 

Sen sijaan sukulaisen puolisoa en jättäisi pyytämättä. Esim. sisarusten puolisot pyydetään ilman muuta, ja sillä halutaan osoittaa, että ko. henkilö on tervetullut sukuun. Siinä kohtaa pyytämättämä jättäminen olisi minusta aika karua. Yleensä noita puolisoita nähdään joka tapauksessa, joten olisi outoa alkaa erotella lapselle, että tuo on kummi ja tuo toinen joka aina on hänen seurassaan, ei olekaan. Lapselle molemmat ovat joka tapauksessa aluksi tasapuolisesti vieraita ihmisiä.

 

Siihen en kyllä lähtisi, että alkaisin huolehtia miehen kummilapsen muistamisista. Meillä ei muutenkaan ole tapana ulkoistaa henkilökohtaisia sitoumuksiamme toisillemme, joten mies ottaa vastuun asioista, jotka kuuluvat yksin hänelle, ja toisin päin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me toivotaan kovasti, ettei veljeni ja vaimonsa loukkaannu, vaikkemme heitä pyydäkään esikoisemme kummeiksi. Itse olemme heidän esikoisensa kummeja, ja kovasti tätä tehtävää arvostamme. Tuntuis kuitenkin jotenkin tylsältä pyytää heitä kummeiksi ihan vaan vastavuoroisuuden takia. Hyviä kummeja varmasti olisivat, ei kyse ole siitäkään. Avoimesti kertoilin näitä ajatuksia heille tässä jo joku aika sitten, ja toivon, että ymmärsivät.

 

Meillä on hieman samanlainen tilanne (olemme miettineet kummiasiaa "hyvissä ajoin"). Mieheni on veljensä esikoisen kummi, mutta me ajattelimme pyytää täysin suvun ulkopuolelta omia ystäviämme, koska sukua lapset näkevät jatkuvasti "kylillä" jo muutenkin. En usko veljen vaimoineen tästä loukkaantuvan, joku toinen suvussa sen sijaan saattaa vetää herneen nenään. En pidä sukulaiskummeja muutenkaan loistavana asiana senkin takia, jos sukua näkee usein muutoinkin.

 

Mitä tuohon puolisoasiaan tulee, vedän vanhakantaisena kääkkänä rajan avopuolisoihin ja heissä lähinnä ikämielessä. Pidän esim. 30+ -vuotiaiden pitkää avoliittoa eri asiana kuin 19-vuotiaana yhteen muuttaneiden hieman yli parikymppisten pysyvyyttä. Kova yleistys, tiedän, mutta katselen vierestä myös paria tuttavan lasta, joilla ei ole enää kummisetiä, kun nuorena yhteen ensimmäisen parisuhteen kokemuksella muuttaneilla tädeillä ja sedillä tuli katkera ero.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

En pidä sukulaiskummeja muutenkaan loistavana asiana senkin takia, jos sukua näkee usein muutoinkin.

 

Mä taas pidän sukulaiskummeja hyvänä juttuna juuri tästä syystä. Niin paljon kuullut kavereista, joilla ovat kummit kadonneet taivaan tuuliin vuosien varrella, kun ovat olleet suvun ulkopuolelta. Itselläni on toinen kummilapsista kaverin lapsi ja valitettavasti näen häntä nykyään kerran vuodessa ja tuo kerta ei ole edes hänen syntymäpäivänsä. Toisaalta yhteydenpito on ollut niin yksipuoleista, että olen jo vähän luovuttanutkin asian suhteen. Ehkä välit lähenevät, kun lapsi kasvaa ja voimme olla suoraan keskenämme yhteydessä ilman hänen vanhempiaan välikätenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^perustelen kantani siten, että ainakin omalla kohdallani näen kummilastani paljon useammin (olen "ei-sukulaiskummi") kuin ns. normaalioloissa olisin häntä nähnyt. En erityisemmin hakeudu lasten tai lapsiperheiden seuraan, mutta kummilapsen kohdalla koen kuitenkin tietynlaista velvollisuutta.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miehen sisko ei valinnut meitä lapsensa kummiksi ja tämä oli aivan luonteva asia, sillä ei ollut kutsua odotettukaan (toinen, läheisempi sisarus pyydettiin). Kaikki olisi ollut mitä parhaiten, mutta homman pilasi anoppi, joka näki tarpeelliseksi ruveta erikseen selittämään meille miksei meitä valittu (ei siis todellakaan millään tavalla kysytty tai otettu kantaa koko asiaan). Ylipäätänsä syiden kysely tai selittely on aika kiusallista.

 

Meillä kuulemma epäilytti suhteen pysyvyys, vaikka oltiin 30+ ja yhdessä & silloin avoliitossa kauemmin kuin lapsen saaneet oli edes tuntenut toisensa. Tätä pidän itsekin ihan hyvänä pointtina varsinkin tän lapsen äidin taustan tuntien (hän on itse yhden ex-poikakaverinsa sukulaislapsen kummi, eikä voi pitää lapseen yhteyttä.). En kuitenkaan halua anopilta kuulla, miten mieheni sukulaiset on keskenään ruotineet ja epäilleet meidän suhteen jatkumista.

 

Oman lapsen kohdalla anoppi näki myös tarpeelliseksi kertoa, kenet hän olisi valinnut kummiksi meidän lapselle. Se oli jo aika surkuhupaisaa, kun hän onnistui samassa puhelussa loukkaamaan sekä minua, miestäni, että valittuja kummeja. grin.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän pojan kummeja ovat isoiskoni, paras ystäväni ja mieheni ystävä. Oma ystäväni on ainoa joka poikaa näkee säännöllisesti, kyselee hänen kuulumisiaan, pyytää häntä yökylään ym. ym.

Miehen kaveri on tämän kahden vuoden aikana nähnyt poikaa alle 5 kertaa, eikä ikinä kysele kuulumisia jne.

Oma sisko näkee kummilastaan silloin kun käymme heillä parinsadan kilometrin päässä kyläilemässä. Kertoo että on ollut pikku-ukkoa ikävä, muttei myöskään ikinä kysele hänen kuulumisiaan. Ei puhelimitse tai muutenkaan.

 

Kukaan ei tietääkseni ole loukkaantunut siitä ettemme pyytäneet lapselle kummiksi. Nyt paremmalla tietämyksellä olisin valinnut siskoni ja mieheni ystävän tilalle jotkin toiset kummit.

Share this post


Link to post
Share on other sites

minustakin se on ihan lapsen vanhempien välisesti päätettävä asia, ketä kutsuvat kummin tehtävää hoitamaan. Minun piina on oma äiti(ja hänen suku)joka luulee tietävänsä miten kummit valitaan. Hoh-hoh, olipa taas viimeksikin hirmuista spekulointia kun ei mennyt taaskaan hänen oppikirjan mukaisesti.

Vastaavia tilanteita on mielestäni myös esim lapsen nimen valinta tai se keitä pari kutsuu vieraiksi häihinsä. Eikö sitä voi vaan tajuta, että valinta on vain ja ainoastaan asianomaisten päätettävissä. Ainakin jos itse mietin,kuinka suhtaudun kenenkäkin läheiseni tekemiin ratkaisuihin niin kummi-tai nimi-, tai vaikka häävierasasiassa, niin ensimmäinen ajatus on:Ok, no mikäs siinä. Opin elämään tämänkin ratkaisun kanssa.

Se on niin perseestä,kun joillain tuntuu OLEVINAAN olevan aina se viimeinen valta ja oikea tieto miten mikäkin asia olisi pitänyt tehdä. Ihan niin kuin ne jotka näiden kummi- ymv valintojen eteen joutuvat, eivät olisi lainkaan punninneet ja miettineet valintojaan. ARG!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä kuulemma epäilytti suhteen pysyvyys, vaikka oltiin 30+ ja yhdessä & silloin avoliitossa kauemmin kuin lapsen saaneet oli edes tuntenut toisensa. Tätä pidän itsekin ihan hyvänä pointtina varsinkin tän lapsen äidin taustan tuntien (hän on itse yhden ex-poikakaverinsa sukulaislapsen kummi, eikä voi pitää lapseen yhteyttä.). En kuitenkaan halua anopilta kuulla, miten mieheni sukulaiset on keskenään ruotineet ja epäilleet meidän suhteen jatkumista.

 

Oman lapsen kohdalla anoppi näki myös tarpeelliseksi kertoa, kenet hän olisi valinnut kummiksi meidän lapselle. Se oli jo aika surkuhupaisaa, kun hän onnistui samassa puhelussa loukkaamaan sekä minua, miestäni, että valittuja kummeja. grin.gif

 

Kuulostaa ihanalta anopilta. grin.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Veljeni loukkaantui aluksi, kun kerroin, että jos saan joskus lapsen, niin en luultavasi pyydä häntä kummiksi. Ymmärsi kuitenkin, kun kerroin perusteluksi, että hän on jo lapsen eno ja siten mukana kuvioissa, vaikka ei kummi olekaan. Valitsemalla kummiksi muita kuin perheenjäseniä siis tavallaan "maksimoin" läheisten aikuisten määrän lapsen elämässä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerronpa tarinani:

Minua aikoinaan riipi, kun miehen veli pyysi kummiksi miestäni vaan ei minua, olen siis sitä mieltä, että pariskunnat kutsutaan yhdessä. Olen hyvissä väleissä mieheni veljeen, joten olin kieltämättä vähän pettynyt, kun en saanut kutsua. Siitä syntyi miehen suvussa iso haloo, sillä olimme naimisissakin. Lopulta päätin olla välittämättä, ja etten ainakaan muistuttele miestäni kummilapsensa synttäreistä, kun en ole kummi. Mieheni ei niitä muista, eikä häntäkään huvita koko kummitouhu, kun häntäkin niin sapetti miksei minua kutsuttu mukaan kummiksi.

Vaikeiksi voi mennä siis kummiasiat! :huh:

 

Ymmärrän kyllä, että voi kirpaista ja harmittaa. Aikuisten ihmisten luulisi kuitenkin pääsevän pettymyksestä yli, eikä kostavan sitä lapselle. Täytyy sanoa, etten itse haluaisi tuollaisia ihmisiä lapsilleni kummiksi. girl_impossible.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ymmärrän kyllä, että voi kirpaista ja harmittaa. Aikuisten ihmisten luulisi kuitenkin pääsevän pettymyksestä yli, eikä kostavan sitä lapselle. Täytyy sanoa, etten itse haluaisi tuollaisia ihmisiä lapsilleni kummiksi. girl_impossible.gif

 

Niin, juuri. Meillä on esikoisen neljästä kummista kaksi juuri tuollaisia pettyneitä ihmisiä, jotka kostavat lapselle sen, etteivät ole tyytyväisiä vanhempien valintaan. Kyllä kaduttaa, että tuli pyydettyä kumpaakaan kummiksi. Toinen ei nimittäin ole ristiäisten jälkeen ollut missään tekemisissä lapsen kanssa ja toinen muisti vielä kortilla ekoilla synttäreillä, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt tulee totaalisen OT-juttua, pahoittelen. Mutta Sippuran esikoisen kummeista tuli mieleen, et kaduttaakohan mun kummipojan vanhempia, et pyysivat mua kummix? Kaikki merkkipaivat oon kylla muistanut, mut asutaan eri maissa ja Suomessa kaydessakin eri kaupungissa, niin nahdaan tosi harvoin :( Kummipojalla on nyt ikaa jo 5 vuotta, ymmartaa jo varsin hyvin tilanteen. Oonkin nyt yrittanyt petrata ja lahettanyt postikortteja kysellen ja kertoillen kuulumisia.. Mutta tan kummin homman voi siis nakojaan hoitaa huonomminkin^, jos ei loydy ees yritysta! ja kuten ootte jo sanoneetkin, niin lapsi on se joka karsii.. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerronpa tarinani:

Minua aikoinaan riipi, kun miehen veli pyysi kummiksi miestäni vaan ei minua, olen siis sitä mieltä, että pariskunnat kutsutaan yhdessä. Olen hyvissä väleissä mieheni veljeen, joten olin kieltämättä vähän pettynyt, kun en saanut kutsua. Siitä syntyi miehen suvussa iso haloo, sillä olimme naimisissakin. Lopulta päätin olla välittämättä, ja etten ainakaan muistuttele miestäni kummilapsensa synttäreistä, kun en ole kummi. Mieheni ei niitä muista, eikä häntäkään huvita koko kummitouhu, kun häntäkin niin sapetti miksei minua kutsuttu mukaan kummiksi.

Vaikeiksi voi mennä siis kummiasiat! :huh:

Tästä lainauksesta tuli mieleen (boldaus mun), että eihän sitä kummipestiä ole pakko ottaa vastaan jos se niin korpeaa.

 

Siskoni sanoi ihan suoraan, että hän ei kummiksi halua, ellei hänen miehensäkin pyydetä. Arvostan sitä suuresti, että uskalsi sanoa ääneen, eikä jäänyt kyräilemään hiljaa mielessään. Meillä siis kummallakin pojalla on kummit, joiden puolisot eivät ole kummeja. Kummeja pyytäessämme kysyimme myös sitä, että pahastutaanko "valikoivuudesta", mutta valintojemme perusteet ymmärrettiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt tulee totaalisen OT-juttua, pahoittelen. Mutta Sippuran esikoisen kummeista tuli mieleen, et kaduttaakohan mun kummipojan vanhempia, et pyysivat mua kummix? Kaikki merkkipaivat oon kylla muistanut, mut asutaan eri maissa ja Suomessa kaydessakin eri kaupungissa, niin nahdaan tosi harvoin :( Kummipojalla on nyt ikaa jo 5 vuotta, ymmartaa jo varsin hyvin tilanteen. Oonkin nyt yrittanyt petrata ja lahettanyt postikortteja kysellen ja kertoillen kuulumisia.. Mutta tan kummin homman voi siis nakojaan hoitaa huonomminkin^, jos ei loydy ees yritysta! ja kuten ootte jo sanoneetkin, niin lapsi on se joka karsii.. :girl_sigh:

 

Nämä kyseiset kummit asuvat vielä samassa kaupungissa meidän kanssa, joten välimatka ei ainakaan asiaa heidän kannaltaan hankalaksi tee. Kakkosen sylikummi asuu meistä todella kaukana ja jo kummiksi pyytäessä sanoin, ettei ota stressiä asiasta. Joten Burberry, sinuna en olisi huolissani asiasta. Uskon, etteivät lapsen vanhemmatkaan odota sinulta enempää, kun välimatka on tuo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mietin näitä katkeroituneita, ja sitä millaista esimerkkiä he lapsille antavat. :huh: Kostavat lapselle yms. Olisiko sellainen OIKEASTI hyvä malli/kummi lapselle? En halua että lapsi oppii että vain tietyn tittelin tavoittelu on itse välittämistä tärkeämpää.

 

Meillä on edessä ikävä tilanne. Esikoiselle oli tyrkyllä kaksi ns "pakkokummia". Otimme toisen, ja säästimme toisen tulevaisuuteen. Tulevaisuuteen säästetty veti herneen nokkaan aluksi, mutta ei kyllä ole esikoiselle koskaan kostanut ja on kyllä pahan mielensäkkin sysännyt taustalle.

 

Tulevaisuus kolkuttelee... Pakkokummi ei ole puhunut meille kuukauteen. Ahdistaa. Koska pakkokummi on miehen "puolelta" en koko veto-oikeuttani kehtaa käyttää, mutta ehtoja olen kummiuteen sanellut. Oma tehtäväni onkin löytää jokin toinen ihana kummi lisäksi. (yksi jo on ja ehkä pyydän toistakin ihanaa...)

 

Huoleni on toisaalta aiheeton, jos se henkilö ei puhu meille, niin millä sitä kummiksi edes pyytää. :girl_sigh: osaan vain kuvitella miten inhottavassa välikädessä lapsi on aina, kun ei ole ensimmäinen kerta kun tämä raivokummi on käytökseltään täysin arvomaailmani vastainen. Mies on onneksi pikku hiljaa herännyt. Hän kun kohtelijaisuuskummeja harrastaa suojellakseen aikuisten pahaa mieltä.

 

Kummius on lapselle suunnattu lisä, eikä mikään aikuisten kilpailu.

 

Ps. esikoisella on hyvät kummit. On ollut kausia, jolloin ei vain ehditä "kummittelemaan". Perheellä ja kummeilla on omat menot ja surut jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kummius on lapselle suunnattu lisä, eikä mikään aikuisten kilpailu.

Tää on kyllä erinomainen tiivistelmä eli tämä asia tulisi kaikkien muistaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Syitä siihen miksei molempia pyydetä kummeiksi on paljon, eikä se tarkoita sitä, etteivätkö vanhemmat pitäisi siitä toisesta puolisosta.

 

Kuten mitä? Olisi kiinnostavaa tietää.

 

Esimerkiksi:

- lapselle halutaan vain kaksi kummia, mutta ei pariskuntaa

- lapselle halutaan vain kaksi kummia, yksi molempien vanhempien "puolelta"

- lapselle halutaan vain yksi kummitäti ja yksi kummisetä, mutta ei pariskuntaa (ks. em. syyt)

- lapsi on kaksikielinen ja lapselle halutaan vain kaksi kummia, joista toinen puhuu lapselle toista kieltä ja toinen toista kieltä

- lapselle halutaan läheiset kummit, joten pariskunnasta pyydetään vain se läheinen, jos toinen on etäisempi

- lapselle ei haluta velvollisuus/pakkokummeja vain siksi, että jollain kummeista sattuu olemaan puoliso, joka olisi "pakko" ottaa kummiksi

- lapselle ei haluta kummia, joka ei muutenkaan ole kiinnostunut lapsen asioista (esim. jonkin pariskunnan toinen puoliso ei ole lapsesta kiinnostunut -> ei haluta pyytää kummiksi)

- lapselle ei haluta kummia, joka ei koskaan käy kylässä (esim. jostain pariskunnasta kylään tulee aina vain toinen osapuoli)

- lapselle halutaan kummit, jotka molemmat kuuluvat kirkkoon (pariskunnasta ei pyydetä molempia, jos toinen ei kuulu kirkkoon, kun ei haluta ns. epävirallista kummia)

- lapselle on päätetty kummit jo vaikka 20 vuotta sitten (esim. vanhempien sisarukset tai lapsuudenystävät), joten puolisoita ei sen takia kysytä kummiksi, koska kummit on päätetty jo aikoja sitten ennen kuin puolisot olivat olemassa

- lapselle halutaan läheiset kummit, jotka eivät katoa esim. avioeron takia (jos on pyydetty pariskuntaa kummeiksi, ei parin eron jälkeen se etäisempi kummi pidä välttämättä lapseen mitään yhteyttä)

 

Varmasti muitakin syitä on, mutta nämä tulivat nyt tällä hetkellä mieleen.

 

***

 

Omilla lapsilla pätee: Halusin vain kaksi kummia molemmille. Kummallakin on kummitäti ja kummisetä. Kummallakin toinen kummi puhuu lapselle suomea ja toinen ruotsia. Kummallakin on yksi kummi molempien vanhempien "puolelta".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä kummivalinta on sellainen asia johon ei muilla ole nikan koputtamista. Itse olen yrittänyt pohtia valintoja tehdessäni juurikin kummilasten määrää, ihmisen suhtautumista ja kiinnostusta lapsiiin ja meidän elämään. Onhan tädin ja sedänkin tittelit tärkeitä lapselle ja hyvän suhteen voi luoda ilman että on kummina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tilanne tällä hetkellä se, että mies haluaa pyytää siskoansa tulevan lapsen kummiksi. Tähän siskoon olemme yhteydessä lähinnä "jouluna ja juhannuksena" ja silloinkin tapaamme muutaman päivän verran yhteisellä mökillä, mutta juurikaan emme kuulumisia vaihda.

 

Miehellä ja hänen siskollaan ovat välit katkenneet vuosia vuosia sitten, mutta miehen mielestä siskoa "kuuluu" pyytää kummiksi. Kuitenkin minun mielestäni lapsihan siinä kärsii. Kummiksi valitaan ihminen, joka ei ole edes vanhempiin juuri missään tekemisissä, vaikka verisukua onkin.

 

Olen kovasti yrittänyt puhua muista vaihtoehdoista, miehen hyvistä ystävistä. Kuitenkin mies kovasti haluaa siskonsa kummiksi. En vain koe, että kummiksi pyytäminen on se oikea tapa alkaa korjaamaan tulehtuneita välejä. Haluaisin, että välit olisivat kunnossa, ennen kuin tälläinen valinta tehtäisiin.

 

Tehtiin niin tai näin, meillä siis jompi kumpi vanhemmista kokee tehneensä suuren myönnytyksen/loukkaantuu valinnasta. Kohta tekisi mieli olla kastamatta koko muksua ollenkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now