Kummivalinta loukkaa

[Katz]

^Missaat joidenkin kirjoittajien pointin yhä edelleen... Ymmärrän kyllä mita koetat sanoa, mutta kaikkien kohdalla asia ei vaan yksinkertaisesti ole noin mustavalkoinen.

 

Omalta osaltani voin sanoa, että kyllä esim. mun mieheni saa mennä ystävälleen/tuttavalleen kylään (tupareille, päivällisille, kahville jne) ilman että loukkaannun siitä ettei mua kutsuta, tai että pidän sitä tökerönä käytöksenä kutsujalta. Ei meidän tarvitse jakaa ihan kaikkea elämässä, mun mielestä on jopa suotavaa ettei näin ole. Ja ymmärrän senkin ettei mua pyydetä jonkun mieheni sukulaisen mukulan kummiksi, jos en heitä tunne - voi olla että jopa kieltäytyisin kunniasta sen vuoksi jos satuttaisiinkin pyytämään.

 

Muoks. Piti tulla vielä täydentämään, että miehelläni siis on kummilapsia, jotka eivät kuitenkaan ole samalla minun kummilapsiani (vaikka heidän vanhempansa = mieheni sukulaiset tunnenkin). Enkä näe tässä mitään väärää.

Edited February 9, 2009 by Katz

[Tweety]

Se, että jotkut loukkaantuvat kun heidät sivuutetaan kummivalinnoissa, ei tarkoita muuten sitä että kummius olisi tälle henkilölle elämää suurempi juttu.

 

Tuo on minusta juuri kummallista. Ei välitetä kummitehtävästä, mutta kuitenkin suututaan kun ei kummiksi oteta. Minusta olisi hassua, että kummiksi ottaisimme sellaisen ihmisen, jolle lapsemme ja kummius on yhdentekevä. Miksi en valitsisi sellaista henkilöä kummiksi joka oikeasti on lapsestani kiinnostunut?

 

Maija kutsuu kylään Pekka ja Liisa Möttösen sekä Anna Virtasen. Annan aviomiestä Jussia ei kutsuta. Jussi loukkaantuu, koska hänet ohitetaan, ei siksi että päivällinen Maijan luona olisi upein asia mitä hänen kohdalleen voi sattua.

 

Komppaan Katzia tuossakin esimerkissä. En edes haluaisi mennä kaikkiin mieheni kavereitten kissanristiäisiin. Toki meillä on yhteisiä ystäviä, mutta sanotaan vaikka pelikavereiden kanssa vietettävä ilta, ei edes kutsuttuna jaksa kiinnostaa...

Ymmärrän mitä tarkoitatte ohittamisella, mutta esim. minä en haluaisi mieheni työkaverin lapsen kummiksi. Olisi suorastaan outoa olla sellaisen lapsen kummi joiden vanhempia en tunne, vaikka mieheni monen monta tuntia päivässä lapsen vanhemman kanssa viettääkin. Minusta ei ole lainkaan tökeröä että mieheni työkaveri haluaisi, jonkin läheisemmän henkilön lapsensa kummiksi. Voihan olla että olemme monesti tavanneet miehen työkaverin perhettäkin erinäisissä tilaisuuksissa, mutta ei se minusta mitenkään läheisempää työkaverinperheelle tee.

[Aurora]

Mä luovutan. Jos mä yritän esimerkin valossa osoittaa, että on loukkaavaa jos sivuutetaan (yhtä puolisoa ei kutsutakaan tilaisuuteen joissa muut ovat puolisonsa kanssa), niin porukkka kirjoittaa että "ei avioparin tarvitse joka paikkaan yhdessä mennä" Ehkä vähän eri asiasta kysymys, mutta nyt loppuu rautalangasta vääntäminen. Edited February 10, 2009 by Aurora

[Puska]

Maija kutsuu kylään Pekka ja Liisa Möttösen sekä Anna Virtasen. Annan aviomiestä Jussia ei kutsuta. Jussi loukkaantuu, koska hänet ohitetaan, ei siksi että päivällinen Maijan luona olisi upein asia mitä hänen kohdalleen voi sattua.

 

Tää keskustelu on kyllä aika naurettavaa jo

 

Mut jospa muutettais tää esimerkki muotoon;Maija kutsuu kylään veljensä Pekan ja tämän vaimon Liisan sekä siskonsa Annan muttei Annan aviomiestä Jussia.

 

Itse olin tuolla aiemmin niitä loukkaantuneita (en siis puolisona vaan ystävänä) ja taidan enemmän ja enemmän kallistua sen kannalle että loukkaanuin nimenomaan siitä että minut ohitettiin, paras ystäväni ei edes mainitse että heillä on ristiäiset. Lapsen kanssa minulla on ihan hyvä ja lämmin suhde ja häntä hoidan ja olen ollut lapsenvahtinakin, mutta kun paikalla on lapsen kummeja tunnen silloin oloni jotenkin huonommaksi.

[Tweety]

Luulen, että kaikki on kaikki rautalanka väännöksetkin tajunneet oikein.

 

Miksi luokaantuneitten puolta pitävät saavat perustella koko ajan kaiken sanoin "pariskunta on PARISKUNTA" tai "kummien määrää ei ole rajoitettu", mutta mitään uutta ei tule pöytään. Tulee vain uusi rautalankaväännös samasta. ja perään kysymys "mitä haittaa"? Toisaalta kummivalintojaan perustelevat joutuvat kokoajan uutta tuomaan esille:

"Ei tunneta henkilöä",

"haluamme läheisen tuen ja turvan lapselle",

"haluamme että kummi on vastamäessäkin kummi, eikä sellainen joka voi lapsemme elämästä kadota",

"kummiutta ei voi purkaa",

"kummius on kasvatuksellinen kysymys",

"ei kummiksi vain tittelin vuoksi"

"kummi ei itse pidä vanhemmista"

"kummien määrää voi lisätä myöhemminkin"

"kummius ei ole meille yhdentekevä ja siksi ei se saisi olla kummillekkaan sellainen",

"kummien määrää nostamma emme voi olla varmoja että lapselle tulee sellaista tukea, jota vanhempina haluamme osoittaa"

Asiaa on perusteltu kirkonkin kannalla, mutta sekin on liian huono perustelu jos kerran "pariskunta on PARISKUNTA"

ja se kaikkein pahin ja alleviivattu ajatus "emme pidä henkilöstä"

 

Loukaantuneet kysyvät mitä haittaa, mutta eivät vastaa mitä hyötyä? Voisivathan kantaansa perustelemaan joutuvat kokoajan kysyä mitä hyötyä. (Saamatta mitään suurempaa vastausta). Nyt joku sanoo että ehkä se kummiuden ulkopuolelle jätetty henkilö jota ei tunneta olisikin paras mahdollinen elämän tukipilari. No onneksi hänet voidaan lisätä kummiksi silloin, kun vanhemmatkin tuntevat tämän kummin niin hyvin että voivat lauseen allekirjoittaa.

 

Minulle tulee sellainen olo, että jos loukkaantuu sitä ei tarvitse perustella erityisen tyhjentävästi, mutta vanhempien on kuitenkin varauduttava miljoonin selityksin luokkaantuville. (Lisäksi kun se olikin lopulta yhdentekevä juttu monelle oliko kummi vai ei, mutta harmittaa kun puoliso on ja minä en. minä minä minä. Mitä jos joku joskus ajattelisi sitä lasta? Vanhemmat ainakin yrittävät sitä tehdä) Jos luonne on sellainen, että loukkaantuu helposti, niin tokihan sitä voi loukkaantua mistä vain. Moni myös saa siitä jotain iloa kun pääsee kärvistelemään asiallaan, ja "tuomaan näin lisää minua esille". Mutta kaikki ei loukkaannu. Osa tarvitsee sitä selitystä itsetuntonsa korjaamiseen, osa ei vain ota itseensä, vaan jatkaa elämäänsä kuten tähänkin asti.

 

vanhemmat loppupeleissä onneksi päättää millaisen mallin lapselleen haluavat.

 

(Enkä unohtanut sitä, että joku maititsi, että kummi on perinteisesti puolisopari, kun se kumottiin jo aikaisemmin... )

Edited February 10, 2009 by tweety

[Tweety]

Itse olin tuolla aiemmin niitä loukkaantuneita (en siis puolisona vaan ystävänä) ja taidan enemmän ja enemmän kallistua sen kannalle että loukkaanuin nimenomaan siitä että minut ohitettiin, paras ystäväni ei edes mainitse että heillä on ristiäiset. Lapsen kanssa minulla on ihan hyvä ja lämmin suhde ja häntä hoidan ja olen ollut lapsenvahtinakin, mutta kun paikalla on lapsen kummeja tunnen silloin oloni jotenkin huonommaksi.

 

Minusta tämä on todella ihana suhtautumistapa. Parhaanaystävänä yllättyi varmasti että ristiäiset "jäi mainitsematta". Minä olen nyt jo puhunut ristiäisistä ystävien ja kavereitteni kanssa. Mutta sinä olet noussut selvästi asian yläpuolelle. Mutta en usko, että olet kummeja huonompi kenenkään silmissä. (muistaakseni sanoit, että ystäväsi nimesivät kummeiksi sukulaisiaan. joten minusta tuntuu että heillä vain oli sellainen sukulaiskumminäkemys, mikä on myös tosi yleistä.)

 

Itse olen sanonut, että tilaisuus tulee olemaan todella pieni, vain perheet ja sitten kummit päivällä, mutta jos ystävät haluaa illalla kyläilemään tulla ja vauvaa katsomaan niin ovat tervetulleita. Kaikki ovat olleet ymmärtäväisiä ja iloisia, että olen suoraan sanonut kantamme. Olen myös sanonut, että täysin varmoja emme ole vielä kummivalinnastamme.

[Hyasintti]

Minusta on hassua ajatella, että kummivalinnoista ei saisi loukkaantua. Ihmisiähän tässä ollaan, ja ihmiset loukkaantuu erilaisista asioista... Mä olen sitä mieltä, että en haluaisi pyytää ketään kummiksi pelkästä velvollisuudesta, mutta jos en niin tee esim. avioparin kohdalla, silloin otan tietoisen riskin, että toinen loukkaantuu. Samoin olisi käynyt, jos en olisi pyytänyt esim. siskoani kummiksi. Mielestäni minulla ei ole oikeutta määrittää, mistä joku toinen henkilö "saa" loukkaantua ja mistä ei. Jos haluan välttää loukkaamisen (=henkilö on minulle tärkeä), selitän, miksi päädyimme valitsemaan tietyt henkilöt kummeiksi ja tietyt ei. Jos en halua/pysty selittämään, voi seurauksena olla loukkaantuminen.

 

Teimme esikoisen kohdalla niin, että pyysimme kummeiksi sisaruksemme puolisoineen ja mieheni lapsuudenystävän, joka seurusteli. Emme tunteneet tyttöystävää hyvin ja suhde oli epävakaalla pohjalla, joten emme pyytäneet tyttöystävää kummiksi. Emme tietenkään voineet hänelle sanoa, että emme pyydä kummiksi, koska emme usko suhteen kestävän, joten emme selittäneet asiaa. Pohdimme sitä paljonkin, mutta otimme tietoisen riskin loukkaantumisesta. Hän taisi kuitenkin ymmärtää, koska oli mukana lapsemme elämässä niin kauan kuin suhde kesti. En olisi voinut häntä moittia, jos olisi loukkaantunut. Emme pyytäneet parasta ystävääni ja hänen miestään esikoisen kummeiksi, koska halusimme "säästää" myös toiselle lapselle hyviä kummeja. Arvelin, että ystäväni olisi voinut loukkaantua asiasta, joten selitin asian ystävälleni ja asiasta ei tullut ongelmaa.

 

Toisen lapsen kohdalla kummiksi tuli kaksi pariskuntaa ja serkkuni, jonka sinänsä erittäin mukavalta vaikuttavaa avopuolisoa emme tunne hyvin (olimme tavanneet hänet ennen ristiäisiä kaksi kertaa). Päädyimme taas ottamaan riskin siitä, että saatamme loukata jotakuta, ja jätimme avopuolison valitsematta kummiksi. Perusteena oli se, että emme tunne häntä. Lisäksi ajattelimme, että koska ovat vielä kovin nuoria, elämä voi kuljettaa eri suuntiin ja kummius voisi siinä tapauksessa koitua serkkuni avopuolisolle taakaksi. Uskon ja toivon, että hän ei pahastunut asiasta.

 

Molemmilla kerroilla myös avopuoliso ja tyttöystävä, joita ei ole valittu kummeiksi, on luonnollisesti kutsuttu mukaan ristiäisiin (joihin ei kutsuttu muita kuin lähisuku ja kummit puolisoineen).

 

Itse saattaisin loukkaantua, jos minulle erittäin läheinen siskoni ei pyytäisi minua mahdollisen tulevan lapsensa kummiksi. En kuitenkaan loukkaantuisi, jos kyseessä olisi esim. johdonmukainen linjanveto, että sukulaisia ei pyydetä kummeiksi. Sama juttu, jos mieheni pyydettäisiin kummiksi, mutta minua ei: jos kyseessä olisi linjanveto, että kaikki kummit ilman puolisoita, se ei haittaisi minua. Samoin jos en tuntisi kummilapsen vanhempia tai tuntisin heidät huonosti, en odottaisi tulevani valituksi kummiksi. Muitakin tilanteita voisi olla, joissa asia olisi ok, mutta riippuu paljon tilanteesta ja tavasta, jolla asia hoidetaan, miten siihen reagoisi...

[Guest Miaka]

Tuppe kirjoitti tosi hyvin sen, mitä mieltä itsekin olen. Tosiaan jokaisella on oikeus omiin tunteisiin, ja jos henkilö, joka "sivuutetaan" tästä saattaa loukkaantua tai tiedon saatuaan loukkaantuu, selitys on paikallaan, jos tämän henkilön tunteista välittää.

 

Toisen lapsen kohdalla kummiksi tuli kaksi pariskuntaa ja serkkuni, jonka sinänsä erittäin mukavalta vaikuttavaa avopuolisoa emme tunne hyvin (olimme tavanneet hänet ennen ristiäisiä kaksi kertaa). Päädyimme taas ottamaan riskin siitä, että saatamme loukata jotakuta, ja jätimme avopuolison valitsematta kummiksi. Perusteena oli se, että emme tunne häntä. Lisäksi ajattelimme, että koska ovat vielä kovin nuoria, elämä voi kuljettaa eri suuntiin ja kummius voisi siinä tapauksessa koitua serkkuni avopuolisolle taakaksi. Uskon ja toivon, että hän ei pahastunut asiasta.

 

Molemmilla kerroilla myös avopuoliso ja tyttöystävä, joita ei ole valittu kummeiksi, on luonnollisesti kutsuttu mukaan ristiäisiin (joihin ei kutsuttu muita kuin lähisuku ja kummit puolisoineen).

 

Näin meilläkin on toimittu, mutta serkun avopuolison olimme kyllä tavanneet useammin. Keskustelin sitten serkun kanssa samalla, kun häntä kummiksi pyysin, mitä mieltä hän on, pitäisikö kummiksi pyytää myös hänen avopuolisonsa. Serkku oli sitä mieltä, ettei tarvitse, joten avopuolisosta ei tullut kummia, mutta tietysti toivotimme hänet erityisen tervetulleeksi ristiäisiin. Myös meillä ristiäiset ovat olleet pienen piirin juhla, vain molempien perheet ja kummit puolisoineen. Tosin meillä näistäkin tulee ihan kiitettävä vierasmäärä, kun mulla on jo 5 sisarusta.

 

Omia kummivalintoja on helpottanut todella paljon se, että mun sisarukset on tulleet kivasti kummi-ikään portaittain. Esikoisen syntyessä mun kaksi vanhinta siskoa olivat riittävän vanhoja, kakkoselle pyydettiin kummiksi kolmanneksi vanhin, joka oli juuri käynyt rippikoulun ja kuopuksen syntyessä neljänneksi vanhinkin oli jo konfirmoitu. Kavereiden kans en ole kummivalinnoista sinänsä keskustellut, ja hieman harmitti, kun meidän neljän hengen kaveriporukasta pyysin kuopukselle vain yhden kummiksi. Kuopuksellakin on siis neljä kummia, muuten olisi ollut kuusi. Lisäksi ajattelin asiaa myös niin, että jos ja toivottavasti kun joskus vielä lisää lapsia saadaan, jää sille iltatähdellekin vielä hyviä kummivaihtoehtoja. Ehkä meidän on nyt vaan pakko tehdä se neljäs siitäkin syystä, että voin pyytää kummiksi nämä kaksi ulkopuolelle jäänyttä kaveria ja mun pikkuveljen, joka on siis ainoa mun sisaruksista, joka ei ole vielä kummi. Itse asiassa mun äiti tästä jo jouluna vitsailikin, että pitäähän se pikkuveljenkin saada kummilapsi.

[Tweety]

totta. kaikilla on oikeus tunteihinsa, mutta minusta on hassua suoraltakädeltä olettaa, että kyseessä on automaattisesti epäluottamuslause tai sanaton ja tahallinen loukkausyritys vanhempien osalta.

[Sippura]

Tuppe kirjoitti tosi hyvin sen, mitä mieltä itsekin olen. Tosiaan jokaisella on oikeus omiin tunteisiin, ja jos henkilö, joka "sivuutetaan" tästä saattaa loukkaantua tai tiedon saatuaan loukkaantuu, selitys on paikallaan, jos tämän henkilön tunteista välittää.

 

Jos jotain ns. sivuutettu henkilö ei ole tullut edes mieleen kummeja valitessa, ei välttämättä ole mitään erityistä syytä ja selitystä, miksi jotain ei ole valittu. Ei selityksen puuttuminenkaan välttämättä tarkoita, ettei toisen ihmisen tunteista välitä. Enemmän sitä itse mietti valintaa tehdessään, että miksi haluaa jonkun ihmisen kummiksi pyytää eikä sitä, miksi EI HALUA pyytää jotain toista. Riittääkö loukkaantuneille silloin selitykseksi se, että "halusimme kummiksi juuri nämä henkilöt, jotka pyysimme"?

[Hyasintti]

^ Omassa tekstissäni tarkoitinkin nimenomaan ihmisiä, joiden voi olettaa loukkaantuvan - kuten kummiksi valitun puoliso, oma paras ystävä tms. Kukaan ei voi lukea toisen ajatuksia, ja tosiaan on mahdollista, että joku, jota ei ollut koskaan kummiksi ajatellutkaan, loukkaantuu.

[Guest Miaka]

^^Juu, en minäkään tarkoittanut todellakaan mitään randomhenkilöitä, vaan juuri esim. kummiksi pyydettävän puolisoa tai muuta henkilöä, joka olettaa pääsevänsä kummiksi (esim. sisko, läheinen serkku, jommankumman vanhemman paras ystävä).

 

Jos ei tulekaan etukäteen mieleen, että tällainen henkilö saattaisi loukkaantua, voisi henkilön kanssa keskustella sen jälkeen, kun asia on tullut selväksi,. Enkä tosiaan tarkoita, että pitäisi alkaa selitellä, jos ei itsestä tunnu, että selittely on tarpeen. Se tuntuis minusta itsestä esimerkiksi aivan yhtä tylyltä, että todettais vain, että halusimme nyt nämä henkilöt. Sehän on jo aivan itsestään selvää. Mutta mun mielestä tilanteessa, jossa vaikka parasta ystävää ei pyydetä kummiksi, on vaan tarpeen keskustella asiasta, ja mieluummin jo etukäteen.

 

Jos kummin puolisoa ei ole pyydetty kummiksi, riittävä selitys mun mielestä voi olla esim. se, että omassa lähipiirissä ei ole tapana pyytää kummiksi automaattisesti myös puolisoa. Usein ainakin meidän suvussa asioista kehittyy lopulta paljon suurempia solmuja ihmisten välille, kun ikävistä asioista ei keskustella. Meidän suvussa tosin tapa toimia olisi varmaankin se, ettei mitään loukkaantumista näytettäs, vaan siellä se mukavasti kytis pinnan alla vaikuttaen hieman kaikkeen kanssakäymiseen, kunnes lopulta tilanne jossain vaiheessa räjähtää käsiin. Ei todellakaan hyvä tapa toimia. *huoh*

 

Muoks. Sanotaan nyt vielä sekin, että meidän suvussa, ja lähipiirissä muutenkin, kummivalinnat ovat olleet jokseenkin selvät. Siis lapselle on yleensä pyydetty 3 tai 4 kummia, joista noin puolet vanhempien sisaruksia vakiintuneine puolisoineen, niiden ehtyessä muita läheisiä sukulaisia ja lisäksi kaikilla mun sisaruksilla on kummina joku vanhempien ystävä puolisoineen, jos sellainen on ristiäisten aikaan ollut. En siis omakohtaisesti tiedä muita tapauksia, joissa joku olisi kummivalinnoista loukkaantunut, kuin tuon mun läheisen tapauksen, jossa kummeina poseeraa ristiäiskuvissa ex-pariskunta. Muuten on päädytty aina näihin jossain määrin itsestäänselvyyksiin.

Edited February 10, 2009 by Miaka

[Kanerva]

Tätä ketjua on ollut kiva lukea. Hirmuisesti eri mielipiteitä eri kanteilta. Näin sen pitää ollakin, etenkin tuollaiset loukkaantumisasiat ovat hyvin henkilökohtaisia, joten niistä ollaan usein eri mieltä.

 

Olen joskus toivonut, että pääsisin minulle muutaman läheisen ja pitkäaikaisen lapsen kummiksi, mutta heillä molemmilla on perheessään sellainen sukulaiskummiperinne. En siis ole heidän lapsiensa kummeja, mutta olen lapsille tärkeä. Emme näe usein, mutta muistan lähettää joskus kortin tai kun puhun äidin kanssa puhelimessa, niin saatan jutella muutaman sana myös perheen lasten kanssa. Olen siis mukava ja läheinen aikuinen heidän elämässä, ilman että olen kummi ja se on ihan hyvä niin. Ja on ihana mennä kylään, kun lapset ovat oikeasti odottaneet tuloani ja kilvan kertovat kuulumisiaan tai tulevat syliin halimaan

 

Muutama opiskeluaikainen ystävä tosin teki mielestäni tökerösti, että eivät edes kertoneet, milloin on ristiäiset, kuka on kummi jne. Olimme pitkään kolmen kopla, paljon yhdessä tekemisissä aluksi sinkkuina ja myöhemmin pariskuntina. Nämä ystäväni olivat melko lähekkäin raskaana, ja lopulta toisesta tuli toisen lapsen kummi ja toisesta ei, mutta hänen perheineen oli kuitenkin kutsuttu ristiäisiin. En olettanutkaan saavani kutsua ristiäisiin, jotka olivat kuitenkin isovanhempien luona kaukana asuinpaikastani, mutta olisi ollut kiva tietää, jutella avoimesti millaiset juhlat on tulossa, onko nimen keksiminen ollut vaikeaa, kenestä tulee kummi jne. Olisin mielelläni lähettänyt onnittelukortin tai pienen ristiäislahjan juhlapaikalle jne. Nyt koko ristiäistouhu oli salaisuus, siitä kuiskuteltiin, mutta ei puhuttu ääneen enkä oikein kehdannut sitten udella asiaa sen enempää. Loukkaus ei siis koskenut sitä, ettei minusta tullut kummia tai minua ei kutsuttu paikalle, vaan siitä, että minua välteltiin koko se aika syntymästä ristiäisiin, minut sivuutettiin ja minä lakkasin olemasta läheinen ystävä, koska en ollut samassa elämäntilanteessa. Ja minä kuitenkin olen aina tykännyt lapsista, olen keskustellut raskauksista ja mielenkiinnolla kuunnellut kokeneempien tarinoita synnytyksistä, vauvanhoidosta jne. Suhteemme ei ole koskaan palannut ennalleen, mutta nyt toinen heistä on taas alkanut enemmän soittelemaan ja pyysi kyläänkin pitkästä aikaa. Olemme kaikki nyt samaa aikaa raskaana, minä odotan esikoistani, ja olemme tavanneet porukassa, joten kelpaan nyt seuraan. Jotenkin surullista minusta. Missä on vilpitön ystävyys, joka kestää elämäntilanteiden muutokset, erilaisuuden jne.

 

Itse en vielä ole miettinyt liiemmin kummiasiaa, uskon että tuleva lapsemme saa sekä ystävä- että sukulaiskummeja. En haluaisi täyttää nurkkiamme leluilla ja krääsällä, joten aion kyllä kertoa tuleville kummeille, että lahjoja tärkeämpää on se, että ehtisi joskus, elämäntilanteensa mukaan (edes kerran vuodessa) viettää aikaa kummilapsensa kanssa.

[Olivia]

Minun tätini/hänen miehensä ( vieläpä lempitätini/esikuvani ) ei suostunut lapseni kummiksi!!!!! Auts,se tuntui niin pahalta....ei kertonut mitään erityistä syytä,ei halunnut edes tulla ristiäisiin.... suostui näkemään lapseni puolivuotiaana ja sen jälkeen tykännyt hänestä mahdottomasta... on kateellinen kun ei ole omaa lapsenlasta luulisin....

[Sisi]

Asiasta kukkaruukkuun, nythän on ilmeisesti pohdinnassa sellainen asia, että kirkollisia kummeja riittäisi vain yksi. Monilapsisissa perheissä kun voi kummien saaminen kaikille lapsille olla hankalaa tuon määrävaatimuksen takia.

[alannee]

Eikös lapsilla voi olla vaikka kaikilla samat kummit? Ei kai sille mitään estettä ole?

[Tiinuska]

Asiasta kukkaruukkuun, nythän on ilmeisesti pohdinnassa sellainen asia, että kirkollisia kummeja riittäisi vain yksi. Monilapsisissa perheissä kun voi kummien saaminen kaikille lapsille olla hankalaa tuon määrävaatimuksen takia.

Vaikka ei meille kerkiä niin onpas kiva uutinen.

 

Eikös lapsilla voi olla vaikka kaikilla samat kummit? Ei kai sille mitään estettä ole?

 

Eihän sille itään estettä ole. Mutta jotenkin minulle tulee sellainen olo, että pakko pyytää niitä "vanhoja" kummeja kun muitakaan kavereita ole. Meillä tämä nimittäin on edessä ja mä stressaan jo valmiiksi siitä että heti ajatellaan että siksi on pyydetty että lapsi saadaan kastettua kun muitkaan kirkoon kuuluvia ei ole.

 

Tai siis meillä tilanne on se että seuraavalle tulee kaksi ei kirkkoon kuuluvaa kummia ja lisäksi ajattelin pyytää yhtä kaveriani joka ei ole kylläkään esikoisen kummi, mutta tarvitaan vielä jos hyvin käy niin yksi kirkkoon kuuluva kummi. Ja kun ei haluta erotella pariskuntia toisista joudutaan pyytämään jompaakumpaa ystävä pariskuntaa joka jo esikoisella on. Mutta mä päätin että mies saa tehdä päätöksen kumpaa haluaa pyytää

[Sippura]

Eikös lapsilla voi olla vaikka kaikilla samat kummit? Ei kai sille mitään estettä ole?

 

Voi tosiaan olla, mutta uskon, etteivät kaikki ihmiset välttämättä halua montaa kummilasta ja siten näissä monilapsisissa perheissä voi asiasta tulla ongelma. Itselläni on kaksi kummilasta enkä vielä seuraavastakaan kieltäytyisi, mutta jossain vaiheessa saattaisin kieltäytyä kunniasta vedoten kummilapsien määrään. Haluan kuitenkin pystyä antamaan kummilapsille aikaani ja muistamaan heitä jotenkin, joten johonkin raja on vedettävä.

[Prue]

Asiasta kukkaruukkuun, nythän on ilmeisesti pohdinnassa sellainen asia, että kirkollisia kummeja riittäisi vain yksi.

 

No tuohan on hyvä uutinen!! Olen kyllä nyt vasta tajunnut että monet on valinnut kummeiksi ihmisiä jotka ei ole kuulunut kirkkoon. Oon jotenkin aina luullut että niiden täytyy olla kirkossa. Mutta hyvä jos näin ei jatkossa tarvitse olla kirkonkaan mielestä.

[Guest vierailija]

Sen verran ajattelin ottaa kantaa näin täysin sivuston ulkopuolisena vierailijana, että minua on kaverini jo parisen vuotta sitten pyytänyt kummiksi esikoiselleen, joka syntyy tosin vasta nyt keväällä. Lähiaikoina on antanut kuitenkin ymmärtää, että en kuulu hänen ja miehensä kummiehdokkaisiin. Vähän tuntuu kuitenkin pahalta, kun silloin aikoinani olin hyvin otettu ja annoin suostumukseni ja nyt ovat kelkkansa kääntäneet. Toki kunnioitan heidän päätöstään, luultavasti tulen joka tapauksessa olemaan osana vauvan elämää.

[Pupuliin]

Meillä luultavasti tulee ongelma mahdollisen kakkosen kummeista. KUn ei oikein ole, ketä pyytäisi. Pojan kummina ovat mieheni veli vaimoineen, muita sisaruksia meillä ei olekaan.

Josta aiheeseen, näillä kummeilla on itselläänkin pikkuinen, jonka kastepäivää odotellaan. Olisin onnellinen, jos meitä pyydettäisiin kummeiksi, mutta ellei, loukkaantuisin ehkä mieheni puolesta. Tälle "perusteena", että ovat toistensa ainoat veljet ja kun pyysimme heitä, vaimo lipsautti, että "me tässä jo odoteltiinkin, että pyydätte". Ilman tota lausetta en odottais kummipyyntöä kummallekkaan meistä mitenkään erityisesti. Tulikohan tässä asiaa taas yhtään, vai menikö OT:ksi...

[höpöli]

Mulle tuli mieleen tästä keskustelusta, että onkohan yksi syy sille, miksi niin monet mieltää, että pariskunnasta pitäisi molemmat kutsua, se, että joskus ennen kummit ovat olleet ne henkilöt, jotka ottavat lapsen hoitaakseen, jos vanhemmille jotain kävisi. Näin avioparin molemmat osapuolet olisivat lasta hoitamassa.

Tiedän, ettei asia enää hoidu näin, mutta ajattelin, että tämä saattaa vaikuttaa mielikuviin.

 

Täällä puhuttiin myös ristiäisiin kutsumisesta, niin meillä kutsuttiin vain sukulaiset ja kummit. Näin on aina tehty meidän suvussa.

Mä oon periaatteessa sitä mieltä, että kutsutaan pariskuntien molemmat osapuolet, mutta jos jostain syystä vain toinen olisi kummina, niin kutsuisin molemmat kuitenkin ristiäisiin.

[shh]

Meidän ongelma: haluan pyytää yhtä parhaista kavereistani kummiksi, mutta en tämän avomiestä, koska olen nähnyt hänet ihan muutaman kerran vaan enkä juurikaan siis tunne kyseistä ihmistä. Lisäksi olemme ajatelleet pyytää kummiksi miehen yhtä parhaista kavereista, mutta en haluaisi pyytää hänen avopuolisoaan, koska en pyydä oman kaverini avopuolisoakaan. Miehen kaverin avopuolison kanssa olen minäkin ollut paljon tekemisissä ja joskus vuosikausia sitten oltiin aika läheisiäkin, mutta viimeisen 5 vuoden aikana on nähty varmaan yhteensä 5 kertaa. Saikohan tosta selityksestä nyt mitään selvää.

 

Mitäs mieltä te muut ootte? Pitäisikö miehen kaverin avopuoliso pyytää kanssa kummiksi vai ei?

[höpöli]

^ Voit tietenkin olla pyytämättä, jos et häntä kummiksi halua. Kertoisin miehen kaverille ja tämän avopuolisolle kuitenkin syyn, eli ette pyydä avopuolisoja, vaan haluatte vain nämä 2 kummia. Jos pelkäätte, että hän loukkaantuu, niin on hyvä kertoa, ettei se johdu siitä, ettette hänestä pitäisi.

Kutsuisin tämän avopuolison kuitenkin ristiäisiin, eli en jättäisi häntä sieltä pois. (Te teette kuitenkin niin kuin parhaaksi näette...)

[shh]

Kiitos mielipiteestäsi Mä toisaalta haluisin lapselle vaan kaksi kummia, mutta miehen mielestä pitäisi olla pariskunta. No saa nyt nähdä mihin tässä vielä päädytään. Joo ja tietenkin on tarkoitus joka tapauksessa kutsua nuo avopuolisot ristiäisiin, mun mielestä se ois kyllä jo kummallista jos heitä ei kutsuisi.