Aasa

Kummivalinta loukkaa

261 posts in this topic

shh, mielestäni voitte aivan hyvin pyytää vain nuo kaksi mainitsemaasi henkilöä kummeiksi. En tiedä mikä aukko mulla sivistyksessä on, mutta vasta nämä netin kummikeskustelut ovat saaneet mut tajuamaan, että jotkut voivat loukkaantua siitä, ellei pariskunnan molempia osapuolia pyydetä kummeiksi. Ymmärrän että näin tehdään mikäli pariskunta on läheinen, mutta jos vanhemmat haluavat vain toisen osapuolen kummiksi, mielestäni se on täysin ok! Itse en ainakaan moisesta loukkaantuisi mikäli vain miestäni pyydettäisiin kummiksi (no ok, ehkä sitten jos se kummiksi pyytäjä olisi oma sisarukseni :D ).

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Heh, sama täällä. Onneks en tiennyt kaikkea ennen pojan ristiäisiä, muuten olis ollut ihan järjettömän paineet. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Oman kokemukseni pohjalta tässä ketjussa esitetyt vaatimukset kummin sitoutumiselle ja kuvaukset kummisuhteen pyhyydestä ja kiinteydestä tuntuvat lievästi sanottunan idealistisilta ja liioitelluilta. Uskoisin että kummin ja lapsen suhde on harvoin erityisen läheinen.

 

Siksi tuntuu vaikealta käsittää miten jotkut kohottavat kummiuden kriteerit taivaisiin. Uskon että moni saa noilla kriteereillä pettyä huolellakin valitsemiinsa kummeihin.

 

 

Tästä asiasta olen täysin samaa mieltä! Vaikka sitten olenkin taas Auroran kanssa eri mieltä tuosta pariskunnittain pyytämisestä. Meillä on jo nyt tulevat kummit tiedossa. Kaksi kummeista on sinkkuja ja toiset kaksi avoliitossa mutta puolisoja ei kutsuttu. Minä selitin, miksi näin ja sekä puolisot että tulevat kummit ymmärsivät hyvin :). Meillä siis neljästä kummista kukaan ei ole pariskunta vaan kaikki on ihan yksilöinä pyydetty :). Ja mulle ihan riittää että kummit ovat lapsesta kiinnostuneita ja jonkun verran lasta näkevät -kuka enemmän, kuka vähemmän- ja olisihan ainakin se kortti synttäreinä mukava ;). En todellakaan odota, että kummien on oltava AINA valmiina lasta varten ja luotava aivan überläheinen suhde :huh:.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ainakin kaksi kummia ( miehen isoveli ja miehen naispuolinen parasystävä) ovat kumpikin pojalle läheisiä ja ovat aktiivisesti seuraamassa pojan kasvua ja vaativat poikaa hoitoonsa aina jos vaan on mahdollista.

Eli mulla on ollut alusta lähtien hyvin tärkeää, että kummit ovat aktiivisesti mukana pojan elämässä. Mä en ymmärrä muutenkaan miksi sitten yleensäkkään tarvitsee mitään kummeja, jos ei itsekkään välitä onko ne edes elämässä mukana vai ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä ainakin kaksi kummia ( miehen isoveli ja miehen naispuolinen parasystävä) ovat kumpikin pojalle läheisiä ja ovat aktiivisesti seuraamassa pojan kasvua ja vaativat poikaa hoitoonsa aina jos vaan on mahdollista.

Eli mulla on ollut alusta lähtien hyvin tärkeää, että kummit ovat aktiivisesti mukana pojan elämässä. Mä en ymmärrä muutenkaan miksi sitten yleensäkkään tarvitsee mitään kummeja, jos ei itsekkään välitä onko ne edes elämässä mukana vai ei.

 

 

No, mikä sitten on riittävän läheinen suhde kenellekin... Mulle riittää se, että on kiinnostunut lapsesta ja meidän elämästä ja muistaa lasta silloin tällöin. Ja koska valitsemme meille läheiset ihmiset tehtävään, niin uskon, että kriteerit täyttyyt. Toiset pitävät useammin yhteyttä lapseen kuin toiset. Yksi kummeista ei olosuhteiden pakostakaan tule näkemään lasta fyysisesti kuin max 3krt/vuosi, koska asuu ulkomailla. Eli en mä oleta että koska on kummi, niin pitää olla ihan koko ajan lapsen elämässä ja kyläillä meillä joka viikko. Jokaisella kun kuitenkin on se omakin elämänsä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis voi elämän kevät että osaa olla ahdistava asia. Koko raskauden ajan olen miettinyt tätä enemmän tai vähemmän ja aina sysännyt sen lopulta päässä syrjään kun alkaa huomaamaan kuinka moni loukkaantuisi mistäkin järjestelystä :(. Nyt laskettuun aikaan enää alle 5 viikkoa, eli pitäisi jaksaa panostaa asian sumplimiseen.

 

Yksi vaihtoehto olisi tietty se, ettei nimettäisi kummeja (tai haltiakummeja) ollenkaan kun emme kastakaan lasta. Tosin tästä varmaan meidän molempien ainokaiset sisarukset ottaisivat varmaan nokkiinsa, kun ovat se "luonnollinen valinta" kummeiksi. Ja siis heitähän me pyydettäisiinkin jos pyydettäisiin, mutta sitten asiaan tulee juuri näitä puoliso vai ei puolisoa sotkuja, paras kaverini (jonka pojan kummi olen) voisi loukkaantua (tosin hän varmaan ymmärtäisi tilanteen selittämällä), ja sitten on vielä huoli siitä, että ketä toisen lapsen kummeiksi jos meille toinen vielä suodaan?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ahdistus on nyt huipussaan kun minulle on sovittu käynnistysaika ensi perjantaille. Eli aika pian pitäisi tietää miten menetellä. Mies on sitä mieltä, että pyydetään vaan meidän molempien sisarukset ja että veljeni avovaimon pitäisi ymmärtää jos sanomme haluavamme vaan yhden kummin molemmilta puolilta (eli siksi emme häntä pyydä). Ymmärtääköhän hän :(?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Minä ainakin ymmärtäisin kunhan perustelut ovat tasapuoliset ja oikeat. Eikä tyyliin halutaan vain sisarukset, mutta sitten kumminkin kummeista löytyy myös ei sisaruksia. Ja kaikista fiksuinta minusta on se, että asia selitetään myös sille ei kummille. Kuten olen edellä todennut mikään ei minusta loukkaa pahinten kuin se, että puolisio pyydetään kummiksi ja sinua ei etkä saa asiasta mitään selitystä tai mainintaa miksi sinua ei pyydetty kummeiksi

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mites sitten kun tarkoitus on tämän ensimmäisen lapsen kummeiksi pyytää vaan sisaruksemme (minun veli ja miehen sisko), mutta jos jatkossa saamme lisää lapsia niin heillehän pakollakin tulee muita kummeja kuin sisarukset kun sisarukset on jo "käytetty". Päteekö tuo suuttuminen jos on muita kuin niitä sisaruksia sitten sen toisenkin lapsen kohdalla? Osasinkohan nyt selittää mitä hain takaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

dumb, en varmaan ole paras mahdollinen henkilö vastaamaan tähän kysymykseesi, koska kuten edellä olen tainnut mainita, itse en vaan osaa kummivalinnoista loukkaantua. Eli ymmärtäisin ainakin omalla kohdallani varsin hyvin sen, että miestäni pyydettäisiin kummiksi mutta minua ei. Mielestäni se on jokaisen oma asia päättää, ketä kummiksi halutaan, ja sitä päätöstä tulisi muiden kunnioittaa.

 

Eli kunnolla perustelemalla asian luulisi olevan ihan ok kaikille osapuolille. Omassa tuttavapiirissäni on niin paljon näitä pariskuntia, joista vain toinen osapuoli on kummi, että ei se ole oman käsitykseni mukaan edes harvinaista.

 

Tarkoititko tuolla jatkokysymyksellä sitä, että teillä olisi seuraavan lapsen kohdalla "velvollisuus" pyytää kummeiksi ne henkilöt, jotka nyt ehkä odottivat kummikutsua, mutta eivät sitä saaneet?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tarkoititko tuolla jatkokysymyksellä sitä, että teillä olisi seuraavan lapsen kohdalla "velvollisuus" pyytää kummeiksi ne henkilöt, jotka nyt ehkä odottivat kummikutsua, mutta eivät sitä saaneet?

 

Kiitos myös Xanor vastauksesta :).

 

Ja kyllä juuri tuota lainattua tarkoitin. Mutta onneksi asiasta ei tullutkaan mitään ongelmaa. Pyysimme tänään veljeäni kummiksi hänen avopuolison ollessa paikalla eikä tämä järjestely ollut kenellekään mikään ongelma :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä ei varsinaisesti ole ongelma minulle, mutta olisi kiva kuitenkin kuulla mielipiteitä ja mielikuvia asiasta. Eli pitäisikö omia sisaruksia pyytää kummiksi ikäjärjestyksessä? Eli siis esikoiselle vanhin sisarus ja kakkoselle sitten seuraavaksi vanhin, jne.

 

Mulla on kuusi sisarusta, joista kaksi veljeä on niin vanhoja, että ovat käyneet jo rippikoulun. Olen ajatellut niin, että jos meidän vauva on poika, niin pyydän vahempaa veljeä ja jos on tyttö, niin pyydän nuorempaa. Tämä siksi, että vanhempi on kiinnostunut kovasti autoista ynnä muista ja nuorempi taas musiikista. Nuoremmalla veljllä olisi siis enemmän ehkä yhteistä tytön kanssa. Toimin ehkä vähän stereotypioiden mukaan, mutta minusta vanhemmalla nyt vain olisi enemmän annettavaa pojalle ja nuoremmalle tytölle. Ennen kaikkea kuitenkin haluan mahdollisimman hyvän kummisuhteen kummassakin tapauksessa, siksi näin.

 

Uskon, että missään tapauksessa ongelmia ei tule. Olisi kuitenkin kiva kuulla vähän mielipiteitä tällaisesta vanhemman veljen "ohittamisesta" kummivalinnassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei minusta tarvitse pyytää ikäjärjestyksessä ja miksi pitäisikään, eihän ikäjärjestys ole mikään paremmuusjärjestys tms. Pyytää siinä järjestyksessä mikä itselle tuntuu sopivalta tai sen mukaan, kuka kullekin lapselle parhaiten sopisi kummiksi.

 

Minulla on kyllä vain kaksi sisarusta, ja niistä toinen ei vielä ole rippikoulua käynyt, joten vanhempaa tuli pyydettyä (tai siis olisin kyllä pyytänyt vaikka nuorempi olisi rippikoulun käynytkin). Toisaalta miehen veli on vanhempi kuin tämä kummiksi pyydetty siskoni, mutta miehen veljeä ei pyydetty. (Pyydetään vain yhtä sisarusta per lapsi, koska meillä on niin vähän sisaruksia, että pitää säästää seuraavillekin lapsille.) Eli meilläkään ei kuitenkaan ihan ikäjärjestys toimi. Pyydettiin juurikin sen mukaan, mikä tuntui sopivalta. Siskoni on meille läheisempi, asuu lähempänä ja toki on tyttö niin kuin vauvakin. Toivottavasti miehen veli ymmärtää eikä loukkaantunut...

 

Samoin lapsuudenperheessäni, meitä on kolme lasta ja isälläni on kolme sisarusta. Näistä vanhinta kuitenkin pyydettiin vasta meistä nuorimmalle.

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei minunkaan mielestä tarvitse pyytää kummeja ikäjärjestyksessä. Me pyysimme kummiksi siskoani ja seuraavan mahdollisen lapsen kummiksi on tarkoitus pyytää miehen veljeä. Olemme enemmän tekemisissä siskoni kanssa, mutta suht paljon miehen veljenkin kanssa. Siskoni on useamman vuoden vanhempi mieheni veljeä, mutta tämä ei yksistään ratkaissut kummivalintaa. Emme halunneet molempia sisaruksia saman lapsen kummeiksi, joten valinta oli jotenkin tehtävä. Miehen veli on vielä kovin nuori ja tällä hetkellä hänellä on elämässä ehkä muut asiat tärkeämpiä kuin kummilapsi. :rolleyes: Siskoni taas on odottanut meidän lapsen syntymää kovin. Niinpä ajattelimme, että miehen veljen arvostavan kummilasta ehkä enemmän parin-kolmen vuoden kuluttua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni kummivalinta on jokaisen oma asia. Itse kun odotin esikoista siskoni kysyi jo ajoissa tuleeko hänestä kummi :lol: Nyt minusta pitäisi tulla lähipäivinä täti ja ei ole kummiksi kysytty vaikka kaikki tietää miten kovasti tykkäisin (esim. sisko on varmaan jo kyllästynyt kun olen niin paljon höösännyt kaikkea vaikkei vauva vielä syntynytkään..) Eihän se mukavaa ole jos en kummiksi pääse mutta en kyllä siitä pahemmin loukkaannu koska se nyt vaan onvanhempien oma asia, ei se sitä asiaa muuta että varmasti tulen silti kuulumaan lapsen elämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lukiessani tätä ketjua (en lukenut koko ketjua) alkoi paikoin ihan surettamaan kummilasten puolesta. Lasten tulisi saada itselleen kummit, jotka välittävät lapsesta ja haluavat olla osa lapsen elämään. Uskonnollinen puoli sitten tilanteen mukaan. Elämä kuljettaa ja joskus yhteydenpito voi olla vähäisempää, mutta aikuisten ihmisten tulisi osata olla aikuisia ja hyväksyä vanhempien kummivalinnat ilman riitoja ja loukkaantumisia. Jos esim. loukkaantuu ja menee maku omasta kummiudesta, kun omaa vakituista puolisoa ei valittu myös kummiksi, niin on kyllä syytä kieltäytyä kummiudesta.

 

Meillä ei miehen kanssa ole yhtään yhteistä kummilasta, vaikka jo ensimmäisen kummilapsen kohdalla oltiin asuttukin muutama vuosi yhdessä. Kertaakaan ei olla loukkaannuttu eikä kaivattu selityksiä. Esikoisellamme on kolme kummia, joista kaksi sukulaisia ja yksi ystävä. Puolisoita ei pyydetty kummeiksi, eikä se todellakaan johtunut siitä, että emme puolisoista olisi pitäneet. Kuopuksella on kummeina meidän ystäväpariskunta, mutta kumpikin heistä ihan itsensä takia valittu.

 

Joku joskus aiemmin kyseli, mitä haittaa olisi siitä, että puolisotkin olisi kummeja. Ei varmasti mitään haittaa, mutta meille riittävä peruste ei ollut "mukava ihminen" tai "puoliso". Sittenhän oltaisiin voitu esim. kaikki kaverit pyytää kummeiksi ja koko hommasta olisi varmasti mennyt maku. =D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huoh. Miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa? Olen myös ajatellut että kummivalinta on aivan meidän perheen ja kummin välinen asia, eikä se muille kuulu pätkääkään. En ole muutenkaan ottanut kummiasiasta stressiä, kun emme kuitenkaan kuulu kirkkoon ja ajattelin ettei ihmiset edes odota että aikoisimme pyytää kummeja. Haluamme silti muutamaa todella läheistä ystävää pyytää kummeiksi. Nyt sitten alkoi kuitenkin ahdistaa kun olin saunomassa miehen siskon kanssa - jonka kanssa emme juuri pidä yhteyttä ja josta edes en perusta kovinkaan paljoa tietyistä syistä - ja tämä sitten ilmoitti että hän NIIIIIN innolla odottaa sitä että hänestä tulee kummi. Mitäpä minä siihen kuin hymisin epämääräisesti. No tuskin kuitenkaan suuttuu vaikka häntä emme kummiksi pyydäkään, mutta silti pisti vähän ahristamaan <_<

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on kummeiksi tulossa molempien parhaat ystävät, jotka olivat myös häissä kaasona ja bestmanina. Oikein mielelläni ottaisin vanhimman siskoni sylikummiksi, mutta miehen siskot tuppaavat olemaan muutenkin sen verran mustasukkaista lajia, että en tiedä onnistuisiko tämä ilman että toinen heistäkin tuppautuisi kummiksi. Kolmekin kummia on mielestäni jo paljon, puhumattakaan sitten suuremmasta määrästä.. :o Ehkä pärjätään kahdella ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuo on kyllä naurettavaa, että ihmiset olettavat että heistä tulee kummeja vaikkei asiasta olla mitään puhuttu...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ihana kummintyrkky, joka toistelee että hänen vaimonsa niin odottaa kummiksi pääsyä. :rolleyes: Totuus lienee, että kaveri itse hinkuu ko. pallille: mitäpä jos pyytäisimmekin vain vaimon kummiksi? :P

 

Oikeasti emme kyllä missään nimessä pyydä kummiksi kumpaakaan. Mä pidän vaan tosi epäkohteliaana tyrkyttää itseään (tai vaimoaan!) kummiksi. Mun mielestä kyseessä on luottamustehtävä, johon on "noloa" tyrkytää itseään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpas ollut mielenkiintoista kummikeskustelua, monessa kohtaa kyllä komppaan Auroraa. Itse olen ainakin elänyt sellaisessa perhekulttuurissa, että pariskunnat ovat aina kummeja. En näe asiaa niinkään sellaisena, että se on tapa, vaan ehkä näen avioliiton niin vahvasti sellaisena, että sitten "ollaan yhtä". Ehkä johtuen siitä, että suvussa ei ole juurikaan eroja tapahtunut.

 

Olikin aluksi hieman hämmentävää, kun vain minua pyydettiin lapselle kummiksi, vaikka olimme miehen kanssa olleet jo joitakin vuosia naimisissa. Eipä siinä mitään, tiedän kyllä miksi ja asia on ok. Itse kyllä valitsisin kummiksi aina pariskunnan, jos ovat naimisissa. Ei niinkään siksi, että se on "tapa", vaan kyllä minä pidän tärkeänä aina tutustua lähipiirin puoliskoihin ja kun ne tuntee hyvin, on luontevaa pyytää molemmat. En siis edes joudu pohtimaan kummitilannetta siltä kantilta, että en tuntisi jotain puolisoa tai puoliso olisi vastenmielinen - onneksi. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoisen kummeiksi on ajateltu kahta pariskuntaa ja yhtä yksittäistä henkilöä. Pariskunnista toisen naispuolisen puoliskon kanssa oltiin toistemme kaasot, ja tää yksittäinen henkilö oli myös mun kaasona. Toisen pariskunnan mies oli puolestaan mun miehen bestmanina.

 

Puolisoiden osalta ajateltiin niin, että vaikka näiden pariskuntien puoliskot ei ookaan meidän kanssa ihan niin läheisiä kuin mitä kaaso ja bestman, niin kuitenkin tunnetaan ja tiedetään, että ovat hyviä tyyppejä, ja halutaan että tulee jatkossa vietettyä enemmän aikaa myös näiden puolisoiden kanssa. Kaaso on siis naimisissa ja bestman menee ensi kesänä. Yksittäinen ystäväni seurustelee myös, ja tosi mukavan tyypin kanssa, mutta eivät oo vielä niin pitkään olleet yhdessä, että tuntuis luontevaltakaan pyytää sitä kummiksi.

 

Ainoa mietinnän kohta kummikuvioissa on, että kun mulla on muutamia kummilapsia, niin olisko pitänyt mahdollisesti heidän vanhempiaan pyytää meidän muksun kummeiksi tavallaan vastavuoroisesti. Tultiin siihen tulokseen, että voidaan miettiä sitä sitten mahdollisten seuraavien lasten kohdalla, kun kuitenkin ollaan perheinä tekemisissä. Yhteisiä kummilapsia meillä siis ei ole, vaikka nuorin mun kummilapsista onkin syntynyt sen jälkeen, kun ollaan miehen kanssa asuttu jo yhdessä.

 

*muoks* Itse oon siis tuosta loukkaantumisasiasta sitä mieltä, että vanhemmat päättää itse, kenet haluaa lapsensa kummeiksi, eikä siinä ole kenelläkään nokan koputtamista. Aikuisia ystäviähän lapsella voi olla vaikka kuinka paljon, mutta mun mielestä kummin pitää olla sellainen, johon sekä lapsi että vanhemmat voi luottaa. Vaikka olis kuinka läheisen ihmisen puoliso tai oma sukulainen tai joku, niin ei vanhemmilla ole mitään velvollisuutta pyytää kummiksi, jos eivät luota siihen ihmiseen tarpeeksi. Kaikkia luotettavia ihmisiäkään ei tietysti voi pyytää saman lapsen kummeiksi.

 

 

Edited by Sofraia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pakko kommentoida näin kirkkoon kuulumattomana, että onneksi mun ei kuuna kullan valkeana tarvitse pohtia jotain kummivalintoja. Sen verran vaikeaksi on näköjään mennyt valintaperusteet.

 

Yksi entinen ystävä yritti esikoista odottaessaan tyrkyttää minulle, pata-ateistille, että liity kirkkoon, niin pääset kummiksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kummien valinta ei ole meille vielä lainkaan ajankohtaista, mutta sitä on tullut silti jo mietittyä jonkin verran... :rolleyes:

 

Me ei pyydettäisi kummiksi ensisijaisen kummin puolisoa, jos tämä ei olisi sattumalta jo itsessäänkin meille tosi läheinen ystävä. Tällä hetkellä lähipiirissä on paljon potentiaalisia kummeja, mutta vaikka puolisoidenkin kanssa ollaan hyvää pataa ja liikutaan samoissa piireissä, ei minusta heille tarjota noin vaan kummin paikkaa ja olisi outoa, jos he sitä olettaisivat. Kummeja ei kuitenkaan voi ihan älyttömiä määriä valita.

 

Miehellä on kourallinen tärkeitä kavereita, joista vaikka jokainen olisi ihana pyytää kummiksi, mutta joista tultaisiin varmaan pyytämään yhtä tai kahta. Tulee vaikea valinta, mutta pahoja loukkaatumisia ei varmaan pääse tapahtumaan. Minulla taas olisi kaksi ihanaa siskoa, joille mielelläni antaisin kummitädin aseman, mutta neljäkin kummia alkaa olla jo aika maksimi määrä. Minulla ja miehellä on molemmilla kummeja kaksi, ja se tuntuisi tietysti kaikkein luontevimmalta.

 

Ja sitten siihen loukkaantumiseen. Minulla on vanha ystävä, jonka kanssa teininä unelmoitiin, miten sitten joskus nuorina aikuisina opiskellaan samassa kaupungissa kämppiksinä, kierretään maailmaa, ollaan yhtäaikaa raskaana ja ruetaan toistemme lasten kummeiksi. Miten ollaan kauniita ja meillä on ihanat miehet. :D Elämä on tietysti mennyt monin tavoin erilailla kuin noissa ajatuksissa ja vuodet ovat vierineet, mutta minä nyt kuitenkin olen ystäväni lapsen kummi. Hän sai lapsen yksin eikä hänellä ollut minun ja perheensä lisäksi pahemmin muita läheisiä ihmisiä, joten se oli aika itsestään selvää ja arvostan elettä tosi pajon. Olen suht usein yhteydessä heihin ja minusta on hienoa ajatella, että tulen olemaan kummilapsen elämässä mukana aina, mutta ystävän kanssa olemme kasvaneet hiukkasen erillemme.

 

Nyt mietinkin, että onko yksi kummin paikka väistämättä varattu tälle ystävälle. :huh: Toisaalta se tuntuu edelleen ihan hyvältä ajatukselta, koska on tässä tätä taivalta takana ja tulemme varmasti olemaan tekemisissä pitkälle tulevaisuuteen, mutta toisaalta ahdistaa, kun en tiedä onko minulla mahdollisuutta enää valita tai olla valitsematta häntä kummiksi, vai päteekö se 16-vuotiaana tehty oletus tulevaisuudesta edelleen. Tai että olenko hänen lapsensa kumiksi ryhtymällä jo luvannut hänelle paikan minun lapseni kummina - jos tämä onkin jotenkin vastavuoroista?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen aina ajatellut, että ensimmäisen lapsen kummi on oma siskoni. Heti kun kerroin äidille raskaudesta, niin hän sanoi, että sinun täytyy pyytää siskosi kummiksi. Haluan kertoa kasvotusten raskaudesta ja siskolleni ja vieläkään en ole asiasta kertonut. Äiti neuvoi, että voin laittaa viestin, että kummilapsi on syntynyt.

 

Mua ärsyttää tämä jostain syystä todella paljon. Vaikka sama tahto on, niin kyllä sen täytyy olla ihan 100% meidän päätös, ei sen pitäisi muille kuulua. En halua pakko kummia. Ja en aio myöskään ilmoittaa "kummilapsesta" vaan onnitella tätiä. Kummeiksi meinaan pyytää vasta myöhemmin. Ehkä se on sitten vain se, että äitini on aina ollut kontrolloiva, niin alkaa heti ärsyttämään, sillä siskoani aion kuitenkin pyytää (koska haluan!) Jos käy myös miehelle tietenkin. Hänen kanssaan ei olla kummiasioista vielä keskustellut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now